Matti Lassas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Lassas
Henkilötiedot
Syntynyt1969
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Ammatti sovelletun matematiikan professori, akatemiaprofessori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (FK & FL 1992, FT 1996)
Väitöstyön ohjaaja Erkki Somersalo
Instituutti Helsingin yliopisto
Tutkimusalue inversio-ongelmia tukeva matemaattinen teoria sekä tähän liittyvien luonnontieteisten ja teknisten sovellusten kehittäminen
Palkinnot Väisälän palkinto (2004), Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen (2013–)
Aiheesta muualla
Kotisivu

Matti Juhani Lassas (s. 1969 Helsinki)[1][2] on sovellettua matematiikkaa tutkiva professori Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella.[3] Hän on toiminut Suomen Akatemian inversio-ongelmien huippuyksikkön ja Käänteisen mallittamisen ja kuvantamisen huippuyksikön johtajana. Hän on johtanut myös Suomen akatemian Inversio-ongelmien tohtoriohjelmaa. Professori Lassas on akatemiaprofessori kausilla 1.1.2014–31.12.2018 ja 1.1.2019-31.12.2023.[4][5]

Lassas opiskeli Helsingin yliopistossa, ja valmistui sekä filosofian kandidaatiksi että lisensiaatiksi vuonna 1992 ja tohtoriksi vuonna 1996. [1] Hänen väitöskirjansa (1995) oli otsikoitu Non-Selfadjoint Inverse Spectral Problems and Their Applications to Random Bodies. Työn ohjaajana oli Erkki Somersalo.[6]

Hänelle on myönnetty Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto (2004), Inverse Problems International Associationin Calderon palkinto ja Suomen Tiedeseuran E.J. Nyströmin palkinto (2020)[7]. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen hän on ollut vuodesta 2013[8] ja Suomen Tiedeseuran jäsen vuodesta 2020.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto, (ISBN 978-952-99281-1-8 ja 978-952-99281-2-5, viitattu 18 toukokuuta 2019), s. 371View and modify data on Wikidata
  2. Lassas, Matti: Curriculum Vitae (PDF) wiki.helsinki.fi. 2.12.2015. Arkistoitu 2.2.2017. Viitattu 23.1.2017.
  3. Matti Lassas. Yleisnäkymä (Tuhat-tutkimustietojärjestelmä) Helsingin yliopisto, helsinki.fi. Viitattu 22.1.2016.
  4. Akatemiaprofessorit Suomen Akatemia, aka.fi. Arkistoitu 23.1.2016. Viitattu 22.1.2016.
  5. Lassas, Matti. 1.1.2014–31.12.2018 Suomen Akatemia, aka.fi. Arkistoitu 29.1.2016. Viitattu 22.1.2016.
  6. Matti Lassas (Mathematics Genealogy Project) North Dakota State University, ndsu.nodak.edu. Arkistoitu 9.8.2018. Viitattu 18.5.2019. (englanniksi)
  7. Arkistoitu kopioVäisälän palkinnon saajat 2000– Suomalainen Tiedeakatemia, acadsci.fi. Arkistoitu 10.4.2019. Viitattu 18.5.2019.
  8. Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet päivitetty 13.3.2019. Suomalainen Tiedeakatemia. Viitattu 18.5.2019.
  9. SPHINX Årsbok - Vuosikirja - Yearbook 2020-2021, s. 221. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica, 2021.