Saluki
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Saluki | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | Lähi-itä |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 3 372[1] |
| Rodun syntyaika | n. 6 000 eaa. |
| Alkuperäinen käyttö | gasellin, jäniksen ja sakaalin metsästys |
| Nykyinen käyttö | seura- ja näyttelykoira sekä kilpa-ajokoira |
| Elinikä | 11−15 vuotta |
| Muita nimityksiä | persianvinttikoira |
| FCI-luokitus |
ryhmä 10 Vinttikoirat alaryhmä 1 Pitkä- ja hapsukarvaiset #269 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 15−30 kg |
| Säkäkorkeus | 58−71cm |
| Väritys | Kaikki värit ja väriyhdistelmät sallittu |
Saluki (pers. تازی ایرانی) eli persianvinttikoira tai gasellikoira on itämainen vinttikoira. Rotu kuuluu maailman vanhimpiin, sillä salukeja tai niiden läheisiä sukulaisia esiintyy monenlaisissa arkeologisissa löydöissä ajalta 5 000–6 000 eaa. Rotumääritelmän mukaan sen alkuperäalue on Lähi-itä, mutta vastuutaho FCI.[2]
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salukilla on muiden vinttikoirien tapaan varsin ylväs ulkonäkö, ja siitä heijastuu itämaista tyylikkyyttä ja arvokkuutta. Salukin ilme on rauhallinen ja silmät ovat kauas katsovat. Saluki on kohtuullisesti kulmautunut ja sen alalinja kuroutuu. Salukin rungon pituus on yleensä suunnilleen sama kuin säkäkorkeus, vaikka yleisvaikutelma saattaa antaa aavistuksen suorakaiteenomaisen vaikutelman. Urosten säkäkorkeus on 58−71 cm, nartuilla hieman pienempi.
Karva on laadultaan sileää ja pehmeää. Salukeista löytyy kahta erilaista muunnosta: hapsu- ja sileäkarvainen, joista jälkimmäinen on harvinaisempi. Hapsukarvaisella salukilla pitkää karvaa eli hapsutusta esiintyy korvissa, raajojen takaosissa, tassuissa sekä hännässä; sileäkarvaisen salukin turkki on kauttaaltaan lyhyt.lähde? Sileäkarvainen yksilö muistuttaa usein sloughia. Molempia karvanlaatuja voi syntyä samaan pentueeseen.[3] Saluki saa rotumääritelmän mukaan olla minkä värinen tahansa, myös kaikki väriyhdistelmät sallitaan. Ainoastaan brindle (juovikkuus) ei ole toivottua, mutta sitäkin väriä esiintyy.
Syyrialaiset kasvattajat ovat perinteisesti typistäneet koiriensa korvat.[3]
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saluki on alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan näöllä metsästävä ja saaliin kiinniottava koira. Salukilla on yleensä vahva metsästysvietti, ja se osaa metsästää tehokkaasti. Suomessa saluki ei ole metsästyskoirarotu eikä sitä kiinniottavana koirana saa käyttää varsinaisena metsästyskoirana. Metsästysviettiään saluki voi toteuttaa vinttikoirien maasto- ja ratajuoksukokeissa.
Vieraita kohtaan salukit ovat jossain määrin varautuneita, mutta eivät aggressiivisia tai arkoja. Luonteeltaan saluki on suhteellisen pehmeä eikä sillä ole suurta miellyttämisen halua. Omistajalta vaaditaan määrätietoisuutta, kekseliäisyyttä sekä kärsivällisyyttä salukia koulutettaessa. Saluki pysyy yleensä leikkisänä koko elämänsä. Rotu on energinen ja tarvitsee varsinkin nuorena suhteellisen paljon liikuntaa purkaakseen energiaansa. Vanhemmiten saluki on tavallisesti huomaamaton ja rauhallinen perheenjäsen. Salukeilla on yleensä vain vähän vahti- ja vartiointitaipumusta.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salukin juuret löytyvät Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta jo noin 6 000 vuotta eaa. Sitä voidaan pitää ehkä maailman vanhimpana koirarotuna. Rodun ulkonäkö ja käyttötarkoitus ovat säilyneet lähes ennallaan tähän päivään saakka.
Israel Kennel Club:n entinen puheenjohtaja Joshua Tamaria on väittänyt, että saluki kehittyi Siinain niemimaalla ja levisi sieltä Pohjois-Afrikkaan. Israelin miehityksen aikaan siinailaisilta beduiineilta ostettiin salukeja, tarkoituksena jalostaa ainutlaatuinen puolivilli rotu.[3]
Parhaiden metsästyssalukien on jo pitkään sanottu löytyvän Wadi Sirhanista Syyriasta sekä Rutbasta Irakin ja Jordanian rajalta. Rotutyyppinä salukin levinneisyys ulottuu kuitenkin Länsi- ja Pohjois-Afrikasta Mesopotamiaan ja Iranin ja Afganistanin väliselle rajaseudulle asti.[3]
Salukeilla oli aivan erityinen asema islaminuskoisten keskuudessa, vaikka uskonnon mukaan koirat ovat yleensä saastaisia. Salukeita pidettiin "Allahin lahjana maailmalle". Salukia ei voinut ostaa, vaan sen saattoi saada ainoastaan lahjaksi. Kiimaisia narttuja suojeltiin uroksilta, jotta rotu pysyisi puhtaana. Kerrotaan, että saluki sai nukkua isäntänsä kanssa teltassa ja syödä samaa ruokaa kuin isäntä.
Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erään teorian mukaan rodun nimi tulee suoraan muinaisen sumerin kielen sanasta salu-ki, joka tarkoittaa "maahansyöksyä".[4] Ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että saluki olisi ollut olemassa rotuna jo tuolloin eikä siitä, että sumerilaiset olisivat kutsuneet sitä kyseisellä nimellä. Ei ole myöskään varmaa mitä "maahansyöksy" olisi voinut koirista puhuttaessa tarkoittaa - se voisi viitata maakoloissa piileskelevien saaliseläinten ylös kaivamiseen tai tarinaan jonka mukaan kameleilla ratsastaneet metsästäjät heittivät koiria riistaa kohti.
Toisen teorian mukaan nykyinen nimi on johdettu sanasta Saluqiyyah, joka on mesopotamialaisen Seleukeian kaupungin arabiankielinen nimi.[5] Brittiläinen diplomaatti Terence Clark esitti, että arabiaksi sana saluqi tarkoittaisi "ihmistä tai asiaa joka on kotoisin Saluq-nimisestä paikasta". Arabialaisen perintötiedon mukaan Saluq oli muinainen kaupunki Yemenissä lähellä nykyistä Ta'izzia, ja arabien mukaan saluki olisikin kotoisin juuri kyseisestä kaupungista. Termi saluqi on kuitenkin saattanut juontaa juurensa myös muutaman muun paikan nimestä: Armenian Saluqista sekä kolmesta kaupungista nimeltä Saluqiyah. Yksi niistä on nykyinen Silifke Turkissa, toinen taas on lähellä Antiokiaa, ja kolmas sijaitsee lähellä Baghdadia.[6]
Eri teorioista huolimatta adjektiivi saluqi on hyvinkin saattanut johtua Seleukidien valtakunnan aramean- ja syyriankielisestä nimestä. Tällekään väitteelle ei ole kuitenkaan olemassa kiistattomia todisteita.[6]
Salukit maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1835 black-and-tan-värinen "persianvinttikoira" (Persian Greyhound) Zillah oli esitteillä Lontoon eläintarhassa. 1870-luvulla fawn-värinen narttu Tierma voitti palkinnon Kennel Club:n järjestämässä näyttelyssä. Kuitenkin vasta 1920-luvulla ensimmäinen brittiläinen rotujärjestö perustettiin, ja sen myötä rotu hyväksyttiin Englannissa vuonna 1923. Maan ensimmäinen challenge certificate -voittaja oli prikaatin kenraali Lancen omistama Sarona Kelb, joka oli kasvatettu Damaskoksessa. Hän teetti sillä pentueen, johon kuului mm. maan ensimmäinen muotovalio Orchard Shahin. Lance vaimoineen olivat huolissaan siitä, että rodusta kehitettäisiin Britanniassa pelkkä näyttelykoira, joten he tekivät töitä säilyttääkseen sen alkuperäisen käyttötarkoituksen.[3]
Heinäkuussa 1977 Mazuri-kennelin Gwen Angel kertoi kirjeessä, kuinka hänen pentueeseensa syntyi sileäkarvaisia yksilöitä. Hän oli tuonut peuranharmaan, melko hapsuttuneen Nanjan Sharoonin Bagdadista, missä paikalliset yleensä pitivät sileäkarvaisia salukeja. Se sai hapsuttuneen Mazuri Haj Khalidin kanssa pentueen, jossa oli neljä hapsuttunutta ja neljä sileäkarvaista pentua. Deborah Copperthwaiten sileäkarvaisen linjan uskotaan puolestaan syntyneen 17. täysin hapsuttuneen sukupolven jälkeen.[3]
Suomeen saapui ensimmäinen saluki vuonna 1941, ja nykyisin maassa rekisteröidään vuosittain noin 70 pentua.
Aavikkosaluki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ns. aavikkosaluki polveutuu suoraan rodun alkuperäisalueelta tuoduista sukulinjoista, ja sitä tavataan koko Lähi-idän alueella. Israelissa kyseistä tyyppiä kutsutaan nimellä Negev Saluki.[7] Israelin vinttikoiraklubin jalostusneuvoja Rita Trainin vieraili Siinailla vuonna 1968 oppiakseen paikallisista vinttikoirista, ja huomasi että niillä oli kauttaaltaan sileä karvapeite, leveämpi ja litteämpi kallo, paksumpi niska ja matalampi säkäkorkeus (noin 63,5 cm). Hän ymmärsi kyseessä olleen täysin erillisen tyypin, jota hän alkoi kutsua termillä Negev Saluki. Hän yritti aloittaa jalostusohjelman kyseiselle tyypille, mutta vaikka FCI suhtautui asiaan mielenkiinnolla, AKC kieltäytyi rekisteröimästä sitä. Israelilaiset kasvattajat suostuttelivat israelilaisia beduuineja säilyttämään linjan vielä Israelin Siinailta vetäytymisen jälkeenkin, mutta näin ei käynyt.[3] Sen sijaan myöhempien vuosikymmenten aikana alkuperäistyyppiä on saatu vietyä jopa muutamaan maahan Lähi-idän ulkopuolella.
Aavikkosalukin takana ei ole länsimaisia linjoja ja sillä onkin yleensä näitä alkukantaisempi ulkonäkö. Lisäksi sillä on usein leveämpi kallo, lyhyempi kuono, lyhyempi ja tiiviimpi runko, leveämpi rintakehä, vähemmän kulmauksia ja lyhyempi häntä. Joillain alkuperäisalueelta tuoduilla aavikkosalukeilla on typistetyt korvat, koska typistäminen on vanha perinne Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian kaltaisissa maissa. Aavikkosalukin ja länsimaisen salukin välinen raja on kuitenkin vaikea määritellä tarkkaan, sillä jopa alkuperäisistä sukulinjoista polveutuvaa koiraa aletaan usein kutsua 4-5 länsimaissa kasvatetun sukupolven jälkeen "länsimaiseksi".[8] Alkuperäistyyppiä oli Yhdysvalloissa jo 1980-luvulla ja sitä on kasvatettu Ranskassa 1990-luvulla. Suomen ensimmäiset aavikkosalukit tuotiin Israelista helmikuussa 2000.[9] Sen jälkeen uusia on tuotu esimerkiksi Syyriasta, Omanista, Qatarista ja Turkista. Synnyinmaidensa lisäksi niillä on suvussaan muiden muassa iranilasia, marokkolaisia, bahrainilaisia ja saudiarabialaisia "beduiinisalukeja".
Terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saluki kehittyy hitaasti ja on suhteellisen pitkäikäinen. Saluki on perusterve rotu. Rodussa tavataan sekä autoimmuuni- että sydänsairauksia. Myös allergiat ovat yleistyneet jonkin verran. Salukit voivat saada suuria pentueita, tyypillisesti pentuja on 6−10.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Salukikerho ry
- Laaksonen, Maarit: Suomen suosituimmat koirarodut, s. 222–223. Otava, 2001. ISBN 951-1-17256-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 4.9.2016)
- ↑ Rotumääritelmä: Saluki. Suomen Kennelliitto. Haettu 13.3.2024.
- ↑ a b c d e f g Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 114-116, 118-119, 187. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ International World History Project history-world.org.
- ↑ Allsen, Thomas T. (2006). The Royal Hunt in Eurasian History. University of Pennsylvania Press. ISBN 978-0-8122-3926-3.
- ↑ a b [1] Saluqi.net
- ↑ Aavikkosalukit Israelissa Qashani Saluqis. Viitattu December 8, 2018.
- ↑ Aavikkosaluki: Mikä ja miksi Qashani Saluqis. Viitattu December 8, 2018.
- ↑ Suomen ensimmäiset aavikkosalukit Qashani Saluqis. Viitattu December 8, 2018.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rotujärjestö Suomen Salukikerho (Suomen Salukikerho ry)
- Salukin rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)