Peliriippuvuus

Rahapeliriippuvuus (ludomania) on toiminnallinen riippuvuus, jossa ihminen on riippuvainen rahapeleistä (ns. uhkapeleistä).

Rahapeliriippuvuuden olennainen piirre on toistuva ja pakonomainen rahapelaaminen, joka jatkuu ja lisääntyy, vaikka ihminen haluaisi päästä pelaamisestaan eroon. Ongelma johtaa lähes aina taloudellisiin ja ajankäytöllisiin ongelmiin, joista seuraa usein myös muita sosiaalisia ja psyykkisiä oireita.

Tarkkoja rajoja ongelmattoman rahapelaamisen, riskipelaamisen, ongelmapelaamisen ja peliriippuvuuden välille on vaikeaa määritellä, sillä pelaamisen määrä rahallisesti ja ajallisesti sekä tästä aiheutuneet muut seuraukset on aina suhteutettava yksilön tilanteeseen [1].

Toiminnallisten riippuvuuksien yhteisiä piirteitä ovat häiriöt motivaation, tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen hillitsemisen alueilla [2].

Esiintyvyys Suomessa ja muualla

Vuoden 2011 väestökyselyn [3] perusteella rahapeliongelmasta kärsii noin 2,7 prosenttia (110 000 henkilöä) suomalaisesta aikuisväestöstä. Rahapeliriippuvuus, joka on rahapeliongelman äärimmäinen muoto, koskettaa suurin piirtein joka kolmatta ongelmapelaajaa (n 1% väestöstä).

Muissa Pohjoismaissa rahapeliriippuvuuden esiintyvyys vaihtelee Tanskan 0,3 %:sta Ruotsin 1,2 %:iin [4]. Euroopassa peliongelmasta kärsivien määrä vaihtelee maittain 0,5:n ja 3,0:n % välillä, USA:ssa ongelmapelaajien määrä oli vuonna 2008 2,3 %.

Rahapeliriippuvuuden kehittyminen, riskitekijät ja muut oireet

Rahapeliongelman ja peliriippuvuuden syntymekanismi on yksilöllinen: osalle ongelma alkaa viattomasta viihdepelaamisesta ja aiheuttaa näin myös muita ongelmia, osalle taas elämyksellinen uhkapelaaminen tarjoaa pakokeinon jo olemassa olevista ongelmista ja on täten yksi lisä ongelmien kirjoon. Yhtä ainoaa yleisesti hyväksyttyä kokoavaa teoriaa pelaamishäiriön etiologiasta ei ole olemassa. [5]

Kansainväliset ja kotimaiset tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että peliriippuvuuden syntyyn vaikuttaa ympäristötekijöiden ohella perinnöllinen perinnöllinen alttius ja häiriöt aivojen välittäjäainetoiminnoissa. [6]

Rahapeliongelman kehittymiseen vaikuttavat tekijät

Ongelman kehittymiseen vaikuttavat tekijät voidaan eritellä viiteen luokkaan: sosiokulttuurisiin tekijöihin, neurobiologisiin tekijöihin, psykologisiin tekijöihin, oppimistekijöihin ja kognitiivisiin tekijöihin. [7]

Sosiokulttuurisiin tekijöihin kuuluu pelaamisen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, joka on yhteydessä rahapelien tarjontaan ja sitä kautta myös rahapelaamisen määrään. Mitä enemmän yhteiskunnassa pelataan, sitä enemmän esiintyy myös ongelmallista pelaamista.

Neurobiologisilla tekijöillä on osoitettu olevan vaikutusta rahapeliongelman kehittymiseen: dopamiinin aineenvaihdunta aivojen mielihyväkeskuksessa on havaittu keskeiseksi altistajaksi toiminnallisissa riippuvuushäiriöissä.[8]

Myös psykologisilla tekijöillä on tärkeä vaikutus rahapeliongelman synnyssä. Suurin osa peliriippuvaisten hoitomuodoista perustuu psykologien kehittämiin menetelmiin, kuten psykodynaamisiin terapioihin, kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin ja motivoivaan haastatteluun.

Oppimisteorioiden mukaan pelaamisessa on kyse mallioppimisesta, positiivisesta ja negatiivisesta vahvistamisesta, tunteista ja tunnesäätelystä sekä jännityksestä.

Kognitiivisiin tekijöihin kuuluvat mm. rahapelaamiseen liittyvät kognitiiviset vääristymät (kts. 3.3) sekä impulsiivinen persoonallisuus. Myös perinnöllisillä alttiuksilla on tutkimusten mukaan nähty olevan vaikutusta.

Näiden lisäksi peliongelmalle altistavat monenlaiset yksilölliset riskitekijät [9], kuten esim. elämänhistoria, pelihistoriaan liittyvä suuri yksittäinen voittokerta, taloudelliset ongelmat, oman rahapelikulutuksen seuraamattomuus, elämänkriisit tai menetykset, yksinäisyys, elämän kokeminen merkityksettömäksi, mielekkään tekemisen puute ja traumaattiset kokemukset elämässä. Varhain aloitettu rahapelaaminen on eräs suurin yksittäinen riskitekijä myöhemmälle ongelmapelaamiselle.

Ongelmapelaajan samanaikaisoireet

Ongelmalliseen rahapelaamiseen liittyy usein myös muita samanaikaisongelmia: velkaantumis-, ihmissuhde- ja työpaikkaongelmia, minäkuvan muuttumista sekä erilaisia päihde- ja mielenterveysongelmia. Myös stressi, hermostuneisuus, ahdistus ja masennus ovat ongelmapelaajalle melko tyypillisiä. Ongelmapelaajilla esiintyy myös keskivertoa enemmän persoonallisuus-, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöitä sekä itsemurha-alttiutta. [10] [11] Rahapeliriippuvaisilla on havaittu tavanomaista useammin myös muita impulssikontrollin häiriöitä, kuten ostovimmaa ja pakonomaista seksuaalikäyttäytymistä [12].

Kognitiiviset vääristymät

Peliriippuvaisilla on havaittu olevan rahapelitapahtuman virheellistä tulkintaa, kognitiivisia vääristymiä, enemmän kuin ongelmattomilla pelaajilla [13]

Yleisimpiin rahapeliongelmaan liittyviin kognitiivisiin vääristymiin kuuluvat väärät käsitykset sattumasta ja todennäköisyyksistä, eli toisin sanoen pelivoittojen mahdollisuus yliarvioidaan. Samoin myös omien vaikutusmahdollisuuksien ja omien taitojen osuus on tapana yliarvioida.

Myös rahapelaamiseen liittyvät rituaalit (esim. pelikoneen näppäinten painaminen tietyssä järjestyksessä), rukoukset, taikakalut, onnenpaikat ja onnennumerot, jotka pelaaja yhdistää aiempiin voittotapahtumiin, ovat kognitiivisia vääristymiä. [14] Yleinen virhepäätelmä on niin sanottu pelaajan harha, jossa rahapelaaja uskoo, että edellisestä täysin sattumanvaraisesta tapahtumasta voitaisiin päätellä, miten seuraava sattumanvarainen tapahtuma tulee päättymään (esim. kolikon heitto tai ruletin pyöräytys). Tämä virhepäätelmä voi johtaa helposti panosten korottamiseen, sillä rahapelaaja kuvittelee a.) voittoputken jatkuvan tai b.) tappioputken katkeavan.

On myös havaittu, että osalla eri rahapelejä pelaavista korostuu hieman erilaiset virheelliset ajatukset ja uskomukset, vaikka monet peliongelmaiset pelaavat useita pelityyppejä: taitoelementin sisältäviä pelejä (urheiluvedonlyönti, pokeri, raviurheilu)pääasiallisesti pelaavilla (peliongelmaisilla ja ongelmattomilla) on enemmän virheellisiä uskomuksia juuri liittyen heidän taitoihinsa ja sitä kautta omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa voittaa rahaa ja sattumapelejä (keno, ruletti, arvat) pelaavilla korostuu enemmän muut(mm. onneen, taikauskoon ja todennäköisyyksiin liittyvät) kognitiiviset vääristymät [15].

Rahapeliongelman mittaaminen

Suomessa käytetään tällä hetkellä neljää mittaria rahapeliongelman tunnistamiseen. Nämä mittarit ovat kahden kysymyksen Lie/Bet, uusimpana käyttöön otettu BBGS sekä näitä kahta mittavammat SOGS ja PGSI. [16]

Rahapeliongelman ja -riippuvuuden väestötason mittaaminen

Väestötutkimusten lisäksi South Oaks Gambling Screen (SOGS)-mittaria käytetään myös kliinisessä työssä diagnostisointiin. SOGS sekä sen pohjalta kehitetty SOGS-R pohjautuvat DSM-luokituksen eri vaiheisiin. SOGS on käytetyin rahapeliriippuvuuden tunnistamismenetelmä eri puolella maailmaa [17] SOGS-R on laajempi kuin SOGS siten, että sen perusteella saadaan selville sekä nykyiset että mahdolliset aikaisemmat rahapeliongelmat.

PGSI (Problem Gambling Severity Index) on kehitetty vastapainoksi SOGS ja DSM-IV kriteereille tavoitteena paremmin mitata väestötason rahapeliongelmia ja myös tunnistaa paremmin rahapeliongelman eri asteita.

Seulontatyökalut

Seulontatyökalut on kehitetty terveydenhoidon henkilökunnan käyttöön. Niiden tehtävänä on nopeasti ja lyhyesti selvittää, kärsiikö heille hakeutunut asiakas mahdollisesti myös peliongelmasta.

BBGS on lyhytseula rahapeliongelman tunnistamiseen. Se mittaa rahapeliongelmaa viimeisen vuoden aikana vieroitusoireiden, valehtelun ja taloudellisten ongelmien näkökulmista. Lie/Betin tavoitteena on erotella ongelmapelaajat niistä, joille pelaamisesta ei aiheudu ongelmaa. Kysymykset mittaavat peliongelmaan liittyvää salailua ja rahankäyttöä. Lie/bet on DSM V –kriteerien perusteella rakennettu lyhytseula, joka sisältää kaksi kysymystä: myöntävä vastaus vähintään toiseen merkitsee, että asiakkaalla saattaa olla peliongelma. Tällöin asiaa on selvitettävä tarkemmin ja arvioitava asiakkaan tarvitsemien palvelujen tarve.

Rahaeliriippuvuuden lääketieteellinen diagnosointi

Euroopassa on ensisijaisesti käytössä Maailman terveysjärjestön International Statistical Classification of Diseases -tautiluokitus (ICD-10), jossa psykiatrinen pelaamishäiriö luokitellaan käytös- ja hillitsemishäiriöihin kuuluvaksi pelihimoksi (luokka F63.0). Pelihimo-diagnoosin kriteereitä ovat tämän tautiluokitusjärjestelmän mukaan mm. seuraavat: pelaamisjaksoja on vähintään kaksi vuodessa, pelaaminen jatkuu haitoista riippumatta, henkilöllä on voimakkaasta tarpeesta johtuva kyvyttömyys lopettaa pelaamista ja pelaamiseen ja peliympäristöön liittyvät mielikuvat hallitsevat henkilön ajattelua.

American Psychiatric Associationin luoma DSM on toinen kansainvälisesti käytössä oleva tautiluokitusjärjestelmä. Patologinen pelaaminen kuuluu psykososiaalisten ongelmien (IV) luokkaan. Pelaaminen on tämän tautiluokitusjärjestelmän mukaan patologista, mikäli siihen liittyy vähintään viisi seuraavista [18]:

1. voimakas kiinnostus uhkapeliin,
2. toistuva pelaaminen aiottua suuremmilla panoksilla,
3. epäonnistuneita yrityksiä kontrolloida uhkapelaamista,
4. pelaamisen vähentämiseen tai lopettamiseen liittyvä ärtyisyys,
5. henkilö pelaa paetakseen ongelmiaan tai kohentaakseen mielialaansa,
6. tappiota seuraavat pikaiset ”tasoitusyritykset”,
7. valehtelu häviöiden suuruuden salaamiseksi,
8. rikokseen turvautuminen pelaamisen rahoittamiseksi,
9. tärkeiden ihmissuhteiden, työpaikan tai mahdollisuuksien vaarantaminen tai menettäminen pelaamisen takia,
10. muihin tukeutuminen pelaamisen aiheuttamasta ahdingosta selviytymiseksi

Rahapeliriippuvuudesta toipuminen ja hoitojärjestelmä

Vuonna 2011 Australiassa julkaistiin ensimmäinen laaja tutkimukseen perustuva suositus [19] rahapeliriippuvuuden seulontaa, arviointia ja hoitoa varten. Suosituksen mukaisesti lyhytkestoinen terapeutin ohjaama kognitiivis-behavioraalinen terapia ja sen rinnalla tarvittaessa tarjottava lääkehoito sekä motivoiva haastattelu ovat tämänhetkisen tutkimustiedon valossa tehokkaimmat lähestymistavat rahapeliriippuvuuden hoidossa.

Rahapeliriippuvuuden hoidossa avainasemassa ovat sairauden varhainen toteaminen ja hoitoon ohjaus. Kansainvälisesti sovelletaan kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (KBT) perustuvia lähestymistapoja. KBT on tutkimusnäytön perusteella rahapeliriippuvuuden lupaavin hoitomuoto. Myös lääkeaineita on kokeiltu: keskushermoston mielihyväjärjestelmään vaikuttavat opiaatinsalpaajat näyttävät vähentävän erityisesti voimakasta rahapelihimoa. Ne toimivat sitä paremmin, mitä vaikeammasta rahapeliriippuvuudesta on kyse [20].

Koska syitä rahapeliongelman synnylle on monia ja ongelman vaikeusaste vaihtelee, myös mahdollisia toipumispolkuja ongelmasta eroon pääsemiseksi on lukematon määrä. Monet toipuvat myös ilman apua.

Peliongelmaa hoidettaessa alkukartoitus on tärkeää, sillä asiakkailla on usein muitakin mielenterveyteen, taloudelliseen selviytymiseen tai riippuvuuksiin liittyviä ongelmia. Ongelman moniulotteisuus asettaa haasteita hoidolle.

Hoidon hakua ehkäisevät asiat

Monet henkilökohtaiset syyt, kuten häpeä ja pelko leimautumisesta sekä maantieteelliset etäisyydet estävät rahapeliongelmaisia hakemasta apua: muutamien tutkimusten mukaan [21] vain 7-12 % peliriippuvaisista oli etsinyt apua rahapeliongelmaansa. Myös se, että perinteisiä terapia- ja tukimuotoja rahapeliriippuvuuden hoitoon ei ole Suomessa kaikkialla tarjolla, hoitojonot ovat paikoin pitkiä ja rahapeliongelman tuntevista terapeuteista on puutetta, aiheuttaa ongelmia ja usein viivästyttää ihmisten hoitoon hakeutumisesta tarpeettomasti.

Hoitojärjestelmä Suomessa

Suomessa ei ole rahapeliongelmien hoitoon kehitettyä erityistä hoitojärjestelmää. Rahapeliongelmaa hoidetaan Suomessa sekä päihde- että mielenterveyspalveluissa. Ongelman vuoksi voi hakeutua hoitoon A-klinikoille, mielenterveystoimistoihin, kriisikeskuksiin, sosiaalitoimistoihin, terveyskeskuksiin, seurakuntien diakoniatyöntekijöille, psykiatrian poliklinikoille, laitoshoitoon ja vertaisryhmiin. Pääsääntöisesti avohoito julkisella sektorilla on tapahtunut A-klinikoilla.

Useissa kaupungeissa kokoontuu myös GA-ryhmiä (Gamblers Anonymous) ja muita vertaistukea tarjoavia ryhmiä. Vuonna 2010 aloitti pääkaupunkiseudulla valtakunnallisia ja alueellisia palveluita peliriippuvaisille, ongelmapelaajille sekä heidän läheisilleen tarjoava Peliklinikka. Erilaiset sosiaalialan järjestöt ovat myös kunnostautuneet palveluiden kehittäjinä.

Peliongelman hoitoon on kehitetty myös virtuaalisia tukipalveluita (neuvonta, seulontatyökalut ja testit, oma-apu, virtuaaliset vertaistukiryhmät ja virtuaaliterapia), joita Suomessa tarjoaa Peluuri-palvelukokonaisuus.

Rahapelijärjestelmä ja pelihaittojen ehkäisy

Suomalaista rahapelitoimintaa säätelee arpajaislaki [22], jonka mukaan kaikki rahapelitoiminta on Suomessa myönnetty kolmelle toimijalle: Veikkauksella on yksinoikeus vedonlyöntipeleihin, Raha-automaattiyhdistyksellä rahapeliautomaatteihin ja kasinopeleihin sekä Finn-totolla ravipeleihin.

Monopolin oikeutus on rahapelihaittojen ehkäisy, rikollisuuden ehkäiseminen ja rahapelituottojen käyttö yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Haittoja pyritään ehkäisemään vastuullisella pelitoiminnalla, johon kuuluvat pelaamisen ikärajavalvonta, rahapeliongelmaisista huolehtiminen ja markkinointirajoitusten noudattaminen.

Rahapelaamiseen liittyvien sosiaalisten haittojen ja ongelmapelaamisen ehkäisy on kokonaisuus, joka muodostuu joukosta toisiaan täydentäviä toimia:

• pelipolitiikka
• rahapelaamiseen ja sosiaaliseen ympäristöön vaikuttaminen
• peliriippuvuuden syntyyn vaikuttaviin yksilöllisiin riskitekijöihin vaikuttaminen
• suojaavien tekijöiden vahvistaminen

Monopoli on saanut osakseen myös monenlaista vastuullisuuteen liittyvää kritiikkiä. Esimerkiksi ongelmia aiheuttavien rahapeliautomaattien määrää ja sijoittelua on kritisoitu, samoin rahapeliyhtiöiden runsasta mainontaa [23] [24] ja lisäksi alaikäisten pelaamisen valvonnan on nähty ontuvan [25],

Turun kauppakorkeakoulun hiljattain julkaiseman tutkimuksen [26] mukaan monopoli ei kykene ehkäisemään ongelmapelaamista lisenssimarkkinoita merkittävästi tehokkaammin. Tutkimuksen ovat rahoittaneet kansainväliset rahapeliyhtiöt, joiden motiivina on purkaa Suomen monopolijärjestelmä. Tutkimuksen luotettavuutta on tästä syystä vaikeaa arvioida.

Lähteet

• 1[27]
• 2[28]
• 3[29]
• 4[30]
• 5[31]
• 6[32]
• 7[33]
• 8[34]
• 9[35]
• 10[36]
• 11[37]
• 12[38]
• 13[39]
• 14[40]
• 15[41]
• 16[42]
• 17[43]
• 18[44]
• 19[45]
• 20[46]
• 21[47]
• 22[48]
• 23[49]
• 24[50]
• 25[51]
• 26[52]

Kirjallisuutta

• Dostojevski, Fjodor: Pelurit. Helsinki: Otava, 2009 (ensipainos 1867).

• Poutiainen, Anneli: Rulettipäiväkirja. Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-58-2.

• Turja T, Halme J, Mervola M, Järvinen-Tassopoulos J, Ronkainen J-E.: Suomalaisten rahapelaaminen 2011. (Tilastoraportti, 2. tarkistettu painos No. 14).Julkaisupaikka Helsinki. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2012.

Aiheesta muualla

• Peliklinikka: palveluita peliongelmaisille, läheisille ja ammattilaisille
• THL:n Rahapelihaitat-sivusto: tietoa peliongelmasta, sen hoidosta ja tutkimuksesta
• Peluuri: virtuaalitukipalveluita sisältävä palvelukokonaisuus
• Päihdelinkki: keskustelufoorumeita & oma-aputestejä
• Pelirajat'on: vertaistukiryhmiä & vertaisohjaajakoulutusta
• EHYT ry:n Pelitaito-projekti: pääasiassa nuorten konsoli- ja rahapelaamiseen keskittyvä projekti
• Irti Taakoista yhdistyksen peliriippuvuussivusto
• Nimettömät pelurit -vertaistukiryhmät
• Pelihimo Lääkärikirja Duodecim, terveyskirjasto.fi