Ero sivun ”Käyttäjä:Paju/Hiekkalaatikko3” versioiden välillä
Rivi 2 694: | Rivi 2 694: | ||
===Intian autoteollisuus ja -brändit=== |
===Intian autoteollisuus ja -brändit=== |
||
Vuonna 2015 Intia oli kappalemäärällä mitattuna maailman 6. suurin autonvalmistajamaa.<ref name="oica2015prod"/> Vuonna 2015 maa nousi [[Brasilia]]n ohi maailman 5. suurimmaksi automarkkinaksi.<ref name="timesofindia-2.2016"/> Maan [[autoteollisuus]] valmisti kansainvälisen autovalmistajien järjestön OICA:n tilaston mukaan tuolloin 4,126 miljoonaa autoa. Näistä 3,378 miljoonaa oli henkilöautoa ja 0,748 miljoonaa hyötyajoneuvoa. Tuotantomäärä kasvoi 7,3 % edellisvuodesta. |
Vuonna 2015 Intia oli kappalemäärällä mitattuna maailman 6. suurin autonvalmistajamaa.<ref name="oica2015prod"/> Vuonna 2015 maa nousi [[Brasilia]]n ohi maailman 5. suurimmaksi automarkkinaksi.<ref name="timesofindia-2.2016"/> Maan [[autoteollisuus]] valmisti kansainvälisen autovalmistajien järjestön OICA:n tilaston mukaan tuolloin 4,126 miljoonaa autoa. Näistä 3,378 miljoonaa oli henkilöautoa ja 0,748 miljoonaa hyötyajoneuvoa. Tuotantomäärä kasvoi 7,3 % edellisvuodesta. Vuonna 2015 Intian osuus oli __ % henkilöautojen, __ % hyötyajoneuvojen ja __ % kaikkien autojen maailmanlaajuisesta valmistusmäärästä sinä vuonna.<ref name="oica2015prod"/> |
||
Kappalemäärillä mitattuna valtaosa eli 80 prosenttia (18,829 milj. kpl) Intiassa budjettivuonna 2015–2016 valmistetuista moottoriajoneuvoista oli kuitenkin kaksipyöräisiä eli [[mopo]]ja tai [[moottoripyörä|moottoripyöriä]]. Kaksipyöräisten tuotantomäärä kasvoi edellisvuodesta noin 1,8 prosenttia (2014–2015 tuotanto 18,489 milj. kpl).<ref name="siam-2015-2016"/><ref name="siam-2015-2016trend"/> Erityisen suosittuja Intian markkinoilla olivat [[skootteri]]t. Japaninaisen [[Honda]]n intialainen tytäryhtiö [[Honda Motorcycle and Scooter India]] valmisti ja myi suositunta skootterimallia eli [[Honda Activa]]a maassa vuositasolla yli 2,4 miljoonaa kappaletta. Kaikkiaan tätä skootterimalliperhettä oli myyty maahan jo yli 10 miljoonaa kappaletta.<ref name="economictimes2015"/><ref name="economictimes-7-2016"/><ref name="economictimes-8-2015"/> Runsaasti myytiin myös intialaisen, [[New Delhi]]ssä pääkonttoriaan pitävän [[Hero MotoCorp]]in kaksipyöräisiä. Yhtiö oli oman ilmoituksensa mukaan vuosina 2001–2015 kappalemääräisesti maailman suurin 2-pyöräisten valmistaja.<ref name="Profile-heromotocorp"/> Vuonna 2016 Honda raportoi nousseensa kappalemäärällä mitattuna maailman suurimmmaksi 2-pyöräisten valmistajakonserniksi.{{lähde}} |
|||
Henkilöautot edustivat budjettivuonna 2015–2016 yhteensä 14 prosenttia (3,414 milj.) ja hyötyajoneuvot 3 prosenttia (0,783 milj.) autoteollisuuden moottoriajoneuvojen kappalemääräisestä tuotannosta. Autoja valmistettiin yhteensä 4,126 miljoonaa, missä nousua oli 7,3 prosenttia edellisvuoteen. 3-pyöräisten osuus moottoriajoneuvotuotannosta oli 3 prosenttia (0,934 milj. kpl budjettivuonna 2015–2016). <ref name="siam-2015-2016"/><ref name="siam-2015-2016trend"/><ref name="ibef"/><ref name="oica2015prod"/> |
|||
Kappalemäärillä mitattuna henkilöautot edustivat budjettivuonna 2015–2016 yhteensä 14 prosenttia ja hyötyajoneuvot 3 prosenttia Intian autoteollisuuden moottoriajoneuvojen tuotannosta. Valtaosa eli 80 prosenttia moottorikulkupeleistä oli kaksipyöräisiä, eli [[mopo]]ja tai [[moottoripyörä|moottoripyöriä]]. Erityisen suosittuja Intian markkinoilla olivat [[skootteri]]t. |
|||
** Kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen osuus oli budjettivuonna 2015–2016 yhteensä 80 prosenttia Intian moottoriajoneuvojen markkinoista (18 829 786 kpl; henkilöautot 3 413 859 kpl eli 14 %, 3-pyöräiset 933 950 kpl eli 3 % ja hyötyajoneuvot 782 814 kpl eli 3 %). Kaksipyöräisten tuotantomäärä kasvoi edellisvuodesta noin 1,8 prosenttia (2014–2015 tuotanto 18,489 milj. kpl). Autoja valmistettiin yhteensä 4,126 miljoonaa, missä nousua oli 7,3 prosenttia edellisvuoteen.<ref name="siam-2015-2016"/><ref name="siam-2015-2016trend"/><ref name="ibef"/><ref name="oica2015prod"/> |
|||
** Piirrä graafiksi autoteollisuustuotannon ajoneuvotuotannon kehitys 2006-2015.<ref name="ibef.org-2016"/> |
** Piirrä graafiksi autoteollisuustuotannon ajoneuvotuotannon kehitys 2006-2015.<ref name="ibef.org-2016"/> |
||
** hiilidioksidipäästöt ja ajoneuvojen päästöluokat eri moottoriajoneuvotyypeissä |
** hiilidioksidipäästöt ja ajoneuvojen päästöluokat eri moottoriajoneuvotyypeissä |
||
Rivi 2 723: | Rivi 2 725: | ||
====Suosituimmat autonvalmistajat ja henkilöautomallit ==== |
====Suosituimmat autonvalmistajat ja henkilöautomallit ==== |
||
Huhtikuussa Intian markkinoiden suosituimmat henkilöautojen valmistajat olivat myytyjen autojen lukumäärällä mitattuna: [[Maruti Suzuki]] (117 045 kpl), [[Hyundai Motor India|Hyundai India]] (42 351 kpl), [[Renault]] India (12 426 kpl), [[Ford]] (6 531 kpl; vienti 9 939 kpl) ja [[Honda]] Cars India (10 486 kpl; vienti 496 kpl).<ref name="ndtv.com-5-2016"/> Oheisessa taulukossa luetellaan Intian helmikuun 2016 kymmenen myydyintä henkilöautomallia. Listatuista automalleista kuusi oli Maruti Suzuki Indian ja kolme Huyndain Indian valmistamia.<ref name="ndtv.com-3-2016"/> |
Huhtikuussa 2016 Intian markkinoiden suosituimmat henkilöautojen valmistajat olivat myytyjen autojen lukumäärällä mitattuna: [[Maruti Suzuki]] (117 045 kpl), [[Hyundai Motor India|Hyundai India]] (42 351 kpl), [[Renault]] India (12 426 kpl), [[Ford]] (6 531 kpl; vienti 9 939 kpl) ja [[Honda]] Cars India (10 486 kpl; vienti 496 kpl).<ref name="ndtv.com-5-2016"/> Oheisessa taulukossa luetellaan Intian helmikuun 2016 kymmenen myydyintä henkilöautomallia. Listatuista automalleista kuusi oli Maruti Suzuki Indian ja kolme Huyndain Indian valmistamia.<ref name="ndtv.com-3-2016"/> |
||
Tarkasteltaessa koko vuoden 2015 myyntitilastoja, nousi kärkikymmenikkön myös muutamia muita automalleja, joita ei näkynyt alkuvuoden 2016 kärkikymmenikössä: Mahindra Bolero (SUV, 7. sija, vuosimyynti 80 914 kpl) Honda City (sedan, 8. sijalla, 76 546 kpl), Maruti Suzuki Celerio (hatchback; 9. sija, 74 842 kpl) ja Maruti Suzuki Omni (pakettiauto, 10. sijalla, 72 ,778 kpl):<ref name="ndtv.com-12-2015"/> |
Tarkasteltaessa koko vuoden 2015 myyntitilastoja, nousi kärkikymmenikkön myös muutamia muita automalleja, joita ei näkynyt alkuvuoden 2016 kärkikymmenikössä: Mahindra Bolero (SUV, 7. sija, vuosimyynti 80 914 kpl) Honda City (sedan, 8. sijalla, 76 546 kpl), Maruti Suzuki Celerio (hatchback; 9. sija, 74 842 kpl) ja Maruti Suzuki Omni (pakettiauto, 10. sijalla, 72 ,778 kpl):<ref name="ndtv.com-12-2015"/> |
||
Rivi 2 770: | Rivi 2 772: | ||
<ref name="forbesindia-2015">{{verkkoviite| osoite= http://forbesindia.com/blog/business-strategy/indian-automotive-industry-the-road-ahead/ | nimike= Indian automotive industry: The road ahead | ajankohta= 20.10.2015| julkaisija= forbesindia.com| viitattu= 4.5.2016 | kieli= {{en}} }}</ref> |
<ref name="forbesindia-2015">{{verkkoviite| osoite= http://forbesindia.com/blog/business-strategy/indian-automotive-industry-the-road-ahead/ | nimike= Indian automotive industry: The road ahead | ajankohta= 20.10.2015| julkaisija= forbesindia.com| viitattu= 4.5.2016 | kieli= {{en}} }}</ref> |
||
<ref name="Profile-heromotocorp">{{verkkoviite |osoite= http://www.heromotocorp.com/en-in/pdf/Hero_Company-Profile_Media%20Kit_V2.pdf|nimike=Corporate profile| tiedostomuoto= pdf | selite= | julkaisija= heromotocorp.com |viitattu= 29.3.2016 |kieli= {{en}}}}</ref> |
|||
<ref name="economictimes2015">{{verkkoviite |osoite=http://economictimes.indiatimes.com/industry/auto/news/two-wheelers/scooters-mopeds/honda-makes-history-sells-over-1-million-activas-in-first-5-months/articleshow/49066133.cms |nimike=Honda makes history, sell over 1 million Activas in first 5 months| ajankohta= 22.9.2015| tekijä= Yadvinder Singh Guleria| julkaisija= The Economic Times, economictimes.indiatimes.com |viitattu=8.9.2016 |kieli= {{en}}}}</ref> |
|||
<ref name="economictimes-8-2015">{{verkkoviite |osoite=http://economictimes.indiatimes.com/industry/auto/hondas-activa-crosses-10-million-sales-mark/articleshow/48529946.cms |nimike=Honda's Activa crosses 10 million sales mark |
|||
| ajankohta= 18.8.2015| tekijä= | julkaisija= The Economic Times, economictimes.indiatimes.com |viitattu=8.9.2016 |kieli= {{en}}}}</ref> |
|||
<ref name="economictimes-7-2016">{{verkkoviite |osoite=http://economictimes.indiatimes.com/magazines/panache/honda-activa-in-the-fast-lane-overtakes-hero-splendor-to-become-indias-largest-selling-two-wheeler/articleshow/53285672.cms |nimike=Honda Activa in the fast lane, overtakes Hero Splendor to become India's largest selling two-wheeler | ajankohta= 20.7.2015| tekijä=Sharmistha Mukherjee| julkaisija= The Economic Times, economictimes.indiatimes.com |viitattu=8.9.2016 |kieli= {{en}}}}</ref> |
|||
<ref name="cnbc.com.4.2016">{{verkkoviite| osoite= http://www.cnbc.com/2016/04/05/reuters-america-top-chinese-carmakers-plot-major-push-into-india.html | nimike=Top Chinese carmakers plot major push into India| tekijä= Aditi Shah & Jake Spring| ajankohta= 5.4.2016| julkaisija= cnbc.com| viitattu= 4.5.2016| kieli= {{en}} }}</ref> |
<ref name="cnbc.com.4.2016">{{verkkoviite| osoite= http://www.cnbc.com/2016/04/05/reuters-america-top-chinese-carmakers-plot-major-push-into-india.html | nimike=Top Chinese carmakers plot major push into India| tekijä= Aditi Shah & Jake Spring| ajankohta= 5.4.2016| julkaisija= cnbc.com| viitattu= 4.5.2016| kieli= {{en}} }}</ref> |
Versio 8. syyskuuta 2016 kello 07.46
Tämä on Käyttäjä:Pajun kehityssivusto. Ethän editoi tätä sivua.
Tuotokset ovat keskeneräisiä, osin keskusteluvaiheessa. Mahdolliset kommentit käyttäjän keskustelusivulle. Mikäli asiasi koskee jotain olemassaolevaa artikkelia, käy keskustelua ensisijaisesti tuon artikkelin keskustelusivulla. Sivun sisältö elää käyttäjänsä tarpeen mukaan. Vanhaa tasataan satunnaisesti pois.
Luettelo Suomen terveysasemista ja terveyskeskuspäivystyksistä on lista suomalaisten terveyskeskusten terveysasemista ja terveyskeskusten päivystystoimintaa hoitavista toimipisteistä.
Suomen perustuslain 19 pykälän mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.[1] Käytännössä julkisen vallan perusterveydenhoitoa antavat kunnissa tai kuntainliitoissa erityisesti terveyskeskusten terveysasemat, sekä suppeammille asiakasryhmille suunnatut neuvolat sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhoidon toimipisteet; myös työterveyshuolto lukeutuu lakisääteiseen perusterveydenhuoltoon. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin terveyskeskuspäivystys voi sijaita alue- tai keskussaraalan yhteydessä. Pääosa terveysasemista hoidetaan kuntien tai kuntainliittojen omana palveluna. Joidenkin kuntien terveyskeskustoiminta tai osa siitä on toteutettu ostopalveluna. Tällöin yksityiset terveyspalveluyritykset tuottavat sovitut lakisääteiset terveyskeskuspalvelut yksin tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa.[2][3][4][5][6]
Keväällä 2016 Suomessa oli yhteensä 548 julkista perusterveydenhoitoa antavaa terveysasemaa. Huomattavaa terveysasemaverkoston karsimista on arvioitu väestömäärän, tiestön ja matka-aikojen perusteella arvioituna tehtävän erityisesti eteläisessä Suomessa vuoteen 2025 mennessä.[7]
Valinnan vapaus
- Suomessa pysyvästi asuvilla on mahdollisuus valita perusterveydenhoitoa antava julkisen terveydenhuollon toimipiste (kuten terveysasema- tai -keskus) ja hoitava terveydenhuollon ammattilainen Manner-Suomessa. Mikäli kunnassa on käytössä palveluseteli, valittava palveluntarjoaja voi olla myös yksityinen. [8][9]
- mahdollisuus valita terveyskeskus Manner-Suomessa[9]
- toiminta, jos haluaa vaihtaa. kirjallinen ilmoitus kahteen paikkaan, voi kestää kolmekin viikkoa.[10]
- kaikki palvelut samasta kunnasta tai toimipisteestä. Ei voi valita tiettyjä yhdestä ja toisia toisesta kunnasta.
Luettelo terveysasemista ja terveyskeskuspäivystyksistä kunnittain
Oheinen taulukko listaa Suomen terveyskeskusten terveysasemat ja terveyskeskuspäivystyksen toimipisteet. Taulukko on alkuvaiheessan varsin puutteellinen ja keskeneräinen. Mukana on (tilanne 11.6.2016) toistaiseksi 39 Suomen suurimman kunnan tai näiden yhteistoiminta-alueen (kuten Jyväskylän alueen JYTE-kunnat) tai terveyskeskuksen (kuten Lappeenrannan seudun Etelä-Karjalan terveyskeskus) terveyskeskusten terveysasemat sekä näiden ilta-, yö- ja viikoloppupäivystykset. Nämä terveysasemat ja -keskukset vastasivat noin 3,8 miljoonan asukkaan väestöpohjaa. Vastaavien terveyskeskuspäivystysten alueellinen vastuualue on paikoin listattuja terveysasemia laajempi ja väestöpohja siten terveysasemien väestöpohjaa suurempi. Listaa pyritään täydentämään vähitellen.
Luettelossa kerrotaan terveysaseman tai terveyskeskuspäivystyksen (tk-päivystys) nimi, sijaintikunta, katuosoite ja lisätietona kotisivu.
Lähteet
- ↑ 11.6.1999/731 Suomen perustuslaki. 19 § Oikeus sosiaaliturvaan Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b 30.12.2010/1326 Terveydenhuoltolaki Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ 28.1.1972/66 Kansanterveyslaki Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ 21.12.2001/1383 Työterveyshuoltolaki Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ 3.8.1992/733 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ 9.2.1990/152 Laki yksityisestä terveydenhuollosta Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Uusinkin sote-versio törmäsi perustuslakiin 14.3.2016. hs.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c Potilaan valinnanvapaus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, thl.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ a b c Terveysaseman valinta hameenlinna.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Terveysaseman vaihtaminen seinajoki.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Terveysasemat hel.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Terveysasemien yhteystiesot hel.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d Päivystys hel.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Päivystyspoliklinikka / Lastenklinikka hus.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Haartmanin sairaala, päivystys hel.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Malmin sairaala, päivystys hel.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Terveysasemat espoo.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Sosiaali- ja terveyspalvelut – Hätätilanteet espoo.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Oma Lääkärisi Puolarmetsä muuttaa Ison Omenan palvelutorille elokuussa 2016 espoo.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Jorvin sairaala – päivystys hus.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Päivystys-, teho- ja palovammapotilaille uudet tilat Jorviin 11.1.2016. espoo.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Terveysasemien yhteystiedot tampere.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d TAYS Ensiapu Acuta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, pshp.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Kiireellinen ja kiireetön terveydenhoito Tampereella. Milloin omalle terveysasemalle? Milloin Ensiapu Acutaan? (pdf) tampere.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c d e f g Terveysasemat vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Hakunilan terveysasema vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Vantaalainen vallankumous 25.10.2014. potilaanlaakarilehti.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Koivukylän terveysasema vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Korson terveysasema vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Länsimäen terveysasema vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Martinlaakson terveysasema vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Myyrmäen terveysasema vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Tikkurilan terveysasema vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b Ensiapu ja päivystys vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Peijaksen yhteispäivystys aloittaa 1.1.2016 vantaa.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i Terveysasemat ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Haukiputaan terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Kaakkurin terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Kaijonharjun terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Myllyojan terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Kiimingin hyvinvointikeskus ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Haukiputaan terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Oulunsalon terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Rajakylän terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Tuiran terveysasema ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Hätätilanteet ja päivystys ouka.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Terveysasemien palvelut turku.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Lääkäripäivystys Kaarinan kaupunki, kaarina.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Terveysasemien palvelut jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Hankasalmen terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Huhtasuon terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Keskustan terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Korpilahden terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Kuokkalan terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Kyllön terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Muuramen terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Palokan terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Säynätsalon terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Tikkakosken terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Uuraisen terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Vaajakosken terveysasema jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b Avosairaanhoidon ensiapu ja päivystys JYTE:n alueella jyvaskyla.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Terveysasemat kuopio.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ KYS - Kiireellinen hoito (pdf) kuopio.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Kuopio. Akuuttivastaanotto ja Yöpäivystys kuopio.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Eteläinen lähiklinikka lahti.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Itäinen lähiklinikka lahti.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Eteläinen lähiklinikka lahti.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Nastola phsotey.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Akuutti 24 phsotey.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g Terveysasemat. Suun terveydenhuolto (pdf) (toimipisteiden yhteystiedot) kouvola.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Päivystykset kouvola.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Lääkärin vastaanotto pori.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Ensiapu ja päivystys yhteistoiminta-alueella pori.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k Terveysasemat joensuu.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ensiapu ja päivystys joensuu.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Terveyskeskusten päivystyskartta pkssk.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ Tikkamäen yhteispäivystys pkssk.fi. Viitattu 23.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Terveys- ja hyvinvointiasemat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Armilan terveysasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Joutsenon hyvinvointiasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Lauritsalan hyvinvointiasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Sammonlahden terveysasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Honkaharjun terveysasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Lemin hyvinvointiasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Mansikkalan hyvinvointiasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Parikkalan terveysasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Rautjärven hyvinvointiasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Ruokolahden hyvinvointiasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Savitaipaleen hyvinvointiasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Taipalsaaren terveysasema Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ a b Päivystys. Hätätilanteesa soita 112 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Etelä-Karjalan keskussairaala Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Honkaharjun sairaala Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, eksote.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h Muut palvelut ja yhteystiedot Hämeenlinnan kaupunki, hameenlinna.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Terveys- ja hyvinvointiasemat Hämeenlinnan kaupunki, hameenlinna.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Terveydenhuolto. Parolan terveysasema, Parolantie 42, 13720 Parola hattula.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ a b Päivystys Janakkalan kunta, janakkala.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h Lääkäri ja sairaanhoitopalvelut riihimaenseudunterveyskeskus.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ a b Ensiapu Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, khshp.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Päivystys riihimaenseudunterveyskeskus.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ a b c d e Terveysasemapalvelut Vaasan kaupunki, vaasa.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Laihian terveyden- ja sairaudenhoito Vaasan kaupunki, vaasa.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Päivystys ja ensiapu Vaasan kaupunki, vaasa.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Päivystys Vaasan keskussairaala, vaasankeskussairaala.fi. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Yhteispäivystyksestä ensiapua akuutteihin vaivoihin 2014. Vaasan keskussairaala, vaasacentralhospitalblog.com. Viitattu 25.4.2016.
- ↑ Sairaalakadun terveysasema - vastaanotto Rovaniemen kaupunki, rovaniemi.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Pulkamontien terveysasema - vastaanotto Rovaniemen kaupunki, rovaniemi.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Päivystyspoliklinikka Lapin sairaanhoitopiiri, lshp.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Seinäjoen terveyskeskuksen palvelut Y-talossa (pdf) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, epshp.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c d Lääkärien ja hoitajien vastaanotot Seinäjoen kaupunki, seinäjoki.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Päivystys Seinäjoen kaupunki, seinäjoki.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Päivystyspoliklinikka, Seinäjoen keskussairaala Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, epshp.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi (pdf) 12.12.2013. mikkelinseutusote.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c Tervetuloa Kotkan terveysasemien sivuille Kotkan kaupunki, kotka.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Yleistä päivystyksestä ja ensiavusta. Terveysasemien päivystys Kotkan kaupunki, kotka.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h Terveysasemille hoitoon hakeutuminen Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c d e f g h Terveysasemat Salon kartalla Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Halikon terveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Kiikalan terveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Kiskon terveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Kuusjoenterveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Läntinenterveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Pääterveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Perniönterveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Suomusjärventerveysasema Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ Hätätilanteet ja päivystys Salon kaupunki, salo.fi. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b c d Terveysasemat Porvoon kaupunki, porvoo.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ a b Terveyskeskusalueet Porvoon kaupunki, porvoo.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Terveyspalvelut Porvoon kaupunki, porvoo.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Päivystys ja ensiapu Askolan kunta, askola.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Loviisan terveyskeskus Loviisan kaupunki, loviisa.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Lapinjärven terveystalo Loviisan kaupunki, loviisa.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Koskenkylän terveystalo Loviisan kaupunki, loviisa.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Mäntsälän terveysasema Mäntsälän kunta, mantsala.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Pornaisten terveysasema Mäntsälän kunta, mantsala.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ a b c d Terveysasemapalvelut Sipoon kunta, sipoo.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Sanna Jompero: Sekä potilaat että lääkärit rynnivät Sipooseen 21.9.2013. Helsingin Sanomat, hs.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Pääterveysasema. Tiimit 1, 2, 3, 4 Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Koivuhaka Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Kälviä Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Lohtaja Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Ullava Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Kruunupyy Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Alaveteli Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Teerijärvi Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Yhteispäivystys Kiuru, Keski-Pohjanmaan keskussairaala, kpshp.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Päivystys muuna aikana Kokkolan kaupunki, kokkola.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Terveysasemat Lohjan kaupunki, lohja.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ HUS-päivystys Lohjan seudulle 1.9.2015. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Lääkäripäivystys Lohjan kaupunki, lohja.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Terveyskeskuspäivystys Perusturvakuntayhtymä Karviainen, karviainen.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ a b Terveyskeskus Siuntion kunta, siuntio.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Päivystys ja ensihoito. Lohjan sairaalan kiireellisen hoidon puhelinneuvonta HUS, hus.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ a b c d Terveysasemien palvelut Hyvinkään kaupunki, hyvinkää.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Hyvinkään sairaala: Päivystys ja ensihoito Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, hus.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Ensiapu, päivystys Hyvinkään kaupunki, hyvinkää.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Kiireellinen ajanvaraus ja neuvonta mäntsäläläisille ja pornaislaisille potilaille Mäntsälän kunta, mantsala.fi. Viitattu 27.4.2016.
- ↑ Ensiapu Nurmijärven kunta, nurmijarvi.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ Ensiapu ja päivystys. Päivystys Hyvinkään sairaalassa Tuusulan kunta, tuusula.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ a b c d e f Lääkäri- ja sairaanhoitopalvelut. Terveysasemat Nurmijärven kunta, nurmijarvi.fi. Viitattu 2.5.2016.
- ↑ a b c d Järvenpään terveysasemat Järvenpään kaupunki, jarvenpaa.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Terveyskeskuspäivystys Järvenpään kaupunki, jarvenpaa.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ a b c d e Lääkärien ja hoitajien vastaanotto Rauman kaupunki, rauma.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Jari Rantanen: Rauman päivystykset muuttavat yhteen 5.1.2006. Turun Sanomat, ts.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ a b Päivystys Rauman kaupunki, rauma.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ a b Rauman aluesairaalan toimipisteiden kartta (kartalla myös Rauman seudun päivystys) (pdf) Satakunnan sairaanhoitopiiri, satshp.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Jari Rantanen: Rauma lähettää kesäöisin päivystyspotilaat Poriin 24.2.2016. Länsi-Suomi, ls24.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ a b c d e f Kirkkonummen terveyskeskus tiedottaa kirkkonummi.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Kiireellinen avovastaanotto kirkkonummi.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ a b c d e f Terveysasemat Tuusulan kunta, tuusula.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Hyrynsalmen terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Kajaanin pääterveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Kajaani, Lehtikankaan terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Kuhmon terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Paltamon terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Ristijärven terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Sotkamon terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Suomussalmen terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Kajaani, Vuolijoen terveysasema Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ Kainuun keskussairaalan päivystyspoliklinikka Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, sote.kainuu.fi. Viitattu 19.5.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Terveysasemat ja päivystys Itä-Savon sairaahoitopiiri, isshp.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ Yhteystiedot - Päivystys Itä-Savon sairaahoitopiiri, isshp.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ Ajanvaraus terveyskeskukseen Keravan kaupunki, kerava.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ Terveyskeskuspäivystys Keravan kaupunki, kerava.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ Terveys. Nokian kaupungin terveyspalvelut Nokian kaupunki, nokiankaupunki.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ Terveys. Nokian kaupungin terveyspalvelut Nokian kaupunki, nokiankaupunki.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ Siuron terveysasema siuro.info. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ a b c d Ajanvaraus. Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto Ylöjärven kaupunki, ylojarvi.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ a b Terveysasemat. Valinnan piirissä olevat Tampereen kaupunkiseudun terveysasemat Ylöjärven kaupunki, ylojarvi.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ a b Ensiapu ja päivystys Ylöjärven kaupunki, ylojarvi.fi. Viitattu 21.5.2016.
- ↑ a b c d e f Terveyspalvelut Kaarinan kaupunki, kaarina.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Lääkärin ajanvarausvastaanotto Kangasalan kunta, kangasala.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Päivystysvastaanotto Kangasalan kunta, kangasala.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Valkeakosken sairaalan päivystys Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, pshp.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Päivystys ja ensiapu Valkeakosken kaupunki, valkeakoski.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ a b c d Lääkärin ja hoitajan vastaanotto Perusturvakuntayhtymä Karviainen, karviainen.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ a b c d e f Terveyskeskuksen avovastaanotto Raaseporin kaupunki, raasepori.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Päivystys hus.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Terveyskeskus Inkoon kunta, inkoo.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Terveyspalvelut Hangon kaupunki, hanko.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Hangon kaupunki, karttapalvelu (Haku sanoilla "Lappohjan terveysasema" antaa sijainniksi Koulukuja 4) Hangon kaupunki, hanko.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Lappohjan terveysasema Hangon kaupunki, hanko.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Terveysasema Haminan kaupunki, hamina.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Päivystys Haminan kaupunki, hamina.fi. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Hälsocentralen i Mariehamn Ålands hälso- och sjukvård, ahs.ax. Viitattu 20.5.2016. (ruotsiksi)
- ↑ Hälsocentralen i Godby Ålands hälso- och sjukvård, ahs.ax. Viitattu 20.5.2016. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Primärvårdskliniken Ajanvaraus terveyskeskukseen ahs.ax. Viitattu 21.5.2016. (ruotsiksi)
- ↑ Akutkliniken Ålands hälso- och sjukvård, ahs.ax. Viitattu 20.5.2016. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
- Sote-uudistus kaipaisi asiakkaan näkökulmaa (13.4.2016) (hs.fi)
- KELA, Kansallinen koodistopalvelu: SOTE-tietokanta (rekistöityneistä sos-terv. alan palveluntuottajista; päivittyy joka päivä)
- Terveyskeskukset ja -asemat (terveyskirjasto.fi)
- Tässä ovat Suomen parhaat terveyskeskukset (5.11.2012) (yle.fi)
- Ulkoistetut terveysasemat tuottavat vähemmän palveluita kuin kuntien omat terveyskeskukset (5.2.2010) (terveyskirjasto.fi)
- Päivystyssairaalat vähenivät – katso sairaalamatkasi tulevaisuudessa (19.5.2016) (beta.yle.fi)
- Yle: Sote uhkaa supistaa päivystyksen Vaasan keskussairaalasta (9.11.2015) (pohjalainen.fi)
Satama-teemaan liittyviä artikkeleita
Alulle: Shanghain merenkulkuyliopisto
Lähteet
Alulle: konttisatama
Lähteet
Alulle: öljysatama
Lähteet
Alulle: Xiamenin satama
Lähteet
Alulle: Kantvikin satama
Lähteet
Alulle: Eckerön satama
![Eckerön satama](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/99/Baltic_Sea_location_map.svg/250px-Baltic_Sea_location_map.svg.png)
![Eckerön satama](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/6/62/Anchor_pictogram.svg/11px-Anchor_pictogram.svg.png)
Eckerön satama (ruots. Eckerö hamn, LOCODE: FI ECK [1]) on Ahvenanmaan länsilaidalla Eckerössä, Ahvenanmeren rannalla sijaitseva matkustajalauttaliikenteen satama ja rajanylityspaikka.
Vuonna 2015 Eckerö oli 957 302 matkustajallaan Suomen neljänneksi vilkkain ulkomaanliikenteen matkustajasatama. Sitä vilkkaampia matkustajasatamia ovat Suomessa Helsingin satama, Turun satama ja Maarianhaminan länsisatama. Eckerössä matkustajamäärä kasvoi edellisvuodesta, muttei aivan vielä saavuttanut vuoden 2006 tasoa.[2][3]
Ahvenanmaan maakunnallinen valtatie 1 päättyy lännessä Eckerön satamaan.
Liikenne
Eckerön sataman vuosittainen matkustajamäärä:[2]
vuosi | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
yhteensä tuhatta matkustajaa | 988 | 952 | 879 | 902 | 890 | 914 | 890 | 911 | 913 | 957 |
Lähteet
- ↑ United Nations Code for Trade and Transport Locations (UN/LOCODE)- (FI) Finland (YK:n koodi kauppa- ja liikennepaikoille (UN/LOCODE) - Suomi) unece.org. Viitattu 7.9.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Taulu 13. Ulkomaan matkustajaliikenteen jakautuminen satamittain (xls) (Taulukko 2. Ulkomaan tavaraliikenne satamittain 2005-2015) Suomen virallinen tilasto, ISSN 1795– 5106. 2016. Liikennevirasto, liikennevirasto.fi. Viitattu 7.9.2016. (suomeksi), (ruotsiksi)
- ↑ Ulkomaan meriliikenteen kuukausitilasto –12/2014 (pdf) (Taulukko 2. Ulkomaan tavaraliikenne satamittain, sarake 1–12 2014: Yhteensä ja Taulukko 7. Matkustajaliikenne Suomen ja ulkomaiden välillä satamittain) Suomen virallinen tilasto, ISSN 1795– 5106. 2015. Liikennevirasto, liikennevirasto.fi. Viitattu 7.9.2015. (suomeksi), (ruotsiksi), (englanniksi)
Alulle: Tampereen satama
Tampereen satama (LOCODE: FI TMP[1]) tarkoittaa Tamperella, Näsijärven ja Pyhäjärven rannalla sijaitsevia matkustajia kuljettava linja- ja tilausalusliikenteen satamia. Linja- ja risteilyalusliikennettä ajetaan erityisesti Mustalahden satamasta ja Laukontorin rannasta.
Vuonna 2015 Tampereen satama oli matkustajamäärältään (71 750) Suomen vilkkain sisävesisatama.[2] Osaselitys korkeasta matkustajamäärästä löytyy kesäisestä liikenteestä Pyhäjärven Viikinsaarelle esimerkiksi retkelle, tai erilaisten kulttuuritapahtumiin kuten kesäteatteria katsomaan.[3] Tamperetta vilkkaampaa kotimaan matkustajaliikennettä oli Suomen merialueella Pääkaupunkiseudulla, Manner-Suomen ja Ahvenanmaan välillä, Ahvenanmaan saaristossa ja Saaristomerellä.[2]
Liikenne
Tampereen sataman vuosittainen matkustajamäärä:
vuosi | 2011[4] | 2012[5] | 2013[6] | 2014[7] | 2015[2] |
---|---|---|---|---|---|
matkustajia yhteensä | 94 768 | 70 075 | 80 812 | 68 796 | 71 750 |
Lähteet
- ↑ United Nations Code for Trade and Transport Locations (UN/LOCODE)- (FI) Finland (YK:n koodi kauppa- ja liikennepaikoille (UN/LOCODE) - Suomi) unece.org. Viitattu 7.9.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c Kotimaan vesiliikennetilasto 2015 (pdf) (Liite 4. Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain, 2015) Liikenneviraston tilastoja 1/2016. Suomen virallinen tilasto, ISSN 1796-0479 (pdf), ISBN 978-952-317-241-8. 2016. Helsinki: Liikennevirasto, liikennevirasto.fi. Viitattu 8.9.2016. (suomeksi), (ruotsiksi), (englanniksi)
- ↑ Sakari Nupponen: Katso miltä näyttää Viikinsaaressa juuri nyt tamperelainen.fi. 9.4.2014. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Kotimaan vesiliikennetilasto 2011 (pdf) (Liite 4. Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain, 2012) Liikenneviraston tilastoja 2/2012. 978-952-255-121-4. Suomen virallinen tilasto, ISSN 1796-0479 (pdf). 2012. Kuopio: Liikennevirasto, liikennevirasto.fi. Viitattu 8.9.2016. (suomeksi), (ruotsiksi), (englanniksi)
- ↑ Kotimaan vesiliikennetilasto 2012 (pdf) (Liite 4. Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain, 2012) Liikenneviraston tilastoja 4/2013. ISBN 978-952-255-314-0. Suomen virallinen tilasto, ISSN 1796-0479 (pdf). 2013. Helsinki: Liikennevirasto, liikennevirasto.fi. Viitattu 8.9.2016. (suomeksi), (ruotsiksi), (englanniksi)
- ↑ Kotimaan vesiliikennetilasto 2013 (pdf) (Liite 4. Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain, 2013) Liikenneviraston tilastoja 3/2014. ISBN 978-952-255-467-3. Suomen virallinen tilasto, ISSN 1796-0479 (pdf). 2014. Helsinki: Liikennevirasto, liikennevirasto.fi. Viitattu 8.9.2016. (suomeksi), (ruotsiksi), (englanniksi)
- ↑ Kotimaan vesiliikennetilasto 2014 (pdf) (Liite 4. Kotimaan vesiliikenteen matkustajamäärä alueittain, 2014) Liikenneviraston tilastoja 4/2015. Suomen virallinen tilasto, ISSN 1796-0479 (pdf),ISBN 978-952-317-084-1. 2015. Helsinki: Liikennevirasto, liikennevirasto.fi. Viitattu 8.9.2016. (suomeksi), (ruotsiksi), (englanniksi)
Alulle: Savonlinnan satama
Lähteet
Kommentoi, lupaavaksi Kaija Saariaho
Alulle Paula Moilanen
Paula Moilanen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1940 |
Kansalaisuus |
![]() |
Ammatti | opettaja (eläkkeellä), tietokirjailija |
Kirjailija | |
Tyylilajit | oppikirjat, tietokirjallisuus |
Palkinnot | |
monia, mm. Oppikirjailijapalkinto (2004)[1], Tietopöllö-palkinto (2015) [2] |
|
Aiheesta muualla | |
Paula Moilasen kotisivut | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
|
- Paula Moilanen (s. 1940) on ...
- Toivottujen artikkelien listalta
- opettaja, oppikirjailija, palkittu tietokirjailija (mm. Tietopöllö (2015))
- lapsille ja nuorille tarkoitettu Suomen historiaan liittyvät tietokirjat. kirjoittanut viisi korkeatasoista lasten ja nuorten tietokirjaa
- Paula Moilanen (pdf), viitattu= 17.2.2016 (kirjasaatio.fi)
Kirjallinen tuotanto
- oppikirjoja Suomi 4, Suomi 5, Suomi 6 (2003)
- HS Kirjasyksy. Lasten- ja nuortenkirjoissa seikkaillaan realismin rajoilla ajankohta= 24.8.2014 , julkaisija = Helsingin Sanomat, viitattu= 17.2.2016
- Tietokirjoja:
- Repun salaisuus (2014)
- Keinuhevonen (2011) http://www.finlandiakirja.fi/fi/paula-moilanen-lehmakirja-137738.html
- Vallan varjoissa (2011)
- Herttuan hovissa – Elämää 1500-luvun Turussa (2007)
- Lehmäkirja (1993)
Lähteet
- ↑ Oppikirjailijapalkitut suomentietokirjailijat.fi. Viitattu 17.2.2016.
- ↑ Vuoden 2015 Tietopöllö-palkinnon sai Paula Moilanen 21.11.2015. suomentietokirjailijat.fi. Viitattu 17.2.2016.
Täydennä: Jacob Levy Moreno
Suurimmat suomalaiset yritykset
- Esimerkiksi Kauppalehden Helsingin pörssin markkina-arvolistaa käyttäen listataan luokkaa 20-30 markkina-arvoltaan suurinta suomalaista yritystä (valittu raja: markkina-arvo 3/2016 alussa ainakin 1 mrd. EUR). Listalta poistetaan yritykset, joiden kotipaikka on muualla. Siis ei sisällytetä esim. Nordeaa tai TeliaSoneraa. Markkina-arvo sivuston muistiin. (Selvitettävä, miten sivun saisi arkistoitua, että lähde olisi läpinäkyvämpi/ muidenkin tarkistettavissa)
- Kauppalehden listalla kunkin pörssiyrityksen linkistä (esim. Nokia Oyj) löytyy välilehti Tulostiedot (esim. Nokia Oyj, josta voi kerätä liikevaihdon ja henkilöstön keskimäärin edellisinä tulosvuosina. Jos listauksen tekee alkukeväästä (esim. maaliskuussa 2016), voi olla ettei kaikiltya yhtiöiltä ole vielä tunnuslukuja edellisvuodelta (2015). Listan yhtenäisyyden vuoksi yhtiöistä tiedot myös toissavuodelta (nyt 2014), jolloin kaikilta on ainakin yhdet suht tuoreet ja vertailtavissa olevat luvut.
- Lisää sarake Kotipaikka, lähteistäen (harkinnassa)
- Lisää sarake Toimiala (harkinnassa). Läpinäkyvä luokitus mistä?
- Lisää arviointia/ analyysiä: Yhteensä rivi loppuun (suurimmat yhteensä: markkina-arvo, liikevaihto, henkilöstö).
- Lisää Yhtiön koon arvio (suhteuttaa, harkinnassa): Sarake %-osuus Helsingin pörssin markkina-arvosta. (huom, osa pörssin yhtiöistä ulkomaalaisia, ehkä nuo pois...; Maailman pörssien yhteisjärjestö WFE käyttää kuukausitilastoissaan vastaavaa mittaria kuvaamaan jäsenpörssiensä kotimaisuusastetta: kotimaisten yritysten kpl/kaikki ja kotimaisten markkina-arvo/kaikki %)
- Ettei homma olisi liian helppo, listalle pitäisi lisätä muut kuin pörssiyritykset. Näitä on lisäilty, vrt. Luettelo suomalaisista yrityksistä liikevaihdon mukaan. => uusien artikkelien tai listan täydennystarvetta, esim. St1 jakautunut St1 Group Oy ja St1 Nordic Oy:ksi[1]. Jälkimmäisen liikevaihdosta 71% Ruotsista, jossa sijaitsee Göteborgin jalostamo, 26% Suomesta ja 3% Norjasta.[2] Mites Wärtsilä ja Finnair, taitavat ovat liikevaihdolla mitattuna aika suuria... Ja finanssikonserni Tapiolaa ja vastaavia tarttee vielä katsoa...
Yhtiön nimi[3] | Osakkeen tunnus (pörssiyhtiöistä) |
Yhtiön markkina-arvo (milj. EUR, 2.3.2016;[3] pörssiyhtiöistä) |
Liikevaihto 2015 (milj. EUR) |
Liikevaihto 2014 (milj. EUR) |
Henkilöstö (keskimäärin 2015, *=2015 lopussa) |
Henkilöstö (keskimäärin 2014, *=2014 lopussa) |
---|---|---|---|---|---|---|
Nokia Oyj | NOK | 32 833,16 | [4] | 12 499,00[4] | 11 763,00[4] | 55 718[4] | 55 399
Sampo Oyj | SAM | 23 648,80 | [5] (vakuutusmaksut) | 5 522[5] (vakuutusmaksut) | 5 544[5] | 6 176[5] | 6 173
Kone Oyj | KNE | 21 478,61 | [6] | 8 647,30[6] | 7 334,50[6] | 48 469[6] | 45 161
Fortum Oyj | FUM | 11 193,42 | [7] | 3 459,00[7] | 4 088,00[7] | 8 009[7] | 8 329
UPM-Kymmene Oyj | UPM | 8 449,04 | [8] | 10 138,00[8] | 9 868,00[8] | 20 246[8] | 20 852
Wärtsilä Oyj Abp | WRT | 7 475,44 | [9] | 5 029,00[9] | 4 779,00[9] | 18 565[9] | 18 042
Neste Oyj | NES | 7 261,35 | [10] | 11 131,00[10] | 15 011,00[10] | 4 906[10] | 4 989
Stora Enso Oyj | STE | [11] | 6 260,8610 040,00 | [11] | 10 213,00[11] | 26 783[11] | 29 009
Elisa Oyj | ELI | 5 498,63 | [12] | 1 569,50[12] | 1 535,20[12] | 4 146[12] | 4 138
Orion Oyj | ORN (B-osake) | 4 343,16 | [13] | 1 015,60[13] | 1 015,30[13] | 3 431[13] | 3 493
Nokian Renkaat Oyj | NRE | 4 042,08 | [14] | 1 360,10[14] | 1 389,10[14] | 4 421[14] | 4 272
Kesko Oyj | KES | 3 672,70 | [15] | 8 679,00[15] | 9 070,60[15] | 18 955[15] | 19 976
Huhtamäki Oyj | HUH | 3 325,49 | [16] | 2 726,40[16] | 2 235,70[16] | 15 987[16] | 14 562
Metso Oyj | MEO | 3 089,66 | [17] | 2 977,00[17] | 3 658,00[17] | 13 872[17] | 16 035
Amer Sports Oyj | AME | 3 055,38 | [18] | 2 534,40[18] | 2 228,70[18] | 7 792[18] | 7 505
Metsä Board Oyj | METS | 2 019,42 | [19] | 2 007,50[19] | 2 008,40[19] | 2 851[19] | 3 200
Citycon Oyj | CTY | 1 897,46 | [20] | 295,60[20] | 245,30[20] | 145|
Cargotec Oyj | CGC | 1 876,04 | [21] | 3 729,30[21] | 3 357,80[21] | 10 772[21] | 10 838
Tieto Oyj | TIE | 1 827,38 | [22] | 1 460,10[22] | 1 522,50[22] | 13 184[22] | 14 007
Kemira Oyj | KRA | 1 651,29 | [23] | 2 373,10[23] | 2 136,70[23] | 4 559[23] | 4 285
Fiskars Oyj Abp | FIS | 1 457,09 | [24] | 1 105,00[24] | 767,50[24] | 6 269[24] | 4 243
Valmet Oyj | VALMT | 1 434,95 | [25] | 2 928,00[25] | 2 473,00[25] | 11 781[25] | 10 853
Outokumpu Oyj | OUT | 1 330,73 | [26] | 6 384,00[26] | 6 844,00[26] | 11 833[26] | 12 540
Konecranes Oyj | KCR | 1 306,57 | [27] | 2 126,20[27] | 2 011,38[27] | 11 934[27] | 11 920
Caverion Oyj | CAV | 1 086,41 | [28] | 2 443,00[28] | 2 406,60[28] | 17 321[28] | 17 490
Sponda Oyj | SDA | 1 058,14 | [29] | 230,50[29] | 246,70[29] | 103[29] | 118
S-ryhmä | (2,2 milj. as.omistajaa; osuuskunta)[30] | [30] (vähittäismyynti 2014) |
11 182[30] | 40 292|||
OP | (1,5 milj. as.omistajaa)[31] | [32] | 12 130[32] | 12 365|||
St1 Nordic Oy | - | [33] | 2 720,8[33] | 286|||
St1 Group Oy | - | [33] | 4 406,8[33] | 297|||
Ilmarinen Oy | - | [34] (vakuutusmaksut) | 4 268,7[34] (vakuutusmaksut) | 4 167,4[35] | 593[35] | 600|
Varma | - | [36] (vakuutusmaksut) | 4 343,6[36] | 552
Tarkista
- tunnusluvut ja sijoitus nyt, vai onko pilkottu, siirrelty osia ulkomaalaisomistukseen (Sanoman hollantilaisomistus tms), olivat ainakin 2000-luvun lopulla suuryrityksiä:
- Sanoma-WSOY
- YIT Group
Suuria Suomessa toimivia ulkomaalaisia yrityksiä
Suuria Suomessa toimivia ja Helsingin pörssissä noteerattuja, mutta kotipaikaltaan / emoyhtiöltään ulkomaalaisia yrityksiä ovat (näille kotipaikka ja maa):
- Nordea
- Telia Company
- SSAB - (1406,16 milj. EUR)
- Microsoft Mobile
- ABB
Suuria valtionyrityksiä, eivät pörssissä
Lähteet
- ↑ Contact Information, st1.eu (englanniksi)
- ↑ St1 in Brief, st1.eu (englanniksi)
- ↑ a b Markkina-arvot. Helsingin pörssi 2.3.2016. Markkina-arvo yhteensä 237 634,4 milj. € Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Nokia Oyj (NOK), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Tilinpäätöstiedote. Tulos vuodelta 2015 (pdf) 10.2.2016. sampo.com. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Kone Oyj (KNE), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Fortum Oyj (FUM), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d UPM-Kymmene Oyj (UPM), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Wärtsilä Oyj Abp (WRT), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Neste Oyj (NES), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Stora Enso Oyj (STE), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Elisa Oyj (ELI), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Orion Oyj (ORN), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Nokian Renkaat Oyj (NRE), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Kesko Oyj (KES), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Huhtamäki Oyj (HUH), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Metso Oyj (MEO), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Amer Sports Oyj (AME), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Metsä Board Oyj (METS), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c Citycon Oyj (CTY), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Cargotec Oyj (CGC), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Tieto Oyj (TIE), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Kemira Oyj (KRA), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Fiskars Oyj Abp (FIS), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Valmet Oyj (VALMT), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Outokumpu Oyj (OUT), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Konecranes Oyj (KCR), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Caverion Oyj (CAV), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d Sponda Oyj (SDA), tulostiedot Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c Sinun omistamasi – S-ryhmä ja vastuullisuus 2014 (pdf) s-ryhma.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ Rakkaudesta Suomeen. OP vuosi 2015 (pdf) OP, op.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b OP Ryhmän avainlukuja OP, op.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b c d St1 is composed of two legal entities st1.eu. Viitattu 3.2.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Avainluvut Ilmarinen, ilmarinen.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 (Tilintarkastamaton) (pdf) (Keskimääräinen henkilöstö 2014 ja 2015 sivulla 21/ 112) Ilmarinen, ilmarinen.fi. Viitattu 3.2.2016.
- ↑ a b Vahva vuosi, hyviä tuloksia. Vuosikertomus 2014 (pdf) Varma, via crasman.fi. Viitattu 3.2.2016.
Suomalaisia ja pohjoismaisia yrityksiä
- lisää yritysmalline+ yhteystiedot + lähteistystä +kuvia
- Annikki Karvinen [1]
- Aino tai aïno[2]
- Ivana Helsinki, kuvitusta[3]
- Joutsen, kuvitusta[4]
- Lumi, kuvitusta[5]
- Ril's[6][7]
- Samuji[8][9][10][11]
- R/H[8][12]
- Jukka Rintala, yritys... (Freda tms)
Ask, Vuoden ravintola 2013, Vironkatu 8, 00170 Helsinki (Kruunuhaka). Avoinna pe+la 11.30-13 ja ti-la 18-24. Pieni, vain 26 asiakaspaikkaa.[13][14][15][16][17]
Chef & Sommelier, Vuoden ravintola 2014,[15][18][19][17]
- Spis, Vuoden ravintola 2015,[20][17]
- Palace Gourmet, Vuoden ravintola 2004, [17], nyttemmin ravintola Palace toimii lounasravintolana, illalla tilausravintolana.
- Ajantasaistettavaa aiemmissa vuoden ravintola -tittelin saaneiden ravintoloiden artikkeleissa. Esim. G.W. Sundmans lopetti toimintansa vuoden 2014 joulusesonkiin.[21][17] Michelin-tähden saanut George, joka oli vuoden ravintola 2005, sulki muutamaa vuotta myöhemmin (ajautui konkurssiin), samoihin tiloihin perustettu sittemmin ravintola K17... [22][17]. Ravintola Safka, vuoden ravintola 1994, lopetti runsaan 10 vuoden jälkeen, tiloissa aloitti ravintola Luomo. [17][23] Luomolla oli Michelin-tähti vuosina 2010–2014. Sulki ovensa tammikuussa 2015. Vielä 13.2.2016 Michelin-oppaan verkkokartta esitti yli vuosi aiemmin sulkeneen ravintolan opaskartallaan...[24]
- Tunnetuimpien ravintoloiden keittiömestarit nimellä esille...
- Suomen gastronomien seura[25][26]
- Turkusse ... http://nyt.fi/a1305846644050
Maaemo, Oslo[27]
Geranium, Kööpenhamina[27]
Lähteet
- ↑ Annikki Karvinen visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Aino visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Iivana Helsinki visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Joutsen visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Lumi visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Ril's Shop visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Juha Veli Jokinen: [http://www.iltalehti.fi/viihde/2015071620046409_vi.shtml Muodin vientituotteet catwalkilla Porissa. Suomalainen muoti uskoo laatuun ja särmään: Musta pois, värit tilalle] 16.7.2015. iltalehti.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ a b Hannu Pöppönen: Suomi-muoti haluaa murtautua esiin 24.5.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Samuji Shop visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Hannu Pöppönen: Suomalaisen muodin olisi aika loikata maailmalle 2.12.2014. helsinkidesignweek.com. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Valtteri Väkevä: Ilmiö: Suomi-muoti on niin kovassa nosteessa, että maineikkaan Hyerésin kilpailun finaalissa on kolme suomalaista 23.2.2015. Nyt, Helsingin Sanomat, nyt.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ R/H Store and Studio visithelsinki.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ ask ravintola Ask, restaurantask.com. Viitattu 13.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Juho Typpö: Kruununhaan Ask valittiin vuoden ravintolaksi 11.2.2014. Nyt, Helsingin Sanomat, nyt.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ a b Elina Kervinen: Suomeen kaksi uutta Michelin-ravintolaa 12.3.2014. Helsingin Sanomat, hs.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ Anna Paljakka: Ravintola-arvio: Ask jättää suuhun kevyen, hyvän maun - pienestä hakemisesta huolimatta 12.3.2014. Nyt, Helsingin Sanomat, nyt.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ a b c d e f g Vuoden ravintolat Suomen gastronominen seura, gastronomit.fi. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Näin Nytin ravintolakriitikko arvioi Helsingin uudet Michelin-ravintolat 12.3.2014. Nyt, Helsingin Sanomat, nyt.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ Anna Paljakka: Ravintola-arvio: Chef & Sommelierissa ei raaka-aineiden kanssa säästellä vaivaa 12.3.2014. Nyt, Helsingin Sanomat, nyt.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ Hanne-Mari Tarvonen: Vuoden ravintolaksi valittiin pieni helsinkiläinen Spis 12.2.2015. Helsingin Sanomat, hs.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ Hannu Vanhanen: Huippuravintoloissa kova kato, taas yksi lopettaa 8.12.2014. Kauppalehti, kauppalehti.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ Entisestä Michelin-tähtiravintolasta tulee K17 Ilta-Sanomat. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ http://www.safka.fi/ Funny How Time Flies When You´re Having Fun!
- ↑ http://www.viamichelin.co.uk/web/Restaurants?position=60.165;24.943;16&page=3
- ↑ Mariaana Nelimarkka: Gastronominen Suomi ruokatieto.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ Suomen vanhin ruokaseura gastronomit.fi. Viitattu 14.2.2016.
- ↑ a b Suomen Michelin-saalis: Vain neljä tähteä 24.2.2016. lansivayla.fi. Viitattu 14.2.2016.
Vuoden ravintola -artikkelin jatkokehittelyä
* Ravintolaluettelo taulukoksi
* Keittiomestarit esiin omaksi sarakkeekseen!
- Keittiömestarit-sarakkeen sorttaus toimivaksi sukunimen mukaan...
- Kuva: omaan sarakkeeseen, kun riittävästi kasassa. Kuvaa ulkoa, sisältä, annoksia...
* Huom. -sarake: mahdolliset Michelin-luokitukset vuosineen, kotisivu, tieto lopettamisesta tms.
- (Ehkä maininta tyylisuunnasta tai suosituista annoksista tai erikoisuuksista?)
OBX-indeksi ja sen keskeiset osakkeet/yhtiöt
OBX-indeksi (OBX, Oslo Børs Index) on norjalaisen Oslon pörssin vuonna 1986 käyttöön otettu osakeindeksi. Siihen kuuluu 25 pörssin eniten vaihdetuinta osaketta.[1] Osakelista tarkistetaan kahdesti vuodessa edeltävän kuuden kuukauden kaupankäynnin pohjalta. Enimmäisosuutta rajoitetaan kuitenkin UCITS III -säädösten mukaisesti ja Euroopan talousalueen ulkopuolisten yritysten osakkeiden osuus voi OBX-indeksissä olla enintään 10 prosenttia. Muutokset astuvat voimaan joulukuun kolmannen torstain jälkeisenä perjantaina.[2]
Indeksin koostumus
Joulukuun 18. päivästä 2015 alkaneen puolivuotiskauden ajan OBX-osakeindeksin kokoonpano on seuraava. Taulukossa on listattu mukana olevat yhtiöt (joissain tapauksissa osakesarjat), osakelyhenne, yrityksen toimiala GICS-luokittelun mukaisesti (Global Industry Clasification Standard) ja yrityksen osakkeen indeksipaino prosentteina.[3][4]
Yhtiön nimi | Osakkeen tunnus |
Toimiala (GICS) | Paino (%) 12.2015 |
---|---|---|---|
Statoil | STL | Integroitut öljy- ja kaasualan toiminnot | 17,97 |
Telenor | TEL | Integroidut tietoliikennepalvelut | 14,48 |
DNB | DNB | Monipuoliset pankkitoiminnot | 13,95 |
Yara International | YAR | Lannoitteet ja maatalouskemikaalit | 9,31 |
Orkla | ORK | Pakatut elintarvikkeet ja ateriat | 7,44 |
Norsk Hydro | NHY | Alumiini | 5,75 |
Marine Harvest, tehty | MHG | Pakatut elintarvikkeet ja ateriat | 5,03 |
Gjensidige Forsikring, tehty | GJF | Vakuutustoiminta (multi-line) | 3,63 |
Schibsted ser. B | SCHB | Julkaisutoiminta | 3,44 |
Schibsted ser. A | SCHA | Julkaisutoiminta | 3,13 |
Subsea 7 | SUBC | Öljy- ja kaasualan laitteistot ja palvelut | 2,27 |
TGS-NOPEC Geophysical Comp | TGS | Öljy- ja kaasualan laitteistot ja palvelut | 2,09 |
Storebrand | STB | Henki- ja terveysvakuutukset | 1,99 |
Bakkafrost, tehty | BAKKA | Pakatut elintarvikkeet ja ateriat | 1,45 |
Norwegian Air Shuttle | NAS | Lentoyhtiöt | 1,12 |
Petroleum Geo-Services | PGS | Öljy- ja kaasualan laitteistot ja palvelut | 1,06 |
Seadrill | SDRL | Öljyn ja kaasun poraus | 0,92 |
Nordic Semiconductor | NOD | Puolijohteet | 0,92 |
Opera Software | OPERA | Internet ohjelmistot ja palvelut | 0,91 |
Det norske oljeselskap | DETNOR | Öljyn ja kaasun etsintä ja tuotanto | 0,76 |
BW LPG | BWLPG | Öljyn ja kaasun varastointi ja kuljetus | 0,70 |
DNO | DNO | Öljyn ja kaasun etsintä ja tuotanto | 0,62 |
REC Silicon | REC | Puolijohdelaitteet | 0,44 |
Avance Gas Holding | AVANCE | Öljyn ja kaasun varastointi ja kuljetus | 0,39 |
Frontline | FRO | Öljyn ja kaasun varastointi ja kuljetus | 0,24 |
Lähteet
- ↑ Geir Harald Aase: OBX index breaks through 500 for the first time 15.11.2013. Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
- ↑ OBX Total Return Index Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
- ↑ OBX and OBOSX constituents 18 December 2015 - 16 June 2016 (xlsx) Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
- ↑ GICS classification December 2015 (pdf) Oslon pörssi, oslobors.no. Viitattu 21.2.2016. (englanniksi)
Muita norjalaisia, Alulle: Expert AS
Expert AS | |
---|---|
Yritysmuoto | osakeyhtiö |
Kotisivu |
www |
- Expert on norjalais-sveitsiläinen kodinelektroniikkaan keskittynyt konserniyritys... , ruotsalainen...., sveitsiläinen Expert International GmbH
- Kotipaikka
- * Omistajat: Suomeen uusi elektroniikkaketju – "Haastamme muut aggressiivisella hinnoittelulla" mm. Pääomistaja Øivind Tidemandsen kertoo, että ketjun strategia perustuu merkkituotteiden äärimmäisen aggressiiviseen hinnoitteluun
- Alkuperäinen Expert-ketju teki konkurssin http://www.svd.se/butikskedjorna-som-forsvann#sida-4; sveitsiläinen yrityshaara tuo esille sveitsiläistä (voittajan)historiaa http://www.expert.org/content/brand-building . vanha artikkeli http://www.sydsvenskan.se/familj/dodsfall/grundade-expert-kedjan ei enää saatavissa
- Onko omistus / tulos piilotettu... osin veroparatiiseihin (?), vrt. "sveitsiläinen" Intersport.
- maailman suurimpia kodinelektroniikan jälleenmyymälöiden liittoumia
- Historiaa http://www.expert.org/content/brand-building
- Kauppaketjut Expert ja Power. verkkomyymälöitä myös BestBuy. Elbodan, Väritys samankaltainen, oranssia... Power (vain) suurmyymälöitä ... ...
- tieto Powerista Mm. Power Electronics kuuluu Expert AS -konserniin, joka omistaa Power ja Expert- ketjut. Expert AS konsernin liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa.
- Suomessa osti 51% Konepiste-ketjusta vuona 2007...
- vrt. artikkeli Expert ASA -nimellä, ainakin interwikitys vähän sekalainen
...
Lähteet
Norjalaisia yrityksiä, alulle: Reitangruppen AS
Reitangruppen AS | |
---|---|
Yritysmuoto | osakeyhtiö |
Perustettu | 1972[1] |
Toimitusjohtaja | Odd Reitan[1] |
Puheenjohtaja | Odd Reitan[1] |
Kotipaikka | Lade Gaard, Pb 1840, 7440 Trondheim, Norja[1] |
Toimiala | monialayritys[1] |
Tytäryhtiöt | mm. R-kioski (tyttären tytär) |
Kotisivu |
www |
- Reitanien perheen yritys/ säätiö tms., mm. R-kioskiketjun omistaja
- Pääkonttori Trondheimissa
- ks. https://no.wikipedia.org/wiki/Reitangruppen
- http://www.reitangruppen.no/the-reitan-group/
Lähteet
Forbes Global 2000, vuoden 2016 listakärki
- The World’s Biggest Public Companies (englanniksi)
Sija | Nimi | Yhtiön logo | Maa | Liikevaihto (mrd. USD) | Voitto (mrd. USD) | Tase (mrd. USD) | Markkina-arvo (mrd. USD) | Toimiala |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | ICBC | ![]() |
_ | _ | _ | _ | Pankki | |
2. | China Construction Bank | ![]() |
![]() |
_ | _ | _ | _ | Pankki |
3. | Agricultural Bank of China | ![]() |
_ | _ | _ | _ | Pankki | |
4. | Berkshire Hathaway | ![]() |
![]() |
_ | _ | _ | _ | Monialayritys |
5. | JPMorgan Chase | ![]() |
![]() |
_ | _ | _ | _ | Pankki |
6. | Bank of China | ![]() |
_120,3 | _27,5 | _2458,3 | _199,1 | Pankki | |
7. | Wells Fargo | ![]() |
![]() |
_90,4 | _23,1 | _1701,4 | _278,3 | Pankki |
8. | Apple | ![]() |
![]() |
_199,4 | _44,5 | _261,9 | _741,8 | Elektroniikka |
9. | Exxon Mobil | ![]() |
![]() |
_376,2 | _32,5 | _349,5 | _357,1 | Öljy ja kaasu |
10. | Toyota | ![]() |
![]() |
_252,2 | _19,1 | _389,7 | _239 | Autot |
11. | Bank of America | ![]() |
![]() |
_ | _ | _ | _ | Pankki |
12. | AT&T | ![]() |
_ | _ | _ | _ | Tietoliikenne | |
13. | Citigroup | ![]() |
![]() |
_93,9 | _7,2 | _1846 | _156,7 | Pankki |
14. | HSBC | ![]() |
![]() |
_81,1 | _13,5 | _2634,1 | _167,7 | Pankki |
15. | Verizon Communications | ![]() |
![]() |
_ | _ | _ | _ | Tietoliikenne |
15. | Wal-Mart Stores | ![]() |
![]() |
_485,7 | _16,4 | _203,7 | _261,3 | Vähittäiskauppa |
17. | PetroChina | ![]() |
![]() |
_333,4 | _17,4 | _387,7 | _334,6 | Öljy ja kaasu |
18. | China Mobile | ![]() |
_104,1 | _17,7 | _209 | _271,5 | Tietoliikenne | |
18. | Samsung Electronics | ![]() |
![]() |
_195,9 | _21,9 | _209,6 | _199,4 | Elektroniikka |
20. | Ping An Insurance | ![]() |
![]() |
_ | _ | _ | _ | Vakuutus |
Kiinan pörsseihin ja talouselämään liittyvää
- Aasian pörssien aktiivisuus 2015, tammikuun 2016 kaupankäyntitilastot eivät anna täyttä kuvaa Kiinan, Japanin ja Intian, yms pörssien aktiivisuudesta 2015 aikana. "pörssikupla/piikki", vrt. WFE:n raportti/Market Higlights 2015 -julkaisu (pdf): [1][2]
Alulle: SSE 50
SSE 50 on kiinalaisen Shanghain pörssin (SSE) viidenkymmenen suurimman, vilkkaasti vaihdetun ja edustavan yrityksen osakkeiden kehitystä kuvaava osakeindeksi.[3]
SSE 50 -indeksin osakkeet
...
Lähteet
- ↑ https://docs.google.com/viewer?url=http%3A%2F%2Fwww.world-exchanges.org%2Fhome%2Findex.php%2Ffiles%2F18%2FStudies+-+Reports%2F293%2F2015+Market+Highlights.pdf%3Ftoken%3D5141065f088fa8e87c5af176fa4c7f25%26preview%3D1&embedded=true
- ↑ These Nine Charts Show the Shenzhen Stock Market Is Like No Other Market in the World Lorcan Roche Kelly & Richard Frost, 26.5.2015 bloomberg.com (englanniksi)
- ↑ Introduction of SSE Indices Shanghai Stock Exchange, sse.com.cn. Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
Alulle: ChiNext
ChiNext on kiinalaisen Shenzhenin pörssin (SZSE) osakelista, jonka on luonnehdittu muistuttavan yhdysvaltalaista teknologiapörssiä Nasdaqia.[1][2][3] Jopa 60 prosenttia SZSE:n yrityksistä edustaa valmistavaa teollisuutta, 15 % kaivossektoria ja 7 % rahoitusalaa. Toisessa suuressa kiinalaisessa pörssissä eli Shanghain pörssi (SSE) vastaavat osuudet ovat 28 %, alle 3 % ja 32 %).[1]
Lähteet
- ↑ a b Kimberly Amadeo: China Stock Market: Shanghai, Shenzhen, Hong Kong. Why China's Stock Market Is Like a Casino 16.1.2016 (päivitetty). about.com. Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Chris V. Nicholson: China Opens Nasdaq-Like Exchange in Shenzhen 30.10.2009. nytimes.com. Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
- ↑ About ChiNext szse.cn. Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
Alulle: Hang Seng Index
Hang Seng -indeksi (HSI, (englanniksi)) on Hongkongin pörssin tunnetuin osakeindeksi. ... The Hang Seng Index ("HSI") is one of the earliest stock market indexes in Hong Kong. Publicly launched on 24 November 1969, the HSI has become the most widely quoted indicator of the performance of the Hong Kong stock market.[1]
- huomaa, että monen yhtiön osakkee noteerataan sekä Kiinan suurpörsseissä (SSE tai SZSE; osakkeiden __-sarja) että Hongkongissa (H-sarja), esimerkkejä näistä, esimerkiksi H-sarjan osakkeiden %-osuus kaikista osakkeista esille...
- [2]
- enwiki: Hang Seng Index
- valintakriteeristö: Markkina-arvoltaan Hongkongin pörssin suurimpia osakkeita, oltava noteerattuna... [1]
Hang Seng osakeindeksin yritykset
tilanne 21.4.2016 HSI pistearvo 21 622,25[3]
Hang Seng Index (HSI)
HSI - Finance (Rahoitus)
Koodi[3] Yhtiön nimi Ali-indeksi[3] Markkina-arvo[2] (Hongkongin pörssissä noteeratut osakkeet, usein myös SSE tai SZSE)
0005 HSBC Holdings HSI - Finance
0011 Hang Seng Bank HSI - Finance
0023 Bank of East Asia HSI - Finance
0388 HKEx HSI - Finance
0939 CCB HSI - Finance
1299 AIA HSI - Finance
1398 ICBC HSI - Finance
2318 Ping An HSI - Finance
2388 Bank of China, Hong Kong HSI - Finance
2628 China Life HSI - Finance
3328 Bankcomm HSI - Finance
3988 Bank of China HSI - Finance
HSI - Utilities (Peruspalvelut)
2 CLP Holdings HSI - Utilities
3 HK & China Gas HSI - Utilities
6 Power Assets HSI - Utilities
836 China Resources Power HSI - Utilities
1038 CKI Holdings HSI - Utilities
HSI - Properties (Kiinteistöt)
4 Wharf Holdings HSI - Properties
12 Henderson Land HSI - Properties
16 SHK Ppt HSI - Properties
17 New World Development HSI - Properties
83 Sino Land HSI - Properties
101 Hang Lung Ppt HSI - Properties
688 China Overseas HSI - Properties
823 Link REIT HSI - Properties
1109 China Res Land HSI - Properties
1113 CK Property HSI - Properties
HSI - Commerce & Industry (Kauppa ja teollisuus)
1 CKH Holdings HSI - Commerce & Industry
19 Swire Pacific A HSI - Commerce & Industry
27 Galaxy Entertainment Group HSI - Commerce & Industry
66 MTR Corporation HSI - Commerce & Industry
135 Kunlun Energy HSI - Commerce & Industry
144 China Mer Hold HSI - Commerce & Industry
151 Want Want China HSI - Commerce & Industry
267 CITIC HSI - Commerce & Industry
293 Cathay Pacific HSI - Commerce & Industry
322 Tingyi HSI - Commerce & Industry
386 Sinopec Corp HSI - Commerce & Industry
494 Li & Fung HSI - Commerce & Industry
700 Tencent HSI - Commerce & Industry, Supercellin ostajakandidaatti, enwiki: Tencent[4][5][6][7][8][9]
762 China Unicom HSI - Commerce & Industry
857 PetroChina HSI - Commerce & Industry
883 CNOOC HSI - Commerce & Industry
941 China Mobile HSI - Commerce & Industry
992 Lenovo Group HSI - Commerce & Industry
1044 Hengan Int'l HSI - Commerce & Industry
1088 China Shenhua HSI - Commerce & Industry
1880 Belle International HSI - Commerce & Industry
1928 Sands China Ltd HSI - Commerce & Industry
2319 Mengniu Dairy HSI - Commerce & Industry
Lähteet
- ↑ a b Hang Seng Index and Sub-indexes (välilehdet Overview - Description ja Overview - Criteria) Hongkongin pörssi, hsi.com.hk. Viitattu 21.4.2016. (englanniksi)
- ↑ a b [Indices - HK Index Constituents - Hang Seng Index aastocks.com. Viitattu 21.4.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c Hang Seng Index and Sub-indexes (välilehti Constituents) Hongkongin pörssi, hsi.com.hk. Viitattu 21.4.2016. (englanniksi)
- ↑ About Tencent Tencent, tencent.com. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
- ↑ Suomen suurin yritysmyynti maaliin ensi viikolla? – WSJ: Kauppahinta kohoamassa yli 8 miljardiin euroon 16.6.2016. tekniikkatalous.fi. Viitattu 16.6.2016. (suomeksi)
- ↑ Company Overview of Tencent Holdings Limited bloomberg.com. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
- ↑ Tencent Holdings Ltd (0700.HK) reuters.com. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
- ↑ The World’s Biggest Public Companies. #201 Tencent Holdings. Market CapAs of May 2016: $197.4 Billion forbes.com. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
- ↑ Tencent Holdings Ltd. ADR TCEHY (U.S.: OTC) The Wall Street Journal, wsj.com. Viitattu 16.6.2016. (englanniksi)
Kiinan autoteollisuus -artikkelin kehittäminen
Tavoitteena on saada useamman wikipedistin arviointia ja kehitysajatuksia tästä maailman kappalemääräisesti suurimmasta autonvalmistajamaasta. Artikkeli oli vuoden alussa aika heikossa hapessa ja työstin sitä kosolti helmi-maaliskuussa. Artikkelin keskustelusivulla ei kuitenkaan syntynyt mielipiteenvaihtoa artikkelin kehittämisestä. Osaa sisällöstä (esim. suurimpien valmistajien esilletuonti) ei juuri ollut muunkielisissä wikipedioissa, keräilin tätä varten tietoja ja lisäsin muutaman kuvan... Koska kyseessä on sekä maailman suurin autonvalmistajamaa että maailman väkirikkaimman maan kasvihuonekaasuvaikutuksen kannalta erittäin keskeinen elinkeinoelämän alue, tuon artikkkelin kehitystarpeen tänne laajempaan tietoisuuteen. Muistetaan, että artikkeli aiheesta Kiinan autoteollisuus, ei Kiinan tieliikenteen ympäristövaikutukset tai muuta vastaavaa. Eli: Mitä artikkelille tarttis mielestänne tehdä, että tästä saataisiin lupaava (LA)? Mitä muita kehitysajatuksia tai -toiveita aihepiiristä on? Mitkä näistä tarpeista ovat keskeisimmät? --Paju (keskustelu) 2. toukokuuta 2016 kello 22.53 (EEST)
- Kiinan autokanta on kymmenkertaistunut 2000-luvulla. Kasvu jatkuu kovana...--Paju (keskustelu) 2. toukokuuta 2016 kello 22.57 (EEST)
- Tärkeä ja mielenkiintoinen aihe. Rakenteessa olisi paljon parantamista. Alkuun määritelmä, muu johdanto tiivistelmänä koko artikkelista. Nykyinen aloituslause voisi olla historian alussa. Väliotsikot voisivat olla tylsempiä ja niille voisi rakentaa jonkinlaista hierarkiaa. (Pääosin valtiollisia, muutamia yksityisiäkin autonvalmistajia > Yritykset). En-wikissä on osiot "sectors" ja "controversies", jälkimmäiseen ne väärennetyt osat. --Tappinen (keskustelu) 2. toukokuuta 2016 kello 23.13 (EEST)
- Eli edellistä soveltaen artikkelin jämäkämpi päärakenne voisi siis olla jotain tälläistä, jahka sisältöä syntyy:
- 1. Johdanto,
- 2. Kiinalaisen autoteollisuuden historia ja nykypäivä, sis. Kiinan autoteollisuus ja autoistumisaste vuonna 2015
- 3. Autovalmistajat: 3.1 Ulkomaiset automerkit ja yhteisyritykset, 3.2 Kiinalaiset automerkit, (3.3 Tuonti, vienti, valmistus/omistus ulkomailla ellei jo käsitelty kohdissa 3.1-3,2), 3.4 Suosituimmat (henkilö)automerkit
- 4. Autoteollisuuden osa-alueita (autojen valmistus, kaksi- ja kolmipyöräiset, moottorien/osien valmistus, huoltotoiminta yms palvelut, markkinointi: Kiinan autonäyttelyt (kuten Pekingin automessut); autokauppaketjut,-rahoitus ja -vakuutus
- 5. Keskustelu kiinalaisesta autoteollisudesta: protektionismi, päästönormit yms, kopiointi, tuoteväärennykset (esim. Suomenkin tullin monesti pysäyttämiä "merkkituotteita")
- Eli edellistä soveltaen artikkelin jämäkämpi päärakenne voisi siis olla jotain tälläistä, jahka sisältöä syntyy:
- Tärkeä ja mielenkiintoinen aihe. Rakenteessa olisi paljon parantamista. Alkuun määritelmä, muu johdanto tiivistelmänä koko artikkelista. Nykyinen aloituslause voisi olla historian alussa. Väliotsikot voisivat olla tylsempiä ja niille voisi rakentaa jonkinlaista hierarkiaa. (Pääosin valtiollisia, muutamia yksityisiäkin autonvalmistajia > Yritykset). En-wikissä on osiot "sectors" ja "controversies", jälkimmäiseen ne väärennetyt osat. --Tappinen (keskustelu) 2. toukokuuta 2016 kello 23.13 (EEST)
1. Johdanto
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/94/Beijing_traffic_jam.jpg/270px-Beijing_traffic_jam.jpg)
Kiinan kansantasavallan autoteollisuus on maailman suurin autojen tuottaja. Vuonna 2008–2009 Kiina nousi autokaupan kappalemäärällä mitatuna Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi automarkkinaksi.[1] Vuonna 2015 Kiina oli ylivoimaisesti maailman suurin autonvalmistaja. Maan autotehtaat valmistivat tuolloin yhteensä runsas 24,5 miljoonaa autoa.[2]
Suurimmat kiinalaiset autoteollisuuskonsernit ovat kiinalaisia valtionyhtiöitä. Silti jopa 70 prosenttia maan autotuotannosta pohjautui 2010-luvun alkupuolella ulkomaisten autotehtaiden automalleihin, joita valmistetaan yhteisyrityksissä kiinalaiskonsernien kanssa.[3] Vuonna 2015 Kiinan omien automerkkien markkinaosuus kuitenkin kasvoi yli 40 prosentin.[4]
Kiinan autokanta kymmenkertaistui 2000-luvulla vuoteen 2015 mennessä. Autoistumisaste oli vuonna 2015 noin 125 autoa 1 000 henkeä kohden. [5][6] vertaa maailman tkeskiarvo viittä vuotta aiemmin.... jos Kiinassa esim. Venäjän tasolle, maailman... Intia ... [7] List of countries by vehicles per capita Huom tässä moottoriajoneuvot, eivät vain autot.
2. Kiinan autoteollisuuden historia ja nykypäivä
2.1 Kiinan autoteollisuus ja autoistumisaste vuonna 2015
[8] [9] GBTimesin omistajat? (http://company.gbtimes.com/about-us jatka tästä)
3. Autovalmistajat
3.1 Ulkomaiset automerkit ja yhteisyritykset
- Yhteisyrityksiä myös sähköautojen (EV) saralla: VW investoi 4,5 mrd USD yhteisyritykseen ja viiden uuden sähköautomallin tuotekehitykseen Kiinan Anhuissa.[10]
3.2 Kiinalaiset automerkit
3.3 Tuonti, vienti, valmistus/omistus ulkomailla
- ellei jo käsitelty kohdissa 3.1-3,2)
3.4 Suosituimmat (henkilö)automerkit
4. Autoteollisuuden osa-alueita
- autojen valmistus,
- kaksi- ja kolmipyöräiset,
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/af/Haojue_HJ_150-9_2012_%289233660313%29.jpg/250px-Haojue_HJ_150-9_2012_%289233660313%29.jpg)
Yli puolet maailman moottoripyöristä valmistetaan Kiinassa.[12] (erittäin merkittävä väite, varmistettava lisälähteistyksellä). Ei pidä paikkaansa, mutta: Kiina ollut pitkään maailman suurin moottoripyörien valmistajamaa ja markkina. Kustannuksiltaan edullisempi Intia on kuitenkin ajanut ohi, samalla kun Kiinan oma tuotanto on taantunut (lähellä, ehkä jo kasvanut ohi (jos Kiinan valmistusluvuissa vienti mukana): Intiassa valmistettiin budjettivuonna 2015-2016 kaikkiaan 18,83 milj. kaksipyöräistä ja 0,93 milj. kolmipyöräistä moottoriajoneuvoa[13])[14]- Kiinassa 2014[15]: "Industry production volumes declined with a CARC of -5.5% between 2010-2014, to reach a total of 21.3 million units in 2014". Mutta vuonna 2015 tuotanto merkittävässä laskussa (11,6 %), silti sekä tuotanto ja myynti 18,8 milj. kappaletta.[16] Moottoripyörien vienti Kiinasta laski 10,3 % edellisvuodesta, ja oli vuonna 2015 yhteensä 7,7 miljoonaa kappaletta.[17]
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/f2/Parking_Electric_Scooters_Chengdu.jpg/250px-Parking_Electric_Scooters_Chengdu.jpg)
- China now has an in excess of 130 million ‘e-bikes’ (electric bicycles, scooters and motorcycles) on its town and city roads creating enormous EV production bases with over 2000 separate companies producing electric vehicles and parts in areas such as Wuxi (which has a business park that it the biggest centre for the production and research and development of electric bikes in the world). The majority of these manufacturers produce principally for the home markets although a noteworthy minority has manufactured EV’s of export quality and in 2013, 579,000 electric bikes and scooters were manufactured in China for the export market.[18] (Huom. seisoen ajettavat sähköskootterit kuuluvat tähän sähkökäyttöisten 2-pyörästen luokkaan: sähköpyörä, tasapainottuva skootteri - ovatko kaikki moottorikäyttöiset laitteet autoteollisuutta?
- Valmistajia: Jeremy Hamilton: 5 Top Chinese Motorcycle Manufacturers (13.11.2013): +Lifan, +Loncin, +Zongshen, +Jialing, Qingqi (alla nimellä Jinan Qingqi)
- Haojue/ Haojue Group, the largest motorcycle manufacturer in China. Haojue Group's subsidiary, Jiangmen Dachangjiang Group Co.Ltd., is the largest motorcycle manufacturer in China (http://en.prnasia.com/story/47770-0.shtml). Valmistaa myös Suzukin moottoripyöriä Kiinassa. Company profile (englanniksi) (haojue.com), History (englanniksi) (haojue.com), Contact (englanniksi) (haojue.com), kaksipyöräisten koneiden koot 100-250 cm3
- Commonsiin luotu luokka Haojue Group: "Haojue Group is controlled by Haojue Holdings which specializes in manufacturing motorcycles. It is the leading industrial group in the Chinese motorcycle industry. It manufacturers through its subsidaries two motorcycle brands: Haojue and Suzuki. These are exported to over 80 countries and regions in the world. Jiangmen Dachangjiang Group Co., Ltd., a subsidiary controlled by Haojue Holdings, is currently the largest motorcycle manufacturer in China, and Changzhou Haojue Suzuki Motorcycle Co., Ltd, is a joint venture by Haojue Holdings and Suzuki Motor Corporation. The latter is the largest Chinese-foreign-invested motorcycle manufacturer in China."
- Jiangmen Dachangjiang Group: jiangmen dachangjiang group co ltd (bloomberg.com)
- "Key vendors dominating this market space (globally) include Bayerische Motoren Werke AG, Honda Motor Co. Ltd., Jiangmen Dachangjiang Group Co. Ltd., Suzuki Motor Corp., and Yamaha Motor Co. Ltd." [19]
- [20], muita merkkejä 2-pyöräisissä:
- Lifan / Lifan Group,
- Zongshen / enwiki: Zongshen,
- Loncin / enwiki: Loncin Holdings,
- Jincheng / Jincheng Group [21]: Jincheng Corporation operates as a subsidiary of Aviation Industry Corporation of China (AVIC) Company Overview of Aviation Industry Corporation of China (bloomberg.com): Kiinan valtionkonserni, joka toimii puolustus-, ilmailu- ja elektroniikkateollisuudessa. Yli puoli miljoonaa työntekijää, "In 2016, AVIC ranked 143th among the newly published Fortune Top 500 enterprises."Fortune Global 500 list enwiki Aviation Industry Corporation of China, omistajana Kiinan Valtioneuvoston valtion omaisuuden valvonta- ja hallintokomissio [22] - korjattava yritysartikkeliksi, artikkeli emosta;
- myös Jinan Qingqi/ enwiki
- Baotian
- Haojue/ Haojue Group, the largest motorcycle manufacturer in China. Haojue Group's subsidiary, Jiangmen Dachangjiang Group Co.Ltd., is the largest motorcycle manufacturer in China (http://en.prnasia.com/story/47770-0.shtml). Valmistaa myös Suzukin moottoripyöriä Kiinassa. Company profile (englanniksi) (haojue.com), History (englanniksi) (haojue.com), Contact (englanniksi) (haojue.com), kaksipyöräisten koneiden koot 100-250 cm3
- moottorien/osien valmistus,
- huoltotoiminta yms palvelut,
- markkinointi: Kiinan autonäyttelyt (kuten Pekingin automessut);
- autokauppaketjut, -rahoitus ja -vakuutus
- Esim Forbes Global 2000 -listan yritys #1,476 China Grand Automotive Services, Market Cap As of May 2016: $9.7 Billion (forbes.com): China Grand Automotive Services Co. Ltd. sells and leases automobiles. The company was founded in August 1925 and is headquartered in Dalian, China.
5. Keskustelu kiinalaisesta autoteollisudesta
- protektionismi,
- China Carmakers Urge Foreign Ownership Cap to Remain for 5 Years (6.9.2016) (industryweek.com)
- päästönormit yms,
- kopiointi,
- Automallien kopiontiin voidaan Kiinassa suhtautua jopa hyveenä. Tämän ajattelun taustalla on kiinalaisen kulttuuriin kuuluvan, parituhatvuotisen kunfutselaisen filosofian ajatus hyvien, esimerkillisten mallien kopioimisesta elämässä. Kopioauton omistaja voi tuntea lisäksi itsensä isänmaalliseksi hankittuaan kiinalaisen auton.[23] Vaikkei ulkomaalaisen autonvalmistajan oikeusvaade menestyisi kiinalaisessa oikeusistuimessa, se saattaa menestyä ulkomaalaisen autonvalmistajan kotimaassa tai Kiinan ulkopuolella. Tällöin automallin vientimahdollisuudet voivat tyssätä kopiointituomion takia. (esim. Fiatin case..., ei asiaa EU-alueelle)
- Oikeuskäytäntö usein kiinalaisvalmistajan puolella. Autotehdas usein valtion tai maakunnan omistama; oikeusviranomaiset saavat palkkansa samalta taholta, eivät ole riippumattomia.[23]
- Ulkomaiset voittaneetkin joitain oikeustaisteluja (Japan's Yamaha Motor Wins Trademark Lawsuit In China (2007))
- [24]
- Esimerkkejä: Case: Rolls Royce - Lolls-Loyce[25]
- Case Audi A6 - JAC A6
-
Audi A6 (C7, 2011).
-
Audi A6 (C7, 2011).
-
Kiinalainen JAC A6 konseptiauto (Auto China, Peking 2014)
- Case Land Rover Evoque - Landwind X7
- Mini Cooper - Liftan 330
- Toyota Yaris - Riich M1
- Panda...
- Fiat..
- Great Wall Periä pidetään Fiat Pandan (2. sukupolvi) ja Nissan Noten 1. sukupolven autojen kopiona. Great Wall Perin keula ja takaosa poikkeaa kuitenkin esikuvistaan. Fiatin hakemuksesta italialainen tuomioistuin katsoi kiinalaisauton ulko- ja sisätiloiltaan kopioksi Fiat Pandasta ja tuomitsi kesällä 2008 Great Wall Motor -yhtiön tuotekopioinnista sakkoihin sekä kielsi yhtiötä tuomasta automalliaan EU:n alueelle. Ensimmäiselle tuodulle autolle määrättiin 15 000 euron sakko ja myöhemmin tuotaville autoille tulisi 50 000 euron sakko kappaleelta.[26]
-
Fiat Panda Dynamic (2010).
-
Fiat Panda 2007.
-
Nissan Note (2007).
-
Great Wall Peri (2010).
-
Great Wall Peri (2012).
- tuoteväärennykset:
Lähteitä
- ↑ China's car market: Motoring ahead. More cars are now sold in China than in America 23.10.2009. The Economist, economist.com. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti;viitettäoica2015prod
ei löytynyt - ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti;viitettätime.com2014
ei löytynyt - ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti;viitettäcaam-12-2015
ei löytynyt - ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti;viitettäxinhuanet-cars2015
ei löytynyt - ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti;viitettä2015popu
ei löytynyt - ↑ World Vehicle Population Tops 1 Billion Units John Sousanis, 15.8.2011, wardsauto.com
- ↑ http://tekniikanmaailma.fi/uutiset/puolet-maailman-autoista-kiinasta ylisuudet ennusteet... (TM)
- ↑ http://fi.gbtimes.com/elama/miljoonat-kuolevat-pakokaasuihin-kiinassa Miljoonat kuolevat pakokaasuihin Kiinassa (20.12.2012)]
- ↑ VW Plans Electric Car Joint Venture With Chinese Jianghuai 7.9.2016, industryweek.com, (englanniksi)]
- ↑ The Automotive Market in China (pdf) 2015. EU SME Centre in China, eusmecentre.org.cn via ccilc.pt. Viitattu 9.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Jeremy Hamilton: 5 Top Chinese Motorcycle Manufacturers 13.11.2013. chinamotorrider.com. Viitattu 5.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Automobile Production Trends Society of Indian Automobile Manufacturers, siamindia.com (englanniksi)
- ↑ Clash of the motorcycle titans David McMullan, chinamotorcyclenews.com
- ↑ Motorcycle Manufacturing in China 24.8.2015, marketresearchreports.com, laskussa (englanniksi)
- ↑ The motorcycles witnessed the lowest of the decade 20.1.2016. China Association of Automobile Manufacturers, caam.org.cn. Viitattu 5.9.2016. (englanniksi)
- ↑ The motorcycle export kept decline 20.1.2016. China Association of Automobile Manufacturers, caam.org.cn. Viitattu 5.9.2016. (englanniksi)
- ↑ http://www.chinamotorcyclenews.com/china-ev-2 China’s electric progress
- ↑ Global Motorcycle Market 2011-2015 Sept. 2012, researchandmarkets.com (englanniksi)
- ↑ Five Chinese Motorcycle Manufacturers Appeared on the Top 30 List of the Chinese Automobile Industry 20.7.2012. chinamotorworld.com. Viitattu 5.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of Jincheng Corporation bloomberg.com. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Jincheng Corporation jincheng.com. Viitattu 5.9.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Autojen kopiointi on Kiinassa vanha hyve – erotatko itse aidon kopiosta? 29.12.2014. Helsingin Sanomat, hs.fi. Viitattu 4.5.2016.
- ↑ [http://autobild.fi/uutiset/shanghain-autonayttely-jalleen-uskomattomia-kopioita Shanghain autonäyttely: jälleen uskomattomia kopioita! , 3.5.2011, autobild.fi
- ↑ Rolls-Royce Phantom-Plagiat. Darum baut Geely den Lolls-Loyce 4.5.2009. autobild.de. Viitattu 4.5.2016. (saksaksi)
- ↑ Chinese ‘Panda’ can’t come here 23.7.2008, autocar.co.uk, viitattu 4.5.2016, (englanniksi)
- ↑ Kutittava terveysside tai partakoneen terä yhä useammin tuoteväärennys 14.5.2013. yle.fi. Viitattu 3.5.2016.
- ↑ Report: Counterfeit parts overwhelm China, include fake airbags, oil seals 16.2.2011. autoblog.com. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Fraud Helps China's Fake Car Parts Reach US (video, kesto 2:50 (min:s)) 18.12.2015. USA Today, usatoday.com. Viitattu 3.5.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Highlights at Beijing auto show (26.4.2016) (englanniksi) (chinadaily.com.cn)
- Top 6 domestic new-energy vehicles at Beijing auto show (27.4.2016) (englanniksi) (chinadaily.com.cn)
- Kiinan autokauppa kasvoi viime vuonna kohisten 9.1.2014. Helsingin Sanomat, hs.fi. Viitattu 4.5.2016.
Kiinan autokannan kehitys 2000-luvulla
- lähteet
- graafiksi
Kiinan autokannan kehitys
- kesken
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/timeline/dtg9poh5gtxu1p743xivmi5kifvg1fv.png)
Alulle: China Investment Corporation (CIC)
- Kiinan valtion varojenhallintakonserni
- yhteenveto [3]
- Omistaa usean suuryrityksen määräysvaltaa (kantaosakkeita tms.)
- huikea tase, liikevaihdoltaan ja voitoltaan itsekin Kiinan suurimpia konserneja (Osasta Kiinan varainhoitoa vastaava rahasto)
- perustettu 29.9.2007, kotipaikka Peking[3]
- Kiinan valtioneuvoston ohjauksessa, kuten tytäryrityksensäkin
- yksi kolmesta tytäryhtiöstä on China Central Huijin (kotisivu http://www.huijin-inv.cn), joka on hallinnut yhdessä Kiinan valtiovarainministeriön kanssa osake-enemmistöä Kiinan suurista liikepankeista (Bank of China, Industrial and Commercial Bank of China, China Construction Bank, ja Agricultural Bank of China)[4], muutoksia kuitenkin 2015 Kiinan pörssihuuman aikaan (olikohan osatekijä kiihtymisessä?[5][6] Yritysten suurimmat osakkeenomistajat listattu esim. Hongkongin pörssille tehtävissä neljännesvuosiraporteissa (englanniksi), näitä lisäillään kunkin yritysartikkelin yhteyteen lähteeksi (ABC ja ICBC jo OK). Ainakin osalla näistä kolme osakesarjaa: tavalliset A-osake (SSE) ja H-osake (HKSE) sekä etuosake (suhde äänioikeuteen, onko 1/10?) mm. ulkomaalaisille institutionaalisille sijoittajille (euroissa, dollareissa).
- enkkuwikin artikkeli
Lähteet
- ↑ China’s Auto Fleet Expands to 154 Million Vehicles (Kiinan autokannan kehitys 2000–11/2014) 11/2014. chinaautoweb.com. Viitattu 27.3.2016. (englanniksi)
- ↑ China's car ownership reaches 172 million 25.1.2016. xinhuanet.com. Viitattu 23.3.2016. (englanniksi)
- ↑ a b About CIC. Overview
- ↑ http://www.reuters.com/article/china-brokerages-idUSL3N0IL7KK20131101 China's Central Huijin considering merging brokerages under its control - report (2013)
- ↑ http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-05-28/huijin-sells-shares-in-two-largest-china-banks-for-565-million Huijin Sells $565 Million of China Bank Stock in Reform Sign (28.5.2015)
- ↑ http://www.bloomberg.com/research/stocks/private/snapshot.asp?privcapId=22758326 Company Overview of Central Huijin Investment Ltd.
Alulle: Luettelo Kiinan suurimmista pörssiyrityksistä (Forbes Global 2000 (2015))
- interwiki [1]
- sarakkeet, esimerkki
- päälähteet Forbes 2000 Global (2015)[1] ja Fortune 500 -listat[2]
- Suurimmista monet Kiinan valtion omistamia;[3] ei vapaa markkina. Of the 98 Chinese companies on the (Fortune Global 500) list, only 22 are private.[3] Pörsseistä Shanghai ja Shenzhen eivät avoimia ulkomaalaisille yrityksille, omistajille (A-sarjan osakkeet), jos yhtiö myös Hongkongin pörssissä, voivat ulkomaalaiset omistaa (H-sarjan osakkeet)... Yritysten rahoituksesta pörssin kautta hankittava pääoma edustaa vain osaa; siksi pörssien tarkastelu ei anna kovin kattavaa kuvaa Kiinan talouselämästä.
- vrt. Nasdaqin seuranta listaus, sen listaamista yrityksistä markkina-arvon mukaan johdossa Alibaba Group, arvo yli 170 mrd. USD[4]
- Alulle: Kiinan pörssihuuma 2015...
- WFE-kuukausitilastot: esim. kaupankäynti, listattujen yritysten vs. markkina-arvon ja kauppojen määrän kehitys, kevään ja kesän huippu
- Shanghain pörssin kuukausitlastot http://english.sse.com.cn/indices/publications/monthly/ löytyykö indeksipisteiden kehitys esim SSE50?
- 10-50 suurimman osuus markkina-arvosta
- kuumeniko jokin toimiala, esim. pankkien osakkeet?
- vrt. muut huumat ja kuplat, artikkeli Kiinan vuoden 2015 pörssihuumasta, vrt enwiki (alkoi jo ainakin 2014), vrt. WFE-kaupankäyntikäyrä ja suurmmat pörssit; Shanghain ja Shenzhenin pörssien vs. Japanin ja Intian pörssien avainindeksien, vs. Aasia-indeksin kehitys
- Forbes Global 2000 -listauksen suurimmat kiinalaiset yhtiöt (2015). [5] Vertailu oli tehty vuoden 2015 Kiinan pörssihuuman aikaan. Avaa ja lähteistä osatekijät (indeksin kompinentit)
- ICBC (maailman 1. sija),
- China Construction Bank (2.),
- Agricultural Bank of China (3.),
- Bank of China (4.),
- PetroChina (8.),
- China Mobile (20.),
- Sinopec (24.),
- Ping An Insurance Group (32.),
- China Life Insurance (37.),
- Bank of Communications (38.),
- China Merchants Bank (55.),
- Industrial Bank (73.),
- China Minsheng Banking (79.),
- Shanghai Pudong Development (84.),
- China Citic Bank (94.),
- CNOOC (103.; China National Offshore Oil Corporation)
- China State Construction Engineering (112.),
- China Shenhua Energy Company Limited (127.), (CSEC) valtiollisen Shenhua Groupin osa, maailman suurin hiilivoimayhtiö, vrt. enwiki[6][7][8]
- SAIC Motor (130.), Kiinan suurin autonvalmistaja[9][10]SAIC's affiliated vehicle companies include Morris Garages, SAIC Motor Commercial Vehicle Co, SAIC Volkswagen, SAIC-GM, Shanghai General Motors Wuling (SGMW), NAVECO, SAIC-IVECO Hongyan and Shanghai Sunwin Bus Corp (SUNWIN).
- China Telecom Corporation Limited (144.), maailman suurin eli erittäin suuri lankapuhelinpalveluja tarjoava yhtiö, myös laajakaista- ja matkapuhelinpalveluja yms. Valtionyhtiö [11] Kertoo, että asiakkaana on 214 miljoonaa kiinteän puhelinyhteyden liittymäasiakasta, 35,44 milj. matkapuhelinliittymäasiakasta ja 47,18 milj. laajakaista-asiakasta. Työntekijöitä 670 000, ... (vuosi= 2008-2009 eli vanhaa tietoa!, vrt. tarvittaessa vuosikertomukset)[12] muutosta tapahtunut 5 vuodessa, sillä 2014 lopussa oli kiinteä puhelinyhteys 144 milj., kiinteä laajakaista 107 milj., mobiililiittymä 186 milj. asiakkaalla. H-osakkeet noteerataan HKSE:ssä ja American Depositary -osakkeet NYSE:ssä.[13]
- China Everbright Bank (145.)
- China Communications Construction (155.)
- China Railway Group (160.)
- China Railway Construction (169.)
- China Pacific Insurance (173.)
- China Unicom (185.), Tietoliiikennepalvelujen tarjoaja: matkapuhelinoperaattori, kiinteät puhelinliittymät, laajakaistaliittymät. Rakenteeltaan holdingyhtiö, kotipaikka Hongkong, kotisivut, 281 420 työntekijää, Forbes Global 2000 (2015)-tiedot
- People's Insurance Company (208.)
- Dalian Wanda Commercial Properties (234.)
- China Vanke (251.), suuri, Kiinan johtava kiinteistörahoitukseen, asuntorakentamisen ja -myyntiin keskittynyt pörssiyhtiö. Kotipaikka Shenzhen. Osake noteerataan Shenzhenin ja Hongkongin pörsseissä (SZSE: [000002], SEHK: [2202]). Kotisivu (englanniksi)[14] enwiki
- Alibaba Group (269.)
- Huaxia Bank (273.)
- Tencent Holdings (304.)
- New China Life Insurance (308.)
- Bank of Beijing (309.)
- Poly Real Estate (332.)
- Huaneng Power International (353.) , osa 2002 perustettua valtionyhtiötä (China Huaneng Group?); hpi.com.cn, erityisesti suuria hiilivoimaloita ja alueellisia sähköverkkoja operoiva suuri voimayhtiö[15][16]
- Gree Electric Appliances (385.), Gree Electric Appliances Inc. of Zhuhai. Suuri, Kiinan johtava ilmastointilaite- ja kodinkonevalmistaja, pörssiyhtiö. Forbes Global 2000 -listalla vuonna 2015 maailman suurin kodinkonevalmistaja.[17](varmista Forbes tms., ketkä suurimmat kilpailijat...) Ilmastointilaitteiden ohella valmistaa esimerkiksi kompressoreita, vedenkeittimiä, tuulettimia, sähkölämmittimiä, induktioliesiä (-keittimiä, varmista tuotekuvasto), riisinkeittimiä (täsmennä, w jos on artikkeli), kattiloita, jääkaappeja (Kinghome, kodinkoneita Tosot-tuotemerkillä) jne.[18] Kansainvälinen vientiyritys, liiketoimintaa 160 maassa.[18] Perustettu 1991.[18] Laajentunut yritysostolla myös sähköautoteollisuuteen (2016).[17] Vuoden 2014 liikevaihto
140,005 mrd. CNY (noin 22,9 mrd USD) ja nettovoitto
14,155 mrd. CNY (2,32 mrd. USD).[17] Kotipaikka Etelä-Kiinan Zhuhai, Guangdong. pj Dong Mingzhu.[17] Osake noteerataan Shenzhenin pörssissä (SZSE: [000651]). Kotisivu (englanniksi). enwiki Gree Electric[19][17][18]
- Baoshan Iron & Steel (402.)
- Citic Securities (432.)
- Midea Group Co. Ltd. (436.) Suuri kiinalainen kotitalouksien aurinkoenergiaratkaisujen, ilmastointilaitteiden, automaatiojärjestelmien ja kodinkoneiden valmistaja. Kansainvälinen, vientiä kymmeniin maihin. Osake noteerataan Shenzhenin pörssissä (SZSE: [000333]) enwiki, Kotisivu. (englanniksi) ...refrigerators and washing machines, and related parts. It also provides small home appliances, such as microwave ovens, induction cookers, electric pressure cookers, bakers, water cleaning buckets, fans, water dispensers, steam ovens, water purifying devices, air cleaners, electric kettles, dust collectors, humidifiers, fresh product cleaners, roasters, juicers, bean juice makers, electric hot pots, cookers, bread makers, clean drinking machines and others. It also engages in production of motors, and logistics business.[20][21]
- CSR (443.), katso China CNR, yhdistyivät kesäkuussa 2015, uusi suurempi yritys nimeltään CRRC Corporation.
- Lenovo Group (447.)
- Metallurgical Corp of China (451.)
- Sinohydro Group (465.) sinohydro.com[22] Sinohydro Corporation is a Chinese state-owned company and the world’s largest hydropower construction company with a 50% share of the international hydropower market. Sinohydro has aggressively pursued international dam-building opportunities and is now active in South-East Asia, South Asia, Africa, Latin America and Eastern Europe. [23] Osallistuu myös hyvin kiistanalaisiin ja paikallisia oloja tuhoaviin hankkeisiin, eikä hankkeista ei ole tehty kunnollisia ympäristö- ja sosiaalisia vaikutusarviointeja. Esim. Niilille rakennettu Sudanin Merowe pato. [24] Ilmoittaa kiinnostuksensa Itä-Euroopan hankkeista. Kv. liiketoiminnan liikevaihto 2014 yht. 6,2 mrd. USD, suurin markkina-alue Afrikka (!) Toimi-alueista Energia, rakentaminen ja liikennehankkeet vesivoimarakentamista suurempia.[25][26]
- China CNR Corporation Ltd (476.), oli 2015 saakka toiminut valtioenemmistöinen yritys, chinacnr.com (englanniksi), [27], perustettu 1881, osakeyhtiöksi 2008, Shanghain pörssiin 2009, Hongkongiin muutama vuosi myöhemmin. [28][29] Kesäkuussa 2015 yhdistyi CSR Corporationin kanssa, uusi yritys, alulle: CRRC Corporation Limited (China Railway Rolling Stock Corporation). enwiki, valtioenemmistöinen. Taustalla vuonna 2000 kahtia jaettu yhtiö: perustettiin China CNR Corporation ja CSR Corporation Limited. Nämä yhdistettiin takaisin 2015. Maailman suurin rautatie- ja metrovaunuja ja vetureita valmistava yhtiö, myös moottoreita ja tuulivoimaloita. Voittanut myös erittäin suuria suuria tarjouskilpailuja tai hankkeita ulkomailla niin Intiassa, Lontoossa, Valko-Venäjällä, Indonesiassa kuin Yhdysvalloissakin. Pääkonttori Pekingissä, 175 700 työntekijää.[30]crrcgc.cc (englanniksi)[31][32]
- China Cinda Asset Management (481.)
- Evergrande Real Estate (500.)
- Fosun International (536.) perustettu 1992, Corporate Overview (englanniksi) (fosun.com), moniala-yritys, jolla on neljä laajempaa liiketoiminta-aluetta: teollisuussektori (pharmaceutical and healthcare, iron and steel products, mining) rakennus- ja kiinteistöala, varainhallinta ja vakuutustoiminta. [33][34]
- Dongfeng Motor Group (542.)
- Baidu (546.)
Huom. Täydentäviä artikkeleita tarpeen, esimerkiksi yrityskonsernista CITIC Limited, jonka tytäryrityksiä ainakin neljä on listattu pörssiin (konserniyhtiöllä enemmistöomistus: CITIC Bank, CITIC Resources, CITIC Heavy Industries; ja vähemmistöosuus: CITIC Securities) ja osa on Forbes Global 2000 -listalla.[35][36]
Lähteet
- ↑ a b c The List: China, Page 1 (Forbes Global 2000 -listan kiinalaiset yritykset, vastaavasti sivut 2-5 (sijat 11.-50.)) forbes.com. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d Global 500 2015. Fortune. Viitattu 11.3.2016.
- ↑ a b Scott Cendrowski: China's Global 500 companies are bigger than ever—and mostly state-owned 22.7.2015, fortune.com, (englanniksi)
- ↑ Companies in China viitattu 11.3.2016 (englanniksi)
- ↑ The List: China, Page 2 (Forbes Global 2000 -listan kiinalaiset yritykset) forbes.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview, csec.com(englanniksi)
- ↑ China Shenhua Energy Co Ltd (601088.SS) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of CNOOC China Limited (myös välilehti People) bloomberg.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of SAIC Motor Corporation Limited (myös välilehti People) bloomberg.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ About Us saicgroup.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ China Telecom Corp Ltd (0728.HK) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ About Us. Company Overview chinatelecom.com.cn. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Overview chinatelecom.com.cn. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of China Vanke Co. Ltd. (myös välilehti People) bloomberg.com. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Huaneng Power International Inc (HNP) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of Huaneng Power International, Inc. (myös muut välilehdet) bloomberg.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Gree Chairman Says `Blue Skies' Behind Buying Electric-Car Maker 9.3.2016. bloomberg.com. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d About Gree. Company Introduction gree.com.cn. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Gree Electric Appliances Inc of Zhuhai (000651.SZ) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Midea Group Co Ltd (000333.SZ) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of Midea Group Co., Ltd. (myös välilehti People) bloomberg.com. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of Sinohydro Corporation (myös muut välilehdet) bloomberg.com. Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Sinohydro Corporation (简体中文). The World's Biggest Hydropower Dam Company internationalrivers.org. Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Merowe Dam, Sudan internationalrivers.org
- ↑ Key Figures (myös muut välilehdet) sinohydro.com. Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Message from the Chairman (myös muut välilehdet) sinohydro.com. Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Profile chinacnr.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of China CNR Corporation Limited (myös muut välilehdet) bloomberg.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ ...China CNR Corporation (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ CRRC established (2.6.2015) (englanniksi)
- ↑ Company Overview of CRRC Corporation Limited (myös muut välilehdet) bloomberg.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ CRRC Corp Ltd (601766.SS) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Fosun International Ltd (0656.HK) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of Fosun International Limited (myös muut välilehdet) bloomberg.com. Viitattu 15.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Business Overview CITIC Limited, citic.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of CITIC Group Corporation (myös välilehti People) bloomberg.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
Alulle: Shenzhenin pörssin markkina-arvoltaan suurimmat yhtiöt
- lajittelukriteerinä markkina-arvo, ajankohtaisuus tai Forbes Global 2000 -listan sija, tms.löytyykö 2.-3. osapuolen objektiivista listaajaa?
- Huom. markkinat suljettu Shanghain tapaan ulkomaalaisilta yrityksiltä ja omistajilta (lähde?)
- Wanda Cinema Group (Wanda Cinema Line Corp.) [1][2]
- Leshi Internet Info[3] Leshi Internet Info. & Tech. Corp., BJ (SHE:30010), pj ja perustaja miljardööri Jia Yueting
- Zhejiang Dahua Tech [4]
- Alibaba.com Limited, holdingyhtiö [5], vrt. Alibaba Group, noin 30. suurin kiinalaisyhtiö Forbesin mukaan
- Shenzhenin pörssin markkina-arvoltaan suurimmat yritykset. Kriteerinä markkina-arvo 9.3.2016 päivän lopuksi, alaraja 5,0 mrd. CNY. lähde= [6], taulukoksi, näille kotisivu ja/tai Reuters, Bloomberg, Google finance tms. linkit:
Yhtiön (osakkeen) nimi | Osakkeen koodi (SZSE) |
Listautumispvm | Yhtiön markkina-arvo 9.3.2016 (milj. CNY) |
Toimiala | Lisätietoa yhtiöstä, kotisivu yms. |
---|---|---|---|---|---|
BOE Technology Group Co. Ltd | 000725 | 2001-01-12 | 33950,977574 | Tuontannollinen toiminta | Näytöt ja niihin liittyvät palvelut, esim. TFT-LCD -elementit, päätteiden, television- tai momiililaitevalmistajille. Perustettu 9.4.1993, pääkonttori Peking, 34 165 työntekijää. kotisivut. BOE Technology Group Co Ltd (000725.SZ) (reuters.com), BOE Technology Group Co. Ltd. A. 000725 (China: Shenzhen) (wsj.com) |
SWHY | 000166 | 2015-01-26 | 14856,744977 | Rahoitus | |
PAB | 000001 | 1991-04-03 | 14308,676139 | Rahoitus | |
TCL | 000100 | 2004-01-30 | 12213,681742 | Tuontannollinen toiminta | |
Hebei Steel Corp. | 000709 | 1997-04-16 | 10618,607852 | Tuontannollinen toiminta | |
China Vanke (VANKE-A) | 000002 | 1991-01-29 | 9724,176533 | Kiinteistöt | |
TLYS | 000630 | 1996-11-20 | 9560,643685 | Tuontannollinen toiminta | |
PGVT | 000629 | 1996-11-15 | 8589,746202 | Kaivostoiminta | |
OCT Holding | 000069 | 1997-09-10 | 8205,681415 | Ympäristönsuojelu | |
Guosen Securities | 002736 | 2014-12-29 | 8200,000000 | Rahoitus | |
CMSK | 001979 | 2015-12-30 | 7904,092722 | Kiinteistöt | |
Suning Commerse | 002024 | 2004-07-21 | 7383,043150 | Tukku- ja vähittäismyynti | |
XCMG | 000425 | 1996-08-28 | 7084,287702 | Tuontannollinen toiminta | |
Hubei Energy Group Co., Ltd. (HEGC) | 000883 | 1998-05-19 | 6507,449486 | Peruspalvelut | |
Zoomlion Co. Ltd. | 000157 | 2000-10-12 | 6275,925164 | Tuontannollinen toiminta | |
Bohai Financial | 000415 | 1996-07-16 | 6184,521282 | Liiketoiminnan tukipalvelut | |
ANSC | 000898 | 1997-12-25 | 6149,007847 | Tuontannollinen toiminta | |
Gree Electric Appliances (GREE) | 000651 | 1996-11-18 | 6015730878 | Tuontannollinen toiminta | |
GF Securities | 000776 | 1997-06-11 | 5919,291464 | Rahoitus | |
STSS | 000825 | 1998-10-21 | 5696,247796 | Tuontannollinen toiminta | |
BSGCO | 000959 | 1999-12-16 | 5289,389600 | Tuontannollinen toiminta | |
Oceanwide Holdings | 000046 | 1994-09-12 | 5196,200656 | Kiinteistöt | |
XXJC | 002506 | 2010-11-18 | 5046,400000 | Tuontannollinen toiminta |
Lähteet
- ↑ Kenneth Rapoza: When China Opens Shenzhen Stock Market, Investors Can Buy This 290% Gainer 10.4.2015. forbes.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ https://www.google.com/finance?q=SHE%3A002739&ei=rj8oVeGwD6qysQesk4CgDA
- ↑ Tesla Motors is expected to face stiff competition from Chinese Technology Company, Leshi Internet Info, in the Chinese EV market 25.1.2015 (englanniksi)
- ↑ https://www.google.com/finance?q=SHE:002236&ei=0zHgVtmsLdiDsAGdrpyQBw
- ↑ Company Overview of Alibaba.com Limited (myös välilehti People) bloomberg.com. Viitattu 9.3.2016. (englanniksi)
- ↑ http://www.szse.cn/main/en/marketdata/stockinformation/ Stock Information (all industries, 9.3.2016) (englanniksi)
Muut markkinat, kaukaisempia indeksejä ja pörssiyhtiöitä, puuttuvia yritysmallineita
- lisää yritysmallineita lähteistettyine tietoineen XX listalla oleviin
- Euronext, täydennä myös välivaihe 2013-2014, jolloin oli osa ICE:a, itsenäistyi uudelleen tämän jälkeen
- Eurooppalisten pörssien järjestö yhteenvetoa fese.eu (report 2014, pdf), tilastoja (englanniksi) (fese.eu)
Alulle: Burson-Marsteller
- suuri PR-yritys, jolla monia kiisteltyjä tai julkisuudessa rikolliseksi leimattuja asiakkaita[1]
Siisti Bats Global Markets
=> vrt. / taulukoi kaupankäynti kk-tilastot 2013, 2014, 2015, 1/2016 NYSE, Nasdaq, Nasdaq Europe, Nasdaq yht., Bats Global - US, Bats Europe, Bats yht., Shanghain pörssi, Shenzenin pörssi...[2] => onko Bats konserni noussut sijalle 1, vai ei ja onko enemmän kuin yhden kk ajaksi? OSin tehty, julkaistaanko...
(Batsilla useita omia pörssejä, vaikka yritykset eivät juuri listaannu markkinoille Batsin kautta. Oma suuri noin 2 mrd. USD IPO suunnittelilla 2016. ... Teknisten palvelujen ja ohjelmistojen toimittajana Bats Global Markets toimii helpottajana ja alustana toisten pörssien osakkeilla tehtävissä kaupoissa. Yritys kertoo pyrkivänsä perinteisiä kaupantekopaikkoja edullisempiin kaupankäyntikustannuksiin asiakkailleen. Batsin asiakkaita ovat muun muassa institutionaaliset sijoittajat, osakevälittäjät ja kauppiaat.) lähde?
Bats Global Markets käy kauppaa vahvasti automatisoidusti, tietokoneohjatulla tavalla (konkretsioi, esimerkkejä) ja sillä on markkinaosuuden huomioiden ja kilpailijoihinsa nähden erittäin vähän henkilökuntaa. Pienemmät kulut... tullut hyvin suosituksi. Euroopan suurin? Konsernina ollut xxx mittarilla tasavahva NYSE:n kanssa vuodesta 2013 lähtien; vuorotelleet johtopaikkaa. 2015 kuitenkin Kiinan pörssihuuman aikana Shenzhenin ja Shanghain pörssit olivat muutaman kuukauden aikana suurimpia, ohi Amerikkalaisten kilpailijoittensa.
- enwiki
- Equity - 1.3 - Value of share trading (USD millions)/ WFE-tilasto, tammikuussa 2016= vaihdoltaan maailman 2. suurin pörssi, edellään vain NYSE, perässään Nasdaq inc., Shenzhenin pörssi, Shanghain pörssi ja Japanin pörssi! , listalta puuttuu Lontoon pörssi
- Batsin markkina/kaupankäynnin seuranta: http://www.batstrading.com/market_summary/
- Lausunto BREXITiä vastaan: voi vaatia osan tai kaikkien Euroopan toimintijen siirtämistä (kaupankäynnin voluumilla Euroopan suurin pörssioperaattori) Europe’s Biggest Exchange Warns `Brexit’ May Spur London Exodus (1.2.2016)
- Tietokoneistettu lähestyminen erottavana tekijänä, eräänä kilpailuvalttina. Keskeisinä kilpailjoina hoovers.com pitää NYSE/ICE, LSE, Nasdaq Bats Global Markets, Inc. Competition (englanniksi) (hoovers.com)
- 14 milj USD sakot/kopimuskorvaus SEC:lle, ... http://www.kansascity.com/news/business/article6092250.html
- Tietokoneistettu kaupankäynti, lyhyeksimyyynti yms. Laura Cardella, Jia Hao, Ivalina Kalcheva, ja Yung-Yu Ma: Computerization of the Equity, Foreign Exchange, Derivatives, and Fixed-Income Markets Financial Review, Special Issue: Computerized and High-Frequency Trading. Volume 49, Issue 2, pages 231–243, May 2014
- facts: [3]
- contacts: http://www.batstrading.com/contact/
- omistajat, osuuksia ei kerrota (vrt. vuosikertomus, onko) http://www.bats.com/our_company/facts/owners/
- aikoo osakeantia 2016 BATS Global Markets Plans 2016 IPO, peruutti "softaongelman" takia 2012 antiyrityksen Antoine Gara: BATS IPO Canceled in Share Crash (23.03.2012) (englanniksi) (thestreet.com), BATS exchange withdraws IPO after stumbles (24.3.2012 ) (reuters.com)
- History: "When Bats launched, the company was known as Bats Trading, Inc., and was an SEC-regulated alternative trading system (ATS) for the U.S. equities market. In 2008, the company transitioned and re-branded to Bats Exchange, a registered national U.S. stock exchange on the same plane as the New York Stock Exchange and NASDAQ." "In 2011, Bats acquired Chi-X Europe, forming the largest stock exchange operator in Europe. Now called Bats Europe, the exchange trades a quarter of all European equities every day." "In 2014, Bats merged Direct Edge, a U.S. equities exchange operator, to create the second-largest stock exchange group in the U.S"[4]
Lähteet
- ↑ ICIJ: The Panama Papers The International Consortium of Investigative Journalists, icij.org, (englanniksi)
- ↑ Monthly Reports: Equity - 1.1 - Domestic market capitalization (USD millions), Equity - 1.2 - Number of listed companies, Equity - 1.3 - Value of share trading (EOB value of share trading, USD millions ) (pdf tai xls) (Tammikuun 2016 tilasto. Sivusto vaatii käyttäjän rekisteröitymisen (maksuton)) World Federation of Exchanges (WFE), world-exchanges.org. Viitattu 26.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Facts About Bats Bats Global Markets, bats.com. Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Our History bats.com. Viitattu 26.2.2016. (englanniksi)
- ↑ http://www.bloomberg.com/profiles/companies/BATS:US-bats-global-markets-inc
Viittausvirhe: <ref>
-elementin nimeä ”adv-traiding”, johon viitataan elementissä <references>
ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>
-elementin nimeä ”bloomberg”, johon viitataan elementissä <references>
ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Siisti Bats Europe
Bats Europe on eurooppalainen, Lontoosta käsin toimiva monikansallinen sijoituspalveluyritys. Kotisvuillaan Bats Europe kertoo olevansa paneuroopalainen pörssi. Yhtiö on osa Bats Global Markets -konsernia. Osakekaupan rahallisella arvolla mitattuna (pörssikaupan voluumi) Bats Europe on Maailman pörssien yhteisjärjestö WFE:n mukaan Euroopan suurin pörssioperaattori (1/2016, myös vuosina 2014–2015 kuukausi- ja vuositilastoissa).[1]
Osakkeilla käytävän arvopaperikaupan arvolla mitattuna Bats Europe ja sen emoyhtiö Bats Global Markets ovat yhdesä erittäin suuri pörssioperaattori. Niiden yhteisen kaupankäynnin dollariarvo vastaa melko tarkkaan maailman suurimman pörssin, New Yorkin pörssin kaupankäynnin suuruutta (WFE:n tilastot, 1/2014-1/2016). Kuva tästä,[1]
- enwiki
- toteaa/ mainostaa kotisivuillaan olevansa paneuroopalainen pörssi
- Luonteeltaan MTF (Multilateral trading facility), perinteisen arvopaperipörssin ulkopuolinen arvopaperikauppaa harjoittava toimija. Monikansallinen sijoituspalveluyritys.
- Palveluntarjoajan toimintaa säätelee EU:n vuonna 2004 voimaan astunut rahoitusvälineiden markkinoita säätelevä MiFID-direktiivi [2] Suomessa esimerkiksi Sijoituspalvelulaki (747/2012) käsittelee tämänkaltaisten yrityste ntoimintaa.[3]
- huom, logossa nimimuutos ei enää Chi-X eikä Europe -mainintoja, vain Bats: ks. Jeff Patterson: BATS Redesigns Logo, Drops Chi X from European Exchange (19.2.2016) (englanniksi), nimen ja logon muutoksesta, logo kuten globaalilla Bats -yrityksellä
- Equity - 1.3 - Value of share trading (USD millions)/ WFE-tilasto, tammikuu 2016= vaihdoltaan Euroopan 1. tai 2. suurin pörssi, listalta puuttuu Lontoon pörssi, perässään Euronext, Deutsche Börse, Espanjan pörssit (BME Spanish Exchanges), SIX Swiss Exchange ja Nasdaq Nordic !
Varsovan pörssiin liittyvää
Ehkä tunnetuin Varsovan pörssin keskeisten suuryhtiön osakkeen arvonkehitystä kuvaavista osakeindekseistä on WIG20, joissa on mukana 20 yritystä. Noin puolet tämän indeksin paino-arvosta muodostuu neljän suuryhtiön arvostuksesta. WIG20-indeksin suurimmat painot olivat seuraavilla yhtiöillä (suluissa indeksipaino helmikuun 2016 lopulla):
- Powszechna Kasa (PKO; 13,22 %),
- Puolan suurin pankki, koko nimi Powszechna Kasa Oszczędności Bank Polski' Spółka Akcyjna (PKO Bank Polski, PKO BP)
- Forbes2000-listan (2015) sija 743[4]
- enwiki: https://en.wikipedia.org/wiki/Powszechna_Kasa_Oszcz%C4%99dno%C5%9Bci_Bank_Polski
- Bank Pekao (PEO; painoarvo 12,26 %),
- Bank Polska Kasa Opieki Spółka Akcyjna
- enwiki: https://en.wikipedia.org/wiki/Bank_Pekao
- PKN Orlen (Polski Koncern Naftowy Orlen SA; 12,15 %),
- öljynjalostamo, läsnä myös Baltiassa
- Forbes2000-listan (2015) sija 1217[4]
- enwiki https://en.wikipedia.org/wiki/PKN_Orlen
- PZU SA (Powszechny Zaklad Ubezpieczen SA, PZU; 12,08 %),
- Powszechny Zakład Ubezpieczeń
- Forbes2000-listan (2015) sija 855[4]
- enwiki: https://en.wikipedia.org/wiki/Powszechny_Zak%C5%82ad_Ubezpiecze%C5%84
- Polska Grupa Energetyczna (PGE; 6,47 %),
- Forbes2000-listan (2015) sija 778[4]
- KGHM Polska Miedz SA (KGH; 5,42 %),
- Forbes2000-listan (2015) sija 1302[4]
- Bank Zachodni WBK SA (BZW; 5,42 %) ja
- Polskie Górnictwo Naftowe i Gazownictwo (PGN; 4,91 %). [5]
- Forbes2000-listan (2015) sija 887[4]
- Warsaw Stock Exchange Firms Lead in Central Europe (2010) (englanniksi) (wsj.com)
- Alicja Ciszewska: Six Polish firms in Forbes Global 2000 ranking (8.5.2015) (englanniksi) (wbj.pl)
- Forbes Global 2000: Poland's Largest Companies (englanniksi) (economywatch.com)
- Poland's Richest Man And Legendary Investor Jan Kulczyk Dead At 65(29.7.2015) (englanniksi) (forbes.com)
Lähteet
- ↑ a b Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>
-elementti;viitettäWFE-1-2016
ei löytynyt - ↑ Fin-Focus: Rahoitusvälineiden markkinoista annettu direktiivi kuluttajan näkökulmasta – Uuden arvopaperikauppaa koskevan sääntelyn vaikutukset piensijoittajiin (pdf) (Joulukuu 2006 – Nro 2. Sisämarkkinoiden ja palvelujen pääosasto. Rahoituspalvelujen alan tiedotuslehti) europa.eu. Viitattu 4.3.2016. (suomeksi)
- ↑ Sijoituspalvelulaki (14.12.2012/747) finlex.fi. Viitattu 4.3.2016. (suomeksi)
- ↑ a b c d e f The List: Poland (Forbes Global 2000 -listan puolalaiset yritykset) forbes.com. Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Index composition: WIG20 (sektoreittain myös Spółki z indeksu WIG20 (puolaksi)) Varsovan pörssi, gpw.pl. Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
Alulle: Vilnan pörssi
Vilnan pörssi | |
---|---|
Kotipaikka | Business center k29, Konstitucijos avenue 29, LT-08105 Vilna, Liettua[1] |
Toimiala | pörssitoiminta |
Emoyhtiö | Nasdaq Inc.[2] |
Kotisivu | {{URL|example.com|optional display text}} |
- Nasdaq_OMX_Vilnius ei enää NAsdaq OMX Group vaan Nasdaq Inc., joten (kai) Nasdaq OMX Vilna (Vilnius) => Nasdaq Vilna
Eurooppalaisia pörssejä, kaikki eivät WFE-listalla
- Tiedonanto julkaistavaksi EUVL:ssä (eurooppalaisia pörssejä, 2014, pdf)} (suomeksi) (europa.eu)
Täydennä perustietoja ja historiaa: Intercontinental Exchange, Inc. (ICE)
Ukrainan pörssi
Ukrainan pörssi Українська біржа, Ukrajinska birža |
|
---|---|
Kotisivu |
www |
- alulle artikkeli Ukrainan pörssistä (ukr. Українська біржа, Ukrajinska birža), varm. nimi suomeksi (vrt. arvopaperipörssi, raaka-ainepörssi yms), Kiova
- kotisivu (englanniksi) Українська біржа (ukrainaksi)
- vrt. Ukrainan suurimmat yritykset, jatka, vaikka forbes.ua -listaus nyt "häirikköohjataan",
- mm. itävaltalainen (?, vrt. aiemmat, muiden tytäryritysten jäsennykset) pankkikonserni Raiffeisen Bank Aval
Lähteet
- ↑ Local Baltic offices nasdaqbaltic.com. Viitattu 25.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Nasdaq Baltic nasdaqbaltic.com. Viitattu 25.2.2016. (englanniksi)
India related
Täydennä Bombayn pörssi-artikkeli (BSE)
- täydennä Intian Bombayn pörssi, mm. tunnusluvut
- BSE vuosikert 2014-2015 Annual Report 2014 - 2015 (pdf) (englanniksi) (bseindia.com)
Alulle BSE Sensex
S&P BSE Sensex (myös muodossa Sensex tai BSE30 on Bombayn pörssin (BSE) tunnetuin osakeindeksi. Indeksi otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1986. ...
Lisensioitu (selvennä miltä osin) vuonna 2013 S&P:lle, joten ... muodossa S&P BSE Sensex. Indeksi mittaa 30 keskeisen, Bombayn pörssissä listatun intialaisen suuryrityksen markkina-arvon kehitystä.
BSE ei enää hallitse Sensex-osakeindeksiään, vaan on osin luovuttanut osan... ulkopuoliselle toimijalle... BSE:n 30 osaketta... Semi-annual... Monday following the third Friday of June and December... Last trading day of April and October . Vastaa BSE:n ja S&P Down Jones ... yhdessä perustama erillisyhtiö Asia Index Private Ltd[1][2] "The S&P BSE Indices are maintained by the S&P BSE Index Committee. The Index Committee is composed of full time employees of S&P Dow Jones Indices and the BSE"[2]
- S&P BSE SENSEX. Ticker: SENSEX (englanniksi) (asiaindex.co.in)
- ei käytössä: [3][4][5]
Indeksin koostumus
Yhtiön nimi [6] |
Osakkeen Scrip-tunnus[6] |
Yhtiön markkina-arvo 1.3.2016 (INR) |
---|---|---|
Adani Ports and Special Economic Zone | 532921 | |
Asian Paints Ltd | 500820 | |
Axis Bank Ltd | 532215 | |
Bajaj Auto Ltd | 532977 | |
Bharat Heavy Electricals Ltd | 500103 | |
Bharti Airtel Ltd | 532454 | |
Cipla Ltd/India | 500087 | |
Coal India Ltd | 533278 | |
Dr Reddy's Laboratories Ltd | 500124 | |
Gail India Ltd | 532155 | |
HDFC Bank Ltd | 500180 | |
Hero MotoCorp Ltd | 500182 | |
Hindustan Unilever Ltd | 500696 | |
Housing Development Finance Corp | 500010 | |
ICICI Bank Ltd | 532174 | |
Infosys Ltd | 500209 | |
ITC Ltd | 500875 | |
Larsen & Toubro Ltd | 500510 | |
Lupin Ltd | 500257 | |
Mahindra & Mahindra Ltd | 50052 | |
Maruti Suzuki India Ltd | 532500 | |
NTPC Ltd | 532555 | |
ONGC Ltd | 500312 | |
Reliance Industries Ltd | 500325 | |
State Bank of India | 500112 | |
Sun Pharmaceutical Industries Ltd | 524715 | |
Tata Consultancy Services Ltd (TCS) | 532540 | |
Tata Motors Ltd | 500570 | |
Tata Steel Ltd | 500470 | |
Wipro Ltd | 507685 |
Sensex-listan johtavat intialaiset yritykset tulivat esille myös Forbes Global 2000 -listauksessa (2015). Tämän maailman suurimpien julkisesti noteerattujen yritysten listan korkeimmalle sijoitetut intialaiset yritykset olivat Reliance Industries (maailmanlistan 142. sija), State Bank of India (152.), Oil and Natural Gas Corporation (ONGC, 183.), Tata Motors (263.), ICICI Bank (283.), Indian Oil (349.), HDFC Bank (376.), NTPC (431.), HDFC (485.) ja Tata Consultancy Services (485.).[7]
Lähteet
- ↑ S&P BSE SENSEX Asia Index Private Ltd, asiaindex.co.in. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ a b S&P BSE Indices. Methodology (pdf) October 2015. Asia Index Private Ltd, asiaindex.co.in. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ S&P BSE SENSEX BSE Ltd, bseindia.com. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Index Detail: S&P BSE Sensex Reuters India, in.reuters.com. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ BSE Sensex (Indeksin kehitys 10 vuoden ajalta välilehden Charts kautta) Economic Times, indiatimes.com. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ a b S&P BSE SENSEX Index Constituents BSE Ltd, bseindia.com. Viitattu 28.2.2016. (englanniksi)
- ↑ The List: India (Forbes Global 2000 -listan intialaiset yritykset) forbes.com. Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
Alulle: Mahindra & Mahindra ()
Mahindra & Mahindra Limited | |
---|---|
Yritysmuoto | julkinen osakeyhtiö, tytäryhtiö |
Osake | BSE: 500520, NSE: M&M; ISIN INE101A01026; osa BSE Sensex ja CNX Nifty -osakeindeksejä; |
Perustettu |
2.10.1945 (Mahindra & Mohammed Ltd.) 1948 (Mahindra & Mahindra Ltd)[1][2] |
Puheenjohtaja | Anand G. Mahindra[3] |
Avainhenkilöt | Keshub Mahindra (emeritus pj.)[3] |
Kotipaikka | Gateway Building, Apollo Bunder, Mumbai 400 001, Intia[3] |
Toimiala | autoteollisuus, maatalouskoneet |
Liikevaihto |
![]() |
Tilikauden tulos |
![]() |
Henkilöstö | 19 427[4] |
Emoyhtiö | Mahindra Group |
Tytäryhtiöt | useita, mm. Mahindra three Wheelers Ltd, SsangYong Motor Company, Peugeot Motorcycles, ... |
Kotisivu |
www |
Mahindra & Mahindra Limited (M&M) on suuri intialainen autoteollisuus- ja maatalouskoneiden valmistaja. Se on julkinen osakeyhtiö, jonka osake noteerataan sekä Bombayn (BSE) että Intian kansallisessa pörssissä (NSE). Osake-enemmistö on monialakonserni Mahindra Groupilla.lähde? Mahindra & Mahindra on Intian suurin traktorien ja hyötyajoneuvojen valmistaja, ja Intian suurimpia henkilöautovalmistajia. Yhtiön Mahindra-traktori on maailman myydyin traktorimerkki. [5][6][7][8][9]
Yhdysvaltalainen talousjulkkaisu Forbes luokitteli Mahindra & Mahindran vuonna 2015 Intian 18. ja maailman 814. suurimmaksi julkiseksi osakeyhtiöksi. Yhtiön pääkonttori on Mumbaissa ja toimitusjohtaja on Anand Mahindra. Konsernin liikevaihto oli 11,61 miljardia dollaria ja yhtiön palveluksessa oli 19 427 työntekijää (2014). [4][10]
Yritys on Intian suurin traktorivalmistaja, myi 234 766 traktoria budjettivuonna 2014–15. kansainväliset tutkimus- ja tuotekehityskeskukset Chennaissa, Bangaloressa, Punessa, Detroitissa, Etelä-Korean Soulissa ja Italian Varesessa.[9]
Historiaa
Maatalouskoneet ja -tuotteet (traktorit, leikkuupuimurit ja siemenkauppa)
- Intiassa tuotettiin 550 963 traktoria, josta M&M:n osuus oli 234 766 (2014–15, laskua, taustala huono monsuunikausi ja tyypillisten sadekausien ulkopuoliset sateet). Viennin osuus oli 13 746 traktoria (nousua).[3] Maataloussadon turvaamiseen ja siemenkauppaan liittyvä liiketoiminta kasvoi.[3]
Yhtiö tekee traktorivalmistuksessa yhteistyötä kiinalaisen Jiangsu Yueda Groupin ja japanilaisen Mitsubishi Agricultural Machineryn kanssa... vuosikertomuksen mukaan ostaa 33% osuuden Mitshubishin maatalous... [11] M&M on kertonut pyrkivänsä lisäämään maatalouskoneiden tarjontaansa aiempaa laaja-alaisemmaksi.[12] Maaliskuun 2016 lopussa uutisoitiin valmistusyhteistyön aloittamisesta suomalaisen leikkuupuimurivalmistaja Sampo-Rosenlewin kanssa. M&M ilmoitti samalla ostavansa 35 prosentin osuuden Sampo-Rosenlewistä.[13][14]
- power generation space, under the Mahindra Powerol Brand, your Company continues to be amongst the leaders in the industry. Your Company earned a revenue of Rs. 834.5 crores (pari % liikevaihdosta, kasvua)
- Spare parts sales for the year stood at Rs. 549.43 crores (runsas % liikevaihdosta, kasvua)
Automallit
- Joulukuussa 2015 uutisoitiin Mahindra & Mahindra ostavan maailmankuulun italialaisen ajoneuvosuunnitteluyritys Pininfarinan.[15]
- 5 miljoonaa vaklmistettua autoa kasaan 1/2015
- hyötyajoneuvoissa Intian suurin, 37% markkinaosuus (3/2015).[9] jatka... [3]
- 7/2014 tilasto/ OICA: pdf
- SsangYong Motors liitettiin osaksi[9]
- Mahindra Reva Electric Vehicles Private Limited -sähköautovalmistaja, M&M osti 2010 vuonna 1994 perustetun yhtiön osakseen, oli REVAi-sähköauto, uudempaa mm. Mahindra e2o-sähköauto
- automalleja Mahindra Major, Bolero, Scorpio, Thar, Xylo, Quanto, Verito, Verito Vibe, Genio, XUV500, e2o.[16]
Kolmi- ja kaksipyöräiset
..
- Peugeutilta ostettu skootterituotanto
Lähteet
- ↑ a b Mahindra & Mahindra Ltd. (M&M) - Company History business-standard.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ About Mahindra & Mahindra Ltd. economictimes.indiatimes.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h The Resilence to Rise. Mahindra & Mahindra Ltd. Annual Report 2015 (pdf) mahindra.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ a b The World’s Biggest Public Companies. 2015 Ranking. Country:India, page 2 (Vuoden 2015 Forbes Global 2000-lista, Intia. Sivu 2 (Intian 11.-20. suurimmat suuryritykset). Vastaavasti muut sivut) forbes.com/. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Mahindra Group mahindratractor.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ About the Group mahindra.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Mahindra and Mahindra Ltd (MAHM.BO) (myös välilehti People) reuters.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Company Overview of Mahindra & Mahindra Limited (myös muut välilehdet) bloomberg.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d and-mahindra M&M Overview mahindra.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ 814. Mahindra & Mahindra. Market Cap As of May 2015: $12.4 Billion (Vuoden 2015 Forbes Global 2000-listan suuryritys, sija 814.) forbes.com/. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ http://www.mahindra.com/business/farm-equipment
- ↑ http://www.business-standard.com/article/companies/mahindra-buys-35-in-finnish-harvester-maker-116033100297_1.html 31.3.2016 (englanniksi)
- ↑ Sampo-Rosenlew ja Mahindra yhteistyöhön 31.3.2016. koneviesti.fi. Viitattu 1.4.2016. (suomeksi)
- ↑ Mahindra acquires 35% in Sampo Rosenlew, enters combine harvester biz (31.3.2016) economictimes.indiatimes.com, (englanniksi)
- ↑ Siddharth Vikram Philip ja Tommaso Ebhardt: Mahindra Agrees to Purchase of Car-Designer Pininfarina 14.12.2016. bloomberg.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ http://www.carandbike.com/new-cars/models
Aiheesta muualla
- Mahindra buys 35% stake in Finnish farm equipment maker Sampo Rosenlew (31.3.2016) (englanniksi) (business-standard.com)
Intian autoteollisuus ja -brändit
Vuonna 2015 Intia oli kappalemäärällä mitattuna maailman 6. suurin autonvalmistajamaa.[1] Vuonna 2015 maa nousi Brasilian ohi maailman 5. suurimmaksi automarkkinaksi.[2] Maan autoteollisuus valmisti kansainvälisen autovalmistajien järjestön OICA:n tilaston mukaan tuolloin 4,126 miljoonaa autoa. Näistä 3,378 miljoonaa oli henkilöautoa ja 0,748 miljoonaa hyötyajoneuvoa. Tuotantomäärä kasvoi 7,3 % edellisvuodesta. Vuonna 2015 Intian osuus oli __ % henkilöautojen, __ % hyötyajoneuvojen ja __ % kaikkien autojen maailmanlaajuisesta valmistusmäärästä sinä vuonna.[1]
Kappalemäärillä mitattuna valtaosa eli 80 prosenttia (18,829 milj. kpl) Intiassa budjettivuonna 2015–2016 valmistetuista moottoriajoneuvoista oli kuitenkin kaksipyöräisiä eli mopoja tai moottoripyöriä. Kaksipyöräisten tuotantomäärä kasvoi edellisvuodesta noin 1,8 prosenttia (2014–2015 tuotanto 18,489 milj. kpl).[3][4] Erityisen suosittuja Intian markkinoilla olivat skootterit. Japaninaisen Hondan intialainen tytäryhtiö Honda Motorcycle and Scooter India valmisti ja myi suositunta skootterimallia eli Honda Activaa maassa vuositasolla yli 2,4 miljoonaa kappaletta. Kaikkiaan tätä skootterimalliperhettä oli myyty maahan jo yli 10 miljoonaa kappaletta.[5][6][7] Runsaasti myytiin myös intialaisen, New Delhissä pääkonttoriaan pitävän Hero MotoCorpin kaksipyöräisiä. Yhtiö oli oman ilmoituksensa mukaan vuosina 2001–2015 kappalemääräisesti maailman suurin 2-pyöräisten valmistaja.[8] Vuonna 2016 Honda raportoi nousseensa kappalemäärällä mitattuna maailman suurimmmaksi 2-pyöräisten valmistajakonserniksi.lähde?
Henkilöautot edustivat budjettivuonna 2015–2016 yhteensä 14 prosenttia (3,414 milj.) ja hyötyajoneuvot 3 prosenttia (0,783 milj.) autoteollisuuden moottoriajoneuvojen kappalemääräisestä tuotannosta. Autoja valmistettiin yhteensä 4,126 miljoonaa, missä nousua oli 7,3 prosenttia edellisvuoteen. 3-pyöräisten osuus moottoriajoneuvotuotannosta oli 3 prosenttia (0,934 milj. kpl budjettivuonna 2015–2016). [3][4][9][1]
- Piirrä graafiksi autoteollisuustuotannon ajoneuvotuotannon kehitys 2006-2015.[10]
- hiilidioksidipäästöt ja ajoneuvojen päästöluokat eri moottoriajoneuvotyypeissä
- tuotannon jaottelusta 2015 myös: Passenger car sales up nearly 10% in 2015: SIAM (11.1.2016) (englanniksi) (business-standard.com)
- Moottoriajoneuvot 7 % Intian bkt:stä, maailman 6. suurin autontuottajamaa, Intiassa neljä autojentuotannon keskusta. video/ Make in India, http://www.makeinindia.com/home
- Mikäli kasvu jatkuu samana, maan autotuotanto ohittanee kappalemääräisesti Etelä-Korean tuotannon 2-4 vuodessa ja maa nousee maailman 5. suurimmaksi autontuottajaksi 2020 mennessä.
- Intian autonvalmistajien järjestö SIAM (Society of Indian Automotive Manufacturers) on asettanut tavoitteekseen nostaa autoteollisuuden osuuden 13 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2026 mennessä. Kun maan autoteollisuuden liikevaihto oli vuonna 2015 noin $74 miljardia, järjestö tavoittelee kymmenessä vuodessa kasvua $300 miljardin dollarin tasolle, lähes 15 prosentin osuuteen Intian ennustetusta liikevaihdosta. [11]
- esim. Intiassa neljä maantieteellistä autoteollisuusklusteria, ja näiden toimijat (pdf) (englanniksi) (acma.in)
- em. kalvosarjasta: Where does India stand? Largest TRACTOR manufacturer, 2nd Largest TWO WHEELER manufacturer, 2nd Largest BUS manufacturer, 5th Largest HEAVY TRUCK manufacturer, 6thLargest CAR manufacturer, 8th Largest COMMERCIAL VEHICLE manufacturer in the World
- Suuria Intiassa toimivia autoteollisuusyrityksiä: Tata Motors, Mahindra & Mahindra, Ashok Leyland, Maruti Suzuki, Honda Motorcycle and Scooter India, Hero MotoCorp, Bajaj Auto
- Intian on ennakoitu nousevan vahvasti tuotannon kanssa kytköksissä olevassa autokaupassa. Esimerkiksi Euromonitor-yhtiön edustaja arvioi helmikuussa 2016, että maa saattaa kiriä Brasiliaa, Saksaa ja jopa Japania suuremmaksi automarkkinaksi vuoteen 2030 mennessä. [12]
- Länsimaisten / Japanilaisten/ Korealaisten valmistajien ohella myös kiinalainen autoteollisuus pyrkii tuomaan automalliensa valmistusta Intiaan. Mukana esimerkiksi SUV-valmistaja Great Wall Motor, yms. [13]
- The List Of All Indian Car Brands (englanniksi) (globalcarsbrands.com)
- Society of Indian Automobile Manufacturers (englanniksi) (siamindia.com)
- Automobile Production Trends 2009-2015. budjettikaudella 2014-2015 3,2 milj. henkilöautoa ja 0,7 milj. hyöty/kaupallista autoa. Lisäksi 0,95 kolmipyöräista ja 18,5 milj. 2-pyöräsistä moottoriajoneuvoa (englanniksi) (siamindia.com)
- Top 10 Automobile companies in India 2016 (englanniksi) (companiesinindia.net)
- Automobile industry in India (käännös wikipediasta 2010, lähteitä/linkkejä) (englanniksi) (academic.ru)
- autoistumisaste vuonna 2015
Suosituimmat autonvalmistajat ja henkilöautomallit
Huhtikuussa 2016 Intian markkinoiden suosituimmat henkilöautojen valmistajat olivat myytyjen autojen lukumäärällä mitattuna: Maruti Suzuki (117 045 kpl), Hyundai India (42 351 kpl), Renault India (12 426 kpl), Ford (6 531 kpl; vienti 9 939 kpl) ja Honda Cars India (10 486 kpl; vienti 496 kpl).[14] Oheisessa taulukossa luetellaan Intian helmikuun 2016 kymmenen myydyintä henkilöautomallia. Listatuista automalleista kuusi oli Maruti Suzuki Indian ja kolme Huyndain Indian valmistamia.[15]
Tarkasteltaessa koko vuoden 2015 myyntitilastoja, nousi kärkikymmenikkön myös muutamia muita automalleja, joita ei näkynyt alkuvuoden 2016 kärkikymmenikössä: Mahindra Bolero (SUV, 7. sija, vuosimyynti 80 914 kpl) Honda City (sedan, 8. sijalla, 76 546 kpl), Maruti Suzuki Celerio (hatchback; 9. sija, 74 842 kpl) ja Maruti Suzuki Omni (pakettiauto, 10. sijalla, 72 ,778 kpl):[16]
- Taulukon päivitys: maaliskuu 2016 ?[17]
Sija Intian automyynnissä (2/2016)[15] |
Automerkki ja -malli[15] |
Valmistaja [15] |
Myynti (kpl)[15] |
Autoluokka [16] |
---|---|---|---|---|
1 | Maruti Alto | Maruti Suzuki | 21 286 | hatchback |
2 | Maruti Swift Dzire | Maruti Suzuki | 17 410 | pikkusedan |
3 | Maruti Swift | Maruti Suzuki | 15 475 | hatchback |
4 | Maruti Wagon R | Maruti Suzuki | 14 209 | hatchback |
5 | Hyundai Grand i10 | Hyndai India | 8 898 | hatchback |
6 | Hyundai i20 | Hyundai | 8 419 | "premium" hatchback |
7 | Renault Kwid | Renault | 7 544 | |
8 | Maruti Suzuki Baleno | Maruti Suzuki | 6 888 | |
9 | Hyundai Eon | Hyundai | 5 539 | |
10 | Maruti Suzuki Ciaz | Maruti Suzuki | 5 162 |
Kuvagalleriaa
-
Honda Activa oli Intian ylivoimaisesti myydyin skootterimalli vuonna 2015.
-
Maruti Suzukin valmistama Maruti Alto (kuvassa malli 800 LXi; 2013).
-
Hyndai Grand i10 oli viidenneksi ostetuin henkilöautomalli alkuvuonna 2016.
Kesken
Lähteet
- ↑ a b c OICA - Production Statistics International Organization of Motor Vehicle Manufacturers, oica.net. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Ashutosh R. Shyam & Ketan Thakkar: India chapter set to overtake global auto industry growth story 3.2.2016. timesofindia.indiatimes.com. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Performance of Auto Industry during 2015-16 Society of Indian Automobile Manufacturers (SIAM), siamindia.com. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Automobile Production Trends Society of Indian Automobile Manufacturers (SIAM), siamindia.com. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Yadvinder Singh Guleria: Honda makes history, sell over 1 million Activas in first 5 months 22.9.2015. The Economic Times, economictimes.indiatimes.com. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Sharmistha Mukherjee: Honda Activa in the fast lane, overtakes Hero Splendor to become India's largest selling two-wheeler 20.7.2015. The Economic Times, economictimes.indiatimes.com. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Honda's Activa crosses 10 million sales mark 18.8.2015. The Economic Times, economictimes.indiatimes.com. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Corporate profile (pdf) heromotocorp.com. Viitattu 29.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Indian Automobiles Industry Analysis 1/2016. India Brand Equity Foundation, ibef.org. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Automobile Industry in India 3.2016. Indian Brand Equaility Foundation, ibef.org. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Indian automotive industry: The road ahead 20.10.2015. forbesindia.com. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ India's accelerating growth revs up car sales cnn.com. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Aditi Shah & Jake Spring: Top Chinese carmakers plot major push into India 5.4.2016. cnbc.com. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Sameer: April 2016 Car Sales Figures: Renault India Grows by 211% 2.5.2016. ndtv.com. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c d e CarAndBike Team: 10 Best-Selling Cars in India in February 2016 3.3.2016. ndtv.com. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Seshan Vijayraghvan: 10 Best Selling Cars in India in 2015 29.12.2015. ndtv.com. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
- ↑ Matt Gasnier: India March 2016: Renault Kwid officially a hit, breaks into Top 5 19.4.2016. bestsellingcarsblog.com. Viitattu 4.5.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Muita
Alulle: Barclays Plc
- Taseen perusteella Iso-Britannian 2. suurin julkisesti noteerattu pankki
Barclays Plc on suuri brittiläinen pankkikonserni. Forbes Global 2000 -listalla yhtiö luokiteltiin usealla mittarilla arvioituna vuonna 2015 maailman 404. ja ___ suurista pankeista 29. suurimmaksi julkisesti noteeratuksi yritykseksi (katso myös Regional Banks -lista).[1][2][3] Ainoastaan taseella (2 102,74 mrd. USD) arvioituna pankki luokiteltiin vuonna 2015 maailman kymmenenneksi suurimmaksi julkisesti noteeratuksi pankiksi.[4]
Lähteet
- ↑ The World’s Biggest Public Companies (Forbes Global 2000 -lista maailman suurimmista julkisesti noteeratuista yhtiöistä) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ 2015 Global 2000: Major Banks (Forbes Global 2000 -listan (2015) suurien pankkien listan 3. sivu) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ 2015 Global 2000: Regional Banks (Forbes Global 2000 -listan (2015) alueellisten pankkien listan 1. sivu) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Divya Lulla, JahanZaib Mehmood Chaudhary ja Maria Tor: Largest 100 banks in the world (2015) 3.8.2015. SNL Financial, snl.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paju/Hiekkalaatikko3 Wikimedia Commonsissa
Täydennä: BNP Paribas
- lisää mm. yritysmalline
- Ranskan suurinpia pankkeja Société Généralein, Crédit Agricole SA:n (CASA; sen tunnettu tytäryritys Le Crédit Lyonnais eli LCL S.A. (LCL)) ja Natixisin ohella
- taseen perustetella maailman julkisesti noteerattujen pankkien listan sijalla 7.[1], Forbes Global 2000 -sijoitus 368., pankeista ___28. suurin (korjaa: ei vain "suurten pankkien", vaan myös "alueellisten pankkien" lista).[2][3][4]
Lähteet
- ↑ Divya Lulla, JahanZaib Mehmood Chaudhary ja Maria Tor: Largest 100 banks in the world (2015) 3.8.2015. SNL Financial, snl.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ The World’s Biggest Public Companies (Forbes Global 2000 -lista maailman suurimmista julkisesti noteeratuista yhtiöistä) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ 2015 Global 2000: Major Banks (Forbes Global 2000 -listan (2015) suurien pankkien listan 3. sivu) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ 2015 Global 2000: Regional Banks (Forbes Global 2000 -listan (2015) alueellisten pankkien listan 1. sivu) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
Täydennä: ING
- ING Group alankomainen pankkikonserni[1]
- lisää yritysmalline,
- Forbes Global 2000- (92., pankeista )[2][3]ja taseeseen pohjautuva pankkien maailmanlista[4]
Lähteet
- ↑ http://www.forbes.com/companies/ing-group/
- ↑ The World’s Biggest Public Companies (Forbes Global 2000 -lista maailman suurimmista julkisesti noteeratuista yhtiöistä) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ 2015 Global 2000: Major Banks (Forbes Global 2000 -listan (2015) suurien pankkien listan 3. sivu) forbes.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
- ↑ Divya Lulla, JahanZaib Mehmood Chaudhary ja Maria Tor: Largest 100 banks in the world (2015) 3.8.2015. SNL Financial, snl.com. Viitattu 15.4.2016. (englanniksi)
Alulle: Vilnan pörssi
Vilnan pörssi | |
---|---|
Kotipaikka | Business center k29, Konstitucijos avenue 29, LT-08105 Vilna, Liettua[1] |
Toimiala | pörssitoiminta |
Emoyhtiö | Nasdaq Inc.[2] |
Kotisivu | {{URL|example.com|optional display text}} |
- Nasdaq_OMX_Vilnius ei enää NAsdaq OMX Group vaan Nasdaq Inc., joten (kai) Nasdaq OMX Vilna (Vilnius) => Nasdaq Vilna
Eurooppalaisia pörssejä, kaikki eivät WFE-listalla
- Tiedonanto julkaistavaksi EUVL:ssä (eurooppalaisia pörssejä, 2014, pdf)} (suomeksi) (europa.eu)
Täydennä perustietoja ja historiaa: Intercontinental Exchange, Inc. (ICE)
Ukrainan pörssi
Ukrainan pörssi Українська біржа, Ukrajinska birža |
|
---|---|
Kotisivu |
www |
- alulle artikkeli Ukrainan pörssistä (ukr. Українська біржа, Ukrajinska birža), varm. nimi suomeksi (vrt. arvopaperipörssi, raaka-ainepörssi yms), Kiova
- kotisivu (englanniksi) Українська біржа (ukrainaksi)
- vrt. Ukrainan suurimmat yritykset, jatka, vaikka forbes.ua -listaus nyt "häirikköohjataan",
- mm. itävaltalainen (?, vrt. aiemmat, muiden tytäryritysten jäsennykset) pankkikonserni Raiffeisen Bank Aval
Lähteet
- ↑ Local Baltic offices nasdaqbaltic.com. Viitattu 25.2.2016. (englanniksi)
- ↑ Nasdaq Baltic nasdaqbaltic.com. Viitattu 25.2.2016. (englanniksi)
Akatemiaproffat, tynkäalut
Akatemiaproffat taulukoksi
* Korjaa Akatemiaprofessori artikkelin taulukon 1. sarakkeen aakkostus sorttaavaksi suku+etunimen mukaan, sorttaus päälle
Lisää sarake, mistä yliopistosta tms. tulevatparannellaan lähteistystä matkalla, kokeillaan tätä ensin nykyisille, OK
Vuoden 2016 tammikuussa akatemiaprofessorin tehtävässä olleet henkilöt:
Lisäksi yleisen historian professori Juha Sihvola (JY) valittiin akatemiaprofessoriksi kaudelle 2012–2016,[3] mutta hän menehtyi kesäkuussa 2012.[24]
Viitteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Vuosikertomus 2012 (pdf) (Akatemiaprofessorit vuonna 2012, sivu 30–31/32) Suomen Akatemia. Viitattu 9.3.2016.
- ↑ a b Alitalo, Kari. 1.8.1998-31.7.2000 ja 1.8.2000 lähtien toistaiseksi Suomen Akatemia. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Suomen Akatemia valitsi uudet tutkimuksen huippuyksiköt 6.6.2011. Yleisradio. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ a b Sirpa Jalkanen ja Ilkka Hanski ovat uudet akateemikot 7.11.2010. Yleisradio. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Suomen Akatemia valitsi kahdeksan uutta akatemiaprofessoria 28.05.2015. Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 9.3.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Suomen Akatemia valitsi kahdeksan akatemiaprofessoria kaudelle 2013–2017 5.6.2012. Suomen Akatemia. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ Aaltonen, Lauri. 1.1.2008-31.12.2012 ja 1.1.2013 - 31.12.2017 Suomen Akatemia. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ Curriculum Vitae: Lauri A. Aaltonen, M.D., Ph.D. (cv) Helsinki.fi. Helsingin yliopisto. Viitattu 2.2.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Kostamovaara, Juha. 1.8.2006-31.7.2011 ja 1.6.2012 - 31.5.2017 Suomen Akatemia. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Suomen Akatemia valitsi seitsemän akatemiaprofessoria kaudelle 2015–2019 Suomen Akatemia. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ a b Erpo Pakkala: Suomen Akatemia nimitti yksitoista uutta akatemiaprofessoria 11.6.2009. mediuutiset.fi. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ a b c d Akatemiaprofessorit Itä-Suomen yliopisto, uef.fi. Viitattu 9.3.2016.
- ↑ MA: Martti Ahtisaari -akatemiaprofessuuri, tutkimusalana on kansainvälinen konfliktien hallinta.
- ↑ a b c Klabbers, Jan. 1.7.2013-30.6.2018 Suomen Akatemia. Viitattu 1.2.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Suomen Akatemia valitsi uudet akatemiaprofessorit 4.6.2013. Yleisradio. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ MC: Minna Canth -akatemiaprofessori, tutkimusalana tasa-arvo ja sukupuolentutkimus.
- ↑ a b c d Akatemia- ja FiDiPro-professorit. Turun yliopiston akatemiaprofessorit Turun yliopisto, utu.fi. Viitattu 9.3.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Vuosikertomus 2005 (pdf) (Akatemiaprofessorit vuonna 2005, sivu 37/44) Suomen Akatemia. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k Vuosikertomus 2010 (pdf) (Akatemiaprofessorit vuonna 2011, sivu 30–31/32) Suomen Akatemia. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ a b c d e f Helsingin yliopistolle neljä uutta akatemiaprofessoria ja viisi FiDiPro-professoria 11.6.2010. helsinki.fi. Viitattu 2.2.2016.
- ↑ a b c d e f g h i Vuosikertomus 2006 (pdf) (Suomen Akatemian akatemiaprofessorit vuonna 2006, sivu 40/44) Suomen Akatemia. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad Vuosikertomus 2010 (pdf) (Akatemiaprofessorit vuonna 2010, sivu 30/32) Suomen Akatemia. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ a b c d Vuosikertomus 2008 (pdf) (Suomen Akatemian akatemiaprofessorit vuonna 2008, sivu 32/36) Suomen Akatemia. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ Ahola, Suvi: Historioitsija ja filosofi Juha Sihvola on kuollut Helsingin Sanomat. 14. 6. 2012. Viitattu 2.2.2016.
Viittausvirhe: <ref>
-elementin nimeä ”lista”, johon viitataan elementissä <references>
ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>
-elementin nimeä ”akateemikko2010”, johon viitataan elementissä <references>
ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>
-elementin nimeä ”SA-vuosikert2007”, johon viitataan elementissä <references>
ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Akatemiaprof. Kaisa Poutanen
Kaisa Poutanen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | tutkimusprofessori, akatemiaprofessori 2010–2014 |
Koulutus ja ura | |
Instituutti | VTT, Itä-Suomen yliopisto |
Palkinnot | Elintarviketieteiden kunniatohtori (Helsingin yliopisto, 2014)[1] Suomen tiedeakatemian jäsen (2015)[2] |
|
Kaisa Poutanen (s. 1954)[3] on VTT:n elintarviketeknologian tutkimusprofessori ja Itä-Suomen yliopisto Kuopion toimipisteen Elintarvikkeiden terveysvaikutusten tutkimuskeskuksen johtaja. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori.[3] Hän oli akatemiaprofessori kaudella 2010–2014.[4]
Lähteet
- ↑ Akatemiaprofessori Kaisa Poutasesta Helsingin yliopiston kunniatohtori 5.6.2014. leipatiedotus.fi. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ Suomalaisen Tiedeakatemian uudet jäsenet 5.6.2014. Suomen tiedeakatemia, acadsci.fi. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ a b Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet 1.3.2016. Suomen tiedeakatemia, acadsci.fi. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ Määritä nimeke! Suomen Akatemia, aka.fi. Viitattu 8.8.2016.
Akatemiaprof. Moncef Gabbouj
Moncef Gabbouj | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | signaalinkäsittelyn professori, akatemiaprofessori 2011–2015 |
Koulutus ja ura | |
Instituutti | Tampereen teknillinen yliopisto |
|
Moncef Gabbouj (s. 1962) on signaalinkäsittelyn professori Tampereen teknillisessä yliopistossa. Hän oli akatemiaprofessori kaudella 2011–2015.[1][2]
Lähteet
- ↑ Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet 1.3.2016. Suomen tiedeakatemia, acadsci.fi. Viitattu 8.3.2016.
- ↑ Määritä nimeke! Suomen Akatemia, aka.fi. Viitattu 8.3.2016.
Akatemiaprof.
Henkilötiedot | |
---|---|
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | akatemiaprofessori |
Koulutus ja ura | |
Instituutti | n yliopisto |
|
' on professori n yliopistossa. Hän on akatemiaprofessori kaudella .[1][2]
Lähteet
- ↑ Akatemiaprofessorit Suomen Akatemia, aka.fi. Viitattu 25.1.2016.
- ↑ Määritä nimeke! Suomen Akatemia, aka.fi. Viitattu 25.1.2016.
Akatemiaprof.
Henkilötiedot | |
---|---|
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | akatemiaprofessori |
Koulutus ja ura | |
Instituutti | n yliopisto |
|
' on professori n yliopistossa. Hän on akatemiaprofessori kaudella .[1][2]
Lähteet
- ↑ Akatemiaprofessorit Suomen Akatemia, aka.fi. Viitattu 25.1.2016.
- ↑ Määritä nimeke! Suomen Akatemia, aka.fi. Viitattu 25.1.2016.
Crafoord-palkitut, puuttuvat artikkelit
- punaista pois seuraavasta taulukosta!
- lähteenä esim. enwikin artikkelit näistä tieteentekijöistä
- päivitä myös Crafoord-palkinnon artikkelia, esim. palkintosumma noussut, oli 2015 jo 0,7 MUSD, ei enää 0,5 MUSD.
- palkittujen lista näyttää ainakin osaksi ruotsalaisen tieteen / yhteiskunnan suhdetoiminnalta...
Palkitut
- Crafoordpristagare Kungl. Vetenskapsakademien, kva.se, (ruotsiksi)
Tunnettuja lääketieteen edustajia
Farmakologian, toksikologian tms... professori
Henkilötiedot | |
---|---|
Syntynyt | __ |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | __ farmakologian professori ja __ ylilääkäri (emeritus) |
Koulutus ja ura | |
Tutkinnot | __: väitöskirja, Helsingin yliopisto |
Instituutti | Helsingin yliopisto |
Tutkimusalue | farmakologia... |
|
' (synt. [[ ]]) on suomalainen farmakologi. Hän on ...
Työura
Julkaisutoiminta
Oppilaat
Lähteet
- ↑ The Crafoord Prize 1982–2014 (pdf) Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia. Viitattu 16.10.2015. (englanniksi)
- ↑ The Crafoord Prize in Biosciences 2015 - Crafoordprize crafoordprize.se. 15.1.2015. Viitattu 16.10.2015.
Aiheesta muualla
Sekalaista
Alulle: Syyttäjälaitos
Syyttäjälaitos |
|
---|---|
Ministeriö | oikeusministeriö |
Päätoimipaikka | Helsinki |
Työntekijöitä | 516, josta syyttäjiä 357 ja toimisto- ym. henkilökuntaa 159[1] |
Vuosibudjetti | 46.223 milj. € (koko syyttäjälaitoksen määräraha 2015)[1] |
- Toimintakertomus 2015:[2]
- Toimintakertomus 2014:[3]
- linkitys alueelliset/paikalliset syyttäjävirastot Syyttäjälaitos, Syyttäjänvirastojen yhteystiedot, [4][5]
- Johto: Valtakunnansyyttäjänvirasto
- Ahvenanmaan maakunnan syyttäjänvirasto, Mariehamn
- Helsingin syyttäjänvirasto, Helsinki
- Itä-Suomen syyttäjänvirasto, Mikkeli
- Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto, Vantaa
- Lapin syyttäjänvirasto, Rovaniemi
- Länsi-Suomen syyttäjänvirasto, Turku
- Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto, Espoo
- Oulun syyttäjänvirasto, Oulu
- Pohjanmaan syyttäjänvirasto, Vaasa
- Salpausselän syyttäjänvirasto, Kouvola
- Sisä-Suomen syyttäjänvirasto, Tampere
Lähteet
- ↑ a b Syyttäjälaitos lukuina Valtakunnansyyttäjänvirasto. Viitattu 28.3.2016.
- ↑ Syyttäjälaitoksen toimintakertomus 2014 (pdf) (suora linkki) Valtakunnansyyttäjänvirasto. Viitattu 7.9.2016.
- ↑ Syyttäjälaitoksen toimintakertomus 2014 (pdf) (suora linkki) Valtakunnansyyttäjänvirasto. Viitattu 28.3.2016.
- ↑ Mikko Vuorenpää: Prosessioikeuden perusteet. Prosessioikeuden yleisiä lähtökohtia sekä menettely käräjäoikeuden tuomioon asti, s. 46-54. Luvun 3 Keskeisiä prosessitoimijoita kohta 3.4 Syyttäjälaitos ja syyttäjät. Helsinki: Talentum, 2009. ISBN 978-952-14-1447-3.
- ↑ Tuula Linna: Prosessioikeuden oppikirja, s. 129-134. Luvun VI Rikosasian oikeudenkäynti kohta VI.1 Syyttäjälaitos ja rikosoikeudellisen vastuun totetuminen. Helsinki: Talentum, 2012. ISBN 978-952-14-1889-0.
- Syytetyt vs. tuomitut tilastoa... (onko muutosta) http://www.stat.fi/meta/til/syyttr.html
Sekalaista
- Alioikeusuudistus 1.12.1993: raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet, näissä päätöksentekijät poikkesivat: isommissa kaupungeissa (raastuvissa) tuomarivetoisuus vahvempi, kihlakunnanoikeuksissa oli vielä 1734 lain mukaiset alkujaan 7-12 lautamiehen, myöhemmin sittemmin 5-7 lautamiehen lautakunta, jolla oli yhteinen ääni (lähteistä)
- => 1993: yhtenäiset alioikeudet, lautakunnan sijaan maallikkojäsenille yksilöllinen ääni = muuttunut rooli
- työmäärän kehitys, työnjaon ja kokoonpanon muutokset tämän jälkeen, tuoreimmat runsas 20v alioikeusuudistusta myöhemmin
- Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa (11.7.1997/689) , Oikeudenkäymiskaari (1.1.1734/4), Esitutkintalaki (22.7.2011/805), Pakkokeinolaki (22.7.2011/806), Poliisilaki (22.7.2011/872)
- eurooppalainen kuva; laajempi kuva
Alulle Intohimorikos
http://en.wikipedia.org/wiki/Crime_of_passion svwiki: ...Äldre rätt i flera länder tillät en make att döda hustrun om hon var otrogen. I de svenska landskapslagarna medgavs detta utan straff, och Hälsingelagen lät även makan mörda mannen om hon ertappade honom med en annan kvinna. Som regel, både i Gamla testamentet (och därmed Mose lag), romerska rätten och i det hinduistiska samhället, avsågs endast kvinnan i rättsbegreppet äktenskapsbrott. Äktenskapsbrott straffades av staten med döden....
- Joissain maissa määritelty yhä nykyään erityiseksi, rangaistukseltaan tyypillisesti perusmuotoista väkivaltarikosta lievemmäksi muodoksi.... (vrt. lapsensurma)
- Ranskassa
- Venäjän federaatiossa, Venäjän federaation rikoslain (VfRL) Yleinen osa, Osa VII Henkilöihin kohdistuvat rikokset, Luku 16 Rikokset henkeä ja terveyttä kohtaan (pykälät 105-125 (vrt. RL: Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista)) (ven. Особенная часть, Раздел VII. Преступления против личности, Глава 16. Преступления против жизни и здоровья (статьи 105-125));
- esim. VfRL:n pykälä 107. Intohimossa tehty murha (murha intohimon vallassa)
- esim. VfRL:n pykälä 113. Vakavan tai kohtalaisen ruumiinvamman tuottaminen intohimon vallassa
- onko muualla? Ranskan kulttuuripiiri, esim. Kanada?? Belgia?? Pohjois-Afrikan maat kuten Algeria...?? Arabimaat?? kunniarikokset?
- Kritiikkiä esim. Halonen: "Intohimorikos" ja "kunniaväkivalta" olisi unohdettava (30.6.2011)
- Hindulaisessa kulttuurissa... nainen voi tehdä aviorikoksen... (?)
- Arabialainen/ Sharia laki... (?)
Täydennä: Huumekoira
Huumekoira on yleensä tullin tai poliisin valvontatehtävissään apuna käyttämä, [[huume]iden ... ja huumaavien aineiden... tunnistamiseen koulutettu palvelukoira. Yleensä koulutuksessa koiralle opetetaan muutamia tai enintään joitain kymmeniä ... + kuva vrt. rahakoira
- enwiki: detection dog
Alulle: Huumeanalysaattori
kemiallinen analyysi esimerkiksi raja- ja tulliviranomaisilla, esimerkiksi huumevalvonta, räjähtävät ja vaaralliset aineet, materiaalien tunnistus: onko sitä mitä väitetään... Esimerkiksi kemialliseen spektrianalyysiin pohjautuva laite, jolla tyypillisesti tulli- tai rajaviranomaiset tunnistavat..., voi tunnistaa tuhansia erilaisia, päivitettävissä... On sekä keveitä käsikäyttöisiä että suurempia laboratoriolaitteita. ... + kuva + tekniikkaa, täsmennä: kaasu/ionianalysaattori,[1] raman spektroskopiaan pohjautuvat laitteet... [2][3][4], esim. Thermo Scientific TruScan... ... viranomais/tieteellisiä artikkeleita...
Rikesakkoon määrätyt
- taksojen korotukset 2015: http://oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2015/08/rikesakkoihinkorotus1.syyskuutaalkaen.html
- "kehittäminen" http://oikeusministerio.fi/fi/index/valmisteilla/lakihankkeet/oikeudenkayntijaoikeuslaitos/rikesakko-jarangaistusmaaraysmenettelynkehittaminen.html
- tarkista, osa 2014 tilastoista täällä: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__oik__syyttr/?tablelist=true tai http://www.stat.fi/til/syyttr/uut.html,
- 2014: http://www.stat.fi/til/syyttr/2014/syyttr_2014_2015-09-30_tau_002_fi.html, http://www.stat.fi/til/syyttr/2014/syyttr_2014_2015-09-30_tie_001_fi.html
- kehitys, viimeisenä sarakkeena rikesakko. Oleellinen merkitys kameravalvonnan vaikutuksilla 2000-luvulla: http://www.stat.fi/til/syyttr/2013/syyttr_2013_2014-12-16_tau_001_fi.html
- päivitä artikkelia Nopeusvalvontakamera suomalaisen rangaistuskäytännön osalta. Täydennä: miten ulkomaalaisia kohdellaan, keneltä rikesakot saadaan ja keneltä ei; entä suomalaisten ulkomailla saamat rikesakot, esim. Virossa, Via Balticalta?
- 2013, jaottelu: http://www.stat.fi/til/syyttr/2013/syyttr_2013_2014-12-16_tau_002_fi.html
- 1. Nopeusrajoitus-liikennemerkin noudattamatta jättäminen, TLA 3 § 2: 214 178 /253 932, näistä enemmistö kameravalvonnalla (151 124 kpl). Vuonna 2014 suuri osa määrättiin autoa pysäyttämättä (kameravalvonnalla)
- 2. Turvavyön käyttämättä jättäminen 15 130/ 253 932
- 3. Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajana käytti ajon aikana matkapuhelinta siten, että piti sitä kädessään 5 358 / 253 932
- 4. Varusteiltaan / kunnoltaan / rakenteeltaan säännösten vastaisen ajoneuvon kuljettaminen 2 880 / 253 932
- 5. Katsastamattoman ajoneuvon käyttäminen liikenteessä 1 985 / 253 932
- 6. Tahallaan alle 18-vuotiaana piti hallussaan laillisesti valmistettua / maahantuotua alkoholijuomaa 1 832 / 253 932
- 7. Ulostaminen / virtsaaminen yleisellä paikalla, JL 7 § 2, 1 506 / 253 932
Naisten osuus vankilarangaistuksista ja yhdyskuntapalvelusta
Työstetään, toistaiseksi muutosten lisenssinä CC BY-NC-ND-SA
- Artikkelin keskustelusivun häiriköinti on jatkunut. Tämä torppaa yhteisöllistä tietosanakirja-artikkelin kehittämistä, koska artikkelin sisältöä koskeva keskustelu tulisi löytää artikkelin keskustelusisvulta. Keskustelusivulle kirjattuja perusteluja sorttausvaihtoehtojen valinnoille/rajauksille on jälleen poistettu ja samoin maininnat toiminnallisuuden testaamistarpeesta. Jälkimmäisistä: Alustavana havaintona, uusimmat selainversiot (avustajasta riippuen suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi): Firefox, Chrome, IE, Opera - toimii ok. Taulukoiden sorttausmahdollisuus esillä työpöytäversiossa, muttei mobiilinäkymässä. Viitteiden linkitys ja Finlexin avautuminen toimii. Mobiililaitteella (Android) todettiin pari selaimen kaatumista; kaatuilee kuulemma muutenkin kun useita sivuja on esillä. Ei ole suuri yllätys, että ainakin joissain mobiililaitteissa tiedostokoko saattaa aiheuttaa rajoituksia. Applen Mac/iPad-ympäristössä tai Nokian Lumia/Win 8 -ympyröissä testauksia ole vielä tehty.--Paju (keskustelu) 28. syyskuuta 2014 kello 15.39 (EEST)
- Lähteitä johdantoon, mm. seuraamukset:
- Koskinen, P., 2008: Rikosoikeuden perusteet.[5]
- Nuutila, A.-M., 1997: Rikoslain yleinen osa (Kauppakaari Oy, Helsinki).
- Frände, D., 2012: Yleinen rikosoikeus (2. uudistettu painos, ISBN 978-951-37-6129-5, Edita Publishing, Porvoo)
- Matikkala, 2010: Rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä.
- Tapani, J. & Tolvainen, M. 2011: Rikosoikeus - Rangaistusten määrääminen ja täytäntöönpano....
Oheisseuraamuksia yms.:
- Metsästyskielto: RL 48a:P6
- Rikesakon mahdollisuus / lievä case (mainitse osana johdantoa)[6][7][8]
- KKO:n ennakkotapauksia, tuoreita
Mikäli rikoksentekijä tuomitaan useammasta kuin yhdestä rikokseta, voi teoista yhdessä määrätty enimmäisrangaistus, joka...
...vähäisempiä rikoksia ja rikkeitä. (esimerkkejä...). (vrt. seuraamuskäytännöt; tilastoja...)
Vahingonkorvaukset: esimerkiksi oikeuden pahoinpitelyn yhteydessä aiheutetusta vammasta, pysyvästä haitasta tai kuolemantuottamuksesta määräämät korvaukset voivat ylittää moninkertaisesti itse rikoksesta langetetun sakon määrän.
Luettelo Suomen rikoslain mukaisista rikoksista
Johdanto
Oheinen luettelo listaa tämänhetkiset Suomen rikoslain (39/1889) mukaiset rikokset. Kullekin rikokselle esitetään rikoslain mukainen rangaistusasteikko minimi- ja enimmäisrangaistuksineen.[9] Rikoksen rangaistusasteikko eli teosta tuomittavan alimman ja ylimmän rangaistuksen väli on toiselta nimeltään rangaistuslatitudi.[10][11]
Suomen rikoslakiin on koottu useimmat vakavimmat rikokset, joista Suomessa voi saada vankeutta. Rikoslaki ei kuitenkaan yksinään luettele kaikkia rikoksia eli lakien mukaan rikollista tekoa. Useat muut lait kuvaavat ja määrittelevät vähäisempiä rikoksia ja rikkeitä.
Rikoslain määrittelemien rangaistusseuraamusten lisäksi syytetty voi joutua tuomituksi muiden lakien mukaan (oheisseuraamukset). Esimerkiksi vahingonkorvauksista päättäminen on tavallinen osa tuomioistuinten ratkaisuja rikosjutuissa.[12] Rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tai vaarallisten aineiden kuljetusrikokseen syyllistynyt saa puolestaan oheisseuraamuksena ajokieltoa, enimmillään viisi vuotta.[13]
On huomattava, että osa listatuista rikoksista ja rangaistusmuodoista koskee vain virkamiehiä tai sotilaita. Virkamies voidaan panna viralta; sotilaat saattavat saada kurinpitorangaistuksen.[14] Sota-aikana useiden sotilasrikosten rangaistusasteikko kovenee.[15]
Lapsensurmaan voi syyllistyä vain nainen. Tekijän lisäksi tekoon yllyttäjä voidaan tuomita samaan rangaistukseen. Vuosien saatossa rikoslaista on poistunut vanhoja rikosnimikkeitä ja tullut uusia. Nykyisestä rikoslaista poistuneita rikosnimikkeitä ovat olleet mm. salavuoteus ja majesteettirikos.
Katso myös
- Rangaistukset Suomen lain mukaan
- Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksia 2011 (Vuoden 2009 oikeuskäytännön mukaisesti, vahingonkorvauslain 5 luvun säännösten nojalla kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, pysyvästä haitasta sekä kärsimyksestä suoritettavien korvausten määriä, pdf-julkaisu) - Suositus ohjaa tuomioistuinten tuomitsemien vahingonkorvausratkaisujen määrää. (oikeusministerio.fi)
Lähteet
- ↑ http://www.dpl-surveillance-equipment.com/2502125.html
- ↑ http://www.waynesburg.edu/docman/73-portable-raman-analyzers-performance-in-the-detection-of-controlled-drugs/file
- ↑ http://bwtek.com/products/nanoram/
- ↑ http://www.usp.org/sites/default/files/usp_pdf/EN/pubs-potential_use_of_handheld_raman_devices-biopharma_asia-jan-feb_2014.pdf 1/2014
- ↑ Koskinen P.: Rikosoikeuden perusteet. Forum Iuris. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut. Helsinki: Yliopistopaino, 2008. ISBN 978-952-10-3754-2.
- ↑ Rikoslaki (19.12.1889/39), 41 luku - Aserikoksista, 6 § Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttaminen alaikäiselle Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 26.9.2014
- ↑ Rikoslaki (19.12.1889/39), 41 luku - Aserikoksista, 7 § Toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen luovuttaminen alaikäiselle Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 26.9.2014
- ↑ Rikoslaki (19.12.1889/39), 41 luku - Aserikoksista, 8 § Rikesakko Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 26.9.2014
- ↑ Rikoslaki (19.12.1889/39) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
- ↑ Rangaistusasteikko (Pieni tietosanakirja, 1925-1928, sivut 1117-1118) runeberg.org. Viitattu 26.10.2014.
- ↑ Rangaistusasteikko (Tietosanakirja, 1909-1922, sivut 1447-1448) runeberg.org. Viitattu 26.10.2014.
- ↑ Vahingonkorvauslaki (31.5.1974/412) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
- ↑ Ajokorttilaki (29.4.2011/386), 7 luku - Ajokielto ja muut seuraamukset Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 14.9.2014
- ↑ Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa (255/2014) Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 19.9.2014
- ↑ Rikoslaki (19.12.1889/39), 45 luku - Sotilasrikoksista, 20 § Sotilasrikos sota-aikana Ajantasainen lainsäädäntö, Finlex, finlex.fi, viitattu 20.9.2014