Hugo Simberg

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hugo Simberg
Omakuva, 1907.
Omakuva, 1907.
Syntynyt 24. kesäkuuta 1873
Hamina
Kuollut 12. heinäkuuta 1917 (44 vuotta)
Ähtäri
Kansallisuus suomalainen
Ala taidemaalaus
Taidesuuntaus symbolismi
Kuuluisimpia töitä Haavoittunut enkeli

Hugo Gerhard Simberg (24. kesäkuuta 1873 Hamina12. heinäkuuta 1917 Ähtäri) oli suomalainen taidemaalari ja graafikko.[1] Hän on Suomen taiteen symbolismin päänimiä.[1] Hän toi Akseli Gallen-Kallelan ohella symbolismin ajatuksia suomalaiseen taiteeseen ja kokeili uusia eurooppalaisia taidesuuntia 1900-luvun alussa. Hän maalasi piruhahmoja, kuolema-aiheita ja luonnonnäkyjä naivistisella tyylillä, mutta käytti myös lämmintä realismia esimerkiksi vuonna 1898 maalaamassaan Täti-maalauksessa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simberg syntyi Haminassa 1873. Hänen vanhempansa olivat eversti Nicolai Edvard Simberg ja Ebba Mathilda Widenius. Hänellä oli kahdeksan sisarusta, ja perheeseen kuuluivat lisäksi isän sisko Alexandra ja neljä isän edellisestä avioliitosta syntynyttä lasta. Alexandra Simberg piti yksityiskoulua perheen kodissa ja opetti myös Hugoa ja tämän kaksoisveljeä Paulia. Alexandra oli harrastajamaalari ja oli osaltaan vaikuttamassa myös Hugon päätökseen urasta kuvataiteilijana.[2]

Taideopinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hugo oli kahdeksanvuotias, kun Simbergit muuttivat Viipuriin. 15-vuotiaana hän aloitti iltaopinnot Viipurin taiteenystäväin piirustuskoulussa. Kun Paul muutti syksyllä 1893 Helsinkiin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun, Hugo jätti koulunsa ja muutti veljensä mukana. Hän päätti tuolloin tosissaan ryhtyä opiskelemaan taiteilijaksi ja opiskeli 1893–1895 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Opinnot eivät edenneet aivan toivotusti, ja Simbergin tuntui välillä siltä, ettei hän edistynyt ollenkaan. Häntä opettivat muun muassa Helene Schjerfbeck ja Elin Danielson-Gambogi.[2]

Jo Simbergin varhaisista töistä voi nähdä, että hän oli synnynnäinen symbolisti, mutta Ateneumin taideopetus ei tarjonnut hänelle mahdollisuutta opiskella hänelle tärkeiden aiheiden parissa. Simberg päätti kirjoittaa suomalaisen symbolismin päämestarille, Akseli Gallen-Kallelalle, joka otti hänet oppipojakseen Ruovedelle vuonna 1895. Tästä alkoi Simbergin taiteilijankehityksen tärkein vaihe. Gallen-Kallela rohkaisi häntä jatkamaan oman tyylinsä parissa.[2]

Ura taiteilijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simberg maalasi jo ensimmäisenä Ruoveden-syksynään 1895 yhden tunnetuimmista teoksistaan. Hallassa isokokoinen hahmo istuu viljakuhilaalla ja puhaltaa kylmää ilmaa. Samoihin aikoihin valmistuneessa Sadussa valkoisiin pukeutunut nainen ratsastaa oudonnäköisen pedon selässä. Teokset avasivat näkymän Simbergin omalaatuiseen maailmaan, jossa yhdistyvät unet ja tarut. Niitä on tulkittu paljon, ja niistä on löydetty viitteitä muun muassa klassiseen tarustoon, antiikin ja Raamatun kertomuksista Danten runoihin ja Hans Christian Andersenin satuihin.[2]

Simberg teki 1896 ensimmäisen opintomatkansa Pariisiin. Ruovedelle hän palasi tammikuussa 1897. Tuolloin Gallen-Kallelan ateljeerakennus oli jo valmistunut, ja Simberg muutti maalaistaloon, jossa Gallen-Kallela oli asunut rakennustöiden aikana. Simbergin työtahti kiihtyi, ja hän maalasi useita öljyväritöitä muun muassa paikkakunnan lapsista. Gallen-Kallelan avulla hän tutustui myös etsaustekniikkaan.[2]

Gallen-Kallela opetti Simbergiä kesään 1897, jolloin he tekivät yhdessä matkan Tukholmaan, jossa he osallistuivat kansainvälisen näyttelyn yhteydessä pidettyihin juhliin. Simberg tutustui siellä muun muassa Magnus Enckelliin, josta tuli myös hänen läheinen ystävänsä. Matkan jälkeen Simberg asui vielä hetken Ruovedellä. Hänen haaveensa omasta ateljeesta kilometrin päähän Kalelasta kaatui rahoituksen mahdottomuuteen.[2]

Simberg matkusti vuonna 1898 Italiaan, missä hän monien muiden symbolistien tavoin löysi varhaisrenessanssin taiteilijoiden töistä yksinkertaisuuden ihanteen. Simberg teki myöhemmin samana vuonna läpimurtonsa taiteilijain syysnäyttelyssä, jossa erityisesti hänen tädistään maalaamansa muotokuva sai tunnustusta. Sen sijaan satuaiheiset työt saivat edelleen toisilta kielteisen vastaanoton.[2]

Palattuaan kesällä 1899 veljensä Carlin luokse Kaukasukselle tekemältä matkaltaan Simberg hankki Helsingin Rikhardinkadulta ensimmäisen oman ateljeensa. Siellä hän sai työrauhan, jonka ansiosta uusia töitä syntyi vauhdikkaasti. Näyttelyissä hänen arvostuksensa alkoi myös samalla kasvaa.[2]

Simberg sairastui syksyllä 1902 aivokalvontulehdukseen, jonka takia hän oli suurimman osan talvesta sairasvuoteessa. Toipumisensa jälkeen Simberg teki kuuluisimman työnsä. Teos on saanut taidehistoriassa nimen Haavoittunut enkeli, vaikka Simberg oli merkinnyt näyttelyluettelossa teoksen nimeksi ainoastaan ajatusviivan.[2]

Hugo Simbergin omavalokuva ateljeestaan Pariisissa 1910.

Pian Haavoittuneen enkelin valmistumisen jälkeen Simberg sai uransa haastavimman tehtävän. Hän sai Magnus Enckellin kanssa tehtäväkseen koristella Lars Sonckin suunnittelema Tampereen tuomiokirkko. Enckell maalasi alttaritaulun ja Simberg muun koristelun.[2] Kirkosta haluttiin jugendin hengen mukaisesti kokonaistaideteos.

Simberg aloitti syyskuussa 1904 työnsä Tampereen tuomiokirkossa. Hänen osuus valmistui vajaassa kahdessa vuodessa. Simberg maalasi kirkkoon muun muassa koko lehterikaidetta kiertävän koristeen, jossa on köynnöstä kantavia poikia (Köynnöksenkantajat), ja kattomaalaukset kiemertulevine käärmeineen. Simberg maalasi myös kaksi seinämaalausta, version Haavoittuneesta enkelistä ja Kuoleman puutarhan, jossa on kasvimaata hoitavia luurankohahmoja.[2] Maalaukset eivät olleet tavanomaista kirkkokoristelua, mutta lasimaalauksissa Simberg noudatti perinteistä kristillistä tyyliä ja arvomaailmaa. Lehterikaiteen ”Köynnöksenkantajat” alastomine poikineen oli sen sijaan ennen näkemätön, ja se aiheuttikin paljon kohua.

Suomen taide koki kovan kolauksen Pariisin taidenäyttelyssä vuonna 1908, kun sitä moitittiin tylsäksi ja värittömäksi. Monet taiteilijat etsivät uusia suuntia, mutta Simberg pysyi symbolismissaan, joka koettiin aikansa eläneeksi. Simberg päätti esiintyä näyttelyissä ulkokohtaisena naturalistina ja koloristina, jopa impressionistina, mutta pysyi perusluonteeltaan pienimuotosten fantasiakuvien tekijänä. Vuonna 1912 Simberg järjesti näyttelyn, jossa hän esitteli joukon piirustuksiaan ja pienoisakvarellejaan. Teoksissa oli jälleen Simbergin mielikuvituksellinen satumaailma, ja näyttely osoitti tämän aiheen kestävyyden. Muille taiteilijoille symbolismi oli ollut ohimenevä vaihe, mutta Simbergille se oli luontevin ilmaisutapa. Myös graafikkona Simberg on sangen arvostettu[1].

Hugo Simbergin ja tämän vaimon Annin hautakivi.

Simberg kuoli aivoverenvuotoon 11. heinäkuuta 1917 Sarkolan talossa Ähtärin Peränteen kylässä.[3] Simberg on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle: V3-1-12.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hugo Simberg meni vuonna 1910 naimisiin Anni Bremerin kanssa. He saivat kaksi lasta Tomin ja Uhra-Beatan.[2] Uhra-Beata Simberg-Ehrström tuli tunnetuksi ryijytaiteen uudistajana.[4]

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simbergin maalaus Haavoittunut enkeli valittiin vuonna 2006 Ateneumin taidemuseon järjestämässä äänestyksessä ”Maamme tauluksi”[5].

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Otavan iso Fokus, osa 6, s. 3814. Helsingissä: Otava, 1974. ISBN 951-1-01236-3.
  • Otavan suuri ensyklopedia 8: Kemi–Kreikka. Helsingissä: Otava, 1978. ISBN 951-1-05071-0.
  • Kruskopf, Erik: Simberg, Hugo (Studia Biographica 4) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1997–. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 23.6.2017.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Otavan iso Fokus, s. 3814.
  2. a b c d e f g h i j k l Kruskopf: Kansallisbiografia-verkkojulkaisu.
  3. Leiwo, Hanne: Hugo Simbergin kuolemasta 100 vuotta – muistomerkki paljastettiin kuolinpaikalla Ähtärissä Yle Uutiset. 11.6.2017. Viitattu 12.6.2017.
  4. Päikki Priha: Simberg-Ehrström, Uhra (Studia Biographica 4) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1997–. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 23.6.2017.
  5. Haavoittunut enkeli on suomalaisten suosikkitaulu Yle.fi. 30.5.2012. Viitattu 16.4.2016.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stewen, Riikka: Hugo Simberg – unien maalari. Helsingissä: Otava, 1989 (4. painos 2004). ISBN 951-1-10455-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.