Scuderia Ferrari

Ferrari
Koko nimi	Scuderia Ferrari
Päämaja	Maranello
Tallipäällikkö	Stefano Domenicali
Tekninen johtaja	Pat Fry
Kilpakuljettajat	3. Fernando Alonso 4. Felipe Massa
Testikuljettajat	Pedro de la Rosa, Marc Gene, Davide Rigon
Runko	Ferrari F138
Moottori	Ferrari 056
Renkaat	P Pirelli
Ensimmäinen kilpailu	Monacon Grand Prix 1950
Kilpailuja	856 (854 starttia)
Valmistajien maailmanmestaruuksia	16 (1961, 1964, 1975, 1976, 1977, 1979, 1982, 1983, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007, 2008)
Kuljettajien maailmanmestaruuksia	15 (1952, 1953, 1956, 1958, 1961, 1964, 1975, 1977, 1979, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2007)
Voittoja	220
Paalupaikkoja	207
Nopeimpia kierroksia	227
Sijoitus kaudella 2013	2. (73 p.)

Scuderia Ferrari on Ferrarin kilpailujaos. Se on nykyisistä F1-talleista vanhin ja menestynein. Ferrari on myös ainoa talli, joka on ollut mukana jokaisella Formula 1 -kaudella. Ensimmäinen F1-kilpailu Ferrarilla ajettiin vuonna 1950.

Historia

Alkujaan Scuderia Ferrari oli nimi Alfa Romeon kilpailutallille, jota johti Enzo Ferrari (v. 1929–38).

Ferrari on ollut mukana Formula 1:ssä ensimmäisestä MM-kaudesta alkaen. Ensimmäisenä vuonna se ei voinut mitään Alfa Romeon mahdille, joka voitti kaikki kisat joihin se osallistui Giuseppe Farinan ja Juan Manuel Fangion johdolla. Nuori Alberto Ascari onnistui kuitenkin Ferrarillaan pääsemään silloin tällöin hyville sijoille, ja 11 pisteen ansiosta hän pääsi yhteispisteissä viidenneksi heti kolmen Alfa Romeon (Farina, Fangio ja Luigi Fagioli) sekä Talbot-Lago -kuljettaja Louis Rosierin taakse.

1950-luku

Nousu huipulle

Vuonna 1951 Scuderia Ferrari alkoi päästä askeleen lähemmäksi menestystä, kun José Froilán González toi Ferrarille sen historian ensimmäisen voiton Britannian GP:stä 1951. Ascari täydensi Ferrarin menestystä voittamalla seuraavat kilpailut, eli Saksan ja Italian GP:t samana vuonna. Alfa Romeo kuitenkin voitti kyseisen vuoden mestaruuden; tällä kertaa Fangion avulla, ja kun sillä ei ollut uusiin sääntöihin sopivaa autoa, se vetäytyi Formula 1:stä lähes 30 vuodeksi.

Alfa Romeon päätös vetäytyä oli ehkä hyvä, sillä seuraavana vuonna ajettiin kulujen säästämiseksi Formula 2 -autoilla ja Ferrari oli ainoa talli, joka oli rakentanut auton alusta asti uusien sääntöjen mukaisesti. Enzo Ferrarin suunnittelema Ferrari 500 oli ylivoimainen, sillä Piero Taruffi ja Ascari voittivat kauden kahdeksasta kilpailusta seitsemän, eli kaikki kilpailut mihin he osallistuivat, poikkeuksena Indianapolis 500, johon osallistui melko lailla vain yhdysvaltalaisia. Taruffi voitti yhden, Ascari kuusi kilpailua ja keräsi 36 MM-pistettä voittaen mestaruuden. Toisiksi tuli myös Ferrarin Farina, joka keräsi 24 pistettä. Taruffi oli kolmas 22 pisteellä.

Seuraavana vuonna ylivoima jatkui ja Ascari hallitsi sarjaa alusta asti. Kauden aikana Ascari voitti myös uskomattomat yhdeksän GP:tä peräkkäin. Voittoputki alkoi 22. kesäkuuta 1952 Belgian GP:stä ja kesti 365 päivän ajan (+ kaksi viikkoa) samaan kisaan asti, kunnes seuraavassa kisassa 5. heinäkuuta 1953 järjestetyssä Ranskan GP:ssä, jonka voittajaksi nousi Mike Hawthorn.

Fangion ja Hawthornin aikakausi

50-luvun puolta väliä hallitsi Juan Manuel Fangio. Hän oli voittanut mestaruuden 1951 ja 1954–55, joten Ferrari halusi hänet leiriinsä. Kyseinen kausi 1956 oli Fangiolle hankala, sillä tämä nousi kunnolla taistelemaan mestaruudesta vasta voitettuaan Britannian ja Saksan GP:t, jotka olivat kauden loppupuolella. Kauden päätöskisassa Italian GP:ssä Fangion matka päättyi jo varhain kisassa, mutta hänen tallikaverinsa Peter Collins lahjoitti autonsa hänelle, mikä oli vielä 50-luvulla sallittua. Fangio ajoi kisassa toiseksi, ja koska pisteet sääntöjen mukaan jaettiin, saivat Collins ja Fangio molemmat kolme pistettä normaalin kuuden sijaan ja Fangio oli maailmanmestari. Erikoista sinänsä oli se, että ellei Collins olisi antanut autoaan Fangiolle, olisi hän itse ollut mestari.^lähde?

Kun Fangio siirtyi 1957 Maseratille, missä hän voitti viidennen maailmanmestaruutensa, tarvittiin Ferrarille uusi sankari. Tämän ymmärsi parhaiten brittiläinen Mike Hawthorn. Kaudella 1958 Hawthorn vei mestaruuden yhden pisteen erolla toiseen brittiläiseen, Vanwallilla ajaneeseen Stirling Mossiin (joka oli jo neljännen kerran peräkkäin MM-sarjassa toinen), vaikka Moss voitti neljä kilpailua Hawthornin yhtä vastaan. Mossin talli Vanwall oli kuitenkin eniten pisteitä kerännyt talli. Moss ei koskaan voittanut F1-sarjan maailmanmestaruutta elämänsä aikana.

1960-luku

1959–60 Cooper ja Jack Brabham hallitsivat F1-sarjaa, mutta kun 1961 voimaan tulleet uudet säännöt määräsivät moottorien enimmäistilavuudeksi 1500 kuutiosenttiä, oli Ferrari jälleen ainoa, jolla oli vastaus valmiina. Näin saksalainen Wolfgang von Trips ja amerikkalainen Phil Hill ajoivat kuin omassa sarjassaan. Ratkaisu tapahtui dramaattisesti Hillin hyväksi Tripsien saatua surmansa Italian GP:ssä (Pääartikkeli Italian Grand Prix 1961) kauden toiseksi viimeisessä GP:ssä. Hill voitti mestaruuden yhdellä pisteellä ennen von Tripsiä.

Seuraavaa menestystä saatiin odottaa vuoteen 1964 asti, jolloin brittiläinen John Surtees ajoi maailmanmestariksi vain yhden pisteen enemmän keränneenä kuin maamiehensä Graham Hill. Surteesista tuli samalla historian ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa henkilö, joka on onnistunut voittamaan maailmanmestaruuden sekä autoilla että moottoripyörillä (Surtees voitti 1950-luvulla yhteensä kaikkiaan seitsemän ratamoottoripyöräilyn kuljettajien maailmanmestaruutta 500- ja 350-kuutioisissa).

Kun nuori Chris Amon tuli Ferrarille 1967, Ferrarin kurssi kääntyi alamäkeen. 1967 Lorenzo Bandini kuoli onnettomuudessa Monacossa. Erityisesti auton epäluotettavuus oli ongelmana, ja talli voitti vuosien 1967–1969 aikana vain yhden osakilpailun, jonka vei Jacky Ickx. Vaikka Amon ei koskaan voittanut Ferrarilla (eikä edes koko urallaan) F1-osakilpailua, oli hän tallinsa "lama-aikana" ehdoton ykköskuljettaja. Amon oli monessa kilpailussa monta kertaa aivan ylivoimaisessa johdossa, mutta tekninen vika pilasi haaveet voitosta lähes joka kerta. Kaudella 1968 hän ottikin kolmessa perättäisessä kilpailussa paalupaikan, mutta joka kerta kilpailu päättyi tekniseen vikaan. Muun muassa Kanadan GP:ssä Ferrarin kytkin hajosi Amonin ollessa yli minuutin johdossa toiseksi tulleeseen. Amonin lähdettyä Ferrarilta kauden 1969 jälkeen, talli sai käyttöönsä uuden moottorin, josta tuli erittäin menestyksekäs.

1970-luku

1970-luvun puoliväli ja loppu oli Ferrarin kulta-aikaa. Niki Laudan tuleminen talliin kaudeksi 1974 oli Ferrarin ensimmäinen askel kohti mestaruuksia, jonka Lauda saavutti tallissa heti seuraavana vuonna, samalla Ferrari voitti valmistajien tittelin. Kaudelle 1976 Lauda ja hänen tallitoverinsa Clay Regazzoni olivat jälleen menossa kohti maailmanmestaruutta, kunnes Laudan legendaarinen onnettomuus, Nürburgringin pitkällä yli 22-kilometrisellä radalla sattunut tapaturma oli lähellä viedä hänen henkensä. Auto iskeytyi radan turva-aitoihin niin kovaa, että se syttyi tuleen. Kuitenkin paikalle sattuneet muut kilpailijat kävivät pelastamassa hänet ja itävaltalainen vietiin kiireesti paikalliseen sairaalaan.

Niki Lauda Saksan GP:ssä 1976.

Laudan ei uskottu toipuvan enää kilpailukuntoon, mutta tämä ei antanut periksi, vaan ajoi taas kilpailuissa jo 38 päivää onnettomuuden jälkeen, jolloin häneltä oli jäänyt väliin vain kaksi kilpailua. Paluukilpailussa hän ajoi neljänneksi, mutta keskeytykset kauden loppukilpailuissa nostivat tasaisesti kaudella ajaneen brittiläisen McLaren-kuljettaja James Huntin lopulta maailmanmestariksi yhden pisteen erolla, vaikka ero oli pahimmillaan 35 pistettä häntä edellä olleeseen Laudaan. Ferrari voitti kuitenkin selvästi valmistajien maailmanmestaruuden, jonka se uusi seuraavana vuonna samalla, kun Lauda voitti toisen maailmanmestaruutensa. Lauda oli pitkään 15 voitollaan Ferrarin kautta aikain menestynein kuljettaja, ennen kuin Michael Schumacher voitti 16. osakilpailunsa Monacon GP:ssä kaudella 1999 jo neljännellä Ferrari-kaudellaan.

Lauda siirtyi Brabhamille kauden 1977 päätteeksi, jolloin Ferrari tarvitsi itselleen uuden lupaavan kuljettajan. Tällaiseksi osoittautui kanadalainen Gilles Villeneuve. Villeneuve oli erittäin nopea kilpailija, jota kitsaaksi osoittautunut Enzo Ferrarikin tunnusti ihailevansa, vaikka tämä hengenvaarallisen ajotyylinsä takia saattoi rikkoa yhden viikonlopun aikana kaikkiaan jopa seitsemän autoa.^lähde? Villeneuve nousi legendaksi jo käytännössä vuoden 1979 Yhdysvaltain GP:n myötä, joiden harjoituksissa hän ajoi sateisessa säässä kaikkiaan 11 sekuntia nopeammin kuin harjoitusten toisiksi nopein. Villeneuven periaatteena oli "kaikki tai ei mitään", mikä tuossa tilanteessa kallistui hänen hyväkseen.^lähde?

Samalla kaudella hän taisteli maailmanmestaruudesta tallikaverinsa eteläafrikkalaisen Jody Scheckterin kanssa. Enzo Ferrari halusi kuitenkin ajattaa ensin Scheckterin maailmanmestariksi ja käski aina tarpeen tulleen antaa Villeneuven päästää Scheckter ohitseen. Villeneuve teki työtä käskettyä. Villeneuven piti voittaa mestaruus seuraavana vuonna, mutta sitä ei tullut hänelle eikä edes Scheckterille, sillä kausi oli erittäin painajaismainen. Ferrari-kuljettajat keräsivät yhteensä vain kahdeksan MM-pistettä, jotka jättivät hallitsevan maailmanmestaritallin vasta 10:nneksi valmistajien taulukossa toiseksi vähiten pisteitä keränneenä tallina. Vain Arrows jäi pisteitä keränneenä tallina sen taakse neljällä pisteellä.

Kausi söi koko Scheckterin motivaation täysin ja hän lopetti uransa tuohon kauteen. Ensi kaudeksi silloisten sääntöjen mukaan, jolloin kuljettajien maailmanmestaruuden voittanut talli, ja sitä ennen saman tittelin voittanut talli vaihtoivat numeroita, eli Ferrarin edelliskauden numerot 1 ja 2 siirtyivät silloiselle mestarille Williamsille ja Williamsin silloiset numerot 27 ja 28 Ferrarille. Villeneuve teki nro 27:stä todellisen legendan.

1980-luku

Scheckterin lopetus avasi tallipaikan ranskalaiselle Didier Pironille, josta tuli Villeneuven "arkkivihollinen". Villeneuve voitti kaudella 1981 Monacon GP:n, mikä nosti kanadalaisen viimeistään nyt tosilegendaksi. Seuraavaksi kaudeksi Villeneuve lähti varmana tavoittamaan mestaruutta, mutta San Marinon GP:ssä Pironi ohitti Villeneuven vastoin Ferrarin käskyä vain maalin loppusuoralla. Villeneuve vannoi, ettei enää koskaan puhuisi Pironille ja sen lupauksen hän myös piti.

Kauden seuraavan osakilpailun Belgian GP:n aika-ajoissa Villeneuve tavoitteli Pironin kärkiaikaa. Hän kuitenkin ajoi suoraan päin hitaalla kierroksella olleen Jochen Massin Marchia päin, jolloin Villeneuven Ferrari heitti valtavat voltit ja kanadalainen lensi ulos ohjaamosta pudoten maahan ja taittaen tappavasti niskansa. Pironi johti kauden edetessä MM-sarjaa vakuuttavasti, mutta kauden 12. kilpailun sumuisissa aika-ajoissa ranskalainen, vastoin muiden toivomuksia lähti ajamaan nopeata kierrosta. Kesken kierroksen Pironi törmäsi edellä olleeseen hitaalla kierroksella olleeseen Alain Prostiin.

Tällä kertaa Pironi ei kokenut samanlaista kohtaloa kuin ex-tallikaverinsa Villeneuve, vaan "säästyi pelkillä" jalanmurtumisilla. Pironin kohtalona oli loppukausi sairaalassa. Kuitenkin kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun, Sveitsin GP:n jälkeen Keke Rosberg nousi sarjan johtoon otettuaan vasta tuossa kisassa kauden ja koko uran avausvoiton. Rosberg voitti lopulta kyseisellä kaudella maailmanmestaruuden. Pironin F1-ura päättyi kauden loputtua, mutta silti Ferrari voitti valmistajien maailmanmestaruuden.

Tuon kauden jälkeen alkoi Ferrarin pitkä kuivakausi, joka kesti käytännössä vuoteen 1996 asti, jolloin Michael Schumacher palkattiin talliin. Tuota ennen Ferrari roikkui muiden vanavedessä ja joutui seuraamaan kun McLaren ja Williams dominoivat vuorotellen F1-sarjaa.

1990-luvun alkupuolisko

Gerhard Berger Kanadan GP:ssä 1995.

Kaudeksi 1991 Ferrarille siirtyi erittäin lupaava Ranskaa edustanut, mutta syntyperältään italialainen Jean Alesi. Alesi oli vakuuttanut täysin kahtena ensimmäisenä Tyrrell-vuotenaan, jolloin hän oli ajanut muun muassa debyyttikilpailussaan neljänneksi. Alesi ajoi tasaisesti ja saavutti hyviä sijoituksia MM-sarjassa. Uran avausvoitto Kanadan GP:ssä 1995 luokiteltiin usein kaikkien aikojen suosituimmaksi voitoksi. Alesi ajoi voiton nimittäin Gilles Villeneuven legendaariseksi tekemällä numerolla 27 voittoon Villeneuven mukaan nimetyllä radalla. Voitosta huolimatta Alesi ei saanut lisää kilpailuaikaa tallissa, vaan hänen ja silloisen tallikaverinsa Gerhard Bergerin tilalle palkattiin kahtena edellisvuonna maailmanmestaruuden voittanut Saksan Michael Schumacher sekä brittiläinen Eddie Irvine.

1996–2006: Michael Schumacherin aika

Ferrari ja Michael Schumacher Yhdysvaltojen GP:ssä 2004.

Schumacherin tultua Ferrarille 1996 hän nousi heti kiistatta tallin ykköskuljettajaksi. Ferrarin epäluotettavuus kuitenkin maksoi maailmanmestaruuden kolmesta kauden voitosta huolimatta. Williamsin Damon Hill ja edesmenneen Gilles Villeneuven poika Jacques Villeneuve dominoivat sarjaa.

Seuraavaksi kaudeksi Hill sai potkut Williamsilta ja siirtyi Arrowsille. Tälle kaudelle Ferrarilla oli valmiina huomattavasti kestävämpi koneisto, mikä näkyi tuloksissa. Kauden viimeiseen kilpailuun lähdettäessä Schumacher johti sarjaa yhdellä pisteellä ennen Villeneuveä, mutta "Schumi" ns. sulki ovensa, jolloin Villeneuve osui Ferrariin. Schumacher teki saman Damon Hillille täsmälleen samassa tilanteessa kolme vuotta aiemmin Australian GP:ssä, jossa Schumacher varmisti avausmestaruutensa. Tällä kertaa Schumacher oli ainoa, joka kärsi tilanteesta, sillä hän joutui keskeyttämään ja kaiken lisäksi hänen kakkossijansa hylättiin MM-sarjassa. Villeneuve ajoi kolmossijallaan maailmanmestariksi. Samassa kilpailussa myös Mika Häkkinen voitti ensimmäisen kerran urallaan.

Kaudella 1998 Schumacher kävi tasaväkistä kamppailua mestaruudesta McLarenin Mika Häkkisen kanssa ja voitti kauden aikana kuusi kilpailua, mutta kauden viimeisessä kilpailussa Schumacherin auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta. Lopulta rengasrikko päätti Schumacherin menon kolmannelta paikalta, jolloin Häkkinen kurvaili mestaruuteen. Kaudella 1999 Schumacher oli jälleen mestaruustaistossa mukana, kunnes kauden puolivälissä Britannian GP:ssä auton ajauduttua ulos Schumacherin jalka katkesi ja hänen loppukautensa jäi väliin kahta viimeistä kilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa hän sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferraria merkkimestaruuteen.

Vihdoin kaudella 2000 Schumacher voitti ensimmäisen mestaruutensa Ferrarin riveissä ja saavutti kauden aikana yhdeksän voittoa. Mestaruuskamppailu Mika Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumacher voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja hän varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päättävää osakilpailua. Kaudella 2001 Schumacher oli ylivoimainen Ferrari F2001 autollaan, kun hän voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Unkarin GP:ssä, mutta kausi 2002 oli vieläkin hulppeampi: mestaruus ratkesi jo kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussa Ranskan GP:ssä, ja Schumacher voitti peräti 11 kauden 17 kilpailusta. Viides mestaruus tiesi samalla sitä, että hän siirtyi Juan Manuel Fangion rinnalle eniten mestaruuksia voittaneena kuljettajana.

Kaudella 2003 Schumacher joutui käymään jälleen kovan mestaruustaiston, tällä kertaa yhdessä McLarenin Kimi Räikkösen ja Williamsin Juan Pablo Montoyan kanssa. Schumacher voitti kaudella kuusi osakilpailua, ja vaikka mestaruustaisto oli vielä viimeisessä kilpailussa avoin, olivat kilpakumppani Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen lähinnä teoreettiset: Schumacherin ei tarvinnut muuta kuin sijoittua pisteille voittaakseen mestaruuden. Sen hän myös teki sijoittumalla kahdeksanneksi, ja hän voitti kuudennen mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen. Kaudella Ferrarin epäiltiin kärsineen Bridgestone-renkaiden huonommasta nopeudesta kuumilla radoilla, sillä Ferrari näytti ylivoimaiselta kauden alussa, mutta kauden keskivaiheilla ylivoima oli jo tyystin kadonnut. Toisaalta mestaruustaiston ratkaisseessa kauden toiseksi viimeisessä Yhdysvaltain GP:ssä Schumacherin nähtiin kuitenkin voittaneen juuri Bridgestone-renkaiden avulla: kilpailun aikana tuli rankkasade ja Bridgestonen tuolloin ylivoimaisina pidetyillä sadekelirenkailla Schumacher ajoi muita selvästi nopeammin ja nousi monta sijoitusta ylöspäin (Schumacher ensin putosi monta sijaa, koska Bridgestonen kuivan kelin renkaat ovat Michelinin renkaita huonommat sateella, mutta saatuaan sadekelirenkaat alle tilanne muuttui dramaattisesti). Lisäksi kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan. Vanhalla järjestelmällä hän olisi ollut selkeä mestari suuremmalla piste-erolla.

Seuraava kausi 2004 oli Schumacherin mestaruuskausista hulppein: hän voitti 13 kauden 18 osakilpailusta ja peräti 12 kauden 13 ensimmäisestä osakilpailusta, eikä muilla kuljettajilla ollut mitään mahdollisuuksia mestaruustaistoon, vaikka tallikaveri Rubens Barrichellolla oli vielä teoreettiset mahdollisuudet kauden viidenneksi viimeisessä Belgian GP:ssä. Kausi 2005 oli Schumacherille vaikeampi, eikä hän voittanut kuin fiaskoksi muotoutuneen Yhdysvaltojen GP:n. MM-pisteissä hän oli kolmantena, keräten 62 pistettä ja jääden mestaruuden voittaneesta Renault'n Fernando Alonsosta 71 pistettä.

Kaudelle 2006 Schumacher lähti n:o 5 autossaan. Aiempina kausina saksalaisen tallitoverina toiminut Rubens Barrichello oli saanut tarpeekseen kakkosviulun soittajan roolista, ja vaihtoi kaudeksi 2006 Hondalle. Barrichellon korvasi Sauberilta siirtynyt brasilialainen Felipe Massa, jolla oli jo ennestään läheisiä kontakteja Ferrarin johtoon. Kun vielä kaksi osakilpailua oli jäljellä Schumacher oli ehtinyt voittaa San Marinossa (rikkoi aika-ajoissa Ayrton Sennan paalupaikkaennätyksen 66. paalupaikallaan), Euroopan GP:n, Yhdysvalloissa, Ranskassa (hän otti siellä ennätyksellisen kahdeksannen voiton samalla radalla), Saksassa, Italiassa, jossa hän samalla ilmoitti lopettavansa uransa kuluvan kauden jälkeen sekä Kiinassa. Vasta Kiinan voiton jälkeen, hän nousi käytännössä MM-sarjan johtoon, vaikka hänellä on yhtä paljon pisteitä kuin MM-sarjaa kauden ensimmäisestä kilpailusta alkaen MM-sarjaa johtanut Fernando Alonso, sillä hänellä on seitsemän voittoa Alonson kuutta vastaan. Japanin GP 2006 muutti taiston aivan toisenlaiseksi. Schumacher johti kisaa selkeästi, ennen Renault'n Fernando Alonsoa, mutta vähän ennen maalia pamahti Ferrarin moottori ja Schumacher joutui keskeyttämään. Monet ihmettelivät tapausta, sillä Schumacherin auton moottori on virallisesti hajonnut viimeksi noin 6 vuotta sitten. Taistelu MM-tittelistä muuttui radikaalisti, sillä Alonso ajoi kisan voittoon ja nappasti 10 lisäpistettä. Ero oli Schumacheriin jo 10 pistettä, joka tarkoitti sitä että Schumacherin olisi pitänyt voittaa viimeinen kilpailu, ja Alonson jäädä pisteittä. Kauden viimeisessä kilpailussa polttoaineenpaineen katoaminen pilasi Schumacherin aika-ajon, ja lähtöruutu kisaan oli vasta kymmenes. Kun kilpailua oli ajettu seitsemän kierrosta, räjähti Schumacherin takarengas hänen juuri ohitettuaan Renault'n Fisichellan. Schumacher joutui aloittamaan raivaamisen kohti kärkeä kisan hänniltä, ja onnistui nousemaan aina neljänneksi asti. Kilpailun voitti Schumacherin tallikaveri Felipe Massa. Lehdistössä Schumacherin loppukisojen esityksiä katsottiin hyvin suopeasti, vaikka tekniset ja muut ongelmat veivät lopulta mahdollisuuden mestaruuteen.

Uusi aikakausi

Kun Schumacher lopetti uransa ja tekninen johtaja Ross Brawn vetäytyi tilapäisesti formuloista, alkoi Ferrarilla uusi aikakausi. Schumacherin paikan ottanut Kimi Räikkönen oli kovien paineiden alla astuessaan seitsenkertaisen maailmanmestarin saappaisiin. Sen sijaan toisen kuljettajan Felipe Massan oli näytettävä olevansa nopeampi kuin Räikkönen, koska hän ei halunnut tyytyä suomalaisen aisankannattajan rooliin. Monelta taholta ennustettiin, että Ferrari menettäisi iskukykyään johtohahmojen syrjäänastumisen johdosta. Testeissä Ferrari piti kuitenkin kärkivauhtia, ja talli lähtikin ennakkosuosikkina Australian avauskilpailuun.

Räikkönen voitti kauden avauskilpailun ylivoimaisesti, ja lehdistössä veikkailtiin jo ylivoiman jatkuvan koko kauden. Toisin kuitenkin kävi, muun muassa Ferrari-auton pohjalevyratkaisun kieltämisen sekä tuulitunneliongelmien vuoksi McLaren otti kauden ensimmäisellä kolmanneksella selvän johtoaseman sekä kuljettajien että tallien MM-pisteissä. Räikkösen kaksi peräkkäistä voittoa kauden keskivaiheilla nostivat hänet takaisin MM-taistoon, vaikka matkaa kärkeen oli pahimmillaan jo 26 pistettä. Räikkönen voitti kauden neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme ja saavutti näin kuljettajien mestaruuden yhden pisteen erolla McLaren-kuljettajiin Lewis Hamilton ja Fernando Alonso. Ferrari voitti myös valmistajien MM-tittelin.

Tammikuussa 2008 tallin johdossa tapahtui jälleen muutoksia. Marraskuussa 2007 ilmoitettiin Jean Todtin siirtyvän pois tallipäällikön paikalta, hänen paikkansa otti Stefano Domenicali. Myös tekninen johtaja vaihtui, Mario Almondon paikan otti Aldo Costa. Kaudella 2008 Ferrari voitti jälleen valmistajien maailmanmestaruuden, mutta kuljettajien MM-taiston vei McLarenin Lewis Hamilton vain pisteen erolla Felipe Massaan.

Kausi 2009 alkoi tallilta huonosti Australiassa, sillä Felipe Massa keskeytti kilpailun tekniseen vikaan ja Kimi Räikkönen ajoi autolla seinään ja keskeytti myöhemmin. Hänellä oli myös rengasvaikeuksia. Kauden alkupuolisko olikin vaikea Ferrarille ja Felipe Massan loukkaantuminen vaikeutti tallin tilannetta entisestään. Belgiassa Kimi Räikkönen ajoi tallille kauden ensimmäisen voiton, mutta samalla Massaa tuuraamaan nostettu testikuljettaja Luca Badoer sijoittui viimeiseksi. Hänet korvattiin myöhemmin Force Indian Giancarlo Fisichellalla.

Kauden jälkeen Ferrarin sponsoriksi tuli Santander-pankki ja kilpakuljettaksi Räikkösen tilalle Fernando Alonso. Kausi 2010 lähti hyvin käyntiin kun Fernando Alonso ja Felipe Massa ajoivat kaksoisvoittoon. Seuraavissa kilpailuissa Ferrarin vauhti ei riittänyt haastamaan Red Bullin autoja. Alonso taisteli mestaruudesta viimeiseen osakilpailuun asti, mutta hävisi mestaruuden Sebastian Vettelille neljällä pisteellä. Felipe Massa ei pystynyt haastamaan Alonsoa joutuen Saksan kilpailussa päästämään Alonson edelleen tallimääräyksellä. Ferrari sai tästä 100 000 euron sakot. Loppupisteissä Ferrari sijoittui kolmanneksi.

Kaudella 2011 Ferrari ei pystynyt haastamaan Red Bullin autoja. Talli saavutti kaudella vain yhden voiton Alonson ajamana. Kaudella 2012 talli sijoittui valmistajien sarjan toiseksi. Tallin kuljettaja Alonso voitti kolme kilpailua ja taisteli kuljettajien mestaruudesta viimeiseen kilpailuun saakka, mutta hävisi lopulta kolmella pisteellä Sebastian Vettelille.

Kauden 2009 alussa Ferrarin vauhti jäi varjoon

F1-tuloksia

Huom. 1. Valmistajien mestaruuksia alettiin jakaa vasta kauden 1958 jälkeen. Huom. 2. Jaettu auto.

Kuljettajat

•  Alberto Ascari (1950–1954)
•  Clemente Biondetti (1950)
•  Dorino Serafini (1950)
•  Luigi Villoresi (1950–1953)
•  Peter Whitehead (1950–1952)
•  Raymond Sommer (1950)
•  Giuseppe Farina (1951–1955)
•  José Froilán González (1951, 1954–1955, 1960)
•  Piero Taruffi (1951–1952, 1954–1955)
•  Reg Parnell (1951, 1954)
•  Rudi Fischer (1951–1952)
•  André Simon (1952)
•  Charles de Tornaco (1952–1953)
•  Gianfranco Comotti (1952)
•  Hans Stuck (1952)
•  Louis Rosier (1952–1954)
•  Maurice Trintignant (1952, 1954)
•  Peter Hirt (1952–1953)
•  Piero Carini (1952–1953)
•  Roger Laurent (1952)
•  Roy Salvadori (1952)
•  Rudolf Schoeller (1952)
•  Jacques Swaters (1953–1954)
•  Kurt Adolff (1953)
•  Max de Terra (1953)
•  Mike Hawthorn (1953–1955, 1958)
•  Umberto Maglioli (1953–1955)
•  Robert Manzon (1954)
•  Eugenio Castellotti (1955–1956)
•  Harry Schell (1955)
•  Johnny Claes (1955)
•  Paul Frère (1955–1956)
•  Alfonso de Portago (1956–1957)
•  André Pilette (1956)
•  Giorgio Scarlatti (1956)
•  Juan Manuel Fangio (1956)
•  Luigi Musso (1956, 1958)
•  Olivier Gendebien (1956, 1958–1959, 1961)
•  Peter Collins (1956–1958)
•  Wolfgang von Trips (1956, 1958–1961)
•  Alejandro de Tomaso (1957)
•  Phil Hill (1958–1962)
•  Cliff Allison (1959–1960)
•  Dan Gurney (1959)
•  Jean Behra (1959)
•  Tony Brooks (1959)
•  Richie Ginther (1960–1961)
•  Willy Mairesse (1960–1963)
•  Giancarlo Baghetti (1961–1962)
•  Lorenzo Bandini (1961–1967)
•  Ricardo Rodríguez (1961–1962)
•  John Surtees (1963–1966)
•  Ludovico Scarfiotti (1963–1967)
•  Pedro Rodríguez (1964–1965, 1969)
•  Bob Bondurant (1965)
•  Nino Vaccarella (1965)
•  Mike Parkes (1966–1967)
•  Chris Amon (1967–1969)
•  Jonathan Williams (1967)
•  Andrea de Adamich (1968)
•  Derek Bell (1968)
•  Jacky Ickx (1968, 1970–1973)
•  Ernesto Brambilla (1969)
•  Clay Regazzoni (1970–1972, 1974–1976)
•  Ignazio Giunti (1970)
•  Mario Andretti (1971–1972, 1982)
•  Arturo Merzario (1972–1973)
•  Nanni Galli (1972)
•  Niki Lauda (1974–1977)
•  Carlos Reutemann (1976–1978)
•  Gilles Villeneuve (1978–1982)
•  Jody Scheckter (1979–1980)
•  Didier Pironi (1981–1982)
•  Patrick Tambay (1982–1983)
•  René Arnoux (1983–1985)
•  Michele Alboreto (1984–1988)
•  Stefan Johansson (1985–1986)
•  Gerhard Berger (1987–1989, 1993–1995)
•  Nigel Mansell (1989–1990)
•  Alain Prost (1990–1991)
•  Gianni Morbidelli (1991)
•  Jean Alesi (1991–1995)
•  Ivan Capelli (1992)
•  Nicola Larini (1992, 1994)
•  Eddie Irvine (1996–1999)
•  Michael Schumacher (1996–2006)
•  Mika Salo (1999)
•  Rubens Barrichello (2000–2005)
•  Felipe Massa(2006–)
•  Kimi Räikkönen (2007–2009)
•  Luca Badoer (2009)
•  Giancarlo Fisichella (2009)
•  Fernando Alonso (2010–)

(Nykyiset kuljettajat vahvennettuna)

Suomalaisten saavutukset Ferrari-tallissa

Jyrki Järvilehto

• Testikuljettajana kaudella 1989

Mika Salo

• Kaudet: 1999
• Kilpailut: 6
• Voitot: 0
  • Palkintopallisijat: 2
  • Paras sijoitus: 2.
• Pisteitä: 10

Kimi Räikkönen

• Kaudet: 2007–2009
• Kilpailut: 52
• Voitot: 9
• Pisteitä: 233
• Maailmanmestari 2007

Ferrarin moottoria käyttävät Formula 1 -tallit

Kaudella 2010 Ferrarin asiakasmoottoreita käyttävät Toro Rosso ja Sauber. Aikaisemmin Ferrarin moottoreita ovat käyttäneet myös Minardi (1991), Scuderia Italia (1992–1993), Prost (2001), Red Bull (2006), Spyker (2007) ja Force India (2008).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Scuderia Ferrari Wikimedia Commonsissa

Vuosi	Auto	Moottori	Renkaat	Kuljettaja	1	2	3	4	5	6	7	8	9	10	11	12	13	14	15	16	17	18	19	20	Pisteet	Sijoitus
1950	Ferrari 125 F1 Ferrari 275 F1 Ferrari 375 F1	Ferrari 1.5 V12 Supercharged Ferrari 3.3 V12 Ferrari 4.5 V12	P		GBR	MON	500	SUI	BEL	FRA	ITA														Huom. 1.	Huom. 1.
				Luigi Villoresi		Kesk.		Kesk.	6
				Alberto Ascari		2		Kesk.	5		2 2
				Raymond Sommer		4		Kesk.
				Dorino Serafini							2 2
1951	Ferrari 375 F1	Ferrari 4.5 V12	P		SUI	500	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	ESP													Huom. 1.	Huom. 1.
				Luigi Villoresi	Kesk.		3	3	3	4	4	Kesk.
				Alberto Ascari	6		2	2 2	Kesk.	1	1	4
				Piero Taruffi	2		Kesk.			5	5	Kesk.
				José Froilán González	Kesk.			2 2	1	3	2	2
1952	Ferrari 500 F2 Ferrari 375 Indy	Ferrari 2.0 L-4 Ferrari 4.5 V12	P		SUI	500	BEL	FRA	GBR	GER	NED	ITA													Huom. 1.	Huom. 1.
				Alberto Ascari		Kesk.	1	1	1	1	1	1
				Giuseppe Farina	Kesk. / Kesk.2		2	2	6	2	2	4
				Piero Taruffi	1		Kesk.	3	2	4		7
				Andre Simon	Kesk.2							6
				Luigi Villoresi							3	3
1953	Ferrari 500 F2 Ferrari 553	Ferrari L-4	P		ARG	500	NED	BEL	FRA	GBR	GER	SUI	ITA												Huom. 1.	Huom. 1.
				Giuseppe Farina	Kesk.		2	Kesk.	5	3	1	2	2
				Alberto Ascari	1		1	1	4	1	8 2	1	Kesk.
				Mike Hawthorn	4		4	6	1	5	3	3	4
				Luigi Villoresi	2		Kesk.	2	6	Kesk.	8 2	6	3
				Umberto Maglioli									8
				Piero Carini									Kesk.
1954	Ferrari 625 Ferrari Tipo 500 Ferrari 553	Ferrari L-4	P		ARG	500	BEL	FRA	GBR	GER	SUI	ITA	ESP												Huom. 1.	Huom. 1.
				Giuseppe Farina	2		Kesk.	WD					WD
				José Froilán González	3		42	Kesk.	1	22	2	32
				Mike Hawthorn	DSQ		42	Kesk.	2	22	Kesk.	2	1
				Umberto Maglioli	9						7	32
				Maurice Trintignant			2	Kesk.	5	3	Kesk.	5	Kesk.
				Piero Taruffi						6
				Robert Manzon							DNS
				Alberto Ascari								Kesk.
1955	Ferrari 625 Ferrari 555 Ferrari Tipo 500	Ferrari L-4	E		ARG	MON	500	BEL	NED	GBR	ITA														Huom. 1.	Huom. 1.
				Umberto Maglioli	32						6
				Giuseppe Farina	22/32	4		3
				José Froilán González	22
				Maurice Trintignant	22/32/Kesk.	1		6	Kesk.	Kesk.	8
				Harry Schell		Kesk.
				Paul Frère		82		4
				Piero Taruffi		82		DNA
				Olivier Gendebien				DNA
				Mike Hawthorn					7	62	Kesk.
				Eugenio Castellotti					5	62	3
1956	Ferrari 555 Ferrari D50 Ferrari Tipo 500	Ferrari L-4	E F P		ARG	MON	500	BEL	FRA	GBR	GER	ITA													Huom. 1.	Huom. 1.
				Juan Manuel Fangio	12/Kesk.	22/42		Kesk.	4	1	1	22/82
				Eugenio Castellotti	Kesk.	42/Kesk.		Kesk.	2	102	Kesk.2/Kesk.	82/Kesk.
				Luigi Musso	12	Kesk.					Kesk.2	Kesk.
				Peter Collins	Kesk.	22		1	1	22/Kesk.	Kesk.2/Kesk.	22
				Olivier Gendebien	5				Kesk.	DNA
				Johnny Baldwin			DNQ
				Paul Frère				2
				André Pilette				6
				Alfonso de Portago					Kesk.	22/102	Kesk.2	Kesk.
				Wolfgang von Trips								DNP
1957	Ferrari Tipo 500 Ferrari 801	Ferrari L-4 Ferrari V6	P E		ARG	MON	500	FRA	GBR	GER	PES	ITA													Huom. 1.	Huom. 1.
				Peter Collins	62/Ret	Kesk.		3	Kesk.	3		Kesk.
				Luigi Musso	Kesk.			2	2	4	Kesk.	8
				Eugenio Castellotti	Kesk.
				Mike Hawthorn	Kesk.	Kesk.		4	3	2		6
				Wolfgang von Trips	62	7						3
				Cesare Perdisa	62
				Alfonso de Portago	52
				José Froilán González	52
				Maurice Trintignant		5		Kesk.	4	DNS
1958	Ferrari Dino 246 Ferrari Dino 156	Ferrari V6	E		ARG	MON	NED	500	BEL	FRA	GBR	GER	POR	ITA	MOR										40 (57)	2
				Mike Hawthorn	3	Kesk.	5		2	1	2	Kesk.	2	2	2
				Peter Collins	Kesk.	3	Kesk.		Kesk.	5	1	Kesk.
				Luigi Musso	2	2	7		Kesk.	Kesk.
				Wolfgang von Trips		Kesk.				3	Kesk.	4	5	Kesk.
				Olivier Gendebien					6					Kesk.	Kesk.
				Phil Hill										3	3
1959	Ferrari Dino 246 Ferrari Dino 156	Ferrari V6	D		MON	500	NED	FRA	GBR	GER	POR	ITA	USA												32 (38)	2
				Cliff Allison	Kesk.		9			Kesk.		5	Kesk.
				Tony Brooks	2		Kesk.	1		1	9	Kesk.	3
				Phil Hill	4		6	2		3	Kesk.	2	Kesk.
				Jean Behra	Kesk.		5	Kesk.
				Dan Gurney				Kesk.		2	3	4
				Olivier Gendebien				4				6
				Wolfgang von Trips									6
1960	Ferrari Dino 246 Ferrari 246P Ferrari Dino 156	Ferrari V6	D		ARG	MON	500	NED	BEL	FRA	GBR	POR	ITA	USA											26 (27)	3
				Phil Hill	8	3		Kesk.	4	12	7	Kesk.	1
				José Froilán González	10
				Wolfgang von Trips	5	8		5	Kesk.	11	6	4	5
				Cliff Allison	2	DNQ
				Richie Ginther		6		6					2
				Willy Mairesse					Kesk.	Kesk.			3
1961	Ferrari 156	Ferrari V6	D		MON	NED	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	USA													45 (52)	1
				Phil Hill	3	2	1	9	2	3	1
				Wolfgang von Trips	4	1	2	Kesk.	1	2	Kesk.
				Richie Ginther	2	5	3	Kesk.	3	8	Kesk.
				Olivier Gendebien			4
				Willy Mairesse						Kesk.
				Ricardo Rodríguez							Kesk.
1962	Ferrari 156	Ferrari V6	D		NED	MON	BEL	FRA	GBR	GER	ITA	USA	RSA												18	6
				Ricardo Rodríguez	Kesk.	DNS	4			6	Kesk.
				Giancarlo Baghetti	4		Kesk.			10	5
				Phil Hill	3	2	3		Kesk.	Kesk.	11
				Willy Mairesse		7	Kesk.				4
				Lorenzo Bandini		3				Kesk.	8
1963	Ferrari 156	Ferrari V6	D		MON	BEL	NED	FRA	GBR	GER	ITA	USA	MEX	RSA											26	4
				John Surtees	4	Kesk.	3	Kesk.	2	1	Kesk.	Kesk.	DSQ	Kesk.
				Willy Mairesse	Kesk.	Kesk.				Kesk.
				Ludovico Scarfiotti		WD	6	DNS
				Lorenzo Bandini							Kesk.	5	Kesk.	5
1964	Ferrari 158 Ferrari 156	Ferrari V8 Ferrari V6	D		MON	NED	BEL	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	USA	MEX											45 (49)	1
				John Surtees	Kesk.	2	Kesk.	Kesk.	3	1	Kesk.	1	2	2
				Lorenzo Bandini	10	Kesk.	Kesk.	9	5	3	1	3	Kesk.	3
				Ludovico Scarfiotti								9
				Pedro Rodríguez										6
1965	Ferrari 1512 Ferrari 158	Ferrari V8 Ferrari V12	D		RSA	MON	BEL	FRA	GBR	NED	GER	ITA	USA	MEX											25 (27)	4
				John Surtees	2	4	Kesk.	3	3	7	Kesk.	Kesk.
				Lorenzo Bandini	15	2	9	8	Kesk.	9	6	4	4	8
				Nino Vaccarella								12
				Pedro Rodríguez									5	7
				Bob Bondurant									9
				Ludovico Scarfiotti										DNS
1966	Ferrari 312 Ferrari 246	Ferrari V6 Ferrari V12	D F		MON	BEL	FRA	GBR	NED	GER	ITA	USA	MEX												31 (32)	2
				John Surtees	Kesk.	1
				Lorenzo Bandini	2	3	NC		6	6	Kesk.	Kesk.
				Mike Parkes			2		Kesk.	Kesk.	2
				Ludovico Scarfiotti						Kesk.	1
1967	Ferrari 312	Ferrari V12	F		RSA	MON	NED	BEL	FRA	GBR	GER	CAN	ITA	USA	MEX										20	5
				Chris Amon		3	4	3	Kesk.	3	3	6	7	Kesk.	9
				Lorenzo Bandini		Kesk.
				Mike Parkes			5	Kesk.
				Ludovico Scarfiotti			6	NC
				Jonathan Williams											8
1968	Ferrari 312	Ferrari V12	F		RSA	ESP	MON	BEL	NED	FRA	GBR	GER	ITA	CAN	USA	MEX									32	4
				Chris Amon	4	Kesk.		Kesk.	6	10	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.
				Jacky Ickx	Kesk.	Kesk.		3	4	1	3	4	3	DNS		Kesk.
				Andrea de Adamich	Kesk.
				Derek Bell									Kesk.		Kesk.
1969	Ferrari 312	Ferrari V12	F		RSA	ESP	MON	NED	FRA	GBR	GER	ITA	CAN	USA	MEX										7	6
				Chris Amon	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.
				Pedro Rodríguez						Kesk.		6	Kesk.	5	7
1970	Ferrari 312B	Ferrari flat-12	F		RSA	ESP	MON	BEL	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA	MEX								52 (55)	2
				Jacky Ickx	Kesk.	Kesk.	Kesk.	8	3	Kesk.	Kesk.	2	1	Kesk.	1	4	1
				Ignazio Giunti				4		14			7	Kesk.
				Clay Regazzoni					4		4	Kesk.	2	1	2	13	2
1971	Ferrari 312B Ferrari 312B2	Ferrari flat-12	F		RSA	ESP	MON	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA										33	3
				Mario Andretti	1	Kesk.	DNQ	Kesk.			4			13	DNS
				Jacky Ickx	8	2	3	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	8	NC
				Clay Regazzoni	3	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	6
1972	Ferrari 312B2	Ferrari flat-12	F		ARG	RSA	ESP	MON	BEL	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA									33	4
				Clay Regazzoni	4	12	3	Kesk.	Kesk.			2	Kesk.	Kesk.	5	8
				Jacky Ickx	3	8	2	2	Kesk.	11	Kesk.	1	Kesk.	Kesk.	12	5
				Mario Andretti	Kesk.	4	Kesk.							7		6
				Nanni Galli						13
				Arturo Merzario							6	12
1973	Ferrari 312B2 Ferrari 312B3 Spazzaneve	Ferrari flat 12	G		ARG	BRA	RSA	ESP	BEL	MON	SWE	FRA	GBR	NED	GER	AUT	ITA	CAN	USA						12	6
				Jacky Ickx	4	5	Kesk.	12	Kesk.	Kesk.	6	5	8				8
				Arturo Merzario	9	4	4			Kesk.		7				7	Kesk.	15	16
1974	Ferrari 312B3 (1974 version)	Ferrari flat-12	G		ARG	BRA	RSA	ESP	BEL	MON	SWE	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	CAN	USA						65	2
				Clay Regazzoni	3	2	Kesk.	2	4	4	Kesk.	2	3	4	1	5	Kesk.	2	11
				Niki Lauda	2	Kesk.	16	1	2	Kesk.	Kesk.	1	2	5	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.
1975	Ferrari 312B3 (1974 version) Ferrari 312T	Ferrari flat-12	G		ARG	BRA	RSA	ESP	MON	BEL	SWE	NED	FRA	GBR	GER	AUT	ITA	USA							72.5	1
				Clay Regazzoni	4	4	16	NC	Kesk.	5	3	3	Kesk.	13	Kesk.	7	1	Kesk.
				Niki Lauda	6	5	5	Kesk.	1	1	1	2	1	8	3	6	3	1
1976	Ferrari 312T Ferrari 312T2	Ferrari flat-12	G		BRA	RSA	USW	ESP	BEL	MON	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA	JPN					83	1
				Niki Lauda	1	1	2	2	1	1	3	Kesk.	1	Kesk.			4	8	3	Kesk.
				Clay Regazzoni	7	Kesk.	1	11	2	14	6	Kesk.	Kesk.	9		2	2	6	7	5
				Carlos Reutemann												7
1977	Ferrari 312T2B	Ferrari flat-12	G		ARG	BRA	RSA	USW	ESP	MON	BEL	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	USA	CAN	JPN				95 (97)	1
				Niki Lauda	Kesk.	3	1	2	DNS	2	2	Kesk.	5	2	1	2	1	2	4
				Carlos Reutemann	3	1	8	Kesk.	2	3	Kesk.	3	6	15	4	4	6	Kesk.	6	Kesk.	2
				Gilles Villeneuve																12	Kesk.
1978	Ferrari 312T2B Ferrari 312T3	Ferrari flat-12	M		ARG	BRA	RSA	USW	MON	BEL	ESP	SWE	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	USA	CAN					58	2
				Carlos Reutemann	7	1	Kesk.	1	8	3	Kesk.	10	18	1	Kesk.	DSQ	7	3	1	3
				Gilles Villeneuve	8	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	4	10	9	12	Kesk.	8	3	6	7	Kesk.	1
1979	Ferrari 312T3 Ferrari 312T4	Ferrari flat-12	M		ARG	BRA	RSA	USW	ESP	BEL	MON	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA						113	1
				Jody Scheckter	Kesk.	6	2	2	4	1	1	7	5	4	4	2	1	4	Kesk.
				Gilles Villeneuve	Kesk.	5	1	1	7	7	Kesk.	2	14	8	2	Kesk.	2	2	1
1980	Ferrari 312T5	Ferrari flat-12	M		ARG	BRA	RSA	USW	BEL	MON	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	USA							8	10
				Jody Scheckter	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	8	Kesk.	12	10	13	13	9	8	DNQ	11
				Gilles Villeneuve	Kesk.	16	Kesk.	Kesk.	6	5	8	Kesk.	6	8	7	Kesk.	5	Kesk.
1981	Ferrari 126CK	Ferrari V6 (t/c)	M		USW	BRA	ARG	SMR	BEL	MON	ESP	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	CAN	CPL						34	5
				Gilles Villeneuve	Kesk.	Kesk.	Kesk.	7	4	1	1	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	DSQ
				Didier Pironi	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	8	4	15	5	Kesk.	Kesk.	9	Kesk.	5	Kesk.	9
1982	Ferrari 126C2	Ferrari V6 (t/c)	G		RSA	BRA	USW	SMR	BEL	MON	DET	CAN	NED	GBR	FRA	GER	AUT	SUI	ITA	CPL					74	1
				Gilles Villeneuve	Kesk.	Kesk.	DSQ	2	DNS
				Didier Pironi	18	6	Kesk.	1	DNS	2	3	9	1	2	3	DNS
				Patrick Tambay									8	3	4	1	4	DNS	2	DNS
				Mario Andretti															3	Kesk.
1983	Ferrari 126C2B Ferrari 126C3	Ferrari V6 (t/c)	G		BRA	USW	FRA	SMR	MON	BEL	DET	CAN	GBR	GER	AUT	NED	ITA	EUR	RSA						89	1
				Patrick Tambay	5	Kesk.	4	1	4	2	Kesk.	3	3	Kesk.	Kesk.	2	4	Kesk.	Kesk.
				René Arnoux	10	3	7	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	1	5	1	2	1	2	9	Kesk.
1984	Ferrari 126C4	Ferrari V6 (t/c)	G		BRA	RSA	BEL	SMR	FRA	MON	CAN	DET	DAL	GBR	GER	AUT	NED	ITA	EUR	POR					57.5	2
				René Arnoux	Kesk.	Kesk.	3	2	4	3	5	Kesk.	2	6	6	7	11	Kesk.	5	9
				Michele Alboreto	Kesk.	11	1	Kesk.	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.	3	Kesk.	2	2	4
1985	Ferrari 156/85	Ferrari V6 (t/c)	G		BRA	POR	SMR	MON	CAN	DET	FRA	GBR	GER	AUT	NED	ITA	BEL	EUR	RSA	AUS					82	2
				Michele Alboreto	2	2	Kesk.	2	1	3	Kesk.	2	1	3	4	13	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.
				René Arnoux	4
				Stefan Johansson		8	6	Kesk.	2	2	4	Kesk.	9	4	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.	4	5
1986	Ferrari F1/86	Ferrari V6 (t/c)	G		BRA	ESP	SMR	MON	BEL	CAN	DET	FRA	GBR	GER	HUN	AUT	ITA	POR	MEX	AUS					37	4
				Michele Alboreto	Kesk.	Kesk.	10	Kesk.	4	8	4	8	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.
				Stefan Johansson	Kesk.	Kesk.	4	10	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	11	4	3	3	6	12	3
1987	Ferrari F1/87	Ferrari V6 (t/c)	G		BRA	SMR	BEL	MON	DET	FRA	GBR	GER	HUN	AUT	ITA	POR	ESP	MEX	JPN	AUS					53	4
				Michele Alboreto	8	3	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	15	Kesk.	4	2
				Gerhard Berger	4	Kesk.	Kesk.	4	4	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	4	2	Kesk.	Kesk.	1	1
1988	Ferrari F1/87-88C	Ferrari V6 (t/c)	G		BRA	SMR	MON	MEX	CAN	DET	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS					65	2
				Michele Alboreto	5	18	3	4	Kesk.	Kesk.	3	17	4	Kesk.	Kesk.	2	5	Kesk.	11	Kesk.
				Gerhard Berger	2	5	2	3	Kesk.	Kesk.	4	9	3	4	Kesk.	1	Kesk.	6	4	Kesk.
1989	Ferrari 640	Ferrari V12	G		BRA	SMR	MON	MEX	USA	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS					59	3
				Nigel Mansell	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	DSQ	2	2	3	1	3	Kesk.	DSQ	EX	Kesk.	Kesk.
				Gerhard Berger	Kesk.	Kesk.		Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	1	2	Kesk.	Kesk.
1990	Ferrari 641	Ferrari V12	G		USA	BRA	SMR	MON	CAN	MEX	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS					110	2
				Alain Prost	Kesk.	1	4	Kesk.	5	1	1	1	4	Kesk.	2	2	3	1	Kesk.	3
				Nigel Mansell	Kesk.	4	Kesk.	Kesk.	3	2	18	Kesk.	Kesk.	17	Kesk.	4	1	2	Kesk.	2
1991	Ferrari 642 Ferrari 643	Ferrari V12	G		USA	BRA	SMR	MON	CAN	MEX	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	ESP	JPN	AUS					55.5	3
				Alain Prost	2	4	DNS	5	Kesk.	Kesk.	2	3	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	2	4
				Gianni Morbidelli																6
				Jean Alesi	12	6	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	4	Kesk.	3	5	Kesk.	Kesk.	3	4	Kesk.	Kesk.
1992	Ferrari F92A	Ferrari V12	G		RSA	MEX	BRA	ESP	SMR	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	JPN	AUS					21	4
				Jean Alesi	Kesk.	Kesk.	4	3	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	4
				Ivan Capelli	Kesk.	Kesk.	5	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	9	Kesk.	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.
				Nicola Larini															12	11
1993	Ferrari F93A	Ferrari V12	G		RSA	BRA	EUR	SMR	ESP	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	JPN	AUS					28	4
				Jean Alesi	Kesk.	8	Kesk.	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	9	7	Kesk.	Kesk.	2	4	Kesk.	4
				Gerhard Berger	6	Kesk.	Kesk.	Kesk.	6	14	4	14	Kesk.	6	3	10	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5
1994	Ferrari 412T	Ferrari V12	G		BRA	PAC	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	EUR	JPN	AUS					71	3
				Jean Alesi	3			5	4	3	Kesk.	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	10	3	6
				Nicola Larini		Kesk.	2
				Gerhard Berger	Kesk.	2	Kesk.	3	Kesk.	4	3	Kesk.	1	12	Kesk.	2	Kesk.	5	Kesk.	2
1995	Ferrari 412T2	Ferrari V12	G		BRA	ARG	SMR	ESP	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	EUR	PAC	JPN	AUS				73	3
				Jean Alesi	5	2	2	Kesk.	Kesk.	1	5	2	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	2	5	Kesk.	Kesk.
				Gerhard Berger	3	6	3	3	3	11	12	Kesk.	3	3	Kesk.	Kesk.	4	Kesk.	4	Kesk.	Kesk.
1996	Ferrari F310	Ferrari V10	G		AUS	BRA	ARG	EUR	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	POR	JPN					70	2
				Michael Schumacher	Kesk.	3	Kesk.	2	2	Kesk.	1	Kesk.	DNS	Kesk.	4	9	1	1	3	2
				Eddie Irvine	3	7	5	Kesk.	4	7	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	Kesk.	5	Kesk.
1997	Ferrari 310B	Ferrari V10	G		AUS	BRA	ARG	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	AUT	LUX	JPN	EUR				102	2
				Michael Schumacher	2	5	Kesk.	2	1	4	1	1	Kesk.	2	4	1	6	6	Kesk.	1	Kesk.
				Eddie Irvine	Kesk.	16	2	3	3	12	Kesk.	3	Kesk.	Kesk.	9	10	8	Kesk.	Kesk.	3	5
1998	Ferrari F300	Ferrari V10	G		AUS	BRA	ARG	SMR	ESP	MON	CAN	FRA	GBR	AUT	GER	HUN	BEL	ITA	LUX	JPN					133	2
				Michael Schumacher	Kesk.	3	1	2	3	10	1	1	1	3	5	1	Kesk.	1	2	Kesk.
				Eddie Irvine	4	8	3	3	Kesk.	3	3	2	3	4	8	Kesk.	Kesk.	2	4	2
1999	Ferrari F399	Ferrari V10	B		AUS	BRA	SMR	MON	ESP	CAN	FRA	GBR	AUT	GER	HUN	BEL	ITA	EUR	MAL	JPN					128	1
				Michael Schumacher	8	2	1	1	3	Kesk.	5	Kesk.							2	2
				Mika Salo									9	2	12	7	3	Kesk.
				Eddie Irvine	1	5	Kesk.	2	4	3	6	2	1	1	3	4	6	7	1	3
2000	Ferrari F1-2000	Ferrari V10	B		AUS	BRA	SMR	GBR	ESP	EUR	MON	CAN	FRA	AUT	GER	HUN	BEL	ITA	USA	JPN	MAL				170	1
				Michael Schumacher	1	1	1	3	5	1	Kesk.	1	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	2	1	1	1	1
				Rubens Barrichello	2	Kesk.	4	Kesk.	3	4	2	2	3	3	1	4	Kesk.	Kesk.	2	4	3
2001	Ferrari F2001	Ferrari V10	B		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	USA	JPN				179	1
				Michael Schumacher	1	1	2	Kesk.	1	2	1	2	1	1	2	Kesk.	1	1	4	2	1
				Rubens Barrichello	3	2	Kesk.	3	Kesk.	3	2	Kesk.	5	3	3	2	2	5	2	15	5
2002	Ferrari F2001 Ferrari F2002	Ferrari V10	B		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	GBR	FRA	GER	HUN	BEL	ITA	USA	JPN				221	1
				Michael Schumacher	1	3	1	1	1	1	2	1	2	1	1	1	2	1	2	2	1
				Rubens Barrichello	Kesk.	Kesk.	Kesk.	2	DNS	2	7	3	1	2	DNS	4	1	2	1	1	2
2003	Ferrari F2002 Ferrari F2003-GA	Ferrari V10	B		AUS	MAL	BRA	SMR	ESP	AUT	MON	CAN	EUR	FRA	GBR	GER	HUN	ITA	USA	JPN					158	1
				Michael Schumacher	4	6	Kesk.	1	1	1	3	1	5	3	4	7	8	1	1	8
				Rubens Barrichello	Kesk.	2	Kesk.	3	3	3	8	5	3	7	1	Kesk.	Kesk.	3	Kesk.	1
2004	Ferrari F2004	Ferrari V10	B		AUS	MAL	BHR	SMR	ESP	MON	EUR	CAN	USA	FRA	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	CHN	JPN	BRA			262	1
				Michael Schumacher	1	1	1	1	1	Kesk.	1	1	1	1	1	1	1	2	2	12	1	7
				Rubens Barrichello	2	4	2	6	2	3	2	2	2	3	3	12	2	3	1	1	Kesk.	3
2005	Ferrari F2004M Ferrari F2005	Ferrari V10	B		AUS	MAL	BHR	SMR	ESP	MON	EUR	CAN	USA	FRA	GBR	GER	HUN	TUR	ITA	BEL	BRA	JPN	CHN		100	3
				Michael Schumacher	Kesk.	7	Kesk.	2	Kesk.	7	5	2	1	3	6	5	2	Kesk.	10	Kesk.	4	7	Kesk.
				Rubens Barrichello	2	Kesk.	9	Kesk.	9	8	3	3	2	9	7	10	10	10	12	5	6	11	12
2006	Ferrari 248 F1	Ferrari V8	B		BHR	MAL	AUS	SMR	EUR	ESP	MON	GBR	CAN	USA	FRA	GER	HUN	TUR	ITA	CHN	JPN	BRA			201	2
				Michael Schumacher	2	6	Kesk.	1	1	2	5	2	2	1	1	1	8	3	1	1	Kesk.	4
				Felipe Massa	9	5	Kesk.	4	3	4	9	5	6	2	3	2	7	1	9	Kesk.	2	1
2007	Ferrari F2007	Ferrari V8	B		AUS	MAL	BHR	ESP	MON	CAN	USA	FRA	GBR	EUR	HUN	TUR	ITA	BEL	JPN	CHN	BRA				204	1
				Felipe Massa	6	5	1	1	3	DSQ	3	2	5	2	13	1	Kesk.	2	6	3	2
				Kimi Räikkönen	1	3	3	Kesk.	8	5	4	1	1	Kesk.	2	2	3	1	3	1	1
2008	Ferrari F2008	Ferrari V8	B		AUS	MAL	BHR	ESP	TUR	MON	CAN	FRA	GBR	GER	HUN	EUR	BEL	ITA	SIN	JPN	CHN	BRA			172	1
				Kimi Räikkönen	8	1	2	1	3	9	Kesk.	2	4	6	3	Kesk.	18	9	15	3	3	3
				Felipe Massa	Kesk.	Kesk.	1	2	1	3	5	1	13	3	17	1	1	6	13	7	2	1
2009	Ferrari F60	Ferrari V8	B		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	TUR	GBR	GER	HUN	EUR	BEL	ITA	SIN	JPN	BRA	ABU				70	4
				Felipe Massa	Kesk.	12	Kesk.	14	6	4	6	4	3	DNS
				Luca Badoer											17	14
				Giancarlo Fisichella													9	13	12	10	16
				Kimi Räikkönen	16	14	10	6	Kesk.	3	9	8	Kesk.	2	3	1	3	10	4	6	12
2010	Ferrari F10	Ferrari V8	B		BHR	AUS	MAL	CHN	ESP	MON	TUR	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	BRA	ABU		396	3
				Felipe Massa	2	3	7	9	6	4	7	15	11	15	2	4	4	3	8	Kesk.	3	15	10
				Fernando Alonso	1	4	13	4	2	6	8	3	8	14	1	2	Kesk.	1	1	3	1	3	7
2011	Ferrari 150° Italia	Ferrari V8	P		AUS	MAL	CHN	TUR	ESP	MON	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	IND	ABU	BRA		375	3
				Fernando Alonso	4	6	7	3	5	2	Kesk.	2	1	2	3	4	3	4	2	5	3	2	4
				Felipe Massa	7	5	6	11	Kesk.	Kesk.	6	5	5	5	6	8	6	9	7	6	Kesk.	5	5
2012	Ferrari F2012	Ferrari V8	P		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	CAN	EUR	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	IND	ABU	USA	BRA	400	2
				Fernando Alonso	5	1	9	7	2	3	5	1	2	1	5	Kesk	3	3	Kesk	3	2	2	3	2
				Felipe Massa	Kesk.	15	13	9	15	6	10	16	4	12	9	5	4	8	2	4	6	7	4	3
2013	Ferrari F138	Ferrari V8	P		AUS	MAL	CHN	BHR	ESP	MON	CAN	GBR	GER	HUN	BEL	ITA	SIN	JPN	KOR	IND	ABU	USA	BRA		77	3
				Fernando Alonso	2	Kesk.	1	8	1
				Felipe Massa	4	5	6	15	3
Scuderia Ferrari
Kilpakuljettajat: 3. Fernando Alonso  · 4. Felipe Massa Testikuljettajat: Davide Rigon  · Marc Gené  · Pedro de la Rosa Formula 1 -autot: 125 F1  · 166 F2  · 275 F1  · 240 F1  · 375 F1  · 212 F1  · 625 F1  · 500 F2  · 553 F2  · 553 F1  · 555 F1  · D50  · 801 F1  · Dino 156 F2  · 246 F1  · 412 MI  · 256 F1  · 246 P F1  · 156 F1  · 156 F1-63  · 158 F1  · 512 F1  · 246 F1-66  · 312 F1-66  · Dino 246 Tasmania  · 312 F1-67  · Dino 166 F2  · 312 F1-68  · 312 F1-69  · 312 B  · 312 B2  · 312 B3-73 312 B3-74  · 312 T  · 312 T2  · 312 T3  · 312 T4  · 312 T5  · 126 CK  · 126 C2  · 127 C3  · 128 C4  · 156-85  · F1-86  · Cart  · F1-87  · F1-87/88C  · F1-89  · F1-90  · F1-91  · 643  · F92 A  · F93 A  · 412 T1  · 412 T2  · F310  · F310 B  · F300  · F399  · F1-2000  · F2001  · F2002  · F2003-GA  · F2004  · F2005  · 248-F1  · F2007  · F2008  · F60  · F10 150° Italia  · F2012  · F138

Kauden 2013 Formula 1 -tallit ja -kuljettajat

Red Bull	Ferrari	McLaren	Lotus	Mercedes	Sauber
Vettel Webber	Alonso Massa	Button Pérez	Räikkönen Grosjean	Rosberg Hamilton	Hülkenberg Gutiérrez
Force India	Williams	Toro Rosso	Caterham	Marussia
di Resta Sutil	Maldonado Bottas	Ricciardo Vergne	Pic van der Garde	Bianchi Chilton

Formula 1 -luokan valmistajien maailmanmestarit

1950-luku: 1958:  Vanwall 1959:  Cooper-Climax	1960-luku: 1960:  Cooper-Climax 1961:  Ferrari 1962:  BRM 1963:  Lotus-Climax 1964:  Ferrari 1965:  Lotus-Climax 1966:  Brabham-Repco 1967:  Brabham-Repco 1968:  Lotus-Ford 1969:  Matra-Ford	1970-luku: 1970:  Lotus-Ford 1971:  Tyrrell-Ford 1972:  Lotus-Ford 1973:  Lotus-Ford 1974:  McLaren-Ford 1975:  Ferrari 1976:  Ferrari 1977:  Ferrari 1978:  Lotus-Ford 1979: Ferrari	1980-luku: 1980:  Williams-Ford 1981:  Williams-Ford 1982:  Ferrari 1983:  Ferrari 1984:  McLaren-TAG 1985:  McLaren-TAG 1986:  Williams-Honda 1987:  Williams-Honda 1988:  McLaren-Honda 1989:  McLaren-Honda	1990-luku: 1990:  McLaren-Honda 1991:  McLaren-Honda 1992:  Williams-Renault 1993:  Williams-Renault 1994:  Williams-Renault 1995:  Benetton-Renault 1996:  Williams-Renault 1997:  Williams-Renault 1998:  McLaren-Mercedes 1999:  Ferrari	2000-luku: 2000:  Ferrari 2001:  Ferrari 2002:  Ferrari 2003:  Ferrari 2004:  Ferrari 2005:  Renault 2006:  Renault 2007:  Ferrari 2008:  Ferrari 2009:  Brawn-Mercedes	2010-luku: 2010:  Red Bull-Renault 2011:  Red Bull-Renault 2012:  Red Bull-Renault

Italialaiset Formula 1 -tallit

Alfa Romeo | Andrea Moda Formula | Arzani-Volpini | Automobili Turismo e Sport | Bellasi | Benetton Formula | Cisitalia | Dallara | De Tomaso | Enzo Coloni Racing Car Systems | EuroBrun | FIRST | Fondmetal | Forti | Lancia | Life | Maserati | Merzario | Minardi | Modena | OSCA | Osella | Scuderia Ambrosiana | Scuderia Ferrari | Scuderia Italia | Scuderia Milano | Scuderia Toro Rosso | Tec-Mec | Tecno

Formula 1 -valmistajat