Johanna Tuomi
Johanna Inkeri Tuomi (o.s. Keskinen; s. 19. maaliskuuta 1954 Rovaniemi) on suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano. Tuomen ohjelmisto on laaja-alainen ja käsittää niin oopperaa, operettia, gospelia kuin jazzia.
Tuomi suoritti Sibelius-Akatemiassa lauludiplomin ja musiikinopettajan tutkinnon 1986. Hän debytoi Suomen kansallisoopperassa vuonna 1983 ja Akatemian konserttisarjassa vuonna 1989.
Hän lauloi solistitehtävissä Suomen kansallisoopperassa 1980-luvlulla ja on tehnyt myös ooppera- ja operettirooleja maaseutuoopperoissa, mm. Mikkelissä, Vantaalla ja Ilmajoella, sekä Kotkan kaupunginteatterissa Iloisen lesken ja Viktorian Husaarin pääroolit. Hän lauloi Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilussa Papagenan roolin. Hän on laulanut useissa suomalaisten oopperoiden kantaesityksissä, kuten Einojuhani Rautavaaran Vincentissä ja Auringon talossa sekä Jukka Linkolan Elinan nimiroolissa.
Tuomi on tehnyt Yleisradiolle lukuisia liednauhoituksia. Hän on konsertoinut useimpien suomalaisten kaupunginorkestereiden solistina. Seitsemän vuoden Tuomi kiersi Suomea George de Godzinskyn ja Raimo Lintuniemen kanssa yli kolmessasadassa operetti- ja klassisen kotimaisen laulumusiikin konsertissa. Hän on esiintynyt myös Tartossa, Luxemburgissa, Aachenissa, Brysselissä, Pariisissa, Zürichisää ja Milanossa ja laajalti Ruotsissa ja Tanskassa.
Johanna Tuomi on opettanut yksinlaulua Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1994 ja Turun seudun musiikkiopistossa vuodesta 2007. Tuomi esitti MTV3:n sarjassa Salatut elämät Jiri Viitamäen äitiä Armi Viitamäkeä vuosina 2010–2011.
Johanna Tuomi kuului Kirkkonummen kunnanvaltuustoon 2001–2004 ja on ollut Kirkkonummen musiikkiopiston johtokunnan puheenjohtaja sekä nuorisolautakunnan jäsen.
Levytyksiä [muokkaa]
- Arietta Consort -barokkiyhtyeen solistina
- Operettia Lohjan orkesterin solistina yhdessä Raimo Laukan kanssa, johtaa George de Godzinsky ja Hannu Koivula
- Salonkimusiikkilevy yhdessä tangokuningas Mika Pohjosen kanssa. Levyllä soittaa salonkiorkesteri Sonantti
- Merikanto-CD Lasse Riutamaan ja Mikko Niemen kanssa
- Sauli Salmisen lauluja Sauli Tiilikaisen ja Mikko Niemen kanssa
Lähhteet [muokkaa]
- Profiilit: Johanna Tuomi Klassinen.fi
Sivulta puuttuu