Italianseisoja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Italianseisoja
Bracco Italiano.jpg
Avaintiedot
Alkuperämaa  Italia
Määrä Suomessa rekisteröity 374[1]
Rodun syntyaika viimeistään 1300-luku
Alkuperäinen käyttö seisova, jäljestävä ja noutava lintukoira
Nykyinen käyttö seisova lintukoira, seurakoira
Muita nimityksiä bracco italiano, bracco, Italian Pointer, Italian Pointing Dog, Braque Italien, Italienischer Vorstehhund, Braco Italiano
FCI-luokitus ryhmä 7 Seisovat lintukoirat;
alajaos 1.1 Mannermaiset "braque"-tyyppiset
#202
Ulkonäkö
Paino 25–40 kg
Säkäkorkeus urokset 58–67 cm, nartut 55–62 cm
Väritys valkoinen erikokoisin oranssein tai erisävyisin tumman meripihkan värisin merkein, valkoinen erikokoisin suurin kastanjanruskein merkein, valko-vaaleaoranssipäistärikkö, valko-kastanjanruskea kimo

Italianseisoja (it. bracco italiano) on italialainen koirarotu, joka kuuluu FCI:n roturyhmään 7 (Seisovat lintukoirat)[2].

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italianseisoja on rakenteeltaan vahva ja tasapainoinen koira, jonka metsästysominaisuudet ovat erinomaiset. Väriltään se on valkoinen, jossa on erikokoisia oransseja tai tumman meripihkanvärisiä merkkejä, valko-vaaleaoranssi päistärikkö tai valkokastanjanruskea kimo (ruskea-roan). Symmetriset merkit päässä ovat toivottavia. Koiran raajat ovat jäntevät, ääriviivat selväpiirteiset ja lihakset hyvin kehittyneet. Uroksien säkäkorkeus on 58–67 cm, narttujen 55–62 cm. Italianseisojat painavat täysikasvuisina 25–40 kg säkäkorkeudesta riippuen. Häntä typistetään yleensä 15–25 cm:n pituiseksi, mutta Suomessa typistäminen on kiellettyä.

Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italianseisoja on tasapainoinen, sitkeä, luotettava, älykäs, lempeä ja oppivainen koira. Sitä on helppo kouluttaa ja se soveltuu kaikenlaiseen metsästykseen. Se soveltuu myös näyttelyihin, lenkkikoiraksi ja myös ihan kotikoiraksi kunhan sille tarjotaan virikkeitä. Metsästämään sitä ei tarvitse opettaa, vaan rodulla on perimässään satojen vuosien kokemus metsästämisestä. Italianseisoja suhtautuu vieraisiin ystävällisesti. Vahtiviettiä rodulta ei juuri löydy.

Ruskea-roan
Valko-oranssi

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rotu on alkuperältään ikivanha[3], ja osa italialaisista koira-asiantuntijoista uskoo sen olevan yksi kaikkein vanhimmista metsästyskoirista[4]. Heidän mukaansa se olisi foinikialaisten mukanaan tuomien kevyiden vinttikoirien ja paikallisten raskaampien molossikoirien välisten risteytysten tulos. Toisen teorian mukaan italianseisoja olisi syntynyt vasta 1600-luvun lopulla lintukoiran ja ajokoiran välisestä risteytyksestä.[4]

Rotua tai sen mahdollista kantamuotoa on kuitenkin kuvattu freskoissa jo 1300-luvulla, ja niiden perusteella sen rotutyyppi on säilynyt muuttumattomana vähintään kyseiseltä ajalta asti. Se on jalostettu linnunmetsästykseen, ja se on sopeutunut alkuperäisestä verkkometsästyksestä nykyiseen ampumalla tapahtuvaan metsästykseen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Italianseisoja.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 9.3.2019)
  2. FCI 7 Seisovat lintukoirat Suomen Kennelliitto. Haettu 14.5.2021.
  3. a b Rotumääritelmä: Italianseisoja. Suomen Kennelliitto, 23.8.2016. Haettu 14.5.2021.
  4. a b Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7. Sivu 263.