Formula 1 -kausi 2000
Wikipedia
Formula 1 -kausi 2000 oli 51. FIA:n Formula 1 -kausi. Se alkoi 12. maaliskuuta 2000 ja päättyi 22. lokakuuta seitsemäntoista kilpailun jälkeen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kauden yhteenveto
Kausi oli alusta asti Michael Schumacherin ja Mika Häkkisen välistä kamppailua maailmanmestaruudesta. Kauden alku sujui Schumacherin selvässä hallinnassa hänen voittaessaan kaksi ensimmäistä kilpailua ja Häkkisen keskeyttäessä ne. Kahden ensimmäisen GP:n jälkeen Häkkinen alkoi kuitenkin nousta sijoittumalla kaksi kertaa toiseksi ja voittamalla kerran ja kamppailu muuttui tasaisemmaksi. Kauden puolivälin jälkeen Schumacher alkoi kärsiä epäonnistumisista. Hän keskeytti kolme kilpailua peräkkäin, ja Häkkinen voitti niistä yhden ja sijoittu kahdessa muussa toiseksi. Häkkisen voitettua vielä kaksi seuraavaakin kilpailua Schumacherin jäädessä toiseksi molemmissa McLaren-kuljettaja siirtyi kärkeen maailmanmestaruustaistelussa. Häkkinen johti kautta kolmanneksi viimeiseen kilpailuun, Indianapolisiin asti. Siellä Häkkinen keskeytti moottoririkon myötä kesken lupaavasti alkaneen kilpailun ja Schumacher karkasi kahdeksan pisteen päähän. Mestaruus ratkesi Schumacherille kauden toiseksi viimeiseksi kilpailussa Japanin Suzukassa kun hän voitti tiukan kilpailun Häkkisen jäädessä toiseksi.
[muokkaa] Kuljettajat ja valmistajat
Seuraavat tallit ja kuljettajat kilpailivat Formula 1 -luokan maailmanmestaruudesta kaudella 2000.
[muokkaa] Osakilpailut
[muokkaa] Kuljettajien lopullinen järjestys
|
|
[muokkaa] Valmistajien lopullinen järjestys
| # | Talli | Runko | Moottori | Renkaat | Pisteet | Voitot | Palkintosijat | Paalupaikat |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | F1-2000 | Ferrari 049 V10 | B | 170 | 10 | 21 | 10 | |
| 2 | MP4/15 | Mercedes-Benz FO110J V10 | B | 162 | 7 | 22 | 7 | |
| 3 | FW22 | BMW E41 V10 | B | 36 | 3 | |||
| 4 | B200 | Playlife FB02 V10 | B | 20 | 3 | |||
| 5 | 002 | Honda RA000E V10 | B | 20 | ||||
| 6 | EJ10 EJ10B |
Mugen-Honda MF-301 HE V10 | B | 17 | 2 | |||
| 7 | A21 | Supertec FB02 V10 | B | 7 | ||||
| 8 | C19 | Petronas SPE 04A V10 | B | 6 | ||||
| 9 | R1 | Ford Cosworth CR-2 V10 | B | 4 | ||||
| 10 | M02 | Fondmetal V10 | B | |||||
| 11 | AP03 | Peugeot A18 V10 | B |
| Formula 1 -kaudet |
|
1950 • 1951 • 1952 • 1953 • 1954 • 1955 • 1956 • 1957 • 1958 • 1959 |

