Jim Clark

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee autourheilijaa. Tietotekniikkayrittäjästä katso James H. Clark.
Jim Clark
Clark vuonna 1966
Clark vuonna 1966
Ura Formula 1:n MM-sarjassa
Kansalaisuus Flag of the United Kingdom.svg brittiläinen
Aktiivivuodet 19601968
Talli(t) Lotus
Kilpailuja 73 (72 starttia)
Maailmanmestaruuksia 2 (1963, 1965)
Voittoja 25
Palkintosijoja 32
Paalupaikkoja 33
Nopeimpia kierroksia 28
MM-pisteitä 274
Ensimmäinen kilpailu Hollannin Grand Prix 1960
Ensimmäinen voitto Belgian Grand Prix 1962
Viimeinen voitto Etelä-Afrikan Grand Prix 1968
Viimeinen kilpailu Etelä-Afrikan Grand Prix 1968

James "Jim" Clark Jr., OBE (4. maaliskuuta 1936 Kilmany, Skotlanti7. huhtikuuta 1968 Hockenheim, Baden-Württemberg, Saksa) oli brittiläinen kilpa-autolija. Hän syntyi skotlantilaisen farmarin poikana ja voitti urallaan kaksi Formula 1 -maailmanmestaruutta (1963 ja 1965). Voittaessaan 27-vuotiaana F1-maailmanmestaruuden vuonna 1963 hän oli nuorin tähän yltänyt ja piti tätä ennätystä aina vuoteen 1972, jolloin brasilialainen Emerson Fittipaldi voitti mestaruuden 25-vuotiaana. Ennen Clarkia ainoa alle 30-vuotiaana mestaruuden voittanut oli 29-vuotiaana tittelin saavuttanut brittiläinen Mike Hawthorn.

Formula 1 -urallaan Clark ajoi 72 MM-sarjan GP:tä ja voitti niistä 25. Hänellä on kolmanneksi eniten paalupaikkoja Formula 1 -historiassa, 33, eli saman verran kuin nelinkertaisella maailmanmestarilla Alain Prostilla. Kilpailun nopeimpia kierroksia hänelle kertyi 28 ja MM-pisteitä 274. Huomionarvoista Clarkin tilastoja katsottaessa on se, että hän sijoittui urallaan ainoastaan kerran toiseksi ja että hänen paalupaikkaprosenttinsa on suurempi kuin toisen kovan aika-ajajan, Ayrton Sennan. Brittiläisessä The Times -sanomalehdessä Clark äänestettiin kaikkien aikojen parhaaksi Formula 1 -kuskiksi.

Lisäksi Clark voitti ensimmäisenä eurooppalaisena sitten skotlantilais-italialaisen Dario Restan Indianapolisin 500 mailin ajon vuonna 1965, toisella yrittämällään.

F1-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jim Clark Saksan GP:ssä 1962

Ennen F1-uraansa Clark oli ajanut rallia ja rata-autoilua sekä toiminut Lotus-tallinsa testikuljettajana (ajaen samalla Formula 2 -sarjaa). Clarkista ei ollut kuitenkaan hyväksi testikuljettajaksi, sillä ainutlaatuisen lahjakkuutensa avulla hän sovitti aina ajotyylinsä autoon sopivaksi, sen sijaan että olisi säätänyt autoa tyyliinsä sopivaksi. Vuonna 1960 hänestä tuli tallinsa virallinen kilpakuljettaja. Ensimmäisenä kautenaan Clark menestyi kohtalaisesti: 8 pistettä ja mm-sarjan kymmenes sija. 1961 Clark keräsi jo 11 pistettä ja oli seitsemäs lopputuloksissa. 1960 ja -61 Clark ei vielä saanut voittoa, mutta 1962 hän pääsi näkemään ensimmäisenä ruutulipun Belgian GP:ssä, ja nousi näin taistelemaan mestaruudesta samaa maata hänen kanssa edustaneen Graham Hillin kanssa. Päätöskisassa Etelä-Afrikan East Londonissa Clark oli matkalla kohti maailmanmestaruutta, kunnes hänen Lotus-autoonsa tuli öljyvuoto. Hill vei kilpailun voiton ja maailmanmestaruuden pistein 42, Clark oli toinen 30 pisteellä.

Vaikka nuori skotti oli kärsinyt harmillisen tappion häntä kokeneemmalle ajajalle, Clark jatkoi seuraavana vuonna taistelua mestaruudesta. Vuosi 1963 oli hänelle todellista juhlaa: Clark voitti kauden kymmenestä kilpailusta seitsemän, oli kerran toinen ja kerran kolmas. Clark voitti maailmanmestaruuden ja toiseksi tulleen Hillin pistein 54–29.

Seuraavana vuonna Clarkilla oli ehkä hankalampaa kuin kahta vuotta aiemmin. Clarkin lisäksi mestaruusmahdollisuudet olivat myös Hillillä ja britti John Surteesilla. Clark oli päätöskilpailun viimeiselle kierrokselle lähdettäessä vielä matkalla maailmanmestaruuteen, kunnes autoon tuli öljyvuoto, niin kuin kaksi vuotta aiemminkin. Tällä kertaa Clark ei joutunut keskeyttämään, mutta jäi kolmanneksi. Surtees vei mestaruuden ennen Hilliä pistein 40–39, Clark keräsi 32 pistettä.

Vuosi 1965 oli Clarkille vain voittojen ja keskeytyksien kausi. Mestaruudesta hän joutui taistelemaan paljon kovemmin kuin kaksi vuotta sitten, mutta silti hän voitti mestaruuden ennen Hilliä pistein 54–40.

Clarkin viimeiset vuodet olivat vuoristorataa johtuen lähinnä auton huonosta luotettavuudesta. Vuonna -66 hän jäi kuudenneksi 16 pisteellä päästessään ainoastaan kolme kertaa maalin ajamissaan kahdeksassa kilpailussa. -67 hän oli kolmas keräten 41 pistettä. Maalin Clark näki kaudella -67 yhdessätoista kilpailussa kuusi kertaa, voittaen muun muassa kauden kaksi viimeistä GP:ä. Viimeisenä kautenaan -68 hän keräsi ennen kuolemaansa 9 pistettä voittamalla kauden ensimmäisen GP:n Etelä-Afrikan Kyalamissa. Hän lähti tuohon kisaan paalupaikalta ja ajoi myös nopeimman kierroksen. Clarkin sijoitus kaudella -68 loppupisteissä oli 11.

Clarkin kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Clarkia ei yleisesti ottaen lasketa F1-sarjan osakilpailussa menehtyneiden kuljettajien joukkoon, sillä hän menehtyi F2-luokan kilpailussa. Clark ajoi Lotuksella kyseisen sarjan kilpailua Hockenheimin radalla Saksassa, kun auton rengas räjähti tuntemattomasta syystä ja Lotus törmäsi täydessä vauhdissa radan varrella olevaan puuhun kohtalokkain seurauksin. Onnettomuudella ei ollut tiettävästi silminnäkijöitä. Sanotaan myös että Clarkin mukana päättyi yksi aikakausi Formula ykkösissä. Autoihin alkoi kaudella -68 ilmestyä sponsoritarroja ja siivetkin tekivät läpimurtonsa tuolla kaudella. Clarkista sanotaan myös, että hän oli viimeinen "vanhan hyvän ajan mestari", ajan jolloin kilpailijat olivat todellisia herrasmiehiä ja heitä kaikkia yhdisti vilpitön rakkaus kilpa-autoiluun.

Jim Clarkin museo sijaitsee hänen kotikaupungissa Duns'issa Skotlannissa lähellä Englannin ja Skotlannin rajaa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jim Clark.