Renault F1

Wikipedia

   

Renault
Koko nimi	ING Renault F1 Team
Päämaja	Enstone, Oxfordshire, Yhdistynyt kuningaskunta
Tallipäällikkö	Flavio Briatore
Tekninen johtaja	Bob Bell
Kilpakuljettajat	Fernando Alonso Nelson Piquet Jr.
Testikuljettajat	Romain Grosjean Lucas di Grassi Sakon Yamamoto
Runko	Renault R28
Moottori	Renault RS27
Renkaat	Bridgestone
Ensimmäinen kilpailu	Britannian GP 1977
Kilpailuja	233
Valmistajien maailmanmestaruuksia	2 (2005–2006)
Kuljettajien maailmanmestaruuksia	2 (Fernando Alonso, 2005–2006)
Voittoja	33
Paalupaikkoja	50
Nopeimpia kierroksia	27
Sijoitus kaudella 2008	5. (6 pistettä)

Renault F1 on ranskalainen Formula 1 -talli, joka kilpaili sarjassa aluksi kausilla 1977–1985. Paluun F1:seen omana tallina se teki 17 vuoden tauon jälkeen vuonna 2002 ostamalla Benetton-tallin.^[1]

Kauden 2007 päätteeksi talli oli osallistunut 230 Grand Prix'hin, joista se oli voittanut 33, saavuttanut kaksi valmistajien- ja kuljettajien mestaruutta, 50 paalupaikkaa, 90 palkintosijaa ja 27 kilpailun nopeinta kierrosta. Pisteitä talli oli saavuttanut yhteensä 976 ja pisteille tallin autolla oli ajettu 192 kertaa.^[2]

Williamsin ja Benettonin moottorintoimittajana Renault saavutti kuusi valmistajien mestaruutta (1992–1997) sekä viisi kuljettajien mestaruutta (1992–1993, 1995–1997).^[3]

Renault toi mukanaan ensimmäisen turboahdetun moottorin F1:seen vuonna 1977 ja saavutti vuonna 1979 ensimmäisen voiton turbomoottorisella autolla. Kuitenkaan talli ei voittanut ainuttakaan mestaruutta turboaikakaudella.^[3]

[muokkaa] Formula 1 (1977–1985)

[muokkaa] Alkuvaikeuksia (1977–1978)

[muokkaa] 1977

Kausi 1977 oli Renault-tallin ensimmäinen kausi Formula 1 -sarjassa. Talli tuli sarjaan tavoitteenaan voittaa maailmanmestaruus täysin ranskalaisella kokoonpaanolla (kuljettaja, moottori, auto, renkaat, öljyt).^[4] RS01-auton ainoaksi kuljettajaksi pestattiin ranskalainen Jean-Pierre Jabouille. Rengastoimmitaksi valittiin Michelin ja rahoituksen sekä öljyt talli sai Elfiltä.^[5]

Formula 1 -sarjan historian ensimmäinen turbomoottorilla varustettu auto, Renault RS01, esiteltiin 10. toukokuuta 1977 Pariisissa. Moottori oli 1,5-litrainen Renault Gordini EF1 V6. Ensimmäisen kerran auto nähtiin kilpailussa Britannian GP:ssa heinäkuussa. Auto kärsi ylikuumenemisongelmista ja hitaasta kaasun reagoinnista sekä kaiken moottoritehon hyödyntäminen oli vaikeaa.^[4] Luotettavuusongelmien ja ulkonäön takia autoa nimitettiin keltaiseksi teekupiksi (yellow teapot).^[6]

René Arnoux ja RS01 näytösajossa vuonna 2007.

Hollannin GP:ssa Jabouille ajoi aika-ajoissa jo kymmenenteen lähtöruutuun, mutta kilpailussa maaliinpääsy jäi haaveeksi. Kauden toiseksi viimeisessä kilpailussa, Kanadan GP:ssa, Jabouille karsiutui kilpailusta. Tämän jälkeen Renault ei enää osallistunut kauden päättäneeseen Japanin GP:hin.^[7]

[muokkaa] 1978

Kaudella 1978 talli jatkoi samalla edelliskauden kokoonpanolla. RS01-auton ainoana kuljettajana jatkoi Jean-Pierre Jabouille. Renault alkoi nyt keskittymään paremmin F1-projektiin sen voitettua ensimmäisen Le Mansin 24 tunnin ajon.^[8]

Kauden aikana auton nopeus alkoi parantua, mistä osoituksena oli useat Jabouillen aika-ajosijoitukset kymmenen parhaan joukossa.^[9] Itävallan- ja Italian GP:ssa hän oli jo kolmanneksi nopein. Ensimmäisen kerran RS01-auto selvisi maaliin saakka kymmenenneksi Monacon GP:ssa. Espanjan GP:ssa Jabouille oli maalissa 13. Seitsemän perättäisen keskeytyksen jälkeen Yhdysvaltain GP:ssa Watkins Glenin radalla Jabouille ajoi maaliin neljäntenä ja saavutti tallille sen historian ensimmäisen pistesijoituksen. Kauden päätteneessä Kanadan GP:ssa Jabouille oli vielä 12.^[7]

Valmistajien MM-sarjassa talli sijoittui 12. kolmella pisteellä.^[10]

[muokkaa] Läpimurto (1979–1980)

[muokkaa] 1979

Kaudeksi 1979 talli lähti MM-sarjaan kahden kuljettajan voimin. Jean-Pierre Jabouille sai rinnalleen ranskalaisen René Arnoux'n. Kauden alussa käytössä oli vielä RS01-auto ja Michelinin renkaat.^[11]

Kauden kolmannessa kilpailussa Etelä-Afrikan GP:ssa Jabouille saavutti Renault'n historian ensimmäisen paalupaikan. Kilpailussa kumpikaan autoista ei kuitenkaan jaksanut maaliin saakka.^[11]

Renault RS10 varikolla Monacon GP:ssa.

Monacon GP:hin talli sai käyttöönsä uuden auton, malliltaan RS10.^[8] Seuraavaksi ajetussa tallin kotikilpailussa, Ranskan GP:ssa, talli saavutti historian ensimmäisen voiton, kun Jabouille ajoi paalupaikalta voittoon. Arnoux täydensä tallin menestystä sijoittumalla kolmanneksi lähdettyään kilpailuun toisesta lähtöruudusta. Hän myös kellotti kilpailun nopeimman kierroksen. Britannian GP:ssa Arnoux ajoi toistamiseen peräkkäin palkintokorokkeelle sijoittumalla kilpailussa toiseksi. Jabouille starttasi Saksan GP:hin paalupaikalta, mutta joutui keskeyttämään Arnoux'n tavoin jo kilpailun alkuvaiheessa. Itävallan GP:ssa Arnoux oli aika-ajojen nopein ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen, mutta lopputuloksissa hän joutui tyytymään kuudenteen sijaan. Jabouille jatkoi tallin paalupaikkaputken neljän kilpailun mittaiseksi Italian GP:ssa. Moottoririkko kilpailun lopussa kuitenkin päätti hänen matkantekonsa. Kauden päätöskilpailussa, Yhdysvaltain GP:ssa, Arnoux ajoi seitsemännestä lähtöruudusta toiseksi.^[12]

Renault saavutti kauden aikana yhteensä 26 pistettä. Valmistajien MM-sarjassa se sijoittui kuudenneksi.^[13]

[muokkaa] 1980

Kauteen 1980 talli lähti kuljettajinaan tutut Jean-Pierre Jabouille ja René Arnoux. Auto kantoi mallinimeä RE20 ja renkaat toimitti Michelin.^[14]

Kauden toiseen kilpailuun, Brasilian GP:hin, Jabouille starttasi paalupaikalta. Kilpailussa hän joutui kuitenkin keskeyttämään, mutta Arnoux puolestaan onnistui saavuttamaan nopeimman kierroksen ja uransa ensimmäisen voiton. Seuraavaksi ajetussa Etelä-Afrikan GP:ssa merkkipaalut jakaantuivat samalla tavalla Renault-kuljettajien kesken, kun Jabouille lähti paalulta ja Arnoux voitti kilpailun sekä ajoi nopeimman kierroksen. Kilpailun jälkeen talli nousi valmistejien MM-sarjassa ensimmäiseksi ja Arnoux siirtyi kuljettajien MM-sarjan kärkeen ensimmäistä kertaa.^[15]

Belgian GP:ssa Arnoux ajoi pisteille neljänneksi. Tallin ja kuljettajien kotikilpailussa Ranskan GP:ssa Arnoux suoriutui maaliin viidentenä. Viiden peräkkäisen keskeytyksen jälkeen Jabouille pääsi viimein juhlimaan kauden ensimmäistä voittoaan Itävallan GP:ssa. Arnoux lähti kilpailuun paalupaikalta ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen, muttu selviytyi maaliin vasta yhdeksäntenä. Hollannin GP:ssa Arnoux ajoi paalupaikalta toiseksi ja kellotti kilpailun nopeimman kierroksen nimiinsä. Italian GP:hin tallin autot starttasivat kolmatta kertaa peräkkäin eturivistä, kun Arnoux oli ensimmäisessä ja Jabouille toisessa lähtöruudessa. Kilpailussa Arnoux jäi vasta kymmenenneksi ja Jabouille joutui keskeyttämään.^[15] Kanadan GP:ssa sattuneessa ulosajossa Jabouille loukkasi jalkansa ja tämän seurauksena joutui päättämään Formula 1 -uransa.

Valmistajien MM-sarjassa Renault sijoittui neljänneksi 38 pisteellä ja oli paras Michelinin renkaita käyttänyt talli.^[16]

[muokkaa] Mestaruuden tavoittelu (1981–1983)

[muokkaa] 1981

Kauteen 1981 talli lähti uuden kuljettajan voimin, kun René Arnoux'n kuljettajapariksi palkattiin ranskalainen Alain Prost, josta tuli myöhemmin urallaan nelinkertainen maailmanmestari. Kauden viidessä ensimmäisessä kilpailussa tallilla oli käytössään edelliskauden auton päivitetty versio, RE20B. Rengastoimittajana oli Michelin.^[17]

Tallin molemmat kuljettajat avasivat kauden pistetilinsä kolmannessa kilpailussa, Argentiinan GP:ssa, kun Prost ajoi toisesta lähtöruudusta kolmanneksi ja Arnoux oli viides.^[18] Monacon GP:ssa talli sai käyttöönsä uuden RE30-auton, mutta kilpailussa molemmat kuljettajat joutuivat keskeyttämään.^[19]

Talli onnistui jälleen kotikilpailussaan Ranskan GP:ssa, kun Prost ajoi uransa ensimmäiseen voittoon ja Arnoux oli neljäs lähdettyään paalupaikalta. Prost saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Seuraavaksi ajetussa Britannian GP:ssa Arnoux oli aika-ajoissa nopein ja Prost toinen. Kilpailussa Arnoux saavutti nopeimman kierroksen ja oli lähellä voittoa, mutta hän joutui keskeyttämään kärkipaikalta neljä kierrosta ennen maalia. Saksan GP:hin Prost starttasi vuorostaan paalupaikalta ja Arnoux hänen rinnaltaan toisesta lähtöruudusta. Lopputuloksissa Prost oli toinen ja Arnoux 13. Itävallan GP:ssa Arnoux ajoi paalupaikalta toiseksi ja Prost keskeytti lähdettyään toisesta ruudusta. Hollaniin GP:ssa talli valtasi eturivin lähtöruudut jo neljännen kerran perekkäin, kun Prost oli paalulla ja Arnoux toinen. Prost onnistui kilpailussa palauttamaan tallin voittokantaan ottamalla kauden toisen voittonsa. Italian GP:hin Arnoux starttasi paalupaikalta, mutta Prost nousi kolmannesta lähtöruudusta kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella ja piti sijoituksensa ruutulipulle saakka. Kauden päättäneessä Las Vegasin GP:ssa Prost ajoi toiseksi.^[19]

Valmistajien MM-sarjassa Renault sijoittui parhaana ranskalaistallina kolmanneksi. Pisteitä Prost ja Arnoux saavuttivat kauden aikana yhteensä 54.^[20]

[muokkaa] 1982

Kaudella 1982 talli kilpaili viimeistä kertaa kahden ranskalaiskuljettajan voimin, kun RE30B-autolla ajoivat Alain Prost ja René Arnoux. Michelin jatkoi rengastoimittajana.^[21]

Kausi alkoi mainiosti, kun Prost voitti avauskilpailun, Etelä-Afrikan GP:n, ja paalupaikalta startannut Arnoux oli kolmas. Prost saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Prost jatkoi voittokulkuaan seuraavaksi ajetussa Brasilian GP:ssa, jossa hän saavutti myös paalupaikan ja nopeimman kierroksen. San Marinon GP:ssa Arnoux saavutti tallin historian 20. paalupaikan ja Prost starttasi hänen rinnaltaan toisesta lähtöruudusta, mutta kilpailussa molemmat joutivat keskeyttämään teknisten ongelmien takia. Prost lähti paalupaikalta ja Arnoux toisesta lähtöruudusta Belgian GP:hin, mutta kilpailussa molemmat keskeyttivät jälleen. Monacon GP:ssa oli Arnoux'n vuoro startata paalupaikalta, mutta edellisten kilpailuiden tapaan hän keskeytti. Keskeytyksen seurauksena Prost siirtyi kärkeen, mutta hänkin joutui keskeyttämään vain kolme kierrosta ennen maalia. Itä-Yhdysvaltain GP:ssa Prost saavutti aika-ajoissa paalupaikan, mutta keskeytti jälleen kilpailussa. Arnoux lähti paalupaikalta ja Prost toisesta eturivin lähtöruudusta Hollannin GP:hin, mutta molemmat kuljettajat keskeyttivät kilpailussa ja samalla tallin pisteetön jakso kasvoi seitsemän kilpailun mittaiseksi.^[22]

Prost palasi pistekantaan Britannian GP:ssa sijoittumalla kuudenneksi. Arnoux katkaisi yhdeksän kilpailun mittaisen pisteettömän putkensa ajamalla Ranskan GP:ssa paalupaikalta voittoon. Menestystä tallin kotikilpailussa täydensi Prost toisella sijallaan, joka samalla takasi tallin ensimmäisen kaksoisvoiton. Saksan GP:ssa Arnoux sijoittui toiseksi lähdettyään kilpailuun kolmannesta ruudusta. Dijonin radalla Ranskassa ajetussa Sveitsin GP:ssa Prost starttasi paalupaikalta ja saavutti kilpailun nopeimman kierroksen, mutta joutui lopputuloksissa tyytymään toiseen sijaan Keke Rosbergin ohitettua hänet. Italian GP:ssa Arnoux saavutti tallin kauden neljännen ja viimeisen voiton sekä nopeimman kierroksen. Prost ajoi vielä kauden päättäneessä Las Vegasin GP:ssa paalupaikalta neljänneksi.^[22]

Kauden aikana erot kärkitallien välillä olivat tasaiset, mutta Renault'lla oli nopein auto. Tallin heikkoudeksi muodostui kuitenkin jälleen luotettavuusongelmat. Prost ja Arnoux johtivat lähes puolet kauden kilpailukilometreistä,^[9] mutta mestaruuden vei Ferrari Renault'n jäädessä kolmanneksi. Pisteitä talli saavutti 62.^[23]

[muokkaa] 1983

Kaudeksi 1983 Prost sai uudeksi tallikaverikseen yhdysvaltalaisen Eddie Cheeverin, kun René Arnoux siirtyi Ferrarille. Cheever oli tallin ensimmäinen ei-ranskalainen kuljettaja. Kauden alussa käytössä oli RE30C-auto ja Michelinin renkaat.^[24]

Eddie Cheever RE40-autolla näytösajossa vuonna 2007.

Tulokset alkoivat parantua, kun talli sai Länsi-Yhdysvaltain GP:ssa käyttöönsä uuden hiilikuiturunkoisen RE40-auton.^[9] Sitä seuranneessa Ranskan GP:ssa Prost ajoikin paalupaikalta voittoon ja saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Cheever täydensi tallin menestystä sijoittumalla palkintokorokkeelle kolmanneksi. San Marinon GP:ssa Prost sijoittui toiseksi ja takasi ranskalaiskuljettajien kolmoisvoiton. Prost starttasi paalupaikalta Monacon GP:hin, mutta kilpaiussa hän taipui kolmanneksi. Belgian GP:ssa Prost venytti palkintokorokeputkensa neljän kilpailun mittaiseksi ajamalla paalupaikalta voittoon. Cheever nousi kilpailussa kahdeksannesta ruudusta kolmanneksi. Kandan GP:ssa oli Cheeverin vuoro vastata tallin parhaasta tuloksesta, kun sijoittui kilpailussa toiseksi Prostin jäädessä viidenneksi.^[25]

Britannian GP:ssa Prost saavutti kauden kolmannen voittonsa. Hän ajoi myös nopeimman kierroksen kilpailussa. Saksan GP:ssa Prostin oli tyytyminen neljänteen sijaan, mutta seuraavaksi ajetussa Itävallan GP:ssa hän voitti ja ajoi kilpailun nopeimman kierroksen. Cheever oli lopputuloksissa neljäs. Italian GP:ssa Cheever oli kolmannen kerran kauden aikana kolmas. Euroopan GP:ssa Prost oli toinen ja hän lähti kauden päätöskilpailuun, Etelä-Afrikan GP:hin, MM-pistejohdossa. Prost joutui kuitenkin keskeyttämään kilpailun ja Nelson Piquet varmisti mestaruuden itselleen kahden pisteen erolla sijoittumalla kolmanneksi.^[25] Epäonnistuneen loppukauden takia katkeria lausuntoja tallista antanut Prost sai lopulta potkut.^[9]

Valmistajien MM-sarjassa Renault sijoittui toiseksi 79 pisteellä. Mestaruuden voittanut Ferrari jäi kymmenen pisteen päähän.^[26]

[muokkaa] Suoritukset heikkenevät, vetäytyminen sarjasta (1984–1985)

[muokkaa] 1984

Kaudella 1984 tallissa aloitti kaksi uutta kuljettajaa; ranskalainen Patrick Tambay ja brittiläinen Derek Warwick. RE50-autossa oli uusi Renault-Gordini EF4 -turbomoottori sekä Michelinin renkaat.^[27]

Derek Warwick RE50-auton ratissa Yhdysvaltain GP:ssa.

Tambay avasi pistetilinsä heti kauden avanneessa Brasilian GP:ssa sijoittumalla viidenneksi. Warwick ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi seuraavaksi ajetussa Etelä-Afrikan GP:ssa. Tambay saavutti kilpailun nopeimman kierroksen, mutta joutui keskeyttämään polttoaineen loputtua. Belgian GP:ssa Warwick jatkoi hyviä otteitaan sijoittumalla toiseksi, kun Tambay oli vasta seitsemäs. San Marinon GP:ssa Warwick piti aika-ajoissa hankkiman neljännen sijan maaliin saakka. Tambay onnistui saavuttamaan paalupaikan kotikilpailussaan Ranskan GP:ssa, mutta kilpailussa hän jäi toiseksi Niki Laudan taakse. Monacon GP:ssa Tambay mursi jalkansa ajettuaan tallikaveri Warwickin perään sateen kastelemalla liukkaalla radalla. Tambay kuitenkin palasi kilpailemaan jo Itä-Yhdysvaltain GP:ssa. Warwick katkaisi viiden kilpailun mittaisen keskeytysputkensa Britannian GP:ssa sijoittumalla toiseksi. Saksan GP:ssa tallin molemmat autot selvisivät pisteille, kun Warwick oli kolmas ja Tambay viides. Hollannin GP:ssa Tambay ajoi viimeistä kertaa kauden aikana pisteille sijoittumalla kuudenneksi. Kauden päätöskilpailussa, Portugalin GP:ssa, Philippe Streiff teki F1-debyyttinsä ajamalla tallin kolmatta autoa, mutta hän joutui Warwickin tavoin keskeyttämään. Tambay sijoittui juuri pisteiden ulkopuolelle seitsemänneksi.^[28]

Renault sijoittui valmistajien MM-sarjassa viidenneksi 34 pisteen turvin.^[29] Voittoihin talli ei enää kauden aikana yltänyt ja etu turbomoottorin kehityksessä oli jo hävitty. Pistepottikin oli reilusti edelliskausia pienempi.^[9]

[muokkaa] 1985

Kausi 1985 jäi tallin viimeiseksi F1:issä, ennen paluuta 2000-luvulla. Kuljettajaparina jatkoivat Patrick Tambay ja Dereck Warwick. RE60-autossa oli Renault EF4B -turbomoottori ja Goodyearin renkaat.^[30] Tallista oli lähtenyt edelliskauden jälkeen pääsuunnittelija Michel Tétu ja tallipäällikkö Gérard Larrousse.^[9]

Tambay aloitti kauden edelliskauden tapaan ajamalla viidenneksi Brasilian GP:ssa. Portugalin GP:ssa hän ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi ja toisti sijoituksensa seuraavaksi ajetussa San Marinon GP:ssa. Warwick avasi kauden pistetilinsä selviytymällä viidentenä maaliin Monacon GP:ssa. Tallin kotikilpailussa Ranskan GP:ssa Tambay sai käyttöönsä RE60-auton kehitysversion ja oli lopputuloksissa kuudes Warwickin ollessa seitsemäs. Britannian GP:ssa Warwick ajoi toistamiseen kauden aikana viidenneksi ja saavutti näin kaksi MM-pistettä. François Hesnault ajoi Saksan GP:ssa tallin kolmatta autoa, johon oli kiinnitetty ns. onboard-kamera ensimmäistä kertaa F1-historiassa. Kaikki Renault'n kuljettajat joutuivat kuitenkin keskeyttämään kilpailun. Warwick ajoi kaudella viimeistä kertaa pisteille Belgian GP:ssa sijoittumalla lopputuloksissa kuudenneksi.^[31][32]

Valmistajien MM-sarajassa Renault'n oli tyytyminen seitsemänteen sijaan. Pisteitä talli saavutti kauden aikana vain 16, kun samaa moottoria käyttänyt Lotus saalisti 71 pistettä.^[33] Tallina Renault vetäytyi sarjasta, mutta jäi vielä moottorintoimittajaksi.^[9]

[muokkaa] Renault moottorintoimittajana

Williams-talli voitti Renault'n moottoreilla viisi valmistajien- ja neljä kuljettajien mestaruutta. Kuvassa ajava Jacques Villeneuve saavutti Williamsin viimeisen kuljettajien mestaruuden kaudella 1997. Kuva vuodelta 1996.

Renault teki paluun Formula 1 -sarjaan vuonna 1989 Williamsin moottorintoimittajana ja ensimmäisen voiton Williams-Renault'lla saavutti Thierry Boutsen jo kauden kuudennessa kilpailussa, Kanadan GP:ssa. Kauden 1991 aikana Williams sai pakettinsa toimimaan ja kaudella 1992 Williams voitti valmistajien mestaruuden sekä Nigel Mansell kuljettajien mestaruuden. Kaudella 1993 Williams voitti edelliskauden tapaan valmistajien mestaruuden selvästi ja tallin kuljettaja Alain Prost kruunattiin kuljettajien mestariksi. Vuonna 1994 Williams jäi ilman kuljettajien mestaruutta, mutta onnistui saavuttamaan valmistajien tittelin kolmannen kerran peräkkäin.^[34]

Kaudella 1995 Williamsin ohella myös Benetton-talli sai Renault'n moottorit. Benetton onnistuikin katkaisemaan Williamsin mestaruusputken voittamalla tallin historian ensimmäisen ja ainoan valmistajien mestaruuden. Michael Schumacher saavutti kaudella toisen kuljettajien mestaruutensa. Kaudella 1996 Williams palasi mestaruuskantaan Damon Hillin voittaessa kuljettajien mestaruuden. Williams saavutti tuplamestaruuden myös kaudella 1997, kun Jacques Villeneuve voitti kuljettajien tittelin.^[34]

Kauden 1997 jälkeen Renault vetäytyä jälleen sarjasta voitettuaan kuusi valmistajien mestaruutta sekä viisi kuljettajien mestaruutta. Renault olikin 1990-luvun paras moottori ja sen valmisversiota myytiin talleille vielä muutamia vuosia vetäytymisen jälkeenkin. Benetton käytti moottorista nimeä Playlife ja Williams Mecachromea ja Supertec-nimeä. Myös BAR ja Arrows kilpailivat Supertecin moottoreilla.^[34]

[muokkaa] Formula 1 (2002–)

[muokkaa] Paluu F1-sarjaan, nousujohteinen alku (2002–2004)

[muokkaa] 2002

Ranskalainen autonvalmistaja Renault teki paluun Formula 1 -sarjaan omana tallina kaudella 2002 ostamalla Benetton-tallin.^[3] Kuljettajiksi valittiin italialainen Jarno Trulli ja brittiläinen Jenson Button. R202-autossa oli Michelinin renkaat.^[35]

Talli lähti kauteen tavoitteenaan sarjan neljänneksi parhaan tallin asema. Voitto ei kuitenkaan ollut vielä tavoitteena tässä vaiheessa tallin johdon mukaan.^[36]

Tallin miehiä varikkoalueella kaudella 2002.

Kauden avauspisteet saavutti Button Malesian GP:sta sijoittumalla neljänneksi. Brasilian GP:ssa hän oli myös neljäs ja kolmannen perättäisen pistesijoituksen Jenson ajoi San Marinon GP:ssa olemalla viides. Trulli avasi oman pistesaldonsa vasta kauden seitsemännessa kilpailussa, Monacon GP:ssa, jossa hän ajoi neljänneksi. Kanadan GP:sta hän saavutti kuudennen sijan. Euroopan GP:ssa Button jatkoi tallin pistesijaputken kolmen kilpailun mittaiseksi ajamalla viidenneksi. Tallin kotikilpailussa Ranskan GP:ssa Button saavutti viimeisen pistesijan olemalla kuudes. Kolmen pisteettömän kilpailun jälkeen koitti onnistuminen Italian GP:ssa, kun Trulli ajoi maalilinjan yli neljäntenä ja Button oli viides. Tämä jäi myös tallin kauden parhaaksi suoritukseksi. Yhdysvaltain GP:sta Trulli saavutti viidenen sijan ja kauden päättäneessä Japanin GP:ssa Button oli vielä kuudes.^[37]

Valmistajien MM-sarjassa talli saavutti hakemansa neljännen sijan. Pisteitä Trulli ja Button keräsivät yhteensä 23.^[38]

[muokkaa] 2003

Kauteen 2003 talli lähti kuljettajinaan Jarno Trulli ja testikuljettajana edelliskaudella toiminut Fernando Alonso. Auto kantoi nimeä R23 ja siinä oli Michelinin renkaat.^[39] Tallin päätavoitteena kaudella oli kaventaa eroa kärkitalleihin ja parantaa edelliskauden suorituksia.^[40]

Jarno Trulli ajamassa Yhdysvaltain GP:ssa, jossa hän sijoittui lopulta neljänneksi.

Molemmat kuljettajat avasivat pistetilinsä heti kauden avauskilpailussa Australian GP:ssa, kun Trulli ajoi viidenneksi ja Alonso oli seitsemäs. Malesian GP:n aika-ajoissa talli valtasi kärkisijat, kun Alonso otti paalupaikan ja Trulli toisen lähtöruudun. Paalupaikka oli tallille ensimmäinen 19 vuoteen, kun viimeksi Renault-auto oli ollut aika-ajoissa nopein Ranskan GP:ssa 1984.^[41] Kilpailussa Alonso jäi kolmanneksi ja Trulli viidenneksi. Brasilian GP:ssa Alonso ajoi toistamiseen peräkkäin palkintokorokkeelle ollen kolmas. Trulli saavutti viimeisen pistesijan ollen kahdeksas. San Marinon GP:ssa Alonso ajoi kuudenneksi, mutta nousi takaisin palkintokorokkeelle ajamalla maaliin toisena kotikilpailussaan Espanjan GP:ssa. Itävallan GP:ssa Trulli onnistui pitämään yllä tallin pistesijaputken ottamalla kahdeksannen sijan. Monacon GP:hin talli lähti kovin odotuksin,^[42] mutta joutui tyytymään Alonson viidenteen ja Trullin kuudenteen sijaan. Kanadan GP:ssa Alonso kykeni ajamaan neljänneksi ja saavutti kilpailun nopeimman kierroksen. Euroopan GP:hin talli sai käyttöönsä E-version RS23-moottoristaan, johon oli lisätty tehoja.^[43] Alonso oli kilpailun lopputuloksissa neljäs ja venytti tallin pistesijaputken yhdeksän kilpailun mittaiseksi.^[44]

Britannian GP:hin talli toi B-kehitysversion R23-autostaan,^[45] jolla Trulli ajoi kilpailussa kuudenneksi. Seuraavaksi ajetussa Saksan GP:ssa Alonso oli neljäs ja Trulli nousi ensimmäistä kertaa kauden aikana palkintokorokkeelle ollen kolmas. Unkarin GP:ssa tallin suoritus oli vieläkin parempi, kun Alonso voitti kilpailun startattuaan paalupaikalta ja Trulli oli seitsemäs. Voitto oli tallille ensimmäinen 20 vuoteen, kun edellinen voitto oli Itävallan GP:sta 1983. Alonsosta tuli samalla nuorin F1-osakilpailun voittanut kuljettaja.^[46] Palkintosijoille talli ei loppukauden kolmessa viimeisessä kilpailussa enää kyennyt. Italian GP:ssa Alonso oli kahdeksas, Yhdysvaltain GP:ssa Trulli ajoi neljänneksi ja kauden päättäneessä Japanin GP:ssa hän oli viides.^[47]

Kauden päätteeksi talli sijoittui valmistajien MM-sarjassa edelliskauden tapaan neljänneksi, mutta pisteitä tuli nyt 88. Ero kärkitalleihin oli kuitenkin yli 50 pistettä.^[48]

[muokkaa] 2004

Kaudella 2004 tallin kuljettajina jatkoivat Jarno Trulli ja Fernando Alonso. R24-autossa oli Michelinin renkaat. Tallin tavoitteena oli kauden aikana nousta kärkikolmikkoon.^[49][50] Talli sai myös uudeksi sponsorikseen espanjalaisen tietoliikenneyhtiö Telefónican.^[51]

Fernando Alonso ajamassa Yhdysvaltain GP:ssa.

Alonso sijoittui heti palkintokorokkeelle kauden avanneessa Australian GP:ssa, kun hän oli kolmas. Trulli saavutti kilpailussa seitsemännen sijan. Malesian GP:ssa Alonso oli puolestaan seitsemäs Trullin ollessa viides. Bahrainin GP:ssa Trulli ajoi maalilinjan yli neljäntenä ja Alonso oli nyt kuudes. San Marinon GP:hin talli oli tehnyt muutoksia R24-auton moottoriin ja runkoon, joiden toivottiin kaventavan eroa kärkitalli Ferrariin.^[52] Kilpailussa Alonso jäi kuitenkin neljänneksi ja Trulli oli hänen jälkeensä viides. Espanjan GP:ssa tallin otteet parantuivat, kun Trulli saavutti kauden ensimmäisen palkintosijoituksensa ajamalla kolmanneksi ja Alonso oli kotiradallaan neljäs. Monacon GP:ssa Trulli onnistui täydellisesti, kun hän voitti kilpailun startattuaan paalupaikalta. Neljännesta ruudusta lähtenyt Alonso joutui keskeyttämään kilpailun ensimmäistä kertaa kauden aikana. Euroopan GP:sta talli saavutti jälleen kaksi pistesijoitusta, kun Trulli ajoi neljänneksi ja Alonso oli viides. Kanadan GP:ssa katkesi tallin 13 kilpailun mittainen pistesijaputki, kun molemmat kuljettajat keskeyttivät. Yhdysvaltain GP:ssa Trulli sijoittui neljänneksi, kun taas Alonso joutui keskeyttämään toistamiseen peräkkäin.^[53]

Alonso saavutti kauden ensimmäisen paalupaikkansa Ranskan GP:n aika-ajoissa, mutta kilpailussa hän joutui taipumaan toiseksi. Trulli nousi viidennestä lähtöruudusta neljänneksi. Saksan GP:ssa Alonso ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi. 11. sijoittunut Trulli ilmoitti kilpailun yhteydessä jättävänsä Renault'n kauden päätteeksi.^[54] Alonso jatkoi hyvää virettään ajamalla myös kolmanneksi Unkarin GP:ssa. Belgian GP:n aika-ajoissa Trulli oli nopein, mutta kilpailussa hän hyytyi yhdeksänneksi. Kiinan GP:hin talli sai uudeksi kuljettajakseen vuoden 1997 maailmanmestarin Jacques Villeneuven, kun Trulli lopetti yhteistyön tallin kanssa.^[55] Alonso sijoittui kilpailussa neljänneksi Villeneuven jäädessä sijalla 11. Japanin GP:ssa Alonso oli viides ja kauden päätöskilpailussa, Brasilian GP:ssa, hän ajoi neljänneksi. Villeneuve oli kahdessa viimeisessä kilpailussa vasta kymmenes ja sai tallin johdon katumaan hänen palkkaamistaan.^[56][53]

Talli sijoittui kauden päätteeksi valmistajien MM-sarjassa kolmanneksi 105 pisteellä. Toisen sijan kamppailun voitti BAR-talli 14 pisteen erolla.^[57]

[muokkaa] Kehitys jatkuu, nousu sarjan parhaaksi talliksi (2005–2006)

[muokkaa] 2005

Kauteen 2005 talli lähti kamppaillakseen mestaruudesta.^[58] R25-autolla kilpailuissa ajoivat Fernando Alonso ja Giancarlo Fisichella. Renkaat toimitti Michelin.^[59]

Fernando Alonso R25-auton ratissa keskeytykseen päättyneessä Kanadan GP:ssa.

Kausi alkoi tallin osalta mainiosti, kun paalupaikalta Australian GP:hin startannut Fisichella voitti debyyttikilpailunsa Renault'lla. Alonso nousi 13. lähtöruudusta kolmanneksi ja saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Malesian GP:ssa Alonso voitti kilpailun lähdettyään paalupaikalta, Fisichella joutui keskeyttämään kilpailun kolaroinnin seurauksena. Kauden kolmanteen kilpailuun, Bahrainin GP:hin, talli lähti jo selvänä ennakkosuosikkina.^[60] Alonso onnistuikin saavuttamaan paalupaikan aika-ajoissa ja voitti myös kilpailun. San Marinon GP:ssa Alonso kasvatti voittoputkensa kolmen kilpailun mittaiseksi, kun Fisichella taas keskeytti kolmannen kerran peräkkäin. Espanjan GP:ssa Alonso nousi kilpailussa kolmannesta lähtöruudusta toiseksi ja Fisichella ajoi viidenneksi saavuttaen samalla kilpailun nopeimman kierroksen. Monacon GP:ssa talli ei yltänyt huippumenestykseen, kun Alonso tippui neljänneksi starttattuaan toisesta lähtöruudusta ja Fisichella oli 12:s. Euroopan GP:ssa Alonso nousi kuudennesta lähtöruudusta voittajaksi ja saavutti myös nopeimman kierroksen, Fisihella ajoi kuudenneksi. Kanadan GP:ssa molemmat kuljettajat joutuivat keskeyttämään. Ranskan GP:ssa tallin autoja koristi kiinalaisen taruston Feeniks-linnun kuvat. Kuvion tarkoituksena on ilmaista voimaa, nopeutta ja johtajuutta.^[61] Alonso ajoi kilpailussa paalupaikalta voittoon, Fisichellan jäädessä jälleen kuudenneksi.^[62]

Alonso voittoon päättyneessä Kiinan GP:ssa.

Alonso starttasi paalupaikalta myös Britannian GP:hin, mutta joutui kilpailussa taipumaan McLarenin Juan Pablo Montoyalle. Fisichella onnistui puolestaan nousemaan seitsemännesta lähtöruudusta neljänneksi. Hän oli myös neljäs seuraavaksi ajetussa Saksan GP:ssa. Alonso nousi kuitenkin kilpailun voittajaksi. Turkin GP:ssa Alonso ajoi toiseksi ja Fisichella oli jälleen neljäs. Italian GP:ssa tallin molemmat kuljettajat ylsivät palkintokorokkeelle, kun Alonso oli toinen ja Fisichella kolmas. Alonso ajoi kolmannen kerran peräkkäin toiseksi Belgian GP:ssa. Brasilian GP:ssa Alonso ajoi kolmanneksi starttattuaan paalupaikalta. Samalla hän varmisti uransa ensimmäisen kuljettajien maailmanmestaruuden.^[63] Fisichella jäi kilpailussa viidenneksi. Japanin GP:ssa Fisichella oli lähellä voittoa, mutta taipui viimeisellä kierroksella nopeammalle Kimi Räikköselle ja jäi toiseksi. Alonso nousi kilpailussa 16. lähtöruudusta kolmanneksi. Alonso voitti kauden viimeisen kilpailun, Kiinan GP:n, ja Fisichella oli neljäs. Samalla talli varmisti historian ensimmäisen valmistajien mestaruuden omalla tallilla. Edellinen Renault'n moottoreilla saavutettu mestaruus oli kaudelta 1997, kun Jacques Villeneuve voitti kuljettajien mestaruuden ja Williams-Renault valmistajien tittelin.^[64][62]

Talli voitti valmistajien MM-sarjan yhdeksän pisteen erolla toiseksi tulleeseen McLareniin. Pisteitä Renault saavutti 191.^[65]

[muokkaa] 2006

Talli lähti kauteen 2006 hallitsevana maailmanmestarina tavoitteenaan taistella mestaruuksien uusimista.^[66] R26-auton kuljettajina jatkoivat Fernando Alonso viimeistä kauttaan Renault'lla ja Giancarlo Fisichella. Michelin jatkoi vielä rengastoimittajana.^[67]

Giancarlo Fisichella ajoi voittoon Malesian GP:ssa.

Alonso avasi kauden voittamalla Bahrainin GP:n. Malesian GP:ssa Fisichella saavutti kauden avauspisteensä voittamalla kilpailun startattuaan paalupaikalta. Alonso varmisti toiseksi ajettuaan tallin ensimmäisen kaksoisvoiton 24 vuoteen. Edellinen tallin kaksoivoitto oli saavutettu kaudella 1982.^[68] Fernando saavutti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Australian GP:n Alonso voitti kolmannesta lähtöruudusta, kun Fischella jäi viidenneksi starttattuaan toisesta ruudusta. San Marinon GP:ssa Alonso ajoi palkintokorokkeelle toiseksi saavuttaen samalla kilpailun nopeimman kierroksen. Fisichella jäi viimeiselle pistesijalle oltuaan kahdeksas. Euroopan GP:hin Alonso starttasi paalupaikalta, mutta joutui kilpailussa antautumaan Ferrari-kuljettaja Michael Schumacherille ja jäi toiseksi. Fisichella ajoi kilpailussa kuudenneksi. Alonso palasi voittajaksi kotikilpailussaan Espanjan GP:ssa startattuaan paalupaikalta. Fisichella täydensi tallin menestystä kolmannella sijallaan. Monacon GP:hin Alonso lähti paalupaikalta ja piti sijoituksensa kilpailun loppuun asti. Fischella saavutti kolme MM-pistettä sijoittuen kuudenneksi. Britannian GP:ssa talli teki F1-historiansa 200. GP-startin.^[69] Alonso saavuttikin merkkikilpailussa paalupaikan, voiton sekä nopeimman kierroksen ja Fisichella oli neljäs. Alonso jatkoi vottokulkuaan Kanadan GP:ssa ottamalla paalupaikalta startattuaan neljännen peräkkäisen voittonsa. Fisichella sijoittui toistamiseen peräkkäin neljänneksi.^[70]

Fernado Alonso varmisti uransa toisen kuljettajien mestaruuden sijoittumalla toiseksi Brasilian GP:ssa.

Yhdysvaltain GP:ssa Fisichella vastasi pitkästä aikaa tallin paremmasta suorituksesta ajamalla palkintokorokkeelle kolmanneksi. Alonso sijoittui lopputuloksissa viidenneksi. Ranskan GP:ssa Alonso palasi palkintokorokkeelle sijoittumalla kilpailussa toiseksi. Fisichella jäi kuudennelle sijalle. Saksan GP:ssa talli jäi palkintosijojen ulkopuolelle, kun Alonso oli viides ja Fisichella kuudes. Sateisessa Unkarin GP:ssa tallin molemmat kuljettajat keskeyttivät ja samalla katkesi tallin 18 kilpailun mittainen pistesijaputki. Alonso palautti tallin palkintosijoille Turkin GP:ssa sijoittumalla toiseksi, kun taas Fisichella jäi jälleen kuudenneksi. Italian GP:ssa Fichella ajoi neljänneksi. Alonso joutui keskeyttämään kilpailun moottoririkon seurauksena. Kiinan GP:hin Alonso starttasi paalupaikalta, mutta joutui jälleen tyytymään lopputuloksissa toiseen sijaan Michael Schumacherin voitettua. Fisichella ajoi myös palkintokorokkeelle ollen kolmas. Japanin GP:ssa Alonso nousi kuljettajien MM-sarjassa kymmenen pistettä toisena olleen Schumacherin edelle voitettuaan kilpailun. Fisichella oli kilpailussa jälleen kolmas. Brasilian GP:ssa Alonso varmisti toisella sijallaan toisen peräkkäisen kuljettajien mestatuutensa.^[71] Fisichella ajoi kuudenneksi.^[70]

Renault voitti toistamiseen peräkkäin myös valmistajien MM-sarjan 206 pisteellä. Toiseksi jäänyt Ferrari saavutti 201 pistettä.^[72]

[muokkaa] Putoaminen keskikastiin (2007–2008)

[muokkaa] 2007

Heikki Kovalainen debytoi F1:sissä Australian GP:ssa sijoittumalla kymmenenneksi.

Kaudeksi 2007 talli palkkasi Giancarlo Fisichellan rinnalle toiseksi kuljettajaksi suomalaisen Heikki Kovalaisen. R27-autossa oli nyt Bridgestonen renkaat, kun Michelin vetäytyi toisen rengastoimittajan asemasta. Auton väritys myös muuttui uuden pääsponsorin, hollantilaisen ING-pankin mukaisesti.^[73][74] Tallin vuoden budjetti oli sarjan kuudenneksi suurin, 240,54 miljoonaa euroa. Renault sponsoroi tallia sadalla miljoonalla ja ING-pankki 41,54 miljoonalla eurolla.^[75]

Kauden avauskilpailussa Australian GP:ssa Fisichella ajoi viidenneksi ja Kovalainen jäi kymmenenneksi. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että talli ei tulisi taistelemaan mestaruudesta kauden aikana. Syytä heikentyneeseen suoritukseen pidettiin siirtymisessä Bridgestonen renkaisiin, kun talli ei saanut autoaan hyvään tasapainoon uusilla renkailla.^[76] Malesian GP:ssa tallin molemmat kuljettajat onnistuivat ajamaan pisteille, kun Fisichella oli kuudes ja Kovalainen saavutti uransa ensimmäisen MM-pisteen ollen kahdeksas. Fisichella ajoi puolestaan viimeiselle pistesijalle Bahrainin GP:ssa. Espanjan GP:ssa Kovalainen päihitti tallikaverinsa ajamalla seitsemänneksi, Fisichellan jäädessä yhdeksänneksi. Monacon GP:ssa Fisichella ylsi kauden parhaimpaan suoritukseensa sijoittumalla neljänneksi. Kovalaisen vaikea kilpailu päättyi 13. sijalle. Kanadan GP:ssa Kovalainen todisti ajotaitojaan nousemalla kilpailussa viimeisestä lähtöruudusta neljänneksi. Fisichella hylättiin kilpailussa hänen ajettua varikolta ulos punaisten valojen palaessa. Toisessa Pohjois-Amerikan kilpailussa, Yhdysvaltain GP:ssa, Kovalainen jatkoi hyviä otteitaan selviytymällä kilpailussa maaliin viidentenä. Ranskan GP:ssa Fisichella ajoi pisteille kuudenneksi, kun Kovalainen jäi sijalle 15. Syy Heikin heikkoon sijoitukseen oli Jarno Trullin törmääminen hänen autoonsa kilpailun alussa. Britannian GP:ssa tallin kuljettajat ylsivät viimeisille pistesijoille, kun Kovalainen oli seitsemäs ja Fisichella kahdeksas.^[77]

Fisichellan R27-auto varikkopilttuussa Britannian GP:ssa.

Euroopan GP:ssa Kovalaisen vauhti riitti kahdeksanteen sijaan ja samoin kävi myös Unkarin GP:ssa. Turkin GP:ssa Kovalainen ajoi maaliin kuudentena ja saavutti kolme MM-pistettä. Italian GP:ssa hän ajoi seitsemänneksi. Belgian GP:sta Kovalainen saavutti jälleen yhden pisteen ollen lopputuloksissa kahdeksas. Talli saavutti kauden parhaan tuloksensa sateisella radalla ajetusta Japanin GP:sta, kun Kovalainen nousi ensimmäistä kertaa urallaan palkintokorokkeelle toisena ja Fisichella oli viides. Kiinan GP:ssa tallin molemmat kuljettajat jäivät pistesijojen ulkopuolelle, kun Kovalainen oli yhdeksäs ja Fisichella yhdestoista. Kauden päättäneessä Brasilian GP:ssa molemmat kuljettajat keskeyttivät. Keskeytys oli Kovalaiselle uran ensimmäinen.^[77]

Talli sijoittui kauden päätteeksi valmistajien MM-sarjassa kolmanneksi 51 pisteellä. Ilman McLarenin pisteiden hylkäystä talli olisi ollut neljäs.^[78]

[muokkaa] 2008

Tämä artikkeli tai osio kertoo ajankohtaisista tai meneillään olevista urheilutapahtumista.
Tiedot saattavat muuttua nopeasti tapahtumien edetessä.

Fernando Alonso teki paluun tallin kuljettajaksi kaudeksi 2008 riitaannuttuaan McLarenin ja Lewis Hamiltonin kanssa edelliskaudella. Toista R28-autoa palkattiin ajamaan testikuljettajana tallissa työskennellyt Nelson Piquet Jr.^[79]

[muokkaa] Organisaatio

[muokkaa] Johtohenkilöt

• Flavio Briatore, tallipäällikkö
• Pat Symonds, insinöörijohtaja
• Bob Bell, tekninen johtaja (auto)
• Rob White, tekninen apulaisjohtaja (moottoriosasto)
• Denis Chevrier, tekninen johtaja (moottorin kehitys)
• Alan Permane, insinööripäällikkö
• Tim Densham, suunnittelupäällikkö

• Tekniset johtajat:

• Andre de Cortanze (1977–1978)
• Michel Tétu (1979–1984)
• Bernard Touret (1985)
• Mike Gascoyne (2001–2003)
• Bob Bell (2004–)
• Tim Densham (2005-2007)

[muokkaa] Sponsorit

[muokkaa] Menestys kilpailuittain

(Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa ja kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta)