Luettelo Mänttä-Vilppulan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patsaita Mäntän keskustassa. Etualalla Viktor Janssonin Poika ja kala (1934) ja taustalla Jussi Mäntysen veistospari Äidin ylpeys, (1935).
Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Luettelo Mänttä-Vilppulan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää pysyvästi julkisilla paikoilla Mänttä-Vilppulan kaupungissa olevat taideteokset. Luettelon teokset voivat kuulua joko kaupungin kokoelmiin tai ne voivat olla julkisilla paikoilla olevia liikelaitosten, yritysten, valtion ja yksityisten tonteilla sijaitsevia ja näiden omistamia teoksia. Luettelossa on pysyvästi paikoilleen asennettuja, mutta ei väliaikaisesti, esimerkiksi näyttelyä varten asennettuja teoksia. Mänttä-Vilppula muodostettiin aiempien Mäntän kaupungin ja Vilppulan kunnan yhdistyessä, sitä aiemmin Vilppulaan oli liitetty Pohjaslahden kunnan pääosa.

Mänttä-Vilppulan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1933 perustetun Gösta Serlachiuksen taidesäätiön yhdeksi tehtäväksi määriteltiin Mäntän koristaminen julkisilla veistoksilla.[1] Kaksoiskaupungissa ja sen hautausmailla on yli 30 patsasta tai muistomerkkiä (2014).[2]

Kaupungin vanhin julkinen veistos on Joenniemen kartanon terassilla oleva Emil Wikströmin pronssiveistos Poika ja ahven (1888). Kartanon puistossa on myös Wikströmin Kuokkamies (1908). Emil Wikström oli Serlachiusten luottotaiteilija. Hänen julkisia teoksiaan Mänttä-Vilppulassa on yhteensä kuusi. Niistä näkyvimpiä ovat G. A. Serlachiuksen muistomerkki (1921) Patruunanpuistossa ja Serlachius-suvun hautamuistomerkki (1937) Mäntän hautausmaalla.[2] Myös mahtipontinen Arvi Tynyksen Vilppulan 1918 taistelujen muistopatsas vuodelta 1938 sijaitsee Vilppulassa rantatörmän lähellä.

Mäntän torilla on Wäinö Aaltosen tekemän Aleksis Kiven muistopatsaan varhaisen kubistisen ehdotuksen (1930) pienempään kokoon 1950-luvulla valettu veistos. Amer-yhtymä osti sen vuonna 1970 ja sijoitti Tuusulan Riihikallioon tupakkatehtaan portin viereen. Veistos ehti olla tällä paikalla lähes 40 vuotta, kunnes Gösta Serlachiuksen taidesäätiö osti sen ja teos siirrettiin Mäntän keskustorille vuonna 2009.[3][1] Näkyvälle paikalle on sijoitettu Serlachius-museo Gustafin sisäänkäynnin molemmilla puolilla oleva veistospari Jussi Mäntysen harmaaseen dioriittiin veistämä Äidin ylpeys (1935).

Göstan puiston veistokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joenniemen kartanon ympäristössä olevassa Göstan puistossa on kymmenen Gösta Serlachiuksen taidesäätiön vuonna 2012 lahjoituksena saamaa Harry Kivijärven veistosta vuosilta 1974-1987. Lisäksi puistossa on veistokset muun muassa Urho Heinäseltä, Wäinö Aaltoselta ja Jussi Mäntyseltä. Kartanossa ja sen lähellä olevassa Autereen tuvassa on Hannes Autereen puuveistoksia.[4]

Luettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä luettelo on osa Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).

Julkinen teos Paikka Alue Kartalla Tekijä Paljastusvuosi Kuva WD
Ainolähde? Linkonevojen piha, Mäntän keskusta Mänttä 62.0265°N, 24.6185°E Haltia, KaarloKaarlo Haltia 1895 (jälkivalos) Kaarlo Haltia Aino 1895 jälkivalos.jpg
Aleksis Kivi[5][6] Mäntän keskustori Mänttä 62.0282°N, 24.6236°E Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen 2009 (1930) Wäinö Aaltonen kubistinen Aleksis Kivi.jpg
Aurinkokellolähde? Göstan puisto Mänttä 62.0269°N, 24.5754°E 1936 Aurinkokello 1938.jpg
Autereen tuvan kuistin pylväsveistoksetlähde? Autereen tupa, Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0284°N, 24.575°E Autere, HannesHannes Autere 1928-1929 Hannes Autere Autereen tuvan kuistin veistos 1929.jpg
Bonnen muistomerkki[7] Kolho, lähin osoite Kolhontie 10 Vilppula 62.128°N, 24.5136°E
Calderin muistolle[8] Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0267°N, 24.5751°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1976-79 Harry Kivijarvi Calderin muistolle 1979.jpg
Ekvaattori[9] Isoniemen teollisuusalue Mänttä 62.0349°N, 24.5588°E Toikka, AnteroAntero Toikka 1997 Antero Toikka Ekvaattori 1997.JPG
Elämänliekki, E. W. Lybeckin muistokivi[10] Elämänmäki Vilppula 62.0711°N, 24.3389°E Koivisto, EinoEino Koivisto 1964
Euklides (Tie geometriaan)lähde? Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0269°N, 24.5759°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1986-1987 Harry Kivijarvi Eukleides 1987.jpg
Equinox[11][12] Joenniemen puisto Mänttä 62.0268°N, 24.5767°E Toikka, AnteroAntero Toikka 2016 (2015) Antero Toikka Equinox 2015.JPG
G. A. Serlachius Oy, GAS Trade Mark Keskusta Mänttä 62.0275°N, 24.6367°E G A Serlachius Oy GAS Trade mark.jpg
G. A. Serlachiuksen muistomerkki[13][6][14] Patruunanpuisto, Tehtaankatu Mänttä 62.0277°N, 24.6324°E Wikström, EmilEmil Wikström 1921 Emil Wikstrom G A Serlachiuksen muistomerkki 1921.jpg
Gösta Serlachiuksen muistomerkki[15][6][16] Mäntän Klubin piha Mänttä 62.0274°N, 24.6436°E Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen ja Aaltonen, MattiMatti Aaltonen 1958 W ja M Aaltonen Gosta Serl muistom 1958.jpg
Hamlet[17] Honkahovin puisto Mänttä 62.0266°N, 24.6131°E Merikanto, UkriUkri Merikanto 2017 Ukri Merikanto Hamlet.JPG
Hemmo[9] Isoniemen teollisuusalue Mänttä 62.0349°N, 24.5643°E Toikka, AnteroAntero Toikka 1995 Antero Toikka Hemmo 1995.JPG
Hevosen etsijälähde? Honkahovin puisto Mänttä 62.0264°N, 24.6136°E Halonen, EemilEemil Halonen 1898 (jälkivalos) Eemil Halonen Hevosen etsijä 1898 jälkivalos.JPG
Iso figuurilähde? Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0268°N, 24.575°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1981 Harry Kivijarvi Iso Figuuri 1981.jpg
Joenniemen kartanon ikkunoiden veistoskoristelulähde? Joenniemen kartano Mänttä 62.0277°N, 24.5754°E Autere, HannesHannes Autere Hannes Autere Ihmisfiguureita Ikkunan puitteiden veistokset Joenniemen kartano.JPG
Joenniemen tienviittalähde? Joenniemi Mänttä 62.0301°N, 24.5816°E Autere, HannesHannes Autere 1938 Hannes Autere Joenniemen tienviitta 1938.jpg
Kaamosaurinko[17] Honkahovin puisto Mänttä 62.0266°N, 24.6134°E Peltokangas, MattiMatti Peltokangas 2017 (2000) Matti Peltokangas Kaamosaurinko 2000.JPG
Kahlehdittulähde? Sairaalantie, ent. sairaalan edessä, Hietala Mänttä 62.0079°N, 24.638°E Rahikainen, TaistoTaisto Rahikainen 1955 Taisto Rahikainen Kahlehdittu 1955.JPG
Kalapoika (Poika ja ahven)lähde?[18] Joenniemen kartanon terassi Mänttä 62.0276°N, 24.5753°E Wikström, EmilEmil Wikström 1888 Emil Wikstrom Kalapoika 1888.jpg
Karjalaan jääneiden muistokivi, Mänttä[19] Mäntän hautausmaa, Vuorentie 2 A Mänttä 62.0237°N, 24.652°E Liimatainen, KirstiKirsti Liimatainen 1960 Kirsti Liimatainen Karjalaan jääneiden muistokivi 1960.JPG
Karjalaan jääneiden muistokivi, Vilppula[20][10] Vilppulan hautausmaa, Riihikankaantie 14 Vilppula 62.0127°N, 24.4829°E Koivisto, EinoEino Koivisto 1955
Kettisen talon seinämaalaus[21] Kauppakatu 17, keskusta Mänttä 62.0287°N, 24.6186°E Granlund, VivaViva Granlund 2017 Viva Granlund Kettisen talon seinämaalaus 2017.JPG
Kevätlintu, Oskar Merikannon muistomerkki[22] Keskuskadun ja Mäntäntien risteys Vilppula 62.0215°N, 24.5099°E Merikanto, UkriUkri Merikanto 2002 Ukri Merikanto Kevätlintu Oskar Merikannon muistomerkki 2002.jpg
Kivitaululähde? Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0276°N, 24.5748°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1974 Harry Kivijarvi Kivitaulu 19741.jpg
Kuokkamies[6] Joenniemen puisto Mänttä 62.0281°N, 24.5756°E Wikström, EmilEmil Wikström 1908 Emil Wikström Kuokkamies 1908.jpg
Kolhon lentotukikohdan muistomerkki[23][24] Tehtaantie 2 Vilppula, Kolho 62.1288°N, 24.5056°E Koivisto, EinoEino Koivisto 1988 Eino Koivisto Kolhon lentotukikohdan muistomerkki 1988.JPG
Kolhon suomalaisen seuran juhlatalon "Imeläpirtin" muistomerkki[25] Kolho, Tehtaantie Vilppula 62.1382°N, 24.5022°E Sarvanne, MinnaMinna Sarvanne 2011 Imeläpirtin muistomerkki by Minna Sarvanne.jpg
Kosto (Kahlaaja, Kiven kantaja, Taavetti, Ukko)[26] Taavetinsaari, Joenniemen kartanon puoleinen ranta Mänttä 62.0269°N, 24.5773°E Heinänen, UrhoUrho Heinänen 1915 Urho Heinanen Kosto 1915.jpg
Leikkivä nuorukainenlähde? Göstan puisto, Kartanon kulma Mänttä 62.0275°N, 24.5756°E Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen 1930 Waino Aaltonen Leikkiva nuorukainen 1930.jpg
Linnuille metsälähde? Honkahovin puisto Mänttä 62.026°N, 24.6134°E Tuomivaara, TeuvoTeuvo Tuomivaara 2012 Teuvo Tuomivaara Linnuille metsä 2012.JPG
Lintulähde? Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0274°N, 24.575°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1979 Harry Kivijarvi Lintu 1979.jpg
Mahtava lohduttomuus[6] Serlachius-museo Göstan edessä Mänttä 62.0279°N, 24.5752°E Jackson, Matthew DayMatthew Day Jackson 2013
Muualle haudattujen muistokivi Vilppulan hautausmaa, Riihikankaantie 14 Vilppula 62.0135°N, 24.482°E Muualle haudattujen muistokivi Vilppulan hautausmaa.jpg
Muualle haudattujen muistokivi Mäntän hautausmaa, Vuorentie 2 A Mänttä 62.0232°N, 24.6545°E Muualle haudattujen muistomerkki Mäntän hautausmaa.jpg
Monoliitti[27][6][28] Mäntän hautausmaa, Vuorentie 2 A Mänttä 62.024°N, 24.654°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1971, 1974 Harry Kivijarvi Monoliitti 1971.jpg
Mänttä-suvun muistomerkkilähde? Keskusta, Koskelanlammen itäranta Mänttä 62.0295°N, 24.6364°E 2000 Mänttä-suvun muistomerkki 2000.JPG
Mäntänvuoren malja Gustaf-museon edustalla Mänttä 62.0277°N, 24.6271°E Mäntänvuoren malja Gustav museon takana Mänttä.jpg
Niilillälähde? Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0268°N, 24.576°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1979 Harry Kivijarvi Niililla 1979.jpg
Nuori hirvi (Hirvi)[6][29] Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0279°N, 24.5759°E Mäntynen, JussiJussi Mäntynen 1929 Jussi Mantynen Nuori hirvi Mantta 1929.jpg
Palavan pensaan pojat[17] Honkahovin puisto Mänttä 62.0261°N, 24.6129°E Kauhanen, PekkaPekka Kauhanen 2017 (2004) Pekka Kauhanen Palavan pensaan pojat 2004.JPG
Plotinoslähde? Gustaf-museon takana olevalla nurmikolla Mänttä 62.028°N, 24.6274°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1987 Harry Kivijarvi Plotinos 1987.jpg
Poika ja kala[30][6][31] Museon edusta Mänttä 62.0276°N, 24.6261°E Jansson, ViktorViktor Jansson 1934 Viktor Jansson Poika ja kala 1934.jpg
Punaisten hautamuistomerkki 1[32] Vilppulan hautausmaa, Riihikankaantie 14 Vilppula 62.0137°N, 24.4843°E 1946, 1994
Punaisten hautamuistomerkki 2[33] Vilppulan hautausmaa, Riihikankaantie 14 Vilppula 62.0146°N, 24.4841°E Punaisten muistomerkki 1946 Vilppulan hautausmaa.jpg
Punaisten muistolle[34][35][36] Koskentie 33 Vilppula 62.0125°N, 24.5001°E Koivisto, EinoEino Koivisto 1994 Punaisten muistolle 1994 Vilppula.jpg
Purjelähde? Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0275°N, 24.5748°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1978 Harry Kivijarvi Purje 1978.jpg
Raja I Kaupungin tuloväylän varrella Mänttä Toikka, AnteroAntero Toikka 1995
Raja II Kaupungin tuloväylän varrella Mänttä Toikka, AnteroAntero Toikka 1995
Salle de musiquelähde? Joenniemen puisto Mänttä 62.0266°N, 24.5741°E Palosuo, HannuHannu Palosuo 2011 Hannu Palosuo Salle de musique 2011.JPG
Sankarimuistomerkki, Pohjaslahti[37][38] Pohjaslahden sankarihautausmaa Pohjaslahti 62.1676°N, 24.1412°E Nordenswan, MikaelMikael Nordenswan 1948 Pohjaslahti sankarimuistomerkki.JPG
Sankarimuistomerkki, Vilppula[39][40] Vilppula kirkon sankarihautausmaa Vilppula 62.013°N, 24.483°E Hällsten, MaireMaire Hällsten 1952 Vilppula sankarimuistomerkki.JPG
Sankarimuistomerkki Kuolema on kulkenut, elämä alkaa, Mänttä[41][42][43] Mäntän hautausmaa, Vuorentie 2 A Mänttä 62.0236°N, 24.652°E Tohka, SakariSakari Tohka 1954 Sakari Tohka Kuolema on kulkenut - elämä alkaa 1954.JPG
Solukko[44][6][45] Mäntän kirkon puisto Mänttä 62.0274°N, 24.6246°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1963, 1968 Aimo Tukiainen Solukko 1963.jpg
Kulkin veljesten muistolaatta[46] Rajakankaan tilalla olleen, puretun rakennuksen kivijalka; Kitusuontie 294 Vilppula 62.0536°N, 24.5251°E 1989
Sotiin lähdön muistolaatta, Mänttä[47] Mäntän koulukeskus, puretun yhteiskoulun kivijalka; Koskelankatu 1 Mänttä 62.0312°N, 24.6274°E Mäkinen, KalleKalle Mäkinen
Sotiin lähdön muistolaatta, Vilppula[48] Vilppulankosken koulun piha-alueella, Kirkkotie 2 Vilppula 62.016°N, 24.5032°E 1992
Suru (Tyttö, Huivipäinen tyttö)[49] Mäntän hautausmaa, Vuorentie 2 A Mänttä 62.0238°N, 24.6539°E Halonen, EemilEemil Halonen 1905 (1986) Eemil Halonen Suru 1904.jpg
Syksylähde? Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0272°N, 24.5747°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1978 Harry Kivijarvi Syksy 1978.jpg
Teema I[6] Göstan puisto, Joenniemen kartano Mänttä 62.0275°N, 24.5748°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1980 Harry Kivijarvi Teema I 1980.jpg
Thermodynamicalähde? Keskusta Mänttä 62.0278°N, 24.6421°E Sahlman, RaineRaine Sahlman 2012 Raine Sahlman Thermodynamica 2012.JPG
T-REX[50][6] Kaupungintalon läheisyydessä, Seppälän puistotiellä (karttalinkki likimääräinen) Mänttä 62.0343°N, 24.6242°E Vanmechelen, KoenKoen Vanmechelen 2019
Vilppulan 1918 taistelujen muistopatsas[51][52][53][24] Vilppulan kosken rantatörmä Vilppula 62.0148°N, 24.5062°E Tynys, ArviArvi Tynys 1938 Arvi Tynys Vilppulan taistelujen 1918 1938.jpg
Vilppulan puuhiomon muistomerkki[54] Koskentie, sillan korvassa Vilppula 62.0142°N, 24.5026°E 1990 Vilppulan puuhiomon muistomerkki 1990.jpg
Vuodenajat ja ikäkaudetlähde? Joenniemen kartanon ovi, Joenniemen puisto Mänttä 62.0278°N, 24.5753°E Autere, HannesHannes Autere Hannes Autere Joenniemen kartanon ovi .jpg
Vuosi 2000[55][6] Kirkkopuisto Mänttä 62.0273°N, 24.6258°E Peltokangas, MattiMatti Peltokangas 2000 Matti Peltokangas Vuosi 200 2000.jpg
Yhteistyöllä ylöspäinlähde? Isoniemen teollisuusalue Mänttä 62.034°N, 24.5654°E Vastamäki, RainoRaino Vastamäki ja Ranta-aho, TorstiTorsti Ranta-aho 1999 Raine Vastamäki ja Torsti Ranta-aho Yhteistyöllä ylöspäin 1999.JPG
Äidin ylpeys (vasen)[56][6][43] G. A. Serlachius -museon portaat Mänttä 62.0277°N, 24.6264°E Mäntynen, JussiJussi Mäntynen 1935 Jussi Mantynen Aidin ylpeys 1934.jpg
Äidin ylpeys (oikea) G. A. Serlachius -museon portaat Mänttä 62.0276°N, 24.6264°E Mäntynen, JussiJussi Mäntynen 1935 Jussi Mantynen Aidin ylpeys O 1935.jpg

Hautamuistomerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkinen teos Paikka Alue Kartalla Tekijä Paljastusvuosi Kuva WD
E. W. Lybeckin hautamuistomerkki[24][10] Vilppulan hautausmaa, Riihikankaantie 14 (karttalinkki likimääräinen) Vilppula 62.0146°N, 24.484°E Koivisto, EinoEino Koivisto 1976
G. A. ja Alice Serlachiuksen kaksoismuotokuvareliefilähde? Vilppulan hautausmaa, Riihikankaantie 14 Vilppula 62.0148°N, 24.4841°E Wikström, EmilEmil Wikström 1912 Emil Wikström G A ja Alice Serlachiuksen kaksoismuotokuvareliefi 1912.jpg
Serlachius-suvun hautamuistomerkki[57][6] Mäntän hautausmaa, Vuorentie 2 A Mänttä 62.0232°N, 24.6534°E Wikström, EmilEmil Wikström 1937 Emik Wikstrom Serlachius suvun hautamuistomerkki 1937.jpg
Wladimir ja Thyra Jurveliuksen hautamuistomerkkilähde? Vilppulan hautausmaa, Riihikankaantie 14 Vilppula 62.0146°N, 24.4839°E Wikström, EmilEmil Wikström 1905-1907 Emil Wikstrom Vladimir ja Thyra Jurveliuksen hm 1907.jpg

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wäinö Aaltosen veistos Mänttään Yle Uutiset Tampere. 23.6.2009. Oy Ykeisradio Ab.
  2. a b Marjo-Riitta Simpanen: Veistobongari taidekaupungissa Taidekaupunki Mänttä-Vilppula. 4.3.2014. Mänttä-Vilppula. Viitattu 4.6.2016.
  3. Valtonen, Kari: Kiven lähtöä ei huomattu Tuusulassa. Keski-Uusimaa, 2009, nro 26.02.2012, s. 7.
  4. Göstan puisto, . Serlachius museot.
  5. Kubistinen Aleksis Kivi Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  6. a b c d e f g h i j k l m n Tutustu Mäntän julkisiin veistoksiin! Serlachius museot. Viitattu 7.6.2016.
  7. Vilppulan historiareitti; Manttavilppula.fi
  8. Kiven ja ihmisen pitkä historia; KMV-lehti 14.10.2018
  9. a b Antero Toikka; Helsinkisculpture.info
  10. a b c Eino Koivisto; Kuvataiteilija­matrikkeli
  11. Toikan vuodenkiertoa kuvaava veistos paljastettiin Mäntässä; Aamulehti 10.9.2016
  12. Kuvanveistäjä Antero Toikan Equinox julkistettiin Serlachius-museoissa; Museoparkki 9.9.2016
  13. G. A. Serlachiuksen muistomerkki Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  14. Suomen muistomerkit, s. 106
  15. Gösta Serlachiuksen muistomerkki Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  16. Suomen muistomerkit, s. 104
  17. a b c Kotimaisen veistostaiteen aatelia Mäntässä - Taidekeskus Honkahovi sai pihapiiriinsä kolme uutta teosta; KMV-lehti 4.7.2017
  18. Suomen muistomerkit, s. 102
  19. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 25
  20. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 30
  21. Määttänen, Elissa: Väriä pintaan ja puut kasvamaan! Mäntän kuvataideviikot. Viitattu 21.6.2018.
  22. Kevätlintu – Oskar Merikannon muistomerkki Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  23. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 8
  24. a b c Suomen muistomerkit, s. 178
  25. "Imeläpirtin" muistomerkki kolho.fi.
  26. Vesi on nyt matalalla järvissä – Kiven kantajakin tuli kokonaan näkyviin; KMV-lehti 19.8.2018
  27. Monoliitti Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  28. Suomen muistomerkit, s. 107
  29. Suomen muistomerkit, s. 108
  30. Poika ja kala Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  31. Suomen muistomerkit, s. 105
  32. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 11
  33. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 11
  34. Punaisten muistomerkki Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  35. Valokuva Vilppulan taistelujen muistomerkin paljastustilaisuudesta; Serlachius-museot 2018
  36. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 6
  37. Mänttä-Vilppula, Pohjaslahden Hautausmaa; Sotasampo
  38. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 32
  39. Mänttä-Vilppula, Vilppulan Hautausmaa; Sotasampo
  40. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 28
  41. Sankarimuistomerkki Kuolema on kulkenut – Elämä alkaa Mänttä; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  42. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 23
  43. a b Suomen muistomerkit, s. 109
  44. Solukko Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  45. Suomen muistomerkit, s. 103
  46. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu
  47. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 43
  48. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 44
  49. Mäntän hautausmaa; Mänttä-Vilppulan seurakunta
  50. Belgialaisen Koen Vanmechelenin taideteos T-REX Mäntän keskustaan; Manttavilppula.fi 30.11.2018
  51. 1918 Valkoisten muistomerkki Taidekaupunki Mänttä-Vilppula. 2017. Mänttä-Vilppula. Viitattu 7.8.2017.
  52. Vilppulan taisteluiden muistomerkki Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  53. Kansallinen perinne Mänttä-Vilppulassa, sivu 5
  54. Vilppulankoski; Manttavilppula.fi
  55. Vuosi 2000 Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  56. Äidin ylpeys Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo
  57. Serlachius-suvun hautamuistomerkki Mänttä-Vilppula; Pirkanmaanpatsaat.fi; Tampereen taidemuseo

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]