Luigi Villoresi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Luigi Villoresi
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Kansalaisuus Italian lippu Italia
Aktiivivuodet 1950–1956
Talli(t) Ferrari, Maserati, Lancia
Kilpailuja 34
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 8
Paalupaikkoja 1
Nopeimpia kierroksia 2
MM-pisteitä 49
Ensimmäinen kilpailu Monacon Grand Prix 1950
Ensimmäinen voitto -
Viimeinen voitto -
Viimeinen kilpailu Italian Grand Prix 1956

Luigi Villoresi (16. toukokuuta 1909 Milano, Italia24. elokuuta 1997 Milano, Italia), italialainen kilpa-autoilija, F1-kuljettaja.

Luigi Villoresi, lempinimeltään Gigi, osallistui Formula 1:n MM-sarjaan sen ensimmäisestä vuodesta 1950 lähtien. Villoresi oli tuolloin jo veteraani, 41-vuotias. Hän kilpaili 47-vuotiaaksi asti, starttasi 31:een F1-osakilpailuun ja saavutti niissä yhteensä 49 pistettä. Hän ei yltänyt osakilpailuvoittoihin, mutta oli kaksi kertaa toinen ja kuusi kertaa kolmas. MM-sarjassa hän sijoittui Ferrarillaan viidenneksi sekä vuonna 1951 että 1953.

Villoresi aloitti kilpa-autoilijan uransa jo varhain 1930-luvulla, mutta alkoi saavuttaa menestystä vasta kun hänet palkattiin Maseratille 1938. Toisen maailmansodan jälkeen, vuosina 1946 ja 1947, hän voitti Italian mestaruuden Maseratillaan. Vuonna 1949 hän liittyi Ferrarin talliin Alberto Ascarin kumppaniksi ja voitti samana vuonna Hollannin GP:n. Hän seurasi Ascaria Lancialle 1954. Villoresi järkyttyi syvästi, kun Ascari menehtyi testionnettomuudessa Monzassa 1955, ja lopetti uransa seuraavana vuonna.

Myös Villoresi koki vakavan loukkaantumisen auto-onnettomuudessa, joka tosin ei sattunut radalla vaan maantiellä Pariisin lähellä 1952. Hän toipui ja jatkoi uraansa.

Kaudet, tallit. pisteet, sijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1950 (Ferrari): 0 MM-pistettä, sijoitus MM-sarjassa -
  • 1951 (Ferrari): 18 pistettä, sijoitus 5:s
  • 1952 (Ferrari): 8 pistettä, sijoitus 7:s
  • 1953 (Ferrari): 17 pistettä, sijoitus 5:s
  • 1954 (Maserati, Lancia): 2 pistettä, sijoitus 18:s
  • 1955 (Lancia): 2 pistettä, sijoitus 17:s
  • 1956 (Maserati): 2 pistettä, sijoitus 19:s

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]