Vanha Vaasa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanha Vaasa
Gamla Vasa
Kaupungin kartta, jossa Vanha Vaasa korostettuna.
Kaupungin kartta, jossa Vanha Vaasa korostettuna.
Kaupunki Vaasa
Suurpiiri Ristinummen suuralue
Koordinaatit 63°04′23″N, 021°43′20″E
Kaupunginosa nro 36
Väkiluku 666 (1.1.2015)
Lähialueet Vanhasatama
Melaniemi
Korkeamäki
Alkula
Runsor

Vanha Vaasa (ruots. Gamla Vasa) on kaupunginosa Vaasassa, noin seitsemän kilometrin päässä keskustasta. Vaasan kaupunginhallinnon tilastoalueista Vanha Vaasa kuuluu Ristinummen suuralueeseen.[1] Vuonna 2013 Vanhassa Vaasassa oli noin 700 asukasta.[2]

Vaasan kaupunki sijaitsi nykyisen Vanhan Vaasan alueella aina vuoden 1852 Vaasan paloon saakka, jolloin kaupunki siirrettiin nykyiselle paikalleen. Siellä sijaitsevat myös Korsholman linnan rauniot.

Vanhan Vaasan historialliset kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhassa Vaasassa on edelleen nähtävissä muun muassa palossa vaurioituneen, 1400–1500-luvulla rakennetun Pyhän Marian kirkon rauniot sekä nykyisin museona toimiva kauppias Abraham Wasastjernan kivitalo, joka ainoana yksityisasuntona selvisi Vaasan palosta. Vanhassa Vaasassa sijaitsevat myös alun perin hovioikeudeksi vuonna 1786 rakennettu Mustasaaren kirkko sekä Vanhan Vaasan sairaala. Kaupungissa oli myös triviaalikoulu, jota kävi muun muassa J. L. Runeberg. Koulun rakennus sijaitsi kirkon läheisyydessä.

Eteläpuolella Vanha Vaasan Runsorin vastaisella rajavyöhykkeellä toimi sotavankien kurileiri 24. Vanhan Vaasan alueella sijaitsi myös Korsholman linna, mutta se oli raunioitunut jo kauan ennen Vaasan paloa ja rauniotkin jääneet maaherran uuden virkatalon alle.

Luettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytä tämän osion koordinaatit OSM-kartalla
Vie tämän osion koordinaatit KML-muodossa
Kohde Nykyään Paikka Kartalla Suunnittelija
tai perustaja
Vuosi Kuva
Hovioikeudenmetsä[3] Hovioikeudenpuistikon, Runsorintien ja Yrittäjänkadun rajaama alue 63.0664°N, 21.7313°E
Hovioikeudenpuistikko[4] Mustasaaren kirkon edustalla 63.0702°N, 21.7268°E Adelcrantz, Carl FredrikCarl Fredrik Adelcrantz
suunnittelija
1781 Old Vaasa Crown Court avenue 5.jpg
Hovioikeudentalo[5] Mustasaaren kirkko Adelcrantzinkuja 63.0706°N, 21.7317°E Adelcrantz, Carl FredrikCarl Fredrik Adelcrantz
suunnittelija
1786 Korsholms kyrka.jpg
Korsholman kuninkaankartano Yrkesakademin i Österbotten
Kuninkaankartanon kampus[6]
Kuninkaankartanontien päässä 63.0644°N, 21.719°E Kustaa Vaasa
perustaja
1550-luvulla
Korsholman linna[7] Linnan vallit 63.0694°N, 21.7211°E 1300-luvun puolivälin jälkeen Korsholmsslott2.jpg
Kustaan tori[4] Hovioikeudenpuistikon ja Mustasaaren kirkon välissä 63.0705°N, 21.7305°E 1780-luvulla, nurmetettu 1840-luvulla Old Vaasa Gustaf's square.JPG
Mustasaaren sairaala[8] Vanhan Vaasan sairaala Vierinkiventie 1 63.0719°N, 21.7111°E Engel, Carl LudvigCarl Ludvig Engel
suunnittelija
1768 Vanha Vaasa Hospital Vaasa Finland.jpg
Pyhän Marian kirkko[9] Rauniot Rauniopuisto 63.0752°N, 21.7223°E 1480–1550 välillä Gamla Vasa kyrkoruiner 1.JPG
Pyhän Marian kirkon kellotapuli[9] Raunio Rauniopuisto 63.0751°N, 21.7238°E 1671 Gamla Vasa kyrkoruiner Klockstapeln.JPG
Triviaalikoulu[10][9] Raunio Rauniopuisto 63.0744°N, 21.7232°E 1684 Gamla Vasa trivialskolas ruiner.JPG
Vanhan Vaasan kanaali Ohittaa muun muassa Kuninkaankartanon, Korsholman vallit ja Vanhan Vaasan sairaalan 63.0738°N, 21.7139°E 1838–1845 Vanhan Vaasan kanava.jpg
Wasastjernan talo
(Falanderin talo)[11][12]
Vanhan Vaasan museo Kauppiaankatu 10 63.0723°N, 21.7224°E Abraham Wasastjerna
rakennuttaja
1781 Wasastjerna house 1.jpg

Kuvia Vanhasta Vaasasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vaasan suur- ja pienalueet Vaasan kaupunki. Viitattu 13.7.2014. Kartta
  2. Väestö suur- ja pienalueittain (Excel) Vaasan kaupunki. Viitattu 13.7.2014.
  3. Muinaisjäännösrekisteri: Hovioikeudenmetsä Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 9.5.2008. Museovirasto. Viitattu 29.10.2017.
  4. a b Hovioikeudenpuistikko ja Kustaan Tori Vaasan kaupunki. Viitattu 29.10.2017.
  5. Mustasaaren kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 28.9.2015. Museovirasto. Viitattu 29.10.2017.
  6. Campus Kungsgården: Historisk översikt Yrkesakademin i Österbotten. Viitattu 29.10.2017. (ruotsiksi)
  7. Muinaisjäännösrekisteri: Korsholma Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 20.6.2011. Museovirasto. Viitattu 29.10.2017.
  8. VVS: Historiallinen katsaus Vanhan vaasan sairaala. Viitattu 29.10.2017.
  9. a b c Muinaisjäännösrekisteri: Vanha Vaasa Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 3.11.2014. Museovirasto. Viitattu 29.10.2017.
  10. Myyryläinen, Heikki: Opillinen koulutus Ruotsin suurvaltakaudella 1998. Internetix/ Nettiradio Mikaeli. Viitattu 29.10.2017.
  11. Vanhan Vaasan museo Pohjanmaan museo. Viitattu 30.10.2017.
  12. Vanha Vaasa Vaasan kaupunki. Viitattu 30.10.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.