Sergei Eisenstein

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sergei Eisenstein
Sergei Eisenstein 03.jpg
Syntymäaika 23. tammikuuta 1898
Syntymäpaikka Riika, Venäjän keisarikunta
Aktiivisena 1923–1946
Kuolinaika 11. helmikuuta 1948 (50 vuotta)
Kuolinpaikka Moskova, Neuvostoliitto
Ammatti elokuvaohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset Panssarilaiva Potemkin (1925),
Lokakuu (1927),
Aleksanteri Nevski (1938),
Iivana Julma (1944)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sergei Mihailovitš Eisenstein (ven. Сергей Михайлович Эйзенштейн; 23. tammikuuta (J.: 10. tammikuuta) 1898 Riika, Venäjän keisarikunta11. helmikuuta 1948 Moskova, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja, joka tunnetaan erityisesti löyhästi tositapahtumiin perustuvista elokuvistaan, kuten Panssarilaiva Potemkin (1925) ja Lokakuu (1927). Eisenstein oli myös teoreetikko, kirjailija, opettaja, taiteen- ja historiantutkija.[1] Eisenstein kehitti elokuvaleikkausta ja tutki montaasia, jonka merkitys on ollut huomattava myöhemmälle elokuvalle[2][3].

Nuoruus ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sergei Eisenstein vanhempiensa kanssa vuonna 1900.

Sergei Eisenstein syntyi Riiassa, Venäjän keisarikunnassa 23. tammikuuta 1898.[4] Hänen isänsä Mihail Eisenstein oli baltiansaksalainen juutalainen arkkitehti ja insinööri. Suvussa oli myös ruotsalaista taustaa. Äiti Julija Ivanovna (o.s. Konetskaja) oli etninen venäläinen. Äiti rakasti matkustamista, kävi katsomassa Egyptin pyramideja ja vieraili usein poikansa Sergein kanssa Pariisissa. Vanhemmat erosivat 1909, jolloin Sergei jäi asumaan isänsä luokse. Isä teki pitkän uran arkkitehtina ja insinöörinä, mutta hänen suunnittelemisensa rakennusten runsaiden koristeiden ja yksityiskohtien takia häntä kutsuttiin ”hulluksi leivostentekijäksi”, ja art nouveau -tyyliä pidettiin liian ylenpalttisena.[5]

Sergei Eisenstein kertoo muistelmissaan, että kesäisin isä kävi Pariisissa ja toi sieltä runsaasti ”pariisilaisia tuotteita” ystäville ja tutuille. Niitä olivat postikortit ja albumit, joissa kaunottaret poseerasivat, ja albumit, joissa hieman uskaliaat ja hyvin sentimentaaliset nuorten neitojen mullistavat kohtalot paljastuivat kuvasarjoissa elokuvan esimuotona. Valokuvat kuuluisista pariisilaista tähdistä aikakauden puvuissa, kuten myös ylemmän yhteiskunnan naisista ja herroista, antoivat näkökulman kosmopoliittiseen ja kevytmieliseen Belle Époquen puoleen, joista eivät ainoastaan isä Mihail ja hänen ystävänsä nauttineet. Se herätti myös Sergein kiinnostuksen montaasiin.[6]

Eisenstein aloitti vuonna 1915 opiskelut teknillisessä akatemiassa tarkoituksenaan seurata isänsä jalanjälkiä. Opinnot keskeytyivät helmikuussa 1917, kun hänet kutsuttiin asepalvelukseen ja lähetettiin rintamalle. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Eisenstein palasi kouluun, mutta jo seuraavana vuonna hän liittyi punaisten puolelle käynnissä olevassa sisällissodassa (hänen isänsä taisteli vastakkaisella puolella). Eisenstein kotiutettiin 1920. Hän muutti Moskovaan, missä hän osallistui Proletkult-nimisen järjestön toimintaan.[7]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatterista elokuvaohjaajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Proletkultissa Eisenstein osallistui alkuun teatterituotantoihin. Hän työskenteli muun muassa avantgarde-ohjaaja Vsevolod Meyerholdin kanssa ja tutustui moniin tuleviin elokuvaohjaajiin ja kirjailijoihin. Ensimmäisen kosketuksensa elokuva-alaan Eisenstein sai vuonna 1923, kun hän ohjasi lyhytelokuvan Dnevnik Glumova ja avusti Esfir Šubia Fritz Langin elokuvan Tri Mabuse – ihmispeto leikkaamisessa Neuvostoliiton markkinoille.[7] Dnevnik Glumova oli osa Eisensteinin ensimmäistä teatterituotantoa, joka oli versio Aleksandr Ostrovskin näytelmästä.[8] Hänen tunnetuin teatteriohjauksensa oli suuressa tehdassalissa näytelty versio Sergei Tretjakovin Kaasunaamareista.[9]

Panssarilaiva Potemkinin kuuluisa Odessan portaiden kohtaus.

Eisensteinin ensimmäinen kokopitkä elokuva oli Lakko, joka sai ensi-iltansa vuonna 1925. Hän toteutti siinä montaasiteoriaansa, jota oli jo kehittänyt Dnevnik Glumovaa varten. Lev Kulešov oli ensimmäisenä kehittänyt elokuvallista montaasia, mutta Eisensteinin ”attraktioiden montaasi”, jossa synteesi syntyy erilaisten elementtien välisestä ristiriidasta.[8] Eisensteinilta valmistui samana vuonna toinenkin elokuvan, kun kommunistinen puolue tilasi vuoden 1905 vallankumouksen muistoksi elokuvan.[10] Eisenstein kirjoitti kumouksen veteraanin kanssa laajan käsikirjoituksen, mutta lopulta siitä kuvattiin vain yksi suunnitelluista episodeista.[11] Panssarilaiva Potemkin nosti Eisensteinin mainetta, ja elokuva oli erityisen suosittu Saksassa.[8] Sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä elokuvista, ja esimerkiksi vuonna 1958 se valittiin kriitikkojen äänestyksessä historian parhaaksi elokuvaksi.[10] Lisäksi sen Odessan portaiden kohtaus on ehkä elokuvahistorian tunnetuin kohtaus.[12]

Panssarilaiva Potemkinin jälkeen Eisenstein alkoi tehdä kollektiivista maataloutta käsittelevää elokuvaa Vanhaa ja uutta mutta keskeytti tuotannon tehdäkseen elokuvan Lokakuu lokakuun vallankumouksen 10-vuotismuistoksi. Lokakuu oli Eisensteinin ensimmäinen elokuva, josta hän joutui vaikeuksiin auktoriteettien kanssa. Se jakoi myös kriitikoiden mielipiteet: osa kriitikoista piti sitä uuden ”intellektuellisen elokuvan” alkuna, mutta osaa kriitikoista häiritsi ylenmääräinen abstrakti symbolismi.[8]

Eisenstein viimeisteli elokuvan Vanhaa ja uutta vuonna 1929, mutta kommunistisen puolueen näkemys maataloudesta oli muuttunut, joten hän joutui muokkaamaan elokuvaa näiden muutosten takia. Eisenstein lähti samana vuonna kumppaneidensa Grigori Aleksandrovin ja Eduard Tissen kanssa ulkomaille opiskelemaan uutta äänielokuvaa.[8]

Vierailu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1930 Paramount Pictures tarjosi Eisensteinille Hollywoodista 100 000 dollarin sopimusta. Hän saapui New Yorkiin 20. toukokuuta ja jatkoi Kaliforniaan. Paramount halusi hänen tekevän elokuvaversion Theodore Dreiserin Amerikkalaisesta murhenäytelmästä, mutta näyttelijävalinnoista aiheutuneet kiistat lopettivat projektin lokakuussa. Elokuvan ohjasi lopulta Josef von Sternberg.

Monien kaatuneiden suunnitelmien jälkeen kirjailija Upton Sinclairin järjesti Eisensteinille rahoituksen kuvata Meksikossa ¡Que viva México!, joka kertoisi Meksikon historiasta, nykyisyydestä ja tulevasta. Suunnitelma oli suurisuuntainen, ja Eisenstein tutki meksikolaista kulttuuria. Sinclair keskeytti kuitenkin työt 11 kuukauden kuvauksien jälkeen, ja Eisenstein joutui palaamaan Neuvostoliittoon. Kuvatusta materiaalista on koottu joitakin puolinaisia versioita.[13] Eisensteinin matkasta Meksikoon julkaistiin vuonna 2015 Peter Greenawayn ohjaama elokuva Eisenstein in Guanajuato.

Paluu Neuvostoliittoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenstein palasi muuttuneeseen Neuvostoliittoon. Ensimmäinen viisivuotissuunnitelma oli vaikuttanut myös Neuvostoliiton elokuvaan, jota johti Boris Šumjatski, jonka tavoitteena oli luoda ”elokuvaa miljoonille”. Useat Eisensteinin tuotannot, kuten elokuva versio Karl Marxin Pääomasta, keskeytyivät. Vuonna 1935 hän alkoi tehdä ensimmäistä äänielokuvaansa, Bežinin niityt. Šumjatski keskeytti kuitenkin sen tuotannon maaliskuussa 1937. Eisenstein sai jatkaa elokuvaamista vasta, kun hän oli tunnustanut tekemänsä virheet julkisesti.[8]

Kun Saksaa kohtaan tunnettu vihamielisyys oli korkeimmillaan, Sergei Eisenstein sai tehtäväkseen ohjata spektaakkelielokuvan Aleksanteri Nevskistä, novgorodilaisruhtinaasta, joka löi saksalaiset kalparitarit Peipsijärven taistelussa vuonna 1242. Yhtymäkohdat muinaisten ritarien ja nykyajan saksalaisten välillä olivat selviä elokuvan katsojalle.

Aleksanteri Nevskissä Eisenstein keskittyi enemmän mise-en-scèneen, kuten puvustukseen ja valaistukseen, kuin leikkauksen tekniikkaan.[14] Elokuvassa on kuitenkin myös Eisensteinin parhaimmat osoitukset tekniikasta, jota hän kutsui nimellä ”orkestraalinen kontrapunkti”. Aleksanteri Nevski toi Eisensteinille myös mainetta hovielokuvaajana, sillä hän sai sen jälkeen Leninin kunniamerkin.[8] Vain hiukan sen jälkeen, kun elokuva oli päässyt teattereihin, yllättäen maat allekirjoittivat Molotov–Ribbentrop-sopimuksen Puolan offensiivin kynnyksellä elokuussa 1939. Elokuva joutui esityskieltoon. Uudessa ystävyyden hengessä Eisenstein palkattiin tekemään elokuvaversiota Hitlerin lempisäveltäjän Richard Wagnerin oopperasta Die Walküre.[15]

Eisensteinin hauta.

Eisensteinin viimeinen elokuva jäi keskeneräiseksi. Iivana Julman kuvaaminen alkoi 1943 Alma-Atassa, johon Moskovan elokuvastudiot oli siirretty sodan takia. Se julkaistiin 1945 ja oli todella suosittu. Sen ansiosta Eisensteinille ja hänen kumppaneilleen myönnettiin Stalin-palkinnon. Eisenstein sai sydänkohtauksen helmikuussa 1946, minkä takia hän pyrki kiireesti saamaan valmiiksi muistelmansa ja Iivana Julman toisen osan. Se esitettiin elokuvissa kuitenkin ensimmäisen kerran vasta 1958, sillä Iivana Julman ja Josif Stalinin väliset yhteydet olivat turhankin selvät. Iivana Julman kolmas osa jäi valmistumatta, kun Eisenstein kuoli toisen sydänkohtauksen jälkeen helmikuussa 1948.[8] Kolmannen osan filmimateriaalista suuri osa tuhottiin, joskin useita kohtauksia on kuitenkin säilynyt.

Viimeisinä vuosinaan Eisenstein keskittyi elokuvateoriaan ja kirjoittamiseen. Hän kehitti montaasileikkausta ja loi siten uudelle ilmaisumuodolle kielioppia[2].

Tyyli ja teoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenstein tutki kirjoituksissaan montaasia taiteidenvälisenä ilmiönä. Hänen mukaansa elokuvallinen montaasi on vain yksi esimerkki yleisestä montaasiperiaatteeesta, joka on taiteen sisäinen ominaisuus.[16]

Eisenstein ei edustanut ajatukset elokuvan muodosta ja merkityksestä ovat pitkälti yhteneväisiä venäläisen formalistisen kirjallisuusteorian suuntauksen kanssa. Hänen elokuvan muotoa korostavat pohdintansa liittivät hänet formalistiseen perinteeseen, vaikka hän ei varsinaisesti edustanut koulukuntaa.[17]

Eisensteinin elokuvateorian keskeisin asia oli montaasi, eli kuvien välinen ja sisäinen rytmi. Hänen montaasiperiaatteensa mukaan leikkauksen tavoitteena ei ole sujuva siirtyminen otoksesta toiseen, vaan otosten törmäys, joka saa aikaan uusia mielleyhtymiä ja ideoita. Eisensteinin mielestä elokuvallinen merkitys syntyy aina siitä yhteydestä, johon merkitykset on asetettu. Otos ei Eisensteinin ajattelussa ollut pelkistettävissä yksimerkitykseksi, vaan se oli aina monimerkityksinen.[17]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lakko (Стачка, 1925)
  • Panssarilaiva Potemkin (Броненосец „Потёмкин“, 1925)
  • Lokakuu (Октябрь: Десять дней, которые потрясли мир, 1927)
  • Vanhaa ja uutta (Генеральная линия aka Старое и новое, 1929)
  • ¡Que Viva Mexico! (1931, jäi kesken (elokuvan aineistosta on jälkikäteen tehty elokuvia))
  • Bežinin niityt (Бежин луг, 1937, jäi kesken)
  • Aleksanteri Nevski (Александр Невский, 1938)
  • Iivana Julma I–III (Иван Грозный, 1945–1946, toinen osa sai ensi-iltansa 1958, kolmas osa jäi kesken).

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elokuvan muoto. (Izbrannye proizvedenija v šestih tomah.) Suomentaneet Antero Tiusanen ym. Helsinki: Love kirjat, 1978. ISBN 951-835-004-3.
  • Kolme mestaria: Chaplin, Ford, Disney. Suomentanut Antero Tiusanen. Love Kirjat, Helsinki 1989. ISBN 951-8978-06-9

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bagh, Peter von: Elokuvan historia. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-14868-0.
  • Gillespie, David C.: Early Soviet Cinema: Innovation, Ideology and Propaganda. London: Wallflower Press, 2013. ISBN 1-903364-04-3. Google-kirjat (viitattu 23.9.2012). (englanniksi)
  • Kivinen, Kati: Toisin kertoen – Kertomuksen tilallistaminen ja kohtaaminen liikkuvan kuvan installaatiossa. Helsinki: Valtion taidemuseo/Kuvataiteen keskusarkisto, 2003. ISBN 978-951-53-3530-2. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 6.9.2015).
  • Rush, Solveiga: Mikhail Eisenstein. Riga: Neputns, 2003. ISBN 9984-729-31-1. (englanniksi)
  • Taylor, Richard: Eisenstein, Sergei Film Reference. Advameg. Viitattu 25.6.2014. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän aika s. 66
  2. a b Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 15.4.2012, sivu D 11
  3. Kalle Saarinen: Elokuvan leikkaus (pdf) (Opinnäyte) Maaliskuu 2011. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Viitattu 15.4.2012.
  4. Sergey Mikhaylovich Eisenstein Encyclopædia Britannica. 2014. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 25.6.2014. (englanniksi)
  5. Rush, s. 97.
  6. Rush, s. 25.
  7. a b Gillespie, s. 35–36.
  8. a b c d e f g h Taylor.
  9. Bagh, s. 128.
  10. a b Sergei Eisenstein: The Art & Science of Cinema Russian Archives Online. Archive Media project. Viitattu 25.6.2014. (englanniksi)
  11. Bagh, s. 129.
  12. Bagh, s. 130.
  13. Bagh, s. 132.
  14. Sergei Eisenstein Gene Siskel Film Center. Viitattu 25.6.2014. (englanniksi)
  15. Maureen Perrie, D. C. B. Lieven, Ronald Grigor Suny: The Cambridge History of Russia: The twentieth century. Cambridge University Press, 2006. ISBN 0521811449. s.601
  16. Kivinen, s. 145.
  17. a b Kivinen, s. 146.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]