Gösta Serlachiuksen taidesäätiö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on perustettu Mäntässä vuonna 1933. Taidesäätiöllä on kokoelmissaan kansallisesti merkittäviä taideteoksia, valokuvia ja kulttuurihistoriallisia esineitä ja dokumentteja sekä kerättyä muistitietoa.

Säätiö ylläpitää Mäntässä kahta Serlachius-museota:

Serlachius-museoiden juuret ovat Serlachius-teollisuussuvun aktiivisessa kulttuuri- ja taideharrastuksessa. Kauppaneuvos Gustaf Adolf Serlachius (1830–1901) käynnisti puuhiomotoiminnan Mäntässä ja rakensi peräänantamattomuudellaan Mänttään paperiteollisuusimperiumin. Hän seurasi kiinnostuneena taidetta ja kulttuuria ja toimi aikalaistaiteilijoidensa, kuten taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan ja kuvanveistäjä Emil Wikströmin, mesenaattina.

G. A. Serlachiuksen veljenpoika, vuorineuvos Gösta Serlachius (1876–1942), jatkoi Mäntässä setänsä elämäntyötä niin perheyrityksen johdossa kuin taidemesenaattinakin. Vuorineuvos Serlachiuksen taidekokoelma oli jo 1920-luvun lopulla niin mittava, että hän alkoi suunnitella taidemuseon perustamista. Anomus taidesäätiön säätiön perustamisesta jätettiin vuonna 1933. Säätiön perustamisen myötä Gösta Serlachiuksen keskeiseksi tavoitteeksi tuli taidemuseon rakentaminen Mänttään.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gösta Serlachius oli aikansa merkittävimpiä suomalaisia taidevaikuttajia. Hän oli ystävystynyt setänsä G. A. Serlachiuksen kautta Akseli Gallen-Kallelan kanssa ja osti tämän teoksia aina kun mahdollista. Kun taiteilija kuoli vuonna 1931, Serlachius järkyttyi ja alkoi ajatella kaiken katoavaisuutta. Hän halusi varmistaa, että taidekokoelma jatkaa olemassaoloaan hänen jälkeensäkin. Hän alkoi haaveilla omasta taidemuseosta ja kirjoitti taiteilijan leskelle, Mary Gallen-Kallelalle vuonna 1940: "Toivon kerran voivani pystyttää tänne Mänttään taidemuseon, jossa Axelin työt saisivat aivan erityisen loistavan paikan."[1]

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö perustettiin vuonna 1933 hoitamaan ja ylläpitämään vuorineuvos Gösta Serlachiuksen (1876–1942) keräämää taidekokoelmaa.[2] Säätiön tehtäviä oli paitsi rakentaa ja ylläpitää museota, myös kaunistaa Mänttää taiteella. Perustamisvaiheessa Gösta Serlachius lahjoitti säätiölle taidekokoelmansa, johon kuului lähes 250 teosta, lähes 3000 G. A. Serlachius Osakeyhtiön osaketta sekä Impilahdessa sijaitseva Kuronlahden tila.[3]

Taidemuseota suunniteltiin koko 1930-luku[1]. Amos Andersson vieraili Mäntässä vuonna 1938 ja pääsi tutustumaan museosuunnitelman piirustuksiin. Ne inspiroivat häntä perustamaan oman taidesäätiönsä, ja vuonna 1940 hän lahjoitti omistamansa Yrjönkatu 27 kiinteistön perustamalleen Konstsamfundet-säätiölle. Serlachiuksen museota suunniteltiin Koskelanlammen rantaan, pääkonttorin viereen. Lammen vastarannalta, yhtiön rakennuttamalta uimalaitokselta olisi avautunut Mänttään näkymä, jota olisivat hallinneet Serlachiuksen rakennuttaman kirkon torni, pääkonttori ja museo. Museosuunnitelman arkkitehtina toimi Jarl "Jalle" Eklund, joka väsyi siihen, että Serlachius ja hänen yli-insinöörinsä Warner Silfversparre puuttuivat kaikkiin yksityiskohtiin. Kun yhteistyö alkoi takuta, Serlachius alkoi harkita Alvar Aallon pyytämistä museon suunnittelijaksi. Vuonna 1937 Mänttään pystytettiin koehalli, jossa tutkittiin tulevan museon valaistusratkaisuja, mutta marraskuussa 1940 Serlachius oli saanut tarpeekseen ja katkaisi pitkäikäisen yhteistyösuhteen. Pitkään sairastellut vuorineuvos tilasi uuden museosuunnitelman Toivo Anttilalta, mutta koska ei ollut siihen tyytyväinen, hän antoi työn Uno Ullbergille, joka sai suunnitelmansa valmiiksi syksyllä 1942.[4] Kauan suunniteltu museorakennus jäi kuitenkin tekemättä, kun Serlachius kuoli samana vuonna. Vuonna 1945 taidekokoelma asetettiin näytteille vuorineuvoksen kodin, Joenniemen kartanon alakerran saleihin.[1]

Gösta Serlachiuksen kuoleman jälkeen taidesäätiötä johti vuosina 1943–1976 hänen poikansa, vuorineuvos Ralph Erik Serlachius (1901–1980). Myös hänen aikanaan säätiön taidekokoelmia kartutettiin.[3] 1970-luvulla taidesäätiö lunasti koko kartanon museokäyttöön.[1] Vuonna 1973 taidesäätiölle palkattiin ensimmäinen päätoiminen museoalan koulutuksen saanut intendentti[3], Maritta Pitkänen, josta tuli sittemmin museon johtaja vuoteen 2009 asti.[5]

Vuonna 1976 R. Erik Serlachiuksen pojasta, Gustaf Serlachiuksesta (1935–2009) tuli taidesäätiön isännistön puheenjohtaja ja taidesäätiön hallituksen puheenjohtaja vuonna 1980.[3]

1990-luvun alku oli taidesäätiölle taloudellisesti hankala, ja siksi museo suljettiin säästösyistä talvikaudella 1991–1992.[3]

Vuonna 2009 säätiön hallituksen puheenjohtajana aloitti diplomiekonomi, Gösta Serlachiuksen tyttären pojanpoika[6] Henrik de la Chapelle, ja taidesäätiö yhdisti museoidensa organisaatiot. Museoille annettiin uudet nimet: Gösta ja Gustaf.[3]

Taidesäätiölle myönnettiin vuonna 2014 Pirkanmaan palkinto, jonka Pirkanmaan maakuntahallitus myöntää vuosittain Pirkanmaan maakunnan hyväksi tehdystä merkittävästä työstä.[7]

Taidekokoelman historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gösta Serlachiuksen säätiön taidekokoelma on Pohjoismaiden merkittävimpiä yksityisiä kokoelmia ja eurooppalaisessakin mittakaavassa tärkeä. Kokoelmaa pidetään ainutlaatuisena niin historiansa kuin sisältönsäkin osalta.[1]

Serlachiuksen taidekokoelma sai alkunsa 1880-luvulla, kun Mäntän paperitehtaan perustaja, kauppaneuvos Gustaf Adolf Serlachius (1830–1901) kiinnostui taiteesta. Hän toimi uransa alkutaipaleella niin Akseli Gallen-Kallelan kuin Emil Wikströminkin mesenaattina. Hän tuki heitä sekä puolestapuhujana että rahoittajana, joka avusti esimerkiksi Ruoveden erämaa-ateljeen rakentamisessa.[1]

Gösta Serlachiuksen taidekokoelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtaanperustajan veljenpoika, Gösta Serlachius (1876–1942) jatkoi setänsä tehtaan johtajana. Ensimmäiset taideteoksensa hän hankki 1800-luvun loppupuolella. Vuorineuvos oli intohimoinen taideharrastaja ja aikansa merkittävimpiä suomalaisia taidevaikuttajia. Hän halusi tuoda taiteen koko kansan saataville. Hän oli tutustunut setänsä kautta Gallen-Kallelaan, josta tuli hänen ystävänsä, mutta myös keskeinen taiteilija hänen kokoelmaansa: hän hankki kaikkiaan noin 70 Gallen-Kallelan teosta. Muita Serlachiuksen hyviä taiteilijaystäviä olivat Eric O. W. Ehrström, taiteilija ja konservaattori, joka neuvoi vuorineuvosta tämän taidehankinnoissa.[1]

Vaikka Serlachiuksen tulot kasvoivat, hänellä ei ollut koskaan varaa kaikkien häntä kiinnostavien teosten hankintaan. Ajoittain tiukoissakin taloustilanteissa hän kuitenkin hankki tärkeäksi kokemansa teokset. Hänen taidekokoelmansa käsitti hänen viimeisinä vuosinaan noin 500 teosta.[1]

Porilaisten marssi, yksityiskohta, Albert Edelfelt, 1892

Kokoelman arvokkain osa muodostuu kymmenistä kotimaisen taiteen kultakauden ajan merkkiteoksista, joita ovat tehneet muun muassa[1]. [8]:

Vanhemman eurooppalaisen taiteen keräämisestä Gösta Serlachius kiinnostui työnsä kautta matkustellessaan sotien välisenä aikana niin Lontoossa, Pariisissa, Tukholmassa, Venäjällä ja Saksassa. Vaikka hän käyttikin teoshankintojensa tukena asiantuntijoina, hän luotti kuitenkin viime kädessä omaan keräilijänvaistoonsa.[1]

Kokoelmaan kuuluu noin sata vanhan eurooppalaisen maalaustaiteen arvoteosta, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta. Kokoelmaan kuuluu myös muinaisen Egyptin ja Kiinan esineitä, taidetta, jotka edustavat impressionismia ja 1900-alun modernismia sekä puureliefejä, seinämaalauksia, kivi- ja pronssiveistoksia ja ajankohtaista nykytaidetta.[1]

Gösta Serlachiuksen taidesäätiön taidekokoelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gösta Serlachiuksen kuoleman jälkeen vastuu taidekokoelmasta siirtyi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön isännistölle (myöhemmin hallitukselle). Kokoelman kartuttamisessa haluttiin vahvistaa Gösta Serlachiuksen keräilytoiminnan painopisteitä: Suomen kultakauden taidetta ja Gallen-Kallelan tuotantoa.[1]

Viimeiset vanhan eurooppalaisen taiteen hankinnat tehtiin 1950–1960-luvuilla, kun maalaustaiteen hinnat olivat sodan jälkeen kohtuullisella tasolla.[1]

Claude Monet, Heinäsuova ilta-auringossa, 1891, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Rauno Träskelin

Eräs tunnetuimmista maalauksista on vuonna 1957 hankittu Claude Monet'n teos Heinäsuova ilta-auringossa, jonka aitous varmistettiin vuonna 2015, jolloin taulun maalipinnan alta löytyi Jyväskylän yliopiston hyperspektrikameralla signeeraus. Aitous vahvistettiin myös pigmentti- ja kangaskuituanalyysillä.[9][10][11]

Myös Camille Pissarron guassityö Ruohikossa lepäävä paimentyttö ja Ilja Repinin Rouva Rivoirin muotokuva hankittiin R. Erik Serlachiuksen aikana.[1] [8]

1950-luvulla säätiön tunnetuimmat teokset vierailivat esimerkiksi Tampereen, Turun ja Imatran taidemuseoissa. Helsingissä kokoelma on käynyt kolmesti: vuonna 1919 Ateneumissa, vuonna 1948 Taidehallissa ja vuonna 1980 uudelleen Ateneumissa, jolloin siellä esiteltiin yli 300 kokoelman teosta. Näyttelyn yhteydessä Olli Valkonen, Ateneumin johtaja kiitti Gösta Serlachiuksen panosta taiteen keräilijänä ja mesenaattina, jolla on ollut "kantava merkitys maamme taiteelle ja taidemuseotoiminnalle. Yksittäiset teokset ovat kiertäneet näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. 80 Akseli Gallen-Kallelan teosta oli esillä Tukholmassa Prins Eugens Waldemarsuddessa vuonna 1990 ja vuonna 1992 noin 40 hänen teostaan vieraili Pariisin Suomi-instituutissa. Vuonna 2015 kokoelman keskeisiä kultakauden teoksia esiteltiin Hammissa Saksassa Gustav Lübcke Museumissa Sehnsucht Finnland -näyttelyssä.[1]

Taidekokoelmaan on hankittu vielä 2010-luvullakin muun muassa Alvar Cawénin, Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin, Magnus Enckellin, Ellen Thesleffin ja Tyko Sallisen teoksia. [1]

Vuonna 2017 kokoelmaan kuului yli 10 000 teosta ja se oli yksi Pohjoismaiden huomattavimmista yksityisistä taidekokoelmista. Kokoelma on kasvanut muun muassa

  • Eric O. W. ja Olga Ehrströmin testamenttikokoelmalla,
  • useilla Serlachius-suvun jäsenten lahjoituksilla,
  • kreivi Louis Sparrelta hankitulla teoskokonaisuudella,
  • Lennart Segertstrålen jäämistökokoelmalla,
  • Lars-Olof Robert Stigellin testamenttikokoelmalla ja
  • 2010-luvulla vastaanotetulla Kokoelma Kivijärvi -säätiön lahjoituskokoelmalla.[1]

Taidesäätiön kokoelmaa täydennetään edelleen. Vuodesta 2009 lähtien kokoelmaan on hankittu nykytaidetta perustajan periaatteita noudattaen. Vuoteen 2017 mennessä nykytaiteen teoksia oli yli 300. [1] Viime aikojenselvennä merkittävimpiin hankintoihin lukeutuu Akseli Gallen-Kallelan varhaistuotantoon kuuluva maalaus Talonpoikaiselämää (1887), jonka taiteilija on maalannut oleskellessaan Ekolan torpassa Keuruulla.lähde?

Taidesäätiö oli ostanut maalauksen Lukemaan opetteleva tyttö Pehr Hilleströmin teoksena, mutta vuonna 2015 paljastui, että maalauksessa oleva signeeraus "Pehr Hillerström" oli väärennös, ja taulun oikea tekijä oli Ida Silfverberg.[12]

Kulttuurihistoriallinen kokoelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säätiöllä on myös kulttuurihistoriallisia kokoelmia. Näihin kuuluvat esimerkiksi yhtiön toimintaa ja tuotteita esittelevät esineet ja tuotenäytteet[13] sekä alueen paikallishistoriaa ja henkilöitä kuvaavat valokuvat, Serlachiusten kirjearkistot ja muistitietokokoelma [14]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2019 taidesäätiön hallitukseen kuuluivat [3] Serlachiuksen sukuyhdistyksen edustajina:
 puheenjohtaja Henrik de la Chapelle, varapuheenjohtaja Susanna Serlachius-Pressler, Christina Serlachius-Reenpää ja Gösta Serlachius. Antti Linnovaara edustaa Suomen Taideakatemiaa, Marie-Sofie Lundström Åbo Akademitä ja Anna-Kaisa Ant-Wuorinen Suomen taiteilijaseuraa.

Hallituksessa on ollut monia tunnettuja taiteilijoita, kuten Marcus Collin, Emil Wikström, Lennart Segerstråle, Jaakko Sievänen ja Heikki Häiväoja. Asiantuntijajäseninä taas on ollut muun muassa Bertel Hintze, Sakari Saarikivi, Lars-Ivar Ringbom, Bengt von Bonsdorff, Edvard Richter ja Olli Valkonen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Tarja Talvitie (toim.): Kymmenen polkua kokoelmaan, s. 9-15. Serlachius-museot, 2018.
  2. ↑ Gösta Serlachiuksen taidesäätiö – Suomalaiset taidesäätiöt taidesaatiot.fi. Viitattu 15.8.2023.
  3. ↑ a b c d e f g Taidesäätiön historia Serlachius Museot. Arkistoitu 11.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
  4. ↑ Oula Silvennoinen: Paperisydän, s. 428-430. Serlachius-museot, 2012.
  5. ↑ Virstanpylväitä Serlachius Museot. Arkistoitu 18.12.2019. Viitattu 16.12.2019.
  6. ↑ Gösta Serlachiuksen taidesäätiö | Hallituksen puheenjohtaja Henrik de la Chapelle: ”Olemme yllättyneitä ja ylpeitä, miten hyvin kaikki on mennyt” KMV-lehti. 9.1.2024. Viitattu 10.1.2024.
  7. ↑ Pirkanmaan palkinto Pirkanmaan liitto. Viitattu 10.1.2024.
  8. ↑ a b Pauli Sivonen (toim.): Kotkan siipien suojassa, Gösta Serlachiuksen taidesäätiön 70-vuotisjuhlajulkaisu, s. 78-95, 16-27, 122-141. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2004.
  9. ↑ Antti Palomaa: Aidoksi varmistunut Monet'n maalaus esille kesällä Mäntässä Yle Uutiset. 18.3.2015. Viitattu 19.3.2015.
  10. ↑ Antti Seppälä: Mäntän maalaus varmistui Claude Monet'n työksi Yle Uutiset. 18.3.2015. Viitattu 19.3.2015.
  11. ↑ Pentti Avola: Suomesta löytyi aito Monet – suomalaissäätiö omistanut maalauksen lähes 60 vuotta Helsingin Sanomat. 18.3.2015. Viitattu 19.3.2015.
  12. ↑ Anne Savin: Tutkijat löysivät väärennöksen Serlachius-museon kokoelmista Ylen uutiset. 5.10.2015. Viitattu 5.10.2015.
  13. ↑ Esinekokoelmat Serlachius Museot. Arkistoitu 11.12.2019. Viitattu 20.12.2019.
  14. ↑ Arkistoaineistot Serlachius Museot. Arkistoitu 19.12.2019. Viitattu 20.12.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Gösta_Serlachiuksen_taidesäätiö&oldid=22325926”