Skotlanninhirvikoira
| Skotlanninhirvikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |  Skotlanti Iso-Britannia |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 888[1] |
| Rodun syntyaika | 800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | hirvieläinten metsästys |
| Nykyinen käyttö | seurakoira |
| Elinikä | keskimäärin 8 vuotta[2] |
| Muita nimityksiä | Deerhound, skotti, Schottischer Hirschhund, lebrel escocés, hirvekoer |
| FCI-luokitus | ryhmä 10 Vinttikoirat alaryhmä 2 Karkeakarvaiset #164 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | uros n. 45,5 kg narttu n. 36,5 kg |
| Säkäkorkeus | 71–76 cm |
| Väritys | siniharmaa, harmaan eri sävyt, juovikas (brindle) |
Skotlanninhirvikoira (engl. Deerhound) on vinttikoiriin kuuluva skotlantilainen koirarotu.[3] Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis scoticus[4]. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi skotlanninhirvikoiran pentuja muutamia kymmeniä vuosittain.[5]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu muistuttaa karkeakarvaista englanninvinttikoiraa, mutta on sitä kookkaampi. Skotlanninhirvikoiran liikkuminen on vaivatonta ja tehokasta.[3]
Pienin toivottu säkäkorkeus uroksella on 76 senttimetriä, paino noin 45,5 kiloa; nartulla 71 senttimetriä ja noin 36,5 kiloa. Koiran turkki on karheaa, noin 8–10 senttiä pitkää. Karva voi olla väriltään tumman siniharmaa, tumman- tai vaaleanharmaa, juovikas, keltainen tai hiekan- / kellanpunainen.[3]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Luonteeltaan skotlanninhirvikoirat ovat ystävällisiä ja lempeitä sekä olemukseltaan säyseitä.[6] Rodun edustajien ei tulisi olla vihaisia tai hermostuneita.[3] Skotlanninhirvikoira on uskollinen ja isäntäväkeen kiintyvä koira, joka saattaa suhtautua vieraisiin varautuneesti.[6]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Skotlanninhirvikoira kuuluu vinttikoirien ryhmään, joka on yksi maailman vanhimmista koiraryhmistä. Viitteitä vinttikoirista löytyy Afrikasta sekä Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta ainakin 5 000 vuoden takaa. Vinttikoirat metsästävät avoimessa maastossa tarkan näkönsä avulla juosten saalinsa kiinni.[6] Kaikilla vinttikoirilla on muinainen perimä, ja ne ovat säilyttäneet ulkomuotonsa samanlaisena vuosisatojen ajan.[7]
Skotlanninhirvikoiran alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen on arveltu saapuneen Skotlantiin foinikialaisten kauppiaiden mukana.[3] W.C.L. Martinin mukaan skotit olisivat kuitenkin olleet peräisin Skyytiasta ja tuoneet koiransa sieltä mukanaan Gallian kautta, ensin Irlantiin ja myöhemmin Argylliin, gaelien maille.[7]
Aikaisimmat maininnat rodusta ovat peräisin jo 800-luvulta, mutta ns. "varma tieto" sen olemassaolosta omana rotunaan on 1700-luvulta.[8] Antikvariaatti Pennant kuvaili, kuinka vieraillessaan Skotlannissa vuonna 1769 hän näki Gordonin linnassa Morayssä "aitoja Ylämaan vinttikoiria" (true Highland greyhounds), jotka olivat tuolloin jo huomattavasti harvinaistuneet. Kyseiset yksilöt olivat hänen mukaansa kookkaita, vahvoja ja syvärintaisia, ja niiden karva oli pitkää ja karkeaa. Vuonna 1890 Tankervillen jaarli kirjoitti The Field -lehdessä 60 vuoden takaisiin muistoihinsa pohjautuen rodusta nimeltä rough Highland greyhound. Hänen mukaansa se oli nopea ja tarkkavainuinen, ja sitä käytettiin haavoittuneen kauriin jäljittämiseen.[7] Rotua käytettiin aikoinaan saksanhirven metsästyksessä.[9]
1800-luvun alussa Folcovillen jaarli kasvatti kuuluisaa colonsay-linjaa. MacNeile kuvaili vuonna 1838 erästä puhtainta linjaa edustanutta yksilöä karkeakarvaiseksi ja vaaleankeltaiseksi, lisäten että karkea karva oli Ylämaan asukkaille tärkeä jalostuskriteeri. Hänen mukaansa harmaat yksilöt olivat vähemmän eloisia ja lihaksistoltaan heikompia. Lisäksi hän kirjoitti, että tuolloin Skotlannissa oli enää vain noin 12 puhdasrotuista hirvikoiraa.[7]
Moni rodun varhainen harrastaja ylpeili koiriensa puhdasrotuisuudella, mutta todellisuudessa useita erilaisia risteytyksiä kokeiltiin. Erään hirvipuiston omistaja risteytti keskenään hirvikoiria ja mastiffeja, minkä tuloksena oli koiria jotka hyökkäsivät saaliin korvaan (perinteinen metsästysmastiffien taipumus), kun taas vinttikoirat yleensä iskivät kintereeseen. Kantaan risteytettiin myös jonkin verran bulldoggia. Lisäksi muunnosta nimeltä Morocco Deerhound ("marokonhirvikoira") käytettiin menestyksekkäästi jalostukseen.[7]
Lurcher-harrastajat ovat jo kauan arvostaneet hirvikoiran perimää ja käyttäneet sitä jalostukseen. Tämän lisäksi myös Yhdysvalloissa kojootin ja Australiassa kengurun metsästykseen kehitettyihin rotuihin on käytetty hirvikoiraa.[7]
Terveys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun keskimääräinen elinikä on vain noin 8 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, sydänsairaudet sekä maksan ja ruoansulatuskanavan sairaudet.[2] Skotlanninhirvikoiran tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muun muassa dilatoiva kardiomyopatia, mahalaukunkiertymä, osteosarkooma sekä kaksi erillistä verenvuototautia (Factor VIID) ja (DEPOH).[9]
Yksi rodun yleisimmistä kuolinsyistä on sydänsairaudet.[2] Rodulla esiintyy jonkun verran suurilla koirille tyypillistä dilatoivaa kardiomyopatiaa.[9] Dilatoiva kardiomyopatiassa sydänlihaksen etenevä rappeuma johtaa sydämen vasemman kammion laajentumiseen ja pumppausvoiman pettämiseen. Sairaus saattaa johtaa sydämen vajaatoimintaan ja koiran ennenaikaiseen menehtymiseen. Joskus ensimmäinen oire on rytmihäiriöperäinen äkkikuolema.[10]
Osteosarkooma tarkoittaa luusyöpää, joka on tyyppillisesti hyvin aggressiivinen. Luusyöpään sairastuneiden koirien keskimääräinen elinikä on vain noin 7 vuotta.[9] Skotlanninhirvikoirilla esiintyy osteosarkoomaa enemmän kuin keskimääräisellä koirarodulla.[11]
Yksi rodun yleisimmistä kuolinsyistä on mahalaukunkiertymä.[9] Siinä mahalaukku kiertyy akselinsa ympäri ja alkaa täyttyä kaasulla. Tästä seuraa vakava shokkitila ja koira tarvitsee välitöntä eläinlääkärin apua. Rodun syvärintaisuus altistaa mahalaukunkiertymälle.[9]
Verenvuototauti (Factor VIID) on autosomaalisesti ja resessiivisesti periytyvä sairaus. Sairaudelle on kehitetty kaupallinen geenitesti. Lisäksi skotlanninhirvikoirilta on löydetty leikkauksen jälkeistä verenvuotoa aiheuttava geenivirhe. Koirat, joilla on yksi tai kaksi kopiota virheellisestä geenistä, voivat elää täysin normaalisti, mutta leikkauksen jälkeen verenvuoto voi alkaa uudelleen.[9]
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Skotlanninhirvikoirat ovat keskimääräistä koirarotua sisäsiittoisempia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Skotlanninhirvikoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut jopa yli 40 %.[12][13]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kokko, Ulla: Koirien pikkujättiläinen. WSOY
- KoiraNet-jalostustietojärjestelmä
- Skotlanninhirvikoirakerho ry
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto. Viitattu 9.3.2019)
- 1 2 3 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
- 1 2 3 4 5 Skotlanninhirvikoira rotumääritelmä (PDF) Kennelliitto. Viitattu 30.4.2026.
- ↑ Hamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 170. Chatto & Windus: Piccadilly.
- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 23.4.2026.
- 1 2 3 Skotlanninhirvikoira Skotlanninhirvikoirakerho ry. Viitattu 30.4.2026.
- 1 2 3 4 5 6 Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 69-72. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
- ↑ Gondrexon, A. & Browne, I. Maailman koiraopas: s. 178. Weilin+Göös, Helsinki: 1974. ISBN 951-35-1120-0.
- 1 2 3 4 5 6 7 Jalostuksen tavoiteohjelma 2024-2028 (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 30.4.2026.
- ↑ Koirien sydänsairaudet ja niiden diagnostiikka 24.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 30.4.2026.
- ↑ Dan G. O’Neill, Grace L. Edmunds, Jade Urquhart-Gilmore, David B. Church, Lynda Rutherford, Matthew J. Smalley, Dave C. Brodbelt: Dog breeds and conformations predisposed to osteosarcoma in the UK: a VetCompass study. Canine Medicine and Genetics, 27.6.2023, 10. vsk, nro 1, s. 8. PubMed:37365662 doi:10.1186/s40575-023-00131-2 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori 25.6.2024. YLE. Viitattu 23.4.2026.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]