Maritta Pitkänen

From Wikipedia
Jump to navigation Jump to search

Maritta Kristiina Pitkänen (s. 1951 Vilppula)[1] on suomalainen taidehistorioitsija, joka toimi yli 30 vuotta Gösta Serlachiuksen taidemuseon johtajana, vuoden 2008 loppuun asti.[2] Hänestä tuli Gösta Serlachiuksen taidesäätiön ensimmäinen kokopäiväinen intendentti vuonna 1973.[3] Koulutukseltaan hän on filosofian lisensiaatti.[2]

Ura[edit | edit source]

Pitkäsen ura museoiden parissa alkoi 1970-luvun alussa Ruotsista Skoklosterin linnasta, jossa hän työskenteli kaksi kesää osallistuen linnan kokoelmien hoitoon ja opastustyöhön. Linnaa pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä barokkimuseoista[4]

Gösta Serlachiuksen taidemuseo vuonna 2008.

Pitkänen toimi vuodesta 1973 lähtien Gösta Serlachiuksen taidesäätiön palveluksessa, aluksi museonhoitajana, vuodesta 1974 lähtien intendenttinä ja vuodesta 1985 museonjohtajana[4]. Hän toimi myös taidesäätiön sihteerinä 35 vuoden ajan.[5] Hänen johdollaan Gösta Serlachiuksen taidemuseosta tuli kulttuuripaikka, joka tunnetaan merkittävästä Suomen taiteen kultakauden kokoelmasta ja siihen liittyvästä näyttelytoiminnasta[6][5]. Hän oli aktiivinen osallistuja kotimaisissa taide- ja museopiireissä ja toimi 1970-luvulta lähtien muun muassa kansainvälisen museoneuvoston luottamustehtävissä[6]. Pitkänen teki 1990-luvun alussa lisensiaattitutkielman, joka käsittelee Akseli Gallen-Kallelan, G. A. Serlachiuksen ja Gösta Serlachiuksen tekemää yhteistyötä eli mesenaatin, taiteilijan ja keräilijän suhdetta[6].

Pitkänen aloitti 1996 mittavan kunnostushankkeen, jossa Joenniemen kartanon puistoon ja puutarhaan palautettiin sen alkuperäisasun tärkeimmät piirteet. Maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin kanssa suunnitellun hankkeen budjetti oli 1,5 miljoonaa markkaa.[7]

1990-luvun lopulla Pitkänen omistautui Euroopan kulttuurin edistämiseen European Museum of the Year Award -järjestössä, Euroopan unionin Raphael-toimintaohjelmassa ja Suomessa museoiden tulevaisuusprojektissa.[6]

Yhteistyössä muiden museoiden kanssa hän ideoi muun muassa Kultaisen polun, jossa katsoja kulki Suomen kultakauden keskeisimpien teosten ääreen Ateneumissa ja Serlachiuksen taidemuseossa, ja Kultaisen kolmion, joka yhdisti Suomen kolme merkittävintä eurooppalaisen taiteen kokoelmaa eli Sinebrychoffin, Serlachiuksen ja vaasalaisen Karl Hedmanin kokoelmat. Myös museon nettisivuille toteutettu lapsille ja nuorille suunnattu Taidekoulu Gösta oli Pitkäsen ideoima.[4][8] Vuonna 2007 avatulla sivustolla opetettiin taiteen perusasioiden ja termien lisäksi myös havainnoimaan taidetta ja seuraamaan teosten tarinoita.[8]

Luottamustehtävät[edit | edit source]

Pitkänen kuului European Museum of the Year Award -palkintojärjestön tuomaristoon vuosina 1994–2006.

Pitkänen oli International Council of Museums (ICOM) -komitean hallituksen jäsen 1983–1995[4] ja oli myös komitean sihteeri ja varapuheenjohtaja.[9]

Gösta Serlachiuksen taidemuseo osallistui vuonna 1989 Euroopan Museofoorumin EMF:n järjestämään Vuoden eurooppalainen museo -kilpailuun. Kilpailun jälkeen Pitkäsestä tuli ensin järjestön kansallinen kirjeenvaihtaja, sittemmin yksi kilpailun tuomareista (1994–2006). Museofoorumi palkitsi Pitkäsen hänen tekemästään työstä muun muassa elinikäisellä museolähettilyydellä.[10] Järjestö toimii Euroopan neuvoston suojeluksessa. Vuonna 1994 tuomaristoon kutsuttu Pitkänen oli tuomariston ensimmäinen suomalaisjäsen, ja hän arvioi noin sataa museota eri puolilla Eurooppaa kävijäkokemuksen kannalta.[11][1] Vuonna 2007 EMF nimitti ensimmäiset museolähettiläät, joista toinen oli Pitkänen. Lähettilään arvo on elinikäinen, ja se oli tunnustus työstä museomaailman ja erityisesti EMF:n hyväksi.[10]

Pitkänen on ollut Mäntän musiikkijuhlien valtuuskunnan jäsenen[4] ja kaupungin kuvataidepalkinnon tuomaristossa vuonna 1993.[9]

Palkinnot ja tunnustukset[edit | edit source]

  • Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston palkinto 1996 suomalaisen taiteen ja taidemaailman hyväksi tehdystä työstä.[6]
  • Suomen museoliiton kultainen ansiomerkki 2003 tunnustuksena 30-vuotisesta työstä museoalalla.[5]
  • Euroopan museofoorumin kunniajäsenyys 2006 ensimmäisenä suomalaisena kiitoksena palveluksista, joita hän oli foorumille tehnyt.
  • Fabiola-mitali 2006, jonka myönsi Euroopan museofoorumin suojelija, Belgian kuningatar Fabiola.[12]

Julkaisuja[edit | edit source]

Pitkänen on käsitellyt julkaisuissaan muun muassa Akseli Gallen-Kallelaa, G. A. Serlachiusta, Gösta Serlachiusta, Olof Aschbergia, Emil Wikströmiä ja Jussi Mäntystä ja Gösta Serlachiuksen taidesäätiötä ja museon historiaa. [13]

Kirjat[edit | edit source]

  • Akseli Gallen-Kallela Gösta Serlachiuksen kokoelmassa, ruotsiksi "Akseli Gallen-Kallela i Gösta Serlachius samling på Prins Eugens Waldemarsudde", englanniksi "Akseli Gallen-Kallela in the Gösta Serlachius collection at Prins Eugens Waldemarsudd", kirjoittajat Hans-Henrik Brummer, Bengt von Bonsdorff ja Maritta Pitkänen.Metsä-Serla Ab, The Gösta Serlachius Fine Arts Foundation, Prins Eugens Waldemarsudde, 1990. Näyttelykirja
  • Kultaisen polun kulkijat – Akseli Gallen-Kallelan, G. A. Serlachiuksen ja Gösta Serlachiuksen yhteisiä vaiheita. Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2008

Artikkeleita[edit | edit source]

  • ”Gösta Serlachiuksen taidesäätiön ja museon syntyvaiheita”, teoksessa Suomalaista 1800- luvun taidetta Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista, Amos Andersonin taidemuseo, 1994.
  • ”Jussi Mäntynen ja Gösta Serlachius” teoksessa Kuvanveistäjä Jussi Mäntysen eläinveistoksia, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö 1995
  • “Serlachiuksen kokoelmat” teoksessa Pinx maalaustaide Suomessa: Suuria kertomuksia, Weilin & Göös, 2001
  • ”Emil Wikström ja Serlachiukset” teoksessa Emil Wikström – Herkkyyttä ja voimaa, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö 2002
    • ”Emil Wikström och Serlachius” teoksessa Emil Wikström – Kraft och känsla, Gösta Serlachius konststiftelse, 2002
    • ”Emil Wikström and the Serlahiuses” teoksessa Emil Wikström – Delicacy and strength, Gösta Serlachius Fine Arts Foundation, 2002
  • ”Serlachiukset ja taide – Serlachiusten mesenaatti- ja keräilytoimintaa” teoksessa Kotkan siipien suojissa, julkaisija Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2004
  • ”Olof Aschberg ja hänen ikonikokoelmansa Tukholmassa” teoksessa Bysantin kuva Pohjolassa, Suomen Bysanttikomitea ry. ,2014
    • ”Olof Aschberg and his collection of icons in Stockholm” teoksessa Northern Byzantine iconsThe Finnish National Committee for Byzantine Studies, 2014

Lähteet[edit | edit source]

  1. a b Vem och vad 2008, s. 576–577. Helsinki: Schildts. ISBN 978-951-50-1750-5.
  2. a b Virstanpylväitä Serlachius Museot. Viitattu 16.4.2018.
  3. Gösta Serlachiuksen taidesäätiön 80 v Sydämellisesti sinun, Serlachius-museoiden asiakaslehti. 1/2013 kesä. Serlachius-museot. Viitattu 16.4.2018.
  4. a b c d e Liimatainen, Rainer: Taidemuseo ei ole tivoli. Keskisuomalainen, 23.11.2008.
  5. a b c Liimatainen, Rainer: Maritta Pitkäselle kultainen ansiomerkki. Keskisuomalainen, 23.11.2003.
  6. a b c d e Koivula, Sirkka: Yleisön palvelussa riittää työtä. Aamulehti, 30.11.1996.
  7. Liimatainen, Päivi: Serlachiuksen taidemuseo saa arvoisensa puistoalueet. Keskisuomalainen, 23.11.1996.
  8. a b Liimatainen, Päivi: Nettitaidekoulu Gösta tarjoaa tarinoita ja oppia. Keskisuomalainen, 14.3.2007.
  9. a b Vem och vad 2010, s. 581. Helsinki: Schildts. ISBN 978- 951 -50-2002-4.
  10. a b Ruohomäki, Ensio: Marita Pitkäsestä Euroopan museolähettiläs. Aamulehti, 17.5.2007.
  11. Maritta Pitkänen Euroopan museoraatiin Helsingin Sanomat. 18.1.1994. Viitattu 16.4.2018. (Tilaajille)
  12. Euroopan museofoorumin kunniajäsenyys suomalaiselle. Aamulehti, 15.8.2006.
  13. Pitkänen, Maritta Finna.fi. Viitattu 7.5.2018.