Dobermanni
| Dobermanni | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |  Saksa |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 12 940[1] |
| Rodun syntyaika | 1890-luku |
| Alkuperäinen käyttö | verokoira, suojelukoira, vartiokoira, poliisikoira, kookkaiden haittaeläimien metsästys |
| Nykyinen käyttö | seurakoira, suojelu-, palvelus- ja vahtikoira |
| Elinikä | keskimäärin 8 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | dobberi, dobbi, dobsu, Dobermann, Doberman Pinscher |
| FCI-luokitus | ryhmä 2 Pinserin ja snautserin tyyppiset, molossikoirat ja sveitsinpaimenkoirat alaryhmä 1.1 Pinserit ja snautserit: Pinserit #143 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros 40–45 kg narttu 32–35 kg |
| Säkäkorkeus | uros 68–72 cm narttu 63–68 cm |
| Väritys | black & tan tai brown & tan |
Dobermanni (saks. Dobermann) on saksalainen keskikokoinen koirarotu. Se kuuluu FCI:n ryhmään 2 (pinserit, snautserit ja molossityyppiset koirat).[3]
Rotu oli vuonna 2025 Suomen 82. eniten rekisteröity koirarotu. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin 100–200 dobermannia.[4]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dobermanni on keskikokoinen, lihaksikas ja voimakasrakenteinen. Rodun ihannekoira on linjoiltaan elegantti, uljasryhtinen, olemukseltaan temperamenttinen ja ilmeeltään päättäväinen. Pää on voimakas, kuono pitkähkö, korvat ovat keskikokoiset ja katse valpas. Kaula on pitkähkö verrattuna päähän ja runkoon. Kaulan asento on ryhdikäs ja jalo. Rungon pituuden tulee erityisesti uroksilla olla lähellä säkäkorkeutta. Raajat ovat voimakkaat ja tassut lyhyet sekä tiiviit. Säkäkorkeuden tulee olla uroksilla 68–72 cm ja nartuilla 63–68 cm. Paino on uroksilla noin 40–45 kg ja nartuilla noin 32–35 kg, keskikoko on toivottava.[3]
Dobermannin karva on lyhyt, kova ja tiheä. Alusvillaa ei hyväksytä. Karvapeite on tiivis, tasainen ja myötäilee koiraa sileästi. Dobermannin väritys on musta (black & tan) tai maksanruskea selkein ruosteenpunaisin merkein (brown & tan).[3] Myös isabellaa eli liilaa ja sinistä väriä syntyy ajoittain, mutta nämä värit eivät ole Euroopassa sallittuja.
Dobermannin häntä ja korvat on perinteen mukaisesti tavattu typistää. Suomessa ja suuressa osaa Eurooppaa typistäminen on kuitenkin eläinsuojelulakien nojalla nykyään kielletty[3] ja pääsääntöisesti typistetyt dobermannit eivät näissä maissa saa osallistua näyttelyihin.
black & tan
brown & tan
värivirheellinen isabella eli liila
värivirheellinen sininen
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luonteeltaan rodunomainen dobermann on vilkas, aktiivinen, itsenäinen ja ihmisiin avoimesti suhtautuva. Rotuominaisuuksiin kuuluu myös kohtuullinen terävyys ja puolustushalu. Koska dobermannilta edellytetään hyvää ohjattavuutta ja iloista työskentelyä, ovat toimintakyky, rohkeus ja kovuus huomionarvoisia ominaisuuksia.[5]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dobermannin kehitti apoldalainen veronkantaja Karl Friedrich Louis Dobermann 1890-luvulla Thüringeniin kuuluvalla Weimarer Landin alueella[6] manchesterinterrieristä, englanninvinttikoirasta, vanhasaksanpaimenkoirasta ja kookkasta thüringeniläisestä paimenkoirasta (Thuringian Sylvan Dog). Lisäksi hänen on arveltu käyttäneen pinseriä, beaucenpaimenkoiraa, rottweileria, weimarinseisojaa, lyhytkarvaista saksanseisojaa, tanskandoggia, saksanpaimenkoiraa ja jopa amerikanpitbullterrieriä. Nykyisen dobermannin jalopiirteisessä rakenteessa näkyy weimarinseisojan sekä manchesterinterrierin, päässä pinserin ja värityksessä sekä pinserin, manchesterinterrierin että beaucenpaimenkoiran vaikutus. Erään teorian mukaan keskeisin kantarotu oli ns. ”teurastajankoira”, joka oli thüringeniläisen paimenkoiran ja varhaisentyyppisen rottweilerin sekoitus.[3]
Dobermann toimi myös rankkurina ja käytti jalostukseen paljon koiratarhalleen päätyneitä yksilöitä, mikä selittää kantarotujen laajan kirjon. Alkuperäinen dobermanni oli paljon nykyistä ärhäkämpi, sillä sen tarkoitus oli vaikuttaa mahdollisimman hurjalta ja tarvittaessa suojellakin omistajaansa vaarallisilta veronkiertäjiltä.
Dobermannin kuoltua vuonna 1894 rotua alettiin nimittää dobermannipinseriksi, mutta koska pinseri tarkoitti saksankielisissä maissa perinteisesti keskikokoista rottakoiraa, pinseri-osa jätettiin nimestä pois 1950-luvulla. Dobermanni luokitellaan kuitenkin yhä tyypiltään kookkaaksi pinseriksi.
Otto Göller jatkoi Dobermannin kasvatustyötä ja alkoi jalostaa rotua nykyiseen suuntaan toimivaksi palveluskoiraksi, jolla oli aiempaa tasapainoisempi luonne ja vahvempi hermorakenne. Toinen merkittävä kasvattaja oli Philip Gruening.
Etymologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvalloissa ja Kanadassa rotu tunnetaan nimellä Doberman Pinscher. Rodun kehittämisen alkuaikoina sitä kutsuttiin ”santarmikoiraksi”.[7]
Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dobermannien rekisteröintimäärät Suomessa romahtivat vuoden 1996 typistyskiellon jälkeen. Nykyisin rekisteröintimäärät ovat vuosittain noin 200 koiraa.[4] Rodulla on Suomessa oikeus osallistua palveluskoiralajien kokeisiin.
Vuosina 2002–2007 suomalaiset dobermannit ovat saavuttaneet tokossa yhteensä 406 tulosta, joista 47 tulosta erikoisvoittaja- eli korkeimmassa luokassa. Vuonna 2006 toko-tuloksia oli yhteensä 132, joka on noin kaksinkertainen määrä edeltävien vuosien tulosmääriin verrattuna.
Samoina vuosina dobermannit ovat saaneet palveluskoirien viestikokeessa 27 tulosta (22 koiraa), palveluskoirien suojelukokeessa 88 tulosta (75 koiraa), palveluskoirien jälkikokeessa 429 tulosta (294 koiraa) ja palveluskoirien hakukokeessa 408 tulosta (283 koiraa).[8]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rodun keskimääräinen elinikä on vain noin 8 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rotuun kuuluvia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, sydänsairaudet, luuston ja nivelten sairaudet sekä maksan- ja ruoansulatuskanavan sairaudet.[2] Dobermannin merkittävimpiä terveysongelmia ovat muun muassa dilatoiva kardiomyopatia, dobermannin hepatiitti, lonkkaniveldysplasia, spondyloosi, mahalaukunkiertymä, wobbler (kaularangan instabiliteetti), eturistisidevauriot ja kilpirauhasen vajaatoiminta.[9]
Dobermannilla esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista kaksi vakavinta ovat sydänsairaus dilatoiva kardiomyopatia (DCM) ja maksasairaus dobermannin hepatiitti (DH), joka kuuluu ryhmään krooniset aktiiviset hepatiitit (CAH). Kardiomyopatia on sydänlihassairaus, joka johtaa lähes aina nopeaan kuolemaan. DH on myös erittäin vakava ja kliinisesti esiin tullessaan väistämättä kuolemaan johtava sairaus. Näistä molemmille sairauksille on tyypillistä, että koiralla on oireeton vaihe, jossa koira ulkonaisesti vaikuttaa täysin terveeltä, mutta tutkimuksissa voidaan joskus löytää tyypillisiä muutoksia.[9][10]
Luuston sairauksista huolestuttavin on lonkkaniveldysplasia. Noin 62 %:lla dobermanneista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vain 4 %:lla dobermanneista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E).[11] Dobermannin PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, sydänlausunto ja maksaseerumin pitoisuuden mittaus.[12][13]
Spondyloosi on selkärangan rappeumasairaus, jossa selkänikamien rajoille muodostuu luupiikkejä ja/tai -siltoja. Eriasteista spondyloosia esiintyy jopa 31 %:lla rodun edustajista.[14]
Vatsaan äkillisesti syntyvä kaasuuntumistila on johtuva kiireellistä eläinlääkärinapua vaativa sairaus. Tila voi kehittyä hyvin lyhyessä ajassa. Dobermanni kuuluu rotuihin, joilla on taipumusta sairastua vatsalaukun laajentumaan ja sitä seuraavaan kiertymään.[9]
Kaularangan instabiliteetti eli wobbler on monimuotoinen sairaus. Sen oireita ovat esimerkiksi kipu, ontuminen, takajalkojen liikuntahäiriöt ja halvaantuminen. Kaularangan ahtautuma syntyy pääasiallisesti rtg-tutkimuksissa näkymättömistä pehmytosamuutoksista johtuen.[9]
Eturistisidevaurio on yksi yleisimmistä koirien tuki- ja liikuntaelinsairauksista. Kun eturistiside repeää, reisiluu alkaa liukua normaalia enemmän taaksepäin sääriluun nivelpintaa vasten. Tämä johtaa nopeasti tulehdukseen polvessa ja altistaa nivelrikon kehittymiselle. Dobermanneilla esiintyy eturistisidevaurioita keskimääräistä koirarotua useammin.[15]
Dobermannit ovat myös yksi kilpirauhasen vajaatoiminnan riskiroduista. Kilpirauhasen vajaatoiminta on tyypillisesti autoimmuunisairaus, jossa elimistön kiertävien kilpirauhashormonien määrä on liian vähäinen. Sairautta voidaan hoitaa tehokkaasti lääkityksellä.[16]
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Dobermannit ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Dobermannin jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 39 %.[17][18]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tapio Eerola: Suomen koirarodut. Kustannusosakeyhtiö Tammi 1997.
- Joanna Walker: The NEW Dobermann Pinscher. Howell Book House 1983.
- Suomen Dobermanniyhdistys ry
- KoiraNet-jalostustietojärjestelmä
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet jalostustietojärjestelmä, Dobermanni Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.6.2026.
- 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
- 1 2 3 4 5 Rotumääritelmä Suomen Dobermannyhdistys ry. Viitattu 7.3.2026.
- 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
- ↑ Luonne Suomen Dobermannyhdistys ry. Viitattu 7.3.2026.
- ↑ Biniok, J. The Doberman Pinscher, s. 7. TFH Publications Inc, 2009. ISBN 9780793842537.
- ↑ Dobermanni. Suomen Kennelliitto. Haettu 31.5.2020.
- ↑ http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTulostilastot.aspx?R=143
- 1 2 3 4 Terveys Suomen Dobermannyhdistys ry. Viitattu 7.3.2026.
- ↑ A. Tidholm, L. Jönsson: Histologic Characterization of Canine Dilated Cardiomyopathy. Veterinary Pathology, 1.1.2005, 42. vsk, nro 1, s. 1–8. doi:10.1354/vp.42-1-1 ISSN 0300-9858 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: lonkkaniveltilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
- ↑ Pevisa ja rotukohtaiset erityisehdot (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 22.2.2026.
- ↑ PEVISA ja rotukohtaiset erityisehdot 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: spondyloositilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 1.3.2026.
- ↑ Katariina Mäki: Polven eturistisidevaurio on perinnöllinen sairaus Genetiikkaa eläinten terveydeksi. 22.1.2022. Viitattu 3.3.2026.
- ↑ Dan G. O’Neill, Janine Su Pheng Khoo, Dave C. Brodbelt, David B. Church, Camilla Pegram, Rebecca F. Geddes: Frequency, breed predispositions and other demographic risk factors for diagnosis of hypothyroidism in dogs under primary veterinary care in the UK. Canine Medicine and Genetics, 10.10.2022, 9. vsk, nro 1, s. 11. PubMed:36217196 doi:10.1186/s40575-022-00123-8 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori Yle Uutiset. 25.6.2024. Viitattu 12.3.2026.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)
- Dobermann Pedigrees - sukutauluja, kuvia ja artikkeleita rodun vaiheista