Suomenpystykorva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomenpystykorva

Finnish Spitz 600.jpg

Avaintiedot
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Määrä vuonna 2012 rekisteröintejä Suomessa 691 kpl,
rekisteröintejä yhteensä 46 812[1]
Rodun syntyaika ei tiedossa, nykyisenlainen rotutyyppi
vähintään satoja vuosia vanha
Alkuperäinen käyttö metsästyskoira
Nykyinen käyttö metsästyskoira, seurakoira
Elinikä noin 15 vuotta
Muita nimityksiä pystykorva, finsk spets, Finnish Spitz, Finnenspitz[2], loulou finnois
FCI-luokitus ryhmä 5
Ulkonäkö
Paino urokset 12–13 kg, nartut 7–10 kglähde?
Säkäkorkeus urokset 47 cm, nartut 42 cm
Väritys aina soopeli: punaruskeasta kellertävänruskeaan,
karvoissa voi olla mustia kärkiä

Suomenpystykorva (ruots. finsk spets) on Suomen kansalliskoira. Rotu on jalostettu metsästyskäyttöön, ja sillä on metsästetty kaikenlaista riistaa oravista aina hirviin ja jopa karhuihin, mutta viime aikoina rodun käyttö on keskittynyt erityisesti metsäkanalintujen metsästykseen. Pystykorvan tehtävä on osoittaa riistan sijainti metsästäjälle haukkumalla. Suomenpystykorva on keskikokoista hieman pienempi, neliömäinen pystykorva, jonka tunnusomainen piirre on sen turkin punaruskea väri.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenpystykorva on rakenteeltaan neliömäinen, hyväryhtinen ja kestävä, keskikokoa pienempi pystykorvainen koira. Se on eloisa ja liikkuu nopeasti ja keveästi. Ihannesäkäkorkeus on uroksilla 47 cm ja nartuilla 42 cm; kolmen senttimetrin poikkeama ihanteesta sallitaan. Koiran häntä kiertyy selän päälle, korvat ovat pystyt ja silmät hieman vinot ja mantelinmuotoiset.

Karva on pitkähköä, puolipystyä tai pystyä ja väriltään aina soopeli, joka vaihtelee kellertävästä ruskeanpunaiseen. Punainen väri onkin rodun huomiota herättävin piirre. Vatsassa, raajojen sisäpinnoilla, rinnassa, leuassa ja hännässä karva on vaaleampaa. Myös pienet valkeat merkit käpälissä tai rinnassa sallitaan. Hännässä ja reisien takaosassa karva on pitkää ja tuuheaa, päässä ja raajoissa lyhyttä. Pohjavilla on pehmeä, tiheä ja vaalea, ei kuitenkaan koskaan valkoinen. Kirsu on musta.

Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotumääritelmän mukaan suomenpystykorva on vilkas, rohkea, tarmokas ja peräänantamaton metsästyskoira.[3] Se on hyvin uskollinen isännälleen. Vieraisiin koira suhtautuu usein epäluuloisesti, mutta rodun luonne on viime aikoina kehittynyt avoimemmaksi ja sosiaalisemmaksi.[4] Rodulla on myös melko voimakas vartioimis- ja reviirinpuolustusvietti. Suomenpystykorva haukkuu herkästi, joskus jopa häiritsevästi, mikä selittää rodun vähäisen suosion taajamissa. Suomenpystykorvat ovat myös hyviä seurakoiria.

Metsästyksessä rodun valtteja ovat hyvä haju- ja kuuloaisti, nopea reagointikyky, kestävyys, metsästysinto ja hyvä yhteistyö metsästäjän kanssa.[5] Se löytää alueen linnut tehokkaasti ja varmasti.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenpystykorva vuodelta 1915

Suomenpystykorvan varhaista historiaa ei vielä tunneta, sillä historiallisia lähteitä rodusta ei ole säilynyt juuri lainkaan. Suomensukuiset heimot käyttivät melko pienikokoisia metsästyskoiria jo siirtyessään nykyisille asuinalueilleen. Jonkinlaisen yhtenäisen pystykorvaisen kantarodun muodostumisen arvellaan alkaneen Suomessa noin sata vuotta ajanlaskun alun jälkeen. Suomenpystykorvan tyyppisiä koiria on käytetty kaikenlaisen riistan metsästykseen kaikkialla Suomessa jo satoja vuosia. Koiria käytettiin ruoan hankintaan ja turkisriistan metsästykseen. 1800-luvun lopulta on säilynyt kirjallisia tietoja punaturkkisista, haukkuvista metsästyskoirista.[6]

Suomen kennelklubi perustettiin vuonna 1889. Ensimmäisen "suomalaisen haukkuvan lintukoiran" rotumerkkiehdotuksen teki metsänhoitaja Hugo Richard Sandberg vuonna 1892. Rotumääritelmä uudistettiin vuonna 1897, jolloin rodun nimeksi vaihtui suomalainen pystykorva.[6] Vaikka suomenpystykorvaa oli käytetty kaiken riistan koirana, jalostuksen tavoitteeksi tuli linnunmetsästys. Päätavoitteeksi asetettiin hyvän, puuhun haukkuvan ja samalla kauniin lintukoiran kehittäminen. 1890-luvulla tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan samanlaisia yksilöitä löytyi lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomesta.

Jo vuonna 1915 suomenpystykorva pääsi myös ulkomaalaiseen koirakirjaan, englantilaisen W.E. Masonin teokseen Dogs of All Nations, jossa sitä kutsuttiin nimellä Finnish Pom.[7] Sana pom viittaa yleensä pomeranianiin, jolla ei kuitenkaan todellisuudessa ole mitään tekemistä suomenpystykorvan kanssa.

Suomenpystykorva on sikäli harvinainen rotu, että se on jalostettu luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Vuonna 1979 suomenpystykorva nimettiin Suomen kansalliskoiraksi. Vuonna 2006 suomenpystykorva ja sen venäläinen sisarrotu karjalais-suomalainen laika yhdistettiin samaksi roduksi.

Rodun nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenpystykorva vuoden 1989 postimerkissä

Metsästäjät käyttävät suomenpystykorvaa eniten metsäkanalintujen metsästykseen, mutta sitä voi käyttää myös hirvien ja pienpetojen metsästykseen. Se noutaa myös mielellään veteen ammuttua riistaa. Haukullaan koira ilmaisee riistan sijainnin metsästäjälle ja pyrkii pitämään linnun puussa. Suomenpystykorva on tarkkavainuinen, ja se voi seurata lintuja pitkiäkin matkoja vaikeassa maastossa.

Nykyään suomenpystykorvia löytyy melkein kaikkialta maailmasta. Suomen lisäksi rotua esiintyy Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Hollannissa, Kanadassa ja Ranskassa. Lisäksi Australiassa ja Uudessa-Seelannissa rodun suosio on kasvamassa.

Suomenpystykorvalla on erinomainen riistavietti, jonka ansiosta siitä on helppo kasvattaa hyvä lintukoira, hirvikoira tai metsästyskoira pienpetojen pyyntiin.

Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenpystykorva on varsin terve rotu. Periytyvistä sairauksista epilepsiaa esiintyy rodulla keskimääräistä enemmän. Rodulla esiintyy myös polvi- ja silmäsairauksia, lonkkaniveldysplastiaa, piilokiveksisyyttä, purentavikoja ja häntämutkia.

Suomenpystykorva kuuluu Suomen Kennelliiton Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan polvi- ja silmäsairauksien osalta. Jalostukseen käytettävillä koirilla tule olla silmä- ja polvitarkastuslausunto ennen toista astutusta. HC:ta (harmaakaihi), PRA:ta (verkkokalvon etenevä surkastuminen) tai PHTVL/PHPV-sairauden (sikiöaikaisen verisuonijäänteen aiheuttama silmän kehityshäiriö) asteita 3–6 sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Polvilumpioiden osalta rekisteröinnin raja-arvo on polvilumpioluksaation aste 1.

Epilepsiaa on pyritty pitämään kurissa epilepsian vastustamisohjelmalla sekä epi-luvun käyttöönotolla vuonna 2002. Epi-luku lasketaan kullekin koiralle sen sukutaulussa esiintyneiden sairaustapausten perusteella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomenpystykorva.
  • Tapio Eerola: Suomen koirarodut, Tammi 2004

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, luettu 15.10.2013)
  2. Krämer, E.-M. (2009). Der grosse Kosmos Hundeführer: s. 138. Stuttgart: Kosmos.
  3. Suomenpystykorvan rotumääritelmä (pdf) Suomen Kennelliitto. Viitattu 15.10.2013.
  4. Suomenpystykorvan jalostuksen tavoiteohjelma 2010 (s. 17) Suomen Pystykorvajärjestö. Viitattu 15.10.2013.
  5. Suomenpystykorva – Käyttötarkoitus Suomen Pystykorvajärjestö. Viitattu 15.10.2013.
  6. a b Joenpolvi, Matti: Suomenpystykorva – Historia Suomen Pystykorvajärjestö. Viitattu 15.10.2013.
  7. Mason, W.E. (1915). Dogs of All Nations. Chest of Books. Viitattu 16.2.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]