Ristiside
Ristiside (ruots. korsband)[1]oli eri maiden postilaitosten käyttämä lähetyslaji tietynlaisia postituseriä, kuten sanoma- ja aikakauslehtiä ja mainoksia varten. Suomen Postissa ristisiteen alalajeja olivat painotuotteet, tavaranäytteet, joukkoristisiteet ja ryhmäristisiteet[2].
Ristisiteet tulivat eri maiden posteissa käyttöön sanomalehtien postituksessa 1860-luvulta alkaen. Nimensä se sai tavasta niputtaa nämä lähetykset ristikkäisin nauhoin. Ristisiteeseen ei saanut laittaa kirjeitä eikä henkilökohtaisia asiakirja- tai rahalähetyksiä, ja nipun sisällön piti olla helposti tarkastettavissa.[3]
Suomen suuriruhtinaskunnassa oli 1900-luvun vaihteessa parikymmentä vuotta käytössä erityisiä ristisidekääreitä, joihin oli valmiiksi painettu postimaksua vastaava arvoleima, esimerkiksi 1 tai 2 kopeekkaa.[4]
Vuonna 1928 Suomessa jaettiin 16,3 miljoonaa ristisidettä, joista 4,5 miljoona tuli ulkomailta[5]. Vuonna 1968 Posti kuljetti Suomessa 46,8 miljoonaa joukkoristisidettä ja 41,9 miljoonaa ryhmäristisidettä. 1970-luvulla joukkoristisiteiden suosio kaksinkertaistui ja ryhmäristisiteidenkin kasvoi: vuonna 1978 vastaavat luvut olivat 91,5 miljoonaa ja 55,1 miljoonaa.[6]
Ristisiteet olivat myös tärkeä osa 1960- ja 1970-luvulla tehostunutta suoramainontaa ja postimyyntiä. Esimerkiksi Anttilan postimyyntikuvasto jaettiin joukkoristisiteenä[7]. Mainokset ja tavaranäytteet saattoivat herättää samanlaista torjuntaa kuin nykyinenkin osoitteeton suoramainonta. Usein jäi postinjakajan harkinnan ja paikallistuntemuksen varaan, mihin asuntoihin esimerkiksi ”perheen naisväelle” jaettavaksi merkitty terveyssiteiden näytepaketti tulisi jakaa ja mihin ei. Oikeinkin jaettu paketti saattoi aiheuttaa kiusallisia tilanteita, jos sen löysivätkin postilaatikosta äidin sijasta perheen lapset[8].
Vuoden 1964 sanomalehtijutusta käy ilmi ristisiteiden monimutkaisia ehtoja:[9]
- Painotuotteet, asiakirjat ja tavaranäytteet oli edullisinta lähettää ristisiteenä.
- Asiakirjoiksi laskettiin esimerkiksi oikeudenkäynti- ja rahtiasiakirjat, vakuutuspaperit yms.
- Käsikirjoitus luettiin asiakirjaksi, mutta jos sen mukana seurasi sen pohjalta tekeillä olevan painotuotteen oikovedos, se luettiin painotuotteeksi.
- Asiakirjan postitus ristisiteenä maksoi 200 grammaan saakka 35 penniä ja jokaiselta sitä seuraavalta alkavalta 50 grammalta 5 penniä lisää.
- Asiakirjaristiside sai painaa korkeintaan 2 kiloa, tavaranäyteristiside 500 grammaa.
- Painotuoteristisiteen oli sisällettävä vähintään 20 täysin samanlaista kappaletta.
- Monisteet luettiin painotuotteiksi, hiilipaperijäljennöksiä ei.
- Alle puolen kilon ristisiteet kannettiin kotiin, mutta vain kirjattuina.
1980-luvun puolivälin vaiheilla ristisiteestä Suomessa luovuttiin ja tilalle tuli uusia lähetyslajeja kuten joukkokirje ja ryhmäkirje, myöhemmin 1. ja 2. luokan kirjeet ja erityiset postitustaksat lehtikustantajille[10]. 1960-luvulta alkaen oli kaupunkeihin alkanut tulla ilmaisjakelulehtien kustantajien perustamia jakelupalveluita, jotka ottivat Postilta vuosi vuodelta suuremman osuuden osoitteettoman suoramainonnan jakelijoina[11].
Joukkoristiside[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkoristisiteenä voitiin lähettää isoja eriä osoitteellisia suoramainoksia, tiedotteita tai tavaranäytteitä edullisemmalla postimaksulla. Tämän kaltainen palvelu oli Postilla pitkään, mutta 1950-luvulla se sai nimen joukkoristiside (ruots. masskorsband)[12].[3]
Vuonna 1960 annetun asetuksen mukaan jokaisessa joukkoristisiteessä oli oltava lähettäjä- ja vastaanottajatietojen lisäksi leimattuna tai painettuna sana joukkoristiside tai muu posti- ja lennätinhallituksen (PLH) hyväksymä merkintä.[13]
Ryhmäristiside[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ryhmäristiside (ruots. gruppkorsband) oli tarkoitettu osoitteettomille lähetyksille, esimerkiksi tietyn paikkakunnan kaikkiin talouksiin ilman osoitemerkintöjä jaettaville mainoksille tai tiedotteille.[3]
Ryhmäristisiteet piti osoittaa määrätylle vastaanottajaryhmälle, joita olivat muun muassa:[14]
- kaikki taloudet
- maanviljelijät
- kauppaliikkeet
- elintarvikemyymälät
- konttorit (nykykielellä toimistot)
- omakotitalot
- kiinteistöt.
Vuonna 1960 annetun asetuksen mukaan jokaisessa ryhmäristisiteessä tuli olla vastaanottajan nimen ja osoitteen sijasta posti- ja lennätinhallituksen vahvistama vastaanottajaryhmää tarkoittava osoitemerkintä, lähettäjän nimi ja osoite sekä painettuna tai leimattuna sana ryhmäristiside tai muu PLH:n hyväksymä merkintä.[13]
Ryhmäristisiteet jaettiin hitaammin kuin muu posti, ja säännökset olivat yksityiskohtaisen tarkkoja: ”Jos [ryhmäristiside]lähetykset on jätetty tai saapuneet kantajien työvuoron alkuun mennessä ja ovat kantajien käsiteltävissä, on jakeluaika saapumispäivä ja kaksi seuraavaa työpäivää. Jos lähetykset on jätetty tai saapuneet edellä mainittua myöhemmin, on jakeluaika kolme seuraavaa työpäivää. Ryhmäristisiteitä [--] ei jaeta viiden työpäivän aikana ennen joulua, paitsi jos jakelu paikalliset olosuhteet huomioon ottaen voidaan järjestää.”[15]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Korsband Förvaltningshistorisk ordbok, Svenska litteratursällskapet i Finland. Viitattu 14.1.2023.
- ↑ Posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjekokoelma, s. 3 (alaviite). Posti- ja lennätinhallitus, 1967. Näköispainos Postimuseon sivuilla (PDF) (viitattu 14.1.2023). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Siltala, Soile: Joukkoristiside Postimuseo. 4.2.2016. Viitattu 14.1.2023.
- ↑ Mattila, Pirjo: Ristisidekääreet Postimuseo. 9.4.2021. Viitattu 14.1.2023.
- ↑ ”Maksettavat lähetykset”, Suomen virallinen tilasto XIII: Posti- ja lennätinlaitos 44, Posti- ja lennätinhallituksen kertomus vuodelta 1928, s. 27. Posti- ja lennätinlaitos, 1930. Näköisversio Kansalliskirjaston sivustolla (PDF).
- ↑ ”Diagr. 5: Sanoma- ja aikakauslehtien sekä joukkolähetysten lukumäärätiedot”, Suomen virallinen tilasto XIII:94, Posti- ja lennätinlaitos, s. 52. Posti- ja lennätinlaitos, Tilastokirjasto, 1978. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Valokuva Anttilan tavaraluettelon 2/1963 etu- ja takakannesta Vahvike-sivusto, Vanhustyön keskusliitto. Viitattu 14.1.2023.
- ↑ "'Ryhmäristiside". (Nimimerkin ”Naisten puolesta Nainen” mielipidekirjoitus.) Helsingin Sanomat, 11.11.1962, s. 30. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.1.2023.
- ↑ Miljardista postilähetyksestä ei 45.650 ole saatu perille. Helsingin Sanomat, 27.09.1964, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Posti- ja telehallituksen kiertokirje nro 34/1984, s. 28. Posti- ja telehallitus, 1984. Näköisversio Postimuseon sivuilla (viitattu 14.1.2023). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Ojajärvi, Sisko (toim.): Viisi villiä vuosikymmentä, Kaupunkilehtien Liiton historiikki 1959–2009, s. 12. Kaupunkilehtien Liitto, 2009. ISBN 978-952-92-6261-8.
- ↑ Finsk-svensk ordbok, s. 158. WSOY, 1968. Runeberg-projekti (HTML) (viitattu 14.1.2023).
- ↑ a b Postisäännön muuttamisesta asetus. Helsingin Sanomat, 21.2.1960, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Posti- ja telehallituksen kiertokirjekokoelma 1971 nro 25, s. 3. Posti- ja telehallitus, 1983. Näköispainos Postimuseon sivuilla (PDF) (viitattu 15.1.2023). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Posti- ja telehallituksen kiertokirjekokoelma 1983 nro 41, s. 10. Posti- ja telehallitus, 1983. Näköispainos Postimuseon sivuilla (PDF) (viitattu 15.1.2023). (Arkistoitu – Internet Archive)