Cane lupino del Gigante
| Cane lupino del Gigante | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | Italia |
| Määrä | 150-200 |
| Rodun syntyaika | 1000-luku |
| Alkuperäinen käyttö | lampaiden paimennus, vartiointi |
| Nykyinen käyttö | paimen-, vahti-, seura-, harrastus- ja terapiakoira |
| Muita nimityksiä | Cane Luvin[1], Luvin[1][2] |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 20–30 kg |
| Säkäkorkeus | uros 52–58 cm, narttu 48–54 cm |
| Väritys | kaikki sallitaan |
Cane lupino del Gigante ("gigantensusikoira") on italialainen koirarotu. Sillä ei ole FCI:n eikä Italian Kennelliiton (ENCI) virallista tunnustusta.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cane lupino del Gigante on keskikokoinen, hieman pitkänomainen, maatiaismainen ja ketterä. Se muistuttaa Apenniinien harmaasutta, mutta se poikkeaa selkeästi ulkonäöltään uudemmalla aikakaudella kehitetyistä suden ja koiran välisistä risteymistä (saarlooswolfhond, československý vlčiak, italiansusikoira, amerikansusikoira, kiinalainen susikoira, eteläafrikkalainen susikoira, venäläinen susikoira). Lisäksi se poikkeaa myös sille läheisempää sukua olevasta cane toccatoresta.[1]
Pää on melko pieni ja kolmionmuotoinen[1][2]; kuono kapeneva[1][2], hieman aseenpiipun muotoinen[1][3], joko suora tai hieman ylöspäin kaareutuva[1][2]. Kuonon pituus on hieman alle puolet koko pään pituudesta. Purenta on leikkaava.[1] Silmät ovat hieman pienet, mantelinmuotoiset, kirkkaat ja eloisat[1][2]; sävy voi olla vaalean- tai tummanruskea[1][3] - joillain yksilöillä toinen silmistä on väriltään sininen[1]. Korvat ovat pystyt[1][2], lyhyet[2] ja kolmionmuotoiset[1]. Rungonpituus on hieman säkäkorkeutta suurempi.[1] Runko on lihaksikas ja vahvaluustoinen; selkä suora ja vahva; lantio on joko samalla korkeudella kuin säkä tai hieman tätä korkeammalla. Takaraajoissa on lähes aina joko yksittäiset tai kaksoiskannukset. Häntä kaartuu joko puolikuun muotoon tai sapeliksi.[2] Urosten säkäkorkeus on 52–58 cm ja narttujen 48–54 cm.[1] Paino vaihtelee 20–30 kg välillä.[1][3]
Rodusta on kaksi karvamuunnosta, lyhyt- ja pitkäkarvainen. Lyhytkarvaisella karva on lyhyttä, erittäin tiheää ja karheaa. Pitkäkarvaisella karva on keskipitkää, erittäin tiheää ja karheaa (muodostaen vähäisen kauluksen); kallon alueella keskipitkää, kuonossa ja korvissa lyhyttä, hännässä pitkää, raajojen takaosiin muodostuu hapsuja.[1] Karva ei saa olla aaltoilevaa[1], mutta harvoilla yksilöillä esiintyvä kihara karvapeite kuitenkin sallitaan[1][2]. Kaikki värit ja väriyhdistelmät sallitaan, mutta tyypillisin on sudenharmaa, jossa on enemmän tai vähemmän mustaa joukossa. Muita vaihtoehtoja ovat muun muassa valkoinen, norsunluu, oranssi, punainen, kuparinruskea, ruskea, blue merle, brindle, tuhkanharmaa, harmaa ja musta.[1]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cane lupino del Gigantella on korkea suojeluvietti. Se on koko perhettään kohtaan lempeä ja kunnioittava, mutta "yhden ihmisen koirana" se valitsee yleensä heistä vain yhden ihmisen johtajakseen.[2] Lapsia kohtaan se on erityisen lempeä. Normaalioloissa se on harkitseva ja rauhallinen. Siitä saa kuitenkin koulutettua suojelukoiran, ja omistajan käskystä se ei epäröi toimia äkkinäisesti ja kiivaasti. Urokset ovat reviiritietoisia. Rotu on 2-vuotiaaksi asti sosiaalinen ja leikkisä.[1][3]
Cane lupino del Gigantea on perinteisesti käytetty eläinlaumojen ohjailuun vuoristoisilla ja vaikeakulkuisilla alueilla.[1][2] Vielä nykyisinkin sitä käytetään Parco Nazionale dell’Appennino Tosco-Emiliano -kansallispuiston alueella sekä lampaiden ja vuohien paimennukseen että eläinlaumojen vartiointiin.[1] Sen tehtävä on ollut toimia paitsi paimen- ja vahtikoirana, mutta nykyisin myös seura- ja harrastuskoirana. Se solveltuu erinomaisesti muun muassa agilityyn. Se on suosittu ratsastajien keskuudessa.[1][3]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Reggio Emilian Apenniineilla on käytetty paikallista paimenkoiraa sekä eläinlaumojen paimentamiseen että vartiointiin hyvin kauan, ja sen alkuperä on erittäin muinainen. Ei voida tarkalleen määritellä, milloin rodun historia on alkanut, mutta erään tutkimuksen ja luulöydösten perusteella mahdollisesti myöhäis-esihistoriallisella ajalla (noin 3000 eaa.- 1000 jaa).[2] Paikallisten paimenten vuosisatoja sukupolvilta toiselle kulkeneen suullisen perinteen mukaan se on ollut olemassa ainakin 1000-luvulta lähtien.[1] Alueen vanhat ihmiset ovat kuitenkin aina kutsuneet koiraansa nimellä luvin, ja heillä on vanha sanonta "Lupino on aina ollut täällä".[2]
Rodun alkuperästä on perinteisesti ollut kolme eri teoriaa.[1] Ensimmäisen mukaan se polveutuisi suoraan Apenniinien susista, joita vuoristoseudun ihmiset kesyttivät avukseen eläinten laiduntamiseen.[1][2] Toisen mukaan se olisi syntynyt paikallisten koirien ja ja susien välisistä risteytyksistä Maremmaa kohti suuntautuneen transhumanssin aikana. Kolmannen mukaan se polveutuisi Secchian laakson kookkaista, alkukantaisista ja susimaisista villikoirista, joita kesytettiin ja jotka sittemmin sulautuivat paikallisiin keskikokoisiin koiriin. 1960-luvulla pyydystettyjen villikoirien pohjalta tehdyt havainnot tukevat viimeisenä mainittua teoriaa.[1] Narttuja tiedetään risteytetyn aina silloin tällöin susien kanssa, koska se paransi populaation geeniperimää mm. älykkyyden ja vastustuskyvyn osalta ja oli siksi kasvattajien piirissä arvostettua.[1][3]
Vanhin kuva rodusta on vuodelta 1920, minkä jälkeen kuvia löytyy kaikilta seuraavilta vuosikymmeniltä.[1] Sitä esiintyi aiemmin lähes tulkoon kaikkialla Reggio Emilian Apenniinien alueella[1][3], ja vielä 1900-luvun alussa populaation kooksi arvoitiin noin 1 200 - 3 600 yksilöä[1]. 1900-luvun puolivälissä maatalouden harjoittamisen harvinaistuminen alkoi kuitenkin vähitellen vaikuttaa populaation kokoon negatiivisesti.[1][2] Lisäksi 1970-luvulta lähtien alueelle saapui ulkomaisia rotuja, jotka alkoivat risteytyä alkuperäisrodun kanssa. Paimenet risteyttivät niitä myös tarkoituksella keskenään, käyttäen mm. saksanpaimenkoiraa, bordercollieta ja belgianpaimenkoiraa.[2]
Joitain puhdasrotuisia yksilöitä jäi vielä jäljelle, ja aluksi ainoastaan yksi koiraharrastaja, Cristian Ielli, tunnisti ne ja alkoi suojella niitä.[2] Hän on tehnyt tutkimusta rodusta vuodesta 1997 lähtien.[1] Hän havaitsi, että jäljellä ollut populaatio oli jakaantunut eri laaksoihin, eri paikallismuunnoksiksi.[3] Nämä nimettiin kyseisisten alueiden mukaan: Ramiseton lupino del Ventasso, Collagnan lupino di Val Bona, Castelnovo ne’ Montin lupino di Costa de' Grassi ja Villa Minozzon lupino di Val d'Asta.[1][3] Kaikilta neljältä alueelta kerätyt yksilöt saivat uuden yhteisen rotunimen, cane lupino del Gigante, Apenniinien Cusna-vuoren lempinimen Gigante mukaan.[3]
Vuonna 2009 rodun suojelemiseksi perustettiin Cane Lupino del Gigante -järjestö[4], joka onnistui pelastamaan muutamat enää tuolloin jäljellä olleet yksilöt[5]. Nykyisen populaation arvioidaan olevan noin 150-200 yksilöä.[1] Ainoastaan rotujärjestön kasvattamia koiria saa kutsua nimellä lupino del Gigante, koska ne polveutuvat yksinomaan yksilöistä, joiden geeniperimä on kartoitettu tutkimusten avulla.[5] Nykyisin rotu on luokiteltu alkuperäisroduksi, koska verinäytteiden perusteella on pystytty todistamaan, että se ei ole risteytynyt lainkaan muiden rotujen kanssa.[4]
Rotujärjestö on mm. lahjoittanut pentuja eläinavusteista terapiaa varten.[3] Vuonna 2015 se muodosti tätä tarkoitusta varten asiantuntijatiimin, jossa toiminta on jaettu alueittain: avustetut aktiviteetit (sosiaalisiin ja viihteellisiin tarkoituksiin), opetukselliset aktiviteetit ja terapeuttiset aktiviteetit. Eläinavusteinen terapia sopii muun muassa seuraavia tilanteita varten: pitkittynyt sairaalajakso tai toistuvasti terveydenhuollon laitoksiin päätyminen; vaikeat ihmissuhteet lapsuudessa ja nuoruudessa; emotionaalinen ja psyko-affektiivinen stressi; vaikeudet sopeutua käytökseltään sosiaaliseen ympäristöön; erityyppiset laitoshoidot (hoitokodit, nuorisokodit, psykiatriset sairaalat, vankilat); kotihoitoa vaativat sairaudet ja vammat. Sen tarkoituksena on hoitaa fyysisiä, neuro- ja psykomotorisia, kognitiivisia ja emotionaalisia häiriöitä ja se on suunnattu ihmisille, joilla on mistä tahansa syystä johtuvia fyysisiä, henkisiä tai aisteihin liittyviä ongelmia. Ohjelmaa voidaan toteuttaa sekä yksittäisille ihmisille että ryhmissä.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 Vinattieri, Federico. Atlante delle razze di Cani: Luvin o Cane Lupino del Gigante. Haettu 13.10.2026.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 Storia e tipologie. Cane Lupino del Gigante. Haettu 11.10.2026.
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Ielli, Cristian. Il Cane Lupino del Gigante. Razze Italiane. Haettu 10.7.2026.
- 1 2 3 Progetti. Cane Lupino del Gigante. Haettu 11.10.2026.
- 1 2 La nostra missione. Cane Lupino del Gigante. Haettu 11.10.2026.