Sergei Eisenstein

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sergei Eisenstein

Sergei Mihailovitš Eisenstein (ven. Сергей Михайлович Эйзенштейн; 22. tammikuuta (J.: 10. tammikuuta) 1898 Riika, Latvia11. helmikuuta 1948 Moskova, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja, joka tunnetaan erityisesti löyhästi tositapahtumiin perustuvista elokuvistaan, kuten Panssarilaiva Potemkin (1925) ja Lokakuu (1927). Eisenstein oli myös teoreetikko, kirjailija, opettaja, taiteen- ja historiantutkija.[1] Eisenstein kehitti elokuvaleikkausta ja otti käyttöön montaasin – myös itse sanan – jonka merkitys on ollut huomattava myöhemmälle elokuvalle[2][3].

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisensteinin isä Mihail Eisenstein oli baltiansaksalainen juutalainen arkkitehti ja insinööri. Suvussa oli myös ruotsalaista taustaa. Äiti Julija Ivanovna (o.s. Konetskaja) oli etninen venäläinen. Äiti rakasti matkustamista, kävi katsomassa Egyptin pyramideja ja vieraili usein poikansa Sergein kanssa Pariisissa. Vanhemmat erosivat 1909, jolloin Sergei jäi asumaan isänsä luokse. Isä teki loistavan uran arkkitehtina ja insinöörinä, mutta hänen suunnittelemisensa rakennusten runsaiden koristeiden ja yksityiskohtien takia häntä kutsuttiin "hulluksi leivostentekijäksi", ja art nouveau -tyyliä pidettiin liian ylenpalttisena.[4] Mihail Eisenstein loi Riian St. Alberta, St. Elizabetes sekä St. Strelnieku katujen arkkitehtoniset kokonaisuudet. Sergei Eisenstein säilytti kuvat kaikista isänsä suunnittelemista rakennuksista.[5]

Sergei Eisenstein kertoo muistelmissaan, että kesäisin isä kävi Pariisissa ja toi sieltä runsaasti "pariisilaisia tuotteita" ystäville ja tutuille. Niitä olivat postikortit ja albumit, joissa kaunottaret poseerasivat, sekä albumit, joissa hieman uskaliaat ja hyvin sentimentaaliset nuorten neitojen mullistavat kohtalot paljastuivat kuvasarjoissa elokuvan esimuotona. Valokuvat kuuluisista pariisilaista tähdistä aikakauden puvuissa, kuten myös ylemmän yhteiskunnan naisista ja herroista antoivat näkökulman kosmopoliittiseen ja kevytmieliseen Belle Époquen puoleen, joista eivät ainoastaan isä Mihail ja hänen ystävänsä nauttineet. Se herätti myös Sergein kiinnostuksen montaasiin.[6]

Eisensteinin uskollisuus kommunismin idealismille saattoi hänet Josif Stalinin hallintokaudella vaikeuksiin monien viranomaisten kanssa. Stalin oli hyvin tietoinen elokuvan mahdollisuuksista propagandavälineenä ja otti huomioon Eisensteinin aseman kiisteltynä henkilönä. Eisensteinin suosio ja vaikutus nousi ja laski hänen elokuviensa suosion mukaan. Panssarilaiva Potemkin oli maailmanlaajuinen menestys, ja sen ansiosta Eisenstein valittiin ohjaamaan lokakuun vallankumouksen kymmenvuotisjuhlallisuuksia varten tehtävää elokuvaa Lokakuu. Elokuvasta ei kuitenkaan tullut yhtä suosittua kuin Potemkinista.

Vuonna 1930 Paramount Pictures tarjosi Eisensteinille Hollywoodista 100 000 dollarin sopimusta. Hän saapui New Yorkiin 20. toukokuuta ja jatkoi Kaliforniaan. Paramount halusi hänen tekevän elokuvaversion Theodore Dreiserin Amerikkalaisesta murhenäytelmästä, mutta näyttelijävalinnoista aiheutuneet kiistat lopettivat projektin lokakuussa. Elokuvan ohjasi loppujen loksi Josef von Sternberg.

Eisenstein matkusti Meksikoon, jossa hän yritti tuottaa osittain dramatisoidun dokumentin ¡Que Viva Mexico!, mutta ennen sen valmistumista Stalin määräsi hänet palaamaan Neuvostoliittoon. Eisenstein antoi leikkaamattoman filmimateriaalin sen päärahoittajan, kirjailija Upton Sinclairin haltuun, jotta tämä lähettäisi sen myöhemmin Eisensteinille Neuvostoliittoon. Eisenstein olisi leikannut sen valmiiksi Moskovassa. Hän ei kuitenkaan saanut filmimateriaalia. Vuonna 1933 filmistä esitettiin New Yorkissa tuottaja Sol Lesserin muokkaama versio nimellä Thunder over Mexico. Myöhemmin materiaalista on esitetty muitakin versioita.

Eisensteinin matka länteen vei hänet entistä tarkemmin Stalinin valvovan silmän alle, ja hänen kaksi seuraavaa elokuvahankettaan kaatuivat poliittisista syistä. Eisensteinin kuvatessa Aleksanteri Nevskiä' häntä vahtimaan määrättiin "virallinen valvoja"'.

Iivana Julmaa kuvaavassa elokuvassa hän esitti tämän hirmuhallitsijan kansallisena sankarina, ja se saavutti Stalinin hyväksynnän, mutta elokuvan toinen osa ei läpäissyt viranomaisten seulaa, ja kolmannen osan filmimateriaalista suuri osa tuhottiin, joskin useita kohtauksia on kuitenkin säilynyt.

Viimeisinä vuosinaan Eisenstein keskittyi elokuvateoriaan ja kirjoittamiseen. Hän kehitti montaasileikkausta ja loi siten uudelle ilmaisumuodolle kielioppia[2].

Hän kuoli Moskovassa 11. helmikuuta 1948 sydänkohtaukseen.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lakko (Стачка, 1925)
  • Panssarilaiva Potemkin (Броненосец „Потёмкин“, 1925)
  • Lokakuu (Октябрь: Десять дней, которые потрясли мир, 1927)
  • Vanhaa ja uutta (Генеральная линия aka Старое и новое, 1929)
  • ¡Que Viva Mexico! (1931, jäi kesken (elokuvan aineistosta on jälkikäteen tehty elokuvia))
  • Bežinin niityt (Бежин луг, 1937, jäi kesken)
  • Aleksanteri Nevski (Александр Невский, 1938)
  • Iivana Julma I–III (Иван Грозный, 1945–1946, toinen osa sai ensi-iltansa 1958, kolmas osa jäi kesken).

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elokuvan muoto. (Izbrannye proizvedenija v šestih tomah.) Suomentaneet Antero Tiusanen ym. Helsinki: Love kirjat, 1978. ISBN 951-835-004-3.
  • Kolme mestaria: Chaplin, Ford, Disney. Suomentanut Antero Tiusanen. Love Kirjat, Helsinki 1989. ISBN 951-8978-06-9

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sergei Eisenstein.
  • Natalia Kaleva: Eisensteinit – isä, poika ja Riika – Seitsemännen taiteenlajin Leonardo da Vinci, Venäjän aika nro 3, 2008

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän aika s. 66
  2. a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 15.4.2012, sivu D 11
  3. Kalle Saarinen: Elokuvan leikkaus (pdf) (Opinnäyte) Maaliskuu 2011. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Viitattu 15.4.2012.
  4. Rush, Solveiga: ”Late Work”, Mikhail Eisenstein, s. 97. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)
  5. Venäjän aika s. 66–67
  6. Rush, Solveiga: ”Sources of Inspiration”, Mikhail Eisenstein, s. 25. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)