Japanin Grand Prix 1989

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Japanin Grand Prix 1989 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 22. lokakuuta 1989 Suzukan radalla Japanissa. Kilpailun voitti Benettonilla ajanut Alessandro Nannini, jolle voitto oli kauden ja koko uran ensimmäinen.

Kisa muistetaan parhaiten maailmanmestaruudesta taistelleiden Alain Prostin ja Ayrton Sennan kolarista. Senna starttasi paalulta, mutta koska hänen lähtöruutunsa oli ns likaisella puolella rataa, Senna putosi lähdössä kakkoseksi Prostin taakse. Prost karkasi, mutta Senna sai tallikaverinsa kiinni seitsemän kierrosta ennen maalia. Senna yritti ohitusta sisäkautta shikaanissa jättämällä jarrutuksen myöhään, mutta Prost "sulki oven" ja molemmat autot jäivät siihen paikkaan. Prost keskeytti, mutta Senna jatkoi kilpailua ratavirkailijoiden työnnettyä hänen McLareninsa käyntiin. Etusiipensä hajottanut Senna vaihtoi keulan varikolla. Nannini ehti sillä välin kärkipaikalle, mutta Senna ohitti hänet kaksi kierrosta ennen maalia samassa shikaanissa, missä kolaroi Prostin kanssa. Senna hylättiin kuitenkin kilpailun jälkeen shikaanin oikaisusta kolarin jälkeen, mikä varmisti Nannin voiton ja Prostin maailmanmestaruuden. McLaren-talli jätti tapauksesta protestin, mikä kuitenkin hylättiin.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[1]

Sija Nro Kuljettaja Talli Kierrokset Aika/keskeytys Lähtöruutu Pisteet
1 19 Italian lippu Alessandro Nannini Benetton-Ford 53 1.35.06,277 6 9
2 6 Italian lippu Riccardo Patrese Williams-Renault 53 + 11,904 5 6
3 5 Belgian lippu Thierry Boutsen Williams-Renault 53 + 13,446 7 4
4 11 Brasilian lippu Nelson Piquet Lotus-Judd 53 + 1.44,225 11 3
5 7 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Martin Brundle Brabham-Judd 52 + 1 krs. 13 2
6 9 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Derek Warwick Arrows-Ford 52 + 1 krs. 25 1
7 15 Brasilian lippu Mauricio Gugelmin March-Judd 52 + 1 krs. 20  
8 10 Yhdysvaltain lippu Eddie Cheever Arrows-Ford 52 + 1 krs. 24  
9 21 Italian lippu Alex Caffi Dallara-Ford 52 + 1 krs. 15  
10 22 Italian lippu Andrea de Cesaris Dallara-Ford 51 + 2 krs. 16  
DSQ 1 Brasilian lippu Ayrton Senna McLaren-Honda 53 Hylättiin 1  
Kesk. 2 Ranskan lippu Alain Prost McLaren-Honda 46 Kolari (Senna) 2  
Kesk. 8 Italian lippu Stefano Modena Brabham-Judd 46 Moottori 9  
Kesk. 27 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Nigel Mansell Ferrari 43 Moottori 4  
Kesk. 12 Japanin lippu Satoru Nakajima Lotus-Judd 41 Moottori 12  
Kesk. 4 Ranskan lippu Jean Alesi Tyrrell-Ford 37 Vaihdelaatikko 18  
Kesk. 30 Ranskan lippu Philippe Alliot Larrousse-Lamborghini 36 Moottori 8  
Kesk. 28 Itävallan lippu Gerhard Berger Ferrari 34 Vaihdelaatikko 3  
Kesk. 20 Italian lippu Emanuele Pirro Benetton-Ford 33 Kolari (de Cesaris) 22  
Kesk. 26 Ranskan lippu Olivier Grouillard Ligier-Ford 31 Moottori 23  
Kesk. 16 Italian lippu Ivan Capelli March-Judd 27 Jousitus 17  
Kesk. 17 Italian lippu Nicola Larini Osella-Ford 21 Jarrut 10  
Kesk. 3 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Jonathan Palmer Tyrrell-Ford 20 Polttoainevuoto 26  
Kesk. 34 Saksan lippu Bernd Schneider Zakspeed-Yamaha 1 Vaihdelaatikko 21  
Kesk. 24 Espanjan lippu Luis Pérez Sala Minardi-Ford 0 Kolari 14  
Kesk. 23 Italian lippu Paolo Barilla Minardi-Ford 0 Kytkin 19  
DNQ 25 Ranskan lippu René Arnoux Ligier-Ford   Karsiutui    
DNQ 29 Italian lippu Michele Alboreto Larrousse-Lamborghini   Karsiutui    
DNQ 38 Ranskan lippu Pierre-Henri Raphanel Rial-Ford   Karsiutui    
DNQ 39 Belgian lippu Bertrand Gachot Rial-Ford   Karsiutui    
DNPQ 18 Italian lippu Piercarlo Ghinzani Osella-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 31 Brasilian lippu Roberto Moreno Coloni-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 36 Ruotsin lippu Stefan Johansson Onyx-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 35 Japanin lippu Aguri Suzuki Zakspeed-Yamaha   Esikarsiutui    
DNPQ 33 Argentiinan lippu Oscar Larrauri EuroBrun-Judd   Esikarsiutui    
DNPQ 37 Suomen lippu Jyrki Järvilehto Onyx-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 40 Italian lippu Gabriele Tarquini AGS-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 41 Ranskan lippu Yannick Dalmas AGS-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 32 Italian lippu Enrico Bertaggia Coloni-Ford   Esikarsiutui    

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2]

  • Paalupaikka: Ayrton Senna – 1.38,041
  • Nopein kierros: Alain Prost – 1.43,506 (kierroksella 43)
  • Ayrton Sennan 20. voitto ja 40. paalupaikka
  • Ayrton Senna hylättiin, koska hänen autonsa työnnettiin käyntiin kolarin jälkeen. Ilman hylkästä Senna olisi voittanut kilpailun. Myös hänen nopein kierros (1.43,025) hylättiin.
  • Alain Prost varmisti uransa kolmannen kuljettajien maailmanmestaruuden
  • Ivan Capelli 50. Grand Prix
  • Paolo Barillan ensimmäinen Grand Prix
  • Alessandro Nanninin ensimmäinen voitto ja johtokierros
  • Honda-moottoreiden 50. paalupaikka

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Official Formula 1 Website FIA. Viitattu 17. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  2. Merkkipaalut F1-ruutu. Viitattu 17. joulukuuta 2007.