Siirry sisältöön

Portugalinpodengo

Wikipediasta
Portugalinpodengo
Avaintiedot
Alkuperämaa  Portugali
Määrä Suomessa rekisteröity 1 870 (sk pieniä 1 195, kk pieniä 555, sk keskikokoisia 42, kk keskikokoisia 76, sk isoja 3, kk isoja 0)[1]
Rodun syntyaika 1000 eaa.
Alkuperäinen käyttö kaniininmetsästys, vahtikoira
Nykyinen käyttö seura- ja harrastuskoira, kotimaassaan edelleen metsästys
Elinikä keskimäärin 11 vuotta[2]
Muita nimityksiä podengo, popolähde?, podengo português, Portuguese Podengo, Portuguese Warren Hound, chien de garenne portugais, Portugiesischer Podengo, podenco portugués, podengo portoghese, portugali podengo, levriero portoghese, cane portoghese da conigli, cane da conigli portoghese
FCI-luokitus ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
alaryhmä 7 Alkukantaiset metsästyskoirat
#94
Ulkonäkö
Paino pieni 4–6 kg, keskikokoinen 16–20 kg, iso 20–30 kg
Säkäkorkeus pieni 20–30 cm, keskikokoinen 40–54 cm, iso 55–70 cm
Väritys keltainen, kellanruskea, musta, valkoinen tai laikukas

Portugalinpodengo (port. podengo português) on portugalilainen koirarotu, joka kuuluu FCI:n roturyhmään 5. Sen tieteellinen nimi on canis cursorius.[3]

Pieni portugalinpodengo sekoitetaan usein terriereihin. Se on kuitenkin perinteiseen maalaismaisemaan kuuluva aito alkukantainen näöllä metsästävä jäniskoira.lähde?

Portugalinpodengo oli vuonna 2019 kotimaassaan toiseksi suosituin portugalilainen rotu.[4] Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi portugalinpodengon pentuja noin viisikymmentä vuosittain. Pienikokoinen portugalinpodengo on kokomuunnoksista ylivoimaisesti yleisin Suomessa.[5]

Ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokomuunnoksilla on yhteinen rotumääritelmä, tarkennettuja eroja ovat lähinnä vain koko ja mittasuhteet.[6]

Yleisvaikutelmaltaan kaikki ovat vankkoja ja reippaita koiria. Pää kapenee kuonoa kohti. Silmät ovat pienet ja vinot, korvat pystyt ja liikkuvaiset. Runko on lihaksikas ja suora, ylälinja on suora ja tasainen. Lanne suora, leveä ja lihaksikas. Lantio suora tai vain hieman viisto. Liikkeet ovat kevyet, vaivattomat ja ketterät.[6]

Väritys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karvapeitteen väri on keltaisen tai kellanruskean (fawn) kaikki sävyt vaaleasta hyvin tummaan valkoisin merkein tai ilman, tai valkoinen pohjaväri, jossa on yllä mainitun värisiä merkkejä. Pienillä podengoilla hyväksytään myös musta ja suklaanruskea valkoisin merkein tai ilman, tai valkoinen pohjaväri, jossa mustia tai suklaanruskeita merkkejä.[6]

Vitor Veiga mainitsee myös toissijaiset värit: isabellan ja harmaan, edellä mainitut valkoisin merkein sekä kolmivärisen (tricolor). Isabella on geneettisesti minkä tahansa värin epistaasi ja harmaa on haalentunut musta.[3] Rotumääritelmä ei kuitenkaan mitään näistä hyväksy.[6]

Kaikkien kokomuunnosten yleisin väritys on keltainen, pienellä hieman vaihtelevammissa sävyissä kuin keskikokoisella ja isolla.[3]

Ruskeat silmät ovat useimmiten keltaisilla/punaisilla mustakirsuisilla yksilöillä, joilla on musta nahka; kermanvärisillä yksilöillä, joilla on liuskeenharmaa nahka; sekä valkoisilla mustakirsuisilla yksilöillä, joilla on musta nahka. Vaalean pähkinänruskeat silmät ovat useimmiten keltaisilla/punaisilla ruskeakirsuisilla yksilöillä, joilla on maksanvärinen nahka; sekä kermanvärisillä yksilöillä, joilla on maksanvärinen nahka. Pähkinänruskeat silmät ovat useimmiten harmailla yksilöillä, joilla on liuskeenharmaa nahka. Vaaleankeltaiset silmät ovat useimmiten suklaanruskeilla yksilöillä, joilla on maksanvärinen nahka; sekä valkoisilla ruskeakirsuisilla yksilöillä, joilla on maksanvärinen nahka.[3]

Muunnokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portugalinpodengoja on kuusi eri muunnosta. Rotu jaetaan kotimaassaan vain kolmeen tyyppiin koon mukaan, mutta FCI luokittelee ne kuudeksi eri muunnokseksi:

  • 1) sileäkarvainen pieni portugalinpodengo
  • 2) karkeakarvainen pieni portugalinpodengo
  • 3) sileäkarvainen keskikokoinen portugalinpodengo
  • 4) karkeakarvainen keskikokoinen portugalinpodengo
  • 5) sileäkarvainen isoportugalinpodengo
  • 6) karkeakarvainen isoportugalinpodengo

Eri karvanlaatuja saa risteyttää vain pienen muunnoksen sisällä. Sileäkarvaisuus on dominoiva ja karkeakarvaisuus resessiivinen ominaisuus.[3]

Iso portugalinpodengo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iso muunnos on todennäköisesti muinaisten vinttikoirien ja paikallisten rotujen välinen risteytys. Sitä on pitkään käytetty jänisten, villikaniinin ja kauriin metsästykseen, ja se työskentelee pareittain tai ajueena avoimessa maastossa.[7]

1940-luvulla muunnos alkoi harvinaistua ja käydä uhanalaiseksi, koska villisian metsästys oli vähentynyt radikaalisti ja lähes kokonaan loppunut; 1960-luvulla Manuel Castelo Branco julisti sen sukupuuttoon kuolleeksi; kun taas vielä 1970-luvulla Manuel Morêda uskoi sen olleen yhä olemassa, mutta varoitti sen voivan pian kadota. 1980-luvulla se sai onneksi tilaisuuden elpyä, koska maahan ilmaantui jälleen huomattava määrä villisikoja, ja uusi "metsästyslaki" otettiin käyttöön, jotta se soveltuisi paremmin maan senhetkisiin metsästysolosuhteisiin.[3]

Vaikka nykyisin ison (ja keskikokoisen) muunnoksen väritys on suppeampi kuin pienen, Armando Correia de Melon mukaan aikaisemmin myös ensin mainitun väritys vaihteli, ja yleisimmät olivat paahdetun keltainen ja musta, useimmiten valkoisin merkein. Hänen mukaansa se oli myös sukua podengo galguenholle – jolla tunnettiin juuri samaiset kaksi väritystä.[3]

Iso muunnos on vankkarakenteinen.[7] Säkäkorkeus on 55–70 cm ja paino 20–30 kg.[8] Tämä muunnos on keskittynyt Alentejon sisämaahan, Ylä- ja Ala-Alentejoon sekä raja-alueelle.[3]

Keskikokoinen portugalinpodengo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskikokoinen portugalinpodengo

Keskikokoinen muunnos on toiminut mallina koko portugalinpodengon rotumääritelmälle.[3] Siitä jalostettiin isoa pienempi, jotta se mahtuisi paremmin työskentelemään ahtaissa tiloissa ja vaikeakulkuisessa maastossa ja kykenisi samalla myös säilyttämään vauhtinsa ja ketteryytensä.[7] 1940-luvulla keskikokoisia podengoja alkoi näkyä paikallisissa näyttelyissä.[3]

Keskikokoista muunnosta käytetään ennen kaikkea pienriistan, erityisesti villikaniinien, metsästykseen.[7] Se on kokonsa ja helppohoitoisuutensa vuoksi kaikista muunnoksista monipuolisin, joten se sopii myös hälyttäväksi vahtikoiraksi ja seurakoiraksi.[3] Se on kaikista kokomuunnoksista nopein ja on maailmalla myös niistä suosituin. Se muistuttaa ulkoisesti isoa muunnosta, ollen vain tätä pienempi.[7] Säkäkorkeus on 40–54 cm ja paino 16–20 kg.[8] Väritys on nykyisin yleensä keltainen. Pohjois-Portugalissa, muun muassa Duero-joesta pohjoiseen, tavataan lähes yksinomaan tätä muunnosta.[3]

Pieni portugalinpodengo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sileäkarvainen pieni portugalinpodengo

Pieni muunnos on kotoisin Alentejosta, ja se polveutuu suoraan klassisen antiikin aikana esiintyneistä podengoista. Ernest H. Hartin mukaan kaikki pienikokoiset rodut polveutuisivat pienestä egyptiläisestä koirasta, Egyptian House Dog, jolla oli pieni koko, pystyt korvat ja pitkänomainen runko, ja joka muistutti suuresti pientä podengoa.[3]

1400-luvulla pieni sileäkarvainen podengo oli rotutyypiltään enemmän tai vähemmän vakiintunut. Tuolloin se myös mainitaan ensikertoja Portugalissa, useimmiten merenkulkuun liittyen. Koska se oli kooltaan pieni, sitä käytettiin laivoilla lastia uhanneiden ja tauteja levittäneiden tuhoeläinten (lähinnä hiirien) torjuntaan.[3] Tämän lisäksi se jalostettiin myös terrierin kaltaiseen metsästykseen.[7]

Löytöretkien aikaan muunnosta uhkasivat ulkoiset vaikutteet, ja se muuttui vuosisatojen aikana. Se on selvästi kokomuunnoksista se, jossa on eniten muiden rotujen perimää, minkä lisäksi se on niistä vähiten alkukantainen ja eniten valikoiden jalostettu. 1900-luvun alkupuolelle saakka muunnos olikin ulkoisesti varsin heterogeeninen ja epäyhtenäinen. Se oli rungoltaan maatiaismainen ja karkeapiirteinen, ja sillä oli rotumääritelmään verrattuna massiivisempi pää, kaareutuneempi kallo, lieriömäisempi rintakehä, vääränlaisempi selkä, laskevampi lantio, kääntyneemmät kyynärvarret, vääränlaisemmat lavat, vähemmän kulmautuneet takaraajat, ulospäin kääntyneemmät käpälät, korkeampi hännänasento ja pidempi karvapeite kuin rotumääritelmässä. Monilla yksilöillä oli myös liikkeen aikana taaksepäin suuntautuneet korvat.[3]

1900-luvun puolivälissä Carla Molinari aloitti jalostuksen senaikaisen tyyppisillä yksilöillä, ja tästä syntynyt linja vaikutti parantavasti muihin pienen podengon linjoihin – erityisesti kenneleiden Lapa do Lobo, Vale Negro ja Vale do Poço kasvattamiin. Nykyisin pieni sileäkarvainen podengo on kehittymässä vakiintuneempaan suuntaan: sillä on aiempaa hienostuneempi pää (joka muistuttaa enemmän keskikokoista muunnosta), tasaisempi ylälinja, oikeanlaisempi kyynärvarsi, paremmat kulmaukset ja neliömäisempi runko.[3]

Pienen karkeakarvaisen muunnoksen tausta on erilainen kuin pienen sileäkarvaisen. Ensin mainittua ei alun perin rekisteröity Portugalissa lainkaan, kunnes vasta vuonna 1976, jolloin narttu Boneca do Caniçal kirjattiin rekisteriin. Muunnos on kuitenkin käytännössä ollut olemassa pitkään siinä missä sileäkarvainenkin, ja sillä on metsästetty ainakin 1970-luvulta lähtien. Se ei kuitenkaan koskaan ole ollut yhtä suosittu kuin sileäkarvainen. 1980-luvulla kaksi pienen sileäkarvaisen muunnoksen kasvattajaa aloittivat pienen karkeakarvaisen elvytystyön, mihin nykypäivän kanta pohjautuu. Erityisesti kasvattajat João Paula Bessa, António Rogado ja José Vidigal Amaro ovat vaikuttaneet sen pelastamiseen. Myöhemmin myös Carla Molinari ja Rogério Pinheiro ovat tulleet kuuluisiksi panostamisestaan tähän muunnokseen.[3]

Pieni muunnos on kokonsa ja sosiaalisen luonteensa vuoksi nykyisin yleistynyt monissa maissa (myös Portugali mukaan lukien) ennen kaikkea seurakoirana.[3] Säkäkorkeus on 20–30 cm ja paino 4–6 kg.[8] Vaikka rotumääritelmän pohjana olikin keskikokoinen muunnos, värien osalta sen laatijat halusivat säilyttää pienen muunnoksen vaihtelevuuden – nykyisin kuitenkin myös tällä muunnoksella esiintyy enemmän samoja värejä kuin muillakin kokomuunnoksilla ja vähemmän ainoastaan sillä sallittuja värejä. Muunnos on yleinen Golegãssa, Ribatejossa, Torres Novasissa, Ylä-Alentejossa (Castelo de Vide, Marvão, Santa Eulália, Serra de Portalegre), Valência de Alcântarassa, Cáceresissa sekä Länsi-Estremadurassa – erityisesti Arruda dos Vinhosin, Mafran, Sobral de Monte Agraçon ja Torres Vedrasin kunnissa. Sitä ei tunneta lainkaan Pohjois-Portugalissa eikä siksi käytetä siellä myöskään metsästykseen.[3]

Pieni karkeakarvainen on tyypiltään edelleen melko heterogeeninen: tämä näkyy mm. pyöreänä kallona, ilmeisenä otsapenkereenä, pyöreinä silminä, erilaisina karvanlaatuina ja -pituuksina sekä erilaisina rungon pituuksina suhteutettuna korkeuteen.[3]

Alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskikokoinen portugalinpodengo

Rodun kotimaa on Portugali, mutta sinne rodun epäilleen tulleen Egyptin suunnalta, tarkkaa aikaa ei osata sanoa.lähde? Alkukantaisena rotuna se ei ole muuttunut ulkomuodoltaan juurikaan muinaisista ajoista – ajalta noin 1000 eaa. – vaan ainoastaan siltä osin mitä paikalliseen ilmastoon ja maastoon sopeutuminen on vaatinut. Rotutyypin säilymisessä alkuperäisenä auttoi todennäköisesti Portugalin syrjäisyys muusta manner-Euroopasta sekä fakta, että kasvattajat luottivat jalostuksessa ennemmin onneen ja luonnonvalintaan kuin varsinaisesti itse pariutumiseen puuttumiseen.[3]

Ensimmäisessä kirjallisessa lähteessä portugalilaisista koirista vuodelta 1199 mainitaan tiettyjen rotujen tappamisen johtavan sakkoihin: yksi näistä roduista oli podengo. Samainen lähde myös luetteloi muita rotuun liittyviä dokumentteja 1200-, 1300- ja 1400- ja 1500-luvuilta, mikä viittaa sen tärkeyteen keskiajalla.[3]

Podengosta on myös useita historiallisia piirroksia, maalauksia tai muunlaisia kuvituksia. Varhaisin näistä on matala kohokuva 900–1000-luvulta, jota säilytetään S. João Baptistan kirkossa Tomarissa – siihen on kuvattu kaniinia suussaan kantava podengo. Muihin lukeutuvat 1400–1500-luvulla rakennetun Vila do Conden kirkon julkisivussa oleva koristeosa, kuvitus vuodelta 1530 peräisin olevassa Livro das Horas de D. Fernando -teoksessa, kuvitus 1500-luvun alkupuolen Book 10 of Estremadura -teoksessa, 1600-luvun hopealautanen ja 1700-luvun hopealautanen.[3]

Paulo Cancelan mukaan Portugalissa oli kaksi podengoa: pohjoisen barbaça ja etelän galguenho. Armando Correia de Melo vastaavasti luokitteli podengot kahteen eri kokoon: pieniin (alle 40 cm) ja isoihin (yli 40 cm). Koska eri yksilöiden välillä oli kuitenkin suuret kokoerot, esitettiin että otettaisiin käyttöön kolme eri kokoluokkaa. Sama kynologi jaotteli ison podengon peräti kolmeen karvanlaatuun: lyhyt, karkea ja pitkä.[3]

Portugalinpodengo on esiintynyt jo Portugalin varhaisimmissa koiranäyttelyissä, kuten mm. vuoden 1902 näyttelyssä Oportossa, vuoden 1903 näyttelyssä Évorassa ja vuoden 1908 näyttelyssä Lissabonissa. Vielä tuolloin se luokiteltiin ainoastaan "podengoksi", mutta kun Portugalin Kennelliitto perusti rekisterin vuonna 1933, alkoi jaottelu eri koko- ja karvanlaatuluokkiin. Vuosien 1932–1946 välillä rekisteröitiin 1 iso "pitkäkarvainen" (nykyisin karkeakarvainen), 13 keskikokoista "pitkäkarvaista", 14 keskikokoista "lyhytkarvaista" ja 1 pieni (josta ei vielä tuolloin ollut olemassa kuin lyhyt/sileä muunnos). Jotta rodusta saataisiin yhtenäisempi, eläinlääkärit tri António Cabral ja tri Luís Navarro Brazão laativat kaikki muunnokset sisältäneen rotumääritelmän, joka otettiin käyttöön vuonna 1954. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhden, yhteisen rotumääritelmän kannalla – esimerkiksi Manuel Castelo Brancon mukaan eri kokomuunnokset eroavat riittävän paljon toisistaan ollakseen omia rotujaan.[3]

Vuonna 1967 FCI tunnusti portugalinpodengon. Alun perin ainoastaan iso muunnos luokiteltiin ryhmään 5 (tuolloin nimeltään "suurriistan metsästys- ja jäljestyskoirat") ja keskikokoinen ja pieni ryhmään 6 (tuolloin nimeltään "pienriistan metsästys- ja jäljestyskoirat"). Tämän jälkeen koko rotu luokiteltiin ryhmään 10 eli vinttikoirat – erityisesti siksi, että Pohjoismaissa tunnettiin tuolloin ainoastaan ibizanpodenco (joka oli portugalilaista rotua vinttikoiramaisempi) ja täten niiden mukaan koko podenco-tyyppi kuului vinttikoiriin. Lopulta sekä podengot että podencot uudelleen luokiteltiin ryhmään 5.[3]

Yleisimmät väritykset keltainen, keltavalkoinen ja valkoinen ovat yhteneväisiä muiden podengon kaltaisten Välimeren rotujen kanssa, joten yleisyyden lisäksi niitä voidaan pitää samalla myös alkuperäisimpinä tai rotutyypillisimpinä.[3]

Musta väritys oli aikanaan yleinen Penafielissä ja joissain Alentejon osissa. Montoiton kylän priorilla oli ajueellinen mustia keskikokoisia podengoja, ja kuuluisalla metsästäjällä Jacintho Paes Falcãolla ainakin yksi musta iso podengouros, Navio, omassa ajueessaan. 1960-luvulla keltaisesta värityksestä tuli huomattavasti muita yleisempi, ja samalla musta alkoi vähitellen hävitä populaatiosta. Vielä 1980-luvulla Penafielin ja Amaranten näyttelyissä näkyi kuitenkin usein mustia podengoja.[3]

Kasvatuskeskukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskikokoinen portugalinpodengo

1970-luvulla perustettiin "portugalilaisten rotujen kasvatuskeskuksia", kuten kansallispuistoja, "karjankasvatuksen edistämisfarmeja" ja "kansallisia kotieläinjalostuksen farmeja", joita maan hallitus tuki. Vuonna 1972 maatalousministeriön entinen sihteeri Vasco Leónidas määritti kasvatuskeskusten tavoitteet.[3]

Kaksi kasvatuskeskusta olivat erityisen merkittäviä portugalinpodengon jalostuksen kannalta. Ensimmäinen niistä perustettiin vuonna 1957 Lissabonin eläintarhassa, kennelnimelle do Zoo de Lisboa. 1960-luvulla eläintarhaan lahjoitetut yksilöt pysyivät vielä rekisteröityinä alkuperäisten omistajiensa nimiin, ja uusien pentujen kasvatus sujui yhteistyössä eläintarhan ja alkuperäisten omistajien välillä, niiden kennelnimen määräytyessä viimeksi mainittujen mukaan – eläintarha oli täten ainoastaan koirien "haltija". 1970-luvulla koirien jalostus väheni ja menetti tavoitteitaan, samalla kun käytettävissä oli vain muutamia yksilöitä. 1970-luvun lopulla pienen muunnoksen tilanne koheni, kun kasvatuskeskukseen saatiin 12 uutta yksilöä. 1980-luvulla sisäsiittoisuus alkoi kuitenkin olla todellinen ongelma: osalla koirista oli pyöreät kallot, ulkonevat tai vaaleat silmät sekä puutteellinen pigmentti.[3]

1980-luvun alussa ja 1990-luvun alussa kuuluisa portugalilainen kynologi Carla Molinari auttoi eläintarhaa suuresti, ja hänet nimitettiin jalostustekniikan vastuuhenkilöksi – hänellä oli selvä visio siitä, miten parantaa rotua. Hän halusi käyttää jalostukseen myös murça-linjan koiria, laajentaen täten geenipoolia ulkosiitoksella. Hänen ansiostaan pieni muunnos kehittyi laadultaan huomattavasti – muihin muunnoksiin hän ei vaikuttanut juurikaan. Vuonna 1994 kasvatuskeskus lakkautettiin.[3]

Toinen kasvatuskeskus oli vuonna 1978 perustettu Florestal-kennel Tapada de Mafran kansallisella metsästysalueella. Se toimi metsähallituksen alaisuudessa, ja se kasvatti portugalinpodengojen lisäksi myös alentejonkoiria ja portugalinseisojia. Alusta lähtien kennel teki tiivistä yhteistyötä Portugalin Kennelliiton kanssa António Cabralin avustuksella. Kennel kuitenkin lopetti toimintansa vuoteen 1994 mennessä, koska Tapada de Mafran johtokunta vaihtui. Viimeisinä vuosina koirien laatu oli sisäsiitoksen takia heikko: isoilla ja keskikokoisilla podengoilla oli mm. vääränlainen ja epätasapainoinen luonne. Kuitenkin juuri tämä kasvatuskeskus onnistui turvaamaan ison muunnoksen kasvatuksen kymmenen vuoden ajaksi.[3]

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siinä missä rotu tunnettiin Etelä-Portugalissa podengona, Pohjois-Portugalissa käytettiin alun perin nimitystä coelheiro ("jäniskoira"). Kynologi Manuel Morêdan mukaan nimitys podengo olisi peräisin espanjalaisten miehityksen ajalta, jolloin moni espanjalainen aatelinen asui Portugalissa ja kutsui portugalilaisten coelheiroa podengoksi. Pappi Domingos Barrosolla on kuitenkin toinen teoria: termi olisi johdettu latinan sanasta potencu, ja kyseinen sana löytyy myös portugalilaisesta sanakirjasta, ollen peräisin ajalta ennen espanjalaisten miehitystä.[3]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vanhaan rodulla oli kaksi keskittymää. Pohjoinen populaatio oli runsaslukuinen, ja sen pääasiallinen sijainti oli Duero-joesta pohjoiseen Minho-joelle asti. Eteläisempi populaatio oli vähälukuinen tai keskiverto, ja sen pääasiallinen sijainti kattoi Estremaduran, Ribatejon, Ylä-Alentejon sekä etelän sisämaan alueet Algarven Barrocaliin asti. Nykyisin rotu on levinnyt koko maahan ja on aiempaa homogeenisempi. Tällä hetkellä suurin populaatio on Estremadurassa, Ylä-Alentejossa ja Duero-joen pohjoispuolella. Sileäkarvaista muunnosta esiintyy eniten Pohjois-Portugalissa, koska lyhyt karva haihduttaa paremmin kosteutta sateisessa ilmastossa. Karkeakarvaista muunnosta esiintyy vastaavasti eniten kuumemmassa ja kuivemmassa Etelä-Portugalissa, sillä sen karvapeite suojaa kuumalta auringonpaisteelta.[3]

Podengoklubi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portugalin Podengoklubi perustettiin tammikuussa 1990. Se on mm. edesauttanut metsästysharjoitteluun tarkoitettujen koulutuskenttien perustamista, kuten 25 hehtaarin kokoisen Quinta da Junqueiran Sobral de Monte Agraçoon. Lisäksi se järjestää vuosittain rodun erikoisnäyttelyn, jonka avulla arvioidaan koirien tasokkuutta. Se on Portugalin ainoa rotuklubi, joka tukee säännöllisesti nuorten osallistumista näyttelyyn, tarkoituksena rohkaista nuoria sukupolvia podengon harrastamiseen ja kasvattamiseen. Yksi klubin tärkeimmistä saavutuksista on ollut rotutietouden levittäminen ulkomaille, ja 1990–2000-lukujen aikana rotu onkin yleistynyt eri puolilla maailmaa. Klubi on myös vaikuttanut "Lissabonin protokollan" käyttöönottoon, joka takaa portugalilaisen rotumääritelmän yhtenäisyyden myös niille kasvattajille, jotka eivät kuulu FCI:hin, ja joka turvaa ajatustenvaihdon portugalilaisen rotuklubin ja muunmaalaisten rotuklubien välillä yhteisen muotovalionarvon kautta.[3]

Podengojen historia Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen ensimmäinen podengo, pienikokoinen, tuotiin vuonna 1990. Aluksi suomalaiset rodunharrastajat kuuluivat Suomen Faaraokoirat ry:n alaisuuteen, kunnes vuonna 1997 perustettiin Suomen Portugalinpodengot ry. Ensimmäinen keskikokoinen karkeakarvainen yksilö tuotiin Suomeen vuonna 1998.[3] Keskikokoinen sileäkarvainen muunnos tuotiin Suomeen vuonna 2007 ja ensimmäinen iso sileäkarvainen narttu Camaro do Vale de Fermedo vasta vuonna 2012[9].

Portugalin muotovalion arvon on saavuttanut kaksi Suomessa kasvatettua koiraa: keskikokoinen karkeakarvainen Vehkakallion Bemvindo ja pieni karkeakarvainen Gritty's Fandango.[3] Suomessa on kaikista maista eniten pieniä podengoja heti Portugalin jälkeen[3].

Podengojen historia maailmalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Iso portugalinpodengo

Espanjassa on eniten podengoja Portugalin jälkeen, ja sinne arvioidaan 1970–2000-lukujen aikana viedyn niitä tuhansia. Siellä niiden kasvatustoiminta ei ole kuitenkaan järjestäytynyttä, vaan paikalliset metsästäjät ovat risteyttäneet niitä vapaasti paikallisten podencojen kanssa. Koska ennen kaikkea käyttöominaisuudet ovat heille tärkeitä, puhdasrotuisuudella ei ole ollut väliä.[3]

Vuonna 2002 Isoon-Britanniaan tuotiin ensimmäiset podengot. Vuonna 2003 perustettiin Portuguese Podengo Club of Great Britain. Pienen podengon virallistamista Kennel Clubissa oli anottu jo vuonna 2002, ja lokakuussa 2003 tapahtui sen virallinen hyväksyminen roduksi nimellä Portuguese Podengo.[3]

Vuonna 2003 rotu esiintyi ensikerran julkisuudessa Britanniassa, Discover Dogs -tapahtumassa Lontoon Earls Courtissa. Helmikuussa 2004 se tuotiin näytille kuuluisaan Cruftsiin, johon se ei voinut vielä itse osallistua, mutta jossa pidettiin lehdistön valokuvaustilaisuus: paikalle tuotiin neljä aikuista yksilöä ja neljä pentua, ja ne kiinnittivät menestyksekkäästi valokuvaajien huomion. Maaliskuussa 2004 podengot esiintyivät ensikerran Cruftsin Discover Dogs -alueella, ja koska rotu alkoi vähitellen tulla tunnetuksi, tapahtumaan riitti siitä kiinnostunutta yleisöä. Myös vuoden 2004 Lontoon Discover Dogs -tapahtuma oli rodulle menestys.[3]

Vuonna 2005 Kennel Clubin rotumääritelmä- ja kantakirja-alakomitea päätti, että rodulle tuli luoda väliaikainen Kennel Club -rotumääritelmä: sen avulla podengot voivat osallistua brittiläisiin näyttelyihin, mutta ainoastaan Import Register -luokissa. Vasta kun rotu saavuttaisi täyden hyväksynnän, se voisi osallistua omiin rotuluokkiinsa.[3] Nykyistä rotumääritelmää muokattiin viimeksi helmikuussa 2009, ja se sisältää edelleen ainoastaan pienikokoisen muunnoksen.[10]

Ensimmäiset Yhdysvaltoihin viedyt podengot edustivat pientä muunnosta: ensimmäinen pieni karkeakarvainen, Chicharro de Viamonte, tuotiin maahan vuonna 2001 ja ensimmäinen pieni sileäkarvainen oli Portobello da Casa de Domingos. Ensimmäinen keskikokoinen uros oli Agraio. Myöhemmin Gary Gero alkoi käyttää keskikokoisia podengoja Hollywood-elokuvissa, ja sen jälkeen rotu alkoi yleistyä ja levisi useisiin eri osavaltioihin.[3]

Tammikuussa 2003 perustettiin Portuguese Podengo Club of America, ja saman vuoden huhtikuussa ARBA järjesti ensimmäisen podengojen erikoisnäyttelyn. Vuonna 2004 AKC tunnusti portugalinpodengon alustavasti ja sijoitti sen Foundation Stock Service -luokkaan.[3] Myöhemmin se antoi täyden tunnustuksen aluksi pienelle podengolle (Portuguese Podengo Pequeno), ja tunnusti sittemmin omaksi erilliseksi rodukseen myös keskikokoisen ja ison podengon (Portuguese Podengo); ensiksi mainittu kuuluu Hound-luokkaan[11] ja jälkimmäinen vielä toistaiseksi Miscellaneous-luokkaan[12]. Vuoden 2005 alussa United Kennel Club hyväksyi podengon viralliseksi roduksi.[3]

Vaikutus muihin rotuihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erään teorian mukaan pieni podengo saapui Väli-Amerikkaan karavellien mukana 1500-luvulla, ja risteytyi siellä atsteekkien koirien, techichin ja colimankoiran kanssa; tästä tuloksena syntyi chihuahua. Teorialle on olemassa historiallisia todisteita, ja portugalilaisten tiedetään olleen Atlantin ja Amerikan merenkulun edelläkävijöitä. Lisäksi Meksikosta on löytynyt veistoksia ja keramiikkaesineitä, joissa esiintyy podengoa muistuttava koira. On myös havaittu, että sisäsiittoisissa podengo-linjoissa esiintyy koiria, joiden kallo on chihuahuan tapaan kaareutunut. Myös Puerto Ricossa on nähty kuubalainen koira, joka muistutti täysin pientä sileäkarvaista podengoa, mikä tukee Väli-Amerikkaan saapumisen ja paikallisiin koiriin sekoittumisen teoriaa.[3]

Portugalilaiset saapuivat ensimmäisinä eurooppalaisina Guineanlahdelle. 1500-luvulla he matkustivat Kongon-jokea pitkin ja solmivat diplomaattisen suhteen Kongon kuningaskunnan kanssa – alueen, jolta basenji on kotoisin. Onkin todennäköistä, että basenjin perimässä on jonkin verran pienen podengon vaikutteita. On myös mahdollista, että Ala-Egyptistä saapui koiria ihmisten mukana Valkoista Niiliä pitkin Kongoon; nämä yksilöt olisivat sittemmin risteytyneet pienen podengon kanssa, tuloksena basenji. Vitor Veiga uskoo tähän teoriaan, ja vastaavasti epäilee Ricardo La Rosan teoriaa siitä, että basenji olisi päinvastoin vaikuttanut yhdessä azawakhin kanssa podengon syntyyn tai että azawakh olisi vaikuttanut basenjin perimään. British Museumissa on nähty 1500-luvulta peräisin ollut nigerialainen pronssilaatta, johon on kuvattu portugalilainen sotilas metsästämässä pienen podengon kanssa – tätä on kuvailtu nimellä warren dog.[3]

Terveys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portugalinpodengo elää usein sangen pitkäikäiseksi. Rodun keskimääräinen elinikä on noin 11 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, tapaturmat ja lopetus käyttäytymishäiriöiden takia.[2] Portugalinpodengon tyypillisimmät terveysongelmat riippuvat kokomuunnoksesta.

Pieni portugalinpodengo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pieni portugalinpodengo

Pienen portugalinpodengon tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muun muassa parodontiitti, patellaluksaatio, muutamat silmäsairaudet, epilepsia ja allergiat.[13]

Johtuen pienen portugalinpodengon koosta on rodulla alttius parodontiittiin eli hampaiden kiinnityskudoksen tulehdukselliseen sairauteen. Sairautta voi jonkun verran ennaltaehkäistä hampaiden harjaamisella.[14]

Eriasteista patellaluksaatiota esiintyy noin 8–14 %:lla rodun edustajista, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 tutkittuja pieniä portugalinpodengoja.[15][16] Patellaluksaatio saattaa vaatia leikkaushoitoa. Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä ripsiä (distichiasis), kaihia ja lasiaisen rappeumaa.[17][18]

Rodun parista tiedetään joitain epilepsiatapauksia.[13] Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Kohtauksia on erityyppisiä ja koiralla voi olla tajunnan, motoriikan, sensorisen toiminnan, autonomisen hermoston tai käyttäytymisen muutoksia. Osa koirista on tajuissaan kohtauksien aikana mutta osa on tajuttomia.[19]

Rodulla esiintyy jonkun verran ruoka-aineyliherkkyyttä.[13] Ruoka-aineyliherkkyydessä ja atopiassa elimistön puolustusmekanismi reagoi normaalista poikkeavalla tavalla tavallisiin, useimmiten vaarattomiin asioihin (allergeeni). Atopia ja ruoka-aineyliherkkyys ovat elinikäisiä vaivoja, jotka ovat usein kontrolloitavissa, mutta eivät parannettavissa. Oireina ovat usein ihon kutina ja punoitus ja usein koira nuolee tai raapii kutisevia alueita. Korvatulehdukset ovat yleisiä atopiasta kärsivillä koirilla sekä myös tassujen ihotulehduksia voi esiintyä.[20]

Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Pienet portugalinpodengot ovat keskimääräistä koirarotua vähemmän sisäsiittoisia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Pienen portugalinpodengon jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut vain 14 %.[21][22]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Suomen Kennelliitto. Portugalinpodengot. Koiranet Jalostustietojärjestelmä, 2019. Haettu 11.8.2019.
  2. 1 2 KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot, valitse: kuolinsyytilasto, kuolinvuosi 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 Veiga, Vitor. The Portuguese Podengo, s. 27–28, 46–51, 57–71, 76–78, 92, 103–106, 108–110, 121, 123–124, 136–137, 154–157, 176–182, 184–188, 191–196, 199–202, 207–209, 212. 2005.
  4. ↑ "Registos 2019". Clube Português de Canicultura. Viitattu 29.2.2020.
  5. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä rekisteröinnit Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  6. 1 2 3 4 Rotumääritelmä (PDF) Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  7. 1 2 3 4 5 6 Canton, Mario. Levrieri e segugi primitivi, s. 202–206. Antonio Crepaldi Editore, 2012: Porto Viro, Italia.
  8. 1 2 3 Rotumääritelmä: Portugalinpodengo. Suomen Kennelliitto. Haettu 30.6.2022.
  9. ↑ Isoportugalinpodengo, sileäkarvainen: Tuonnit 1.1.2012–16.8.2012 2012. Suomen Kennelliitto.
  10. ↑ Breed Standards: Portuguese Podengo. The Kennel Club. Haettu 29.7.2022.
  11. ↑ Portuguese Podengo Pequeno. American Kennel Club. Haettu 29.7.2022.
  12. ↑ Portuguese Podengo. American Kennel Club. Haettu 29.7.2022.
  13. 1 2 3 Pieni portugalinpodengo, Jalostuksen tavoiteohjelma (PDF) Suomen Kennelliitto ja Suomen Portugalinpodengot. Viitattu 16.4.2026.
  14. ↑ C. Wallis, L. J. Holcombe: A review of the frequency and impact of periodontal disease in dogs. Journal of Small Animal Practice, 2020-09, 61. vsk, nro 9, s. 529–540. doi:10.1111/jsap.13218 ISSN 0022-4510 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  15. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot karkeakarvainen, valitse: patellaluksaatiotilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  16. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot sileäkarvainen, valitse: patellaluksaatiotilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  17. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot karkeakarvainen, valitse: silmätutkimustilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  18. ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Terveystilastot sileäkarvainen, valitse: silmätutkimustilasto 2010-2025 > suorita) Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  19. ↑ Nina Mahlanen: Koiran epilepsia 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  20. ↑ Nina Mahlanen: Koiran atopia 23.5.2018. Suomen Kennelliitto. Viitattu 16.4.2026.
  21. ↑ Danika Bannasch, Thomas Famula, Jonas Donner, Heidi Anderson, Leena Honkanen, Kevin Batcher, Noa Safra, Sara Thomasy, Robert Rebhun: The effect of inbreeding, body size and morphology on health in dog breeds. Canine Medicine and Genetics, 2.12.2021, 8. vsk, nro 1, s. 12. PubMed:34852838 doi:10.1186/s40575-021-00111-4 ISSN 2662-9380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  22. ↑ Osa koiraroduista on niin sairaita, että niiden omistaminen vaatisi oikeastaan koe-eläinluvan, sanoo professori 25.6.2024. YLE. Viitattu 16.4.2026.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Portugalinpodengo&oldid=24113044”