Venäjänvinttikoira
| Venäjänvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |  Venäjä |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 4 082[1] |
| Rodun syntyaika | 1200-luku |
| Alkuperäinen käyttö | jäniksen ja ketun metsästys, myöhemmin myös suden metsästys |
| Nykyinen käyttö | seurakoira, käytetään vinttikoirien juoksukilpailuissa |
| Elinikä | keskimäärin 9 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | Russkaja psovaja borzaja, Russian Hunting Sighthound, levrier de chasse russe, Russischer Jagdwindhund, lebrel ruso para la caza, vene hurt, Russian Wolfhound, borzoi, venakko |
| FCI-luokitus | ryhmä 10 Vinttikoirat alaryhmä 1 Pitkä- ja hapsukarvaiset #193 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 35–48 kg |
| Säkäkorkeus | urokset 75–85 cm, nartut 68–78 cm |
| Väritys | useita |
Venäjänvinttikoira (ven. русская псовая борзая, russkaja psovaja borzaja) on vanha venäläinen koirarotu. Sen alkuperäinen nimi on borzoi, joka lausutaan venäläisittäin barzoi. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis hirsutus[3].
Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi venäjänvinttikoiran pentuja noin viisikymmentä vuosittain.[4]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Borzoi on suurikokoinen koira. Urosten säkäkorkeus on noin 75–85 cm, nartut ovat hieman pienempiä, noin 68–78 cm. Sen koko yhdistettynä kuivaan, aavistukseen pitkänomaiseen rakenteeseen antaa vaikutelman aristokraattisesta koirasta. Pää on pitkänomainen, selkä kaartuva sekä niska pitkähkö. Nartuilla on yleensä hieman pitempi runko kuin uroksilla. Luusto ja lihakset ovat hyvin kehittyneet ja litteähköt. Tärkeintä on liikkeen ja rungon mittasuhteiden sopusuhtaisuus ja tasapaino.[5]
Venäjänvinttikoirien silkkinen turkki on hapsukas erityisesti hännästä ja housukarvoista. Se on laineikas ja muodostaa kiharoita lapojen ja lantion alueella. Kaikki värit ovat sallittuja sinistä ja suklaanruskeaa lukuun ottamatta sekä yksivärisinä että kirjavina. Koiran silmät ovat suuret ja ilmeikkäät.[5]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjänvinttikoiran olemuksessa kuvastuvat ylväs rauha ja pidättyväisyys, varmuus ja pelottomuus. Se on omistajalleen miellyttävä ja tottelevainen koira, mutta vieraille toisinaan etäinen.[6]
Venäjänvinttikoirasta voi saada monipuolisen harrastuskoiran. Se soveltuu hyvin maasto- ja ratajuoksuun, mutta koiranäyttelyt ovat myöskin hyvin suosittu harrastusmuoto. Rotua on myös nähty tottelevaisuuskisoissa ja agilitykentillä.[6]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Venäjänvinttikoiran juuret ovat 1400-luvun venäläisten metsästäjien voimakkaissa loshaja-koirissa – jotka eivät olleet tyypiltään vinttikoiria – ja tataarien arabialaisissa koutsi-vinttikoirissa. Kun nämä kaksi rotua risteytyivät keskenään, syntyivät ensimmäiset borzoit. 1500–1600-luvuilla kantaan risteytettiin myös puolalaisia vinttikoiria, minkä johdosta rodusta kehittyi jalopiirteisempi. Lisäksi myöhempinä aikakausina perimään on vaikuttanut valtavan kookas, voimakas, hurjaluonteinen ja parrakas "kuurinmaanvinttikoira" eli klock-koira: jälkeläisistä ei kuitenkaan tullut parrakkaita, vaan pitkä- ja hienokarvaisia, ja ne tultiin sittemmin tuntemaan gustopsovy-tyypin venäjänvinttikoirana. Samoihin aikoihin kehittyi myös englantilaisten vinttikoirien perimää kantanut chistopsovy-tyyppi. Myöhemmin tuolloin jo olemassa olevaan kantaan risteytettiin vielä kriminvinttikoiraa ja gorskaja-vuoristovinttikoiraa.[5]
Rotu on ollut metsästyskoirana erityisesti venäläisen ylimystön suosiossa, ja se jalostettiin 1500-luvulla suden-, jäniksen- ja ketunajoon. Venäjänvinttikoirien historiassa niiden kasvattajina ja omistajina on ollut monia kuuluisia henkilöitä: 1000-luvulta peräisin olevan aikakirjan mukaan esimerkiksi Iivana Julma, Pietari Suuri, Nikolai II, Aleksandr Puškin ja Ivan Turgenev. Maineikkaiden kasvattajien, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin ja Dimitri Valtsevin, perustamalla kuuluisalla Peršinon metsästyskennelillä oli rodulle suuri merkitys.
Rotua on kasvatettu 1800-luvun lopulta lähtien suurissa eurooppalaisissa ja yhdysvaltalaisissa kenneleissä. Englannin prinsessa Alexandra sai venäjänvinttikoiria lahjaksi Venäjän keisari Aleksanteri III:lta. Venäjänvinttikoirat pääsivät ensimmäisen kerran osallistumaan koiranäyttelyyn vuonna 1891.[7]
Rodusta tunnettiin alun perin kaksi eri karvanlaatua: sileä (psovy) ja karkea (goustopsovy). Näistä sileäkarvainen oli 1900-luvun alun Englannissa yleisempi, kuten myös senajan Venäjällä. Molempia syntyi kuitenkin silloin tällöin samoihin pentueisiin. Oikea karkea karva oli Englannissa lähes tuntematon, mutta sellainen tiedetään olleen Kaissack-nimisellä tuontikoiralla. Toisella tuontikoiralla, nimeltä Korotai oli myös erittäin runsas turkki, mutta se oli laadultaan huonompi. Englannin runsaskarvaisimmat yksilöt tuohon aikaan olivat joko Kaissackin tai Korotain jälkeläisiä.[8]
Rotu Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun rekisteröintitilanne on seuraavanlainen: vuonna 2005 rekisteröitiin Suomessa 88 koiraa; 2015 rekisteröitiin 47 koiraa; 2025 rekisteröitiin 51 koiraa. Sijoitus oli vuonna 2025 neljänneksi korkein FCI:n ryhmän 10 rotujen kesken.[4]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun keskimääräinen elinikä on noin yhdeksän vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, sydänsairaudet ja vatsalaukunkiertymä.[2] Venäjänvinttikoiran tyypillisimmät terveysongelmat ovat kyynärniveldysplasia, välimuotoinen lanne-ristinikama, vatsalaukunkiertymä ja dilatoiva kardiomyopatia.
Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy noin 12 %:lla rodun edustajista.[9] Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on epämuodostunut nikama, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Tutkimuksissa on todettu epäsymmetristen LTV-tyyppien olevan yhteydessä lonkkanivelen kasvuhäiriöön. Lisäksi se voi altistaa selkäkivulle ja halvausoireille.[10][11] Venäjänvinttikoiralla LTV-muutoksia esiintyy selässä kohtalaisesti.[12]
Syvän rintakehän vuoksi rodulla esiintyy jonkun verran mahalaukun kiertymää. Se on yksi rodun yleisimpiä kuolinsyitä.[2]
Rodun yksi tyypillisimpiä kuolinsyitä on sydänsairaudet.[13] Dilatoiva kardiomyopatia on sydänlihaksen sairaus, jossa sydämen vasen kammio laajenee ja sen pumppauskyky heikkenee. Sairaus saattaa johtaa sydämen vajaatoimintaan ja sitä myöten koiran menehtymiseen jo melko nuorella iällä. Dilatoivaa kardiomyopatiaa esiintyy tyypillisesti isoilla koiraroduilla.[13]
Venäjänvinttikoirat ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, mikä on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Venäjänvinttikoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 26 %. Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa.[14][15]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet:
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, 9.3.2019)
- 1 2 3 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 169. Chatto & Windus: Piccadilly.
- 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- 1 2 3 Rotumääritelmä 11.10.2020. Suomen Borzoiklubi. Viitattu 21.3.2026.
- 1 2 Rotuesittely 11.10.2020. Suomen Borzoiklubi. Viitattu 21.3.2026.
- ↑ Venäjänvinttikoiran FCI:n virallinen rotumääritelmä
- ↑ Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 148. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kyynärniveltilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 12.3.2026.
- ↑ Katariina Mäki: Liittyykö koiran välimuotoisiin nikamiin kipua? Genetiikkaa eläinten terveydeksi. 29.9.2025. Viitattu 9.3.2026.
- ↑ J. A. Berg, B. K. Sævik, F. Lingaas, C. Trangerud: Lumbosacral transitional vertebra in 14 dog breeds in Norway: Occurrence, risk factors and association with hip dysplasia. The Veterinary Journal, 1.2.2024, 303. vsk, s. 106056. doi:10.1016/j.tvjl.2023.106056 ISSN 1090-0233 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Valitse: selkä) Suomen Kennelliitto. Viitattu 21.3.2026.
- 1 2 Maria Wiberg: Koirien sydänsairaudet ja niiden diagnostiikka 24.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 21.3.2026.
- ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori Yle Uutiset. 25.6.2024. Viitattu 12.3.2026.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]