Venäjä

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 14. heinäkuuta 2008 kello 14.34 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Российская Федерация
Rossijskaja Federatsija
Venäjän federaatio
Venäjän lippu Venäjän vaakuna
lippu vaakuna

Venäjän sijainti

Valtiomuoto liittotasavalta
Presidentti
Pääministeri		 Dmitri Medvedev
Vladimir Putin
Pääkaupunki Moskova (10 409 200 as.)
55° 45' N, 37° 37' E
Muita kaupunkeja Pietari (4 661 219 as.), Novosibirsk (1 425 600 as.), Nižni Novgorod (1 334 249 as.), Jekaterinburg, Omsk, Ufa, Tseljabinsk, Kazan, Rostov-na-Donu, Volgograd, Perm, Vladivostok
Pinta-ala
– yhteensä 17 075 400 (sijalla 1)
– josta sisävesiä 1,1 %
Väkiluku (2006) 142 894 000 (sijalla 8)
– väestötiheys 8,5
– väestönkasvu −0,37 (2005)
Viralliset kielet venäjä koko federaatiossa, noin 30 muuta kieltä alueellisesti
Valuutta rupla (RUB)
BKT (2003)
– yhteensä 1 287 mrd. USD  (sijalla 10)
– per asukas 11 209 USD
HDI (2003) 0,802 (sijalla 65)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 4,9
– teollisuus 33,9
– palvelut 61,2
Aikavyöhyke +2 / UTC+12
– kesäaika UTC+3 / UTC+13
Itsenäisyys
Neuvostoliitosta:
12. kesäkuuta 1990 (suvereenisuusjulistus)
Lyhenne RU
– ajoneuvot: RUS
– lentokoneet: RA
Kansainvälinen
suuntanumero		 +7
Tunnuslause ei virallista mottoa
Kansallislaulu ”Venäjän federaation hymni”
Edeltäjä(t) Neuvostoliitto (1923–1991)
Neuvosto-Venäjä (1917–1922)
Venäjän keisarikunta (1699–1917)
Moskovan Venäjä (1400-luku–1699)
Moskovan ruhtinaskunta (1200-luku–1400-luku)

Venäjän federaatio (ven. Росси́йская Федера́ция, Rossijskaja Federatsija) eli Venäjä Ru-Rossiyskaya_Federatsiya_Rossiya.ogg (Россия) (ohje) (ven. Росси́я, Rossija) on kahdelle mantereelle levittäytyvä valtio, joka käsittää suurimman osan pohjoisesta Euraasiasta. Se on puolipresidentillinen tasavalta, joka koostuu 83:sta liittovaltiosubjektista. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Lisäksi Venäjän läheisyydessä sijaitsevat Yhdysvaltojen Alaska, Ruotsi, Tanska, Turkki sekä Japani, joihin on kaikkiin vain vähän merimatkaa (Beringinsalmea, Itämerta, Mustaamerta ja La Pérousen salmea pitkin).

17 miljoonan neliökilometrin pinta-alallaan Venäjä on alueeltaan selvästi suurin valtio maailmassa, ja se peittää enemmän kuin kahdeksannesosan maapallon maa-alueista; 142 miljoonalla asukkaallaan se on maailman yhdeksänneksi väkirikkain maa. Se käsittää suurimman osan Pohjois-Aasiaa ja 40 prosenttia Euroopasta levittäytyen 11 aikavyöhykkeelle ja pitäen sisällään lukuisia eri kasvillisuus- ja maatyyppejä. Venäjällä on maailman suurimmat mineraali- ja energiavarat,[1] ja sitä pidetään energian supervaltana. Samoin maalla on maailman suurimmat metsävarat ja sen järvissä on noin neljäsosa maailman sulasta makeasta vedestä.[2]

Itäslaavit alkoivat levittäytyä Venäjän alueelle noin 500- ja 600-lukujen tienoilla. Kiovan Venäjäksi kutsuttu valtio ilmaantui 800-luvulla ja omaksui kristinuskon vuonna 988.[3] Kiovan Venäjää seurasi Moskovan ruhtinaskunta. 1700-luvulla perustettiin huomattavasti laajempi Venäjän keisarikunta, joka ulottui Puolasta Tyynelle valtamerelle. Venäjästä tuli maailmanlaajuinen valtatekijä keisarikunnan aikoihin, ja se perusti myöhemmin Neuvostoliiton, maailman ensimmäisen ja suurimman perustuslailtaan sosialistisen valtion.[4] Nykyinen Venäjän Federaatio perustettiin Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991, ja se peri Neuvostoliiton oikeussubjektin aseman.[5] Venäjä on Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, kuuluu johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmään ja on Itsenäisten valtioiden yhteisön johtojäsen. Se on yksi viidestä virallisesti ydinasevaltioksi tunnustetusta maasta, ja sillä on maailman suurimmat joukkotuhoaseiden varastot.

Maantiede

Venäjän Federaatio ulottautuu kattamaan suurimman osan Euraasian pohjoisosista. Kokonsa vuoksi Venäjän maantiede sisältää paljon vaihtelua sekä toisaalta laajoja tietyn tyyppisestä maastosta koostuvia alueita. Tietyt ilmasto-, kasvillisuus- ja maaperätyypit levittäytyvät maassa hyvin laajoille alueille.[6] Pohjoisesta etelään katsottuna Itä-Euroopan tasanko on ensin tundraa, sitten havumetsää (taiga), sen jälkeen seka- ja lehtimetsää, ja lopuksi nurmimaata ja aroa, joka muuttuu Kaspianmeren tuntumassa jo lähes aavikoksi kasvillisuuden vaihtuessa ilmaston mukana. Siperiassa taiga on maan länsiosia hallitsevampi, mutta sielläkin luonto muuttuu vastaavalla tavalla pohjoisesta etelään mentäessä. Venäjällä on 23 UNESCO:n Maailmanperintöluettelon kohdetta[7] ja 40 UNESCOn Biosfäärialuetta.[8]

Topografia

Joki Uralilla
Baikaljärven rantaa
Siperia
Kamtšatkan niemimaa

Geodeettista viivaa pitkin Venäjän kaksi kauimpana toisistaan olevaa pistettä ovat noin 8 000 kilometrin matkan päässä toisistaan. Näistä läntisin piste sijaitsee Puolan rajalla olevalla niemellä, joka erottaa Gdanskinlahden Veikselinhaffista; itäisin piste sijaitsee Kuriilien saarilla, muutaman kilometrin päässä Japanin Hokkaidōsta. Samalla leveyspiirillä pysyen Venäjän suurin leveys on 6 600 kilometriä. Tällöin läntisin piste on sama niemi Puolan rajalla ja itäisin Diomeden saarilla Alaskan lähellä. Venäjän federaatio levittäytyy yhdelletoista aikavyöhykkeelle.

Venäjällä on maailman suurimmat metsävarat[2], joiden takia se tunnetaan "Euroopan keuhkoina". [9] Vain Amazonin sademetsät sitovat niitä enemmän hiilidioksidia, joten Venäjän metsistä tulee paljon happea Euroopan lisäksi koko maailmalle. Koska Venäjällä on yhteys kolmelle valtamerelle — Atlantille, Pohjoiselle jäämerelle sekä Tyynelle valtamerelle — Venäjän kalastuslaivat tuovat suuren osan maailman kalasaaliista.[10] Venäjän alueella on 10 prosenttia maailman viljelykelpoisesta maasta.[11]

Suurin osa Venäjästä koostuu valtavista tasangoista, jotka ovat yleensä etelämpänä aroja ja pohjoisempana metsäisiä. Pohjoisrannikko on tundraa. Maan etelärajoilla on vuoristoalueita, kuten Kaukasus (johon kuuluu Euroopan korkein paikka, Elbrus, 5 642 m) ja Altai. Samoin itäosissa sijaitsevat Verhojanskinvuoret ja Kamtšatkann tulivuoret. Uralvuoret muodostavat pohjoisesta etelään kulkevan mineraalivaroiltaan rikkaan vuorijonon, joka erottaa Euroopan Aasiasta.

Venäjällä on 37 000 kilometriä rantaviivaa etupäässä Pohjoisen jäämeren ja Tyynen valtameren rannikoilla sekä myös Itämerellä, Mustallamerellä ja Kaspianmerellä.[12] Muista meristä Barentsinmeri, Vienanmeri, Karanmeri, Laptevinmeri, Itä-Siperian meri, Beringinmeri, Ohotanmeri ja Japaninmeri ovat yhteydessä Venäjään. Suurimpiin saariin ja rannikkoalueisiin kuuluvat esimerkiksi Novaja Zemlja, Frans Joosefin maa, Uuden-Siperian saaret, Wrangelinsaari, Kuriilit sekä Sahalin. The Diomeden saarista yksi on Venäjän puolella ja siitä on vain kolme kilometriä saariryhmän Yhdysvaltojen omistamille saarille, ja Kunashirin saari on noin 20 kilometrin päässä Hokkaidōsta.

Venäjällä on tuhansia jokia ja sisäalueiden vesistöjä, joiden ansiosta maalla on yhdet maailman suurimmista pintavesivarannoista. Tärkein makean veden lähde on Baikaljärvi, joka on maailman suurin, puhtain ja tilavin makean veden järvi,[13]sisältäen viidesosan maailman makeista pintavesistä.[14] Maan sadastatuhannesta joesta[15] kuuluisin on Volga, joka on Euroopan pisin joki ja lisäksi keskeinen Venäjän historian kannalta. Muita merkittäviä jokia ovat muun muassa Lena, Ural ja Amur. Suurimpiin järviin kuuluu Baikaljärvi, Laatokka sekä Ääninen. Venäjän alueella on maailman runsaimmat luonnonvarat, joihin kuuluu tärkeimpinä raakaöljyä, maakaasua, hiiltä, puuta ja mineraaleja.[12][16]

Ilmasto

Venäjän ilmaston muotoutumisen taustalla on useampia tekijöitä. Maan valtava koko sekä monien alueiden etäisyys merestä tarkoittavat, että dominoivana ilmastotyyppinä on mannerilmasto, joka vallitsee sekä Euroopan että Aasian puoleisella Venäjällä lukuunottamatta tundra-alueita ja maan kaakkoisnurkkaa.[6] Etelän vuoret estävät lämpimien ilmamassojen tulon Intian valtamereltä ja lännen sekä pohjoisen arot tekevät maan avoimeksi arktisen alueen ja Atlannin vaikutuksille.[17]

Lähes koko Venäjän alueella on erotettavissa vain kaksi vuoden aikaa: talvi ja kesä. Kevät ja syksy ovat yleensä lyhyitä välikausia hyvin matalan ja hyvin korkean lämpötilan kausien välissä.[17] Kylmin kuu on tammikuu (meren rannoilla helmikuu), lämpimin on yleensä heinäkuu. Tyypillistä maalle on lämpötilojen suuri vaihteluväli. Talvella lämpötilat viilenevät sekä etelästä pohjoiseen että lännestä itään.[6] Kesät voivat olla varsin kuumia ja kosteita jopa Siperiassa. Sotšia ympäröivä Mustanmeren rannikkoalue on ilmastoltaan subtrooppinen.[18] Kuivimpia alueita ovat mannermaan sisimmät alueet.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia

Varhaiset ajat

Kurgaanihypoteesi: Eteläinen Venäjä Indoeurooppalaisten kansojen kantakotina

Esihistoriallisina aikoina Etelä-Venäjän suurilla aroilla asui hajanaisia vaeltavien paimentolaisten heimoja. Antiikin aikaan Kaspian aroilla asuivat skyytit.[19] Näiden arolla eläneiden yhteiskuntien jäännöksiä on löydetty 1900-luvun aikana muun muassa Stravropolista,[19] Tšeljabinskista [20] Arkaimista, Uralin eteläpuolen aroilta[21] sekä Altain vuoristosta.[22] 700-luvun eaa. jälkipuolella antiikin Kreikan kauppiaat välittivät Venäjän alueelle vaikutteita omasta yhteiskunnastaan Donin ja Tamaninniemen kauppapaikkojen kautta.[23] 200- ja 500-luvuilla EAA Krimin itäosissa sijainnut Bosporoksen valtakunta, hellenistinen Kreikan siirtokuntia seurannut politeia,[24] jäi sotaisten paimentolaiheimojen, kuten hunnien ja avaarien, toistuvien hyökkäysten alle.[25] Turkkilainen kansa, kasaarit, hallitsivat Volgan eteläosien jokialueen aroja Kaspianmeren ja Mustanmeren välissä 700-luvulle saakka.[26]

Euroopan puoleisen Venäjän kulttuurit Varjagien tuloon asti.

Nykyvenäläisten kielelliset esi-isät olivat slaaviheimoja, joiden alkuperäisen kotialueen jotkut tutkijat ovat sijoittaneet Pripetin soiden metsäalueille. [27] Itäslaavit asettuivat näin vähitellen Venäjän länsiosiin kahtena aaltona, joista toinen liikkui Kiovasta kohti nykyisiä Suzdalin ja Muromin alueita ja toinen Polatskista kohti Novgorodia ja Rostovia.[28] 600-luvulta alkaen itäslaavit edustivat suurinta osaa läntisen Venäjän asukkaista[28], ja niihin yhdistyi hitaasti mutta rauhanomaisesti suomalais-ugrilaisia heimoja, joihin kuuluivat muun muassa merjalaiset,[29] muromat,[30] ja metseräläiset.[31]

Kiovan Venäjä

Pääartikkeli: Kiovan Venäjä
Kiovan Venäjä 1000-luvulla

Länsi-Euroopassa Skandinavian viikingit ja idempänä rusit eli varjagit[32] liikkuivat mantereensa pohjoisosissa harjoittaen sekä kauppaa että merirosvousta. 800-luvun puolivälissä heidän käyttämänsä vesitiet ulottuivat Itä-Baltiasta Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.[33] Varhaisimman venäläisen historiankirjoituksen mukaan Rurik-niminen varjagi tuli Novgorodin valtiaaksi vuoden 860 tienoilla [3] ja hänen seuraajansa laajensivat valtaansa Kiovaan,[34] joka oli aiemmin ollut kasaarien vallassa.[35] Taru ei kirjaimellisesti voi pitää paikkaansa, sillä Novgorod syntyi vasta 900-luvulla mutta ilmeisesti skandinaaveilla oli merkittävä rooli itäslaavilaisen valtakunnan synnyssä.

900- ja 1000-luvuilla Kiovan Venäjästä tuli suurvalta.[36] 1000- ja 1100-luvuilla turkkilaisten paimentolaisheimojen, kuten kiptšakien ja petsenegien, jatkuvat hyökkäykset saivat aikaan slaavien massiivisen muuton turvallisimmille pohjoisen metsäalueille, erityisesti Metsäntaka-nimellä tunnetulle seudulle.[37] Monien muiden Euraasien alueiden tavoin nämä alueet joutuivat mongolien valtaamiksi 1230-luvun loppupuolelta alkaen. Myöhemmin nämä myös tataareina tunnetut valloittajat muodostivat Kultaisena Ordana tunnetun valtion, joka ryösteli Venäjän alueen ruhtinaskuntia ja hallitsi alueen etelä- ja keskiosia yli kolmen vuosisadan ajan. Mongolien valta hidasti alueen taloudellista ja sosiaalista kehitystä.[38] Novgorodin tasavalta sekä Pihkova säilyttivät kuitenkin osan autonomiastaan mongolien aikana ja osin säästyivät muita alueita vaivanneilta levottomuuksilta. Aleksanteri Nevalaisen johtamat novgorodilaiset olivat karkoittaneet saksalaiset ristiretkijoukot, jotka pyrkivät muuttamaan alueen siirtomaakseen. Kiovan Venäjän valtio hajaantui lopulta sitä kollektiivisesti hallinneen ruhtinasperheen sisäisten kamppailujen tuloksena. Mongolit olivat hävittäneet Kiovan pahasti vuonna 1240, sen valta-asema hiipui ja sitä ympäröineet Vladimir-Suzdal koillisessa, Novgorodin tasavalta luoteessa sekä kaakossa sijainnut Galicia-Volynia puolestaan suhteessa vahvistuivat. [39] Galicia-Volynia sulautui lopulta Puola-Liettuaan, kun taas mongolien vallan alle jäänyt Vladimir-Suzdal ja itsenäinen Novgorodin tasavalta muodostuivat modernin Venäjän perustaksi.[3]

Moskovan ruhtinaskunta ja Venäjän tsaari

Pääartikkelit: Moskovan ruhtinaskunta ja Tsaari
Tiedosto:Muscovy-Russia 1300-1796.jpg
Venäjän kasvu, 1300—1796
Näkymä keskiaikaisesta Venäjästä

Kiovan Venäjän voimakkain seuraajavaltio oli Moskovan ruhtinaskunta. Se liitti itseensä kilpailevia valtioita, kuten Tverin ja Novgorodin, ja tuli lopulta modernin Venäjän perustaksi. Vuonna 1453 tapahtuneen Konstantinopolin luhistumisen jälkeen Moskova omaksui itselleen Bysantin valtakunnan perinnön. Ollessaan yhä mongoli-tataarien alaisena 1300-luvun alkupuolella, Moskovan ruhtinaskunta alkoi näiden suostumuksella vaatia itselleen lisää vaikutusvaltaa Länsi-Venäjään. Venäjän ortodoksikirkon ja etenkin pyhimys Sergei Radonežilaisen aloittaman hengellisen elämän elvyttämisen tukemana Venäjä kukisti mongoli-tataarit lopulta vuonna 1380 käydyssä Kulikovon taistelussa. Iivana III (tunnettu "Iivana Suurena") lopulta onnistui pääsemään irti valloittajien otteesta ja yhdisti ympäröivät alueet Moskovan alaisuuteen. Hän nimitti itsensä "Koko Venäjänmaan suuriruhtinaaksi".[40]

Vuonna 1547, Iivana IV , joka tunnetaan Iivana Julmana, kruunattiin virallisesti Venäjän ensimmäiseksi tsaariksi. Pitkän valtakautensa aikana Iivana IV liitti alueeseensa Volgan rannoilla sijainneet tataarien kaanikunnat (Kazanin ja Astrahanin) ja muutti Venäjän monietniseksi maaksi, jossa oli nyt myös merkittävä määrä islaminuskoisia. Iivana IV sääti uuden lakikokoelman, perusti ensimmäisen Venäjän feodaalihallinnon edustuselimen ja myönsi maaseudun alueille paikallisen itsehallinnon.[41][42] Iivana IV:n valtakautta varjosti kuitenkin pitkä ja epäonnekas Liivinmaan sota, jossa Venäjä taisteli Puolaa, Liettuaa ja Ruotsia vastaan päästäkseen Baltian rannikoille ja sen myötä paremmin käsiksi kaupankäyntiin meriteitse.[43] Sotilastappiot, tautiepidemiat ja huonot sadot [44] heikensivät valtiota ja Krimin tataarit onnistuivat polttamaan Moskovan vuonna 1571.[45] Iivan Julman poikien kuolema sekä nälänhätä vuosina 1601–1603[46] johtivat maan sisällissotaan ja ulkovaltojen sekaantumiseen 1600-luvun alkupuolen "sekasorron aikana".[47] 1600-luvun puoliväliin mennessä Venäjän siirtokuntia oli perustettu jo itäiseen Siperiaan, Tšuktšien niemimaalle sekä Amurjoen ja Tyynen valtameren rannoille. Vuonna 1648 venäläiset tutkimusmatkailijat näkivät ensimmäistä kertaa Aasian ja Pohjois-Amerikan toisistaan erottavan Beringinsalmen.

Venäjän keisarikunta

Pääartikkeli: Venäjän keisarikunta
Pietari Suuri perusti virallisesti Venäjän Keisarikunnan vuonna 1721

Venäjän keisarikunta perustettiin virallisesti Romanovin dynastian ja Pietari I:n (Pietari Suuri) aikana. Vuosina 1682–1725 hallinnut Pietari löi Ruotsin suuressa Suuressa Pohjan sodassa, ja sai siltä Länsi-Karjalan sekä Inkerin (jonka Venäjä oli menettänyt "sekasorron aikana")[48], Eestin ja Liivinmaan. Nyt Venäjälle avautui pääsy Itämerelle ja kaupankäyntiin meriteitse.[49] Pietari perusti Inkeriin uuden pääkaupungin, Pietarin. Hänen muut uudistuksensa toivat Venäjälle runsaasti kulttuurisia vaikutteita Länsi-Euroopasta. Katariina II (Katariina Suuri), joka oli vallassa vuosina 1762–1796, jatkoi pyrkimyksiä nostaa Venäjä yhdeksi Euroopan suurvalloista.[50] Liittolaisinaan Preussi ja Itävalta, Venäjä kohtasi Napoleonin Ranskan ja jakoi kilpailijansa Puola-Liettuan pienemmiksi alueiksi saaden suuria alueita lännestä. Voitoillaan sodassa Turkkia vastaan Venäjä oli saanut 1800-luvun alkuun tultaessa suuria uusia alueita Eteläkaukasiasta. [51]Napoleonin valloitusretki Venäjälle epäonnistui osin Venäjän kylmän talven johdosta, ja hän menetti yli 95% käyttämistään joukoista.[52] Napoleonin sodissa taistelleet upseerit toivat Venäjälle liberalistisia aatteita, ja he yrittivät jopa rajoittaa tsaarin valtaa vuoden 1825 Dekabristikapinassa, jonka jälkeen poliittista liikehdintää pyrittiin tukahduttamaan.[53]

Maaorjuuden säilyminen ja Nikolai I:n konservatiivinen politiikka haittasi Venäjän kehitystä 1800-luvun puolivälissä. Nikolaita seurannut Aleksanteri II (1855–1881) sen sijaan aloitti merkittäviä uudistuksia alkaen maaorjuuden lakkauttamisesta vuonna 1861. Nämä suuret uudistukset vauhdittivat maan teollistumista. Aleksanteri III:n ja hänen poikansa Nikolai II:n aikakaudella yhteiskunnalliset ja taloudelliset konfliktit kuitenkin pahenivat. [54]Tehdastyöläisten kurjat olot toivat runsaasti kannatusta vallankumouksellisille sosialistiliikkeille. Vuoden 1905 tammikuussa lakkoilevat työntekijät osoittivat mieltään rauhanomaisesti uudistusten puolesta Pietarissa. Sotilaat ampuivat heitä tappaen ja haavoittaen satoja. Tsaarin epäonnistuminen alun perin suositussa sodassa Japania vastaan sekä verisenä sunnuntaina tunnetut tapahtumat käynnistivät vuoden 1905 vallankumouksen. Armeija kukisti kansannousun varsin nopeasti ja Nikolai II säilytti suurimman osan vallastaan, mutta joutui kuitenkin myöntymään moniin reformeihin, kuten sananvapauteen, kokoontumisvapauteen, poliittisten puolueiden laillistamiseen sekä lakiasäätävän elimen, eli duuman luomiseen. Työläisten olosuhteet eivät kuitenkaan parantuneet.[55]

Napoleon perääntyy Moskovasta
Venäjän keisarikunta vuonna 1866 ja sen vaikutusalueet

Venäjä lähti ensimmäiseen maailmansotaan Serbia liittolaisenaan ja soti kolmella rintamalla ilman liittolaismaidensa apua. Venäjän johdon pelkona oli Saksan valta-aseman voimistuminen Euroopassa. Vaikka armeija ei ollut vielä lähellä kukistumistaan, olivat ihmiset kyllästyneet sodan nouseviin kustannuksiin ja kuolonuhreihin, korruptioon sekä syytteisiin korkea-arvoisten henkilöiden maanpetoksesta. Näiden asioiden ja muutenkin hallintoa kohtaan tunnetun epäluulon seurauksena olivat vuoden 1917 vallankumoukset.[56] Työläiset ja talonpojat lähtivät useisiin kansannousuihin ympäri maata tukenaan etupäässä maaseudulta kotoisin olleita sotilaita. Demokraattisesti valitut neuvostot olivat monien kapinoiden alullepanijoita. Helmikuun vallankumouksessa monarkia korvattiin poliittisten puolueiden muodostaman koalition hauraalla väliaikaishallituksella. Tämä oli keisarivallan loppu Venäjällä ja Nikolai II perheineen vangittiin ja myöhemmin teloitettiin sisällissodan aikana. Vaikka väliaikaishallitus sai alun perin neuvostojen tuen taakseen, se epäonnistui monien kiistakysymysten ratkaisemisessa, mikä johti Lokakuun vallankumoukseen, jossa Leninin johtamat "bolshevikit" lakkauttivat väliaikaishallituksen ja perustivat kommunistisen valtion.[57]

Neuvostovenäjä

Pääartikkeli: Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta
Vladimir Lenin

Lokakuun vallankumouksen jälkeen puhkesi sisällissota uuden bolshevikkihallinnon, sosialistivallankumouksellisten, mensevikien ja valkoisten välillä. Bolshevikien tekemä Brest-Litovskin rauha lopetti sotatoimet keskusvaltojen kanssa ja Venäjä pääsi näin ulos ensimmäisestä maailmansodasta. Venäjä menetti sopimuksessa alueita Ukrainasta, Puolasta ja Balttian alueilta sekä Suomen kokonaisuudessaan. Ympärysvallat aloittivat tämän seurauksena intervention Venäjälle bolshevikien vastaisia voimia tukeakseen. Bolshevikit ja valkoiset karkottivat ja teloittivat toisiaan (punainen ja valkoinen terrori). Kilpailevat sosialistiryhmät tuhottiin sodan kuluessa ja neuvostojen paikallinen päätäntävalta poistettiin. Sisällissodan päättyessä maan talous ja infrastruktuuri olivat raunioina. Sisällissodasta voittajina selvittyään Venäjän neuvostotasavalta sekä kolme muuta neuvostotasavaltaa muodostivat Neuvostoliiton 22. joulukuuta vuonna 1922. Venäjän neuvostotasavalta johti Neuvostoliittoa läpi sen 74-vuotisen historian. Sen väestö oli puolet Neuvostoliiton väestöstä. Bolshevikit ottivat käyttöön uudistuksia, kuten ilmaisen terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaaliturvan kaikille kansalaisille. Samoin perustettiin oikeudet asumiseen ja työhön. Naisten oikeuksien edistämiseksi luotiin uusia lakeja.[58] Neuvostoliitossa oli reformien alettua laajimmat oikeudet avioeron suhteen ja se oli ensimmäinen maa, joka laillisti abortin. Leninin kuoleman jälkeen vuonna 1924 Josef Stalin nousi valtaan. Hän oli miljoonittain omia kansalaisiaan vainoissa tuhonnut diktaattori. Hän kehitti suunnitelmataloutta ja teollisti maata rivakkaan vauhtiin, muuttaen maan taloudellista rakennetta suuresti lyhyessä ajassa. Osana talousreformeja oli maatalouden kollektivisointi.[59]

Tiedosto:Soviet soldiers moving at Stalingrad2.jpg
Stalingradin taistelu, 1942.

Toisen maailmansodan alussa Stalin sopi "etupiirijaosta" Saksan kanssa. Neuvostoliitto erotettiin kansainliitosta sen hyökätessä Suomeen vuonna 1939. Vuonna 1941 Natsisaksa hyökkäsi Neuvostoliittoon maailmanhistorian suurimmilla hyökkäysjoukoilla[60] avaten näin sodan itärintaman. Vaikka saksan armeija oli aluksi menestyksekäs, he alkoivat kohdata tappioita Moskovan liepeillä ja kokivat ensimmäisen suuren häviön Stalingradin taistelussa talvena 1942–1943.[61] Neuvostojoukot marssivat Itä-Eurooppaan vuosina 1944–45 ja valloittivat Berliinin vuoden 1945 toukokuussa. Neuvostoliiton miestappiot olivat valtavat: 10,6 miljoonaa sotilasta ja 15,9 miljoonaa siviiliä,[62] eli puolet koko toisen maailmansodan uhreista. Samoin maan talous ja infrastruktuuri tuhoutui taas pahan kerran.[63] Neuvostoliitto oli kuitenkin sodan jälkeen suurvalta. Puna-armeija oli valloittanut Itä-Euroopan (mukaan lukien Itä-Saksa), ja Stalin asetti näihin maihin kommunistiset hallitukset luoden niistä Neuvostoliiton satelliittivaltioita. Neuvostoliitosta tuli pian maailman toinen ydinasevaltio. Se yritti liittyä NATOon Euroopan vakauttamiseksi, mutta tämän epäonnistuttua perusti oman Varsovan liittonsa kamppaillakseen Yhdysvaltojen kanssa maailman herruudesta kylmänä sotana tunnettuna aikana.[64]

Tiedosto:Gagarin space suite.jpg
Juri Gagarin, ensimmäinen ihminen avaruudessa

Stalinin seuraajan Nikita Hruštšovin aikana Neuvostoliitto laukaisi ensimmäisenä maana maata kiertävän satelliitin, joka tunnettiin nimellä Sputnik 1, ja venäläinen kosmonautti Juri Gagarin lensi ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen kiertäen maapallon Vostok 1 aluksessa. Jännite Yhdysvaltain välillä kasvoi, kun maat kiistelivät ydinohjusten sijoittamisesta Turkkiin ja Kuubaan. Kuuban ohjuskriisi oli laukaista ydinsodan. Hruštšovin syrjäytymisen jälkeen seurasi kollektiivisen johdon aika, kunnes Leonid Brežnevistä tuli 1970-luvun alussa maan johtohahmo. Hänen aikanaan talouskehitys pysähteli ja maa juuttui Afganistanin sotaan. Tyytymättömyys sotaa kohti kasvoi, kunnes neuvostojoukot vetäytyivät vuonna 1989.[65]

Vuodesta 1985 eteenpäin Mihail Gorbatšov aloitti glasnostin (avoimuus) ja perestroikan (uudelleenrakentaminen) valtion modernisoimiseksi. Maan talous oli Yhdysvaltain jälkeen toiseksi suurin.[66] Viimeisinä vuosinaan, neuvostotalous kuitenkin kärsi tavaroiden puutteesta kaupoissa, suurista budjettivajeista ja rahantarjonnan myötä nousseesta inflaatiosta.[67] Vuoden 1991 elokuussa seurasi vallankaappaus Gorbatsovia vastaan. Sen tarkoituksena oli säilyttää Neuvostoliitto, mutta se johtikin lopulta sen purkautumiseen. Venäjän tasavallassa johtajaksi nousi Boris Jeltsin, joka julisti kommunistien vallan päättyneeksi. Neuvostoliitto hajaantui 15 itsenäiseksi valtioksi joulukuussa 1991. Jeltsin oli äänestetty presidentiksi kesäkuussa 1991 Venäjän ensimmäisissä presidentinvaaleissa.[68]

Venäjän federaation aika

Neuvostoliiton hajoamisen aikana ja sen jälkeen tehtiin pitkälle meneviä talousreformeja, kuten laajoja yksityistämisohjelmia sekä markkinoiden ja kaupan vapauttamista. Tänä aikana Venäjän talous ajautui suureen kriisin. Tätä aikakautta kuvastivat tuotannon raju supistuminen (teollisuustuotanto puolittui) sekä bruttokansantuotteen pieneneminen noin 50 prosentilla vuosien 1990 ja 1995 välillä.[69][70] Lokakuussa 1991 Jeltsin ilmoitti, että Venäjä ottaa käyttöönsä rajun shokkiterapiaksi kutsutun talousuudistusohjelman, jota Yhdysvallat ja Kansainvälinen valuuttarahasto suosittelivat.[71][72] Hintojen säätely lakkautettiin ja yksityistäminen aloitettiin. Miljoonat ihmiset putosivat köyhyyteen. Maailmanpankin mukaan Neuvostoliiton ajan lopussa 1,5 prosenttia ihmisistä eli köyhyydessä kun taas vuoden 1993 puolivälissä peräti 39–49 prosenttia väestöstä oli köyhiä.[73] Palkkojen maksujen viivästymisestä tuli pysyvä ongelma, kun miljoonien ihmisten palkat maksettiin kuukausia tai jopa vuosia myöhässä. Venäjä sai vastuulleen Neuvostoliiton ulkoisen velan maksamisen, vaikka sen väestö oli vain puolet Neuvostoliiton väestöstä.[74] Yksityistäminen siirsi yritysten johtamisen pois valtion toimielimiltä yksityishenkilöiden ryhmille, joilla oli yhteyksiä sekä hallitukseen että Venäjän mafiaan. Väkivaltaiset rikollisryhmät saivat usein haltuunsa valtionyritykset käyttäen salamurhia ja kiristystä. Hallituksen virkamiesten korruptiosta tuli osa päivittäistä elämää. Monet vastarikastuneet gangsterit ja liikemiehet siirsivät miljardiomaisuuksiaan rahassa ja muussa muodossa ulos maasta, joka tarkoitti valtavaa pääomapakoa.[75] Äkillinen ja pitkä lama lamautti laajemmin koko yhteiskuntaa. Sosiaalipalvelut romahtivat, syntyvyysaste putosi ja kuolleisuusaste ampaisi rajuun nousuun. 1990-luvun alku ja keskivaiheet olivat laittomuuksien aikaa. Rikollisjengit ja järjestäytynyt rikollisuus sekä murhat ja muut väkivaltarikokset riistäytyivät hallinnasta.[76]

Moskovaa rakennetaan. Kaupunki on maailman kallein paikka elää.[77]

Vuonna 1993 maa ajautui perustuslailliseen kriisiin, joka oli Moskovan rajuin sisäinen taistelu Lokakuun vallankumouksen jälkeen.[78] Presidentti Jeltsin hajotti parlamentin laittomasti[79] sen vastustaessa hänen aikeitaan keskittää valtaa ja kiihdyttää epäsuosittuja uusliberalistisia uudistuksia; vastauksena lainsäädäntövallan edustajat sulkivat itsensä valkoisen talon sisään, erottivat Jeltsinin ja valitsivat uuden presidentin. Seurasi suuria protesteja Jeltsiniä vastaan ja satoja kuoli väkivaltaisuuksissa. Asevoimat tukenaan Jeltsin lähetti armeijan ottamaan haltuunsa valkoinen talo ja häätämään sen puolustajat. Armeija hoiti tehtävän panssarivaunujen ja tykistön avulla ja ajoi kansanedustajat ulos.

1990-lukua leimasivat aseistetut etniset konfliktit Pohjois-Kaukasuksella. Konflikteissa oli kyse islamistien kapinasta federaation valtaa vastaan (etenkin Tšetšeniassa) tai paikallisten ryhmien välisistä etnisistä tai klaanien kahinoista (kuten Pohjois-Ossetia-Alaniassa osseettien ja inguušien välillä tai eri klaanien välillä Tšetšeniassa). 1990-luvun alussa tšetšeeniseparatistit julistivat maan itsenäiseksi, jonka jälkeen alueella on käyty katkottaista sissisotaa (Ensimmäinen Tšetšenian sota, Toinen Tšetšenian sota) tšetšeenien kapinallisryhmien sekä Venäjän armeijan välillä.[80] Separatistien terroristihyökkäykset siviileitä vastaan, kuten Venäjän kerrostalopommit, Moskovan teatterikaappaus ja Beslanin koulukaappaus tappoivat satoja ihmisiä ja aiheuttivat huomiota maailmalla. Tšetšenian sodissa kuoli joidenkin arvioiden mukaan pari sataatuhatta ihmistä ja niihin liittyi paljon siviileitä vastaan kohdistettuja julmuuksia ja muita sotarikoksia. Suuret budjettivajeet sekä Aasian talouskriisi saivat aikaan vuonna 1998 Venäjän talouskriisin[81], joka supisti maan BKT:ta entisestään.[70] Vuosituhannen viimeisenä päivänä (1999) presidentti Jeltsin erosi presidentin tehtävistään ja jätti paikan äskettäin nimitetylle pääministerille, Vladimir Putinille, joka voitti vuoden 2000 presidentinvaalit. Putin lisäsi suosiotaan tukahduttamalla tšetšeenien vastarinnan, vaikka ajoittainen väkivalta jatkuu alueella edelleen. Korkeat öljyn hinnat ja heikko valuutta yhdistettynä kasvavaan kotimaiseen kysyntään, kulutukseen ja investointeihin asettivat Venäjän talouden tähän päivään jatkuneelle kasvu-uralle, nostaen ihmisten materiaalista elintasoa ja lisäten Venäjän painoarvoa kansainvälisessä politiikassa.[12] Putin on saanut länsimaista paljon kritiikkiä uudistustensa epädemokraattisiksi katsotuista piirteistä[82]. Putinin Venäjää on arvosteltu erityisesti median vapauden polkemisesta. Esimerkiksi Freedom House järjestön mukaan hallitus on rajoittanut uutisointia säätämillään laeilla ja toimittajat ovat joutuneet väkivallan ja uhkailun kohteeksi.[83] Toimittajat ilman rajoja järjestön 169 maata kattavassa lehdistönvapausindeksissä Venäjä on sijalla 144.[84] Putinin kaudella kasvanut vakaus, järjestyksen paluu ja talouden edistys tekivät hänestä kuitenkin kotimaassaan suositun [85] sekä toivat tunnustusta myös ulkomailta.[86]

Politiikka

Venäjän perustuslaillisen kriisin jälkeen 12. toukokuuta 1993 kansanäänestyksessä hyväksytyn nykyisen perustuslain mukaan Venäjä on federaatio eli liittovaltio ja semipresidentiaalinen järjestelmä, jossa presidentti on valtionpäämies. [87] ja pääministeri on hallituksen johtaja. Liittovaltio on rakennettu edustuksellisen demokratian periaatteiden mukaan. Hallintoa säädellään vallan kolmijako -opin mukaan perustuslain määrittelemällä tavalla. Perustuslaki toimii maan ylimpänä laillisena dokumenttina sekä yhteiskuntasopimuksena maan kansalaisille.

Liittovaltion valtiovalta jaetaan kolmeen haaraan:

  • Lainsäädäntövalta: kaksikamariseen liittokokoukseen (parlamenttiin), joka koostuu 450-jäsenisestä valtionduumasta (alempi kamari) sekä liittoneuvostosta (ylempi kamari), säätää liittovaltion lain, julistaa sodan, hyväksyy valtiosopimukset, omaa budjettivallan, sekä omaa vallan asettaa hallituksen jäseniä virkasyytteeseen ja erottaa heidät virastaan. Duuman edustajat valitaan maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia. Liittoneuvoston 176 jäsentä käsittävät kaksi jäsentä kultakin Venäjän 89:ltä alueelta.
  • Toimeenpanovalta: Presidentti on puolustusvoimain ylipäällikkö, voi veto-oikeudellaan kumota lakialoitteita, sekä nimittää ministeriön ja muut virkamiehet, jotka hallinnoivat ja saattavat voimaan liittovaltion lakeja ja politiikkaa.
  • Tuomiovalta: Perustuslaillinen tuomioistuin, korkein oikeus, ja ylin välimiesoikeus sekä alemmat liittovaltion tuomioistuimet, joiden tuomarit ovat presidentin suosituksesta liittoneuvoston nimittämiä, tulkitsevat lakeja ja voivat kumota lakeja, joita ne pitävät perustuslain vastaisina.

Perustuslaillinen oikeus perustuu perustuslain mukaan kaikkien kansalaisten tasavertaisuuteen,[88] tuomarit ovat itsenäisiä ja vain lain itsensä alaisia,[89] oikeudenkäynnit ovat avoimia ja syytetylle taataan puolustus.[90] Vuodesta 1996 lähtien Venäjä on jättänyt kuolemanrangaistuksen pois käytöstä, joskaan sitä ei ole lailla kumottu.

Kansa äänestää presidentin neljän vuoden kaudeksi[91] (sama presidentti ei saa olla virassa kolmea peräkkäistä kautta);[92] Hallituksen ministeriöt koostuvat pääministeristä ja hänen avustajistaan, ministereistä ja muista valituista henkilöistä. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin. Myös valtionduuman on hyväksyttävä pääministerin nimitys.

Vuoden 1999 duuman vaaleissa suurin puolue oli Venäjän federaation kommunistinen puolue. Vuoden 2003 duuman vaaleissa ja 2007 vaaleissa suurin puolue oli Yhtenäinen Venäjä. Näiden lisäksi duumassa ovat edustettuina Venäjän liberaalidemokraattinen puolue ja Oikeudenmukainen Venäjä. Vaalijärjestelmää uudistettiin ennen 2007 vaaleja poistamalla listojen ulkopuoliset yhden edustajan enemmistövaalipiirit ja mahdollisuus äänestää kaikkia ehdokkaita vastaan.

Aluejako

Pääartikkeli: Venäjän aluejako
Liittovaltiosubjektit

Venäjän Federaatio koostuu 83:sta liittovaltiosubjektista.[93] Subjekteilla on tasavertainen edustus —kaksi edustajaa kustakin— Venäjän Liittovaltioneuvostossa.[94] Subjektit kuitenkin eroavat toisistaan siinä suhteessa, kuinka paljon autonomiaa niillä on.

Liittovaltiosubjektit käsittävät:

  • 46 oblastia (provinssi): yleisin liittovaltiosubjektin tyyppi. Oblastissa on liittovaltiotasolla nimitetty kuvernööri ja paikallisesti valitut lainsäätäjät.
  • 21 tasavaltaa: nimellisesti autonomisilla tasavalloilla on oma perustuslakinsa, presidenttinsä ja parlamenttinsa. Tasavalloilla on oikeus käyttää omaa virallista kieltään Venäjän kielen rinnalla, mutta kansainvälisissä asioissa niitä edustaa Federaatio. Tasavallat on tarkoitettu etnisten vähemmistöjen kodiksi.
  • Yhdeksän aluepiiriä (край, krai): nämä ovat hyvin samantyyppisiä kuin oblastit. Alueet on rajattu historian perusteella. Alun perin ne olivat rajamaita ja myöhemmin myös hallinnollisia lohkoja, jotka sisälsivät autonomisia piirejä tai oblasteja.
  • Neljä autonomista piiriä (автономный округ, avtonomnyi okrug): alun perin oblastien ja aluepiirien sisäisiä kokonaisuuksia, jotka luotiin etnisiä vähemmistöjä varten. Näistä tehtiin liittovaltiosubjekteja 1990-luvulla. Ne ovat Tšukotkaa lukuunottamatta hallinnollisesti oblastiensa tai aluepiiriensä alaisia.
  • Yhden autonomisen oblastin, joka on Juutalaisten autonominen alue (nykyään ei juutalaisten asuttama): autonomiset oblastit olivat alun perin aluepiirien alaisia hallinnollisia yksiköitä. Vuonna 1990 niistä tuli tasavaltoja yhtä lukuunottamatta.
  • Kaksi liittokaupunkia (Moskova ja Pietari): maan kaksi suurinta kaupunkia toimivat erillisinä alueinaan (Leningradin alue ja Moskovan alue).


Liittovaltion piirit ja taloudelliset alueet

Liittovaltiosubjektit on jaettu seitsemään liittovaltiopiiriin, joista jokaista hallitsee Venäjän presidentin nimittämä lähetti.[95] Toisin kuin liittovaltiosubjektit, liittovaltiopiirit eivät ole hallinnoltaan kansallista tasoa alempana olevia vaan ne kuuluvat suoraan Federaation hallinnon alaisuuteen. Liittovaltiopiirien lähetit ovat yhteyshenkilöitä liittovaltiosubjektien ja itse Federaation välillä. He ovat vastuussa siitä, että liittovaltiosubjektit toimivat Federaation lakien mukaisesti.

Kartta Venäjän Federaation liittovaltiosubjekteista

Ulkosuhteet ja asevoimat

Kansainvälinen laki tunnustaa Venäjän federaation perineen Neuvostoliiton oikeussubjektin aseman.[5] Venäjä jatkaa NL:n kansainvälisten sitoumusten täyttämistä ja sai myös NL:n pysyvän paikan YK:n turvallisuusneuvostossa, jäsenyydet muissa kansainvälisissä järjestöissä, NL:n oikeudet ja velvollisuudet kansainvälisissä sopimuksissa sekä sen omistukset ja velat. Venäjällä on diplomaattisuhteet 178 maahan ja sillä on maailmalla 140 suurlähetystöä.[96]

Lähetystöjensä kautta Venäjä lähettää tiedustelu-upseereita peitetehtäviin: esimerkiksi Britanniaan noin 30[97] – MI5:n johtajan mukaan saman verran kuin kylmän sodan vuosina[98].

Venäjän ulkopolitiikasta päättää presidentti ja sitä toteuttaa maan ulkoministeriö.[99]

YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenmaana Venäjällä on keskeinen rooli kansainvälisessä turvallisuuspolitiikassa. Se on osallistunut kansainvälisten konfliktien selvittelyyn osallistumalla esimerkiksi Lähi-idän kvartettiin, kuuden osapuolen neuvotteluihin Pohjois-Korean kanssa, Kosovon sodan selvittelyyn ja ydinaseiden leviämistä koskevaan politiikkaan. Venäjä on teollisuusmaiden G8-ryhmän, Euroopan neuvoston, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön ja APECin jäsen. Venäjällä on johtava asema alueellisissa järjestöissä, kuten Itsenäisten valtioiden yhteisössä, Euraasian talousyhteisössä, Kollektiivisessa turvallisuusjärjestössä, sekä Shanghain yhteistyöjärjestössä. Presidentti Vladimir Putin on suosinut eri tavoin strategista kumppanuutta ja läheistä integraatiota, mikä näkyy esimerkiksi EU:n ja Venäjän "yhteisten tilojen" yhteistyöhankkeessa.[100] Venäjä on kehittänyt neuvostoliittoaikaista ystävällisemmät, joskin edelleen varsin epävakaat suhteet NATOon. Venäjän ja NATOn välille perustettiin komissio vuonna 2002 mahdollistamaan 26 sotilasliiton valtion ja Venäjän tasaväkisen kumppanuuden yhteisten päämäärien tavoittelua varten.[101]

Venäläisiä laskuvarjojääkäreitä Kazakstanissa

Venäjä peri Neuvostoliitolta sen rajojen ulkopuoliset aseteollisuuden tuotantolaitokset ja suurin osa Neuvostoliiton aseteollisuudesta jäi tietysti sen Venäjän rajojen sisäpuolelle.[102] Venäjän asevoimat on jaettu maajoukkoihin, laivastoon ja ilmavoimiin. Yleisesikunnan alaisuudessa on lisäksi kolme aselajia: strategiset ohjusjoukot, avaruusjoukot ja maahanlaskujoukot. Vuonna 2006 Venäjän asevoimien palveluksessa oli 1,037 miljoonaa aktiivista työntekijää.[103] Venäjällä valtioista eniten varastoituja ydinaseita. Sillä on toisiksi suurin ballistisilla ydinohjuksilla varustettujen sukellusveneiden laivasto ja se on Yhdysvaltojen lisäksi ainoa maa, jolla on moderni strategisten pommikoneiden osasto.[104]

Maalla on suuri ja täysin kotimainen aseteollisuus, joka tuottaa maan kaikki sotavälineet. Venäjä on vuodesta 2001 alkaen ollut maailman johtava aseiden viejä, jonka myynti käsittää noin 30 prosenttia maailman aseiden myynnistä[105]. Aseita vietiin vuonna 2007 80 eri maahan.[106]

Neuvostoliiton tapaan kaikki 18–27-vuotiaat miehet joutuvat käymään kaksivuotisen sotilaspalveluksen, joskin armeijaan liittyvien ongelmien vuoksi vuodesta 2008 alkaen armeijassa vietettävää aikaa lyhennetään vuoden pituiseksi, ja vuoteen 2010 mennessä asevoimien palkkatyöntekijöiden osuutta pyritään kasvattamaan 70 prosenttiin.[12]

Puolustusmenot ovat nelinkertaistuneet kuluneen kuuden vuoden aikana.[107] Hallituksen viralliset asevarustelumenot vuonna 2008 ovat 40 miljardia dollaria,[108] joskin eri lähteet, kuten Yhdysvaltain tiedustelulähteet,[109] sekä brittiläinen politiikan tutkimuslaitos IISS,[103] ovat arvioineet todellisen määrän olevan selvästi korkeampi.[110] Tällä hetkellä on menossa vuosille 2006-2015 suunnattu asevoimien varusteiden uudistushanke, jonka budjetti on suunnilleen 200 miljardia dollaria.[111]

Talous

Pääartikkeli: Venäjän talous

Vuosituhannen vaihteen jälkeen nousevat öljyn hinnat, kasvavat ulkomaaninvestoinnit, korkeampi kotimainen kysyntä ja suurempi poliittinen vakaus ovat ripeyttäneet Venäjän talouskasvua. Vuosi 2007 oli maan yhdeksäs talouskasvun vuosi, vuosittaisen kasvuvauhdin ollessa keskimäärin seitsemän prosenttia vuoden 1998 finanssikriisin jälkeen. Vuonna 2007 Venäjän BKT oli $2,076 biljoonaa (arvioitu ostovoimapariteetti), seitsemänneksi suurin talous maailmassa, BKT:n kasvun ollessa 8,1 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu oli pääasiassa ulkomaankauppaan soveltumattomien palveluiden sekä kotimaanmarkkinoiden hyödykkeiden vetämää, eikä niinkään öljyn tai mineraalien viennin.[12] Venäläisten keskipalkka oli vuoden 2008 alussa 640 dollaria kuussa, kun se vielä vuonna 2000 oli vain 80 dollaria.[112] Noin 14 prosenttia venäläisistä eli vuonna 2007 kansallisen köyhyysrajan alapuolella,[113], kun taas lukema oli peräti 40 prosenttia vuonna 1998, jolloin se oli Neuvostoliiton jälkeisistä vuosista huonoimmillaan.[73] Työttömyys vuonna 2007 oli kuudessa prosentissa, kun taas vuonna 1999 se oli ollut 12,4 prosenttia.[114][115]

Rosneft bensa-asema. Venäjä on maailman johtava maakaasun viejä ja toiseksi suurin öljynviejä.
Soyuz TMA-2 siirretään lähtöalustalleen, josta se vie ensimmäisen miehistönsä kansainväliselle avaruusasemalle

Venäjällä on maailman laajimmat maakaasuesiintymät, toiseksi suurimmat hiilivarat ja kahdeksanneksi suurimmat öljyvarannot. Se on maailman johtava maakaasun viejä ja toiseksi suurin öljynviejä. Öljy, maakaasu, metallit ja puu käsittävät 80 prosenttia Venäjän ulkomaanviennistä.[12] Vuodesta 2003 alkaen luonnonvarojen vienti alkoi kuitenkin menettää tärkeyttään taloudelle kotimaisten markkinoiden kasvaessa nopeasti.[80] Huolimatta korkeista energian hinnoista öljy ja kaasut tuovat vain 5,7 prosenttia BKT:stä ja hallitus ennustaa tämän putoavan 3,7 prosenttiin vuoteen 2011 mennessä.[116] Useimmista muista luonnonvaroiltaan rikkaista maista poiketen Venäjän katsotaan olevan suhteellisen pitkällä kehityksessä pitkän ja vankan koulutuksen, tieteen ja teollisuuden perintönsä johdosta.[117] Maalla on enemmän korkeakoulusta valmistuneita kuin millään muulla Euroopan maalla.[118] Venäjän maatalouden tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koillispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on myös merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla ulkomaaninvestoinnit venäjälle tuplaantuivat edellisvuoteen verrattuna, saavuttaen lopulta 60,3 miljardin dollarin arvon.[119] Vuonna 2000 kokonaisinvestoinnit kiinteisiin omaisuuseriin olivat 40 miljardia dollaria, kasvun ollessa 300 prosenttia vuoteen 2006 asti, jolloin investoinnit saavuttivat 120 miljardin tason.[116] Vuonna 2001 käyttöönotettu yksinkertaisempi verolaki vähensi ihmisiin kohdistuvaa verorasitusta ja kasvatti suuresti valtion tuloja.[120] Venäjällä on 12 prosentin tasaverotus henkilökohtaisiin tuloihin, mitä on pidetty muihin maihin verrattuna hyvin houkuttelevana yrittäjien kannalta.[121][122] Federaation budjetti on ollut ylijäämäinen vuodesta 2001 alkaen vuoden 2007 lukeman ollessa kuusi prosenttia BKT:stä. Vuonna 2003 luotiin federaation vakautusrahasto, johon siirretään varoja Uralin öljyn hinnan ylittäessä 27 dollarin hinnan barrelia kohti.[123]. Huhti-toukokuussa 2006 öljyn hinta oli 60,9 dollaria barrelilta ja vakautusrahastoon oli kertynyt 1 800 miljardia ruplaa (70 miljardia dollaria).[124] Ne päätettiin sijoittaa 14:n Euroopan maan obligaatioihin. Viime vuosien aikana Venäjä on käyttänyt öljyvarojaan vakautusrahastosta myös maksaakseen ennakolta kaikki neuvostoajan velat Pariisin klubin velkojille sekä Kansainväliselle valuuttarahastolle. Ulkomaanvelka onkin vähentynyt dramaattisesti.[125] Vaikka Venäjä on yksin maksanut takaisin yli 90 prosenttia Neuvostoliiton ulkomaanvelasta, maa on lähes velaton. Ulkomaanvelka oli vuonna 2007 vain noin 7 % bruttokansantuotteesta, kun se vielä 1998 oli 90 %. Tulot öljyviennistä ovat lisäksi mahdollistaneet ulkomaanvaluuttareservien kasvattamisen vuoden 1999 12 miljardista dollarista vuoden 2007 lopun 470 miljardiin. Näin ollen Venäjän valuuttareservit ovat kolmanneksi suurimmat maailmassa.[12]

Maan talouskehitys on ollut maantieteellisesti epätasaista Moskovan alueen tuottaessa suhteellisesti hyvin suuren osan maan BKT:stä.[80] Suurin osa Venäjän alueista, erityisesti alkuperäiskansojen alueet ja maaseutuyhteisöt Siperiassa, ovat jääneet pahasti jälkeen. Kuitenkin keskiluokka on kasvanut vuoden 2000 kahdeksasta miljoonasta 55 miljoonaan (vuoden 2006 luku).[126] Venäjällä on maailman maista toiseksi eniten miljardöörejä Yhdysvaltojen jälkeen. Vuonna 2007 niiden lukumäärä lisääntyi 50:llä ja yhteensä heitä on 110.[127]

Viimeisen viiden vuoden aikana, pääomainvestoinnit ovat tuottanee keskimäärin yli 10 prosentin vuotuisen tuoton ja ihmisten reaalitulot ovat nousseet yli 12 prosenttia vuodessa. Tänä aikana köyhyys on vähentynyt tasaisesti ja keskiluokka on jatkanut laajentumistaan. Venäjä on myös kohentanut asemaansa kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla vuoden 1998 kriisin jälkeen.[12] Keskeiset tekijät Venäjän talouden vahvan nousun taustalla on ollut vahva tuottavuuden, reaalipalkkojen ja kulutuksen kasvu.[128] Huolimatta maan vahvasta talouskehityksestä vuoden 1999 jälkeen Maailmanpankki on luetellut joukon Venäjän talouteen kohdistuvista haasteista. Näihin kuuluvat talouden monipuolistaminen, pienten ja keskisuurten yritysten kasvun rohkaiseminen, ihmispääoman kasvattaminen sekä yrityshallinnon kehittäminen.[16] Inflaatio kasvoi vuoden 2006 yhdeksästä prosentista noin 12 prosenttiin vuoden 2007 loppuun mennessä. Inflaation kasvu jatkui vuoden 2008 alussa, pääasiassa nousevien ruoan hintojen takia.[113][12]

Väestö

Väestötiedot
vuonna 2005
Väestönkasvu -0,37 %
Syntyvyys 9,8 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 14,52 / 1 000 henkilöä
Elinajanodote 67,1
Lapsikuolleisuus 15,39 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 1,03 / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä		 1,1 %
Lukutaitoisia 99,4[129] % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä 38,15 vuotta
0–14-vuotiaat 14,6
15–64-vuotiaat 71,3
65 vuotta täyttäneet 14,2
Tiedosto:Population of Russia from 1992 to January 2008.PNG
Väestö vuosina 1992–2008. Asukkaiden lukumäärä miljoonina[130]

Alustavien arvioiden mukaan vuoden 2008 ensimmäisenä päivänä Venäjällä oli 142 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2007 väestö kutistui 237 800 ihmisellä eli 0,17 prosentilla (edellisenä vuonna 532 600 ihmisellä ja 0,37 prosentilla). Maahanmuutto kasvoi 50,2 prosentilla vuonna 2007[131] ja saavutti 274 000 hengen lukeman.[132] Suuri enemmistö maahanmuuttajista tulivat IVY-maista ja olivat etnisesti venäläisiä tai ainakin venäjän kielisiä.[131] Laittomien maahanmuuttajien lukumääräksi IVY-maista arvioidaan noin kymmentä miljoonaa.[133]

Venäjän Federaatio on monietninen yhteiskunta, koti yli 160 etniselle ryhmälle, johon sisältyy alkuperäiskansoja.[134] Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1 %), mordvalaiset ja valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.

Moskova
Pietari

Vaikka Venäjän väestö on suhteellisen suuri, on väestöntiheys matala valtion valtaisan pinta-alan vuoksi. Väestöntiheys on suurimmillaan Euroopan puolella, lähellä Uralvuoria sekä Lounais-Siperiassa. 73 prosenttia väestöstä elää kaupunkialueilla.[135] Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuoden 2002 laskennan mukaan kaksi suurinta kaupunkia ovat Moskova (10,126,424 asukasta) ja Pietari (4,661,219). Yksitoista muuta kaupunkia ovat kooltaa yhden ja kahden miljoonan väliltä: Tšeljabinsk, Kazan, Novosibirsk, Nižni Novgorod, Omsk, Perm, Rostov-na-Donu, Samara, Ufa, Volgograd ja Jekaterinburg.

Venäjän väestö oli suurimmillaan vuonna 1991, jolloin väkeä oli 148 689 000.[136] Vuonna 2007 kuolleisuus ylitti syntyvyyden 477 700 hengellä. Edellisenä vuonna lukema oli suurempi: 687 100.[131] Venäjän Tilastopalvelun mukaan kuolleisuusaste laski neljä prosenttia vuonna 2007 verrattuna edellisvuoteen, ollen noin kahden miljoonan paikkeilla kun taas syntyvyysaste kasvoi 8,3 % vuosittain ollen nyt 1,6 miljoonan syntyneen paikkeilla.[132] Väestö siis kutistuu korkean kuolleisuuden ja matalan syntyvyyden vuoksi. Syntyvyysaste on kyllä verrattavissa Euroopan maiden lukemiin (keskimäärin 11,3 syntynyttä tuhatta ihmistä kohden vuonna 2007[131] ja EU:n keskiarvo on 10,00 per 1000),[137] sen väestö pienenee suuren kuolleisuuden takia (vuonna 2007 kuolleisuusaste oli 14,7 per 1000 henkeä[131] siinä missä EU:n keskiarvo oli 10,00 per 1000).[138] Venäjän terveysministeriö kuitenkin ennustaa, että vuoteen 2011 mennessä kuolleisuusaste ja syntyvyysaste kohtaavat kuolleisuuden pienetessä ja syntyvyyden noustessa.[139]

Koulutus

Moskovan valtiollinen yliopisto

Venäjällä on perustuslain takaama ilmainen koulutus kaikille kansalaisille,[140] ja 99,4 prosenttia väestöstä on lukutaitoisia.[12] Vuonna 2006 tehdyssä neljäsluokkalaisten luetunymmärtämistaitoa mittaavassa Bostonin yliopiston PIRLS-tutkimuksessa (Progress in International Reading Literacy Study) Venäjä sijoittui ensimmäiseksi.[141] Korkeamman asteen koulutuspaikoista on Venäjällä kova kilpailu.[142] Koulutuksessa on panostettu perinteisesti vahvasti tieteeseen ja teknologiaan, jonka tuloksena Venäjän lääketieteen, matematiikan, luonnontieteen sekä avaruuden ja ilmailun tutkimus on edelleen yleensä korkeatasoista.[143][144]

Hallitus jakaa valtion koulutuslaitoksille rahoitukset joko vakiintuneen kiintiösumman tai oppilasmäärän mukaan. Tämän tarkoituksena on taata, että kaikki pätevät oppilaat saavat koulutuspaikan. Lisäksi opiskelijoille myönnetään pieni stipendi ja ilmainen asuminen. Opetuslaitosten rahoitus tapahtuu kokonaan valtion tai alueellisen tason budjeteista.[145] Rahoituksen turvaamiseksi monet valtion laitokset ovat avanneet ulkopuolisesti rahoitettuja virkoja, joiden määrä on ollut kasvussa.[146] Uusien korkean teknologian ja muiden nousevien teollisuusalojen työvoiman tarvetta tyydyttämään on noussut monia yksityisiä korkean asteen oppilaitoksia.[145]

Terveys

Venäjän perustuslaki lupaa ilmaisen, yleisen terveydenhuollon kaikille kansalaisille.[147] Vaikka Venäjällä on enemmän lääkäreitä, sairaaloita ja terveysalan työntekijöitä kuin lähes millään muulla maalla[148][149] on väestön terveys Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen heikentynyt huomattavasti sosiaalisten, taloudellisten ja elämäntapaan liittyvien muutosten myötä.[150] Vuonna 2007 keskimääräinen eliniänodote oli miehille 61,5 vuotta ja naisille 73,9 vuotta.[151] Keskimääräinen eliniänodote, 67,7 vuotta, on 10,8 vuotta lyhyempi kuin EU-maiden keskiarvo.[152] Miesten matalan eliniän suurimmat taustatekijät ovat työikäisten miesten estettävissä olevat kuolinsyyt, kuten alkoholimyrkytykset, stressi, tupakointi, liikenneonnettomuudet sekä väkivaltarikokset. Miesten kuolleisuus nousi 60 % vuoden 1991 jälkeen ja on neljä-viisi kertaa korkeampi kuin Euroopassa keskimäärin.[153] Johtuen sukupuolten välisestä eliniänodotteesta, sekä toisen maailmansodan yhä jatkuvasta vaikutuksesta (Venäjällä kuoli sodassa enemmän miehiä kuin missään muussa maassa) sukupuolten välillä vallitsee epätasapaino ja jokaista naista kohden on 0,859 miestä.[12]

Sydänsairaudet aiheuttavat 56,7 % kaikista kuolemista, ja näistä 30 % koskee työikäisiä ihmisiä. Noin 16 miljoonaa venäläistä kärsii verenkiertoelinten sairauksista, mikä on suhteellisesti toiseksi eniten maailmassa Ukrainan jälkeen.[153] Kuolemat henkirikoksista, itsemurhista ja syövästä ovat myös kansainvälisellä tasolla hyvin korkeat.[154] Itsemurhia tehdään WHO:n mukaan prosentuaalisesti yli kaksi kertaa enemmän kuin korkeiden itsemurhalukujen Suomessa.[155] Vuoden 2007 tutkimuksen mukaan 52 % miehistä ja 15 % naisista tupakoivat. Tupakka aiheuttaa maassa noin 260 000 kuolemaa vuodessa.[156] AIDSia ei juuri tavattu neuvostoaikana, mutta 1990-luvun aikana se lisääntyi huimasti suonensisäisten huumeiden leviämisen myötä.[157] Virallisten tilastojen mukaan HIV-positiivisia ihmisiä on Venäjällä 364 000, mutta jotkut asiantuntijat pitävät todellisia lukuja selvästi korkeampana.[158] Kamppaillakseen tautia vastaan hallitus lisäsi HIVin torjumisen keinoihin kohdistettuja varoja kaksinkymmenkertaiseksi vuonna 2006 ja seuraavana vuonna määrärahat vielä kaksinkertaistettiin edellisvuodesta.[159] Neuvostoliiton jälkeisenä aikana myös tuberkuloosin aiheuttamat kuolemat ovat lisääntyneet rajusti erityisesti vankien usein sairastuessa tautiin.[160]

Kamppaillakseen väestön hupenemista vastaan hallitus on aloittanut useita ohjelmia, joiden tarkoitus on lisätä syntyvyyttä ja houkutella maahan lisää maahanmuuttajia. Hallitus on kaksinkertaistanut kuukausittaiset lapsilisät ja on asettanut vuodesta 2007 alkaen 250 000 ruplan (noin 6800 euroa) kertapalkkion naisille, jotka saavat toisen lapsen.[161] Vuonna 2007 syntyvyys nousi korkeimmalle tasolle Neuvostoliiton jälkeisenä aikana.[162] Varapääministeri Sergei Ivanov myös kertoi 20 miljardin ruplan (noin 544 miljoonaa euroa) käyttämisestä neuvoloihin vuosina 2008–2009. Maahanmuutto nähdään välttämättömänä keinona ylläpitää maan väestömäärää.[163]

Kielet

Maat, joissa puhutaan venäjää

Venäjän 160 etnisen ryhmän edustajat puhuvat yhteensä noin sataa eri kieltä.[4] Vuoden 2002 lukemien mukaan 142,6 miljonaa ihmistä puhuu venäjää. Toiseksi suurin kieliryhmä ovat tataaria puhuvat (5,3 miljoonaa puhujaa) ja kolmantena saksankieliset (2,9 miljoonaa).[164] Venäjä on keskushallinnon ainut virallinen kieli, mutta perustuslaki antaa yksittäisille tasavalloille oikeuden ottaa oman alueensa alkuperäiskieli alueen toiseksi viralliseksi kieleksi.[165] Huolimatta laajasta alueellisestä levinneisyydestään venäjän kieli on varsin homogeenistä koko maassa. Venäjä on Euraasian maantieteellisesti laajimmalle levinnyt kieli ja puhujamäärältään suurin slaavilainen kieli.[166] Venäjän kieli kuuluu indoeurooppalaisten kielten perheeseen ja on yksi kolmesta elävästä itäslaavilaisesta kielestä (muut ovat valkovenäjä ja ukraina). Vanhaa itäslaavilaista venäjän kieltä on löydetty kirjoitetussa muodossa 900-luvulta lähtien.[167] Nykyään yli neljännes maailman tieteellisistä julkaisuista julkaistaan venäjäksi.[168] Venäjän kieli on yksi Yhdistyneiden kansakuntien kuudesta virallisesta kielestä.

Uskonnot

Neuvostoaikana tuhottu ja 1990-luvulla korjattu katedraali

Venäjän perinteiset uskonnot ovat kristinusko, islam, buddhalaisuus sekä juutalaisuus, jotka määritellään Venäjän vuonna 1997 säädetyssä "historiallisen perinnön laissa".[169] Kristinuskon ortodoksinen suunta on Venäjän selvästi suurin uskonto.[170] Venäjällä mielipidekyselyitä tekevän tutkimuskeskuksen mukaan 63 prosenttia vastaajista piti itseään Venäjän ortodokseina, 6 prosenttia muslimeina ja alle yksi prosentti piti itseään buddhalaisena, katolisena, protestanttina tai juutalaisena. 12 prosenttia ihmisistä sanoi uskovansa jumalaan olematta minkään uskonnon harjoittaja, ja 16 prosenttia piti itseään ei-uskovana.[171]

Eri lähteiden ilmoittamat arviot ei-uskonnollisten ihmisten määrästä Venäjällä vaihtelevat suuresti. Lähteestä riippuen ei-uskonnolisten määrä Venäjällä on 16–48 prosenttia väestöstä.[172] Ei-uskonnollisten ihmisten määrän arviointi on hankalaa, sillä etniset venäläiset identifioivat itsensä ortodokseiksi silloinkin, kun he eivät varsinaisesti harjoita uskontoaan tai edes usko sen oppeihin. Sama koskee myös muita uskontoja, jotka ovat leimautuneet osaksi eri kansanryhmien identiteettiä.[173][174]

Venäjän ortodoksinen kirkko on luonteeltaan puolivaltiollinen.[175] Ortodoksikristillisyys omaksuttiin Venäjällä alun perin 900-luvulla.[176] Ortodoksisen kirkon sisällä toimineista liikkeistä historiallisesti merkittävin on ollut vanhauskoisuus, jota vielä 1900-luvun alussa kannatti jopa 10 % väestöstä. Nykyään vanhauskoisten kannatus on laskenut tuntuvasti matalammaksi. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vapaat suunnat, kuten herätyskristillinen liikehdintä, ovat lisänneet kannatustaan.[175] 95 prosenttia rekisteröidyistä seurakunnista kuuluu varsinaisen Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen, mutta sen lisäksi on myös pienempiä ortodoksisia kirkkoja.[177] Suurin osa ortodoksiuskoa tunnustavista ei käy säännöllisesti kirkossa. Kuitenkin kirkko on kunnioitettu sekä uskonnollisten että ei-uskonnollisten keskuudessa, sillä se nähdään Venäjän kulttuuriperinnön symbolina.[176] Yhdysvaltain sisäministeriön vuoden 2007 uskonnon vapautta käsittelevän raportin mukaan 100 miljoonaa Venäläistä pitää itseään ortodoksikristittyinä.[178] Pienempiin kristillisiin suuntauksiin Venäjällä kuuluvat katoliset, Armenian apostolinen kirkko sekä muutamat protestanttiset suuntaukset.

Siinä missä ortodoksisuus on Venäjän slaavilaisia kansanosia etnisesti määrittelevä uskonto, Sunni-islam on vastaavalla tavalla useimpien turkkilaisia kieliä puhuvien kansojen perinteinen uskonto. Muslimiväestö keskittyy pääosin tietyille Venäjän eteläisille alueille, kuten Kaukasukselle ja Tatarstaniin. Venäjällä on arvioitu asuvan 15–20 miljoonaa muslimia.[179][180] Erään kyselytutkimusten mukaan islaminuskoisia olisi vain 7–9 miljoonaa.[181] 3–4 miljoonaa muslimia on tullut Venäjälle muista entisistä Neuvostomaista.[182] Useimmat muslimit elävät Volgan ja Uralin alueella sekä Pohjois-Kaukasuksella, Moskovassa, Pietarissa ja Länsi-Siperiassa.[183] Buddhalaisuutta on perinteisesti esiintynyt maan kolmella alueella: Burjatiassa, Tuvassa ja Kalmukiassa.[184] Jotkut Siperian ja kaukoidän ihmiset, esimerkiksi Sahassa ja Tšukotkassa, harjoittavat panteistista uskontoa ja pakanariittejä valtauskontojen lisäksi. Uskontokuntiin kuuluminen jakautuu pääasiassa etnisten jakolinjojen mukaan. Slaavit ovat yleensä ortodokseja, turkinkieliset muslimeita, joskin maassa on myös turkkilaisia väestöryhmiä, jotka eivät edusta islamia.[185]

Uskonto Prosenttia väestöstä
Ortodoksisuus 63–70 [186][171]
Ei uskontoa 16–30 (riippuen määritelmästä)[171]
Islam 6[171]
Muut kristilliset 1–3 [187][171]
Muut uskonnot 1[171]

Kulttuuri

Pääartikkeli: Venäjän kulttuuri

Musiikki ja baletti

Säveltäjä Pjotr Tšaikovski (1840–1893)

Taidemusiikki alkoi toden teolla nostaa päätään Venäjällä 1800-luvulla, jolloin musiikkielämää määritteli kiista kahden ryhmittymän välillä. Mihail Glinka ja hänen seuraajiensa muodostama viiden ryhmä korostivat venäläistä kansallistunnetta ja lisäsivät tyyliinsä kansanmusiikin ja uskonnollisen musiikin piirteitä. Toista suuntausta edustivat kansainvälisemmin, mutta silti konservatiivisemmin suuntautunut Anton Rubinstein ja hänen veljensä Nikolai. Myöhempää romantiikkaa Venäjällä edustivat esimerkiksi Modest Musorgski, Nikolai Rimsky-Korsakov ja tunnetuimpana Tšaikovski, josta tuli musiikkinsa selkeän venäläisistä piirteistä huolimatta yksi kaikkien aikojen suosituimmista säveltäjistä myös ulkomailla. Romantiikan lippua piti yllä 1900-luvun alussa vielä etenkin pianokonsertoistaan tunnettu Sergei Rahmaninov. Muita 1900-luvun maailmankuuluja ja yhä suosittuja venäläissäveltäjiä ovat Scriabin, Stravinsky, Prokofjev ja Shostakovich. Näistä etenkin ulkomaille muuttanut Stravinsky oli uudistuksellinen hahmo, joka vei taidemusiikin kehitystä eteenpäin. Neuvostoaikana säveltämistä vahdittiin tarkkaan ja sitä pyrittiin pitämään konservatiivisena ja helpommin ymmärrettävänä.

Venäjän musiikkikonservatoriot ovat tuottaneet suuret määrät maailmankuuluja solisteja. Näistä parhaiten tunnetuihin kuuluvat viulistit David Oistrakh ja Gidon Kremer, sellisti Mstislav Rostropovits, pianistit Vladimir Horowitz, Sviatoslav Richter ja Emil Gilels sekä laulaja Galina Vishnevskaja.

Bolshoi Teatteri

Tšaikovski on muiden töidensä ohella suosituin balettisäveltäjä, jonka tunnetuimpiin töihin kuuluvat Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä, sekä Prinsessa Ruusunen. 1900-luvun alkupuolella venäläiset tanssijat Anna Pavlova ja Vaslav Nijinski kohosivat maailmanmaineeseen, kun impressaario Sergei Diaghilev ja hänen Ballets Russes ryhmänsä kiersi ulkomailla.[188] Neuvostoajan baletti täydensi 1800-luvun traditiota,[189] ja Neuvostoliiton balettikoulut tuottivat lukuisia kansainvälisen tason tähtiä, joihin kuuluvat esimerkiksi Maja Plisetskaja, Rudolf Nurejev, ja Mihail Baryshnikov. Balettiesityksiä järjestävät Moskovan Bolshoi Ballet ja Pietarin Mariinski Ballet ovat säilyttäneet maineensa tähän päivään asti.[190]

Rock and roll saapui Venäjälle 1960-luvulla, ja venäläisen rockin kultakausi ajoitetaan yleensä 1980-luvulle. Nykyään tunnettuja maan rajojen ulkopuolella suosiota saaneita artisteja ovat esimerkiksi laulaja Alla Pugatšova sekä tyttöduo t.A.T.u. Taide- ja populaarimusiikin lisäksi Venäjän lukuisilla etnisillä ryhmillä on omat kansanmusiikin perinteensä.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Venäjän kirjallisuus

Venäjän kirjallisuutta on pidetty hyvin vaikutusvaltaisena ja monet sen teoksista kuuluvat maailmankirjallisuuden parhaiten tunnettuihin töihin.[191] Venäjän kirjallisuuden historian on ajoitettu alkavan jo 900-luvun tienoilla. Varsinainen kansallinen kirjallisuuden traditio syntyi 1800-luvun alussa. Tämän aikakauden aloiti Aleksander Puškin, jota pidetään modernin venäläisen kirjallisuuden perustajana. Häntä on usein sanottu "Venäjän Shakespeariksi".[192] Venäjän tunnetuimpiin kirjailijoihin ja runoilijoihin 1800-luvulla kuuluivat Anton Tšehov, Mihail Lermontov, Leo Tolstoi, Nikolai Gogol, Ivan Turgenev and Fjodor Dostojevski. Samoin Ivan Gontšarov, Mihail Saltykov-Štšedrin, Aleksei Pisemski ja Nikolai Leskov jättivät kestävän jälkensä venäläiseen proosaan. Erityisesti Tolstoi ja Dostojevski ovat olleet vaikutukseltaan mammuttimaisia hahmoja, joita monet kriitikot ovat pitäneet kaikkien aikojen suurimpina romaanikirjailijoina.[193][194]

Kirjailija Fjodor Dostojevski (1821–1881)

1880-luvun tienoilla Venäjän kirjallisuus alkoi muuttua. Suurien romaanikirjailijoiden aika oli ohi ja lyhyempi fiktio sekä runous tulivat dominoiviksi tyylilajeiksi seuraavien vuosikymmenien ajaksi. Tätä aikaa kutsutaan usein kirjallisuuden hopeakaudeksi. Vuosiksi 1893–1914 symbolismi syrjäytti aiemmin dominoineen realismin. Aikakauden johtavia kirjoittajia olivat Valeri Brjusov, Andrei Bely, Vjatšeslav Ivanov, Aleksandr Blok, Dmitri Merezkovski, Fjodor Sologub, Anna Ahmatova, Osip Mandelstam, Leonid Andrejev, Ivan Bunin ja Maksim Gorki.

Vuoden 1917 vallankumouksen ja sitä seuranneen sisällissodan jäljiltä Venäjän kulttuurielämä oli kaaoksessa. Jotkut vanhemmat kirjailijat jättivät maan samalla, kun kirjailijoiden nuori sukupolvi, joka yleensä ainakin hieman tuki vallankumouksen ideaaleja, alkoi ilmaantua. Jotkut näistä perustivat kirjailijoiden järjestöjä tarkoituksenaan luoda uutta työväenluokan kulttuuria, joka sopisi vallankumouksen myötä syntyneen uuden valtion aikakaudelle. 1920-luvulla kirjailijat saivat tehdä työtään rauhassa, mutta 1930-luvulla Stalinin aikana kirjallisuuden viralliseksi ohjenuoraksi tuli sosialistisen realismin. Stalinin kuoleman jälkeen rajoituksia vähennettiin. 1970- ja 1980-luvuille tultaessa kirjailijat yhä enemmän jättivät huomiotta sosialistisen realismin ohjenuorat. Neuvostoajan johtaviin kirjailijoihin kuuluivat Jevgeni Zamjatin, Isaak Babel, Ilf ja Petrov, Juri Olesha, Vladimir Nabokov, Mihail Bulgakov, Boris Pasternak, Aleksandr Solženitsyn, Vladimir Majakovski, Mihail Solohov, Jevgeni Jevtushenko ja Andrei Voznesenski.

Elokuva

Panssarilaiva Potemkin (1925)

Kun lännen teollisuusmaissa elokuvat nähtiin 1917 vallankumouksena aikoihin vielä halpana viihteenä työväenluokalle, Venäjällä alettiin tutkia filmien editoinnin mahdollisuuksia elokuvailmaisun kehittämiseksi.[195] Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton elokuvateollisuudesta tuli kasvualusta innovatiivisille elokuville välittömästi vallankumousta seuranneina vuosina. Tämän seurauksena syntyi maailmankuuluja elokuvia, kuten Panssarilaiva Potemkin.[196] Neuvostoajan filmintekijät, etenkin Sergei Eisenstein ja Andrei Tarkovski, tulivat maailmalla tunnetuiksi innovatiivisina ja vaikutusvaltaisina ohjaajina.

Eisenstein oli saanut oppinsa ohjaaja Lev Kuleshovilta, joka oli uraauurtavien editointioppien kehittäjä ja opetti maailman ensimmäisessä elokuva-alan oppilaitoksessa, Moskovassa sijaitsevassa Valtion elokuvainstituutissa. Dziga Vertov taas kehitti kameran ja todellisen elämän suhdetta käsittelevän kino-glaz -teorian, jolla oli valtava vaikutus dokumenttielokuvien kehittymiselle. Vuonna 1932 voimaan tullut Stalinin sosialistisen realismin politiikka tukahdutti filmintekijöiden luovuutta, mutta myös rajoitusten alla tehtiin onnistuneina pidettyjä neuvostofilmejä, kuten Tsapajev, Kurjet lentävät ja Vain neljä päivää.[196] Leonid Gaidain 1960- ja 1970-luvuilla tekemät komediat olivat hyvin suosittuja ja osa niissä esiintyneistä sanonnoista on yhä käytössä. Vuonna 1969 julkaistiin Vladimir Motylin Autiomaan valkoinen aurinko, joka aloitti "osternina" tunnetun genren. Kosmonauteilla on tapana katsoa kyseinen elokuva ennen avaruuslentoja.[197]

1980- ja 1990-luvuilla venäläinen elokuva oli kriisissä. Vaikka ilmaisunvapaus saavutettiin, valtiontuki elokuville romahti, minkä seurauksena elokuvia tehtiin selvästi vähemmän. 2000-luvun alkuvuodet ovat tuoneet talouskehityksen myötä taas lisää katsojia ja menestystä elokuvateollisuudelle, ja elokuvia tehdään Venäjällä jo enemmän kuin esimerkiksi Briteissä ja Saksassa.[198] Vuonna 1996 lipputulot venäjän elokuvista olivat yhteensä vain 6 miljoonaa dollaria, mutta vuonna 2007 tulot olivat jo 565 miljoonaa dollaria, mikä oli 37 prosenttia kasvua edellisvuoteen verrattuna.[199] .[198]

Kuvataiteet

Varhainen Venäjän maalaustaide keskittyi Bysantista periytyneeseen ikonimaalaukseen sekä freskoihin. Moskovan voimistuttua Theofanes Kreikkalainen ja Andrei Rublev kohosivat varsinaisen Venäläisen taiteen johtonimiksi. Venäjän Taideakatemia perustettiin vuonna 1757. Sen tarkoituksena oli tuoda venäläisille taiteilijoille kansainvälistä roolia ja statusta. Akatemian huomattavia muotokuvamaalareita olivat Ivan Argunov, Fjodor Rokotov, Dmitry Levitzki ja Vladimir Borovikovski. 1800-luvun realismi pyrki kuvamaan venäläistä identiteettiä teoksillaan. Tämä näkyy teosten aiheissa kuten jokien, metsien ja koivuaukioiden kuvaamisessa sekä arkipäiväisiä tapahtumia ja vahvapiirteisiä aikalaisten muotokuvia. Toiset taiteilijat keskittyivät yhteiskuntakritiikkiin, kuvaamalla köyhien oloja ja tekemällä karikatyyrejä auktoriteeteista. Tämä kriittisen realismin suuntaus kukoisti Aleksanteri toisen aikana.

Kansan sielu, Mihail Nesterov

Maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen (1861) jotkut taiteilijat keskittyivät inhimillisen kärsimyksen kuvaamiseen. Toisinaan tehtiin isokokoisia öljyvärimaalauksia Venäjän historian dramaattisista hetkistä. Peredvizhniki ("vaeltajat") nimellä kulkenut taiteilijaryhmä katkaisi välinsä Venäjän Akatemiaan ja perusti akateemisista rajoitteista vapaan koulukunnan. Tämän suuntauksen teoksissa on mukana vahva sosiaalinen ja poliittinen ulottuvuus. Realismin johtonimiin kuuluivat Ivan Shishkin, Arkhip Kuindzhi, Ivan Kramskoi, Vasili Polenov, Isaac Levitan, Vasili Surikov, Viktor Vasnetsov ja Ilja Repin. 1830-luvulle tultaessa Akatemia alkoi lähettää oppilaitaan ulkomaille taitojaan kartuttamaan. Näistä lahjakkaimpiin kuuluivat Aleksander Ivanov ja Karl Briullov, jotka monet tunnetaan romanttisista historiallisista öljyvärimaalauksistaan. Nimenomaan Venäjälle tyypilliset omintakeiset kansanelämän kuvaukseen keskittyneet maalaustyylit syntyivät 1800-luvun lopulla.

Venäläinen avant-garde on kattokäsite isolle joukolle modernin taiteen suuntauksia, jotka kukoistivat Venäjällä noin vuosien 1890 ja 1930 välillä. Näihin läheisesti toisiinsa liittyviin mutta silti erillisinä luokiteltuihin suuntauksiin kuuluvat esimerkiksi neo-primitivismi, suprematismi, konstruktivismi, rayonismi ja futurismi. Tämän kauden huomattaviin taiteilijoihin kuuluvat esimerkiksi El Lissitzki, Kazimir Malevich, Wassili Kandinski, Vladimir Tatlin, Aleksandr Rodtšenko ja Marc Chagall. Venäjän avant-garde saavutti suosion ja luovuuden huippunsa 1917 vallankumouksen ja vuoden 1932 välillä, minkä jälkeen se törmäsi Stalinin määräämään sosialistiseen realismiin.

Tiedosto:Rodina mat zovet.jpg
Äiti Venäjä kutsuu

1920-luvun loppupuolelle tultaessa sosialistinen realismi oli jo vähentänyt avant-garden merkitystä huomattavasti. Jotkut taiteilijat, kuten Ernst Neizvestny, Ilya Kabakov, Mikhail Shemjakin, Erik Bulatov ja Vera Muhina, pyrkivät yhdistämään sosialistisen realismin innovativiseen lähestymistapaan. He käyttivät hyvin monenlaisia tekniikoita, kuten primitivismiä, hyperrealismia, groteskia ja abstraktiota, mutta jakoivat tympeän suhtautumisen sosialistisen realismin kaanoniin. 1940-luvulla neuvostotaiteilijat loivat "antifasistisia" ja kiihkoisänmaallisia töitä. Suureksi isänmaalliseksi sodaksi kutsutun toisen maailmansodan taistelut ja muut tapahtuvat olivat usein teosten aiheena. Sodan jälkeen kuvanveistäjät loivat hillitysti juhlallisia monumentteja sodassa kuolleiden kunniaksi. 1900-luvulla monet venäläistaiteilijat siirtyivät Länsi-Eurooppaan vallankumouksen traumojen vuoksi. Taiteilijat, kuten Vasili Kandinski, Marc Chagall ja Naum Gabo levittivät töitään ja ajatuksiaan Venäjän ulkopuolella. Nämä taiteilijat opiskelivat usein Pariisissa ja Münchenissä ja heidän pakolaisuutensa takia venäläinen taide usein onnistui levittämään vaikutustaan maailmanlaajuisesti.

Urheilu

Moskovassa sijaitseva jääkiekkoareena, jossa pelattiin vuoden 2007 maailmanmestaruuskisat

Venäjä on ollut menestyksekäs lukuisissa urheilulajeissa sijoittuen niissä jatkuvasti Olympialaisten mitallisijoille. Neuvostoaikana maajoukkue osallistui 18 olympialaisiin ja sai 14 kerralla eniten mitaleja;[200] Neuvostoliitto olikin vuosikymmenestä toiseen dominoiva mahti olympialaisissa.[201] Vuoden 1952 olympialaisista lähtien Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän yleisurheilijat ovat aina olleet kolmen eniten kultamitalleita saaneen maan joukossa. Vuoden 1980 kesäkisat pidettiin Moskovassa ja vuonna 2014 talviolympialaiset pidetään Sotšissa.

Neuvostoliiton voimistelijat, yleisurheilijat, painonnostajat, painijat, murtomaahiihtäjät ja nyrkkeilijät olivat jatkuvasti maailman huipputasoa, ja näissä lajeissa Venäjä on ollut huippumaa myös Neuvostoliiton jälkeisenä aikana. Jalkapallo on useimpien maailman maiden tapaan hyvin suosittua Venäjällä. Jääkiekko on niin ikään hyvin suosittua ja Neuvostoliitto oli siinä lajissa dominoiva maa kansainvälisissä turnauksissa voittaen kultaa useimmissa maailmanmestaruus- ja olympiakisoissa. Venäjäkin on saavuttanut menestystä lajissa, viimeksi voittaen vuoden 2008 maailmanmestaruuden.[202]

Taitoluistelu on myös ollut Venäjän vahva laji; Neuvostoliitto hallitsi etenkin pariluistelua ja jäätanssia. Neuvostoliittolainen tai venäläinen pari on voittanut kultaa jokaisissa talviolympialaisissa vuodesta 1964 nykypäivään asti, mikä on yksi koko urheilumaailman pisimpiä voittoputkia.[203] Neuvostoliiton jälkeisenä aikana tennis on kasvattanut suosiotaan ja Venäjältä onkin jo tullut joukko kuuluisia tennistähtiä. Shakkiin venäläisillä on myös ollut pitkään erityissuhde ja peli on maassa suosittua ajanvietettä; vuodesta 1927 neuvostoliittolaiset ja venäläiset suurmestarit ovat pitäneet hallussaan maailmanmestarin paikkaa muutamia taukoja lukuunottamatta.

Juhlapäivät

Pvm Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1. ja 2. tammikuuta uusivuosi Новый год valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta juliaanisen kalenterin mukainen joulu Рождество valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta isänmaan puolustajan päivä День защитника отечества valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta kansainvälinen naistenpäivä Международный женский день valtiollinen juhlapäivä
1. ja 2. toukokuuta kevään ja työn juhla (Vappu) Праздник весны и труда valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta Voiton päivä День Победы valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta itsenäisyyspäivä День независимости valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta kansallisen yhtenäisyyden päivä День народного единства valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta perustuslain päivä День конституции valtiollinen juhlapäivä

Lähteet

  1. ↑ Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007: "Russia" encarta.msn.com. Viitattu 26.12.2007.
  2. ↑ a b Library of Congress: Topography and Drainage countrystudies.us. Viitattu 26.12.2007.
  3. ↑ a b c excerpted from Glenn E. Curtis (ed.): Russia: A Country Study: Kievan Rus' and Mongol Periods 1998. Washington, DC: Federal Research Division of the Library of Congress. Viitattu 20.7.2007.
  4. ↑ a b Russia Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.7.2007.
  5. ↑ a b Country Profile: Russia Foreign & Commonwealth Office of the United Kingdom. Viitattu 27.12.2007.
  6. ↑ a b c Russia::Climate and vegetation Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.7.2007.
  7. ↑ UNESCO World Heritage Centre: Russian Federation whc.unesco.org. Viitattu 27.12.2007.
  8. ↑ The World Network of Biosphere Reserves — UNESCO: Russian Federation unesco.org. Viitattu 26.12.2007.
  9. ↑ Walsh, Nick Paton: It's Europe's lungs and home to many rare species. But to Russia it's £100bn of wood Guardian (UK). Viitattu 26.12.2007.
  10. ↑ Fish Industry of Russia — Production, Trade, Markets and Investment s. 211. Elokuu 2006. Eurofish, Copenhagen, Denmark.
  11. ↑ Oil prices drive the cost of food RIA Novosti. Viitattu 22.2.2009.
  12. ↑ a b c d e f g h i j k The World Factbook: CIA Central Intelligence Agency. Viitattu 26.12.2007.
  13. ↑ Lake Baikal—A Touchstone for Global Change and Rift Studies United States Geological Survey. Viitattu 26.12.2007.
  14. ↑ Lake Baikal UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 26.12.2007.
  15. ↑ Angara River 2007. Encyclopædia Britannica. Viitattu 26.12.2007.
  16. ↑ a b Russian Federation: Country Brief The World Bank. Viitattu 26.12.2007.
  17. ↑ a b Climate Library Of Congress. Viitattu 26.12.2007.
  18. ↑ Drozdov, V. A. et al: Ecological and Geographical Characteristics of the Coastal Zone of the Black Sea. GeoJournal, 1992, s. 27.2, pp. 169–178. Springer Netherlands. Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ a b Belinskij, Andrej & H. Härke: The 'Princess' of Ipatovo. Archeology, March/April 1999, 52. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
  20. ↑ Drews, Robert: Early Riders: The beginnings of mounted warfare in Asia and Europe, s. 50. New York: Routledge, 2004.
  21. ↑ Koryakova, Dr. Ludmila: Sintashta-Arkaim Culture The Center for the Study of the Eurasian Nomads (CSEN). Viitattu 20.7.2007.
  22. ↑ 1998 NOVA documentary: "Ice Mummies: Siberian Ice Maiden" Transcript. Viitattu 26.12.2007.
  23. ↑ Jacobson, Esther: The Art of the Scythians: The Interpenetration of Cultures at the Edge of the Hellenic World. p. 38: Brill, 1995. ISBN 9004098569
  24. ↑ Tsetskhladze, Gocha R.: The Greek Colonisation of the Black Sea Area: Historical Interpretation of Archaeology. p. 48: F. Steiner, 1998. ISBN 3515073027
  25. ↑ Turchin, Peter: Historical Dynamics: Why States Rise and Fall. pp. 185–186: Princeton University Press, 2003. ISBN 0691116695
  26. ↑ Christian, David: A History of Russia, Central Asia and Mongolia. pp. 286–288: Blackwell Publishing, 1998. ISBN 0631208143
  27. ↑ For a discussion of the origins of Slavs, see Barford, Paul M.: The Early Slavs. pp. 15–16: Cornell University Press. ISBN 0801439779
  28. ↑ a b Christian, David: A History of Russia, Central Asia and Mongolia. pp. 6–7: Blackwell Publishing, 1998.
  29. ↑ Paszkiewicz, Henry K: The Making of the Russian Nation. p. 262: Darton, Longman & Todd, 1963.
  30. ↑ McKitterick, Rosamond: The New Cambridge Medieval History. p. 497: Cambridge University Press, 1995. ISBN 0521364477
  31. ↑ Mongaĭt, Aleksandr Lʹvovich: Archeology in the U.S.S.R.. p. 335: Foreign Languages Publishing House, 1959.
  32. ↑ See, for instance,: Viking (Varangian) Oleg Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.12.2007.
  33. ↑ Obolensky, Dimitri: Byzantium and the Slavs. p. 42: St Vladimir's Seminary Press, 1994. ISBN 088141008X
  34. ↑ Thompson, James Westfall: An Introduction to Medieval Europe, 300–1500. p. 268: W. W. Norton & Co., 1937. ISBN 0415346991
  35. ↑ Christian, David: A History of Russia, Central Asia and Mongolia. p. 343: Blackwell Publishing, 1998. ISBN 0631208143
  36. ↑ Ukraine: Security Assistance U.S. Department of State. Viitattu 27.12.2007.
  37. ↑ Klyuchevsky, Vasily: The course of the Russian history. v.1. Määritä julkaisija! ISBN 5-244-00072-1 Teoksen verkkoversio.
  38. ↑ Рыбаков, Б. А.: Ремесло Древней Руси. с.525–533,780–781. Määritä julkaisija!
  39. ↑ Hamm, Michael Franklin: Kiev: A Portrait, 1800–1917. Princeton University Press. ISBN 0691025851
  40. ↑ May, Dr. Timothy: Khanate of the Golden Horde accd.edu. Viitattu 27.12.2007.
  41. ↑ Solovyov, Sergey: History of Russia from the Earliest Times. pp.562–604, volume 6: AST, 2001. ISBN 5170021429
  42. ↑ Skrynnikov, R.: Ivan the Terrible, s. 219. p.58: Academic Intl Pr (March 1981), 1981. ISBN 0875690394
  43. ↑ Solovyov, Sergey: History of Russia from the Earliest Times. v.6, pp.751–908: AST, 2001. ISBN 5170021429
  44. ↑ Borisenkov E, Pasetski V. The thousand-year annals of the extreme meteorological phenomena. ISBN 5-244-00212-0, p.190
  45. ↑ Solovyov, Sergey: History of Russia from the Earliest Times. v.6, pp.751–809: AST, 2001. ISBN 5170021429
  46. ↑ Nighttime temperatures in all summer months, often below freezing, wrecked crops. Borisenkov E, Pasetski V. The thousand-year annals of the extreme meteorological phenomena. ISBN 5-244-00212-0, p.190
  47. ↑ Solovyov, Sergey: History of Russia from the Earliest Times. v.7, pp.461–568: AST, 2001. ISBN 5170021429
  48. ↑ Solovyov, Sergey: History of Russia from the Earliest Times. (v.9, ch.1) AST, 2001. ISBN 5170021429 Teoksen verkkoversio.
  49. ↑ Solovyov, Sergey: History of Russia from the Earliest Times. v.15, ch.1: AST, 2001. Teoksen verkkoversio.
  50. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 170. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  51. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 197. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  52. ↑ Ruling the Empire Library of Congress. Viitattu 27.12.2007.
  53. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 210. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  54. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 214. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  55. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 221. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  56. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 334. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  57. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 366. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  58. ↑ Cliff, Tony: Class Struggle and Women’s Liberation. pp. 138–139: Bookmarks, 1984. ISBN 0906224128
  59. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 394. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  60. ↑ World War II Encyclopædia Britannica. Viitattu 9.3.2008.
  61. ↑ The Allies' first decisive successes > Stalingrad and the German retreat, summer 1942–February 1943 Encyclopedia Britannica. Viitattu 12.3.2008.
  62. ↑ Erlikman, Vadim: Poteri narodonaseleniia v XX veke : spravochnik. Määritä julkaisija! Note: Estimates for Soviet World War II casualties vary between sources ISBN 5-93165-107-1
  63. ↑ Reconstruction and Cold War Library of Congress. Viitattu 27.12.2007.
  64. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 461. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  65. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 513. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  66. ↑ 1990 CIA World Factbook Central Intelligence Agency. Viitattu 9.3.2008.
  67. ↑ Russia Unforeseen Results of Reform The Library of Congress Country Studies; CIA World Factbook. Viitattu 10.3.2008.
  68. ↑ Heikki Kirkinen: Venäjän historia, s. 523. Helsinki: Otava, 2006. 978-951-15799-1 suomi
  69. ↑ Russia: Economic Conditions in Mid-1996 Library of Congress.
  70. ↑ a b Russian Federation Organisation for Economic Co-operation and Development (OECD). Viitattu 24.2.2008.
  71. ↑ Melvin Fagen: Russia: Shock Therapy Isn't the Way to Promote Democracy International Herald Tribune. Viitattu 22.1.2008.
  72. ↑ Elaine Sciolino: U.S. is abandoning 'shock therapy' for the Russians The New York Times. Viitattu 20.1.2008.
  73. ↑ a b Branko Milanovic: Income, Inequality, and Poverty During the Transformation from Planned to Market Economy, s. 186–189. The World Bank, 1998.
  74. ↑ Russia pays off USSR’s entire debt, sets to become crediting country Pravda.ru. Viitattu 27.12.2007.
  75. ↑ Russia: Clawing Its Way Back to Life (int'l edition) BusinessWeek. Viitattu 27.12.2007.
  76. ↑ Sokolov, Vsevolod: From Guns to Briefcases: The Evolution of Russian Organized Crime. World Policy Journal, Spring 2004, XXI. vsk, nro 1. Artikkelin verkkoversio.
  77. ↑ Sahadi, Jeanne: Moscow remains the world’s most expensive city while London moves up from fifth to second place CNN. Viitattu 9.3.2008.
  78. ↑ Showdown in Moscow: The Overview; Yeltsin sends troops to oust armed foes from parliament; Fierce battle rages in capital New York Times. Viitattu 25.5.2008.
  79. ↑ Margaret Shapiro: Yeltsin Dissolves Parliament, Orders New vote Washington Post. Viitattu 25.5.2008.
  80. ↑ a b c Nuffield Poultry Study Group—Visit to Russia pg 7. The BEMB Research and Education Trust. Viitattu 27.12.2007.
  81. ↑ Aslund, Anders: Russia's Capitalist Revolution iie.com. Viitattu 28.3.2008.
  82. ↑ Treisman, Daniel: Is Russia's Experiment with Democracy Over? UCLA International Institute. Viitattu 31.12.2007.
  83. ↑ Freedom of the Press 2007, Draft Country Reports and Ratings, Freedom House, May 1, 2007
  84. ↑ Worldwide Press Freedom Index 2007.
  85. ↑ Stone, Norman: No wonder they like Putin The Times. Viitattu 31.12.2007.
  86. ↑ Time's Person of the Year 2007 Time Inc.. Viitattu 28.3.2008.
  87. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 80, para. 1). Viitattu 27.12.2007.
  88. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 19, para. 1). Viitattu 27.12.2007.
  89. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 120, para. 1). Viitattu 27.12.2007.
  90. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 123, para. 1). Viitattu 27.12.2007.
  91. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 81, para. 1). Viitattu 27.12.2007.
  92. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 81, para. 3). Viitattu 27.12.2007.
  93. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 65, para. 1) In 1993, when the Constitution was adopted, there were 89 subjects listed. Some of them were later merged. Viitattu 27.12.2007.
  94. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 95, para.2). Viitattu 27.12.2007.
  95. ↑ "Общероссийский классификатор экономических регионов" (ОК 024–95) введённый 1 января 1997 г., в ред. Изменения № 05/2001. Секция I. Федеральные округа (Russian Classificaton of Economic Regions (OK 024–95) of January 1, 1997 as amended by the Amendments #1/1998 through #5/2001. Section I. Federal Districts)
  96. ↑ "News From Russia", Issue No. 4 The Embassy of the Russian Federation in the Republic of India. Viitattu 27.12.2007.
  97. ↑ Russia 'backed Litvinenko murder' BBC News 8.7.2008
  98. ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/7078712.stm 'Thousands' pose UK terror threat. BBC News, 5.11. 2007
  99. ↑ Kosachev, Konstantin: Russian Foreign Policy Vertical Russia In Global Affairs. Viitattu 27.12.2007.
  100. ↑ Interview of official Ambassador of Russian Foreign Ministry on relations with the EU
  101. ↑ NATO-Russia relations NATO. Viitattu 27.12.2007.
  102. ↑ Chapter 2—Investing In Russian Defense Conversion: Obstacles and Opportunities Federation of American Scientists. Viitattu 27.12.2007.
  103. ↑ a b Overview of the major Asian Powers International Institute for Strategic Studies.
  104. ↑ Status of Nuclear Powers and Their Nuclear Capabilities Federation of American Scientists. Viitattu 27.12.2007.
  105. ↑ US drives world military spending to record high Australian Broadcasting Corporation. Viitattu 27.12.2007.
  106. ↑ Russia arms exports could exceed $7 bln in 2007 - Ivanov RIA Novosti. Viitattu 27.1.2008.
  107. ↑ FBIS: Informatsionno-Analiticheskoye Agentstvo Marketing i Konsalting.14. maaliskuuta 2006. Russia: Assessment, Adam Baltin Interview, Opinion Poll on State of Armed Forces
  108. ↑ Russian defense spending to grow 20% in 2008, to $40 bln RIA Novosti. Viitattu 13.3.2008.
  109. ↑ Rice: Russia's Military Moves 'a Problem' ABC News. Viitattu 6.1.2008.
  110. ↑ World Wide Military Expenditures Global Security. Viitattu 6.1.2008.
  111. ↑ Big rise in Russian military spending raises fears of new challenge to west Guardian. Viitattu 6.1.2008.
  112. ↑ Russians weigh an enigma with Putin’s protégé MSNBC. Viitattu 9.5.2008.
  113. ↑ a b Russia’s economy under Vladimir Putin: achievements and failures RIA Novosti. Viitattu 9.5.2008.
  114. ↑ Russia's unemployment rate down 10% in 2007 - report RIA Novosti. Viitattu 9.5.2008.
  115. ↑ Russia — Unemployment rate (%) indexmundi.com. Viitattu 9.5.2008.
  116. ↑ a b Russia fixed asset investment to reach $370 bln by 2010 - Kudrin RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  117. ↑ Russia: How Long Can The Fun Last? BusinessWeek. Viitattu 27.12.2007.
  118. ↑ CEE Biweekly (page 6) UNESCO Institute for Statistics, UniCredit New Europe Research Network. Viitattu 28.3.2008.
  119. ↑ Mayor says foreign investment in Moscow to double in 2007 RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  120. ↑ Tavernise, Sabrina: Russia Imposes Flat Tax on Income, and Its Coffers Swell March 23, 2002. The New York Times. Viitattu 27.12.2007.
  121. ↑ Rabushka, Alvin: The Flat Tax at Work in Russia: Year Three Hoover Institution. Viitattu 27.12.2007.
  122. ↑ Global personal taxation comparison survey – market rankings Mercer (consulting firms). Viitattu 27.12.2007.
  123. ↑ Russia’s Stabilization Fund Holds $5.9Bln (Mosnews 7.5.2004)
  124. ↑ Stabilization Fund hits $70 bln in May - Finance Ministry (RIAN)
  125. ↑ Russia's foreign debt down 31.3% in Q3—finance ministry RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  126. ↑ Russia: How Long Can The Fun Last? BusinessWeek. Viitattu 27.12.2007.
  127. ↑ Robin Paxton: A billion dollars not enough for Russian rich list Forbes. Viitattu 19.4.2008.
  128. ↑ Lipsky, John: Statement by John Lipsky, First Deputy Managing Director of the International Monetary Fund Press Release No. 07/126. International Monetary Fund. Viitattu 27.12.2007.
  129. ↑ Russia The World Factbook. 15.4.2008. CIA. Viitattu 1.5.2008.
  130. ↑ Demographics Federal State Statistics Service. Viitattu 27.12.2007.
  131. ↑ a b c d e Demography Federal State Statistics Service. Viitattu 5.3.2008.
  132. ↑ a b Russia's population down 0.17% in 2007 to 142 mln RIA Novosti. Viitattu 11.3.2008.
  133. ↑ Russia cracking down on illegal migrants January 15, 2007. International Herald Tribune.
  134. ↑ June 1, 2007: A great number of children in Russia remain highly vulnerable United Nations Children's Fund. Viitattu 27.12.2007.
  135. ↑ Resident population Federal State Statistics Service. Viitattu 27.12.2007.
  136. ↑ Demographics Library of Congress. Viitattu 16.1.2008.
  137. ↑ The World Factbook: Rank Order — Birth rate Central Intelligence Agency. Viitattu 27.12.2007.
  138. ↑ The World Factbook: Rank Order — Death rate Central Intelligence Agency. Viitattu 27.12.2007.
  139. ↑ Russia's birth, mortality rates to equal by 2011 - ministry RIA Novosti. Viitattu 10.2.2008.
  140. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 43 para. 1). Viitattu 27.12.2007.
  141. ↑ Russia tops, South Africa last, in literacy study Reuters. Viitattu 27.12.2007.
  142. ↑ Smolentseva, Anna: Bridging the Gap Between Higher and Secondary Education in Russia bc.edu. Viitattu 27.12.2007.
  143. ↑ Russia Country Guide EUbusiness.com. Viitattu 27.12.2007.
  144. ↑ Background Note: Russia U.S. Department of State. Viitattu 2.1.2008.
  145. ↑ a b Higher education structure State University Higher School of Economics. Viitattu 27.12.2007.
  146. ↑ Higher Education Institutions Federal State Statistics Service. Viitattu 1.1.2008.
  147. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 41). Viitattu 27.12.2007.
  148. ↑ Field, M. G.: The health and demographic crisis in post-Soviet Russia: a two-phase development in "Russia’s Torn Safety Nets", edited by Field M. G., Twigg J. L. (eds). 2000:11–42: St. Martin’s Press.
  149. ↑ Highlights on Health in the Russian Federation November 1999. World Health Organization. Viitattu 27.12.2007.
  150. ↑ Leonard, William R: Declining growth status of indigenous Siberian children in post-Soviet Russia findarticles.com. April 2002. Viitattu 27.12.2007.
  151. ↑ Продолжительность жизни россиян возросла с 2005 по 2007 г на 2,4 года, до 67,7 года United Russia. Viitattu 1.5.2008.
  152. ↑ European Union Central Intelligence Agency. Viitattu 20.1.2008.
  153. ↑ a b Heart disease kills 1.3 million annually in Russia — chief cardiologist RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  154. ↑ Corruption Pervades Russia's Health System CBS News. Viitattu 27.12.2007.
  155. ↑ http://www.who.int/mental_health/prevention/suicide/suiciderates/en/
  156. ↑ Third of Russians smoke, but half welcome public smoking ban RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  157. ↑ HIV/AIDS in the Russian Federation The World Bank. Viitattu 27.12.2007.
  158. ↑ Russian regional HIV vaccine center seeks $40–50 mln from budget RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  159. ↑ Russian Federation AIDS information Russian Federation UNAIDS: The Joint United Nations Programme on HIV/AIDS. Viitattu 11.3.2008.
  160. ↑ 119,000 TB cases in Russia — health official RIA Novosti. Viitattu 27.12.2007.
  161. ↑ Country Profile: Russia October 2006. Library of Congress—Federal Research Division. Viitattu 27.12.2007.
  162. ↑ Russian policies ignite unprecedented birth rate in 2007 The Economic Times. Viitattu 11.3.2008.
  163. ↑ United Nations Expert Group Meeting On International Migration and Development 6–8 July 2005. Population Division; Department of Economic and Social Affairs; United Nations Secretariat. Viitattu 27.12.2007.
  164. ↑ Russian Census of 2002 4.3. Population by nationalities and knowledge of Russian; 4.4. Spreading of knowledge of languages (except Russian). Federal State Statistics Service. Viitattu 16.1.2008.
  165. ↑ The Constitution of the Russian Federation (Article 68, para. 2). Viitattu 27.12.2007.
  166. ↑ Russian University of Toronto. Viitattu 27.12.2007.
  167. ↑ Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007: Russian language encarta.msn.com. Viitattu 27.12.2007.
  168. ↑ Russian language course Russian Language Centre — Official Website, Moscow State University. Viitattu 27.12.2007.
  169. ↑ Bell, Imogen: Eastern Europe, Russia and Central Asia books.google.com. Viitattu 27.12.2007.
  170. ↑ Religion In Russia Embassy of the Russian Federation. Viitattu 27.12.2007.
  171. ↑ a b c d e f Опубликована подробная сравнительная статистика религиозности в России и Польше 6 June 2007. religare.ru. Viitattu 27.12.2007. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”religionsurvey” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  172. ↑ Zuckerman, Phil: Atheism: Contemporary Rates and Patterns, chapter in The Cambridge Companion to Atheism, ed. by Michael Martin. Cambridge University Press, 2005.
  173. ↑ Russia::Religion. Encyclopædia Britannica Online (2007). Viitattu (en-Wikipediassa) 27. joulukuuta 2007
  174. ↑ Russia: International Religious Freedom Report 2006. US Department of State. Viitattu 8.4.2008
  175. ↑ a b Russia: International Religious Freedom Report 2006. US Department of State. Viitattu 8.4.2008
  176. ↑ a b Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007: Russia encarta.msn.com. Viitattu 27.12.2007.
  177. ↑ Сведения о религиозных организациях, зарегистрированных в Российской Федерации По данным Федеральной регистрационной службы religare.ru. December 2006. Viitattu 27.12.2007.
  178. ↑ Russia state.gov. Viitattu 8.4.2008.
  179. ↑ Fact Box: Muslims In Russia Radio Free Europe. Viitattu 27.12.2007.
  180. ↑ Page, Jeremy: The rise of Russian Muslims worries Orthodox Church timesonline.co.uk. Viitattu 27.12.2007.
  181. ↑ 20Mln Muslims in Russia and mass conversion of ethnic Russians are myths — expert Interfax. Viitattu 1.4.2008.
  182. ↑ Russia's Islamic rebirth adds tension Financial Times. Viitattu 27.12.2007.
  183. ↑ Mainville, Michael: Russia has a Muslim dilemma Page A - 17. November 19, 2006. San Francisco Chronicle. Viitattu 27.12.2007.
  184. ↑ Nettleton, Steve: Prayers for Ivolginsky CNN. Viitattu 27.12.2007.
  185. ↑ Russia::Religion 2007. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 27.12.2007.
  186. ↑ http://www.state.gov/g/drl/rls/irf/2007/90196.htm
  187. ↑ Russia: International Religious Freedom Report 2006. US Department of State. Viitattu 8.4.2008
  188. ↑ Garafola, Lynn: Diaghilev's Ballets Russes, s. 576. Oxford University Press. ISBN 0195057015 Teoksen verkkoversio.
  189. ↑ Cashin, Kathryn Karrh: Alexander Pushkin's Influence on Russian Ballet — Chapter Five: Pushkin, Soviet Ballet, and Afterward etd.lib.fsu.edu. Viitattu 27.12.2007.
  190. ↑ A Tale of Two Operas Petersburg City. Viitattu 11.1.2008.
  191. ↑ Microsoft® Encarta® Online Encyclopedia 2007: Russian Literature encarta.msn.com. Viitattu 7.1.2008.
  192. ↑ Kelly, Catriona: Russian Literature: A Very Short Introduction (Very Short Introductions) (Paperback). Oxford Paperbacks. ISBN 0192801449 Teoksen verkkoversio.
  193. ↑ Russian literature; Leo Tolstoy Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.4.2008.
  194. ↑ Otto Friedrich: Freaking-Out with Fyodor Time Magazine. Viitattu 10.4.2008.
  195. ↑ History of the motion picture: The Soviet Union Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.1.2008.
  196. ↑ a b Russia::Motion pictures 2007. Encyclopædia Britannica. Viitattu 27.12.2007.
  197. ↑ White Sun of the Desert / Beloe solntse pustyni Film Society of Lincoln Center. Viitattu 18.1.2008.
  198. ↑ a b Dzieciolowski, Zygmunt: Kinoeye: Russia's reviving film industry opendemocracy.net. Viitattu 27.12.2007.
  199. ↑ Russian Entertainment & Media Industry worth $27.9 bn by 2011 PricewaterhouseCoopers. Viitattu 27.12.2007.
  200. ↑ Summer Olympics Through The Years Information Please. Viitattu 27.12.2007.
  201. ↑ The main game in a dragon's lair The Sydney Morning Herald. Viitattu 27.12.2007.
  202. ↑ Russia::Sports and recreation 2007. Encyclopædia Britannica. Viitattu 27.12.2007.
  203. ↑ Winter Olympics Through The Years Information Please. Viitattu 27.12.2007.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Venäjä.

Kirjallisuutta

  • Antti Helanterä, Veli-Pekka Tynkkynen: Maantieteelle Venäjä ei voi mitään (Ajatus kirjat, 2002. - 2. p. 2003. - 3. p. 2003) ISBN 951-20-6228-3 (sid.)
  • Alpo Juntunen: Itään vai länteen?: Venäjän vaihtoehdot (Gummerus: Ajatus, 2003) ISBN 951-20-6447-2 (sid.)
  • Antti Karppinen:
    • Venäjän aatetta jäljittämässä (WSOY, 1999) ISBN 951-0-23328-5 (sid.)
    • Minne troikka rientää? (WSOY, 2003) ISBN 951-0-28328-2 (sid.)
    • Sirppi, vasara ja tähti. Kansallisesta aatteesta uuden Venäjän ideologia. WSOY: Helsinki 2006.
  • Anne Sailas, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen:
    • Venäjä - jättiläinen tuuliajolla (Edita, 1996 Painos 2. korj. p. - 2. p. 1996) ISBN 951-37-2062-4 (nid.)
    • Venäjä ja rosvokapitalismin haaksirikko (Edita, 1999; 2. p. 1999) ISBN 951-37-2868-4 (nid.)
  • Kimmo Kääriäinen: Ateismin jälkeen: uskonnollisuus Venäjällä (Gummerus, 2004) ISBN 951-693-253-3 (sid.)
  • Tapani Mäkinen: Suuri maa, pitkä kvartaali: suomalaisyritysten kokemuksia Venäjän kehittyvästä kapitalismista (Sitra, 2005) ISBN 951-37-4417-5 (nid.)
  • Erkki Nordberg: Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla (Art House, 2003) ISBN 951-884-362-7 (sid.)
  • Pekka Pesonen: Venäjän kulttuurihistoria. 2. painos (Gaudeamus, 2007) ISBN 978-951-570-732-1 (nid.)
  • Christer Pursiainen: Venäjän idea, utopia ja missio (Gaudeamus, 1999) ISBN 951-662-759-5 (nid.)
  • Aleksandr Radishtshev: Matka Pietarista Moskovaan. Alkuteos: Puteshestvie iz Peterburga v Moskvu. Suomentaja: Johannes Remy. (Gaudeamus 2007). ISBN 978-952-495-008-4.
  • Riitta Pyykkö: Maa jossa kaikki on mahdollista: kirjoituksia Venäjästä (Kirja-Aurora, 2002) ISBN 951-29-2294-0 (nid.)
  • Ilmari Susiluoto: Suuruuden laskuoppi: venäläisen tietoyhteiskunnan synty ja kehitys (WSOY, 2006) ISBN 951-0-31431-5 (sid.)
  • Jouko Rautava, Pekka Sutela: Venäläinen markkinatalous (WSOY, 2000) ISBN 951-0-24815-0 (nid.)
  • Esa Seppänen Avaran sielun anarkia (2002)
  • Venäjä ja Eurooppa: Venäjän idea 1800-luvulla [Vesa Oittinen (toim.)] ( Vastapaino, 2007)
  • Salmenniemi, Suvi & Rotkirch, Anna (toim.): Suhteiden Venäjä. Gaudeamus: Helsinki 2008
Itsenäiset valtiot
Kiistanalaiset valtiot
1Lasketaan kuuluvaksi myös Aasiaan.
Itsenäiset valtiot
Kiistanalaiset valtiot
Erityisalueet
1Lasketaan kuuluvaksi myös Eurooppaan.
Jäsenet
Jäädytetty
Tarkkailijat


Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Venäjä&oldid=5104053”