United Kennel Club

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

United Kennel Club (UKC) on yhdysvaltalainen puhdasrotuisten koirarotujen rekisteri. Se on Yhdysvaltojen toiseksi vanhin ja maailman toiseksi suurin kaikkien rotujen rekisteri. Verkkosivujensa mukaan kenneljärjestö rekisteröi vuosittain 250 000 uutta koiraa. Se ei kuulu FCI:n alaisuuteen, toisin kuin suurin osa muiden maiden kennelliitoista. UKC:n perusti Chauncey Z. Bennett vuonna 1898 työkoirien rekisteriksi vastalauseena American Kennel Clubin näyttelykeskeiselle jalostukselle. Jotkut vastustajat taas väittävät, että se perustettiin, jotta Bennett voisi rekisteröidä amerikanpitbullterrierinsä Bennett’s Ringin.[lähde? ]

Bennett kehitti ja edisti ”kokonaisen” koiran käsitettä, mikä tarkoitti koiraa, joka paitsi näytti hyvältä, myös suoriutui tehtävistään yhtä hyvin, ja älykkyys ja työskentelyominaisuudet olivat yhtä tärkeitä kuin rodunomainen ulkomuoto. Hän löysi pyrkimystensä vuoksi markkinaraon käyttöominaisuuksia vaalivista paimen- ja metsästyskoirien omistajista. UKC oli innovatiivinen esimerkiksi DNA-testauksen käytössä koirien syntyperän todistamiseen. Myöhemmin yhdistys laajensi toimintaansa muille osa-alueille, kuten koiraharrastuksiin ja näyttelyihin, ja nykyisin se sponsoroi näyttely-, tottelevaisuus-, metsästys- ja agilitytapahtumia.

UKC:n nykyinen puheenjohtaja Wayne Cavanaugh toimi aiemmin AKC:n varapuheenjohtajana. B. J. Andrewsin haastattelussa vuonna 2000 thedogplace.com-sivustolla Cavanaugh määritteli UKC:n ”suorituskykyisten koirien rekisteriksi” ja puolsi ennemmin yhteistyötä kuin kilpailua AKC:n kanssa.

Koiran saa UKC-rekisteriin kolmella tavalla:

  • Yksittäinen rekisteröinti on koirille, joiden vanhemmat eivät ole UKC-rekisterissä, mutta ovat jossain muussa virallisesti tunnustetussa rekisterissä.
  • Rajoitettu oikeus sallii sukutauluttomien puhdasrotuisten ja sekarotuisten koirien osallistumisen tottelevaisuuskoulutukseen ja agilitytapahtumiin.
  • Pentuerekisteröinti on pennuille, joiden molemmat vanhemmat ovat UKC-rekisterissä.

Viisi eniten rekisteröityä rotua vuonna 2008:[1]

UKC:n roturyhmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UKC luokittelee rodut kahdeksaan ryhmään: seurakoiriin, vartiokoiriin, lintukoiriin, paimenkoiriin, pohjoisiin rotuihin, ajokoiriin, vintti- ja paariakoiriin sekä terriereihin. Koska UKC ei ole FCI:n alainen organisaatio, niiden viralliset rotunimet eivät ole aina täysin samat.[2]

Pohjoiset rodut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vinttikoirat ja paariakoirat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 2008 Top Breeds. United Kennel Club. (Arkistoitu – Internet Archive) Haettu 2.10.2012.
  2. Breed Standards. United Kennel Club. Haettu 2.10.2012.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:United Kennel Club