Länsimetsä
| Länsimetsä | |
|---|---|
| Västerskog | |
Kaupungin kartta, jossa Länsimetsä korostettuna. Vaasan alueellinen jako |
|
| Kaupunki | Vaasa |
| Suuralue | Gerbyn suuralue |
| Kaupunginosa nro | 31 |
| Väkiluku | 1 620 (1.1.2015) |
| Lähialueet | Kortelaakso, Vanha Gerby, Rajarinne, Gerbyn niemi |
Länsimetsä (ruots. Västerskog)[1] on Vaasan Gerbyssä sijaitseva osa-alue, joka muodostaa Vaasan 31. kaupunginosan yhdessä Vanhan Gerbyn pienalueen ja Gerbyn niemen luoteisosan kanssa.[2][3] Länsimetsässä on muun muassa Länsimetsän koulu ja päiväkoti.
Länsimetsän asuinalue on osa niin kutsuttua uutta Gerbytä, eli 1980-luvun alussa sinne kaavoitettua rivi- ja omakotitalovaltaista aluetta. Länsimetsän rakennuksista suurin osa on rakennettu vuosien 1980–1994 välisenä aikana.[4]
Gerbynmäki eli Rapatunturi sijaitsee Länsimetsän pohjoispuolella. Mäelle rakennettiin näkötorni vuonna 2022.[2][5]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2015 Länsimetsän alueella asui 1 620 asukasta.[6]
Länsimetsän asukkaista äidinkielenään suomea puhui 68,5 %, ruotsia 29,8 % ja muita kieliä 1,7 % vuonna 2015. Alueen työvoimasta oli opiskelijoita 10,6 % ja työttömiä 3,9 % vuonna 2013.[6]
Kuvia Länsimetsästä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Vaasan suur- ja pienalueet / Vasas stor- och småområden Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 24.2.2018.
- ↑ a b Vaasan karttapalvelu[vanhentunut linkki] (Julkiset palvelut > Kaupunginosat) Vaasan kiinteistötoimi Viitattu 24.1.2025
- ↑ Vaasan suur- ja pienalueet / Vasas stor- och småområden (kartta) (Wayback Machine) Vaasan kaupunki. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 24.1.2025.
- ↑ Vaasan kulttuuriympäristöselvitys s. 40. (PDF) 2010. Vaasan kaupunki. Viitattu 24.1.2025.
- ↑ Gerbynmäen näkötornista avautuvat huikeat maisemat vaasa.fi. 29.6.2023. Vaasan kaupunki. Viitattu 24.1.2025.
- ↑ a b Komsi, Sanna: Alueellinen eriytyminen Vaasassa s. 86, 112–122. (PDF) Vaasan yliopisto, Filosofinen tiedekunta. Viitattu 24.1.2025.
| 1. Keskusta | |
|---|---|
| 2. Vöyrinkaupunki | |
| 3. Vaskiluoto |
|
| 4. Palosaari |
|
| 5. Gerby |
|
| 6. Kotiranta |
|
| 7. Huutoniemi |
|
| 8. Ristinummi |
|
| 9. Höstvesi | |
| 10. Suvilahti |
|
| 11. Sundom |
|
| 12. Vähäkyrö |
|
Kaupunginosan numeron perässä on mainittu pienalue tai -alueet, joista kaupunginosa koostuu. Asteriskillä (*) merkityt alueet ovat kaupunginosia, mutta eivät pienalueita.
Kursiivilla ovat pienalueet, jotka eivät muodosta vastaavaa kaupunginosaa.