Luettelo Salattujen elämien poistuneista henkilöistä
Wikipedia
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Tähän artikkeliin on kerätty henkilötietoja MTV3:lla nähtävästä Salatut elämät -sarjasta poistuneista henkilöistä.
[muokkaa] Rasmus
Rasmus oli Nikon, Ooonan, Sofian ja Joonatanin luokkalainen joka kiusasi Nikoa tämän jälkeen kun tämä melkein hukkui uintiharjoituksissa. Rasmus oli kiusaajajengin ilmiselvä johtaja joka kuitenkin osallistui myös itse fyysiseen kiusaukseen kuten uittamiseen.
[muokkaa] Jasmin
Jasmin oli koulukiusaaja Rasmuksen tyttöystävä joka oli myös Sofian paras kaveri kun hän toimi vielä heidän kanssa.
[muokkaa] Amanda
Amanda oli Rasmuksen ja Jasminin kanssa yksi kolmesta Nikon pääkiusaajasta joka kuvasi kännykällä mm. Nikon uittamisen.
[muokkaa] Maija Aro
Maija Aro on Romeo Aron ja Emma Ilolan tytär, jota näytteli Hertta Yrjänä. Hahmo esiintyi sarjassa vuosina 2006–2008. Maija poistui sarjasta toukokuussa 2008 Romeon ja Rafaelin kanssa ulkomaille.
[muokkaa] Rafael Aro
Rafael Aro oli Sami Ristiniemen esittämä henkilö vuosina 2007–2008. Sarjassa hän oli Romeo Aron isoveli. Rafaelin tausta lapsuudessa on samanlainen kuin veljellään Romeolla; vanhemmat eivät pystyneet huolehtimaan lapsistaan, joten he joutuivat lastenkotiin. Nuoruudessaan veljekset riitaantuivat, mutta työskentelevät nykyään yhdessä kahvila Kentaurissa. Myöhemmin Rafael on hoitanut Romeon ja tämän ex-tyttöystävän, Emman lasta Maijaa. Rafael seurusteli Jennin kanssa, mutta suhde päättyi eroon. Rafaelilla on myös ollut seksisuhde Helena Kuulan kanssa, tosin Helena maksoi hänelle siitä. Rafael Aro jätti Pihlajakadun dramaattisella tavalla ammuttuaan Sergei Kuulaa, ja paettuaan ulkomaille Romeo-veljen ja Maijan kanssa.
[muokkaa] Romeo Aro
Romeo Aroa näytteli Constantinos Mavromichalis vuosina 2006–2008. Romeolla on yhteinen lapsi, Maija-Liisa, Emma Ilolan kanssa, joka kuitenkin jätti hänet yksihuoltajaksi oman henkisen uupumuksensa vuoksi. Romeo seurusteli Annika Sievisen kanssa, joka muutti Emman lähdettyä Romeon luokse asumaan. Romeo ja Annika muuttivat myöhemmin Annikan vanhempien luo. Heidän seurustelunsa päättyi Annikan kuolemaan. Tämän jälkeen Romeo seurusteli Juulia Aution kanssa. Juulia lopetti suhteen, koska oli pettynyt Romeon epärehelliseen elämäntyyliin, ja he olivat myöhemmin vain ystäviä ja työkavereita. Romeo asui lähes koko nuoruutensa lastenkodissa veljensä Rafaelin kanssa. Romeolla on takanaan huumausaineiden ja varastettujen autojen myyntiä. Romeo Aro seurusteli itseään paljon nuoremman Sofia Salinin kanssa, mutta suhde jäi lyhyeksi, sillä Romeo poistui sarjasta vuonna 2008 paettuaan Rafaelin ja Maijan kanssa ulkomaille. Romeo joutui pakenemaan, koska hänen veljensä Rafael Aro ampui vahingossa Sergei Kuulaa. Tämän jälkeen ei Romeota ole enää näkynyt.
[muokkaa] Atso
Atso oli sarjassa vuonna 2000 esiintynyt 10-vuotias pikkupoika. Ulla Taalasmaa otti hänet suojiinsa ja poika viettikin paljon aikaa Taalasmailla. Ulla luuli Atson virolaisperäistä äitiä prostituoiduksi tämän toistuvien työkiireiden perusteella, mutta luulo osoittautui lopulta perättömäksi. Atson äiti oli töissä huoltoasemalla. Atsoa näytteli Anssi Hakanen.
[muokkaa] Raija Autio
Raija Autio oli Heidi Heralan esittämä henkilö, joka esiintyi sarjassa vuonna 2008. Raija on Noora Aution biologinen äiti ja Juulia Aution adoptioäiti. Raija ja hänen miehensä adoptoivat Juulian Tanja Jääskeläiseltä. Raija salasi adoption Juulialta. Hän kielsi Nooraa kertomasta totuutta Juulialle, mutta Noora kertoi Juulialle, koska Juulia oli jo pitkään epäillyt, että jompikumpi oli adoptoitu.
[muokkaa] Erik Ekholm
Erik Ekholm oli Karin Ekholmin mies ja Markus Ekholmin isä. Hänellä oli myös salattu avioton lapsi, Aki Nikkinen. Erik kuoli vuoden 2002 jaksoissa, kun hän ei saanut ajoissa itselleen luuydintä tai sen osaa. Aki Nikkinen olisi ollut luuydinluovuttajaksi sopiva, mutta hän suostui tehtävään vasta, kun oli liian myöhäistä. Ismo Kallion esittämä hahmo esiintyi sarjassa vuosina 2001–2002.
[muokkaa] Karin Ekholm
Karin Ekholm oli edesmenneen Erik Ekholmin vaimo ja edesmenneen Markus Ekholmin äiti. Häntä näytteli Inga Sulin. Hänellä syntyi Erikin kuoleman jälkeen, Aki Nikkisen kanssa salainen romanttinen suhde, joka päätyi loppujen lopuksi siihen, että he aikoivat mennä naimisiin. Juuri ennen, kuin heidät vihitään, Markus kertoo Akin olevan Erikin avioton lapsi ja sen seurauksena vihkiminen peruutetaan.
[muokkaa] Markus Ekholm
Markus Ekholm (Andrei Sandberg) esiintyi sarjassa vuosina 1999–2002 ollen yksi alkuperäisistä henkilöistä. Hän perusti Barbaari-kahvilan (myöhemmin Kentauri) yhdessä Aki Nikkisen kanssa sekä yökerhon nimeltä Geeli.
Markus Ekholmin perheeseen kuuluivat äiti Karin ja isä Erik Ekholm. Myöhemmin paljastui, että Aki Nikkinen on hänen velipuolensa, sillä hän on Erikin avioton lapsi.
Markus oli naimisissa Elina Taalasmaan (myöh. Ekholm) kanssa. Heidän avioliittonsa oli vaakalaudalla Elinan saadessa tietää Markuksen huumeiden käytöstä. Välillä he elivät vähän aikaa asumuseron tapaisesti, mutta palasivat lopulta yhteen. He olivat lähdössä häämatkalle Roomaan, mutta Markus kuoli saatuaan lentokoneessa sydänkohtauksen, joka oli seurausta huumeiden yliannostuksesta.
[muokkaa] Inka Haapala
Inka Haapala (Saija-Reetta Kotirinta) esiintyi Salatuissa elämissä vuosina 2001–2004. Inka on kotoisin Raisiosta, mutta karkasi Helsinkiin ja asui aluksi Pihlajakadulla kellarissa. Sieltä Ulla Taalasmaa löysi hänet ja otti Taalasmaille asumaan. Myöhemmin Inka seurusteli Teemu Korhosen kanssa, jonka sisko Aamu Korhonen oli Inkan hyvä ystävä, kunnes Ilari Pesosen kanssa koettu sotku pilasi heidän välinsä. Inkan harrastuksena on laulaminen, joka on yksi hänen suurimmista intohimoistaan.
[muokkaa] Anna-Maija Halonen
Anna-Maija on Irma Halosen tytär. Hänellä on Kyproksella ravintola, jossa myös hänen poikansa Taneli työskentelee. Anna-Maija oli mukana sarjassa vuonna 2006.
[muokkaa] Irma Halonen
Irma Halonen on Anna-Maija Halosen äiti ja Taneli Halosen isoäiti. Irmalla oli suhde Seppo Taalasmaan kanssa, joka päättyi Sepon tunnustettua rakastavansa edelleen Ulla Taalasmaata, josta hän erosi aiemmin. Irma omisti Kentaurin Jenni Vainion kanssa, mutta myi osuutensa ja muutti Kyprokselle. Irma oli mukana sarjassa vuosina 2005–2006.
[muokkaa] Taneli Halonen
Taneli Halosta esitti Julius Pillai. Taneli oli mukana sarjassa tuotantokausina 2005–2006. Taneli kasvoi Irma Halosen luona luullen koko lapsuutensa olevansa adoptoitu. Myöhemmin paljastui, että Tanelin äiti on Irman tytär Anna-Maija.
Tanelilla oli suhde Katri Sievisen kanssa. Taneli opiskeli Helsingin yliopistossa työskennellen sivutoimisesti ensin Talotaikureissa ja sen jälkeen Kentaurissa.
[muokkaa] Eeva Harakka
Eeva Harakka (Hannele Kainulainen) on Toni ja Petri Veijalaisen voimakastahtoinen ja vahva äiti.
[muokkaa] Esko Heikkilä
Esko Heikkilä oli tutkija. Hänestä oli kiinnostunut sekä Katja Vainio että Elina Taalasmaa. Esko osoitti enemmän tunteita Elinaa kohtaan. Väärinkäsityksen jälkeen Ulla luuli Eskon ja Elinan olevan menossa naimisiin ja alkoi järjestellä häitä, vaikka kyseessä oli vain Eskon tohtoriksi vihkiminen. Myöhemmin selvisi, että Eskolla on perhe Turussa, eikä Elina halunnut rikkoa perhettä.
[muokkaa] Emma Ilola
Emma Ilola oli sarjassa mukana vuosina 2006–2007 ja häntä näytteli Saila Laakkonen. Emma vietti nuoruutensa lastenkodissa, jossa hän tapasi poikaystävänsä Romeo Aron. Emmalla ja Romeolla on tytär, Maija. Emma jätti Romeon, jolle jäi Maija huollettavakseen. Vielä erottuaan he asuivat jonkin aikaa kolmestaan. Emmalla on myös ollut lyhyt seksisuhde Tuomo Tervajoen kanssa. Tällä hetkellä Emma matkailee Intiassa.
[muokkaa] Antti Jääskeläinen
Antti Jääskeläinen oli Riku Jääskeläisen isä ja Tanja Jääskeläisen entinen mies. Häntä näytteli Kai Hyttinen.
[muokkaa] Riku Jääskeläinen
Riku Jääskeläinen (näyttelijä Janne Vakio) oli Ami Vainion serkku ja Antti ja Tanja Jääskeläisen yhteinen lapsi. Rikulla oli myös tietämättään sisarpuoli Juulia. Rikulla oli ongelmia alkoholin käytössä ja hän menehtyikin lopulta liikenneonnettomuudessa ajaessaan autolla päihtyneenä. Riku työskenteli Kentaurissa ja Snow Teamissa. Ilmestyttyään sarjaan vuonna 2004 hän oli kihloissa Susanna-nimisen naisen kanssa, mutta kihlaus purkaantui Rikun saatua tietää Susannan ja Rikun hyvän ystävän Ossi Puolakan seksisuhteesta. Myöhemmin Riku seurusteli sarjassa Katri Sievisen kanssa.
[muokkaa] Roosa Kemppainen
- Pääartikkeli: Roosa Kemppainen
Roosa Kemppainen on Jaana Niemisen tytär ja Aamu ja Teemu Korhosen isosisko. Roosaa esitti vuosina 2001–2004 Sanna Sepponen.
[muokkaa] Eila Kiviranta
Eila Kiviranta (Helena Notkonen) on Lauran äiti, joka asuu Kempeleessä. Koska Laura ei ollut kykeneväinen Saulin kasvattamiseen, antoi hän vastuun pojastaan Eilalle.
[muokkaa] Laura Kiviranta
- Pääartikkeli: Laura Kiviranta
Laura Saara Kiviranta oli yksi sarjan päähenkilöistä, joka oli mukana sarjan alusta asti. Häntä näytteli Piitu Uski. Laura Kiviranta oli mukana vuoteen 2008 asti.
[muokkaa] Sauli Kiviranta
- Pääartikkeli: Sauli Kiviranta
Laura Kivirannan poika Sauli Kiviranta esiintyi sarjassa vuosina 1999–2001 sekä 2003–2005. Häntä esitti kaksi näyttelijää: ensimmäisellä kerralla Juhani Kauranen ja toisella kerralla Eero Tommila.
[muokkaa] Rauni Koivukuja
- Pääartikkeli: Rauni Koivukuja
Rauni Koivukuja (Karoliina Kudjoi) oli pappi, joka seurusteli Ismo Laitelan kanssa.
[muokkaa] Kasper Koponen
Kasper Koponen oli Joona Mielosen esittämä henkilö, jossa hän oli vuosina 2003–2006.
Kasper on temperamenttinen lukiolainen, joka sanoo usein suoraan mitä ajattelee, eikä useinkaan ajattele sanojensa seurauksia. Kasper ei ole urheilullinen, eikä erityisemmin vastakkaisen sukupuolen suosiossa. Hänen mielipuuhaansa onkin tietokonepelien pelaaminen ja internetissä surffailu. Koulussa hän on keskivertoa parempi oppilas. Koulu on hänelle tärkeä asia ja hän on hyvä ryhmätöissä, joita hän mielellään haluaa johtaa.
Kasperin yksi parhaimmista ystävistä on Sauli.
Kasper seurusteli Annika Sievisen kanssa jonkin aikaa, vaikka Annikan tavoitteena oli saada vain Sauli mustasukkaiseksi. Saulin ja Annikan päätyessä riitelemään tästä kellarissa, nauhoitti Kasperin vahingossa päälle jäänyt kamera tämän ja hän sai tietää ystäviensä välisestä suhteesta. Annika kuitenkin rakastui Kasperiin ja pari päätyi harrastamaan seksiä Stellanssin lattialla. Annika ei kuitenkaan ollut kokonaan Kasperin lumoissa, vaan ihastui uuteen poikaan Romeoon ja erosi mustasukkaisesta Kasperista. Erottuaan Annikasta päätti Kasper lähteä hetkeksi Brysselissä asuvien vanhempiensa luo, ennen armeijaan menoaan.
[muokkaa] Aamu Korhonen
Aamu Korhonen (Henna Vänninen) oli sarjassa 2001–2004.
Ismo Laitelan ostettua Aamun lapsuudenkodin, Aamu muutti äitinsä Jaanan sekä veljensä Teemun kanssa Keravalta Helsinkiin. Aamu on sosiaalisempi kuin veljensä, mutta koulumenestys ei ole aivan yhtä hyvä kuin veljellä, joten hän valitsi käytännöllisesti ammattikoulun maalarilinjan lukion sijaan. Aluksi Helsinkiin muuttonsa jälkeen Aamu tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi, kun kaikki vanhat ystävät olivat jääneet entiselle kotipaikkakunnalle. Pian hän kuitenkin tutustui Miia Laitelaan, Ismon tyttäreen.
Aamun perheeseen kuuluu hänen kaksoisveljensä sekä äiti, joka on varsin säännöstelevä ja lapsiaan rehellisyyteen painostava. Aamulla on myös Downin syndroomaasta kärsivä siskopuoli Roosa Kemppainen, joka suoritettuaan koulunsa muutti Pihlajakadulle ja Aamu joutui jakamaan huoneensa Roosan kanssa. Kun Jaanan rakkaus Ismo Laitela muutti heidän kanssa samaan asuntoon, oli Aamulla alussa vaikeuksia hyväksymään uusi isäpuoli, vaikkakin loppujen lopuksi heillä rupesi synkkaamaan hyvin.
[muokkaa] Rakkauselämä
Aamu tapasi pian muutettuaan Pihlajakadulle Sakun ja Kallen läksiäisbileissä Ken Ojalan, jonka kanssa Aamu humalaisena suuteli. Jonkin ajan kuluttua Ken ja Aamu tapasivat Ismon kaupassa ja Ken alkoi vietellä Aamua päästäkseen tämän kanssa sänkyyn. Kuultuaan Kenin koulukiusaavan Teemua, hän päätti jäädä suojelemaan veljeään seurustelemalla Kenin kanssa.
[muokkaa] Romanttiset suhteet
- Kalle Laitela: yksipuolinen ihastus, ennen kuin Aamu sai tietää Kallen olevan homo.
- Ken Ojala: poikaystävä, suhde on ollut monesti katkolla, muun muassa Kenin syrjähypyn takia. Suhde päättyi lopullisesti, kun Aamu muutti veljensä kanssa Lontooseen. Kun Aamu palasi, oli Ken menossa Camilla Mustavaaran kanssa naimisiin.
- Keijo "Keke" Naukkarinen: poikaystävä, jonka kanssa seurustellessaan Aamu oli kiinnostuneempi Amista.
- Ami Rasi: yksipuolinen ihastus
- Ilari Pesonen: poikaystävä, joka seurusteli samaan aikaan hänen että Inkan kanssa. Ei suhtautunut Aamuun suuren ikäeron vuoksi vakavasti, vaan halusi pelkästään seksiä suhteelta. Muutti Intiaan oikean naisystävänsä kanssa.
[muokkaa] Vihamieliset suhteet
- Ken Ojala: Ken Ojala yritti aluksi vietellä Aamua päästäkseen tämän kanssa sänkyyn.
- Ismo Laitela: Ismon ja Jaanan suhteen alkuvaiheessa Aamulla oli vaikeuksia sulattaa uutta isäpuolta. Suurin syy oli, kun Ismo kielsi Keniä tapaamasta Aamua. Lopulta Aamu alkoi kuitenkin sulattaa Ismoa.
- Inka Haapala: Kun Aamu ja Inka olivat molemmat rakastuneita OVL:n johtajaan Ilari Pesoseen ja molemmat alkoivat eri keinoin tavoittelemaan miestä, syttyi Aamun ja Inkan välille riitaa. Viimeinen niitti oli, kun Aamu sai tietää Inkan olleen sängyssä Ilarin kanssa, vaikka hän ja Ilari seurustelivat. Tämän jälkeen Aamun ja Inkan välit olivat kylmät pitkään.
- Katri Sievinen: Katri on luokkakaveri ammattikoulun maalarilinjalla. Aluksi Katri ja Aamu olivat kavereita, mutta Aamun suhtautuminen häneen oli sen jälkeen vihamielistä, kun Katri oli harrastanut seksiä Kenin kanssa.
- Camilla Mustavaara: Camilla suuttui Aamulle, kun tämä oli ollut Kenin kanssa sängyssä vaikka Camilla ja Ken olivat menossa naimisiin.
[muokkaa] Teemu Korhonen
Teemu Korhonen (Mika Kurvinen) esiintyi sarjassa 2001–2004. Hän muutti Keravalta Pihlajakadulle äitinsä ja kaksoissisarensa Aamun kanssa. Aamulla ja Teemulla on myös down-syndroomaa sairastava sisarpuoli Roosa. Teemu seurusteli Inka Haapalan ja Katri Sievisen kanssa. Teemu asuu nykyisin Aamun kanssa Lontoossa.
[muokkaa] Sebastian Kuula
Sebastian "Stuba" Kuula esiintyi sarjassa tuotantokaudella 2007 ja häntä esitti Riku Korhonen. Stuban äiti on Helena Kuula ja hänellä on veli, Sergei. Stuba oli Kari Taalasmaan ja Romeo Aron pomo autovarkauksissa. Stuba joutui vankilaan Kari ilmiannon seurauksena. Myöhemmin Stuba karkasi vankilasta tarkoituksenaan kostaa kiinnijääntinsä Karille ja Romeolle. Yritys epäonnistui ja poliisi pidätti Stuban. Kevään 2008 jaksoissa Stuba pahoinpideltiin vankilassa, mikä lietsoi entisestään Helenan ja Segen kostoaikeita Karille ja Romeolle.
[muokkaa] Kalle Laitela
Kalle Laitela oli Pete Latun esittämä henkilö, joka esiintyi vuosina 1999–2002.
Kalle on rehti ja nokkela nuori mies, joka opittiin tuntemaan tietokonevelhona ja lahjakkaana grafiikan harrastajana. Kallen tunnustettua homoutensa avoimesti, hän vapautui silmin nähden ja sai huomattavasti itseluottamusta. Nyt Kalle on poistunut Pihlajakadulta; hän muutti armeijassa tapaamansa Kuisma Savolaisen kanssa Brasiliaan.
Aluksi asiaa ei auttanut se, että Kalle oli rakastunut parhaaseen ystäväänsä Saku Saliniin, joka oli heteroiden hetero sekä supersuosittu itse viileys. Kalle tapasi kuntosalilla Harri Järven, joka oli naapurissa asuvan Hanna Salinin pomo kuntosalissa, ennen Ruotsiin muuttoaan. Harri oli itsekin homo ja potki Kallea ulos kuorestaan ja tunnustautumaan homoksi.
[muokkaa] Kalle ja Ismo
Ismo Laitela on Kallen isä, jonka kanssa Kallella meni huonosti, oli kyse mistä tahansa. Ismo ei millään suostunut hyväksymään Kallen homoutta.
Ismon kaupassa tapahtuneessa sieppausdraamassa Kalle teki itsestään sankarin. Kahvila Barbaarissa työskennellyt epämääräinen entinen linnakundi Pertti Pihlaja eli Vemmu hyökkäsi kauppaan ja sieppasi paikalla olevat Ismon sekä naapurissa asuvan Jenni Vainion panttivangeiksi. Pertti kolkkasi myös paikalle saapuneen Kallen, mutta tilanteeseen virottuaan Kalle toimi ripeästi ja tainnutti sieppaajan.
[muokkaa] Kalle ja Valtteri
Kalle tapasi sattumalta Valtteri Elovirran, joka kutsui Kallen luokseen illalliselle. Valtterin vastusteluista huolimatta ilta johti rakasteluun, mutta päivänvalossa Kalle sai kuitenkin pakit. Talonmies Seppo Taalasmaa todisti pontikkabileissään Kallen ja Valtterin suudelman.
Kallen odotukset yhteisestä tulevaisuudesta olivat korkealla, mutta sai tietää jälleen kerran olevansa pelkkä seksilelu. Kallen ja Valtterin yhteinen tarina päättyi treffeille, sen jälkeen kun Kalle sai tietää Valtterin elävän kulissiavioliitossa.
[muokkaa] Henkilösuhteet
Perhesuhteet:
- Ismo Laitela: isä
- Miia Laitela: pikkusisko (kuollut)
- Liisa Laitela: äiti (kuollut, ei näytetty sarjassa)
- Kuisma Savolainen: avopuoliso, jonka kanssa Kalle muutti Brasiliaan.
[muokkaa] Romanttiset suhteet
- Kristiina: tyttöystävä, josta Kalle ei oikeasti välittänyt homoseksuaalisuutensa vuoksi.
- Saku Salin: yksipuolinen ihastus, vaikkakin Saku oli hetero.
- Kai Jaakola: yksipuolinen ihastus, jonka Kalle luuli olevan homo.
- Valtteri Elovirta: poikaystävä, joka halusi suhteelta pelkästään seksiä.
- Niko Bergman: poikaystävä, suhde päättyi koska osapuolet olivat liian erilaisia.
- Repe Suorsa: tuttava homobaarista, joka halusi Kallelta seksiä vaikka rahalla
- Kuisma Savolainen: avopuoliso, jonka kanssa Kalle muutti Brasiliaan.
[muokkaa] Ystävyyssuhteet
- Saku Salin : ystävä Kallen asuessa Pihlajakadulla
- Silja Salin: ystävä Kallen asuessa Pihlajakadulla (muutti Yhdysvaltoihin)
- Harri Järvi: ystävä (muutti Ruotsiin)
[muokkaa] Vihamieliset suhteet
- Ismo Laitela: löi Kallea useasti, myös Kalle on lyönyt Ismoa. Ei suvainnut aluksi Kallen homoutta.
- Mika Paju: Sakun kaveri ja Miian poikaystävä, joka kiusasi Kallea
- Kai Jaakola: homofobisti, jonka Kalle luuli olevan homo, veti Kallea turpaan kuntosalin pukuhuoneessa.
- Saku Salin: Kun Kalle paljasti olevansa homo, ystävyys Sakun ja Kallen välillä oli katkolla väliaikaisesti.
- Rami Hirvonen: Miiaa Lontoosta asti seurannut ahdistelija, jolta Kalle suojeli Miiaa muun muassa hakkaamalla tämän.
[muokkaa] Miia Laitela
Miia Kristiina Laitela (15. joulukuuta 1981 – 23. toukokuuta 2001)[1] oli Venla Saartamon esittämä henkilö vuosina 1999–2001.
Miia oli lukioikäinen, runoja kirjoitteleva tyttö, jonka hyviä ystäviä olivat poikaystävä Saku Salin sekä esimerkiksi Teemu ja Aamu Korhonen. Hänen isänsä oli Ismo Laitela äitinsä syöpään kuollut Liisa Laitela. Miia oli raskaana nykyään kuolleelle Mika Pajulle, mutta päätyi aborttiin, koska tunsi ettei ole valmis äidiksi. Wanhojen bileissä Miia ja hänen suuri rakkautensa Saku olivat tiiviisti yhdessä ja suutelivatkin, mutta Mika näki tämän ja sai kohtauksen. Saku oli huumeiden alaisena ja autoa ajaessaan törmäsi puuhun. Miia oli pitkään vaisu tämän jälkeen, mutta löysi lahkon nimeltä Nooalaiset ja liittyi siihen. Siellä johtajana ollut Toivo Karhu sai Miian sekaisin, eikä hän halunnut lähteä sieltä. Miia toimi Salinien perheessä Sofia Salinin lapsenvahtina, mutta huimaaminen ja muut oireet saivat Miian jättämään Sofian joskus heitteille. Lääkäri tutki Miian ja syyksi hän ilmoitti aliravitsemuksen. Kyseessä oli kuitenkin vakavampi sairaus, aivokasvain, johon sädehoidot eivät tehonneet. Miia kuoli jaksossa 540. Ennen tätä Miian ylioppilasjuhlissa Inka Haapala esitti Miian laulun Siniseen. Miia sai ylioppilastodistukseensa kaikista aineista L:än. Inkan esittäessä kappaletta, Miia liikuttui kyyneliin ja halusi hautajaisiinsa kyseisen kappaleen.
[muokkaa] Rakkauselämä
Miian suuri rakkaus oli aina ollut Saku, tosin hän petti itseään pitkään olemalla Mikan kanssa. Totuus selvisi hänelle Wanhojen bileissä, jossa hän uskalsi kertoa Sakulle rakkaudestaan. Miia oli tuolloin raskaana. He saivat lopulta kaikkien ongelmiensa jälkeen suhteensa kuntoon, mutta juuri tuolloin Saku lähti armeijaan. Hän tuli takaisin armeijasta Lappiin, jossa olivat Miia, Aamu, Teemu, Ismo, Kalle sekä Kuisma. Miia oli vaisu ja Saku huomasi tämän, mutta Miia ei kertonut totuutta aivokasvaimestaan. Esteenä pitkälle suhteelle ovat olleet myös Sakun naiset, kuten Kukka-Maaria Kujala.
[muokkaa] Työ
Miia toimi Sofian lastenhoitajana Salineilla ja Hanna-äiti oli häneen kovin tyytyväinen, mutta aivokasvaimen jälkeen Miia unohti eräänkin kerran Sofian olemassaolon kokonaan ja lähti Aamun kanssa kahville Barbaari-nimiseen ravintolaan. Hän on myös auttanut isäänsä Ismoa perheen kaupassa Ismon valinnassa, jonka nimi on sittemmin ollut Stellans.
[muokkaa] Henrik Lammi
Henrik Lammi oli näyttelijä Petri Rajalan esittämä hahmo. Henrik oli Maarit Salinin työnantaja, Olivia -nimisen lehden toimituksessa. Hän oli mukana sarjassa vuosina 2002–2003.
[muokkaa] Chiqi Li
Chiqi Li (Mae Navarro) oli Salinien filippiiniläisvaihto-oppilas. Hänellä on suomalainen isä ja filippiiniläinen äiti. Hän rakastui Aleksiin saamatta tunteilleen vastakaikua.
[muokkaa] Yrjö Merilä
Yrjö Merilä (Paavo Liski) oli sarjassa vuosina 2005–2006 ja hän oli sen iltalukion opettajana, missä Seppo ja Ulla opiskelivat runoutta. Myöhemmin Ulla ja Yrjö aloittivat seurustelusuhteen, joka päättyi Yrjön saamaan sydänkohtaukseen ja hänen kuolemaansa.
[muokkaa] Camilla Mustavaara
Camilla Mustavaara (Nora Lähteenmäki) oli sarjassa vuosina 2001–2004. Aki Nikkisen poistuttua Camilla esitettiin sarjan uutena pahiksenakenen mukaan?. Hänet opittiin tuntemaan juonittelevana ja kylmäkiskoisena oman edun tavoittelijana, jonka pinnan alla sykki myös aitoja tunteita. Hän oli menossa naimisiin Ken Ojalan kanssa, mutta sanoikin alttarilla yllättäen "ei", saatuaan tietää Kenin ja Aamun yhden yön jutusta. Tämän jälkeen Camilla lensi kirkolta pois helikopterilla, joka oli tarkoitettu hääparin yhteiseen käyttöön. Camillasta ei sen koomin ole kuultu.
[muokkaa] Jaana Nieminen
Jaana Nieminen (Susanna Indrén-Laaksovirta) on Roosan, Aamun ja Teemun äiti, joka on ollut naimisissa kahdesti. Muuttaessaan Keravalta Helsinkiin hän oli ammatiltaan taksikuski, myöhemmin hän on ollut töissä Ismon valinnassa sekä omassa ennustustoimistossaan Madame Tellervo -nimellä. Jaana oli avoliitossa Ismon kanssa, mutta hänellä oli suhde myös Jukka Salinin kanssa. Tämän paljastuessa hän muutti Jukan ja Roosan kanssa Turkuun.
[muokkaa] Aki Nikkinen
Aki Nikkinen oli Sami Uotilan esittämä henkilö, joka esiintyi sarjassa vuosina 1999–2002.
[muokkaa] Aki
Aki oli poikamainen, hurjaluonteinen pahis, joka kuitenkin sulatti jään ystäviensä sydämistä. Nyt Aki on poistunut Pihlajakadulta lähtemällä rahtilaivan mukana maailman merille. Hänen paras ystävänsä oli Markus, joka sittemmin kuoli huumeisiin. Hän yritti monin konstein saada Akin huumekaupat ja muut rikokset kuriin. Aki oli lapsena heitteille jätetty ja hän asui monissa sijaiskodeissa, joista hänen tiensä lopulta johti Pihlajakadulle. Hän on ollut vankilassa, osallistui vanhan Tyyne Puustisen mysteeriseen kuolemaan, on ollut mukana mustan pörssin kaupoissa sekä huumevälittäjänä. Aki valehteli, että hän on mielisairas, jotta ei joutuisi olemaan vankilassa, vaan pääsisi mielisairaalaan hoidettavaksi. Samassa mielisairaalassa ollut Katja Vainio kuitenkin näki Akin läpi. Vapaalle jalalle päästyään Aki oli edelleen altis hankkiutumaan hämäriin tilanteisiin ja käyttämään hyväksi itseään tyhmempiä.
Markus teki melkein kaikkensa saadakseen tämän suruttoman lurjuksen takaisin kaidalle polulle - niin kuin yritti myös juristityttöystävä Laura, jonka kanssa Akilla tosin meni lopulta sukset ristiin niin pahasti, että Markuksen kanssa seurustellut Laura tuskin sieti Akia silmissään.
Työskennellessään Elina Taalasmaan työtoverina kahvila Barbaarissa Aki sai kahvilanpitäjien keskinäisessä kilpailussa usein aikaan kommelluksia. Samalla hän veti taloon asiakkaita ja osasi omaan energiseen, häpeämättömään tapaansa viihdyttää myös erilaisia asiakkaita.
[muokkaa] Työ
Aki ja Markus perustivat kahvilan nimeltä Barbaari (nyk. Kentauri), jonka myöhemmät omistajat olivat Aki ja Elina. Heillä oli erimielisyyksiä lähes kaikesta, mutta he eivät antaneet sen vaikuttaa paikan imagoon millään lailla. Lopulta he pystyivät sietämään toisiaan ja lopulta jopa ystävystyivät.
[muokkaa] Ihmissuhteet
Akin suuri rakkaus Pihlajakadulla oli Jenni, mutta hän piti myös juristi Laura Kivirannasta, jonka kanssa hän tosin harrasti lähinnä seksiä. Myös Filippiineiltä kotoisin oleva Chiqi Li kuului Akin ihastuksiin. Hänellä oli romanttinen suhde Markuksen äidin Karin Ekholmin kanssa. Akin vanha tuttu Pasi Ruotsalainen toi Barbaariin alkoholia alle tukkuhintojen. Markus ei voinut estää Akin ja Pasin diilaamista. Pasi rakastui Jenniin ja kun Jenni ei vastannut tunteisiin, Pasi lopulta raiskasi Jennin. Aki kosti Jennin puolesta hakkaamalla Pasin sairaalakunton.
[muokkaa] Lähtö sarjasta
Aki lähti sarjasta, kun luuli tappaneensa hyvän ystävänsä ja velipuolensa Markus Ekholmin pudottamalla hänet mereen useiden metrien korkeuksista, vaikkei Markus tuolloin oikeasti kuollut. Aki myi osuutensa Barbaarista Elinalle pienellä hinnalla ja lähti pois Suomesta rahtilaivan uumenissa. Tuon jälkeen Akista ei ole kuulunut mitään.
[muokkaa] Daniel Ojala
Daniel Ojala työskenteli tiskijukkana Club Geelissä. Daniel muutti Pihlajakadulta Joutsaan koulutustaan vastaavaan työhön eli lääkäriksi. Daniel oli mukana sarjassa vuosina 2002–2004. Danielilla oli sarjan ulkopuolella hukkunut isosisko Madde ja pikkuveli Ken.
[muokkaa] Ken Ojala
Kenneth Ojala (tunnetaan paremmin nimellä Ken tai Kentsu) Aleksi Sariolan esittämä henkilö, joka esiintyi vuosina 2001–2005.
Ken ilmestyi sarjaan Kallen ja Sakun läksiäisbileissä. Niissä Kallea pokailla yrittänyt humalainen Aamu Korhonen päätyi koulukiusaaja-Kenin kähmittäväksi. Teemun tolkuton humalatila ja sähläykset sekä Aamun ja Teemun äiti Jaana Niemisen isku kesken bileiden antoivat Kenin mielestä aihetta ottaa Teemu silmätikukseen ja kiusattavakseen koulussa. Jonkin aikaa myöhemmin, Teemun aloittaessa uudessa koulussa, Ken pilasi jo heti ensimmäisen koulupäivän päätteeksi Barbaarissa Teemun mahdollisuudet saada uusia kavereita pilkkaamalla tätä. Ken alkoi jengeineen kiusata Teemua sekä koulussa että asioidessaan Barbaarissa.
Teemun ensimmäinen tukihenkilö Kenin kiusatessa oli Miia Laitela. Teemu kuitenkin väitti kiusaajiensa painostuksen alla harrastaneensa seksiä Miian kanssa, mistä Miia suuttui ja antoi Teemulle potkut isänsä lähikaupasta. Teemun selittäessä Miialle tekojensa syyt Miia ja Teemu pääsivät sovintoon ja ystävystyivät. Miia myös puolusti Teemua kiusaamistilanteissa. Ken jätti Teemun väliaikaisesti rauhaan, koska halusi pokata Aamun. Ken ja Aamu alkoivat seurustella. Kuultuaan Kenin kiusanneen Teemua Aamu suunnitteli jo jättävänsä Kenin, mutta suostui seurustelemaan Kenin kanssa tajutessaan olevansa ainoa este Teemun kiusaamiselle.
[muokkaa] Perhe
Ken oli paljon yksin kotona nuorena, sillä hänen varakkaat vanhempansa olivat paljon erilaisilla työmatkoilla. Kenin isän ammatti oli lentäjä eikä häntä näkynyt paljoakaan Kenin lapsuudessa. Kenin veli on Daniel Emmanuel Ojala. Kenin ja Danin välit ovat olleet kireät heidän sisarensa Madde Ojalan kuolemasta lähtien. Madde hukkui yhteisellä veneretkellä, eikä edes lääkäri-Daniel pystynyt häntä elvyttämään. Ken on syyttänyt Danielia sisarensa kuolemasta. Madden kuoleman seurauksena heidän äitinsä Jutta Ojala joutui mielisairaalaan tyttären poismenon ollessa naiselle liian suuri isku ylipäästäväksi.
Kenin hypättyä sillalta pääsi Daniel näyttämään pelastajan kykynsä ja pelasti pikkuveljensä. Tämä korjasi suuresti veljesten välejä ja he jopa muuttivat asumaan Elina Taalasmaan vuokraamaan asuntoon. Heidän äitinsäkin tila alkoi jo parantua ja hän pääsi sairaalasta.
[muokkaa] Rakkauselämä
Ken oli lukiossa naistenmies, joka sai kaikki haluamansa naiset. Sarjassa hänellä on ollut merkittävä suhde kahden naisen kanssa ja muutamia vähemmän merkittävä ihastuksia. Hän on naimaton.
- Inka Haapala: Taalasmailla asuva Inka joutui kodittomaksi ja Ken tarjosi apuaan lupaamalla tytölle majapaikan kotoaan. Inka tarttui tarjoukseen. Kenin ängetessä samaan suihkuun Inkan kanssa, sai tämä tarpeekseen ja lähti. Suhde ei edennyt sen pitemmälle.
- Aamu Korhonen: Kenin ensimmäinen suuri rakkautensa, jossa häntä viehätti tytön tavoittelu. Aamu ei nimittäin vaikuttanut ollenkaan olevan kiinnostunut Kenistä. Nämä alkoivat kuitenkin tapailla, mutta Aamun päästessä perille Kenin kiusaamispuuhista suhde joutui jälleen katkolle. Lepyttelyyn meni viikkoja ja pian yhteenpalaamisen jälkeen heillä meni uudelleen poikki, sillä Aamu ei halunnut kertoa veljelleen Teemulle heidän seurustelustaan. Kuvioita tuli myös sotkemaan Ilari-niminen aktivisti, joka sai pulaan sekä Aamun että Inkan typerillä tempauksillaan. Lopulta Aamu päätti lähteä Lontooseen veljensä Teemun kanssa ja siihen päättyi heidän suhteensa.
- Katri Sievinen: Ken harrasti seksiä kokeneen Katrin kanssa, jotta pystyisi tyydyttämään Aamun sängyssä. Vastoin puheitaan Ken oli yhä neitsyt ja täysin kokematon sänkypuuhissa. Katri lupautui opettamaan Kenille seksitaitoja. Myöhemmin selvisi, että Katri oli kiinnostunut Kenistä myäs romanttisessa mielessä ja loukkaantui, kun sai selville että Ken oli vain seksin perässä.
- Camilla Mustavaara: Ken ihastui tähän vanhempaan naiseen sen verran paljon, että oli onnistuneen suhteen päätteeksi kävelemässä alttarille tämän kanssa. Suomeen lomailemaan saapunut Aamu kuitenkin sai houkuteltua Kenin sänkyyn kanssaan vain muutamaa päivää ennen häitä. Camilla sai tietää asiasta, mutta vaikutti silti siltä, että hän olisi yhä naimassa Kenin. Alttarilla Camilla sanoikin "ei" tyrmistyttäen sekä sulhasen että koko kirkkoon kokoontuneen väen. Hän pakeni hääparille varattuun helikopteriin ja lähti sarjasta.
[muokkaa] Työ
Ken oli töissä Elina Taalasmaan omistamassa Barbaari-nimisessä kahvilassa. Hän piti työstään kovasti ja tarjoutui lopulta ostamaan paikan Elinalta. Hän nimesi paikan Kentauriksi. Muuttaessaan Australiaan myi hän kahvilan Irma Haloselle ja Jenni Vainiolle.
[muokkaa] Sami Pajola
Sami Pajola oli Tommi Saarisen näyttelemä vauhdikas ja persoonallinen homoseksuaalinen henkilö. Hän oli Heli Sievisen, Juulia Aution ja Romeo Aron hyvä ystävä ja työskenteli Kentaurissa opiskellen samalla Helsingin yliopistossa. Sami sai opiskelustipendin ulkomaille.
[muokkaa] Tapani Paju
Tapani Paju oli komisario ja Mika Pajun isä. Hahmo oli mukana sarjassa vuosina 1999–2000 sekä 2002. Tapania näytteli näyttelijä Kari Mattila.
[muokkaa] Ilari Pesonen
Ilari Pesonen oli näyttelijä Kai Vaineen esittämä henkilö vuosina 2002–2003. Hän seurusteli samaan aikaan Inka Haapalan ja Aamu Korhosen kanssa. Ilari johti OVL-nimistä vapaaehtoisprojektia ja suunnitteli mm. iskun geenilaboratoriota vastaan. Ilari opiskeli teologiaa yliopistossa.
[muokkaa] Marja Pihlaja
Marja Pihlaja (Sinikka Sokka) eli Marja-täti toimi Salineilla Sofian lastenhoitajana. Hän oli kiinnostunut Seppo Taalasmaasta saamatta vastakaikua; Seppo päätti hoitaa Marjan ulos talosta.
[muokkaa] Pertti "Vemmu" Pihlaja
Pertti "Vemmu" Pihlaja oli Sami Langin näyttelemä hahmo. Vemmu esiintyi sarjassa vuonna 2000. Hän oli seksuaalirikollinen ja Aki Nikkisen sellikaveri. Vemmu ihastui Jenniin löydettyään Akin tavaroista tämän valokuvia. Pertti Pihlajana hän työskenteli Barbaarissa.
[muokkaa] Kristo Päivinen
Kristo Päivinen on vuonna 2008 esiintynyt henkilö, jota esitti Tomi Salmela. Kristo on KKI– eli Koti, kirkko ja isänmaa –puolueen kansanedustaja. Parikymmentä vuotta sitten Kristo raiskasi Tanja Jääskeläisen, minkä seurauksena hän on Juulia Aution biologinen isä.
[muokkaa] Heikki Ratila
Heikki Ratila (Jukka-Pekka Palo) oli menestyvä liikemies. Paula Sievinen toimi hänen tulkkinaan kääntämässä esimerkiksi italiaa. Myös Jenni Vainio oli Heikin tulkki kääntäen tälle saksaa. Heikki maksoi Nikon terapian sillä ehdolla, että saisi viettää Jennin kanssa yön, johon Jenni suostui. Lopulta tämä selvisi Amille ja Heikkiä ei sen koommin ole nähty. Heikki oli sarjassa 2004–2006.
[muokkaa] Taru Saaristo
Taru Saaristo oli Heli Sievisen naisystävä ja opettaja. Hän poistui sarjasta muutettuaan Helin kanssa Ranskaan. Häntä esitti Minna Turunen.
[muokkaa] Aleksi Salin
- Pääartikkeli: Aleksi Salin
Aleksi Salin (Tuomas Kytömäki) oli mukana sarjassa vuosina 1999–2004 sekä 2008 eteenpäin. Aleksi muutti Hannan kuoleman jälkeen Sofian kanssa Nakkilaan, jossa Hannan vanhemmat asuivat. Hän ei päässyt Hannan kuolemasta yli, vaan alkoholisoitui.
[muokkaa] Hanna Salin
Hanna Salin on Tarja Omenaisen esittämä henkilö, joka oli sarjassa vuosina 1999–2003.
Hanna meni sarjan alkaessa kihloihin itseään huomattavasti vanhemman Jukka Salinin kanssa. Tämä ei aluksi erikoisemmin ilahduttanut eronneen yksinhuoltaja-Jukan kolmea lasta. Perheen pojat Saku ja Aleksi, oppivat kuitenkin nopeasti hyväksymään Hannan. Sen sijaan perheen tyttärelle, Siljalle, se oli lähes mahdotonta. Silja teki Hannan alkuajoista Salineilla vaikeaa.
Hanna tuli erityisen hyvin toimeen Aleksin kanssa ja pikku hiljaa he aloittivat suhteen, jonka seurauksena Sofia Aleksandra-niminen tytär sai alkunsa. Aluksi Hanna yritti teeskennellä lapsen olevan aviomiehensä, mutta se ei voinut olla mahdollista, koska Jukka on steriili. Jukka vaati saada tietää kuka vauvan biologinen isä on ja Hanna turvautui hätäpäissään homoseksuaaliseen työkaveriinsa Harriin. Harri vahvisti Jukalle olevansa Hannan lapsen isä.
Sofian syntymän jälkeen Aleksin sen aikainen mielenterveysongelmia sairastava tyttöystävä Petra, kidnappasi Sofian. Koko perhe alkoi etsiä hädissään kadonnutta vauvaa. Petra kuoli takaa-ajokolarissa, mutta Sofiaa ei löytynyt mistään. Juuri kun toivosta oltiin alkamassa luopua, Petran vanha ystävä toi Sofian takaisin Pihlajakadulle. Hän luuli olevansa asunnossa kahdestaan Sofian kanssa, jonka seurauksena hän alkaa leperrellä vauvalle, kunnes Jukka kuulee keskustelun ja saa selville Aleksin olevan Sofian biologinen isä.
Kun Sofian isän henkilöllisyys tuli kaikkien tietoon, Hanna ja Aleksi päättivät aloittaa suhteen. Jukka muutti asumaan entisen vaimonsa Maarit Salinin luo. Pikku hiljaa Hannaa alkoi kuitenkin vanha suola janottamaan ja hetken aikaa näytti jo siltä, että suhde Jukan kanssa olisi uudelleen lämpenemässä. Hannan menehtyminen autokolarissa kuitenkin saattoi asian päätökseen.
[muokkaa] Kuolema
Hanna oli vierailemassa Lauran kanssa Kempeleessä Lauran äidin Eilan luona. Sofia oli jäänyt kotiin Helsinkiin isoäitinsä Maaritin hoiviin. Maarit, entinen alkoholisti, oli kaikkien tietämättä jälleen sortunut alkoholiin ja joi reippaasti hoitaessaan Sofiaa. Hannan soittaessa kyselläkseen kuulumisia kävi selväksi, että Maarit oli humalassa. Huolestunut Hanna hyppäsi kiireesti Lauran äidin Eilan autoon ja lähti ajamaan kohti Helsinkiä. Matkalla hän nukahti auton rattiin, jonka seurauksena Hanna törmäsi rekka-auton kanssa ja hänet vietiin pahasti loukkaantuneena sairaalaan. Sairaalassa Hannalla todettiin aivoverenvuoto, jonka seurauksena Hannan raskaus meni kesken onnettomuudessa. Hanna leikattiin ja leikkaus onnistui, mutta pian hän vaipui koomaan ja oli hyvin epätodennäköistä, ettei hän enää koskaan heräisi. Aleksi antoi avovaimonsa kuolla, sillä hän oli varma, ettei Hanna olisi halunnut elää koneisiin kytkettynä. Hanna Salin kuoli, kun Maarit Salin sammutti häneltä sairaalassa hengityskoneen, koska Aleksi ei siihen itse pystynyt.
[muokkaa] Jukka Salin
Jukka Salin (Jouko Keskinen) oli mukana sarjassa tuotantokausina 1999–2003. Jukka oli naimisissa Maarit Salinin kanssa ja heille syntyi kolme lasta, Aleksi, Saku ja Silja. Jukka meni naimisiin Hannan kanssa. He erosivat, kun Jukalle selvisi Hannan ja Aleksin suhde. Myöhemmin Jukka palasi yhteen Maaritin kanssa. Jukalla oli nuoruudessa suhde Jaana Niemisen kanssa. Heidän suhteensa lämpeni uudelleen. Suhteen paljastuttua he muuttivat Turkuun Jaanan tyttären Roosan kanssa.
[muokkaa] Saku Salin
Saku Eliel Salin oli Jasper Pääkkösen näyttelemä henkilö, joka oli sarjassa vuosina 1999–2002.
[muokkaa] Perhe
Saku on perheen keskimmäinen lapsi. Hänellä on isoveli Aleksi ja pikkusisko Silja, jonka kanssa Saku riiteli aikanaan paljon.
Sakulla on alkoholismista kärsivä äiti nimeltä Maarit, joka erosi Jukasta Sakun ja Siljan ollessa pieniä. Aleksi, joka muistaa miltä tuntui elää alkoholistiäidin kanssa, kohtelee Maaritia ensi alkuun paljon sisaruksiaan kylmemmin.
Sakun isä Jukka avioitui kuitenkin myöhemmin itseään noin kymmenen vuotta nuoremman Hannan kanssa, josta tuli täten Sakun äitipuoli.
Hannalla on Aleksin kanssa tytär nimeltä Sofia, jonka setä Saku on. Kuultuaan Hannan ja Aleksin salasuhteesta Saku raivostui. Hän ei voinut käsittää, kuinka he saattoivat pettää isäänsä. Tämä viilensi veljesten välit, mutta Sakun sen aikainen tyttöystävä Miia sai veljekset korismatsin merkeissä taas lähenemään ja lopulta Aleksi sai Sakun näkemään kantansa. Saku alkoi tuntea myötätuntoa Aleksia ja Hannaa kohtaan, eikä aikonut olla esteenä parin tulevaisuudelle.
Sakulla on myös sisarenpoika Matthew, joka asuu Siljan ja tämän amerikkalaisen miehen kanssa Yhdysvalloissa.
[muokkaa] Ystävät
Sakun parhaita ystäviä Pihlajakadulla olivat naapurissa asuvan Ismo Laitelan lapset, Kalle ja Miia sekä pikkusisko Silja. Nelikko hengasi keskenään paljon ja ystävyys nuorien välillä oli erottamaton.
Saku kaveerasi jonkin aikaa diabeteksestä kärsivän Mikan kanssa. Mikan aikeena oli päästä lähelle Miiaa. Sakuun aiemmin ihastunut Miia alkoi jo luopua toivosta tämän suhteen ja alkoi seurustella Mikan kanssa. He päätyivät myös sänkyyn ja Miia alkoi odottaa Mikalle lasta.
Mika sai wanhojen bileissä insuliinikohtauksen nähtyään Sakun ja Miian suutelevan. Saku, jolla oli alkoholia että marihuanaa veressään, lähti kuskaamaan Mikaa sairaalaan, menetti kurvissa hallintansa ja syöksyi autolla päin puuta. Mika kuoli onnettomuudessa ja Saku sai pysyvästi epilepsian. Mikan poliisi-isä järjesti jutun näyttämään siltä, kuin Mika itse olisi ajanut ja Saku selvisi joutumatta vastuuseen. Miia teki myöhemmin abortin lapsensa isän kuoleman seurauksena.
Kun Kalle paljasti Sakulle homoutensa, ystävyys poikien välillä kylmeni ja Saku alkoi vältellä Kallea. Sulatettuaan uutista tarpeeksi Saku suostui sovintoon ja pojat ystävystyivät uudelleen. Saku on joutunut moneen kertaan puolustamaan Kallea, muun muassa tämän isää Ismoa sekä sisaren poikaystävää Mikaa vastaan.
Kun Silja lähti Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi, Salineille tuli filippiiniläinen vaihto-oppilas Chiqi Li. Chiqin olisi itse asiassa pitänyt mennä Tampereelle Huhtaloiden perheeseen, mutta hän halusi jäädä Helsinkiin isänsä takia. Saku oli aluksi ihastunut Chiqiin, mutta katolinen Chiqi kieltäytyi Sakun pokaamisyrityksistä ja sanoi pitävänsä Sakua veljenään. Saku ja Chiqi pysyivät ystävinä.
[muokkaa] Naissuhteet
Sakun suuri rakkaus oli Miia, joka tunnusti rakkautensa Sakulle jo varhain. Kun Kalle, Miia, Silja ja Saku kävivät uimahallissa, päätyivät Miia ja Saku suudelmaan, mutta myöhemmin Saku kertoi Miialle, ettei heidän kannata enää sotkuisesta elämäntilanteesta johtuen tavata.
Saku tapasi Mika Pajun kautta Ninan, jonka kanssa seurusteli vähän aikaa. Leikki oli kuitenkin alusta alkaen vain kokeilua molemmille.
Saku seurusteli jonkun aikaa myös Kukka-Maaria Kujalan kanssa, joka oli kuitenkin enemmän kiinnostunut Sakun jääkiekkoasusta kuin hänestä itsestään. Kukka-Maaria kärsi Sakun tapaan lukihäiriöstä.
Miia ja Saku päätyivät yhteen ja näytti jo, että suhde toimisi loistavasti. Miia kuitenkin sekosi erääseen uskonlahkoon ja osallistui heidän mukanaan eräänlaiseen rituaaliin, jossa hänen luultiin kuolleen. Samaan aikaan kun Saku ja Miian perhe surivat "kuollutta" läheistään, kun tämä lepuutti hermojaan Lontoossa.
Myöhemmin Miia sai selville, että hänellä on syöpä. Hän kuoli 17. helmikuuta 2002. Murtunut Saku aikoi jo omistaa elämänsä vähäosaisten auttamiseen, mutta päätyikin lopulta lähtemään Norjaan kalastusalukselle. Nykyään hän asuu Oslossa.
[muokkaa] Virpi Hurme
Virpi Hurme (Mariko Pajalahti) oli pitemmän aikaa ollut ihastunut Sakuun. Ihastuminen oli yksipuolista, eikä Saku huomannut Virpiä. Hän epäili Sakun olleen ihastunut Salinien vaihto-oppilaaseen Chiqi Lihin ja rupesi uhkailemaan häntä. Kun Saku sai selville sen, Virpi pyysi anteeksi Chiqiltä.
[muokkaa] Tuuli Rantala
Tuuli Rantala esiintyi sarjassa keväällä 2008.
[muokkaa] Silja Salin
Silja Salin oli Jonna Keskisen esittämä hahmo. Silja on Jukka ja Maarit Salinin tytär ja Aleksin ja Sakun sisko. Silja muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän asuu uuden miehensä Matthew'n ja lastensa kanssa. Siljalla ei koskaan ollut hyviä välejä Hannan kanssa.
[muokkaa] Annika Sievinen
Annika Cecilia[1] Sievinen (1988–2007) oli Salattujen elämien hahmo. Hän vietti vaihto-oppilasvuoden Yhdysvalloissa. Alussa Annikalla oli vaikeuksia sopeutua taas Helsinkiin. Annikalla oli syömishäiriö, mutta hän selvisi siitä silloisen poikaystävänsä Kasperin tuella. Annikan perheeseen kuuluivat äiti Paula Sievinen, isä Lasse Sievinen, sekä kaksi vanhempaa sisarta, Heli ja Katri Sievinen. Annika seurusteli Romeo Aro -nimisen pojan kanssa. Annika kuoli sarjassa keväällä 2007.
Annikalle selvisi, että Romeolla on yhteinen Maija-tytär arkeensa väsähtäneen Emma Ilolan kanssa, jonka kanssa Romeo ei ole enää yhdessä. Emman jätettyä Romeon yksinhuoltajaksi Annika muutti Romeon luokse asumaan. Syksyllä 2006 Annika, Romeo ja Maija muuttivat Sievisille Katrin päätettyä muuttaa pois kotoa. Sievisille muutto tuli ensimmäisen kerran puheeksi, kun Lasse ja Paula epäilivät Annikan sairastavan jälleen bulimiaa.
Annika lähti juhlimaan 18-vuotissyntymäpäiviään Katrin ja Helin kanssa. Rannalla Annika hyppäsi Romeon innoittamana aallonmurtajalta veteen, eikä noussut enää ylös. Romeo ja siskot alkoivat huolestua. Romeo kantoi Annikan rannalle ja yritti elvyttää, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.
Lasse syyttää Romeota Annikan kuolemasta, eikä halua olla missään tekemisissä Romeon kanssa. Paula kuitenkin kuulee, että Romeo, Emma ja Maija asuvat bilehullun kaverinsa Sipen kämpässä ja se ei ole oikea elinympäristö Maijalle. Romeo ja Maija tulevat ensin yöksi Sievisille, mutta sitten Paula haluaa, että he muuttavat heille pysyvästi. Lasse suuttuu tästä ja lähtee metsään. Paula alkaa huolestua, kun Lasse on ollut jo kaksi päivää kadoksissa ja on lähdössä etsimään häntä. Romeo kuitenkin estää ja lähtee itse. Romeo löytää Lassen, joka ei kuitenkaan suostu lähtemään kotiin. Romeo vannoo odottavansa niin kauan, kunnes Lasse suostuu lähtemään. Romeo yrittää kannustaa Lassea haukkumalla häntä, mutta saa Lassen kimppuunsa. Romeo piilotti Lassen patruunat turvatakseen selustansa, kun Lasse sai tietää tästä hän mietti, että oli pelästyttänyt Romeon. Romeo antoi patruunat Lasselle, mutta yksi menikin papereiden mukana nuotioon. Se räjähti ja Lasse löi päänsä maahan. Tuolloin tapahtui Annikan viimeinen esiintyminen sarjassa. Lasse näki unen, jossa Annika palasi vielä kerran kotiin, joka rohkaisi Lassea ja poistui. Unen jälkeen Lasse antoi Romeolle anteeksi.
[muokkaa] Heli Sievinen
Heli Sievinen oli Sievisten perheen keskimmäinen lapsi, jota näytteli Sannamaija Pekkarinen. Helin vanhemmat ovat Paula ja Lasse Sievinen. Hänellä on kaksi sisarta, nuorempi Annika ja vanhempi Katri. Heli on erityisesti ollut aina isänsä Lassen suosiossa ja tämän silmäterä. Heli on Annikan iso- ja Katrin pikkusisko.
Heli on älykäs ja vastuuntuntoinen tyttö. Tämän takia Heli on aina ollut hyvä oppilas ja menestynyt opinnoissaan. Heli valmistui ylioppilaaksi keväällä 2006.
Hän seurusteli aluksi Sauli Kivirannan kanssa, mutta ihastuttuaan Teresa-opettajaansa tajusi lesboutensa. Heli ja Teresa aloittivat suhteen, jota vaikeuttivat Teresan koulusta saamat lähtöpassit, äiti Paulan negatiivinen suhtautuminen sekä Teresan entisen tyttöystävän palaaminen takaisin kuvioihin. He erosivat keväällä 2006. Heli työskenteli väliaikaisesti Stellansilla. Hän myös pyrki yliopistoon lukemaan poliittista historiaa, mutta pääsi ainoastaan varasijalle, joka harmitti häntä kovasti. Heli kuitenkin nousi varasijalta yliopistoon. Yliopistossa hän ei aluksi tullut toimeen Taru-opettajansa kanssa, mutta alkoikin seurustelemaan hänen kanssaan. Suhde oli aikanaan tauolla Tarun entisten kumppaneiden vuoksi. Nykyään Heli asuu Ranskassa Tarun kanssa.
[muokkaa] Elina Taalasmaa
- Pääartikkeli: Elina Taalasmaa
Elina Marjaana "Lellu" Taalasmaa (entinen Ekholm, omaa sukua Taalasmaa) oli näyttelijä Sanna Luostarisen esittämä kuvitteellinen henkilö suomalaisessa saippuadraamasarjasa Salatut elämät. Hahmo oli mukana sarjassa vuosina 1999–2008. Elina muutti Tuomon ja lapsensa Onnin kanssa Tampereelle.
[muokkaa] Onni Taalasmaa
Onni Taalasmaa on Elina Taalasmaan ja Tuomo Tervajoen poika. Onni sai alkunsa ennen Tuomon ja Salla Mattilan avioeroa. Onni syntyi Elinan asuessa Tampereella ja asui sen jälkeen Elinan kanssa hetken aikaa Pihlajakadulla Seppo Taalasmaan luona. Nykyään Onni, Elina ja Tuomo asuvat Tampereella yhdessä.
[muokkaa] Ulla Taalasmaa
- Pääartikkeli: Ulla Taalasmaa
Ulla Taalasmaa (Maija-Liisa Peuhu) on Seppo Taalasmaan entinen vaimo. Hän on melko utelias talonrouva, josta on mieluisaa kuulla ensimmäisenä kaikki talon juorut. Hän onkin aina mielellään selvittämässä muiden salaisuuksia, vaikka ne eivät hänelle kuulu. Ullan uteliaisuus on saanut monet talon asukkaat ärtymään, eivätkä monen välit Ullaan ole aivan parhaimmasta päästä. Pohjimmiltaan Ulla on kuitenkin hyvin lempeäsydäminen ihminen, joka ei tahdo kenellekään pahaa. Ulla poistui sarjasta vuonna 2007.
[muokkaa] Atte Tenola
Atte Tenola (Terno Zitron) oli valokuvaaja, jolla oli hallussaan kannabista, jota Silja alkoi myydä. Tästä ei loppujen lopuksi hyvää seurannut.
[muokkaa] Tuomo Tervajoki
Tuomo Tervajoki (Ville Seivo) on kotoisin Heinolasta. Tuomo on kihloissa Elina Taalasmaan kanssa ja heillä on yhteinen poika, Onni. Ennen kihlaustaan Elinan kanssa Tuomo petti naimisissa ollessaan vaimoaan Sallaa ensin Elinan kanssa ja sittemmin Emma Ilolan. Tuomo työskentelee Poliisiammattikorkeakoulussa opettajana ja asuu yhdessä Elinan ja Onnin kanssa Tampereella.
[muokkaa] Pipsa Tiilikainen
Pipsa Tiilikainen (Nina Jääskeläinen) työskenteli kuntosalilla kunto-ohjaajana. Hänellä oli suhde Ismo Laitelan kanssa.
[muokkaa] Aaro Vaalanne
- Pääartikkeli: Aaro Vaalanne
Aaro oli Eeron kaksoisveli, joka kärsi narsistisesta tai antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä eli psykopatiasta. Aarolla on ollut suhde Paulan ja Lauran kanssa. Aaro kuoli, kun hän putosi parvekkeelta omissa häissään. Häissään Aaro esitti kaksoisveljeään, jota piti vangittuna varastomajassa. Aaroa esitti Teemu Lehtilä.
[muokkaa] Ami Vainio
- Pääartikkeli: Ami Vainio
Anselmi "Ami" Vainio (os. Rasi) on fiktiivinen henkilö Salatut elämät -televisiosarjassa. Häntä näytteli Tuomas Reunanen. Jenni Vainion ensimmäinen aviomies ja hänen poikansa Nikon adoptioisä. Ami oli nyt edesmenneen Hanna Salinin sukulaispoika, joka väärinkäsityksen kautta saapui hoitamaan Hannan ja tämän poikapuolen Aleksin yhteistä Sofia-tytärtä. Alun perin Hanna oli jo passittamassa Amia takaisin kotiinsa, mutta huomattuaan Amin olevan taitava Sofian käsittelyssä, sai poika jäädä Salineille. Lopetettuaan Sofian hoitamisen Ami pääsi töihin kahvila Barbaariin, jossa hän ystävystyi Ken Ojalan ja tämän veljen Danielin kanssa. Heistä tuli pian myös kämppiksiä. Amilla oli dreadlocks-hiukset.
Amin ja Jennin lopulta avioliittoon johtanut suhde alkoi netin deitti-ilmoituksen kautta. Suhdetta kuitenkin jarrutti Jennin haluttomuus ryhtyä suhteeseen paljon nuoremman miehen kanssa sekä Nikon biologisen isän, Jennin entisen rakastajan Toni Veijalaisen ilmaantuminen kuvioihin. Toni kuitenkin menehtyi äkillisesti ja jätti Nikon isättömäksi, kunnes Niko eräänä päivänä alkoi kutsua Amia isäksi. Asiasta syvästi liikuttuneina Ami ja Jenni päättivät mennä naimisiin, jotta Ami saisi adoptoitua Nikon.
Keväällä 2007 onneton avioliitto hajosi molempien osapuolten pettämisten jälkeen, mutta Jenni ja Ami ovat edelleen puheväleissä. Ami esiintyi sarjassa vuosina 2001–2008.
[muokkaa] Birgitta Vainio & Iiro Vainio
Birgitta ja Iiro Vainio (Marjorita Huldén ja Veikko Honkanen) ovat Jenni ja Katja Vainion vanhemmat. He asuvat Lempäälässä, josta saapuivat Jennin sitten mönkään menneisiin häihin.
[muokkaa] Katja Vainio
- Pääartikkeli: Katja Vainio
Katja Vainio oli näyttelijä Anu Koskisen esittämä fiktiivinen hahmo suomalaisessa saippudraamasarjassa Salatut elämät. Hahmo esiintyi sarjassa vuosina 1999–2003 ja näytteli edelleen salatuissa elämissä olevan Jenni Vainion siskoa . Vuonna 2004 Katja Vainio palasi yllättäen Pihlajakadun maisemiin. Hän työskenteli Reima Syvärisen Pubissa. Myöhemmin Kari Taalasmaa löysi Katjan ja he rakastuivat uudelleen ja muuttivat Tampereelle, jossa he asuivat. Syksyllä 2007 Karin palattua Pihlajakadulle selvisi, että Katja ja Kari olivat eronneet.
[muokkaa] Niko Vainio
- Pääartikkeli: Niko Vainio
Niko Vainio on kuvitteellinen hahmo televisiosarjassa Salatut elämät. Häntä on näytellyt vuosina (2004–2007) Risto Törhönen ja (2007–2008) Juha Karhu. Niko on Jenni Vainion ja Toni Veijalaisen ainoa lapsi. Hän syntyi saksalaisessa vankilassa, jossa hänen äitinsä Jenni, Tonin lavastamana kärsi rangaistusta sekaantumisestaan hämäriin bisneksiin. Vapauduttuaan Jenni ja Niko muuttivat takaisin Pihlajakadulle ja asuvat yhä samassa asunnossa. Toni-isä ei ehtinyt olla kauan osa poikansa elämää, sillä hän hukkui tai hukutettiin mereen.
Ami adoptoi Nikon virallisesti, kun hän oli naimisissa Jennin kanssa.
Niko on innokas urheilemaan. Lapsena hänen suosikkilajeihinsa kuuluivat mm. jalkapallo ja jääkiekko.
Niko muutti Tampereelle lukion takia.
[muokkaa] Eero Vanala
Eero Vanala oli Aaro Vaalanteen kaksoisveli. Eeron ja Aaron yhdennäköisyys on silmiinpistävä, minkä takia Eero joutuikin usein kärsimään veljensä teoista. Aaro piti Eeroa vankina kevään 2007 jaksoissa pienen metsätien päässä sijaitsevassa rakennuskopissa. Myöhemmin Laura Kiviranta piti Eeroa vankina kuvitellen tämän olevan Aaro, samassa talossa, jonka kellariin Paula Sievinen oli lukittu Aaron toimesta. Eero työskentelee vanhainkodissa ja on myös sieniasiantuntija. Aikaisemmin Eero seurusteli Jenni Vainion kanssa, mutta jätettyään sarjan toukokuussa 2008 hän oli sinkku Jennin aloitettua suhteen Rafael Aron kanssa.
Eero kaipasi maisemanvaihtoa ja poistui Salatuista Elämistä jättäen Helsingin taakseen.
Eeroa esitti Teemu Lehtilä.
[muokkaa] Toni Veijalainen
- Pääartikkeli: Toni Veijalainen
Toni Veijalainen oli Niko Vainion biologinen isä. Hän myös tahkoi hämärää bisnestä Camilla Mustavaaran kanssa.
[muokkaa] Raivo Vihkama
Raivo Vihkama oli hämärämies, jonka kanssa Toni Veijalainen teki bisnestä. (Antero Nieminen) esiintyi sarjassa vuonna 2003.
[muokkaa] Juha Viljanen
Juha Viljanen (Petri Liski) on Martti Viljasen poika. Hänellä oli suhde Elinan kanssa. Myöhemmin selvisi, että Martti on Elinan isä ja täten Juha on Elinan velipuoli. Suhde päättyi.
[muokkaa] Martti Viljanen
Martti Viljanen (Jean-Paul Kaijanen) oli Seppo Taalasmaan parhaimpia ystäviä. Heitä yhdisti sama harrastus: antiikki.
Eräänä päivänä tulee tieto siitä, että Martti on kuollut ja että hän testamenttaa Sepolle omistamansa antiikkiesiineet. Laura Kivirannan poika Sauli on Sepon kanssa tutkimassa tavaroita, kun hän löytää kirjeen, joka on Ullan kirjoittama. Kirjeestä selviää, että Ullalla ollut Martin kanssa suhde kauan sitten, ja suhteesta on syntynyt tytär Elina. Viljasen äiti Selma kertoo myöhemmin Sepolle Ullan ja Martin kihlautumisesta.
[muokkaa] Selma Viljanen
Selma Viljanen (1924–2005) oli Martti Viljasen äiti ja Elina Taalasmaan isoäiti. Kun Elina sai tietää totuuden oikeastaan isästään, hän tutustui Selmaan ja heistä tuli läheisiä. Selma kuoli sydänkohtaukseen. Selma esiintyi sarjassa tuotantokaudella 2005 ja häntä näytteli Heidi Krohn.
[muokkaa] Antero Voima
Antero Voima on poliisina tutkintayksikössä ja työskentelee Tuomo Tervajoen kanssa. Antero on ollut mukana sarjassa tuotantokaudella 2005 ja 2006. Häntä näytteli Kasperi Nordman.
[muokkaa] Ilona Salo
Ilona Salo on sivuhenkilö suomalaisessa tv-sarjassa Salatut elämät. Hahmoa esittää Miia Maaranen. Hahmo on sarjassa Aleksi Salinin naisystävä, joka on esiintynyt sarjassa toukokuussa sekä kesäkuun alussa 2008.
[muokkaa] Kuolleet henkilöt
- Tyyne Puustinen (Tapettiin ennen sarjaa; kuultiin ensi kerran vuonna 1999, ensimmäisessä jaksossa. Hän oli iäkäs entinen näyttelijä, joka kirjoitti päiväkirjaa Pihlajakadun asukkaista.)
- Madeleine "Madde" Ojala (Kuoli hukkuen sarjan ulkopuolella; kuultiin ensi kerran vuonna 2002. Oli Kenin ja Danielin sisko.)
- Mika Paju (Autokolari; 2000. Miia Laitelan entinen poikaystävä. )
- Petra Rinne (Autokolari; 2001 Sairaanhoitaja, joka hoiti pikku-Sofiaa. Rakastui Aleksiin ja sieppasi myöhemmin Sofian.)
- Erik Ekholm (Luuydinsyöpä; 2001 Markus Ekholmin isä, jonka toinen, avioton poika on Aki Nikkinen)
- Miia Laitela (Aivokasvain; 2002 Ismo Laitelan tytär, Kalle Laitelan pikkusisko ja Saku Salinin suuri rakkaus)
- Markus Ekholm (Huumeiden yliannostuksen aiheuttama sydänkohtaus lentokoneessa matkalla Roomaan häämatkalle; 2002. Oli yhdessä mm. Elinan ja Lauran kanssa.)
- Hanna Salin (Nukahti rattiin ja kolaroi rekan kanssa, Maarit Salin sammutti hengityskoneen sairaalassa; 2003. Tuli sarjaan mukaan heti ensimmäisessä jaksossa jolloin oli mennyt naimisiin Jukka Salinin kanssa. Vaihtoi kuitenkin miehen nuorempaan Saliniin eli Aleksiin, jonka kanssa sai lapsen, Sofian)
- Toni Veijalainen (Hukkui tai hukutettiin; 2004 On Niko Vainion isä ja Jenni Vainion entinen miesystävä. Seurusteli myös Camilla Mustavaaran kanssa)
- Martti Viljanen (Sydänkohtaus; 2004 Seppo Taalasmaan hyvä ystävä. Seurusteli aikoinaan Ulla Taalasmaan kanssa ja on tämän tyttären Elinan biologinen isä.)
- Selma Viljanen (Sydänkohtaus; 2005. Elina Taalasmaan mummo. )
- Riku Jääskeläinen (Ajoi Ulla Taalasmaan päälle, joka selvisi, ja kuoli itse aivoverenvuotoon; 2006. Tanja Jääskeläisen poika ja Katri Sievisen entinen poikaystävä. Ossi Puolakka oli Rikun paras ystävä.)
- Yrjö Merilä (Sydänkohtaus; 2006. Ulla Taalasmaan entinen rakas. )
- Annika Sievinen (Löi päänsä vedenalaiseen kiveen ja hukkui; 2007 Sievisten perheen kuopus ja Romeo Aron entinen tyttöystävä. )
- Aaro Vaalanne (Laura Kiviranta ja Paula Sievinen työnsivät alas parvekkeelta; 2007. Lauran entinen psykopaatti miesystävä, joka seurusteli myös Paulan kanssa. Omistaa kaksoisveljen Eeron.)
- Tuuli Rantala (itsemurha; 2008. Tuli Pihlajakadulle hakemaan apua Paulalta.)