Haapaniemi (Vaasa)
| Haapaniemi | |
|---|---|
| Aspnäs | |
Haapaniementien päässä sijaitseva kyltti. |
|
Kaupungin kartta, jossa Haapaniemi korostettuna. Vaasan alueellinen jako |
|
| Kaupunki | Vaasa |
| Suurpiiri | Ristinummen suuralue |
| Kaupunginosa nro | 27 |
| Väkiluku | 761 (1.1.2015) |
| Postinumero(t) | 65370 |
| Lähialueet | Ristinummi, Alkula, Huutoniemi (Kiilapalsta), Pilvilampi |
Haapaniemi (ruots. Aspnäs) on Vaasan 27. kaupunginosa ja osa-alue, joka sijaitsee Vanhan Vaasan pohjoispuolella noin viisi kilometriä nykyisestä Vaasan keskustasta itään.[1][2] Variskan yhtenäiskoulu sijaitsee Haapaniemen puolella.[2]
Kaupunginosa on suurimmaksi osaksi rakentunut 1970- ja 1980-lukujen aikana seudun suunnittelukilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta, mutta alueen vanhin osa on 1950-luvulta.[3] Haapaniemi on suurimmaksi osaksi omakotialuetta. Alueen lounaisosassa Saarnitien ja Omenakujan välissä on pieni kerrostalokeskittymä.[4]
Vaasan kaupunginhallinnon tilastoalueista Haapaniemi kuuluu Ristinummen suuralueeseen.[1]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2013 Haapaniemen alueella oli 768 asukasta.[5]
Haapaniemen asukkaista äidinkielenään suomea puhui 82,3 %, ruotsia 13,1 % ja muita kieliä 4,6 % vuonna 2015. Alueen työvoimasta oli opiskelijoita 13,1 % ja työttömiä 10,7 % vuonna 2013.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Komsi, Sanna: Alueellinen eriytyminen Vaasassa (PDF) Vaasan yliopisto, Filosofinen tiedekunta. Viitattu 31.1.2025.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Vaasan suur- ja pienalueet / Vasas stor- och småområden Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 13.7.2014. Kartta (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Vaasan karttapalvelu (Julkiset palvelut > Kaupunginosat) Vaasan kiinteistötoimi Viitattu 31.1.2025
- ↑ Komsi 2016: s. 49–52
- ↑ Komsi 2016: s. 84
- ↑ Väesto suur- ja pienalueittain (Excel) Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 13.7.2014.
- ↑ Komsi 2016: s. 112–122
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haapaniemi, Vaasa Haapaniemen Omakotiyhdistys ry.
| 1. Keskusta | |
|---|---|
| 2. Vöyrinkaupunki | |
| 3. Vaskiluoto |
|
| 4. Palosaari |
|
| 5. Gerby |
|
| 6. Kotiranta |
|
| 7. Huutoniemi |
|
| 8. Ristinummi |
|
| 9. Höstvesi | |
| 10. Suvilahti |
|
| 11. Sundom |
|
| 12. Vähäkyrö |
|
Kaupunginosan numeron perässä on mainittu pienalue tai -alueet, joista kaupunginosa koostuu. Asteriskillä (*) merkityt alueet ovat kaupunginosia, mutta eivät pienalueita.
Kursiivilla ovat pienalueet, jotka eivät muodosta vastaavaa kaupunginosaa.