Pevisa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta PEVISA)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

PEVISA (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) on Suomen Kennelliiton hyväksymä ohjelma, jolla pyritään ehkäisemään koirilla esiintyviä erityisen perinnöllisiä vikoja ja sairauksia. Ohjelman tavoitteena on vähentää pääasiassa sellaisten periytyvien vikojen tai sairauksien leviämistä rodun kantaan, jotka alentavat koiran elinkykyä tai -toimintoja tai aiheuttavat koiran elämän laadun alenemisen.[1]

Ehtona rotuyhdistyksen liittymiselle PEVISAan on, että sillä on Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan hyväksymä jalostuksen tavoiteohjelma, josta selviää rodun jalostukselle asetetut suuntaviivat ja painopisteet.[1][2] Voidakseen ilmoittaa ohjelmaan kuuluvan rodun pentueen Kennelliiton rekisteriin, pentueen vanhempien on täytettävä rotukohtaiset ehdot. Nämä ehdot määritellään kullakin rodulla tyypillisesti tavattavien vikojen ja sairauksien mukaan. Ehtona voi olla esimerkiksi rekisteröintiä edeltävä pakollinen tutkimus näiden nimenomaisten ongelmien toteamiseksi. Esimerkiksi suomenlapinkoirapentueen vanhempien silmät ja lonkat on tutkittava ennen pentueen rekisteröintiä.[3]

  1. a b PEVISA-sääntö (pdf) 28.2.2008. Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry. Viitattu 21.9.2016.
  2. Jalostuksen tavoiteohjelma on tietopaketti Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry. Arkistoitu 16.8.2016. Viitattu 21.9.2016.
  3. http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/attachments/jto/suomenlapinkoira.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]