Luettelo nälkään kuolleiden muistomerkeistä
Luettelo nälkään kuolleiden muistomerkeistä käsittää Suomessa suurten nälkävuosien 1866–1868 uhrien muistoksi pystytetyt muistomerkit. Katovuosina kuoli nälkään ja tauteihin noin kymmenesosa Suomen silloisesta väestöstä, 200 000 ihmistä. Nälkään kuolleiden muistoksi on pystytetty muistomerkkejä. Irlantilainen historioitsija Andrew G. Newby jäljitti Suomen muistomerkkejä ja löysi niitä vuonna 2017 julkaistun tutkimuksensa mukaan 79 kappaletta.[1][2]
Alueellinen esiintyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisin kuin esimerkiksi Irlannissa ja Ukrainassa, Suomessa ei ole kansallista nälkään kuolleiden muistomerkkiä pääkaupungissa tai muussa symbolisesti tärkeässä paikassa. Lahti on suurin kaupunki, jossa on tällainen muistomerkki.
Muistomerkit sijaitsevat kolmessa päätihentymässä. Ne ovat Riihimäki–Pietari-rataan liittyviä paikkakuntia, Pohjanmaan läntisiä alueita ja Vaara-Suomen itäisiä alueita.
Pohjoisin muistomerkki on Pudasjärvellä ja eteläisin Mäntsälässä. Tämä kuvastaa sitä, että nälänhätää oli melko vähän maan pohjoisosissa. Läntisin paikkakunta on Vaasa ja itäisin Ilomantsi.[3]
Kronologinen esiintyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaisimmat muistomerkit on pystytetty nälkävuosien aikana. Ne ovat tavallisesti kiviä, joissa on yksinkertainen kirjoitus, ja ne viittavat aikaisempaan merkittävien tapahtumien merkitsemisen perinteeseen. Poikkeuksena tästä on Oitin alue, jossa on hautakiveä muistuttava muistomerkki, Radanrakentajien muistokivi (1867).
Melkein kuusikymmentä vuotta nälkävuosien jälkeen syntyi uusi muistomerkkien sukupolvi, joita suunnittelivat muistomerkkitoimikunnat. Varhaisimmat näistä olivat Varkaudessa (Taipaleen kanavan avustustyöjoukon läheisyydessä) ja Sotkamossa.
Ensimmäinen sotienjälkeinen muistomerkki pystytettiin Piippolaan (1946). 1950-luvulla muistokiviä perustettiin Alajärvelle (1951), Lahteen (1953), Varpaisjärvelle (1950), Veteliin (1954), Kiuruvedelle (1955) ja Hämeenlinnan vanhalle hautausmaalle (1958), johon haudattiin neljäsataa nälkään kuollutta uhria. Kasvavaa tietoisuutta nälänhädästä osoittavat erityisesti siitä pahiten kärsineiden paikkakuntien muistomerkit, kuten Lehtimäki (1962), Karttula, Kitee (1963); Lohtaja (1964); Nurmes (1965); Soini, Sievi (1966), Eno, Evijärvi ja Väinöntalo, Heinävesi, Lavia, Paltaniemi (1967); Leppävirta, Lieksa, Nilsiä, Ristiina (1968). Kärkölässä ja Kuusankoskella vihittiin käyttöön kohteita rautatien satavuotisjuhlan yhteydessä. Uusi muistomerkki pystytettiin myös Tokerotien nälkätietä[a] varten Kauhajoen Aronkylässä.
Muistomerkkien lukumäärä on kasvanut tasaisesti 1900-luvun viiden viimeisen vuosikymmenen aikana, ja niissä on käytetty monenlaisempia taiteellisia muotoja. Uusia lisäyksiä ovat olleet Vaasa (2008), Nivala (2009) ja Kärsämäki (2014).[4]
Muistomerkkien kertomukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Newbyn mukaan nälkään kuolleiden muistomerkkejä voidaan käyttää sekä hegemonisten, että vastahegemonisten kertomusten luomisessa.
Hegemonisia kertomuksia ovat useiden muistomerkkien sijainti valtionkirkon valvomilla hautausmailla, kuten myös raamatulliset lainaukset, joissa korostetaan kärsivällisyyttä ja stoalaisuutta.
Hegemonisuutta on myös usein sankarihautausmaiden läheisyys. Vuosina 1918 ja 1939–1944 taistelussa kaatuneiden paikallisten hautojen, sekä vuoden 1918 sisällissodan valkoisten sankarihautojen on osoitettu noudattavan tiettyä kertomusta vastoinkäymisistä. Näiden muistomerkkien avajaisseremoniat noudattavat usein vakiintunutta muotoa, jossa nälkävuodet tulkitaan pakkasesta aiheutuneeksi luonnonkatastrofiksi, tai nälkävuosia käytetään kansallisen itsetunnon ”rakennuskivenä” myöhempien traumojen rinnalle.
Vastahegemonisia kertomuksia ovat alueellisten jännitteiden ja eripuraisuuden korostaminen laajan kansallisen nälänhädän yhteydessä etenkin alueilla, joissa kuolleisuus oli keskimääräistä suurempi. Muistomerkeissä on hyvin erilaisia päivämääriä. Se osoittaa sitä, että Suomen eri alueet kärsivät vakavista taloudellisista vaikeuksista jo paljon ennen syyskuun 1867 pakkasten alkua.[5]
Muistomerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muistomerkit ovat sijaintikunnan mukaisessa järjestyksessä. Luettelossa on 94 muistomerkkiä (3.12.2025). Luetteloon sisältyy myös Hämeenlinnan Vanajan hautausmaalla oleva suurten kuolonvuosien muistomerkki, joka on omistettu 1697 nälkään kuolleiden muistoksi.
| Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
| Maakunta | Kaupunki/ kunta |
Muistomerkki | Paikka | Alue | Kartalla | Tekijä | Paljastusvuosi | Kuva | WD |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Etelä-Pohjanmaa | Alajärvi | Nälkävuosien 1867-1868 uhrien muistomerkki[6] | Alajärven kirkko, Kirkkotie 6 | Alajärven keskustaajama | 1951 | ||||
| Etelä-Pohjanmaa | Alajärvi | Nälkävuosina 1863-68 menehtyneiden muistokivi[7][8] | Murtolammin vanha hautausmaa, Töysäntie 115 | Lehtimäki | Ensio Antikainen | 1962 | |||
| Etelä-Pohjanmaa | Evijärvi | Nälkävuosien uhrien muistomerkki[9][10] | Kirkkotie 77 | 1986 | |||||
| Etelä-Pohjanmaa | Evijärvi | Nälkävuosien uhrien muistomerkki[9] | Latukantie 99, Väinöntalo, Järviseudun museo | 1967 | |||||
| Etelä-Pohjanmaa | Ilmajoki | Nälkävuosien uhrit[11][12] | Ilmajoen kirkon pihamaa | Ilmajoen kirkonkylä | Pentti Haapamäki | ||||
| Etelä-Pohjanmaa | Kauhajoki | Nälkävuosien muistomerkki (Gustaf Juurakon muistomerkki)[13][14] | Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto, Lapinkaivon pohjoispuolella | Nummijärvi | |||||
| Etelä-Pohjanmaa | Kauhajoki | Nälkävuosien 1867–1868 uhreille -muistolaatta[15] | Kauhajoen pääkirkon sakastin seinässä, Topeeka 9 | Arvo Lusa | 1938 | ||||
| Etelä-Pohjanmaa | Kauhajoki | Tokerotien muistomerkki[16][17] | Seututie 672:n varrella, Havusen talon pihapiirissä | Aronkylä | Matti Porkkala | 1967 | |||
| Etelä-Pohjanmaa | Kauhava | Nälkävuosien 1866–1868 uhrien muistomerkki[6] | Vanha hautausmaa, Härmäntie 29 | Alahärmä | Jussi Somppi | 1989 | |||
| Etelä-Pohjanmaa | Kauhava | Nälkään kuolleitten muistolle[18] | Kortesjärven kirkkomaa, Jääkärintie 65 | Kortesjärvi | 2017 | ||||
| Etelä-Pohjanmaa | Kurikka | Tokerotien muistomerkki[19][20] | Seututie 672:n varrella Ojajärven tienhaaran lähellä | Taivalmaa, Jalasjärvi | 1967 | ||||
| Etelä-Pohjanmaa | Lapua | Maria Lapinsaaren muistoristi[21] | Hirvijoentie (yhdystie 7112), n. 1,9 km Kantatie 66:n risteyksestä Hirvijoen suuntaan, n. 100 m tien pohjoispuolella metsässä (paikkalinkki suuntaa-antava) | Lakaluoma | |||||
| Etelä-Pohjanmaa | Seinäjoki | Suurten nälkävuosien muistomerkki[22] | Nurmon hautausmaa | Nurmo | |||||
| Etelä-Pohjanmaa | Soini | Nälkävuosien uhrien muistomerkki[23] | Soinin kirkkomaa, Karstulantie 2 | 1966 | |||||
| Etelä-Pohjanmaa | Vimpeli | Nälkävuosien muistomerkki[24] | Vimpelin pyöreän kirkon kirkkotarha, Patruunantie 19 | ||||||
| Etelä-Savo | Kangasniemi | Katovuosien muistomerkki (Talonpoikaiskulttuurisäätiö) [25][26][27] | Kangasniemen kotiseutumuseon edessä, Joutsantie 1 | Kangasniemen kirkonkylä | 1970 | ||||
| Etelä-Savo | Kangasniemi | Pylvänälän-Joutsantien muistokivi[27][26] | Kuupelontie (14) (risteys Kuupelontielle noin Joutsanmaantie 567) | 1880 (noin) | |||||
| Etelä-Savo | Mikkeli | Nälkään ja punatautiin 1867-68 menehtyneiden muistomerkki[28][23] | Alahautausmaalla Brahentien ja rannan välissä, polku kirkolta | Ristiina | 1968 | ||||
| Kainuu | Kajaani | Anovat kädet, vuosina 1866–1868 nälkään kuolleiden muistomerkki[29][30][31] | Paltaniemen kuvakirkon pihassa, Paltaniementie 851 | Paltaniemi | Une Pihlman | 1967 | |||
| Kainuu | Kuhmo | Nälkään kuolleiden muistomerkki, Kuhmo[32][33] | Kuhmon vanha hautausmaa (Hankaniemen hautausmaa), Kainuuntie 64 | Kuhmon keskusta | Jarmo Aalto | 1991 | |||
| Kainuu | Kuhmo | Nälkään kuolleiden muistomerkki, Lentiira[32][33] | Lentiiran vanha hautausmaa, Sutelantie (hautausmaalle menee polku Kirveskansan kirkon muistomerkiltä länsiluoteeseen) | Lentiira | Jukka Pirttijoki | 1980 | |||
| Kainuu | Sotkamo | Nälkään kuolleiden muistomerkki[34] | Hautausmaalla siunauskappelin itäisessä päädyssä | Sotkamon hautausmaa | |||||
| Kainuu | Suomussalmi | Nälkään kuolleiden muistolle[35] | Kirkkosaari (karttalinkki saarelle) | Kiantajärvi | 1990 | ||||
| Kanta-Häme | Hausjärvi | Vaikeiden vuosien muistokivi[36][37][9] | Hikiäntie, Pässinlukko | Hikiä | 1988 | ||||
| Kanta-Häme | Hausjärvi | Radanrakentajien muistokivi[36][38] | Vanhan valtatien varsi, Viinikaisentien risteystä vastapäätä | Syvänoja, Oitti | 1867 | ||||
| Kanta-Häme | Hämeenlinna | Katovuoden uhrien muistomerkki | Vanajan hautausmaa, kirkon pohjoisseinustalla, Hautausmaantie 1 | Vanaja | |||||
| Kanta-Häme | Hämeenlinna | Nälkään kuolleiden muistokivi[39][38] | Vanha hautausmaa, Turuntien varrella | Kauriala | 1958 | ||||
| Keski-Pohjanmaa | Halsua | Nälkään kuolleitten muistomerkki[9] | Kirkon lähellä, Perhontie | Sulo Kalliokoski | 1952 | ||||
| Keski-Pohjanmaa | Kannus | Nälkävuosina kuolleiden muistomerkki[40] | Hautausmaa, Tapulikatu 18 | ||||||
| Keski-Pohjanmaa | Kokkola | Nälkävuosimuistomerkki, Lohtaja[41][42] | Lohtajan hautausmaa, Karhintie 143 | Lohtaja | 1964 | ||||
| Keski-Pohjanmaa | Kokkola | Nälkävuosina kuolleiden muistomerkki[43] | Ullavan kirkon vanha kirkkomaa, Ullavantie 665 | Ullava | |||||
| Keski-Pohjanmaa | Kokkola | Nälkään nääntyneiden muistolle 1697 – 1868[33] | Kälviän kirkkopiha, Kälviäntie 22 | Kälviä | |||||
| Keski-Pohjanmaa | Lestijärvi | Nälkävuoden 1868 uhrien muistomerkki[44] | Kirkon hautausmaa, Lestintie 12 | Kirkonkylä | |||||
| Keski-Pohjanmaa | Perho | Nälkään kuolleiden muistokivi[45][46][31] | Perhon kirkon hautausmaa, Sahintie 3 | ||||||
| Keski-Pohjanmaa | Toholampi | Katovuosien uhrien muistomerkki[47] | Toholammin kirkon kirkkopiha, Kirkkotie 143 | Kirkonkylä | Voitto Laine | 1971 | |||
| Keski-Pohjanmaa | Veteli | Nälkään kuolleiden muistomerkki[48][49] | Kirkkopiha (karttalinkki likimääräinen) | 1954 | |||||
| Keski-Suomi | Jämsä | Nälkävuosien muistomerkki[50][51][52][26] | Jämsän kirkko, Muistojen hautausmaa, Koskentie 30 | Paavo Keskinen | |||||
| Keski-Suomi | Keuruu | Nälkään kuolleiden muistolaatta[53][31] | Pihlajäveden vanhan kirkon kirkkotarha, Erämaakirkontie 219 | Pihlajavesi | 1984 | ||||
| Keski-Suomi | Kivijärvi | Nälkävuosien muistomerkki[33][54] | Hannonsalmi | 1985 | |||||
| Keski-Suomi | Viitasaari | Sillan rakentamisen muistomerkki[b][55][56][49][57] | Kääntösillan pääty, Haapasaarentie 3-5 | keskusta | Eelis Räsänen | 1977 | |||
| Kymenlaakso | Hamina | Kaskenviertäjien muistomerkki[58][59][60] | Peltolantie 16, n. 160 m valtatieltä 26, tien koillispuoleisessa korkeassa penkassa | Lankila | |||||
| Kymenlaakso | Hamina | Nälkäajan muistokaiverrus [61][62] | Kaiverrus rantakalliossa venevajan ja meren välissä, Nuottakallio, Hevossaari | Salmi | 1867 | ||||
| Kymenlaakso | Kouvola | Nälkävuosien 1867-1868 uhrien muistomerkki[63][64] | Kallioniemen tanssilavan lähellä | Elimäki, Koria | 1869 | ||||
| Kymenlaakso | Kouvola | Ristikankaan nälkään kuolleiden muistomerkki[65][33][66] | Ristikankaantie 29 | Kuusankoski | 1987 | ||||
| Pirkanmaa | Hämeenkyrö | Nälkävuosien uhrien muistomerkki[67][38] | Vanha hautausmaa, Kappelikuja 6 | Pappila | 1967 | ||||
| Pirkanmaa | Kuhmoinen | Nälkäkivi[68] | Maantasossa oleva kaiverrettu kivi, kellotapulin länsipuolella, Kuhmoisten kirkkomaa, Kirkkotie 1B | Kuhmoinen | |||||
| Pirkanmaa | Parkano | Nälkävuosien uhrien muistomerkki[69] | Keskustan hautausmaa, Kirkkopolku | Keskusta | |||||
| Pirkanmaa | Ruovesi | Nälkävuosien 1866-1868 uhrien muistokivi[70] | Ruoveden hautausmaa, Kirkkotie 1 | Kirkonkylä | 2018 | ||||
| Pirkanmaa | Sastamala | Nälkävuosien muistolaatta, Kiikoinen[71] | Kiikoisten kirkon portin pieli | Kiikoinen | |||||
| Pirkanmaa | Sastamala | Nälkävuosien muistomerkki[72] | Suodenniemen kirkon vieressä | Suodenniemi | 2018 | ||||
| Pohjanmaa | Vaasa | Nälkävuosien 1867 – 1868 muistomerkki[73] | Kappelinmäen vanhan hautausmaan pohjoisen kivimuurin takana, Kappelimäentie 167 | Vanha Vaasa | 2008 | ||||
| Pohjois-Karjala | Heinävesi | Nälkään kuolleitten muistomerkki[74][75][38] | Vanha hautausmaa, Kirkkotie 16 | Heinäveden kirkonkylä | Veikko Jalava | 1967 | |||
| Pohjois-Karjala | Ilomantsi | 1800-luvun nälkävuosien uhrien muistomerkki[12] | Mustamäen hautausmaa, Mustamäentie | Ilomantsin kirkonkylä | 2003 | ||||
| Pohjois-Karjala | Joensuu | Nälkävuosien 1866-1868 uhrien muistomerkki[63] | Enon hautausmaa, Kirkkotie 12 | Eno | Esko Jalkanen | 1967 | |||
| Pohjois-Karjala | Joensuu | Tyhjentynyt kappa, nälkävuosien 1864–1868 uhrien muistomerkki[13][76] | Kiihtelysvaaran kirkkomaa, Aprakkatie 3 | Kiihtelysvaara | Erkki Eronen | 1974 | |||
| Pohjois-Karjala | Juuka | Katovuosi, 1689-1868 nälkään nääntyneiden muistomerkki[20][77] | Rostuvin hautausmaa, Sairaalantie 21 | Juuan kirkonkylä, Rostuvi | Kauko Kortelainen | 1980 tai 1976[77] | |||
| Pohjois-Karjala | Kitee | Nälkään kuolleiden muistomerkki[78][79] | Savikontie 5 (karttalinkki likimääräinen) | Kiteen kirkkotarha | Annikki Palosuo-Louhioja | 1963 | |||
| Pohjois-Karjala | Kontiolahti | Katovuosien uhrien muistomerkki[80] | Kontiolahden vanha hautausmaa, Keskuskatu 42 | Päivi Kekäläinen | 1989 | ||||
| Pohjois-Karjala | Lieksa | Nälkävuosien muistomerkki[41] | Lamminkyläntien varrella, Koulutien risteyksen lähellä | Mähkö | 1968 | ||||
| Pohjois-Karjala | Liperi | Nälkävuosien muistomerkki[41] | Ylämyllyntien varrella, polku Lautasuontieltä | Ylämylly | 2002 (1867) | ||||
| Pohjois-Karjala | Nurmes | Maaemon syli, nälkään kuolleiden muistomerkki [81][82][83] | Nurmeksen sankarihautausmaa, kellotapulin vieressä | Veikko Jalava | 1965 | ||||
| Pohjois-Karjala | Tohmajärvi | Tuhoutuneet tähkät, 1865–1868 nälkään kuolleiden muistomerkki[84][76] | Tohmajärven kirkon koillispuolella, Kirkkotie 590 | Kirkkoniemi | Erkki Eronen | 1994 | |||
| Pohjois-Pohjanmaa | Haapajärvi | 1860-luvulla nälkään kuolleiden muistomerkki[85][9] | Vanha hautausmaa, Kauppakadun varrella | Keskusta | Armas Kosonen | 1988 | |||
| Pohjois-Pohjanmaa | Haapavesi | Nälän uhrien muistomerkki, 1867-1868[86][87] | Kellotapulin edessä, Kirkkotarha, Tähtelänkuja 5 | 1963 | |||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Kärsämäki | Vuosina 1866-68 nälkään kuolleiden muistomerkki[88] | Kärsämäen hautausmaa, Frosteruksenkatu 26 (paikkalinkki suuntaa antava) | 2014 | |||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Merijärvi | Nälkävuosien uhrien muistomerkki[89][41] | Kirkkomaa | Kirkonkylä | 1992 | ||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Nivala | Nälän uhrien muistomerkki[90][91] | Kirkkomaa, kirkon edessä oikealla | Keskusta | Riitta Latvala-Erkkilä | 2009 | |||
| Pohjois-Pohjanmaa | Pudasjärvi | Katovuosina nälkään kuolleiden muistomerkki[92] | Pudasjärven hautausmaa, Siuruantie 256 | Kirkonkylä | |||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Pyhäjärvi | Vanhan hautausmaan ja nälkävuosina kuolleitten muistomerkki[c][93][94][95] | Jumalanpellon hautausmaa, lähin osoite Pyhäjärventie 408, tien itäpuolella, viitta, polku talon pohjoispuolelta | Pyhäjärven kirkonkylä | |||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Reisjärvi | Nälkään kuolleiden muistomerkki[96][97][98] | Reisjärven kirkon lounaisseinusta, Reisjärventie 15 | Kirkonkylä | Oiva Mustonen | 1972 | |||
| Pohjois-Pohjanmaa | Sievi | Nälkään kuolleiden muistomerkki[99] | Tiepuolihautausmaa, Kirkkotie 4 | 1966 | |||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Siikalatva | Nälkään kuolleiden muistomerkki[93] | Piippolan kirkkopihalla, Keskustie 3 (paikkalinkki kirkkomaalle) | Piippola | 1946 | ||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Siikalatva | Pulkkilan taistelussa ja nälkään kuolleiden muistomerkki[100][101] | Valkoinen risti Pulkkilan kirkkopihan pohjoisosassa, Pulkkilantie 27 | Pulkkila | |||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Siikalatva | Nälkään kuolleiden muistomerkki[102] | Rantsilan kirkon lähellä | Rantsila | |||||
| Pohjois-Pohjanmaa | Vaala | Punatautiin kuolleiden joukkohaudan muistomerkki[103] | Säräisniemen hautausmaa, Säräisniemenetie (karttalinkki hautausmaalle) | Säräisniemi | |||||
| Pohjois-Savo | Iisalmi | Nälkävuosien uhrien muistomerkki[12] | Vanha hautausmaa, Kirkkotie 10 | Kirkonsalmi | 1977 | ||||
| Pohjois-Savo | Kiuruvesi | Nälkään kuolleiden muistomerkki[104][105][79] | Kirkkokatu,(hautausmaan metsikössä uimarannan länsipuolella, noin 1,5 km Kiuruveden keskustasta) | Pappilanranta | Aarne Timonen | 1955 | |||
| Pohjois-Savo | Kuopio | Nälkävuosina haudattujen vainajien yhteismuistomerkki (Nälkään kuolleiden patsas)[106][16] | Karttulan hautausmaa, Kirkkotie 28 | Karttula, kirkonkylä | 1963 | ||||
| Pohjois-Savo | Kuopio | Tuntemattomien vainajien muistomerkki[107] | Vanhan kirkon puisto, Pisantie 2 | Nilsiä | 1968 | ||||
| Pohjois-Savo | Kuopio | Nälkävuosien (1865–1867) uhrien muistomerkki, Vehmersalmi[108] | Horkanlahden hautausmaan kaakkoisosa, Lempelänniementie 286 | Vehmersalmi, Horkanlahti | 2010 (laatasta) | ||||
| Pohjois-Savo | Lapinlahti | Nälkävuosina 1867-68 kuolleiden muistomerkki[109][49] | Koiraharju, Tuovilanniementie 60 | Korpinen, Varpaisjärvi | |||||
| Pohjois-Savo | Lapinlahti | Nälkään kuolleiden muistomerkki[110] | Lapinlahden vanhan hautausmaan pääty, Haapalaisentie 1 | Kirkonkylä | 1968 | ||||
| Pohjois-Savo | Leppävirta | Nälkävuosien 1867-68 uhrien muistomerkki[111]<[44] | Leppävirran vanha hautausmaa, kirkon lähistöllä, Kirkkokaari 1 | Leppävirran kirkonkylä | 1968 | ||||
| Pohjois-Savo | Pielavesi | Nälkävuosina 1866–1868 kuolleitten muistomerkki[112][113][114] | Kirkkosaaren hautausmaa, Kirkkosaarentie 685 | Kirkkosaari | 1967 (muistolaatassa) | ||||
| Pohjois-Savo | Sonkajärvi | Katovuosina 1866–1868 nälkään kuolleiden muistomerkki (Myllykivi)[115][116] | Sonkajärven hautausmaan lounaisosa, Rutakontie 3 | Sonkajärven kirkonkylä | 1989 | ||||
| Pohjois-Savo | Varkaus | Muistomerkki suurien nälkävuosien (v. 1867-68) aikana kuolleiden muistoksi[117] | Kangaslammin hautausmaa Lepola, Asematie 1. Luultavasti Kangaslammin kirkon kaakkoispuolella, hieman aidan ulkopuolella), paikkalinkki epävarma [118] | Kangaslampi | 1979 | ||||
| Pohjois-Savo | Varkaus | Nälkävuonna 1868 kuolleiden muistomerkki[119] | Varkausmäki | Könönpelto | Otto Tuure ja Ilmari Tuure | 1936 | |||
| Päijät-Häme | Asikkala | Vaikeiden aikojen muistomerkki menneiden sukupolvien työlle (talvi- ja jatkosota 1939-1945, itsenäistymisvaiheet 1917-1918, nälkävuodet 1867-1868, kanavan rakentaminen 1868-1871, isoviha 1713-1721)[120][121][63] |
Vääksyn kanavan puisto, Kanavatie 21 | Vääksy | Heikki Sipponen | 1977 | |||
| Päijät-Häme | Kärkölä | Radanrakentajien kalmisto ja muistomerkki[122][123] | Tillolantie, Hähkäniemi | Järvelä | 1967 | ||||
| Päijät-Häme | Lahti | Radanrakentajien hautausmaan muistokivi[124] | Nastolantie | Järvenpää | 1953 | ||||
| Päijät-Häme | Lahti | Radanrakentajien muistokivi[125][126] | Ylämaantie | Uusikylä | Ritva Pirhonen | 1990 | |||
| Satakunta | Merikarvia | Rantatien kivipaasi (nälkävuosien muistomerkki)[127][128][129][130] | Rantatien varrella, n. 390 m Osarantien risteyksestä pohjoiseen, tien länsipuolella | 1868 | |||||
| Satakunta | Pori | Nälkävuosien muistokivi[131][132][44] | Lavian kirkon hautausmaa, Tampereentie 18 | Lavia | 1967 | ||||
| Uusimaa | Mäntsälä | Nälkävuosien 1866–68 uhrien muistomerkki[133][134] | Kirkonmäki | Kirkonkylä | Heikki Varja | 1984 |
Huomautuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Tokero on veteen sekoitetuista jauhoista valmistettu yksinkertainen ruoka, tässä yhteydessä tientekijöille valmistettu hätäruoka. Nykysuomen sanakirja 1967, osa 5, hakusana: tokero, V. J. Marttila (toim.): ”Tokerotien, tuskien tien syntymävaiheita”, Kauhajoen joulu. Kauhajoki: Kauhajoki-Seura, 1965.
- ↑ Viitasaaren muistomerkki on omistettu nälänhädän takia työllisyystöinä vuosina 1867–1869 toteutetulle kivisen sillan rakentamiselle.
- ↑ Pyhäjärven muistomerkki on poikkeava muihin verrattuna, koska sen tekstissä ei erikseen mainita nälkävuosia. Hautausmaa on otettu käyttöön 1737 ja sinne haudattiin 1800-luvun alkuvuosiin asti, jolloin siirryttiin käyttämään kirkon luona olevaa uudempaa hautausmaata. Vanha hautausmaa jäi pois käytöstä, kunnes se otettiin käyttöön kulkutauteihin kuolleiden hautausmaana 1830- ja 1860-lukujen kulkutauli- ja nälkävuosina. Hautausmaan käyttö loppui 1875. Seurakunta pitää vanhalla hautausmaalla olevaa muistomerkkiä hautausmaan ja nälkävuosien uhrien muistomerkkinä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Newby, Andrew G.: "The Enormous Failure of Nature" – Famine and Society in the Nineteenth Century. Helsinki: The Helsinki Collegium for Advanced Studies, University of Helsinki, 2017. ISBN 978-951-51-3072-3 Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
- Newby, Andrew G.: Finland's Great Hunger Years Memorials: Images, Locations, Reflections.
- Newby, Andrew G.: ‘Overcoming Amnesia? Memorializing Finland’s “Great Hunger Years”’, in E. Mark Fitzgerald, O. Frawley & M. Corporaal (eds), The Great Famine: Visual and Material Culture (Liverpool UP, 2018). Pp. 229-258.
- Haminan kulttuuriympäristöohjelma: Valleilta kartanoihin – saaristosta kaskimaille. Hamina: Haminan kaupunki, 2008. Teoksen verkkoversio (PDF). Arkistoitu 19.3.2022. (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wallius, Anniina: 150 vuotta sitten 200 000 suomalaista menehtyi – muistatko syyn? 25.7.2017. Yle. Viitattu 12.7.2020.
- ↑ Newby, 2017, s. 179
- ↑ Newby, s. 178–280
- ↑ Newby, s. 180, 181
- ↑ Newby, s. 178
- 1 2 Newby, 2017, s. 184
- ↑ Aisaparin alueen muistomerkit ja veistokset; Google Maps
- ↑ Newby, Andrew: Lehtimäki Finland's "Great hunger years" memorials. 29.7.2018. Viitattu 24.11.2025. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 Newby, 2017, s. 186
- ↑ Google Maps: kartta "Evijärven kulttuurireitti" Pyöräreitit; Kraatteri.net (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Museo- ja muistomerkkireitti 2015. Ilmajoen museot. Viitattu 26.3.2021.
- 1 2 3 Newby, 2017, s. 188
- 1 2 Newby, 2017, s. 192
- ↑ Kauhanevan-Pohjankankaan historia Metsähallitus. Viitattu 27.3.2021.
- ↑ Patsaat Kauhajoen kaupunki. Arkistoitu 27.1.2012. Viitattu 3.8.2021.
- 1 2 Newby, 2017, s. 191
- ↑ Patsaat Kauhajoen kaupunki. Arkistoitu 27.1.2012. Viitattu 26.3.2021.
- ↑ Newby, Andrew: Kortesjärvi (Kauhava/Järviseutu) Finland's "Great hunger years" memorials. 2.1.2019. Viitattu 24.11.2025. (englanniksi)
- ↑ Tokerotien muistomerkki Jalasjärven kylät -sivusto. Arkistoitu 4.12.2017. Viitattu 3.12.2017.
- 1 2 Newby, 2017, s. 189
- ↑ Newby, Andrew: Lapua (Lakaluoma) Finland's "Great hunger years" memorials. 10.10.2020. Viitattu 24.11.2025. (englanniksi)
- ↑ Patsaspaikannus (s. 20); Seinäjoen kaupunki(Arkistoitu – Internet Archive)
- 1 2 Newby, 2017, s. 204
- ↑ Newby, Andrew: Vimpeli Finland's "Great hunger years" memorials. 25.8.2019. Viitattu 27.11.2025. (englanniksi)
- ↑ Katovuosien muistomerkki Koe Kangasniemi, koekangasniemi.fi. Viitattu 28.9.2020.
- 1 2 3 Newby, 2017, s. 190
- 1 2 Veistokset ja muistomerkit; Kangasniemi.fi
- ↑ Newby, Andrew: Ristiina Finland's "Great hunger years" memorials. 12.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Julkiset veistokset ja muistomerkit Kajaani. Arkistoitu 25.7.2019. Viitattu 10.12.2017.
- ↑ Paltamon vanha kirkko; Paltamonseurakunta.fi
- 1 2 3 Newby, 2017, s. 202
- 1 2 Nälkään kuolleiden muistomerkit Turisti-info. Viitattu 18.7.2020.
- 1 2 3 4 5 Newby, 2017, s.194
- ↑ Hautausmaa; Sotkamonseurakunta.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Newby, Andrew: Suomussalmi Finland's "Great hunger years" memorials. 19.12.2018. Viitattu 30.11.2025. (englanniksi)
- 1 2 Muistomerkit ja patsaat - Hausjärven kunta (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Hausjärven kylärinkipyöräily; Hausjarvi.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- 1 2 3 4 Newby, 2017, s. 187
- ↑ Nälkään kuolleiden muistokivi Hämeenlinnan kaupunki. Arkistoitu 14.4.2015. Viitattu 13.7.2020.
- ↑ Kappeli ja hautausmaat; Kannuksenseurakunta.fi
- 1 2 3 4 Newby, 2017, s. 198
- ↑ Nälkävuosimuistomerkki Lohtajalla; Kokkola Karleby -blogi
- ↑ Kivi Ullavan kirkkomaalla muistuttaa nälkävuosista; Perhonjokilaakso 27.8.2020
- 1 2 3 Newby, 2017, s. 197
- ↑ Perholaisia henkilöitä: Jaakko of The Willows’ Final Roll (muisto talvesta 1867-68) Väinö Laajala, SKS 5, 1932, Perho Perhon Kotiseutuyhdistys. Viitattu 21.11.2025.
- ↑ Vartiainen, Tapio Kaarlonpoika: Esi-isieni ja -äitieni matkassa (s. 3–5 ja kansikuva) Vartiaisten viesti 2/200. 2008. Arkistoitu 2.9.2016. Viitattu 21.11.2025.
- ↑ Muistomerkit; Toholampi.fi
- ↑ Veteli; Sotasampo.fi
- 1 2 3 Newby, 2017, s. 208
- ↑ Jämsä, Muistomerkit; Keski-Suomi -portaali
- ↑ Nälkävuosien muistomerkki Museo24. Viitattu 26.3.2021.
- ↑ Muistojen hautausmaa ja Jämsän sankarihautausmaa Jämsän seurakunta. Viitattu 26.3.2021.
- ↑ Pihlajaveden vanha kirkko Keuruun seurakunta. Viitattu 22.10.2025.
- ↑ Muistomerkit; Kivijärvi
- ↑ Muistomerkit, Viitasaari; Keski-suomi-portaali.fi
- ↑ Suomen muistomerkit, Nousiainen, Väriteos Henna, (ISBN 951-97134-6-8, viitattu 30. syyskuuta 2020), s. 90 Viitasaari (Osa VII: Keski-Suomi)
- ↑ Newby, Andrew: Viitasaari Finland's "Great hunger years" memorials. 5.9.2018. Viitattu 1.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Haminan kulttuuriympäristöohjelma:, 2008, s. 122
- ↑ Siiskonen, Jukka: Hamina / Kaskenviertäjien muistomerkki Willimiehen jäljillä -blogi. 17.4.2017. Viitattu 24.12.2020.
- ↑ Newby, Andrew: Lankila (Hamina) Finland's "Great hunger years" memorials. 25.7.2018. Viitattu 2.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Newby, Andrew: Hamina (Salmi) Finland's "Great hunger years" memorials. 5.10.2018. Viitattu 2.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Haminan kulttuuriympäristöohjelma:, 2008, s. 132
- 1 2 3 Newby, 2017, s. 185
- ↑ Kari Sihvola: Kouvolan muistomerkkejä, patsaita ja muita historiallisia kohteita: Koria Keskusmaja-sivusto. 2019. Viitattu 26.3.2021.
- ↑ Kari Sihvola: Kouvolan muistomerkkejä, patsaita ja muita historiallisia kohteita: Kouvola Keskusmaja.fi. 2019. Viitattu 27.3.2021.
- ↑ Newby, Andrew: Kouvola (Kuusankoski) Finland's "Great hunger years" memorials. 2.8.2018. Viitattu 2.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Hämeenkyrö - Finland's "Great Hunger Years" Memorials
- ↑ Newby, Andrew: Kuhmoinen Finland's "Great hunger years" memorials. 27.7.2018. Viitattu 1.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Parkano - Finland's "Great Hunger Years" Memorials
- ↑ Hautausmaat: muistomerkit Ruuoveden seurakunta. Viitattu 13.7.2020.
- ↑ Kiikoisten seurakunnan nälkävuosien muistolaatan historiaa; Sastamalanseurakunta.fi
- ↑ Ankarina katovuosina Suodenniemeltä kuoli lähes neljännes väestöstä – Heille paljastettiin muistomerkki 26.8.2018. Tyrvään Sanomat. Arkistoitu 12.12.2019. Viitattu 12.12.2019.
- ↑ Nyberg, Aimo: Naälkävuosien 1867 – 1868 muistomerkki (asiantuntijablogi) Vaasa ennen ja nyt. 2.9.2019. Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry. Viitattu 13.7.2020.
- ↑ Heinäveden upeita matkakohteita : Heinäveden kirkko joet.info. Arkistoitu 7.11.2020. Viitattu 12.7.2020.
- ↑ Veikko Jalava (Tilaustyöt ja julkinen taide) Kuvataiteilijamatrikkeli, kuvataiteilijamatrikkeli.fi.
- 1 2 Ansioluettelo Erkki Erosen kotisivu. Viitattu 13.7.2020.
- 1 2 Suomen muistomerkit, Nousiainen, Väriteos Henna, (ISBN 951-97134-9-2, viitattu 14. lokakuuta 2020), s. 36 (Osa X: Pohjois-Karjala)
- ↑ Kiteen kirkkotarha Kiteen seurakunta. Viitattu 14.7.2020.
- 1 2 Newby, 2017, s. 193
- ↑ Newby, Andrew: Kontiolahti Finland's "Great hunger years" memorials. 10.5.2019. Viitattu 30.11.2025. (englanniksi)
- ↑ Muistohetki 150 v. sitten nälkään kuolleiden muistomerkillä Karjalainen, Tapahtumat. Viitattu 14.7.2020.
- ↑ Nurmes (kirjoittajan blogi) 1860-luvun muistoseppeleet. Viitattu 14.7.2020.
- ↑ Kuvanveistäjä Veikko Jalavan "Maaemon syli" -veistos Finna. Arkistoitu 15.12.2017. Viitattu 14.12.2017.
- ↑ Newby, 2017, s. 205
- ↑ 1860-luvulla nälkään kuolleiden muistomerkki; KirjastoVirma (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Nälkävuodet Haapavedellä; Kirjava historia -blogi
- ↑ Haapaveden kirkon tapuli ja kirkkotarha; Pohjois-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015, Haapavesi; sivu 51; Pohjois-pohjanmaa.fi
- ↑ Hautausmaa; Karsamaenseurakunta.fi
- ↑ Pohjois-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 - Merijärvi, sivu 12; Pohjois-pohjanmaa.fi
- ↑ Nälän uhrien muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 11.10.2016. Viitattu 22.11.2025.
- ↑ Newby, 2017, s. 200
- ↑ Pudasjärven muistomerkit; Kirjastovirma.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- 1 2 Newby, 2017, s. 203
- ↑ Hautausmaat ja muistomerkit: Jumalanpelto 1737–1875 Pyhäjärven seurakunta. Arkistoitu 2.1.2018. Viitattu 21.11.2025.
- ↑ hautausmaat ja muistomerkit Pyhäjärven seurakunta. Viitattu 21.11.2025.
- ↑ Reisjärven kirkko; Kirjastovirma. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Newby, 2017, s. 210
- ↑ Newby, Andrew: Reisjärvi Finland’s “Great Hunger Years” Memorials. 24.7.2018. Viitattu 3.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Tiepuolihautausmaa Sievin seurakunta. Viitattu 25.7.2023.
- ↑ Pulkkila (Siikalatva); Katovuodet 1860, 5.1.2019; Wordpress.com
- ↑ Pohjois-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 - Siikalatva, Pulkkilan kirkkopuisto
- ↑ Nälkään kuolleiden muistomerkki Kirjastovirma. Arkistoitu 11.10.2016. Viitattu 22.7.2016.
- ↑ Newby, 2017, s. 206
- ↑ Suomen muistomerkit, Nousiainen, Väriteos Henna, (ISBN 951-98638-0-X, viitattu 12. syyskuuta 2019), s. 38 (Osa XI: Vanha Kuopion lääni)
- ↑ Nälkään kuolleiden muistomerkin sijainti, Kiuruvesi Ylä-Savon karttapalvelu, paikkatieto.yla-savo.fi. Viitattu 12.9.2019.
- ↑ Suomen muistomerkit, Nousiainen, Väriteos Henna, (ISBN 951-98638-0-X, viitattu 11. syyskuuta 2019), s. 28 (Osa XI: Vanha Kuopion lääni)
- ↑ Vanhan kirkon puisto (Nilsiä) Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä. Viitattu 14.7.2020.
- ↑ Elina Äijö: Video näyttää hautausmaan harvinaisuudet: "Väittäisin, ettei vastaavaa löydy muualta" (SSTV:n videossa tietoa muistomerkeistä) Savon Sanomat. 17.8.2015. Viitattu 13.8.2020.
- ↑ Lainajyvästö Kulttuurihenkinen lenkkipolku Varpaisjärvi. lapinlahti.fi. Viitattu 16.5.2025.
- ↑ Jaana Martikainen: Nerkoon kanava kasvoi nälästä Savon Sanomat, savonsanomat.fi. 21.7.2016. Viitattu 19.6.2019.
- ↑ Leppävirta; Finland's "great hunger years" memorials
- ↑ Kalevi Rikkinen (toim.) ja Hannes Sihvo (toim.), Finlandia: Otavan iso maammekirja, Otava, (ISBN 951-1-08662-6, viitattu 22. heinäkuuta 2020), Pielavesi - Nähtävyyksiä , s. 95 (Osa 6: Pohjois-Savo)
- ↑ Pielaveden Kirkkosaari oli keskellä kaikkea: "Viimeinen kirkko oli kirkkoherran mielestä väärässä paikassa" Savon Sanomat, savonsanomat.fi. 28.9.2015.
- ↑ Pielaveden palveluopas (sivu 9) Pielaveden kunta, pielavesi.fi. Arkistoitu 22.7.2020. Viitattu 22.7.2020 (linkki päivitetty, uudempi opas).
- ↑ Sonkajärven hautausmaa Sonkajärven seurakunta. Viitattu 5.11.2024.
- ↑ Suomen muistomerkit, Nousiainen, Väriteos Henna, (ISBN 951-98638-0-X, viitattu 12. syyskuuta 2019), s. 93 (Osa XI: Vanha Kuopion lääni)
- ↑ Lepola Varkauden seurakunta. Viitattu 5.1.2018.
- ↑ Varkauden karttapalvelu: pohjakartta, johon on merkitty Kangaslammin kirkon lähistön muistomerkit. Luultavasti kyseessä on kirkon kaakkoispuolella oleva kohde viitattu 15.8.2019
- ↑ Newby, 2017, s. 207
- ↑ Antero Tuomisto: Suomalaiset sotamuistomerki, s. 310. Suomen mies, 1998. ISBN 9529872054
- ↑ Käyntikohteet ja nähtävyydet Asikkalan kunta. Arkistoitu 16.1.2017. Viitattu 26.3.2021.
- ↑ Newby, 2017, s. 194
- ↑ Suomen muistomerkit, Nousiainen, Väriteos Henna, (ISBN 951-97134-5-X, viitattu 9. syyskuuta 2020), s. 61 Kärkölä (Osa VI: Häme)
- ↑ Radanrakentajien haustausmaa – Lahtea tonkimassa osa 3 lahenlehti.net. 21.10.2010. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ Radanrakentajien hautausmaa Lahden seurakuntayhtymä. Viitattu 13.7.2020.
- ↑ Radanrakentajien muistokivi nastola.fi. Arkistoitu 17.6.2019. Viitattu 11.6.2019.
- ↑ Newby, Andrew: Merikarvia Finland's "Great hunger years" memorials. 15.10.2020. Viitattu 3.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Dyer, Kristiina: Minne ihmeeseen se kivi oikein katosi? (maksumuuri) Merikarvia-lehti. 1.8.2022. Viitattu 3.12.2025.
- ↑ Dyer, Kristiina: Löytyihän se kivi – Nälkävuodet eivät unohdu Merikarvialla (maksumuuri) Merikarvia-lehti. 2.8.2022. Viitattu 3.12.2025.
- ↑ Rantatien kivipaasi Geocaching. 13.8.2012. Viitattu 3.12.2025.
- ↑ Nälkävuosien muistokivi Lavia-seura. Viitattu 1.1.2018.
- ↑ Pitkäjärvi, Pekka: Nälkävuosien 1866-1868 muistomerkki. Lawiaa, 2008. Lavia-Seura.
- ↑ Muistomerkit Mäntsälä. 2016. Arkistoitu 24.5.2015. Viitattu 26.11.2017.
- ↑ Kotiseutupolut Mäntsälä-seura. Viitattu 26.11.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta nälkään kuolleiden muistomerkkejä Suomessa Wikimedia Commonsissa
- 1860-luvun muistoseppeleet – aloite suurten nälkävuosien muistamiseksi osa 1: Perusteet (kirjoittajan blogi) Kraatari for Craft Culture. Viitattu 14.7.2020.
- 1860-luvun muistoseppeleet – aloite suurten nälkävuosien muistamiseksi osa 2: Matka (kirjoittajan blogi) Kraatari for Craft Culture. Viitattu 14.7.2020.