Holodomor

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ohikulkijat eivät enää kiinnitä huomiota ruumiisiin Harkovan kaduilla vuonna 1933. Kuva: Alexander Wienerberger.

Holodomor (ukr. Голодомор) oli Ukrainan neuvostotasavallassa vuosina 1932–1933 raivonnut nälänhätä, jossa kuoli eri arvioiden mukaan 3–14 miljoonaa[1][2] ukrainalaista. Erilaisia lukuja on esitetty muun muassa joukkotiedotusvälineissä ja julkisissa väittelyissä. Uhrien määrästä ei ole päästy yksimielisyyteen. Kansanmurhaksi tapahtuman on tunnustanut parikymmentä valtiota.

Holodomor oli osa laajempaa, koko Neuvostoliittoa vuosina 1931–1934 koskenutta nälänhätää. Ukrainan nälänhätä oli kuitenkin pahempi johtuen useista poliittisista päätöksistä, jotka kohdistuivat suurimmaksi osaksi vain Ukrainaan.[3] Vuosien 1932–1933 nälänhädästä vaiettiin Neuvostoliitossa perestroikaan saakka. Neuvostoliitossa vierailleet läntiset toimittajat eivät myöskään kertoneet tapahtuneesta länsimaissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nälänhädän taustalla oli Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin päätös maatalouden kollektivisoinnista vuonna 1929. Kommunistisen puolueen agitaattorit pakottivat maaseudulla talonpojat luopumaan maastaan, henkilökohtaisesta omaisuudestaan ja jopa asunnoistaan sekä luovuttamaan ne kolhoositiloille. Niin sanotut kulakit eli varakkaammat talonpojat ja kollektivisointia vastustaneet talonpojat karkotettiin. Kollektivisointi johti tuotannon laskuun, maaseutuelinkeinon sekaannukseen ja elintarvikepulaan. Se sai myös aikaan useita talonpoikaiskapinoita, ja joissakin osissa Ukrainaa myös aseellisia kansannousuja.[3]

Nämä kapinat huolestuttivat Stalinia, sillä ne tapahtuivat alueilla, jotka olivat taistelleet Venäjän sisällissodassa Puna-armeijaa vastaan. Myös Ukrainan kommunistisen puolueen piirissä esiintynyt Neuvostoliiton maatalouspolitiikan vastustus huolestutti Stalinia. Stalin kirjoitti elokuussa 1932 politbyroon sihteeri Lazar Kaganovitšille:[3]

»Jos emme nyt toimi parantaaksemme Ukrainan tilannetta, voimme menettää Ukrainan.[3]»

Kaganovitš ehdotti Stalinille maatalouden kollektivisoinnin ja ukrainalaisten kansanmurhan yhdistämistä, jotta paikallisten kommunismin vastustus saataisiin murskattua. Kaganovitš oli itse syntynyt Ukrainassa.[4]

Syksyllä 1932 Neuvostoliiton politbyroo teki joukon päätöksiä, jotka laajensivat ja syvensivät nälänhätää Ukrainan maaseudulla. Ukrainan maatilat, kylät ja kokonaiset kaupungit asetettiin mustille listoille, ja niiden elintarvikkeiden saanti estettiin. Talonpoikia kiellettiin poistumasta Ukrainan neuvostotasavallasta. Kasvavasta nälänhädästä huolimatta elintarvikkeiden pakkolunastuksia lisättiin, eikä alueelle toimitettu apua riittävästi. Lisäksi talvella 1932–1933 viranomaiset ja kommunistipuolueen virkailijoiden järjestäytyneet iskuryhmät pakkolunastivat talonpoikien ruokaa ja vähäisiä viljavaroja.[3]

Stalinin johtama kampanja johti katastrofiin. Keväällä 1933 Ukrainan kuolleisuus kohosi huippuunsa. Vuosina 1931–1934 koko Neuvostoliitossa kuoli nälkään vähintään 5 miljoonaa ihmistä, joista 3,9 miljoonaa oli ukrainalaisten väestötieteilijöiden tutkimusten perusteella ukrainalaisia. Poliisin arkistoissa on useita kuvauksia kannibalismista sekä laittomuuksista, varkauksista ja lynkkauksista. Joukkohautoja kaivettiin eri puolille maaseutua. Nälkä vaivasi myös kaupunkiväestöä, vaikka monet pystyivätkin selviytymään säännöstelykorttien ansiosta. Ukrainan suurimmissa kaupungeissa saattoi silti nähdä ruumiita kadulla.[3] Anne Applebaum kuvaa holodomoria teoksessaan Punainen nälkä.[5]

Syynä holodomoriin ja nälänhätään koko Neuvostoliitossa voidaan nähdä myös yritys kerätä väkivalloin mahdollisimman paljon maaseudun voimavaroja samaan aikaan käynnistyneeseen teollistamisohjelmaan. Olihan Jevgeni Preobraženski julkaissut ohjelman, jossa vaadittiin taloudellisten voimavarojen siirtoa maaseudulta teollisuuteen eli "primitiivistä sosialistista kasaantumista", jonka mallina oli Karl Marxin kuvaus teollisen kapitalismin synnystä Englannissa.[6]

Viljan pakko-otot ja rangaistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1930 valtio pakko-otti 30 prosenttia Ukrainan sadosta. Vaikka sadot pienenivät, vuonna 1931 pakko-otto oli 41,5 %, mikä vei tuotantojärjestelmän sekasortoon. Viljelijät yrittivät kätkeä viljaa, ja kommunistinen puolue lähetti paikalle iskuprikaateja kiduttamaan viljelijöitä, jotta viljaa löydettäisiin. Tilanteen pahentuessa elokuussa 1932 Molotov raportoi politbyroolle, että ”todellinen nälänhädän uhka” on käsillä, mutta ehdotti silti viljan pakko-ottoa mihin hintaan hyvänsä.[7] Kun ukrainalaisten siemenvilja otettiin holodomorin aikana valtion haltuun, Neuvostoliiton viljanvienti länsimaihin moninkertaistui.[8]

Stalinin mukaan nälkä oli oikeudenmukainen rangaistus ”lakkoilusta ja sabotaasista” neuvostovaltaa vastaan. Viljan löytämiseksi naisten jalkoja ja hameita valeltiin paloöljyllä, ja sytytettiin ja sammutettiin toistuvasti. Kolhoosilaisia riisuttiin kylmään palelemaan, pakotettiin kuumille liesille ja valeteloitettiin. Tästä raportoineelle kuuluisalle kirjailijalle Stalin vastasi, että tämä väärinkäytös, ”pieni vika koneistossamme”, pitää selvittää, mutta tämä maataloustyöläisten lakko on sabotaasia neuvostovaltaa vastaan, ja sen vuoksi työläiset ja puna-armeija jää leivättä. Se, että ”sabotaasi oli [– –] näennäisen rauhanomaista” ei Stalinin mukaan muuttanut asiaa miksikään, eikä hän suostunut lähettämään elintarvikeapua, vaan vei pakko-otettua vehnää ulkomaille 1 800 000 tonnia, vaikka kommunistisen puolueen aluekomitea oli takavarikoinut jopa siemenviljan. Tavoitteista jääneille tiloille tehtiin öisiä iskuja, joissa jokainen taivuteltiin toteuttamaan tavoitteensa ja viimeisen tilallisen jälkeen aloitettiin uudestaan ensimmäisestä.[7]

Yli 125 000 ihmistä tuomittiin niin sanotun tähkälain perusteella sosialistisen omaisuuden varastamisesta, yleensä muutamasta pellolta otetusta vehnän- tai rukiintähkästä. Vähimmäisrangaistus oli kymmenen vuotta vankileirillä, ja 5 400 tuomittiin kuolemaan. Muistakin syistä maatyöläisiä vangittiin, esimerkiksi Balasevon vankilassa oli väkeä viisinkertaisesti vankipaikkoihin nähden. Ukrainalaisista joutui oikeuteen arviolta 15 prosenttia.[7]

Suhtautuminen Holodomoriin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virallisen neuvostoliittolaisen historiankirjoituksen mukaan rikkaat talonpojat eli kulakit väitetysti sabotoivat maatalouden kollektivisointia.[9]

Läntiset mediat jättivät holodomorin tuoreeltaan raportoimatta. The New York Timesin Moskovan-toimituksen päällikkö Walter Duranty jätti holodomorin raportoimatta.[10] Duranty tarjosi lännelle vääristellyn lausunnon:

»There is no actual starvation or death from starvation, but there is widespread mortality from diseases due to malnutrition.»
(Walter Duranty. The New York Times. 31.3.1933.)

Vuonna 1933 nälänhädän ollessa pahimmillaan Yhdysvallat virallisesti tunnusti Neuvostoliiton valtion. Vuonna 1934 Neuvostoliitosta tuli Kansainliiton jäsen.[11]

Monille Ukrainassa asuville ukrainalaisille tieto nälänhätäkatastrofista tuli vasta Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991. Erityisesti kansallismielinen presidentti Viktor Juštšenko nosti asian esille ja pyrki hankkimaan sille kansainvälistä tunnustusta kansanmurhana. Lisäksi Ukrainassa säädettiin laki, joka kielsi asian kyseenalaistamisen.[1] Kysymys hiersi myös Venäjän federaation ja Ukrainan tasavallan välejä.lähde?

Juštšenkon seuraaja, erottamisensa jälkeen vuonna 2014 Venäjälle paennut[12] Viktor Janukovytš ei myönnä, että kyseessä oli kansanmurha, vaan hän on nimittänyt sitä neuvostokansan yhteiseksi tragediaksi.[13]

Euroopan parlamentti hyväksyi lokakuussa 2008 päätöslauselman, jossa se toteaa holodomorin (Ukrainan vuosien 1932–1933 keinotekoisen nälänhädän) järkyttäväksi rikokseksi Ukrainan kansaa ja ihmisyyttä vastaan.[14]

Venäjän federaatio on myöntänyt Ukrainan vuosien 1932–1933 nälänhädän, mutta ei pidä sitä kansanmurhana. Venäjän federaation duuma katsoi vuoden 2008 lausunnossaan, ettei ole olemassa historiallisia todisteita siitä, että nälänhätä olisi kohdistettu etnisiin ryhmiin. Kuitenkin 16 muuta valtiota on tunnustanut holodomorin kansanmurhaksi. Myös Yhdysvaltain senaatti katsoi vuoden 2018 päätöksessään, että kongressin vuonna 1988 asettaman komission tutkimukset vahvistavat, että kyseessä oli kansanmurha.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Legal precedent in Ukraine: journalist allowed to doubt Holodomor as genocide Ria novosti, 2010 (Internet Archive)
  2. holodomor.org
  3. a b c d e f Applebaum, Anne: Holodomor Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.3.2022. (englanniksi)
  4. Mord durch Hunger. Deutschlandfunk.de 27.11.2007 (saksaksi)
  5. Pekka Hakala: Neuvosto­ihmisen katkera evoluutio Helsingin Sanomat. 26.7.2021.
  6. Preobrazhensky, E. A., Novaja Ekonomika, (Teorija i Praktika), 1922-1928gg
  7. a b c Werth, Nicolas, ”Suuri nälänhätä”, teoksessa Kommunismin musta kirja, toim. Courtois, Stéphane, s. 187–197.
  8. Commemorating the victims of the Great Famine (Holodomor) in the former USSR Council of Europe, 2010. (arkistokopio Internet Archivessa)
  9. Kaunokirjallinen esimerkki tällaisesta Neuvostoliiton kollektivisointia koskevasta historiankirjoituksesta on sosialistista realismia edustava Mihail Šolohovin kirja Aron raivaajat, 1932 (suom. Kansankulttuuri, 1977).
  10. Times should lose Pulitzer from 30s, consultant says
  11. Holodomor Famine - Genocidein Ukraine 1932-1933 Holodomorct.org
  12. Thuneberg, Jenny: Vladimir Putin syyttää länsimaita Ukrainan kriisistä: "Me emme aloittaneet" 24.10.2014. Verkkouutiset. Viitattu 25.10.2014.
  13. Yanukovych reverses Ukraine's position on Holodomor famine Ria novosti, 2010
  14. Euroopan parlamentin päätöslauselma Euroopan parlamentti. Viitattu 24.5.2009.
  15. Patrick J. Kiger: The Ukrainian Famine: How Joseph Stalin Starved Millions HISTORY.com. Viitattu 19.3.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anne Applebaum, Punainen nälkä - Stalinin sota Ukrainassa, 2018, Siltala
  • Famine-Genocide of 1932–3 (Голодомор; Holodomor) (Albertan ja Toronton yliopistojen Ukraina-tietosanakirjan artikkeli) Internet Encyclopedia of Ukraine, IEU. 2009. Canadian Institute of Ukrainian Studies (CIUS, University of Alberta/University of Toronto), encyclopediaofukraine.com. Viitattu 14.3.2014. (englanniksi)
  • Remy, Johannes, Holodomor, vain hirvittävä rikos vai kansanmurha? Ukrainan nälänhädästä puhumista ei saa jättää holokaustin vähättelijöiden yksinoikeudeksi. Kanava 8/2011