Tämä on hyvä artikkeli.

Suomen talous

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen kansantalous)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen talous
Mäntän paperitehdas
Mäntän paperitehdas
Valuutta euro
Jäsenyydet Euroopan unioni (EU)
Euroopan talousalue (ETA)
Maailman kauppajärjestö (WTO)
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD)
Tilastot
BKT 224 mrd. € (2017)[1]
- per asukas 40 600  € (2017)[1]
- kasvu 2,7 % (2017)[1]
- toimialoittain alkutuotanto 2,8 %
jalostus 28,2 %
palvelut 69,1 %[1] (2017)
Inflaatio 0,4 % (2016)[2]
Köyhyysrajan alle
jäävien määrä		 1 170 €/kk; 635 000 (2012)[3]
Gini-kerroin 26,1 (2012)[4]
Työvoima 2 685 000 (2016)[5]
Työttömyys 8,8 % (2016)[5]
Ulkomaankauppa ja -investoinnit
Vienti 51,9 mrd. € (2016)[6]
Vientituotteet kemian teollisuuden tuotteet,
metsäteollisuuden tuotteet,
metallit ja metallituotteet[6]
Merkittävimmät
vientimaat		 Saksa (13,1 %)
Ruotsi (10,7 %)
Yhdysvallat (7,6 %)
Alankomaat (6,7 %)
Venäjä (5,7 %)[6]
Tuonti 55,0 mrd. € (2016)[6]
Tuontituotteet kemian teollisuuden tuotteet,
kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteet,
sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet[6]
Merkittävimmät
tuontimaat		 Saksa (14,9 %)
Ruotsi (11,2 %)
Venäjä (11,2 %)
Kiina (7,4 %)[6]
Julkinen talous
Julkinen velka 136,0 mrd. € (2016, EDP) / 63,1 % BKT:sta (2016)[7]
Budjetin tulot 52,0 mrd. € (2016)[7]
Budjetin menot 54,4 mrd. € (2016)[7]
Sininen: EU28 Vihreä: Suomi. Reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos.[8]

Suomen talous tarkoittaa Suomen kansantalouden muodostamaa kokonaisuutta, jonka merkittävin osa on yksityinen elinkeinoelämä. Suomi on teollisuusmaa, joka kuuluu Euroopan talousalueeseen ja käyttää yhteisvaluutta euroa sekä noudattaa Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaa. Suomen bruttokansantuote on noin 234 miljardia euroa.[9] Bruttokansantuote asukasta kohti on 42 340 euroa.[10]

Suomen talous on avoin eli maa käy kauppaa ulkomaiden kanssa, ja vienti muodostaa bruttokansantuotteesta merkittävän osan. Suomen talous on sekatalous, jossa osa hyödykemarkkinoista toimii markkinatalouden mukaan, mutta julkinen valta on mukana merkittävässä osassa palvelutuotantoa ja tukemassa hyödyketuotannon edellytyksiä. Suomen valtio omistaa pääasiassa rautatiet ja suuria teollisuusyrityksiä, joita kutsutaan valtionyhtiöiksi. Suomen valtiolla on myös alkoholin vähittäiskauppa- (Alko) sekä veikkaus- ja rahapelimonopolit (Veikkaus).

Suomessa toteutetaan niin kutsuttua pohjoismaista mallia, eli hyvinvointivaltiota, jossa verotus on kireää, mutta kaikki saavat verovaroin kustannettuja julkisia palveluita edullisesti tai maksutta. Vain osa kansalaisista on järjestelmän nettomaksajia. Suomalaista politiikkaa leimaavat hyvinvointivaltion kannatus ja koko maan asuttuna pitämisen merkitys, jotka huomioidaan talouspolitiikassa. Suomessa kunnat vastaavat merkittävästä osasta palvelutuotantoa. Suomessa on vahvat työmarkkinajärjestöt, joilla on itsenäistä valtaa sopia palkoista ja työehdoista, mutta valtio on ollut mukana suomalaisessa työmarkkinaneuvottelujen erikoisuudessa: tupo-ratkaisussa.

Suomella on merkittävät metsävarat, jotka johtivat metsäteollisuuden kehittymiseen. Metalli-, konepaja- ja öljynjalostusteollisuudet kehittyivät sotakorvausten maksamisen ja Neuvostoliiton bilateraalikaupan myötä. 1990-luvun alussa Suomi koki merkittävän laman, joka johtui Neuvostoliiton romahduksesta ja epäonnistuneesta rahapolitiikasta. Suomi elpyi tuhansia yrityksiä kaataneesta lamasta ja suurtyöttömyydestä erityisesti uusien kasvualojen vetämänä: informaatioteknologia, matkapuhelimet ja telekommunikaatiopalvelut siivittivät Suomen talouskasvua. Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995 ja euroon 2001.

Talouselämä-lehden kokoaman listan mukaan viime vuosina Suomen liikevaihdoltaan suurimpien yritysten joukossa ovat viime vuosina toistuvasti olleet: tietoliikenneteknologiayhtiö Nokia, öljynjalostaja Neste, sekä metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM-Kymmene. Suomen kymmenen suurinta yritystä muodostavat noin 7 % Suomen bruttokansantuotteesta.[11] Helsingin pörssi on maan arvopaperipörssi.

Kansantalouden piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen talous on tyypiltään sekatalous, toisten tutkijoiden mukaan valtiomonopolistinen kapitalistinen talousjärjestelmä, mihin kuuluu periaate, että valtiovalta turvaa yksityisen pääoman toiminnan esimerkiksi tuottamattomalla perusteollisuudella, liikenneväylillä ja koulutuksella sekä terveydenhuollolla. Osa hyödykemarkkinoista toimii vapaiden markkinoiden mukaan, mutta julkinen valta on mukana merkittävässä osassa palvelutuotantoa. Maataloudessa omistus on yksityistä, mutta viljelijöille maksetaan yhteiskunnan tukiaisia, nykyään suoraa tulotukea elinkeinon ylläpitämiseksi.[12][13][14] On myös viitteitä siitä, että Suomi olisi siirtymässä tai siirtynyt tuotantokapitalismista finanssitaloudeksi.[15]

Suomessa julkisyhteisöjen menot ovat suuret verrattuna muihin maihin, julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) oli vuonna 2014 korkein EU-maista 58,7 %, kun EU-maiden keskiarvo oli 48,1 %.[16] – tämä ei tarkoita, että yksityiset menot olisivat 40 % bruttokansantuotteesta.[17] Verojen osuus BKT:sta on 43 %, joten siinä Suomi sijoittui Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan maiden väliin vuonna 2013.[18]

Suomen bruttokansantuote vuonna 2017 oli 224 miljardia euroa. Viitevuoden 2017 hinnoin se oli edelleen matalampi kuin huippuvuosina 2007 ja 2008.[1] Ostovoimakorjattu bruttokansantuote henkeä kohti oli vuosina 2011–2015 samaa tasoa kuin esimerkiksi Britanniassa tai Ranskassa.[19]

Vuonna 2015 kansantalouden arvonlisäyksestä noin 60 % tapahtui yksityisellä sektorilla, 20 % julkisella sektorilla ja 20 % kolmannella sektorilla.[20]

Vuonna 2018 Suomen julkisyhteisöjen velka oli 58,9 % bruttokansantuotteesta. Velan BKT-osuus nousi jyrkästi 2010-luvun alkupuoliskolla, mutta kääntyi vienoon laskuun vuosikymmenen puolenvälin jälkeen.[21]

Suomi ei ole koskaan ollut massiivisen työperäisen maahanmuuton kohdemaa, kuten esimerkiksi Ruotsi ja Saksa. Vielä 1970-luvulla Suomesta muutettiin työn perässä lähinnä Ruotsiin. 1980-luvun nousukauden myötä Suomessa päästiin lähelle täystyöllisyyttä, kunnes 1990-luvun laman myötä työttömyys kohosi yli kymmenen prosentin. Lamaa seuranneen nousukauden myötä työttömyys laski voimakkaasti, mutta ei kuitenkaan 1990-luvun vaihteen tasolle. 2010-luvun nihkeän talouskehityksen aikana työttömyys on vaihdellut kahdeksan ja kymmenen prosentin välillä. Työllisyysaste on runsaat kaksi kolmasosaa työvoimasta kun se vuonna 1990 oli noin kolme neljäsosaa.[22]

Suomen vaihtotase on ollut alijäämäinen vuodesta 2011 alkaen.[1]

Maailman talousfoorumin kilpailukykyvertailussa Global Competitiveness Report Suomi oli vuosina 2013 ja 2014 kolmannella sijalla, mutta putosi vuosina 2015 ja 2016 kahdeksanneksi 140 maan joukossa. Se sai kiitosta julkisen sektorin tehokkuudesta ja läpinäkyvyydestä, koulutuksesta ja innovatiivisuudesta. Valtiontalous ja työmarkkinoiden jäykkyys saivat moitteita.[23]

Rahapolitiikka ja inflaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen rahayksikkö on ollut vuodesta 1999 euro. Aluksi euro oli vain laskennallinen valuutta, johon sitä edeltänyt markka oli kiinnitetty. Eurokolikot- ja setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002, ja 28. helmikuuta 2002 jälkeen vain euroa on voinut käyttää maksuvälineenä. Euron ja markan välinen vaihtokurssi oli 5,94573.[24]

Suomen liittyminen yhteisvaluuttaan tarkoitti rahapoliittisen liikkumavaran huomattavaa supistumista. Päätökset rahamäärän muutoksista ja korkotasosta tehdään Euroopan keskuspankissa. Aikaisemmin niiden avulla voitiin vaikuttaa inflaatioon ja talouskasvuun. Toisaalta yhteisvaluutta tuo huomattavasti aikaisempaa vakaamman ympäristön ja laajan kotimarkkina-alueen suomalaisille yrityksille.[25][26]

Hintojen nousu eli inflaatio oli Suomessa sotien jälkeen nopeaa. Koska viennin kilpailukyky kärsi inflaatiosta, tilannetta korjattiin aikaisemmin jokseenkin säännöllisesti devalvaatioilla. Viimeisin näistä jouduttiin tekemään laman seurauksena vuonna 1991.[27] Toistuvat devalvaatiot ja inflaatiot ruokkivat toisiaan, jolloin voi syntyä devalvaatio-inflaatio-kierre. Nykyisin Suomi kuuluu Euroopan talous- ja rahaliitto EMUun ja yhteisvaluutta euroon ja yritysten toiminta on entistä kansainvälisempää, joten valuuttakurssin käyttö Suomen talousongelmien ratkaisemiseen ei ole mahdollista.[25][28]

Vuoden 2012 keväällä tehdyn ruoan ja alkoholittomien juomien hintavertailun mukaan kuluttajahinnat ovat Suomessa 19 % EU:n keskiarvon yläpuolella.[29]

Julkinen sektori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Julkinen sektori

Suomessa on suuri julkinen sektori. Tavallisten julkishallinnon, maanpuolustuksen ja koulutuksen lisäksi suurin osa terveydenhuollosta on julkista. Kunnat järjestävät myös monia muita palveluja, kuten esimerkiksi lasten ja vanhusten hoitoa sekä kirjastopalveluja. Julkisyhteisöjen menojen suhde bruttokansantuotteeseen on Suomessa maailman suurimpia. Julkisen sektorin kokoa on eri maissa vaikea vertailla, sillä se kattaa eri asioita, Suomessa esimerkiksi ison osan eläkkeistä.[30] Julkisella sektorilla työskentelee 25 % työvoimasta. Kuntasektorilla on 526 000 ja valtiolla noin 142 000 työntekijää.[5]

Suomen valtion budjettitalouden tulopuolesta verot ja veronluonteiset tulot kattavat noin 40 miljardia euroa (2016). Tästä tuloveroa on noin 13 miljardia ja liikevaihtoveroja noin 18 miljardia. Menopuolella suurimmat pääluokat ovat valtiovarainministeriön (17,5 mrd.), sosiaali- ja terveysministeriön (13 mrd.) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (6,7 mrd.) hallinnonaloihin kuuluvat menot.[31]

Suomessa valtio on mukana monenlaisessa liiketoiminnassa. Sillä on omistuksia monissa entisissä valtion yrityksissä, kuten Finnairissa, Fortumissa ja TeliaSonera Finlandissa (ent. Sonera). Lisäksi se omistaa kokonaan yrityksiä, kuten VR-Yhtymän, jolla on monopoli rautateiden matkustajaliikenteessä. Lisäksi valtio omistaa kaksi sosiaalisin syin perusteltua monopolia: Veikkaus (rahapelit, raha-automaatit, kasinot ja raviveikkaus) ja Alko (väkevien alkoholijuomien vähittäismyynti).[32][33] Vuoden 2016 alussa valtion yhtiöomistusten arvo oli noin 30 miljardia euroa.[34] Valtioneuvoston kanslia hallitsee suoraan tai sijoitusyhtiö Solidiumin kautta yhtiöitä, joissa valtiolla on sijoittajaintressi, mutta eri ministeriöt hallinnoivat valtionomistusta erityisyhtiöissä kuten Alkossa.[32][33]

Valtion velka laski vuonna 2006 noin 59 miljardiin euroon eli 35,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Laman jälkeen sen osuus kävi huipussaan vuonna 1996, jolloin se oli 67 %. Vuodesta 2008 velan määrä on kasvanut, vuonna 2012 se oli noin 84 miljardia euroa eli 43,6 % bruttokansantuotteesta. Julkisyhteisöjen velka (EDP) oli vuonna 2013 arviolta 110,2 miljardia euroa eli 57 % bruttokansantuotteesta.[7] Kehitysapua varten Suomi budjetoi vuonna 2016 yhteensä 809 miljoonaa euroa eli 0,38 prosenttia bruttokansantuotteesta.[35]

Suomen Pankki on Suomen keskuspankki, ja se on jäsenenä Euroopan keskuspankkijärjestelmässä (EKPJ). Sen ensisijaisena tavoitteena on pitää yllä hintavakautta Suomessa ja euroalueella. Pyrkimyksenä on tukea myös muiden talouspolitiikan tavoitteiden saavuttamista hintavakauden tavoitetta vaarantamatta.[36]

Omistaminen ja investoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritykset ja niiden omistuspohja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen suurimpien yritysten konttoreita Espoon Keilalahdessa 2009. Vasemmalta silloinen Nokia, Kone, Neste Oil ja Fortum.

Suomessa oli vuonna 2013 noin 280 000 yritystä (mukana eivät ole alkutuotannon yritykset kuten maatalousyrittäjät), eli noin 52 yritystä tuhatta asukasta kohti.[37] Liikevaihdoltaan suurin yritys vuonna 2014 oli Neste Oil. Toisella sijalla oli Nokia, jonka odotettiin nousevan taas suurimmaksi Alcatel-Lucent-oston myötä. Kaksi metsäyhtiötä, Stora Enso ja UPM-Kymmene, ovat sijoilla kolme ja neljä. Viidentenä oli vähittäiskauppaa harjoittava Kesko.[38]

Vuonna 2012 Suomen työllistävin yritys oli Itella, joka tarjosi työpaikan lähes 20 000 suomalaiselle. Muita yli kymmenentuhannen suomalaisen työllistäjiä olivat Nokia, ISS, VR ja Kesko.[39]

Talouselämä-lehden luetteloimista 500 suuryrityksestä 40 % on ulkomaalaisten tytäryhtiöitä, mutta myös monien pörssiyhtiöiden osake-enemmistö on kansainvälisten sijoittajien salkussa.[38] Kotimaiset eläkesijoitusyhtiöt ovat myös merkittävä omistajaryhmittymä, vuonna 2013 niiden yhteenlaskettu sijoitusten markkina-arvo oli yli sata miljardia euroa. Suurimpia sijoittajia näistä ovat Keva, Varma ja Ilmarinen.[40]

Suomessa osuuskunniksi tunnistetaan parhaiten osuuspankit, osuuskaupat sekä osuustoimintataustaiset metsä- ja elintarvikealan yritykset. Osuuskuntia toimii kuitenkin lähes kaikilla toimialoilla. Vakuutusalalla keskinäiset yhtiöt ja vakuutusyhdistykset toimivat samalla perusperiaatteella kuin osuuskunnat.[41] Suuria osuustoiminnallisia yrityksiä ovat S-kaupparyhmä, osuuspankkiryhmä ja Metsäliitto.[42]

Helsingin pörssi on perustettu vuonna 1912. Se kuuluu nykyään ruotsalaiseen OMX-konserniin, joka puolestaan on yhdysvaltalaisen Nasdaqin omistuksessa.[43] Pohjoismaisille pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettu kauppapaikka NASDAQ OMX First North toimii myös Helsingissä.[44] Ulkomaalaisten sijoittajien osuus pörssiyhtiöiden omistuksesta on vaihdellut 2000-luvulla paljon. Vuosituhannen alussa Nokian suuruuden aikana se oli yli 70 %. Vuoden 2015 lopussa kaikkien Helsingin pörssissä listattujen osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo oli 187 miljardia euroa. Ulkomaisten sijoittajien omistusosa oli siitä tasan puolet. Lukua voivat vääristää kotimaisten sijoittajien ulkomaiset sijoitusyhtiöt. Suurin ulkomaalaisten omistusosuus on Cityconissa (85,6 %), Nokiassa (80,6 %), Rapalassa (72,9 %) ja Nokian Renkaissa (72,5 %).[45]

Investoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Investointien osuus bruttokansantuotteesta oli Suomessa vuonna 2013 noin 21 %. Kiinteistä investoinneista 56 % oli erilaisia rakennuksia ja 22 % koneita ja laitteita. Kokonaisinvestoinneista tehdasteollisuuden osuus on laskenut ja on enää noin 15 %.[46]

Tutkimus- ja kehittämismenojen osuus investoinneista on noussut. Vuonna 2014 ne olivat 6,5 miljardia euroa, eli noin 3,4 % bruttokansantuotteesta. Yritysten panostus tutkimukseen ja kehitykseen on kansainvälistä tasoa.[46]

Pankkisektori on merkittävä yritystoiminnan rahoittaja. Vuonna 2014 yritykset saivat ylivoimaisesti eniten uutta rahoitusta pankeilta (22 000 miljoonaa euroa) kun taas joukkovelkakirjoilla ne keräsivät vain 2 800 miljoonaa euroa.[47]

Pankkisektoria hallitsee kaksi toimijaa, Nordea ja Osuuspankkiryhmä, joiden sekä luotot että talletukset olivat 50-65 miljardia euroa vuonna 2013. Danske Bank on kooltaan näistä noin kolmanneksen, muut toimijat vielä pienempiä.[47] Suomen pankkimaailma on Euroopan keskittyneimpiä. OECD ja Euroopan komissio ovat ilmaisseet huolensa kilpailun vähyydestä.[48]

Maanomistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteistä keskiaikaista sarkajakoa sovellettiin Suomessa vain etelän tiheään asutuilla viljelysmailla. Muualla oli käytössä lohkojako.[49][50] Isojako 1700-luvulla ja uusjako 1800-luvun puolivälissä yrittivät estää tilusten lohkomista elinkelvottomiin osiin perinnönjaon yhteydessä.[51][52]

Suomen itsenäistyttyä torpparilaki salli torppareiden ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa. Se laajensi Suomen itsenäistä pienviljelijäluokkaa. Lex Kallio auttoi viljelijöitä hankkimaan itselleen lisämaita pientilojensa elinkelpoistamiseksi.[53] Toisen maailmansodan aikana pika-asutuslaki ja vuoden 1945 maanhankintalaki Karjalan evakkojen asuttamiseksi lisäsivät pienmaanomistusta. Maanhankintalain nojalla Suomeen syntyi 45 000 uutta maatilaa ja 56 000 asuintilaa.[54]

Yksityiset ihmiset omistavat nykyään 60 % maasta. Maanomistusoikeus on perustuslain turvaama.[55] Kasvava osa metsänomistajista on kaupunkilaisia.[56] Valtio sekä metsäyhtiöt UPM-Kymmene ja Tornator olivat Suomen suurimmat metsänomistajat vuoden 2014 lopulla.[57] Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on 125 380 neliökilometriä aluetta, mikä vastaa noin kolmasosaa Suomen pinta-alasta. Metsähallituksen omistuksista 91 210 neliökilometriä on maata ja 34 170 neliökilometriä vettä. Sen maaomistukset sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomessa.[58]

Työmarkkinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin 2,54 miljoonaa työntekijää (vuonna 2018)[59]. Naiset osallistuvat työmarkkinoille aktiivisesti. Palkansaajista 59,4 % on järjestäytynyt eli kuuluu ammattiliittoon.[60] Palkansaaja voi hankkia kahden vuoden ansiosidonnaisen työttömyysturvan ammattiliiton kautta tai kuulumalla ammattiliitoista riippumattomaan työttömyyskassaan. Yrittäjiä tai yrittäjäperheeseen kuuluvia vuonna 2018 oli 335 000.[59]

Ennen 1990-luvun lamaa Suomen työttömyysaste oli 3,2 prosenttia vuonna 1990. Siitä se nousi enimmillään 16,6 prosenttiin vuonna 1994. Vuoteen 2008 tultaessa työttömyys laski alimmillaan 6,4 prosenttiin, mutta on sittemmin noussut 9,4 prosenttiin vuonna 2015.[5] Käytännössä työttömien osuus oli vieläkin suurempi, sillä moni siirtyi työvoiman ulkopuolelle huonon työmarkkinatilanteen seurauksena. Nämä niin sanotut piilotyöttömät eivät näy työvoimaviranomaisten tilastoissa työttöminä työnhakijoina.[61] Suomessa on käytössä hyvin aktiivinen työvoimapolitiikka. Tämä tarkoittaa, että työllistymistä pyritään edesauttamaan aktivointitoimenpiteillä, kuten koulutuksella ja tukityöllistämisellä. Työttömyysturva jakaantuu työmarkkinatukeen ja työttömyyspäivärahaan, joka on ansiosidonnaista riippuen työssäoloehdon täyttymisestä ja työttömyyskassan jäsenyydestä. Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan 500 päivän ajan viideltä päivältä viikossa eli noin kahden vuoden ajan.[62]

Suomen työmarkkinoiden erikoisuus on ollut tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli TUPO ja alakohtaiset työehtosopimukset. TUPOssa ammattiyhdistysliike ja työnantajajärjestöt pyrkivät sopimaan vuosittaiset palkankorotukset ja työmarkkinalainsäädännön muutokset. Suoranaista vähimmäispalkkaa ei ole määritelty, vaan se määräytyy alakohtaisesti työehtosopimusten perusteella.[63][64]

Maailman talousfoorumin kilpailukykyvertailun mukaan Suomessa on vertailun 140 maasta keskitetyin palkkaneuvottelujärjestelmä, jonka foorumi katsoo lisäävän työttömyyttä.[23]

Talouden osa-alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2017 Suomen bruttokansantuote jakaantui toimialoittain seuraavasti:[1]

Alkutuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen maatalous
Valtra-traktori äestämässä peltoa Lemillä.

Alkutuotanto koostuu maataloudesta, metsätaloudesta ja kalataloudesta[65].

Vuonna 2016 Suomessa oli 50 388 maatilaa, joista noin 86 % ovat perhetiloja. Tilojen määrä väheni noin 600 kappaletta vuodesta 2015. Yleisin tuotantosuunta on viljanviljely ja suurin kotieläinsektori lypsykarja. Tiloilla oli keskimäärin käytössä olevaa maatalousmaata 45 hehtaaria.[66] Vuonna 2013 suomalaistiloilla oli keskimäärin 42 hehtaaria käytössä olevaa maatalousmaata, kun EU:n 28 jäsenmaan keskiarvo oli 16 hehtaaria. Yhdeksässä jäsenvaltiossa (Tšekki, Yhdistynyt kuningaskunta, Slovakia, Tanska, Luxemburg, Ranska, Saksa, Viro ja Ruotsi) tilojen keskikoko on suurempi kuin Suomessa.[67]

Metsästäjät saavat vuosittain yli 10 miljoonaa kiloa riistanlihaa. Metsästys on luvanvaraista, siihen tarvittavan kortin lunastaa vuosittain noin 300 000 suomalaista.[68] Sen sijaan marjojen ja sienien poimiminen on jokamiehenoikeus.[69] Vuotuinen metsämarjasato arvioidaan yli 500 miljoonaksi kiloksi ja esimerkiksi puolukan ja mustikan sadosta on arvioitu ottavan talteen vain 3–10 %.[70] Syötävien sienien vuosittaiseksi kokonaissadoksi arvioidaan noin tuhat miljoonaa kiloa.[71]

Jalostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen teollisuus
M/S Allure of the Seas rakenteilla Pernon telakalla lokakuussa 2010.

Toimialana jalostus sisältää kaiken teollisen toiminnan: eri teollisuuden alat, kaivostoiminnan, rakentamisen, energiahuollon sekä vesi- ja jätehuollon.[65]

Teknologiateollisuus on kasvanut 1990-luvun alun laman jälkeen nopeasti ja on nykyään suurin teollisuuden ala. Siihen lasketaan elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus sekä metallien jalostus, joista osuuttaan on kasvattanut lähinnä elektroniikka- ja sähköteollisuus. Teollisuuden myydyn tuotannon arvo jakaantui nimikkeiden toimialan mukaan vuonna 2013 suurimmilla aloilla seuraavasti:[72]

Palvelutuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen palvelutuotanto
Lohjan K-Citymarketin sisäänkäynti. Kauppa on palvelusektorin suurimpia toimialoja.

Yli kaksi kolmasosaa Suomen bruttokansantuotteen arvosta on palveluja. Yksityiset palvelut kattavat niistä lähes kolme neljäsosaa. Yksityisistä palvelualoista ovat tuotannon määrällä mitattuina merkittävimpiä kauppaa, liikennettä ja liike-elämää palvelevat toimialat.[73]

Palvelualoilla työskenteli vuonna 2014 yli 1,8 miljoonaa ihmistä, joista 1,2 miljoonaa yksityisellä puolella.[74]

Vuonna 2008 yksityisten palvelujen arvo oli 75,8 miljardia euroa, ja sen rakenne jakaantui seuraavasti:[75]

  • kauppa 16,2 mrd. €
  • liike-elämän palvelut 14,7 mrd. €
  • kiinteistöpalvelut 14,3 mrd. €
  • kuljetus ja tietoliikenne 12,6 mrd. €
  • rahoitus ja vakuutus 4,5 mrd. €
  • hotellit ja ravintolat 2,6 mrd. €
  • terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut 2 mrd. €(vain yritysten osuus)
  • koulutus 0,3 mrd. € (vain yritysten osuus)
  • yritysten osuus muista yhteiskunnan palveluista 2,7 mrd. €.

Päivittäistavarakaupassa S-ryhmän markkinaosuus oli 46 %, K-ryhmän 36 %, Lidlin 9 ja Tokmannin 2 % vuonna 2017. Kaupan arvo oli kaikkiaan 17,6 mrd. euroa.[76]

Infrastruktuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Liikenne Suomessa

Suomalaiset liikkuvat keskimäärin 41 kilometriä vuorokaudessa. Henkilöautolla kuljetaan 72 % matkasta (58 % matkojen lukumäärästä). Kevyen liikenteen osuus on 4 % matkasta (30 % lukumäärästä).[77] Kotimaan henkilöliikenne on 2000-luvulla siirtynyt hiukan enemmän raiteille, pois maanteiltä ja lentoliikenteestä. Matkustajamäärä on pysynyt kotimaassa samana, mutta kansainvälinen liikenne on kasvanut. Meriliikenteen osuus ulkomaankaupassa on noin 90 % viennistä ja noin 80 % tuonnista.[78]

Suomen yleisten teiden yhteispituus vuoden 2010 alussa oli 78 161 kilometriä, josta päällystettyä tietä oli 50 985 kilometriä (65 %) ja moottoritietä 765 kilometriä. Yleisiä siltoja oli 14 625 kappaletta.[79]

Vuoden 2014 lopussa Liikenneviraston hallinnoiman rataverkon pituus oli 5 944 kilometriä, josta 3 256 kilometriä oli sähköistetty. Raideleveys on Suomessa 1 524 mm, kun suurimmassa osassa muuta Eurooppaa se on 1 435 mm. Henkilöjunien suurin sallittu nopeus on 220 kilometriä tunnissa ja tavarajunien 120 kilometriä tunnissa.[80] Tasoristeyksiä, joissa tie tai kevyen liikenteen väylä kulkee radan poikki, on noin 2 800.[81]

Suomi ylläpitää 16 200 km vesiväyliä, joista kauppamerenkulun väyliä on 3 900 km.[82] 23 satamaa pidetään jäänmurtajien avulla talvellakin kulkukelpoisina. Pohjanlahden satamat tarvitsevat jäänmurtajia noin puolen vuoden ajan, kun Suomenlahden satamissa niitä tarvitaan kolme kuukautta.[83]

Finavia ylläpitää Suomessa 24 lentoasemaa. Niistä ylivoimaisesti vilkkain on Helsinki-Vantaa, jossa käy yli 15 miljoonaa matkustajaa vuosittain. Oulu on toinen vajaalla miljoonalla matkustajalla, Rovaniemi kolmas alle 450 000 matkustajalla (2014).[84] Helsinki-Vantaan matkustajamääriä kasvattavat aasialaiset vaihtomatkustajat.[85]

Tietoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietoliikennemasto metsässä Tampereen Pyynikillä.

Suomessa on sataa asukasta kohti 170 matkapuhelinliittymää, joista 135 on mobiililaajakaistaliittymiä, 30 kiinteää laajakaistaliittymää, seitsemän IPTV-liittymää, mutta enää kymmenen lankaverkon puhelinliittymää. Mobiililaajakaistaliittymien määrä on OECD:n suurin.[86] Elisa on markkinajohtaja sekä kiinteän että matkapuhelinverkon liittymissä. Sitä seuraavat TeliaSonera Finland ja DNA.[86]

Suomessa on ollut vuodesta 2010 asti voimassa yleispalveluvelvoite: kaikissa Suomen vakituisesti asutuissa rakennuksissa on oltava mahdollisuus ostaa vähintään yhden megan laajakaistayhteys.[87] Vuonna 2015 velvoite nostettiin kahteen megaan, ja vuoteen 2021 mennessä tavoite nousee 10 megaan.[88] Verkon vetäminen haja-asutusalueille on vielä kesken.[89]

Vesi- ja jätehuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumenkaatopaikka Mankkaalla.

Vesihuollon järjestäminen jakaantuu Suomessa useille toimijoille: yleinen järjestäminen on kuntien vastuulla, ELY-keskukset kehittävät ja suunnittelevat, Suomen ympäristökeskus tekee tutkimusta ja ohjeita, maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö valmistelevat lainsäädännön ja sosiaali- ja terveysministeriö määrää talousveden laatuvaatimuksista.[90]

Noin 90 % suomalaisista saa talousvetensä vesihuoltolaitosten vesijohtoverkostosta. Vesilaitosten toimittamasta vedestä on pintavettä noin 39 % ja pohjavettä 61 %.[91] Yli 80 % suomalaisista on keskitetyn viemäröinnin ja jätevedenkäsittelyn piirissä. Taajamissa jätevedet kootaan vesihuoltolaitoksen viemäreihin johdettaviksi edelleen käsiteltäviksi jätevedenpuhdistamoille. Suomessa puhdistuksen taso on hyvin korkea. Keskimäärin puhdistamoilla poistetaan sinne tulevasta orgaanisesta aineksesta noin 97 %, fosforista 96 % ja typestä 56 %.[92]

Suomen jätelainsäädäntö seuraa EU:n jätepolitiikan periaatteita: ehkäistään jätteen syntyä, pilaaja ja tuottaja maksavat kulut, ennakoidaan riskejä ja käsitellään jätteet lähellä niiden syntypaikkaa, suomalaiset jätteet Suomessa.[93]

Yhdyskuntajätteestä noin neljännes päätyy kaatopaikalle, osuus pieneni puoleen vuosina 2008–2013. Jätettä hyödynnetään entistä enemmän kierrätysmateriaalina tai energiana.[94] Kaikista Suomen jätteistä valtaosa on peräisin kaivostoiminnasta, rakennussektorilta ja teollisuudesta.[95]

Energia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energian kokonaiskulutus Suomessa energialähteittäin 2015 alkupuolella. Puupolttoaineet (26 %), öljy (23 %) ja ydinvoima (18 %) ovat selvästi suurimmat energianlähteet.[96]
Pääartikkeli: Energia Suomessa

Energiankulutus asukasta kohti on Suomessa Euroopan unionin suurinta. Syitä ovat paljon energiaa kuluttava teollisuus (noin puolet kulutuksesta), korkea elintaso, kylmä ilmasto (lämmitykseen 25 % kulutuksesta) ja pitkät etäisyydet (liikenne 16 %).[97]

Energiantuotannon tärkeimmät lähteet ovat puupolttoaineet, (26 %), öljy (23 %) ja ydinvoima (18 %).[96]

Ulkomaankauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viennillä on suuri merkitys Suomen taloudelle. Vuonna 2014 tavaroiden ja palveluiden viennin bruttokansantuoteosuus oli 37,9 %; tuonnin vastaava osuus oli 38,7 %. Tavaroiden ja palveluiden viennin arvo vuonna 2014 oli noin 78 miljardia euroa.[98]

Noin 60 % Suomen kansainvälisestä kaupasta on Euroopan unionin sisäistä kauppaa. Suomen osuus on EU-maiden pienimpiä. Suomen tärkeimmät kauppakumppanit 2014 olivat Saksa, Venäjä, Ruotsi, Alankomaat, Kiina, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska. 1990- ja 2000-vuosikymmenten ajan Suomen kauppatase oli positiivinen eli vienti oli tuontia suurempaa, mutta vuonna 2011 kauppatase kääntyi alijäämäiseksi.[99]

Vienti ja tuonti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaankaupasta 80–90 % kuljetetaan meriteitse.

Suomen vienti lisääntyi 1990-luvun laman jälkeen ja erityisesti vuonna 2000 sekä vuosina 2004–2007. Vienti romahti 2009, mutta nousi pian 56 000 miljoonan euron tasolle. Vuonna 2014 tavaraviennin kokonaisarvo oli 55 829 miljoonaa euroa ja tavaratuonnin puolestaan 57 608 miljoonaa euroa. Tärkeimpiä vientituotteita olivat kemian teollisuuden tuotteet, kuten polttoaineet, ja metsäteollisuuden tuotteet. Myös metallit ja metallituotteet, koneet ja laitteet sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet muodostivat huomattavan osan viennistä.[99][100]

Saksa on aina ollut Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita, ja vuonna 2014 se kohosi Ruotsin ohi Suomen suurimmaksi vientimaaksi, ja Venäjän ohi suurimmaksi tuontimaaksi. Laivojen ja autojen vienti Saksaan on kasvanut; Suomessa kootut autot viedään Saksaan sieltä edelleen markkinoitaviksi. Vastaavasti Saksasta tuodaan Suomeen muun muassa autojen osia.[101][102][103]

Suurimmat kauppakumppanit vuonna 2014:[99]

Maa Osuus viennistä Osuus tuonnista
Saksa 12,0 % 13,4 %
Venäjä 8,3 % 15,0 %
Ruotsi 11,1 % 11,4 %
Alankomaat 6,1 % 6,3 %
Kiina 4,6 % 6,5 %
USA 6,8 % 3,8 %
Iso-Britannia 5,4 % 3,2 %
Ranska 2,7 % 3,2 %
Viro 3,2 % 2,6 %
Norja 2,8 % 2,8 %

Vienti tuoteluokittain vuonna 2015[104]

Tuoteluokka Osuus viennistä
Kemian teollisuuden tuotteet 18,8 %
Metsäteollisuuden tuotteet 21,5 %
Metallituotteet 14,7 %
Konetuotteet 21 %
Sähkötuotteet 12 %
Muut tuotteet 12 %

Tuonti tavaroiden käyttötarkoituksen mukaan[104]

Tuoteluokka Osuus viennistä
Investointitavarat 21,9 %
Energiatuotteet 13,9 %
Kestokulutustavarat 8 %
Muut kulutustavarat 20,6 %

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen taloushistoria

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen Suomen alue oli jo kivikaudella osa laajaa vaihdantaverkostoa.[105] Pronssikauden jälkeisen arkeologisesti vähälöytöisen jakson jälkeen kauppa yleistyi taas roomalaisella rautakaudella. Rautaesineitä tuotiin maahan mutta niitä myös valmistettiin itse järvi- ja suomalmista. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, karjanpidosta saatiin lantaa peltojen lannoitteeksi. Muinaispelloilla on viljelty muun muassa ohraa, ruista, kauraa ja pölkkyvehnää. Kotieläiminä tunnettiin jo pronssikaudella koiran lisäksi lehmä, sika, lammas ja vuohi. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Vauraus on ehkä perustunut turkiskauppaan.[106]

Ruotsin vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tervahauta Sammatissa.

Ruotsin vallan aikana Suomeen perustettiin ja kehittyi kaupunkeja, kuten Turku ja Viipuri, joista muodostui myös paikallisia kaupan keskuksia. Maa- ja metsätalous olivat silti pääelinkeinoja.[107]

1600-luvulla oli monia katovuosia ja maataloudella oli vaikeaa. Maanviljelyn ohella tuloja saatiin etelässä raudasta, muualla tervasta ja Länsi-Suomessa tervan lisäksi sahatavarasta. Tervalla oli kysyntää suurvaltojen kasvavissa laivastoissa, mutta sen tuottaminen oli kannattavaa vain hyvien kulkuyhteyksien varrella. Rannikoilla kalastettiin silakkaa, jokivarsilla lohta. Porotalous nousi merkittäväksi elinkeinoksi Lapissa vasta 1700-luvulla.[108]

Autonomian aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen Verkaranta, Suomen teollisuuden syntysijoja.

Venäjän vallan aikana Suomen teollistuminen alkoi 1860-luvulla sahateollisuudesta, mutta vielä vuonna 1900 sai 73 % kansasta elantonsa maanviljelystä[109]. Kun puun ja voin kysyntä kasvoivat ja viljan tuonti vapautui, kaskiviljely loppui ja painopiste siirtyi viljanviljelystä karjatalouteen. Suomi siirtyi vaihdantataloudesta rahatalouteen.[110] Vuonna 1860 Suomi sai oman rahan, markan.[111]

1800-luvun puolivälissä Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista. Sen talouskasvua vuosina 1860-2010 on tutkittu laajassa tutkimushankkeessa, jonka tulosten mukaan tuolla jaksolla talous kasvoi 24-kertaiseksi ja itsenäisyyden aikana 15-kertaiseksi. Kasvuvauhti on ollut Japanin jälkeen maailman toiseksi nopein.[112]

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vaikeutti Suomen ulkomaankauppaa, kun rintamalinjat katkaisivat viennille ja tuonnille tärkeitä länsiyhteyksiä. Sodan pitkittyessä metalliteollisuus hyötyi kasvaneesta kysynnästä. Vuonna 1916 Venäjän valtion teettämät työt keskeytettiin ja sotatarviketuotanto pieneni, mikä johti työttömyyteen.[113]

Itsenäinen Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeisinä vuosina Suomi sai Yhdysvalloista lainaa nälänhädän estämiseen vuonna 1919.[114] 1930-luvulla talouskasvu jatkui ja bruttokansantuote henkeä kohti lähestyi länsieurooppalaista tasoa.[112]

Toisen maailmansodan jälkeen talous oli kriisissä. Sotakorvaukset veivät suuren osan vientipotentiaalista, mutta toisaalta vauhdittavat teollistumista. Niihin pohjautuen 1950-luvulla metalliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon jatkui kuitenkin lähes ilman kilpailua muista länsimaista. Vienti länteen, etenkin Länsi-Saksaan ja Britanniaan, alkoi kasvaa 1960-luvulla.[115] Neuvostoliitosta muodostui Suomelle merkittävä kauppakumppani, ja Neuvostoliitto kävi bilateraalikauppaa sosialistisen valtioiden lisäksi vain Suomen ja Intian kanssa. Suomi oli ajoittain Neuvostoliiton toiseksi suurin länsimainen kauppakumppani bilateraalikaupan ansiosta Saksan liittotasavallan ollessa kaikkein suurin. Neuvostoliitosta bilateraalikaupassa vastineeksi saatua öljyä Suomi jalosti Neste Oy:n öljynjalostamoilla ja vei öljyjalosteita länsimaihin. Finn-Stroi oli suomalaisten rakentajien Neuvostoliittoon suuntautuvia rakennushankkeita varten perustama yhteenliittymä.[116]

Suomi liittyi OECDhen vuonna 1969.[117]

Kekkosen johtama Maalaisliitto oli 1950-luvulla valmis tinkimään valtionyhtiöiden liiketaloudellisista tavoitteista yhteiskunnallisten päämäärien edistämiseksi.[118] Koko asuttuna pitämisen takia Pohjois-Suomen teollistuminen oli tärkeää. Tähän tarvittiin Kekkosen mukaan julkisen sektorin väliintuloa, metsäteollisuutta, liikenneolojen parantamista, kaivostoimintaa ja energiantuotantoa.[119]

1980-luvulla Suomessa vapautettiin rahamarkkinoita ja vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista.[120]lähde tarkemmin? Luottokuplan puhkeamisesta seurasi pankkikriisi, joka myllersi täydellisesti Suomen rahoitusjärjestelmän perinteiset rakenteet ja leirit ja ajoi kansantalouden maan taloushistorian syvimpään lamaan.[121][122]

Laman syihin kuuluivat myös markan spekulointi valuuttamarkkinoilla ja siitä seurannut rahapolitiikan kiristyminen sekä Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa.[120][123] Laman merkit näkyivät vielä 2000-luvullakin, vaikka Suomen talouden voitiinkin sanoa olevan jo hyvässä kunnossa.[122]

Erityisesti 1970-luvulla Suomen tuloerot supistuivat rajusti ja olivat OECD-maiden pienimpiä 1990-luvun alussa.[124]

Suomi EU:n jäsenenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi liittyi 1995 Euroopan unioniin. Ennen sitä Suomi oli mukana tammikuun 1. päivästä 1994 Euroopan talousalueessa (ETA). Vuonna 2002 käyttöön tuli yhteinen valuutta euro, yhteinen tullipolitiikka sekä tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen.[125] Liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon poisti Suomelta mahdollisuuden itsenäiseen rahapolitiikkaan, ja Suomen Pankille jäi tehtäväksi ensisijaisesti hintavakauden ylläpitäminen.[126][127] Koska monista muista asioista oli sovittu jo ETA-neuvotteluissa, EU-liittymisneuvottelujen keskeinen osa oli maatalouden asema.[125] Ennen EU-jäsenyyttä suomalaisten viljelijöiden elintaso pyrittiin turvaamaan kansallisen hinta- ja tukipolitiikan avulla. Viljelijöiden saamat tuottajahinnat olivat lähes kaksinkertaiset EU:ssa maksettuihin tuottajahintoihin verrattuna. Kotimaisten tuotteiden kysyntä turvattiin tuontirajoituksilla ja mahdollinen ylituotanto vietiin vientitukien turvin ulkomaille. Jäsenyysneuvotteluissa Suomi vaati koko maata pohjoisen tuen sekä epäsuotuisten alueiden tuen (LFA) piiriin. Tämä hyväksyttiin vain maan pohjoisosan osalta, lisäksi Suomi sai luvan maksaa sopeutumista helpottavaa siirtymäkauden tukea viiden vuoden ajan. Jäsenyyden myötä maataloustuotteiden markkinahinnat laskivat. Maataloustuotanto ei silti romahtanut. Siirtymäkauden jälkeen viljelijät saavat suoraa tulotukea, jota ei ole sidottu korkeisiin tuottajahintoihin.[128]

EU:n jäsenenä Suomesta tuli myös WTO:n jäsen.[129]

Ensimmäisen kymmenen EU-jäsenyysvuoden aikana ulkomaalaiset investoinnit kasvoivat Suomessa selvästi.[130] Yritysten näkökulmasta EU-jäsenyyteen liittyvä vapaa liikkuvuus ja yhteismarkkinat ovat auttaneet kansainvälistymisessä. Myös tukia on saatavana. Toisaalta byrokratian koetaan lisääntyneen, viranomaistehtävien siirtyneen yrittäjille itselleen ja lakiasioiden, kuten arvonlisäverotuksen muuttuneen vaikeammiksi.[131]

Vuosituhannen vaihteen osakemarkkinahuumassa monia IT-yityksiä listautui pörssiin ja ne kasvoivat kuplaksi asti. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoista alkanut kriisi eteni Eurooppaan vuonna 2008.[132]

Länsimaiden Venäjälle asettamat Ukrainan kriisistä johtuvat talouspakotteet huhtikuusta 2014 ja heinäkuusta 2015 alkaen vaikeuttivat Suomen taloustilannetta ulkomaalaisten yritysten investointien vähenemisen ja maatalouden tulonmenetysten takia.[133][134]

Suomen talous rysähti vuonna 2009, jolloin bruttokansantuotteen volyymin vuosimuutos oli –8,3 %. Talous kääntyi kasvuun 2010-luvulle tultaessa, mutta supistui jälleen vuosina 2012–2014. Vuosikymmenen puolessavälissä talous alkoi hiljalleen piristyä.[135] Reaalipalkat eivät ole Suomessa nousseet vuosina 2009–2018.[136]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g Kansantalous Tilastokeskus. 5.2.2019. Viitattu 1.3.2019.
  2. ↑ Hinnat ja kustannukset Suomi lukuina 2014. 17.1.2014. Tilastokeskus. Viitattu 14.7.2014.
  3. ↑ Raja laski: Näillä tuloilla olet nyt pienituloinen Taloussanomat. 20.3.2014. Viitattu 17.4.2016.
  4. ↑ Income Distribution and Poverty OECD.stat. 2014. Viitattu 16.4.2016.
  5. ↑ a b c d Työmarkkinat Suomi lukuina 2014. 24.3.2014. Tilastokeskus. Viitattu 14.7.2014.
  6. ↑ a b c d e f Kauppa Suomi lukuina 2014. 9.4.2014. Tilastokeskus. Viitattu 14.7.2014.
  7. ↑ a b c d Julkinen talous Suomi lukuina 2014. 2013-14. Tilastokeskus. Viitattu 14.7.2014.
  8. ↑ Real GDP growth rate – volume Eurostat. Viitattu 24.4.2016.
  9. ↑ Bruttokansantuote ja -tulo muuttujina Taloustoimi, Vuosi ja Tiedot Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 7.5.2019. [vanhentunut linkki]
  10. ↑ Henkeä kohti laskettuja tunnuslukuja muuttujina Taloustoimi ja Vuosi Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 7.5.2019. [vanhentunut linkki]
  11. ↑ Talouselämä 21/2018
  12. ↑ Pontus Purokuru: Kapitalismi tuli Suomeen 1600-luvulla Kansan Uutiset. 10.8.2014. Viitattu 21.4.2016.
  13. ↑ Rannikko P: Suomen maaseutu EU-jäsenyyden aikana Suomi 5 vuotta Euroopan unionissa. 2000. Arkistoitu 2.7.2014. Viitattu 21.4.2016.
  14. ↑ Eino Nevalainen – Matti Antero Peltonen: ”Kapitalismin monopolinen vaihe”, Marxilainen kansantaloustiede, s. 448–449,460–461,475–484. Helsinki: Kansankulttuuri, 1966.
  15. ↑ Henri Purje: Suomalaisen työn muutos: pellolta pätkähommiin maailmantalous.net. 2013. Arkistoitu 26.4.2016. Viitattu 26.4.2016.
  16. ↑ General government expenditure in the EUs 7.7.2015. Eurostat. Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
  17. ↑ Bruun, Marjo: Miten mitata julkisen sektorin kokoa. Tieto&trendit, 27.1.2014. Artikkelin verkkoversio. Archived by WebCite
  18. ↑ Veroaste eräissä maissa Julkinen talous. 2015. Tilastokeskus. Viitattu 10.4.2016.
  19. ↑ GDP per capita, PPP (current international $) World Bank Data Site. 2016. Viitattu 16.4.2016.
  20. ↑ Sektoreiden osuudet kansantalouden arvonlisäyksestä 1975-2015 findikaattori.fi. Arkistoitu 3.9.2016. Viitattu 2.9.2016.
  21. ↑ Julkisyhteisöjen alijäämä ja -velka 1975-2018 muuttujina Sektori, Alijäämä/velka, Arvo ja Vuosi Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 7.5.2019. [vanhentunut linkki]
  22. ↑ Tilastokeskus: Työmarkkinat: Väestö toiminnan mukaan Tilastokeskus. 31.3.2017. Viitattu 30.11.2017.
  23. ↑ a b Suuri kilpailukykyvertailu Verkkouutiset. 30.9.2015. Viitattu 25.4.2016.
  24. ↑ Petri Korhonen: Voi ei, euro onkin enää viisi markkaa (Archive.org) Taloussanomat. 2012. Viitattu 5.3.2016.
  25. ↑ a b Valtion budjetin laatimisprosessi Taloustieto. 9.11.2015. ETLA. Viitattu 24.1.2016.
  26. ↑ Salo, Sinikka: Euro, rahoitusmarkkinat ja yritykset Suomen Pankki. 2004. Arkistoitu 2.2.2016. Viitattu 24.1.2016.
  27. ↑ Suvanto A: Miksi markasta ei tullut kovaa valuuttaa ? Euro.fi. 2004. Viitattu 24.1.2016.
  28. ↑ Suomen teollisuustuotannon kasvun vuodet Tilastokeskus. 2007. Viitattu 5.3.2016.
  29. ↑ Ruoka ja alkoholittomat juomat Suomessa 19 prosenttia EU:n keskitasoa kalliimpia Tilastokeskus. 2012–2013. Viitattu 24.1.2016.
  30. ↑ Kaarina Kettunen, Juha Rissanen: Kuinka suuri Suomen julkinen sektori oikeastaan on? Yle. 31.1.2014. Viitattu 25.4.2016.
  31. ↑ Julkinen talous Suomi lukuina. 8.1.2016. Tilastokeskus. Viitattu 25.3.2016.
  32. ↑ a b Valtioenemmistöiset yhtiöt Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 18.2.2016. Viitattu 28.2.2016.
  33. ↑ a b Omistuksen peruste Valtioneuvoston kanslia. 1.4.2016. Arkistoitu 20.4.2016. Viitattu 17.4.2016.
  34. ↑ Juha-Pekka Raeste: Juha Sipilän 30 miljardin pesänjako (digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 26.1.2016. Viitattu 27.1.2016.
  35. ↑ Kehitysyhteistyön määrärahat Ulkoasiainministeriö. 5.4.2016. Viitattu 17.4.2016.
  36. ↑ Laki Suomen Pankista Finlex. 27.3.1998. Viitattu 28.2.2016.
  37. ↑ Kangaspunta Seppo (ohjausryhmän pj.): Yrityskatsaus 2015 – Haasteena uudistuminen, s. 19. Työ- ja elinkeinoministeriö, 2015. ISBN 978-952-327-039-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 10.4.2016).
  38. ↑ a b Esko Rantanen: Talouselämä 500, kymmenen suurinta (Digilehden tilaajille) Talouselämä. 29.5.2015. Viitattu 27.2.2016.
  39. ↑ Tästä Suomi elää (s. 18) 2014. EVA. Viitattu 10.4.2016.
  40. ↑ Hurmerinta Mirko: Ilmarinen saalisti parhaimmat tuotot, Etera mokasi täysin Arvopaperi. 13.2.2014. Viitattu 5.3.2016.
  41. ↑ Osuustoiminta, vastuullista suomalaista omistajuutta Pellervo. 2005. Viitattu 2.3.2016.
  42. ↑ Sinivalkoista osuustoimintaa jo yli 100 vuotta Tampereen seudun osuustoimintakeskus. 2012. Viitattu 2.3.2016.
  43. ↑ Tietoa pörssistä - Nasdaq nasdaqomxnordic.com. Viitattu 2.12.2020.
  44. ↑ First North NASDAQ OMX Nordic. Viitattu 2.3.2016.
  45. ↑ Juha Europaues: Pörssiyhtiöiden omistuksista puolet on ulkomaisten sijoittajien hallussa. Pörssisäätiö. 21.3.2016. Viitattu 29.4.2016.
  46. ↑ a b Tuotanto ja investoinnit Tietoa Suomen taloudesta. 2015/2016. Elinkeinoelämän Keskusliitto. Viitattu 17.4.2016.
  47. ↑ a b Kariniemi Pauli: Pankkisektori Suomessa Talousvaliokunnan kuuleminen. 18.9.2015. Valtiovarainministeriö. Viitattu 29.4.2016.
  48. ↑ Johannes Niemeläinen: OECD: Suomen pankkisektori Euroopan keskittyneimpiä (Archive.org) Taloussanomat. Viitattu 29.4.2016.
  49. ↑ Sarkajako Historiallinen maatalous. 2004. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  50. ↑ Lohkojako Historiallinen maatalous. 2004. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  51. ↑ Isojako Historiallinen maatalous. 2004. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  52. ↑ Uusjako. Halkominen ja lohkoaminen Historiallinen maatalous. 2004. Helsingin yliopisto, Kansatiede. Viitattu 21.3.2016.
  53. ↑ Asutuslait täydensivät torpparivapautusta – ja olivat osa maaseutuun nojannutta politiikkaa Itsenäisyys 100. 2016. Helsingin Suomalainen Klubi. Viitattu 3.4.2016.
  54. ↑ Asutustilojen historiaa Museoraitti. 2015. Viitattu 1.4.2016.
  55. ↑ Maanomistus Suomessa MTK. Arkistoitu 27.4.2016. Viitattu 26.4.2016.
  56. ↑ Veli-Pekka Järveläinen: Kaupunkilaismetsänomistajat puun myyjinä ja kasvattajina. Helsingin yliopiston Kansantaloudellisen metsäekonomian laitos.
  57. ↑ Iivonen, Jyrki: Suomalaisesta Tornatorista tulee Viron suurin yksityinen maanomistaja hs.fi. 16.12.2014. Sanoma. Viitattu 26.4.2016. [vanhentunut linkki]
  58. ↑ Metsähallituksen vuosi ja vastuullisuus 2015 (PDF) (sivut 7–9) Metsähallitus. Viitattu 26.4.2016.
  59. ↑ a b Palkansaajat ja yrittäjät, 15-74-vuotiaat muuttujina Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 7.5.2019. [vanhentunut linkki]
  60. ↑ Lasse Ahtiainen: Palkansaajien järjestäytyminen vuonna 2017 julkaisut.valtioneuvosto.fi. 11.3.2019. Viitattu 7.5.2019.
  61. ↑ Suuri työttömyyshaaste Taloustieto. 2007. Viitattu 5.12.2015.
  62. ↑ Työttömyyspäiväraha YTK. 2016. Viitattu 24.1.2016. [vanhentunut linkki]
  63. ↑ Kauppinen T: Suomen työmarkkinamalli Suomen poliittinen järjestelmä. 2006. Viitattu 24.1.2016.
  64. ↑ 2.1.2.3.3 Työehtosopimusten määräyksiä Virtuaalilakimies. 2016. Arkistoitu 4.2.2016. Viitattu 24.1.2016.
  65. ↑ a b Toimialaluokitus TOL 2008 (pdf) (Tilastokeskuksen julkaisu toimialaluokituksesta) stat.fi. 2008. Viitattu 15.4.2016.
  66. ↑ Jaana Kyyrä: Maatalous- ja puutarhayritysten rakenne 29.03.2017. Luonnonvarakeskus. Viitattu 21.3.2016.
  67. ↑ Farm structure statistics (XLSX) (Figure 2: Average utilised agricultural area per holding, 2010 and 2013) Statistics Explained: Eurostat. Viitattu 26.4.2016.
  68. ↑ Metsästys Riista.fi. 3.2.2015. Suomen riistakeskus. Viitattu 21.3.2016.
  69. ↑ Jokamiehenoikeudet Arktiset aromit. Arkistoitu 17.3.2016. Viitattu 21.3.2016.
  70. ↑ Marjat Arktiset aromit. 2015. Arkistoitu 9.9.2011. Viitattu 21.3.2016.
  71. ↑ Sienet Arktiset aromit. 2015. Arkistoitu 19.11.2012. Viitattu 21.3.2016.
  72. ↑ Teollisuustuotanto 2013 2013-2014. Tilastokeskus. Viitattu 9.7.2015.
  73. ↑ Palvelujen rakenne Tietoa Suomen taloudesta. 2010. Elinkeinoelämän Keskusliitto. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 2.3.2016.
  74. ↑ Tuotanto ja investoinnit (Archive.org) Tietoa Suomen taloudesta. 2015. Elinkeinoelämän Keskusliitto. Viitattu 11.4.2016.
  75. ↑ Yksityiset palvelut 2008 (Archive.org) EK. 31.5.2010. Viitattu 5.3.2016.
  76. ↑ Päivittäistavarakaupan tilastot, Markkinaosuudet 2017 Päivittäistavarakauppa ry. Arkistoitu 26.7.2019. Viitattu 1.3.2019.
  77. ↑ Suomalaisten liikkumistavat Liikennejärjestelmä. Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, Trafi, Ilmatieteen laitos. Viitattu 10.8.2015.
  78. ↑ Liikennemuodot Liikennejärjestelmä. 18.5.2015. Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, Trafi, Ilmatieteen laitos. Viitattu 10.8.2015.
  79. ↑ Tietilasto 2009, s. 36, 59, 64. Helsinki: Liikennevirasto, 2010. Liikenneviraston tilastoja 2/2010. ISSN-L 1798-811X. ISBN 978-952-255-009-5. Tilaston verkkoversio (archive.org) (PDF) (viitattu 16.4.2016).
  80. ↑ Rataverkko Liikennevirasto. 2015. Viitattu 29.11.2015.
  81. ↑ Tasoristeykset valtion rataverkolla Liikennevirasto. Arkistoitu 23.11.2015. Viitattu 29.11.2015.
  82. ↑ Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle 2012 2012. Liikenne- ja viestintäministeriö. Arkistoitu 17.11.2015. Viitattu 14.11.2015.
  83. ↑ Vesiliikenteen ja merenkulun edellytykset muuttuvat ilmastonmuutoksen myötä Ilmasto-opas. Viitattu 15.11.2015.
  84. ↑ Matkustajat lentoasemittain 2014/2015. Finavia. Viitattu 10.8.2015.
  85. ↑ Kansainvälinen matkustus veti Suomen lentoliikenteen kaikkien aikojen ennätykseen 14.1.2015. Finavia. Viitattu 10.8.2015.
  86. ↑ a b Toimialakatsaus 1/2016 2016. Viestintävirasto. Viitattu 12.4.2016.
  87. ↑ Laajakaistojen yleispalveluvelvoite Yle Kuningaskuluttaja. 2009. Viitattu 12.4.2016.
  88. ↑ Laajakaistan käyttäjien ilon päivä: 1.11.2015 – ja se on vasta alkua (digilehden tilaajille) Talouselämä. 17.4.2015. Viitattu 12.4.2016.
  89. ↑ Nopea laajakaista etenee Viestintavirasto. 11.2.2016. Viitattu 12.4.2016.
  90. ↑ Vesihuolto Ympäristö.fi. Viitattu 12.4.2016.
  91. ↑ Talousvesi Vesilaitosyhdistys. Arkistoitu 3.4.2016. Viitattu 12.4.2016.
  92. ↑ Jätevesien käsittely Vesilaitosyhdistys. 2012. Arkistoitu 20.4.2016. Viitattu 12.4.2016.
  93. ↑ Jätteet ja jätehuolto Ympäristö.fi. Viitattu 12.4.2016.
  94. ↑ Noin neljännes yhdyskuntajätteestä päätyy enää kaatopaikalle Ymparisto. 2015. Viitattu 12.4.2016.
  95. ↑ Jätteiden energiahyödyntämisellä voidaan vähentää päästöjä kaatopaikoilta tai energiantuotannosta Ilmasto-opas. Viitattu 12.4.2016.
  96. ↑ a b Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Energian hankinta ja kulutus. ISSN=1799-795X. 2. vuosineljännes 2015.. Tilastokeskus. Viitattu 1.10.2015.
  97. ↑ Energiankulutus ei enää kasva Ympäristöhallinto. 22.4.2015. Viitattu 1.10.2015.
  98. ↑ Jouko Kangasniemi (toim.): Ulkomaankauppa Elinkeinoelämän keskusliitto (EK). Arkistoitu 1.4.2016. Viitattu 13.4.2016.
  99. ↑ a b c Kauppa Tilastokeskus. 11.2.2016. Viitattu 13.4.2016.
  100. ↑ Tilastokeskus – Ulkomaankauppa www.stat.fi. 2006. Arkistoitu 31.1.2016. Viitattu 29.12.2015.
  101. ↑ Saksa nousi jälleen Suomen suurimmaksi vientimaaksi Elinkeinoelämän keskusliitto EK. 2.3.2015. Viitattu 26.4.2016.
  102. ↑ Saksa nyt sekä suurin vienti- että tuontimaamme Tulli. 17.6.2015. Arkistoitu 5.4.2016. Viitattu 26.4.2016.
  103. ↑ Ulkomaankauppa (Archive.org) Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Viitattu 26.4.2016.
  104. ↑ a b Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 Tulli. Arkistoitu 8.4.2016. Viitattu 26.4.2016.
  105. ↑ Kaupankäyntiä kivikaudella Esihistorian opetuspaketti. 2006. Kansallismuseo. Viitattu 27.2.2016.
  106. ↑ Rautakausi Esihistorian opetuspaketti. 2006. Kansallismuseo. Viitattu 27.2.2016.
  107. ↑ Suomesta tulee osa Ruotsia Internetix. 2015. Otavan opisto. Viitattu 27.2.2016.
  108. ↑ Pelto, kaski, terva ja ruukki Etälukio. Opetushallitus. Arkistoitu 29.3.2016. Viitattu 24.2.2016.
  109. ↑ Pietiläinen Kimmo: Kansalaiskalenteri, 1991, s. 75. Tietosaoma / WSOY, 1990. ISBN 9789518850574.
  110. ↑ Viljantuonnin vapautuminen ja metsän arvonnousu muuttivat maataloutta Suomi 100. Viitattu 24.2.2016.
  111. ↑ Antti Kuusterä: Oravannahasta sirukorttiin – Jäähyväiset markalle 25.10.2001. Helsingin yliopisto. Viitattu 24.2.2016.
  112. ↑ a b Riitta Hjerppe: Suomen talouden kasvun vaiheet ja vaihtelut 1860–2010 Academia Scientium Fennica Vuosikirja. 2010. Viitattu 23.2.2016.
  113. ↑ Suuriruhtinaskunnan pääkaupunki Helsinki nousi itsenäistymisen tärkeimmäksi näyttämöksi Suomi 100. 2016. Helsingin Suomalainen Klubi. Viitattu 24.2.2016.
  114. ↑ Suomi pelastui keväällä 1919 nälänhädältä ottamalla syömävelkaa Itsenäisyys100. 2016. Helsingin Suomalainen Klubi.. Viitattu 24.2.2016.
  115. ↑ Jaana Nieminen: Suomen talouskasvun keskeiset linjat Historiaa Abille. 2008. Arkistoitu 16.3.2017. Viitattu 10.4.2016.
  116. ↑ Simon-Erik Ollus & Heli Simola: Russia in the Finnish Economy Sitra. 2006. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 25.4.2016.
  117. ↑ Tietoa OECD:stä Suomen pysyvä edustusto OECD:ssä ja Unescossa. Suomen ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 8.5.2016. Viitattu 26.4.2016.
  118. ↑ Rytteri Teijo: Valtionyhtiön yhteiskunnallinen hyväksyttävyys – tapaus Kemijärven sellutehdas. Terra, 2009, nro 121:4, s. 273-285. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.4.2016.
  119. ↑ Hannu Niittykangas: Yrittäjyydestä ja yrittäjämäisestä toiminnasta, s. 33-36. Jyväskylän yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.4.2016).
  120. ↑ a b Kiander, Jaakko – Vartia, Pentti: Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. ETLA, 1998. ISBN 951-628-261-X.
  121. ↑ SKOP näytteli keskeistä osaa pankkikriisissä Turun Sanomat. 9.6.2000. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 25.2.2016.
  122. ↑ a b Vanha kiinteistökupla varjostaa yhä (Archive.org) Taloussanomat. 2000. Viitattu 25.2.2016.
  123. ↑ Matala, Saara Anneli: Idänkaupan loppu, s. 65-67. pro gradu. Helsingin yliopisto, 2011. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.2.2016).
  124. ↑ Suomi on tasaisen tulonjaon maa Menestyvien yritysten Suomi. 2015/2016. Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry. Viitattu 24.1.2016.
  125. ↑ a b Suomen tie EU:n jäseneksi Eurooppatiedotus. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 17.1.2016.
  126. ↑ Laki Suomen Pankista Finlex. 1998. Viitattu 22.4.2016.
  127. ↑ Talous- ja rahaliito EMU Suomen Pankki. Arkistoitu 11.12.2013. Viitattu 22.4.2016.
  128. ↑ Rannikko, Pertti: Suomen maaseutu EU-jäsenyyden aikana Suomi 5 vuotta Euroopan unionissa. 2000. Eurooppatiedotus, Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 2.7.2014. Viitattu 16.4.2016.
  129. ↑ Finland and the WTO The World Trade Organization (WTO). Viitattu 26.4.2016.
  130. ↑ Romppainen Antti: Suomen taloudellinen kehitys EU-kaudella (PDF) (s. 36) 2005. VATT. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 27.2.2016.
  131. ↑ Mari Siltanen: EU-jäsenyys toi vapaan liikkuvuuden ja Suomea suuremmat markkinat Yle. 16.10.2014. Viitattu 10.4.2016.
  132. ↑ Sari Hellman: Laskusuhdanteet Suomessa: 1990-luvun laman ja 2008 taantuman vertailua. (PDF) (s. 40-42) Maisterin tutkinnon tutkielma. 2010. Viitattu 27.2.2016.
  133. ↑ Anni Lassila: Raportti: Suomi kärsinyt Venäjä-pakotteista enemmän kuin Venäjä itse ([vanhentunut linkki]) hs.fi. 18.3.2015. Arkistoitu 14.5.2015. Viitattu 1.4.2016.
  134. ↑ Anna Egutkina: MTK: Venäjän pakotteista järkyttävät tappiot Iltalehti. 27.6.2015. Viitattu 1.4.2016.
  135. ↑ Kansantalouden tilinpito (verkkojulkaisu). ISSN=1795-8881. 2016, Bruttokansantuote (BKT) markkinahintaan 1975-2016 Suomen virallinen tilasto (SVT). 31.1.2018. Viitattu 9.2.2018.
  136. ↑ Figure 3.4 Development of real wages over time, 2009–2018 (%) etui.org. Viitattu 4.10.2019. [vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hautala, Heikki: Suomen talouselämän rakenne ja kehitys. Kuvitus: Eila Sinivuori. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28450-5.
  • Chaker, A.N.: The Finnish Miracle: Ihanuuksien ihmemaa. Suomentanut Liisa Poikolainen. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 952-141-677-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen talous.
Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäsenet
EU:n jäsenmaat

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_talous&oldid=22337762”