Panssarilaiva Potemkin (elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Panssarilaiva Potemkin
Броненосец Потёмкин
Bronenosets.jpg
Ohjaaja Sergei Eisenstein
Käsikirjoittaja Sergei Eisenstein
Nina Agadžanova-Šutkon
Tuottaja Jakov Bljoh
Säveltäjä Edmund Meisel (1926)
Dmitri Šostakovitš (1942)
Nikolai Krjukov (1950)
Kuvaaja Eduard Tissé
Leikkaaja Sergei Eisenstein
Lavastaja Vasili Rahals
Pääosat Aleksandr Antonov
Vladimir Barski
Grigori Aleksandrov
Valmistustiedot
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Tuotantoyhtiö Goskino
Ensi-ilta 21. joulukuuta 1925 Neuvostoliitto
4. tammikuuta 1952 ensiesitys Suomessa
Kesto 75 min
Alkuperäiskieli mykkä, välitekstit venäjäksi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Panssarilaiva Potemkin [pʌ'tʲomkʲɪn] (ven. Броненосец Потёмкин, Bronenosets Potjomkin) on Sergei Eisensteinin vuonna 1925 ohjaama neuvostoliittolainen mykkäelokuva, jonka tuotti Goskino. Elokuva on kuvitteellinen ja ylistävä kuvaus tapahtumasta, jossa taistelulaiva Knjaz Potjomkin-Tavritšeskin miehistö nousi kapinaan vuonna 1905. Elokuvaa on luonnehdittu yhdeksi kaikkien aikojen vaikuttavimmista.[1]

Elokuvan tapahtumat perustuvat oikeisiin tapahtumiin mutta paikoin löyhästi. Esimerkiksi vuonna 1905 Odessan portailla ei tapahtunut verilöylyä, ja Potjomkinilla tapahtuneella kapinalla oli traagisempi loppu.[2]

Suomessa elokuva esitettiin ensi kerran 4. tammikuuta 1952 Helsingissä Royal-elokuvateatterissa. Toistamiseen se esitettiin 10. helmikuuta 1978.[3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan alussa Potjomkin on juuri saapunut Japanin-sodasta ja ankkuroitunut Odessan satamaan.[4] Ensimmäisessä jaksossa laivan miehistö saa pilaantunutta lihaa ruoakseen. Laivan lääkäri huomaa lihassa kuhisevat madot mutta kiistää niiden olemassaolon. Kapinamieli alkaa kyteä miehistön joukossa, ja matruusi Vakulintšuk puheillaan vain vahvistaa kapinan oikeutta.

Toisessa osassa miehistö kokoontuu takakannelle. Komentaja määrää summittaisesti osan vahdista ammuttavaksi. Toiset puolestaan joutuvat teloitusjoukkoihin. Ammuttavien joukko peitetään suurella valkoisella vaatteella tehtävän helpottamiseksi. Kun teloitusta ollaan juuri aloittamassa, Vakulintšuk vetoaa teloittajiin, etteivät he ampuisi veljiään. Teloittajat laskevat kiväärinsä, ja laivalla syntyy kapina. Vakulintšuk saa surmansa kapinan loppuvaiheessa.

Verilöyly Odessan portailla.

Kolmannessa osassa kuvataan Odessan satamaa aamunkoitteessa. Kaupunkilaisia rientää satamaan suremaan laivalla kuollutta Vakulintšukia. Monet ihmiset itkevät, ja agitaattorit puhuvat. Purjeveneet vievät elintarvikkeita laivan matruuseille.

Neljännen osan alussa nähdään ehkä elokuvahistorian tunnetuin väliteksti: ”Äkkiä!” Sotilassaappaita ilmestyy kuvaan, ja verilöyly alkaa Odessan portailla. Ihmiset ryntäilevät paniikissa sinne tänne. Erästä äitiä ammutaan, ja hänen kuljettamansa lastenvaunut alkavat vieriä alas portaita. Pientä poikaa ammutaan, ja hänen äitinsä nousee uhmaamaan ampuvia sotilaita. Samoin panssarilaiva Potjomkin vastaa sotilaiden tuleen.

Viidennessä osassa Potjomkinin matruusit pohtivat, pitääkö heidän ruveta taistelemaan lähestyvää laivuetta vastaan. Kuitenkin laivueen lähestyessä sen matruusit siirtyvät Potjomkinin puolelle. Tämän jälkeen alus purjehtii voitokkaasti eskaaderin läpi.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Aleksandr Antonov  … matruusi Vakulintšuk  
 Vladimir Barski  … komentaja Golikov  
 Grigori Aleksandrov  … luutnantti Giljarovski  
 Aleksandr Levšin  … pieni upseeri  
 Mihail Gomorov  … matruusi  
 Beatrice Vitoldi  … nainen lastenvaunujen kanssa  
 Julia Eisenstein  … nainen, joka tuo ruokaa kapinoitsijoille  
 Konstantin Feldman   … ylioppilas Feldman  
 Protopopov  … vanha mies  
 Korobei  … jalaton veteraani  
 Prokopenko  … haavoittuneen Aban äiti  
 A. Glauberman  … Aba  
 N. Poultsaseva  … opettaja  
 Brodski  … intellektuelli  
 Zerenin  … opiskelija  
 Marusov  … upseeri  
 Repnikova  … nainen portailla  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi 1925 oli Venäjän ensimmäisen vallankumouksen 20-vuotisjuhlavuosi, ja saman vuoden maaliskuussa aloitettiin 1905-elokuvaprojekti, jonka ohjaajaksi Sergei Eisenstein nimitettiin. Panssarilaiva Potemkinin valmisteluaika oli hyvin lyhyt. Suunnitteluvaiheesta valmistumiseen oli aikaa vain yhdeksän kuukautta, sillä elokuvan oli tarkoitus olla valmiina ennen vuoden loppua. Käsikirjoitusta ei saatu valmiiksi ennen kuvauksia, vaan käsikirjoittaja Nina Agadžanova-Šutkon jatkoi työtä kuvausten edetessä.[5] Käsikirjoitukseen vaikuttivat Agadžanova-Šutkonin ja Eisensteinin lisäksi myös muita Eisensteinin työtovereita. Hänen avustajansa ja myöhemmin itsekin elokuvaohjaajana toiminut Grigori Aleksandrov auttoi kuvaus- ja leikkausvaiheessa. Elokuvaaja Eduard Tissén vaikutuksesta elokuvaan syntyi esimerkiksi leijonapatsaskohtaus, jossa liike luotiin leikkauksien avulla.[6]

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvaukset alkoivat Leningradissa varhaiskeväällä, mutta sää ei suosinut kuvausryhmää. Kuvauksen viivästyivät, ja paineet elokuvan ympärillä kasvoivat. Viimein Leningradin asiantuntijat kehottivat kuvausryhmää siirtymään etelään kuvaamaan elokuvan yhtä sivujuonta. Kuvausryhmä matkusti Odessaan, missä Eisenstein kirjoitti itse lopullisen käsikirjoituksen. Leningradissa ei sen jälkeen kuvattu ollenkaan. Tuotantoporras tunsi levottomuutta, kun kuvausryhmä oli matkustanut Odessaan ja majoittunut siellä erääseen hotelliin. He pelkäsivät mahtipontisen elokuvan jäävän haaveeksi.[7]

Odessan portaat 1800-luvun postikortissa.

Alun perin Eisenstein aikoi kuvata 1905-elokuvaprojektissa laajalti vuoden 1905 tapahtumat, ja Potjomkinin kapina oli elokuvassa vain lyhyt jakso. Kuvauksissa tapahtui kuitenkin käänne, kun Eisenstein eräänä yönä meni yhteistyökumppaninsa Maksim Strauhin huoneistoon. Eisenstein oli lukenut ranskalaista Illustration-lehteä, jossa oli ollut piirros kuuluisasta kapinakohtauksesta Odessan portailla. Eisensteinistä kuva sisälsi kaikki syyt, miksi vuoden 1905 vallankumous oli tarpeellinen, ja halusi elokuvaan kohtauksen kyseisistä portaista. Eisenstein pohti myöhemmin kirjoituksissaan, kuinka yksi elementti tai episodi voi tihentää kaiken. Syömäkelvoton liha on kuva työläisten ja sotilaan epäinhimillisestä tilanteesta, kohtaus takakannella tsarismin julmuudesta, Vakulintšukin hautajaiset kokooma kaikista hautajaismenoista, joita järjestettiin mielenosoituksissa surmansa saaneiden vallankumouksellisten muistoksi. Odessan portailla tapahtuva verilöyly muistuttaa Bakussa ja Pietarissa tapahtuneita verisiä välikohtauksia sekä Tomskin teatterin paloa.[8]

Panssarilaiva Potjomkinina toimi rantaan tuotu sisarlaiva 12 Apostolov[1], ja kuvauskulman piti koko ajan olla täysin oikea, ettei illuusio aavalla merellä seilaavasta Potjomkinista olisi rikkoutunut.[9] Kuvausryhmä teki työtään vaarallisissa olosuhteissa, sillä laiva ja sitä ympäröivä merialue olivat miinoitettuja. Matoista lihaa kuvaavaan kohtaan ja muihin laivan nopeita liikkeitä vaativiin osiin käytettiin Komintern-risteilyalusta.[10] Näyttelijät valittiin yleensä paikan päällä, ja esimerkiksi sevastopolilainen puutarhuri näytteli laivan pappia ja lämmittäjä laivan lääkäriä. Moskovalaisen Proletkult-teatterin jäsenet toimivat paitsi Eisensteinin assistentteina, myös valtaosassa elokuvan rooleissa.[11]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensi-ilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan leikkaaminen kesti kaksi viikkoa, ja sinä aikana Eisenstein ja hänen assistenttinsa työskentelivät vuorokauden ympäri. Ennen varsinaista yleisöensi-iltaa oli tarkoitus järjestää erityisnäytös, jonka päivämääräksi oli kaavailtu 21. joulukuuta. Panssarilaiva Potemkinin leikkaustyö oli vielä kesken samana iltana kuin esityksen oli määrä olla Bolšoi-teatterissa. Viisiosainen elokuva oli kuvattu viiteen eri kelaan, ja sitä mukaa kuin tarvittavat leikkaukset ja välitekstit saatiin kelaan valmiiksi, se kuljetettiin elokuvateatteriin esitettäväksi. Kelojen esittämisen välissä oli tauko, sillä elokuva näytettiin vain yhden projektorin avulla. Viimeinen tauko venyi parinkymmenen minuutin mittaiseksi, kun Eisensteinia ja viimeistä elokuvakelaa kuljettanut moottoripyörä hajosi puolen kilometrin päässä elokuvateatterista.[12] Bolšoi-teatterissa pidetyn kutsuvierasnäytöksen jälkeen ensimmäinen julkinen esitys tapahtui 18. tammikuuta 1926 Arbat-aukion Taide-elokuvateatterissa Moskovassa. Ulkomainen ensi-ilta tapahtui Berliinissä 29. huhtikuuta 1926, jonka esitykseen saksalainen Edmund Meisel sävelsi elokuvan musiikin.[13]

Ensi-illan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssarilaiva Potemkinin englanninkielisen DVD-julkaisun kansi.

Ensimmäisten esitystensä jälkeen elokuvaa ei juuri levitetty Neuvostoliitossa, ja se uhkasi kadota kaikkien muiden tuotantojen sekaan, koska neuvostoelokuva ei ollut vielä saavuttanut arkkitehtuurin ja teatterin kaltaista suosiota. Runoilija Vladimir Majakovski puuttui asiaan, sillä hänen hyvä ystävänsä runoilija Nikolai Asejev oli osallistunut elokuvan välitekstien laatimiseen. Majakovskin vastapuolelle joutui Sovkinon levitysorganisaation johtaja Konstantin Švedtšikov. Hän oli poliitikko ja Vladimir Leninin ystävä, eikä hän ymmärtänyt elokuvista paljonkaan. Majakovski esitti Švedtšikoville jyrkän vaatimuksen elokuvan levittämisestä ulkomaille ja uhkasi Švedtšikovin päätyvän historian lehdille roistona. Majakovskin lisäksi myös muut taivuttelivat Švedtšikovia levittämään elokuvaa, ja jatkuvan painostuksen jälkeen Sovkino lopulta lähetti elokuvan Berliinin. Siellä Panssarilaiva Potemkinista tuli valtava menestys, ja elokuva otettiin uudelleen Moskovan ohjelmistoon. Elokuvan suosio tuotti myös varjopuolen: suosiosta hullaantuneet Sovkinon edustajat myivät elokuvan alkuperäisnegatiivin Berliiniin, missä se myöhemmin hävisi kokonaan.[14]

Elokuvan suosion myötä Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels kehotti saksalaisia elokuvantekijöitä tekemään Panssarilaiva Potemkinista natsiversion. Eisenstein ei pitänyt ajatuksesta ja kirjoitti Goebbelsille halveksuvan kirjeen, jossa hän totesi, ettei kansallissosialistisessa realismissa ollut totuutta ja realismia.[15]

Vuonna 1950 Mosfilmi valmisti elokuvasta äänikopion, johon Nikolai Krjukov sävelsi musiikin ja E. Koškevits vastasi äänityksestä. Panssarilaiva Potemkin rekonstruoitiin uudelleen vuosina 1968 ja 1976. Vuoden 1976 kopiossa käytettiin Dmitri Šostakovitšin musiikkia, jonka esitti Leningradin filharmoninen orkesteri kapellimestari Jevgeni Mravinskiin johdolla.[16] Elokuvan viimeisin restaurointi tehtiin vuonna 2011, jolloin elokuvaan lisättiin puuttuvia kohtauksia, kaikki 146 välitekstikorttia ja Meiselin alkuperäismusiikki.[17]

117 elokuvahistorijoitsijaa ja -kriitikkoa 27 maasta äänesti vuonna 1958 Brysselin maailmannäyttelyssä Panssarilaiva Potemkinin ”kaikkien aikojen ja kaikkien kansojen parhaaksi elokuvaksi”.[18] Sight & Sound -lehden kymmenen parhaan elokuvan listalla Panssarilaiva Potemkin on pysytellyt vuodesta 1952.[19]

Sensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa elokuvasensuuri suhtautui 1920- ja 1930-luvulla erityisen kriittisesti bolševistiseksi määriteltyyn neuvostopropagandaan, ja Panssarilaiva Potemkin kiellettiin ”bolševistisena” jo ennen sen maahantuontia.[20] 1930-luvulla elokuvaa voitiin kuitenkin esittää Suomessa Projektio-elokuvakerhon näytöksissä, joissa se sai hyvän vastaanoton. Panssarilaiva Potemkin kiellettiin useissa maissa, ja esimerkiksi Italiassa sitä voitiin Suomen tavoin esittää vain elokuvakerhoissa 1930-luvulla.[21] Suomessa elokuva vapautui kiellosta vuonna 1951.[22] Valtion elokuvatarkastamo hyväksyi elokuvan vuoden 1950 ääniversion, ja Suomen-ensi-ilta oli tammikuussa 1952.[23]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Dunagan, Clyde: Bronenosets Potemkin Film Reference. Viitattu 16.2.2011. (englanniksi)
  2. Bagh 1999, s. 28.
  3. Bagh 1999, s. 24.
  4. Damian Cannon, Bronenosets Potemkin (1925), Film-u-net, viitattu 12.6.2012
  5. Bagh 1999, s. 25–26.
  6. Valkola 1984, s. 147.
  7. Bagh 1999, s. 26.
  8. Bagh 1999, s. 26–27.
  9. Bagh 1999, s. 30.
  10. Valkola 1984, s. 146–147.
  11. Bagh 1999, s. 30.
  12. Bagh 1999, s. 31.
  13. Valkola 1984, s. 150.
  14. Bagh 1999, s. 32–34.
  15. Bagh 1999, s. 34.
  16. Valkola 1984, s. 150,
  17. Kenneth Turan: 'Battleship Potemkin,' the director's cut 18.3.2011. Los Angeles Times. Viitattu 16.3.2012. (englanniksi)
  18. Valkola 1984, s. 150.
  19. The Sight & Sound Greatest Films pol British Film Institute. Viitattu 12.6.2012. (englanniksi)
  20. Sedergren 2006, s. 29–31.
  21. Bagh 1999, s. 35.
  22. Sedergren 2006, s. 194.
  23. Valkola 1984, s. 150

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]