Pontikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alkeellinen keittoväline sisätiloissa

Pontikka on tavallisesti viljasta tai sokerista käyttämällä ja tislaamalla valmistettua kotitekoista viinaa.[1] Prosessia on perinteisesti kutsuttu viinan polttamiseksi. Viime vuosina on myös pienteollisesti valmistettua viinaa myyty Suomessa pontikan nimellä. Kotipolttoisen viinan valmistustaito levisi Suomessa 1500-luvulta lähtien. Etenkin vanhoina aikoina pontikka tehtiin viljasta tai perunasta. Valtiovallan ajoittaiset yritykset rajoittaa sen valmistamista kohtasivat runsaasti vastarintaa.

Sana pontikka tulee mahdollisesti ruotsinkielisestä sanasta pontak, joka 1700-luvulla tarkoitti ranskalaista pontaque-nimistä bordeaux-viiniä[2]. Toisten lähteiden[3] mukaan ranskalainen alkujuuri olisi Pontacq tai Pontet-Canet, mikä on sikäli uskottavaa, että ensiksi mainitun niminen kylä sijaitsee Ranskan Pyreneillä Lamarque-Pontacqin kunnassa ja toinen on arvostettu punaviinitila Pauillacin kunnassa Bordeaux'n alueella. Pontacq ei kylläkään ole erityisen tunnettu viinistään, mutta sen mainitaan olleen keltaista ja makeaa. Pontaque -nimistä viiniä ei nykyään tunneta, mutta se mainitaan ainakin Carl von Linnén kirjeenvaihdossa[4].

Jos Ruotsin vallan aikaisia kotipolttokieltoja ei lasketa, pontikan kotipolttoinen valmistaminen on ollut Suomessa laitonta vuodesta 1866 lähtien.lähde? Tämän jälkeenkin pontikkaa, eli ”kotipolttoista”, on usein poltettu salaa. Vuodesta 1995 Suomessa Alkossa myyty ”pontikka” ei sanan varsinaisessa mielessä ole pontikkaa, koska se ei ole kotipolttoista.

Ilta-Sanomat raportoi 26. heinäkuuta 2011, että pontikan keitto on Suomessa nykyään lähes tyrehtynyt, ja sitä harjoitetaan nykyään enää lähinnä harrastusmielessä. Syynä tähän esitetään toisaalta maaseudun rakennemuutos, toisaalta laillisen alkoholin saatavuuden helppous ja hintataso ja toisaalta yleinen elintason nousu. Pontikan valmistusta ei enää pidetä alkoholipoliittisena ongelmana.

Pontikan valmistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”Moonshinen” eli laittoman kotipolttoisen viinan keittopaikka Kentuckyssä Yhdysvalloissa vuonna 1911.

Viinan tislaus perustuu pääosin siihen, että etanolin kiehumispiste (78,4 °C) on selvästi alhaisempi kuin veden (100 °C). Tällöin tislaamalla voidaan erottaa lähes puhdasta alkoholia jopa yksinkertaisin välinein.

Pontikan perusraaka-aineena käytetään perinteisesti viljasta valmistettuja maltaita, mutta myös peruna, marjat ja jopa jäkälät kelpaavat. Pontikkaa valmistettaessa tehdään ensin mäski, eli veden, hiivan, sokerin ja maltaiden seos, jonka annetaan käydä. Käymisen tuloksena sokerista (C6H12O6) tulee reaktiotuotteina etanolia (C2H5OH) ja hiilidioksidia (CO2). Käymisprosessin jälkeen mäskistä erotetaan tislaamalla alkoholia, jota edelleen tislaamalla tisle väkevöityy, toisin sanoen sen alkoholipitoisuus kasvaa. Niin sanotun kolmesti kirkastetun eli kolme kertaa tislatun pontikan alkoholipitoisuus voi olla jopa 96 til-%. Tätä korkeammaksi alkoholipitoisuutta ei saada perinteisillä tislausmenetelmillä, sillä tässä suhteessa etanoli muodostaa veden kanssa atseotrooppisen seoksen.

Pontikan valmistamisen vaaroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miedon alkoholijuoman (≤22%) valmistaminen käymisteitse on tietyissä tapauksissa laillista omaan käyttöön (esimerkiksi viinin valmistus)[5], mutta siitä ei saa tislata alkoholia ilman erityistä lupaa. Pontikan keitto kotioloissa voi olla terveydelle vaarallista ilman asianmukaisia laitteita ja osaamista. Paitsi että viinan tislaaminen on laitonta toimintaa, asiantuntemattomalle on vaarana käymisprosessissa spontaanisti muodostuneen metanolin rikastuminen lopputuotteeseen; koska metanolin kiehumispiste on 65 °C, se tislautuu alkuvaiheessa etanolia suuremmassa suhteessa. Metanoli on myrkyllistä ja voi pieninä määrinä juotuna sokeuttaa, runsaammin nautittuna tappaa. Perinteisesti ensimmäiset tisleet on heitetty pois juuri metanolipitoisuuden takia. Lisäksi valmistuksessa on olemassa useita onnettomuusriskejä jotka tulisi ottaa huomioon, kuten esimerkiksi tulipalo- ja räjähdysriski sekä vesivahingon mahdollisuus.

Pontikkamerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pullo Kiteen kirkas -pontikkaa
  • Kiteen kirkas
  • Juurikan tähkä

Suomalaisina pontikkapitäjinä muistetaan erityisesti Kitee (edellä mainitut merkit), sekä Haapavesi, Kinnula, Pihtipudas ja Vöyri.[6]

Tunnetun seuramatkailun kehittäjän Kalevi Keihäsen omistaman matkatoimiston Keihäsmatkat Oy:n 1960- ja 1970-luvuilla järjestämillä matkoilla myydyn "Kihniön kipakka" -nimisen alkoholijuoman kerrottiin olevan kihniöläistä pontikkaa. Todellisuudessa kyseessä oli Mallorcalla Espanjassa valmistettu vodkan tapainen juoma.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. http://www.turunsanomat.fi/extra/?ts=1,3:1010:0:0,4:10:0:1:2001-07-21,104:10:77036,1:0:0:0:0:0:
  3. Toivo Pöysä, Götha ja Reima Rannikko; Pontikka: viisi vuosisataa suomalaista paloviinaperinnettä; Otava 1982; ISBN 951-1-07051-7, 9789511070511
  4. Bref och skrifvelser af och till Carl von Linné (1912), Fries, Theodor Magnus ja Hulth, J. M., Aktiebolaget Ljus, Tukholma 1912
  5. Asetus 22.12.1994/1344 §5 Finlex
  6. Repo, Pauli: Pontikka, kotipoltto ja paloviinan luvallinen valmistus (Paikallishistoriaa) Juukaseura. Viitattu 30.9.2009.
  7. Auvo Kostiainen ja Katariina Korpela (toim.): Mikä maa – mikä valuutta?: matkakirja turismin historiaan, s. 182. Turku: Turun yliopisto, 1995.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pöysä, Toivo & Rannikko, Götha & Rannikko, Reima: Pontikka: Viisi vuosisataa suomalaista paloviinaperinnettä. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-07051-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]