Dan Gurney

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yhdysvaltain lippu Dan Gurney
Dan Gurney vuonna 2008
Dan Gurney vuonna 2008
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Kansalaisuus Yhdysvallat
Aktiivivuodet 1959-1968, 1970
Talli(t) Lotus, Brabham, Eagle, McLaren
Kilpailuja 87
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 4
Palkintosijoja 19
Paalupaikkoja 3
Nopeimpia kierroksia 6
MM-pisteitä 133
Ensimmäinen kilpailu Ranskan GP 1959
Ensimmäinen voitto Ranskan GP 1962
Viimeinen voitto Belgian GP 1967
Viimeinen kilpailu Britannian GP 1970

Dan Gurney (s. 13. huhtikuuta 1931 Port Jefferson, New York, Yhdysvallat) on eräs amerikkalaisen autourheiluhistorian merkittävimpiä nimiä. Hän syntyi Port Jeffersonissa, New Yorkissa, mutta muutti jo teini-ikäisenä Kaliforniaan. Dan Gurney muistetaan paitsi kilpa-ajajana myös tallipäällikkönä ja autonvalmistajana. Hän on yksi neljästä amerikkalais-syntyisestä Formula 1 kuljettajasta, jotka ovat voittaneet GP-osakilpailun (Indy 500 pois lukien). Formula 1:n lisäksi Gurney on kilpaillut voitokkaasti myös Indy Car, NASCAR, Can-Am ja Trans-Am sarjoissa. Vuonna 1967, voitettuaan A. J. Foytin kanssa LeMansin 24 tunnin kilpailun, hän täysin mielijohteesta ruiskutti shampanjaa yleisön sekaan juhliessaan palkintokorokkeella. Tämän perinteen aloittamisen lisäksi hän keksi ensimmäisenä lisätä pienen lisäpalan auton takasiiven takareunaan. Tämä lisäpala tunnetaan nykyisin nimellä Gurney-flap. Sen tehtävänä on lisätä siiven luomaa alaspäin suuntautuvaa voimaa kuitenkaan häiritsemättä virtauksia kuin aivan minimaalisesti.

Formula 1 -ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajettuaan Ferrarilla LeMansin 24 tunnin kilpailun vuonna 1958, Gurney sai kutsun tulla testaamaan Ferrarin GP-autoa. Testi sujui hyvin ja niinpä Gurney aloitti Formula 1 uransa Ferrarin tallissa seuraavana vuonna. Neljästä ajamastaan kisasta kahdessa Gurney pääsi palkintosijoille, mutta tallin tiukka kuri ei sopinut hänelle, joten ura Ferrarin ratissa loppui tuohon kauteen. Vuonna 1960 hän ajoi seitsemän kisaa yksityistallin BRM:lla, joista kuusi päättyi keskeytykseen. Hollannin GP:ssä tuona vuonna sattui myös Gurneyn uran vakavin onnettomuus. BRM:n jarrujen pettäminen aiheutti ulkoisten vammojen lisäksi kauaskantoisen epäluulon insinöörejä kohtaan. Tosin, ironista kyllä, onnetomuuden seurauksena Gurney myös muutti ajotapaansa jarruja säästävämmäksi, josta oli etenkin pitkissä kisoissa etua kilpakumppaneihin nähden. Uusien sääntöjen myötä vuonna 1961 Gurney ja Jo Bonnier ajoivat Porschen tehdastiimin autolla tallitovereina täyden kauden sijoittuen kolmasti kakkoseksi. Porschen tuotua seuraavaksi kaudeksi uuden kahdeksansylinterisen moottorin, Gurney otti uransa ensimmäisen GP voiton Ranskan GP:ssä. Voitto oli Porschen tallille ensimmäinen - ja samalla viimeinen. Korkeiden kustannusten vuoksi Porsche vetäytyi Formula ykkösistä kauden 1962 jälkeen. Gurney oli ensimmäinen kuljettaja, kenet Jack Brabham palkkasi vastaperustetun kilpa-tallinsa kuljettajaksi. Brabham itse voitti autollaan GP-sarjan ulkopuolisen kilpailun Stuttgartissa vuonna 1963 - Gurney oli voittanut Porschella samaisen kilpailun vuotta aiemmin - mutta ensimmäisen varsinaisen GP-voiton Brabhamille toi nimenomaan Gurney voittamalla jälleen Ranskan GP:n vuonna 1964. Kaikkiaan kilpa-ajajan urallaan Gurney voitti kaksi kilpailua ja pääsi kymmenen kertaa palkintokorokkeelle. Näihin kymmeneen mahtuu myös viiden perättäisen kilpailun putki kaudella 1965.

Valmistajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1962 Gurney ja Carroll Shelby alkoivat suunnitella omaa, amerikkalaista, kilpa-autoa, joka kykenisi haastamaan parhaat eurooppalaiset kilpailijansa. Shelbyn onnistui suostutella rengasvalmistaja Goodyear mukaan sponsoroimaan tallia ja horjuttamaan samalla kilpailijansa Firestonen valta-asemaa. Goodyearin pääjohtaja Victor Holt ehdotti tallin nimeksi All American Racingia. Gurneyn mielestä ajatus kuulosti lähinnä kiihkoisänmaalliselta, mutta katsoi olevansa pakotettu suostumaan sponsorien ideoihin. Alkuperäinen tähtäin oli Indiapolisissa Goodyearin ja Firestonen kaksintaistelussa, mutta Gurneyn mielenkiinto oli enemmänkin katuratakilpailuissa, eritoten Euroopassa. Hän halusi voittaa Formula 1:n maailmanmestaruuden American Grand Prix Eaglella. Varsinainen F1-projekti kantoi nimeä Anglo American Racing koska moottorintoimittajapartnerina mukaan liittyi englantilainen Weslake. Weslaken V12 moottori ei vielä ehtinyt valmistua kaudelle 1966, joten tiimi joutui turvautumaan pahasti vanhanaikaiseen 2,7-litraiseen nelisylinteriseen Coventry Climax moottoriin. Anglo American Racing teki F1-debyyttinsä kauden toisessa kilpailussa, Belgian GP:ssä. Gurney saalisti tiimin ensimmäiset pisteet sijoittumalla viidenneksi Reimsin radalla ajetussa Ranskan GP:ssä. Seuraavalla kaudella tiimi ei päässyt kertaakaan maaliin kauden kolmessa ensimmäisessä GP:ssä, mutta 18. kesäkuuta 1967 Gurney otti historiallisen voiton Belgian GP:ssä. Gurney starttasi matkaan ensimmäisen rivin keskimmäiseltä paikalta ja liimautui Jim Clarkin Lotuksen sekä Jackie Stewartin BRM:n kantaan. Clark joutui vaikeuksiin kierroksella 12 ja sen seurauksena putosi sijalle 9. Gurney puolestaan ajoi koko kilpailun nopeimman kierrosajan kilpailun 19. kierroksella. Kaksi kierrosta myöhemmin hän ohitti Stewartin ja ajoi maaliin voittajana yli minuutin erolla. Juuri viikkoa aiemmin Gurney oli A.J.Foytin parina voittanut legendaarisen LeMansin 24 tunnin kilpailun, jossa Gurney ensi kertaa ruiskutti voittoshampanjat yleisön päälle - tapa josta sittemmin on tullut perinne kaikissa kilpailuissa. Belgian GP:n voitto oli AAR tiimin historian yksinäinen huippu. Moottoriongelmat eivät jättäneet Eaglea rauhaan. 1967 Saksan GP:ssa Nürburgringilla vaihdelaatikko petti kaksi kierrosta ennen maalia 42 sekunnin johtoasemasta. Saman vuoden lopulla Gurney sijoittui Kanadan GP:ssa kolmanneksi, jonka jälkeen tiimin auto kesti ainoastaan yhden kerran ruutulipulle asti. Kauden 1968 Gurney päätti McLaren tallin autolla. Kaudella 1970 Gurney palasi vielä kolmasti Formula 1 kilpailuun sijoittuen McLarenilla kuudenneksi Ranskan GP:ssa. Sitä seuraava Britannian GP jäi sitten F1 uran viimeiseksi

American Champ Car[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1962-1970 Gurney kilpaili säänöllisesti myös Indy 500 kilpailuissa. Alkuun menestystä ei tahtonut tulla vaan sijoitukset olivat vuotta 1963 (7.) lukuun ottamatta viidennentoista heikommalla puolella. Kolmessa viimeisessä ajamassaan Indy 500 kilpailussa Gurney kuitenkin sijoittui joka kerta palkintosijoille. 1968 ja 1969 sijoitus oli toinen ja viimeisessä kisassa kolmas. Vuonna 1969 Gurney ei lainkaan osallistunut Formula 1:n GP-sarjaan vaan sen sijaan kilpaili USAC Champ Car sarjassa sekä CanAm sarjassa. 28 ajamassaan Champ Car kilpailussa Gurney sijoittui 18 kertaa kymmenen parhaan joukkoon ja voitti näistä kilpailuista seitsemän. Näillä pisteillä hän sijoittui sarjassa neljänneksi huolimatta siitä että osallistui keskimäärin vain joka toiseen kilpailuun.

Indy 500 tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Runko Moottori Lähtöruutu Tulos
1962 Thompson Buick 8. 20.
1963 Lotus Ford 12. 7.
1964 Lotus Ford 6. 17.
1965 Lotus Ford 3. 26.
1966 Eagle Ford 19. 27.
1967 Eagle Ford 2. 21.
1968 Eagle Ford 10. 2.
1969 Eagle Ford 10. 2.
1970 Eagle Ford 11. 3.

Tiimipäällikkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970 Gurney ja hänen suojattinsa David Swede Savage ajoivat identtisillä, tehtaan tukemilla Barracudilla SCCA Trans-Am sarjaa. Formula ykkösistä vetäytymisensä jälkeen Gurney omistautui täysin roolilleen autonvalmistajana ja tiimipäällikkönä. Vuodesta 1970 lähtien hän on ollut All American Racers'in toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja ainoa omistaja. Tiimin meriittilistalla on voitot Indy 500, Sebring 12h ja Daytona 24h kilpailuista. Kaikkiaan tiimi on voittanut 78 kilpailua ja kahdeksan mestaruutta. Gurneyn asiakastiimit ovat samaan aikaan voittaneet viisi kertaa Indy 500 kilpailun sekä kolme mestaruutta. AAR vetäytyi CART-sarjasta vuonna 1986 mutta vain menestyäkseen IMSA GT-protyyppien mestaruussarjassa. Vuosina 1992 ja 1993 Toyota Eagle voitti 17 osakilpailua peräjälkeen, molempina vuonna sekä kuljettajien että valmistajien mestaruuden sekä edellä mainitut Daytonan ja Serbringin klassikot. Tiimi palasi CART-sarjaan Toyotan tehdastiimin ominaisuudessa vuonna 1996 mutta vetäytyi jälleen 1999 rengastoimittaja Goodyearin vetäydyttyä sarjasta ja moottorintoimittaja Toyotan lopetettua yhteistyön tiimin kanssa. Vuonna 2000 Dan Gurneyn poika ajoi Toyota Atlantic sarjassa AAR:n väreissä isän toimiessa tallipäällikkönä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]