Korkeamäki
| Korkeamäki | |
|---|---|
| Högbacken | |
Kaupungin kartta, jossa Korkeamäki korostettuna. Vaasan alueellinen jako |
|
| Kaupunki | Vaasa |
| Suurpiiri | Suvilahden suuralue |
| Kaupunginosa nro | 25 |
| Väkiluku | 927 (1.1.2015) |
| Postinumero(t) | 65350 |
| Lähialueet | Suvilahti, Hietalahti, Huutoniemi (Strömberg Park) |
Korkeamäki (ruots. Högbacken)[1] on osa-alue Vaasassa. Nimensä se on saanut Vaasan nykyisestä keskustasta Vanhaan Vaasaan johtavan Rantamaantien korkeimman mäen mukaan.
Aluetta ryhdyttiin rakentamaan 1950-luvun alussa. Korkeamäen ensimmäinen asemakaava vahvistettiin vuonna 1953. Ensin alueelle rakennettiin puolitoistakerroksisia rintamamiestaloja. Myöhemmin 1960-luvulla Hirventien länsipuolelle Karhuntien varrelle rakennettiin kymmenkunta kerrostaloa.[2]
Alueen tien nimet (Hirventie, Karhuntie, Sudentie, Näädäntie, Ahmantie, Ilveksentie) viittaavat Suomen metsien eläimiin.
Vaasan kaupunginhallinnon tilastoalueista Korkeamäen pienalue kuuluu Suvilahden suuralueeseen ja muodostaa Suvilahden kanssa asemakaavoissa määritellyn Vaasan 25. kaupunginosan.[1][3][4]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2015 Korkeamäen alueella asui 927 asukasta.[5]
Korkeamäen asukkaista äidinkielenään suomea puhui 80,8 %, ruotsia 13,7 % ja muita kieliä 5,5 % vuonna 2015. Alueen työvoimasta oli opiskelijoita 13,4 % ja työttömiä 11,1 % vuonna 2013.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Vaasan suur- ja pienalueet / Vasas stor- och småområden (PDF) Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 23.2.2018.
- ↑ Vaasan kulttuuriympäristöselvitys s. 74–75. (PDF) 2010. Vaasan kaupunki. Viitattu 26.1.2025.
- ↑ Asemakaava 1104, Suvilahden teollisuusalue, kaavaselostus (PDF) 11.3.2022. Vaasan kaupunki. Viitattu 14.1.2025.
- ↑ Asemakaava 1130, kaavaselostus, luonnosvaihe (PDF) (sivut 2–3) 2024. Vaasan kaupunki. Viitattu 14.1.2025.
- ↑ a b Komsi, Sanna: Alueellinen eriytyminen Vaasassa s. 86, 112–122. (PDF) Vaasan yliopisto, Filosofinen tiedekunta. Viitattu 26.1.2025.
| 1. Keskusta | |
|---|---|
| 2. Vöyrinkaupunki | |
| 3. Vaskiluoto |
|
| 4. Palosaari |
|
| 5. Gerby |
|
| 6. Kotiranta |
|
| 7. Huutoniemi |
|
| 8. Ristinummi |
|
| 9. Höstvesi | |
| 10. Suvilahti |
|
| 11. Sundom |
|
| 12. Vähäkyrö |
|
Kaupunginosan numeron perässä on mainittu pienalue tai -alueet, joista kaupunginosa koostuu. Asteriskillä (*) merkityt alueet ovat kaupunginosia, mutta eivät pienalueita.
Kursiivilla ovat pienalueet, jotka eivät muodosta vastaavaa kaupunginosaa.