Ostovoimapariteetti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valtioiden ostovoimapariteetit.

Ostovoimapariteetti (engl. Purchasing power parity, PPP) kertoo arvion vaihtokurssista, joka tarvitaan muuttamaan kahden maan valuuttakurssit ostovoimaltaan yhtäläisiksi. Ostovoimapariteettia tarvitaan erityisesti, kun halutaan verrata kahden maan elintasoja. Jos tietyn hyödykekorin hinta olisi esimerkiksi 25 puntaa tai 50 dollaria, olisi ostovoimapariteetti silloin 1 £ = 2 $. Ostovoimapariteetti ei yleensä ole sama kuin todellinen valuuttakurssi. Esimerkiksi suora bruttokansantuotteiden vertailu ei mittaa tarkasti kulutuksen määrää, koska hintatasoissa on suuria eroja.

Esimerkiksi Suomen nimellinen bruttokansantuote henkeä kohden vuonna 2005 oli 37 014 USD, mutta ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli 31 208 USD. Suuri ero kertoo siitä, että Suomessa, kuten muissa Pohjoismaissa, on kansainvälisesti verrattuna korkea hintataso.

Bruttokansantuote perustuu ajatukseltaan Adam Smithin (1723–1790) teoriaan, jossa on vain työtä ja voittoa. Bruttokansantuotteen ongelmana on, että se jättää kokonaistuotannosta pois merkittävän osan (yleensä yli puolet), sen tekijät eivät korreloi eivätkä sen kaksi puolta mene tasan. Puutteista johtuen sitä voidaan manipuloida ja niin tehdäänkin, kun päättyneen vuoden lukujen kirjauksen yhteydessä korjataan myös kahden edeltäneen vuoden lukuja.

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.