Formula 2
Wikipedia
| Formula 2 | |
|---|---|
| Luokka | avopyöräiset |
| Maa | kansainvälinen |
| Ensimmäinen kausi | 1967 |
| Kuljettajia | 25 |
| Moottoreiden valmistajat | |
| Rengasvalmistaja(t) | Avon |
Formula 2 tai lyhyemmin F2 on autourheiluluokka, jonka korvasi Formula 3000 vuonna 1985.
Formula 2 -luokka toimii ponnahduslautana monelle nuorelle kuljettajalle Formula 1 -luokkaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Paluu 2009
Vuonna 2008 Kansainvälinen autoliitto FIA päätti perustaa Formula 2 -luokan uudelleen. Uusi luokka aloitti toimintansa kaudella 2009. Sarjan tarkoitus on kehittää ja valmistaa nuoria kuljettajia Formula ykkösiin.
Sarja kilpailee Bernie Ecclestonen hallinnoiman GP2-sarjan kanssa. FIA:n tavoitteena on, että F2-sarjassa yhden auton ajattaminen maksaisi vuodessa vain noin 200 000 euroa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin GP2:ssa nykyään. Sarjassa kilpaillaan aidosti tasavertaisella kalustolla. F2-autot on suunnitellut Williams Grand Prix Engineering Ltd, ja niissä käytetään Audin 1,8-litraista ja 400-hevosvoimaista turbomoottoria. Kilpailujen järjestämisestä ja autojen toimittamisesta niihin vastaa Jonathan Palmerin johtama MotorSport Vision -yhtiö (MSV).
Kauden 2009 kilpailukalenteriin kuuluu kahdeksan kilpailuviikonloppua eurooppalaisilla radoilla pääasiassa FIA:n WTCC-sarjan kilpailuviikonloppujen ohella. Jokaisena viikonloppuna ajetaan kaksi n. 110 kilometrin mittaista kilpailua, joiden kymmenelle parhaalle jaetaan mestaruuspisteitä Formula 1:stä tutulla asteikolla 10, 8, 6, 5, 4, 3, 2, 1. Sarjan mestarille on luvassa testi Williamsin Formula 1 -autolla, ja kolmelle parhaalle FIA myöntää F1-luokassa tarvittavan superlisenssin. Kilpailuviikonloppujen lisäksi sarjaan kuuluu viidet viralliset testit, joista kolmet järjestetään ennen kauden alkua.

