Murtovarkaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo rikostyypistä. Murtovarkaus on myös suomalainen elokuva.
Murtovarkaan rikkoma ulko-ovi.

Murtovarkaus tarkoittaa sitä, että joku murtautuu lukittuun tilaan, kuten esimerkiksi asuttuun asuntoon tai muuhun suljettuun tilaan, ja anastaa sieltä irtainta omaisuutta. Toisin sanoen kyseessä on varkaus, jonka yhteydessä tapahtuu murto.[1]

Käsitteenä murto tai murtautuminen tarkoittaa sitä, että tekijä erikseen väkivalloin rikkoo lukon, ikkunan tai jonkin muun esteen päästäkseen oikeudettomasti sisään (toisen hallinnassa olevaan) suljettuun tilaan. Mikäli ovi on lukitsematon tai pääsy tilaan on muuten vapaa, niin luvatonta sisäänmenoa kutsutaan tunkeutumiseksi erotuksena murtautumisesta. Omaan kotiinsa voi myös murtautua, mutta tällöin kyseessä ei ole rikos.

Murtovarkautta ei ole Suomen rikoslaissa erikseen määritelty eikä tällaista rikosnimikettä ole itsenäisesti olemassa. Sen sijaan tekijä tuomitaan olosuhteista ja tarkoitusperistään riippuen eri rikoksista seuraavasti:

Mikäli tarkoituksena on varastaa irtainta omaisuutta, rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Mikäli tarkoituksena on varastaa irtainta omaisuutta, mutta kyseessä ei ole asuttu asunto tai teko ei muuten täytä törkeän varkauden tunnusmerkistöä.
Mikäli tekijällä ei ole omaisuuden anastustarkoitusta vaan hän murtautuu tai tunkeutuu asuntoon esimerkiksi saadakseen yösijan tai häiritäkseen asukkaita.
Murron yhteydessä rikottujen esineiden (lukko, ikkuna tai muuta) vahingoittamisesta, mikäli tekijää ei tuomita vakavammasta rikoksesta ja jos asianomistaja vaatii vahingonteosta rangaistusta. Jos tekijä tuomitaan varkaudesta, häntä ei sen lisäksi tuomita erikseen vahingonteosta. Vahingonteko rikosnimikkeenä tulee kysymykseen esimerkiksi tapauksessa, jossa tekijä murtautuu kaupan tuulikaappiin saadakseen lämpimän yösijan, mutta hänellä ei ole tarkoituksenaan varastaa mitään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nykysuomen sanakirja, osa III (L–N). Helsinki 1966.
  2. Rikoslain 28. luvun 2 § Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi
  3. Rikoslain 28. luvun 1 § Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi
  4. Rikoslain 24. luvun 1 § Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi
  5. Rikoslain 35. luvun 1 § Finlex, Ajantasainen lainsäädäntö, finlex.fi