Antti Launonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Antti Launonen
Syntymäaika 29. lokakuuta 1980 (ikä 32)
Syntymäpaikka Oulu
Aktiivisena 2005–
Oikea nimi Antti Ville Pentti Launonen
Ammatti Näyttelijä
Merkittävät roolit Tuukka Aaltonen
(Salatut elämät)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Antti Ville Pentti Launonen (s. 29. lokakuuta 1980 Oulu) on oululaissyntyinen, suomalainen näyttelijä. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön koulutusohjelmassa 20022006 ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2006. Hän on näytellyt muun muassa Oulun Kaupunginteatterissa, Mikkelin teatterissa, Q-teatterissa, Oulun Työväen Näyttämöllä ja Oulun Nuorisoteatterissa. Nykyään Launonen näyttelee Kuopion kaupunginteatterissa.

Launonen on ansioitunut näyttelijänä sekä puhe- että musiikkiteatterin puolella. Oulun Teatterinaiset ry. palkitsi Launosen keväällä 2009 merkittävistä ansioista näyttelijänä. Lavatöiden lisäksi hän on esiintynyt useissa tv- ja elokuvatuotannoissa. Launonen esitti miespääosan Olli Ylisen ohjaamassa elokuvassa Korkein oikeus, joka julkaistiin vuonna 2008. Suurelle yleisölle Launonen on tullut tutuksi tv-sarjasta Salatut elämät, jossa hän näytteli Tuukka Aaltosta vuosina 20092010. Lisäksi hän on esittänyt lukuisia pieniä rooleja monissa muissa televisiosarjoissa, kuten esimerkiksi Roba -poliisisarjassa vuonna 2012.

Hänen ajatuksiaan näyttelijäntyöstä voi lukea Ajatus Kirjojen julkaisemasta ja Pamela Tolan koostamasta valokuvakirjasta: Miksi näyttelen?

Sisällysluettelo

Filmografia [muokkaa]

Elokuvat [muokkaa]

Vuosi Elokuva / Lyhytelokuva Rooli
2001 Rölli ja metsänhenki Narri-rölli
Sankarit
2005 Onnen maa Jarkon asiakas
Antautumisen kauneus
Naisen hinta
2006 Bodomin legenda koulupoika Salonen
Pohjaväri
Harve
Mielipide
Diili
2007 Tali-Ihantala 1944 sotamies
Kylmyys
2008 Korkein oikeus Noa
2011 8 Riku

Televisiosarjat [muokkaa]

Vuosi Televisiosarja Rooli
2009–2010 Salatut elämät Tuukka Aaltonen
2012 Roba Jouni Räsänen

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]