Esko Kovero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Esko Kovero
Esko Kovero Ismo Laitelana Salatuissa elämissä.
Esko Kovero Ismo Laitelana Salatuissa elämissä.
Syntymäaika 18. helmikuuta 1958 (ikä 53)
Syntymäpaikka Suomen lippu Kuusjärvi, Suomi
Ammatti Näyttelijä
Merkittävät roolit Ismo Laitela
(Salatut elämät)
Juho Pernaa
(Talvisota)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Esko Kovero (s. 18. helmikuuta 1958 Kuusjärvi) on suomalainen näyttelijä.

Kovero tunnetaan Ismo Laitelan roolista MTV3-kanavan draamasarjassa Salatut elämät, jossa hän on näytellyt sarjan alusta, vuodesta 1999 lähtien. Hän on esiintynyt myös muutamissa elokuvissa. Ennen ryhtymistään vapaaksi näyttelijäksi hän työskenteli Vaasan kaupunginteatterissa (1983–1985), Turun kaupunginteatterissa (1985–1993) ja Tampereen Työväen Teatterissa (1993–1997).[1]

Kovero on esiintynyt myös televisiomainoksissa, kuten 1990-luvulla Telen NMT-mainoksessa Mökki.[2] Vuonna 2008 hän vieraili metalliyhtye Diablon Icaros-albumilla, jolla hän lukee merisään kappaleessa ”Into the Sea”.[3]

Kovero on valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1983. Lisäksi hänellä on sähkö- ja instrumenttiasentajan ammattitutkinnot.[1] Hän on ortodoksisen kirkon jäsen. Esko Kovero asuu Tampereen Pispalassa.[4]

[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Televisiosarjat

Vuosi Sarja Rooli
1996 Elämän suola Markku Pohjonen
Metsolat alikersantti Wellu
1999 Trasselirakastaja Niilo Jussila
1999– Salatut elämät Ismo Laitela

[muokkaa] Elokuvat

Vuosi Elokuva Rooli
1981 Kiljusen herrasväki poliisi
1983 Sadetanssi tyyppi
1986 Enkelipeli Markku Koistinen
1989 Talvisota lääkintäalikersantti Juho "Jussi" Pernaa
2000 Pako punaisten päämajasta Eino Haapalainen

[muokkaa] Dubbaukset

Vuosi Elokuva Rooli
2000 102 dalmatialaista tarkastaja Armstrong

[muokkaa] Lähteet

  1. a b Esko Kovero Tampereen freelancer-näyttelijät. Viitattu 26.11.2008.
  2. Kaikkien aikojen parhaat sekunnit MTV3 anytime. Viitattu 15.9.2008.
  3. Jotakin uutta, jotakin vanhaa Diablo. Viitattu 14.5.2008.
  4. Hannikainen, Sari: ”En häpeä Salkkareita”. Iltalehti, 7.11.2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä