Rotumääritelmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rotumääritelmä kertoo mahdollisimman tarkasti, millainen tietyn eläinrodun edustajan tulisi olla. Rotumääritelmässä annetaan usein yksityiskohtainen ulkonäön kuvaus. Muita rotumääritelmissä määriteltyjä ominaisuuksia ovat muiden muassa luonne ja liikkeet.

Rotumääritelmiä on laadittu ihmisen jalostamille eläimille: näitä ovat esimerkiksi kanat (ja muut tuotantoeläinlajit), koirat (ja muut lemmikkieläinlajit) sekä hevoset (ja muut veto- ja kantojuhtina käytettävät lajit).

Eläinten kasvatuksessa sekä kasvattajien että näyttelyiden ulkomuototuomarien tulisi tavoitella rotumääritelmän ihannetta. Lopullisena tavoitteena on, että kaikki saman rodun yksilöt kaikkialla maailmassa näyttäisivät ihanteelliselta rotunsa edustajalta ja käyttäytyisivät rotuihanteen mukaan.

Toisaalta myös ihmisestä itsestään on historian eri vaiheissa pyritty luomaan vastaavia rotumääritelmiä.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotumääritelmä kuvailee rodun ihanneyksilön ja luettelee ominaisuuksia eli niinkutsuttuja virheitä, joita rodun edustajalla ei tule olla. Jos eläimellä on niin sanottu "hylkäävä virhe", sitä ei hyväksytä rodun rekisteriin tai kantakirjaan. Tämä yleensä tarkoittaa myös sitä, ettei myöskään sen jälkeläistä hyväksytä roturekisteriin. Hylkäävät virheet liittyvät usein eläimen ruumiilliseen tai henkiseen terveyteen (esimerkiksi luonnevirheet, epämuodostumat), mutta usein myös puhtaasti ulkonäöllisiin piirteisiin kuten väriin. Rotumääritelmässä voidaan mainita myös "vältettäviä" virheitä, joiden perusteella eläintä ei torjuta roturekisteristä, mutta jotka laskevat eläimen jalostuksellista arvoa.

Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.