San Marinon Grand Prix 2000

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

San Marinon Grand Prix 2000 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajetiin 9. huhtikuuta 2000 Imolassa. Kilpailun voitti Michael Schumacher, jolle voitto oli kauden kolmas.

Lauantaisissa aika-ajoissa taistelu paalupaikasta oli jännittävä. Schumacher oli ajanut muutaman sekunnin sadasosan paremman kierrosajan kuin paalupaikassa silloin kiinni ollut Mika Häkkinen. Häkkinen ehti kuitenkin lähteä vielä yhdellä nopealle kierroksella. Kahdella ensimmäisellä sektorilla Mika oli muutaman sadasosan Schumacheria jäljessä. Variante Alta shikaanin jälkeen Mika ajoi leveäksi, ja ensimmäisen Rivazza-mutkan hän ajoi pienessä sivuluisussa. Näytti jo siltä, että paalupaikka menisi Schumacherille. Vielä viimeisen mutkan Mika tuli sivuluisussa, mutta ylitettyään maaliviivan hän kuin ihmeen kaupalla ajoi paremman ajan kuin Schumacher, ja saavutti paalupaikan. Kilpailussa Schumacher kuitenkin voitti Häkkisen 1.168 sekunnilla. Kolmanneksi sijoittui David Coulthard, joka hävisi Schumacherille 51.008 sekuntia.

Nopeimman kierroksen ajoi Mika Häkkinen ajalla 1,26.523.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[1]

Sija Nro Kuljettaja Talli Kierrokset Aika/keskeytys Lähtöruutu Pisteet
1 3 Flag of Germany.svg Michael Schumacher Ferrari 62 1'31:39.776 2 10
2 1 Flag of Finland.svg Mika Häkkinen McLaren-Mercedes 62 1.168 1 6
3 2 Flag of the United Kingdom.svg David Coulthard McLaren-Mercedes 62 51.008 3 4
4 4 Flag of Brazil.svg Rubens Barrichello Ferrari 62 +1:29.276 4 3
5 22 Flag of Canada.svg Jacques Villeneuve BAR-Honda 61 +1 krs. 9 2
6 17 Flag of Finland.svg Mika Salo Sauber-Petronas 61 +1 krs. 12 1
7 7 Flag of the United Kingdom.svg Eddie Irvine Jaguar-Cosworth 61 +1 krs. 7  
8 16 Flag of Brazil.svg Pedro Diniz Sauber-Petronas 61 +1 krs. 10  
9 12 Flag of Austria.svg Alexander Wurz Benetton-Playlife 61 +1 krs. 11  
10 8 Flag of the United Kingdom.svg Johnny Herbert Jaguar-Cosworth 61 +1 krs. 17  
11 11 Flag of Italy.svg Giancarlo Fisichella Benetton-Playlife 61 +1 krs. 19  
12 23 Flag of Brazil.svg Ricardo Zonta BAR-Honda 61 +1 krs. 14  
13 21 Flag of Argentina.svg Gaston Mazzacane Minardi-Fondmetal 60 +2 krs. 20  
14 19 Flag of the Netherlands.svg Jos Verstappen Arrows-Supertec 59 +3 krs. 16  
15 6 Flag of Italy.svg Jarno Trulli Jordan-Mugen-Honda 58 Vaihdelaatikko 8  
Kesk. 18 Flag of Spain.svg Pedro de la Rosa Arrows-Supertec 49 Ulosajo 13  
Kesk. 9 Flag of Germany.svg Ralf Schumacher Williams-BMW 45 Moottori 5  
Kesk. 14 Flag of France.svg Jean Alesi Prost-Peugeot 25 Hydrauliikka 15  
Kesk. 15 Flag of Germany.svg Nick Heidfeld Prost-Peugeot 22 Hydrauliikka 22  
Kesk. 10 Flag of the United Kingdom.svg Jenson Button Williams-BMW 5 Moottori 18  
Kesk. 20 Flag of Spain.svg Marc Gené Minardi-Fondmetal 5 Ulosajo 21  
Kesk. 5 Flag of Germany.svg Heinz-Harald Frentzen Jordan-Mugen-Honda 4 Vaihdelaatikko 6  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 2000 San Marino Grand Prix