Luettelo 2010-luvun suomalaisista elokuvista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elokuva Suomessa
Finland film clapperboard.svg
Suomalaiset elokuvat vuosikymmenittäin
1900- ja 1910-luku
1920-luku
1930-luku
1940-luku
1950-luku
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
2010-luku
2020-luku
Muut luettelot
Kadonneet elokuvat
Kalleimmat elokuvat
Katsotuimmat elokuvat
Sotaelokuvat

Luettelo Suomessa tuotetuista elokuvista julkaisuvuoden mukaan. Aakkosellisesta luettelosta elokuvista katso Luokka:Suomalaiset elokuvat

2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2010
Auf Wiedersehen Finnland[1] Virpi Suutari dokumentti 12.2.2010
Believers[2] Ole Bendtzen dokumentti
Epäilyksen varjossa – Elokuva Alpo Rusista[3] Pekka Lehto dokumentti
Erään hyönteisen tuho[4] Hannes Vartiainen, Pekka Veikkolainen dokumentti
Freetime Machos[5] Mika Ronkainen dokumentti, urheilu Tampereen elokuvajuhlat (2010): erikoispalkinto yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa 12.3.2010
Gaucho[6] Maria Lappalainen dokumentti
Göringin sauva[7] Pia Andell dokumentti
Harjunpää ja pahan pappi[8] Olli Saarela Peter Franzén, Irina Björklund, Jenni Banerjee draama, rikos 29.10.2010
ITO – Seitti – Kilvoittelijan päiväkirja[9] Pirjo Honkasalo dokumentti 12.11.2010
Jaettu kaupunki[10] Pekka Lehto dokumentti
Jokainen voi olla tähti 15 minuuttia[11] Petri Hakkarainen dokumentti
Jos rakastat[12] Neil Hardwick Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Minttu Mustakallio, Taneli Mäkelä draama, musikaali 6.1.2010
Joulumiehet[13] Miia Jonkka dokumentti
Kaasua, kaasua![14] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Katseen vanki[15] Timo Humaloja Anneli Sauli dokumentti
Kiinan kasvukivut[16] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Kinbaku – Sielun solmuja[17] Jouni Hokkanen dokumentti
Kohtaamisia[18] Saara Cantell Anneli Sauli, Jenni Banerjee, Meri Nenonen, Johanna af Schultén, Leena Uotila draama Jussit (2011):

paras miessivuosa: Sampo Sarkola

5.3.2010
Kohtaamisia Jeesuksen kanssa[19] Matleena Jänis, Emilia Lehtinen dokumentti
Kylmä saaga[20] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Leikkipuisto[21] Susanna Helke dokumentti
Miehen kuva[22] Visa Koiso-Kanttila dokumentti
Miesten vuoro[23] Joonas Berghäll, Mika Hotakainen dokumentti Jussit (2011):

paras dokumenttielokuva

26.3.2010
Muumi ja punainen pyrstötähti[24] Maria Lindberg Tapani Perttu, Jasper Pääkkönen, Jarmo Koski (äänirooleissa) animaatio, lastenelokuva 6.8.2010
Napapiirin sankarit[25] Dome Karukoski Jussi Vatanen, Jasper Pääkkönen, Timo Lavikainen, Pamela Tola komedia , road-movie Jussit (2011):

paras elokuva
paras ohjaus: Dome Karukoski
paras käsikirjoitus: Pekko Pesonen

15.10.2010
Obama blues[26] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Omaa luokkaansa[27] Iiris Härmä dokumentti
Onnellisten kaupunki[28] Heikki T. Partanen, Hannu-Pekka Vitikainen dokumentti
Paha perhe[29] Aleksi Salmenperä Ville Virtanen, Lauri Tilkanen, Pihla Viitala, Vera Kiiskinen draama, komedia Jussit (2011):

paras miespääosa: Ville Virtanen

osallistui Berliinin elokuvajuhlille (2010)

29.1.2010
Pitkä mies[30] Jani Peltonen dokumentti
Prinsessa[31] Arto Halonen Katja Kukkola, Samuli Edelmann, Krista Kosonen, Peter Franzén, Pirkka-Pekka Petelius, Antti Litja draama Jussit (2011):

paras naispääosa: Katja Küttner

10.9.2010
Rare Exports[32] Jalmari Helander Jorma Tommila, Onni Tommila, Tommi Korpela, Rauno Juvonen fantasia, komedia, toiminta Jussit (2011):

paras kuvaus: Mika Orasmaa
paras musiikki: Juri Seppä ja Miska Seppä
paras äänisuunnittelu: Tuomas Seppänen, Timo Anttila ja Jussi Honka
paras leikkaus: Kimmo Taavila
paras lavastus: Jalmari Helander
paras pukusuunnittelu: Saija Siekkinen

3.12.2010
Rautaa rajan taa[33] Kalle Kujala dokumentti, musiikki 16.4.2010
Reindeerspotting – pako Joulumaasta[34] Joonas Neuvonen dokumentti 9.4.2010
Riemuruhtinaat[35] Jaakko Kilpiäinen dokumentti
Risto Räppääjä ja polkupyörävaras[36] Mari Rantasila Severi Heikkilä, Lauramaija Luoto, Annu Valonen, Ulla Tapaninen, Martti Suosalo, Marcus Groth lastenelokuva, komedia, musikaali 12.2.2010
Rudolf Koivu – satua koko elämä?[37] Juho Gartz dokumentti
Selviytyjä[38] Lilja Juho, Vu-Lilja Thu Nga dokumentti
Sielunpelastajat[39] Saku Pollari Markku Koivisto dokumentti 26.11.2010
Sisko tahtoisin jäädä[40] Marja Pyykkö Ada Kukkonen, Sara Melleri, Anna-Leena Uotila draama, nuoriso Jussit (2011):

paras naissivuosa: Sara Melleri

13.8.2010
Stadilaista tangoa etsimässä[41] Tahvo Hirvonen Tuomari Nurmio dokumentti, musiikki 19.3.2010
Sukunsa viimeinen[42] Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio Nadezda Pyrirko, Aleksandra Okotetto, Radik Anaguritsi draama 26.2.2010
Suomea rakentamassa[43] Pasi Riiali, Mikko Peltonen dokumentti
Toinen ovi[44] Tita Jänkälä dokumentti
Taulukauppiaat[45] Juho Kuosmanen Auli Mantila, Teppo Manner, Tuomas Airola draama, komedia, road-movie Cannesin elokuvajuhlat (2010): Cinéfondation-kilpailusarjan pääpalkinto 3.9.2010
Timanttikoirien vuosi 1984[46] Pete Europa Pete Europa, General Njassa dokumentti
Täällä Pohjantähden alla II[47] Timo Koivusalo Ilkka Koivula, Vera Kiiskinen, Risto Tuorila draama, historia, sota 24.9.2010
Veijarit[48] Lauri Nurkse Mikko Leppilampi, Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala, Malla Malmivaara draama, komedia 25.12.2010
Vesku[49] Mika Kaurismäki Vesa-Matti Loiri (esiintyjä) dokumentti 3.9.2010
Voitko rakastaa[50] Johanna Vanhala dokumentti
Vähän kunnioitusta[51] Pekka Karjalainen Outi Kero, Kari-Pekka Toivonen, Svante Martin, Elena Leeve draama 11.6.2010

Lähde[52]

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2011
Aranda[53] Anu Kuivalainen dokumentti
Autiomaa[54] Petteri Saario dokumentti
Avain Italiaan[55] Roosa Toivonen John Shea, Andreas Wilson, Mikko Leppilampi romanssi 16.12.2011
Barzakh[56] Mantas Kvedaravicius dokumentti suomalais-liettualainen yhteistuotanto
Eetu ja Konna[57] Kari Häkkinen Chike Ohanwe, Onni Tommila, Jenni Vartiainen, Matti Olavi Ranin, Pamela Tola (äänirooleissa) animaatio, lastenelokuva 18.2.2011
Ella ja Aleksi – Yllätyssynttärit[58] Juuso Syrjä Antti Luusuaniemi, Malla Malmivaara (äänirooleissa) animaatio, lyhytelokuva 16.9.2011
Elma ja Liisa[59] Pihla Viitala & Pamela Tola Pihla Viitala, Pamela Tola, Kasimir Balzar, Mikko Leppilampi, Juha Veijonen, Anneli Sauli, Elina Knihtilä, Tommi Korpela lyhytelokuva 8.4.2011
Elokuu[60] Oskari Sipola Eppu Pastinen, Lina Turkama, Niina Koponen, Pihla Viitala, Zagros Manuchar draama, road movie 1.4.2011
En rovfågel flyger in[61] Anna Blom dokumentti
Espanja – juhlan loppu[62] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Etanan planeetta[63] Seung-Jun Yi Cho Young-Chan, Kim Soon-ho, Choi Jungah dokumentti suomalais-japanilais-eteläkorealainen yhteistuotanto
Five Star Existence[64] Sonja Lindén dokumentti suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto
Free the Mind[65] Phie Ambo dokumentti suomalais-yhdysvaltalais-ruotsalais-hollantilais-australialais-tanskalainen yhteistuotanto
Hella W[66] Juha Wuolijoki Tiina Weckström, Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusniemi, Maria Heiskanen, Antti Litja, Pirkka-Pekka Petelius draama, elämäkerta Jussit (2012):

paras lavastus: Kari Kankaanpää
paras pukusuunnittelu: Anu Pirilä

28.1.2011
Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri[67] Matti Grönberg & Pekka Karjalainen Heikki Hela, Heikki Silvennoinen, Satu Säävälä, Outi Mäenpää, Jukka Rasila, Timo Kahilainen lastenelokuva 23.12.2011
Hiljaa toivotut[68] Timo Haanpää dokumentti 11.11.2011
Hiljaisuus[69] Sakari Kirjavainen Joonas Saartamo, Joanna Haartti, Lauri Tilkanen, Terhi Suorlahti, Ilkka Heiskanen draama, sota Jussit (2012):

paras miespääosa: Joonas Saartamo
paras miessivuosa: Ilkka Heiskanen
paras musiikki: Timo Hietala
paras äänisuunnittelu: Olli Huhtanen ja Pietari Koskinen

9.12.2011
Hyvä poika[70] Zaida Bergroth Elina Knihtilä, Samuli Niittymäki, Eero Aho, Anna Paavilainen, Eetu Julin draama Jussit (2012):

paras naispääosa: Elina Knihtilä

25.3.2011
Ikuisesti sinun[71] Mia Halme dokumentti Jussit (2012):

paras dokumenttielokuva

11.11.2011
Iris[72] Ulrika Bengts Agnes Koskinen, Tobias Zilliacus, Maria Salomaa draama, lastenelokuva 26.8.2011
Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941–42[73] Ville Suhonen Vilma Melasniemi, Eero Saarinen, Antti Seppänen dokumentti
Kaskö[74] Ulrika Bengts dokumentti
Katseen raunio[75] Anu Pennanen dokumentti
Kerjäläiselokuva[76] Hanna Maylett dokumentti
Kotirauha[77] Aleksi Mäkelä Samuli Edelmann, Katariina Kaitue, Kerli Kyllönen, Santeri Kinnunen, Kristo Salminen draama 21.10.2011
Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata[78] Peter von Bagh dokumentti
Le Havre[79] Aki Kaurismäki André Wilms, Kati Outinen, Blondin Miguel, Elina Salo draama, komedia Jussit (2012):

paras elokuva
paras ohjaus: Aki Kaurismäki
paras käsikirjoitus: Aki Kaurismäki
paras kuvaus: Timo Salminen
paras leikkaus: Timo Linnasalo
paras naissivuosa: Elina Salo

Cannesin elokuvajuhlat (2011): FIPRESCI:n palkinto
Palme Dog
kirkollisen tuomariston erikoispalkinto

9.9.2011
Likainen pommi[80] Elias Koskimies Iida Lampela, Jukka Puotila, Ilkka Villi, Niina Herala, Jussi Vatanen komedia 23.9.2011
Loputon Gehennan liekki[81] Sami Kettunen dokumentti, musiikki
Maaginen kristalli[82] Antti Haikala Jukka Nylund, Paula Vesala, Kiti Kokkonen (äänirooleissa) animaatio, lastenelokuva 18.11.2011
Mama Africa[83] Mika Kaurismäki Miriam Makeba, Zenzi Monique Lee, Nelson Lumumba Lee (esiintyjät) dokumentti 12.8.2011
Matka Eedeniin[84] Rax Rinnekangas Nacho Angulo, Hugo Wirz, Ramon Zuriarrain, Celia Juan de Hatchard, Saana Vuorenmaa draama 30.9.2011
Matkustaja[85] Pia Andell dokumentti
Missä kuljimme kerran[86] Peter Lindholm Jessica Grabowsky, Jacob Öhrman, Andreas af Enehielm draama, sota 28.10.2011
Pussikaljaelokuva[87] Ville Jankeri Eero Milonoff, Jussi Nikkilä, Ylermi Rajamaa komedia 2.9.2011
Pyhän Laurin kappeli[88] Jean Bitar dokumentti, lyhytelokuva
Rakkaani kurdi[89] Clarisse Hahn dokumentti
Risto[90] Tuomas Summanen Risto Kaskilahti, Krista Kosonen, Jarkko Niemi, Aku Hirviniemi komedia 25.11.2011
Romua, ruisketta, rutinaa[91] Sami Kettunen dokumentti, lyhytelokuva musiikki
Roskisprinssi[92] Raimo O. Niemi Jon-Jon Geitel, Pihla Maalismaa, Heikki Silvennoinen, Kristiina Elstelä romanttinen komedia 29.7.2011
Salla – Selling the Silence[93] Markku Tuurna dokumentti 11.3.2011
Say Sing[94] Kuang-Chong Yu dokumentti
Sielunsieppaaja[95] PV Lehtinen dokumentti 10.3.2011
Sinkkuelämän säännöt[96] Tonislav Hristov dokumentti 1.4.2011
Sovinto[97] Pernilla August Noomi Rapace, Ola Rapace, Outi Mäenpää, Ville Virtanen draama suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto 2011 || 11.3.2011

Syvälle salattu[98] Joona Tena Krista Kosonen, Peter Franzén, Kai Lehtinen draama, jännitys 7.10.2011
Tabula Rasa[99] Tuija Halttunen dokumentti, lyhytelokuva
Taistelu Turusta[100] Jouko Aaltonen dokumentti Tampereen elokuvajuhlat (2012): erikoispalkinto kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa 29.4.2011
Thatcherin paluu?[101] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Tuntematon emäntä[102] Elina Kivihalme dokumentti 4.2.2011
Varasto[103] Taru Mäkelä Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Aku Hirviniemi, Esko Salminen, Juha Muje, Hannele Lauri, Vesa Vierikko, Vesa-Matti Loiri draama, komedia 30.12.2010
Vares – Huhtikuun tytöt[104] Lauri Törhönen Antti Reini, Eppu Salminen, Matti Onnismaa, Mikko Leppilampi, Jasper Pääkkönen rikos 20.4.2011
Vares – Pahan suudelma[105] Anders Engström Antti Reini, Anu Sinisalo, Matti Onnismaa rikos 6.1.2011
Vares – Sukkanauhakäärme[106] Lauri Törhönen Antti Reini, Eppu Salminen, Matti Onnismaa, Jasper Pääkkönen rikos 5.8.2011
Veljekset[107] Mika Kaurismäki Kari Heiskanen, Pertti Sveholm, Timo Torikka, Liisa Mustonen, Mari Perankoski, Vesa Vierikko, Esko Salminen draama 18.3.2011
Yksinteoin 2[108] Jussi Parviainen Jussi Parviainen dokumentti 18.9.2011

Lähde[109]

2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2012
3 Simoa[110] Teemu Nikki Paula Vesala, Rami Rusinen, Olli Rahkonen, Pekka Strang, Matti Onnismaa, Antti Reini komedia Jussit (2013):

Filmiaura ry:n ja Oy Nordisk Film Ab:n Vuoden uroteko -palkinto: Teemu Nikki ja Jani Pösö

14.9.2012
Call Girl[111] Michael Marcimain Ruth Vega Fernadez, David Dencik, Pernilla August, Outi Mäenpää draama, trilleri 30.11.2012
Ella ja kaverit[112] Taneli Mustonen Freja Teijonsalo, Eero Milonoff, Kari Ketonen, Pamela Tola, Ville Virtanen lastenelokuva, komedia 28.12.2012
Findie – Hikeä, tekoverta ja kyyneliä[113] Teemu Lindholm Samuli Torssonen, Matti Kuusniemi, Miika Ullakko dokumentti
Hulluna Saraan[114] Samuli Valkama Emilie de Ravin, Jussi Nikkilä, Ville Virtanen, Tiina Lymi, Jussi Lampi, Jani Volanen, Janne Reinikainen, Jessica Grabowsky romanttinen komedia 27.1.2012
Härmä[115] JP Siili Mikko Leppilampi, Lauri Tilkanen, Pamela Tola, Esko Salminen, Lena Meriläinen, Aku Hirviniemi, Eero Milonoff, Olavi Uusivirta, Taneli Mäkelä, Kari Hietalahti, Pirkka-Pekka Petelius draama, häjyelokuva 17.2.2012
Imaginaerum[116] Stobe Harju (co-ohjaajana Mark Roper) Marianne Farley, Quinn Lord, Francis-Xavier McCarthy, Ilkka Villi fantasia, musiikki 23.11.2012
Iron Sky[117] Timo Vuorensola Julia Dietze, Götz Otto, Udo Kier, Tilo Prückner science-fiction, komedia Jussit (2013):

paras lavastus: Ulrika von Vegesack

osallistui Berliinin elokuvajuhlille 2012

4.4.2012
Isoäitiä etsimässä[118] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Ja saapuu oikea yö[119] Jyri Kähönen Jarkko Niemi, Jemina Sillanpää, Martti Suosalo draama, jännitys, rikos 13.7.2012
Jahti[120] Jukka Eggert dokumentti
Juoppohullun päiväkirja[121] Lauri Maijala Joonas Saartamo, Krista Kosonen komedia Jussit (2013):

paras miessivuosa: Santtu Karvonen

28.12.2012
Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta[122] Mervi Junkkonen dokumentti
Kaksi tarinaa rakkaudesta (Must Have Been Love)[123] Eirik Svensson Pamela Tola, Espen Klouman-Hoiner, Pihla Viitala, Laura Birn draama, romanssii 19.10.2012
Kohta 18[124] Maarit Lalli Karim Al-Rifai, Arttu Lähteenmäki, Henrik Mäki-Tanila, Anton Thompson Coon, Ben Thompson Coon, Elina Knihtilä, Pamela Tola draama, nuoriso Jussit (2013):

paras elokuva
paras ohjaus: Maarit Lalli
paras käsikirjoitus: Maarit Lalli ja Henrik Mäki-Tanila

9.3.2012
Korsoteoria[125] Antti Heikki Pesonen Armi Toivanen, Santeri Mäntylä, Max Ovaska, Asko Sahlman, Juha Kukkonen, Sanna-Kaisa Palo lyhytelokuva Tampereen elokuvajuhlat (2012):

Risto Jarva -palkinto
kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan erikoispalkinto
nuorisotuomariston kunniamaininta

26.10.2012
Kovasikajuttu[126] Jukka Kärkkäinen & J-P Passi dokumentti Jussit (2013):

paras dokumenttielokuva
paras leikkaus: Riitta Poikselkä

4.5.2012
Kulman pojat[127] Teppo Airaksinen Eero Ritala, Joonas Saartamo, Jussi Vatanen, Lotta Kaihua, Janne Ravi, Antti Väre romanttinen komedia Jussit (2013):

paras miespääosa: Eero Ritala

24.2.2012
Kummisetäni thaimorsian[128] Wille Hyvönen dokumentti 16.11.2012
Kuningas Litmanen[129] Arto Koskinen Jari Litmanen dokumentti 28.9.2012
Käräjävuorentie[130] Essi Mitronen & Anna Peräaho Miska Kajanus, Marjut Maristo draama 31.8.2012
La Cuenta – kuka maksaa?[131] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Lännen laki[132] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Makula - tarkan näkemisen alue[133] Jaakko Ilkka Virtanen Esa Anttila dokumentti
Metsän tarina[134] Ville Suhonen dokumentti 28.12.2012
Miss Farkku-Suomi[135] Matti Kinnunen Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo, Elias Gould draama, komedia, nuoriso Jussit (2013):

paras pukusuunnittelu: Tiina Wilén

3.8.2012
Nightmare – painajainen merellä[136] Marko Äijö Sara Säkkinen, Venla Savikuja, Tero Tiittanen draama, jännitys kauhu Jussit (2013):

yleisön suosikkielokuva

5.12.2012
Niko 2 – lentäjäveljekset[137] Kari Juusonen Mikko Kivinen, Vuokko Hovatta, Katariina Kaitue, Aarre Karén (äänirooleissa) animaatio, lastenelokuva 12.10.2012
Olimme valaanpyytäjiä[138] Kira Jääskeläinen dokumentti
Perhe on pahin[139] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Puhdistus[140] Antti J. Jokinen Laura Birn, Amanda Pilke, Peter Franzén, Krista Kosonen draama, historia Jussit (2013):

paras naispääosa: Laura Birn
paras naissivuosa: Liisi Tandefelt
paras kuvaus: Rauno Ronkainen
paras äänisuunnittelu: Kirka Sainio
paras maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen

7.9.2012
Punaisen metsän hotelli[141] Mika Koskinen dokumentti 13.1.2012
Rakkauden rasvaprosentti[142] Mikko Kuparinen Miina Maasola, Mikko Nousiainen, Kristo Salminen, Hanna Vahtikari romanttinen komedia 21.12.2012
Rat King[143] Petri Kotwica Max Ovaska, Julius Lavonen, Outi Mäenpää draama, jännitys 20.1.2012
Risto Räppääjä ja viileä Venla[144] Mari Rantasila Lauri Karo, Venni Uotila, Olivia Ainali, Annu Valonen, Ulla Tapaninen, Martti Suosalo, Juha Muje lastenelokuva, komedia, musiikki 10.2.2012
Robin[145] Inari Niemi Robin Packalen (esiintyjä) dokumentti 5.12.2012
Roskapankkimaa[146] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Rouva Presidentti[147] Aleksi Bardy dokumentti 30.3.2012
Russian Libertine – Venäjän vapain mies[148] Ari Matikainen dokumentti 11.5.2012
Saunavieras[149] Anssi Mänttäri Kari Väänänen, Ilkka Heiskanen draama, komedia 23.3.2012
Sinivalkoinen valhe[150] Arto Halonen dokumentti 5.10.2012
Sirocco[151] Mikko Kuparinen Eeva Putro, Tuukka Martiskainen, Luna Huotari lyhytelokuva 26.10.2012
Säilöttyjä unelmia[152] Katja Gauriloff dokumentti Jussit (2013):

paras musiikki: Karsten Fundal

27.1.2012
Taistelu Näsilinnasta 1918[153] Claes Olsson Nicke Lignell, Anton Häggblom, Petter Kevin sota 23.3.2012
Tie pohjoiseen[154] Mika Kaurismäki Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Peter Franzén, Irina Björklund, Mari Perankoski, Elina Knihtilä draama, road movie 24.8.2012
Tulilinjalla öljyvaltiossa[155] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Tähtitaivas talon yllä[156] Saara Cantell Irina Björklund, Meri Nenonen, Elin Petersdottir draama, romanssi 2.3.2012
Um-Shmum[157] Gideon Gitai dokumentti
Vares – Kaidan tien kulkijat[158] Anders Engström Antti Reini, Eppu Salminen, Peter Franzén rikos 6.1.2012
Vares – Pimeyden tango[159] Lauri Törhönen Antti Reini, Maria Järvenhelmi, Ilkka Heiskanen, Jussi Lampi rikos 5.10.2012
Vares – Uhkapelimerkki[160] Lauri Törhönen Antti Reini, Eppu Salminen, Matti Onnismaa, Minna Haapkylä rikos 16.3.2012
Virtuaalinen sota[161] Pekka Niskanen dokumentti
Veden peili[162] Rax Rinnekangas Hannu-Pekka Björkman, Nacho Angulo, Kalle Holmberg, Seela Sella draama 19.10.2012
Vuosaari[163] Aku Louhimies Asli Bayram, Mikko Kouki, Amanda Pilke, Laura Birn, Matleena Kuusniemi, Pekka Strang, Jasper Pääkkönen draama 3.2.2012
Yhden sanan tähden[164] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva

Lähde[165]

2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2013
8-pallo[166] Aku Louhimies Jessica Grabowsky, Eero Aho, Pirkka-Pekka Petelius, Mikko Leppilampi, Mikko Kouki draama, rikos Jussit (2014):

paras miespääosa: Eero Aho
paras maskeeraussuunnittelu: Mari Vaalasranta

22.2.2013
21 tapaa pilata avioliitto[167] Johanna Vuoksenmaa Armi Toivanen, Aku Hirviniemi, Riku Nieminen, Essi Hellén, Hannele Lauri, Pamela Tola, Vesa Vierikko romanttinen komedia Jussit (2014):

yleisön suosikkielokuva

8.2.2013
Ainoat oikeat[168] Saara Cantell Anna-Maija Tuokko, Antti Reini, Ilkka Villi romanttinen komedia 27.12.2013
Ajomies[169] J-P Passi & Jarkko T. Laine Matti Laine, Elina Ylisuvanto, Veera Degerholm draama, romanssi 6.12.2013
Alaska Highway[170] Aleksi Salmenperä dokumentti 19.4.2013
Amerikan Vagabond[171] Susanna Helke & Mary Morgan dokumentti 26.6.2013
Bekas[172] Karzan Kader draama 26.7.2013
Betoniyö[173] Pirjo Honkasalo Johannes Brotherus, Jari Virman, Rea Mauranen draama Jussit (2014):

paras elokuva: Misha Jaari ja Mark Lwoff
paras ohjaus: Pirjo Honkasalo
paras kuvaus: Peter Flinckenberg
paras äänisuunnittelu: Jan Alvermark
paras leikkaus: Niels Pagh Andersen
paras lavastus: Pentti Valkeasuo

1.11.2013
Ella ja kaverit 2 – Paterock[174] Marko Mäkilaakso Eero Milonoff, Armi Toivanen, Jarkko Niemi, Malla Malmivaara lastenelokuva 27.12.2013
Epävirallinen linja[175] Arto Koskinen dokumentti
Hakaristin aamunkoitto[176] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Hilton![177] Virpi Suutari dokumentti 15.3.2013
Häätanssi[178] Mohamed El Aboudi dokumentti 18.1.2013
In the Dark Room – Pimennossa[179] Nadav Schirman dokumentti 15.3.2013
Isänmaallinen mies[180] Arto Halonen Martti Suosalo, Pamela Tola draama, komedia 4.12.2013
Japani – yhden kortin varassa[181] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Jumalainen valo – Leonardo da Vilhu[182] Jean Bitar dokumentti, elämäkerta
Jumalan keho[183] Jouni Hokkanen dokumentti
Kaappari[184] Aleksi Mäkelä Kari Hietalahti, Jussi Vatanen, Aake Kalliala jännitys, rikos 18.1.2013
Kaikella rakkaudella[185] Matti Ijäs Krista Kosonen, Sampo Sarkola, Hannu-Pekka Björkman, Tommi Korpela draama, romanssi 1.2.2013
Kalevala – Uusi aika[186] Jari Halonen Tommi Eronen, Konsta Mäkelä, Tanjalotta Räikkä, Pauli Poranen, Olavi Uusivirta 15.11.2013
Keikka[187] Jarmo Lampela Minka Kuustonen, Juha Hippi, Niko Saarela Draama
Kekkonen tulee![188] Marja Pyykkö Wilma Rosenqvist, Merja Larivaara, Marjaana Maijala komedia 16.8.2013
Kerron sinulle kaiken[189] Simo Halinen Leea Klemola, Peter Franzén, Ria Kataja, Marika Parkkomäki, Emmi Nivala, Alex Anton draama Jussit (2014):

paras naispääosa: Leea Klemola
paras käsikirjoitus: Simo Halinen

8.3.2013
Kilimanjaro[190] Jarmo Lampela Maria Ahlroth, Pelle Heikkilä, Viktor Idman Draama
Knucklebonehead[191] Oskari Pastila Knucklebone Oscar, Olavi Paananen, Jarno Karjalainen, Petra Bergström, Gustav Schulman, Marja Vihervaara, Niko Votkin dokumentti, draama 11.10.2013
Kuninkaan punikit [192] Seppo Rustanius dokumentti
Kuollut mies tuomiolla[193] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Latvia – säästöluokan mallioppilas[194] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Laulu koti-ikävästä[195] Mika Ronkainen dokumentti Jussit (2014):

paras dokumenttielokuva
paras musiikki: Månskensorkestern, Olli Tuomainen

5.4.2013
Leijonasydän[196] Dome Karukoski Peter Franzén, Laura Birn, Jasper Pääkkönen, Pamela Tola, Jussi Vatanen, Timo Lavikainen draama Jussit (2014):

paras miessivuosa: Jasper Pääkkönen

18.10.2013
Luciferin viimeinen elämä[197] Rax Rinnekangas Pekka Milonoff, Hannu-Pekka Björkman, Timo Torikka, Minna Haapkylä, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff draama 8.11.2013
Mesenaatti[198] Pia Andell dokumentti 14.6.2013
Mieletön elokuu[199] Taru Mäkelä Kati Outinen, Miroslav Etzler, Elena Leeve, Krystof Hadek, Laura Birn, Esko Salminen, Aku Hirviniemi, Pirkka-Pekka Petelius romanttinen komedia 4.10.2013
Miesten välisiä keskusteluja[200] Jarmo Lampela Juha Kukkonen, Rea Mauranen, Meri Nenonen, Aarni Kivinen, Pihla Penttinen draama 4.1.2013
Miten meistä tuli ystäviä[201] Jarmo Lampela Niko Saarela, Pekka Milonoff, Juho Milonoff, Pekka Valkeejärvi Draama
Muisteja[202] Peter von Bagh dokumentti 13.9.2013
Nuoren Werherin jäljillä[203] Jarmo Lampela Jyri Ojansivu, Iina Kuustonen, Juha Kukkonen, Meri Nenonen draama, romanssi 22.11.2013
Oppipoika[204] (Lärljungen) Ulrika Bengts Niklas Groundstroem, Amanda Ooms, Erik Lönngren, Patrik Kumpulainen draama Jussit (2014):

paras pukusuunnittelu: Riitta Peteri

27.9.2013
Pahaa verta[205] Miika Hakala & Tomi Pietilä Harri Kailanto, Antti Kemppainen jännitys, rikos, toiminta 23.8.2013
Pioneer – sukellus meren syvyyksiin[206] Erik Skjoldbjærg Aksel Hennie, Wes Bentley, Stephanie Sigman draama, seikkailu 4.10.2013
Poski poskea vasten[207] Viviane Blumenschein dokumentti 18.10.2013
Pystyssä[208] Márton Jelinkó Heidi Lindén, Kristiina Puukko, Juha Arola draama, rikos 24.5.2013
Rölli ja kultainen avain[209] Taavi Vartia Allan Tuppurainen, Krista Kosonen, Mikko Leppilampi lastenelokuva, fantasia 1.2.2013
SEL8NNE[210] JP Siili dokumentti 27.9.2013
Salpa[211] Zagros Manuchar Elis Lindfors, Eero Enqvist, Elena Leeve draama, nuoriso 22.11.2013
Silmäterä[212] Jan Forsström Emmi Parviainen, Luna Leinonen Botero, Mazdak Nassir draama 20.9.2013
Soundbreaker[213] Kimmo Koskela dokumentti 22.3.2013
Taistelu Malista[214] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Tappava talvi[215] Marcus Hägg Mikko Paara, Barbara Terpoorten draama, jännitys, rikos 01.11.2013
Tavarataivas[216] Petri Luukkainen dokumentti 1.2.2013
Tumman veden päällä[217] Peter Franzén Olavi Angervo, Samuli Edelmann, Matleena Kuusniemi draama Jussit (2014):

paras naissivuosa: Matleena Kuusniemi

6.9.2013
Varkaita auringossa[218] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Veroja köyhille[219] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Viru – Tarinoita hotellista[220] Taru Mäkelä & Jolle Onnismaa dokumentti 1.3.2013
Vuonna 85[221] Timo Koivusalo Reino Nordin, Malla Malmivaara, Mikko Nousiainen, Miina Maasola komedia, musiikki 25.1.2013

Lähde[222]

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2014
Aikuisten poika[223] Juha Lehtola Esa Nikkilä, Kari Hietalahti, Susanna Haavisto draama 29.8.2014
Anselmi, nuori ihmissusi[224] Matti Pekkanen Aleksi Holkko, Sami Palolampi, Pauli Hanhiniemi, Liisa Ruuskanen draama, jännitys 24.1.2014[225]
Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva[226] Timo Peltokangas dokumentti 28.11.2014
Brooklynin pojat[227] Inderjit Kaur Khalsa dokumentti 5.9.2014
Eedenistä pohjoiseen[228] Virpi Suutari dokumentti Jussit (2015):

paras dokumenttielokuva
paras musiikki: Sanna Salmenkallio

7.3.2014[229]
Ei kiitos[230] Samuli Valkama Anu Sinisalo, Ville Virtanen, Kai Vaine, Rosa Salomaa, Wanda Dubiel komedia Jussit (2015):

paras naispääosa: Anu Sinisalo

10.1.2014
Eila, Rampe ja Likka[231] Taru Mäkelä Heidi Herala, Pirkka-Pekka Petelius, Emmi Parviainen, Riku Nieminen, Pirkko Hämäläinen, Eila Roine[232] komedia 26.12.2014
En halunnut lähteä[233] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Euroopan uusjako[234] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
He ovat paenneet[235] Jukka-Pekka Valkeapää Roosa Söderholm, Teppo Manner draama Jussit (2015):

paras elokuva
paras ohjaus: J-P Valkeapää
paras äänisuunnittelu: Micke Nyström
paras leikkaus: Mervi Junkkonen

17.10.2014
Isac Elliot: Dream Big – The Movie[236] Sami Joensuu Isac Lundén dokumentti 14.2.2014
Kalervo Palsa ja kuriton käsi[237] Pekka Lehto Janne Reinikainen, Antti Raivio, Markku Peltola, Tiina Weckström, Maria Järvenhelmi draama, komedia, elämäkerta Jussit (2015):

paras lavastus: Markku Pätilä

12.9.2014
Kalliit kunnian miehet[238] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Kesäkaverit[239] Inari Niemi Anna Paavilainen, Iina Kuustonen, Minka Kuustonen, Pihla Viitala draama 1.8.2014
Korso[240] Akseli Tuomivaara Mikko Neuvonen, Iiro Panula draama 28.2.2014[241]
Kuinka myöhään valvoo blues[242] Anssi Mänttäri Juha Mäkelä, Eppu Salminen, Saija Lentonen, Anssi Mänttäri, Lotta Lehtikari, Petri Johansson, Puntti Valtonen, Saara Pakkasvirta draama 12.6.2014 (Sodankylän elokuvajuhlat)[243]
Kuka välittää?[244] Mikko Piela dokumentti 6.3.2014 (Tampereen elokuvajuhlat)[245]
Kummeli V[246] Aleksi Mäkelä Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Heikki Vihinen, Ville Myllyrinne, Heikki Kinnunen, Heli Sutela, Jussi Vatanen, Tom Pöysti, Kaisa Mattila, Aake Kalliala, Markku Toikka, Kai Lehtinen, Seela Sella, Iina Kuustonen, Kaarina Hazard, Ilkka Heiskanen, Tom Lindholm, Pekka Huotari, Kari Hietalahti, Riku Suokas[247] komedia 19.2.2014[248]
Laulu[249] Selma Vihunen dokumentti 10.4.2014
Lomasankarit[250] Taavi Vartia Nuutti Konttinen, Emil Auno, Veikka Vainikka seikkailu 31.10.2014
Love & Engineering[251] Tonislav Hristov dokumentti 9.5.2014
Maailman vahvin uhri[252] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Matka minuksi[253] Mina Laamo dokumentti 24.9.2014 (Rakkautta ja anarkiaa)[254]
Mielensäpahoittaja[255] Dome Karukoski Antti Litja, Petra Frey draama, komedia Jussit (2015):

paras miespääosa: Antti Litja

5.9.2014
Monsterimies[256] Antti Haase dokumentti 26.9.2014
Mustavalkoinen Turkki[257] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Muumit Rivieralla[258] Xavier Picard animaatio 10.10.2014
Muutoksii[259] Sami Laitinen Tiitus Rantala, Sami Hussein draama 4.4.2014
Nightmare 2 – Painajainen jatkuu[260] Marko Äijö Sara Parikka, Mikko Parikka, Tero Tiittanen, Tommi Taurula kauhu 3.12.2014
Näin unta elämästä[261] Jukka Kärkkäinen ja Sini Liimatainen dokumentti 28.3.2013[262]
Onneli ja Anneli[263] Saara Cantell Aava Merikanto, Lilja Lehto, Eija Ahvo, Kristiina Elstelä, Elina Knihtilä lastenelokuva Jussit (2015):

paras pukusuunnittelu: Auli Turtiainen

17.1.2014
Presidentintekijät[264] Tuukka Temonen dokumentti 14.3.2014
Päin seinää[265] Antti Heikki Pesonen Armi Toivanen, Eero Ritala draama, komedia Jussit (2015):

paras naissivuosa: Mimosa Willamo
paras käsikirjoitus: Antti Heikki Pesonen

26.12.2014
Risto Räppääjä ja liukas Lennart[266] Timo Koivusalo Samuel Shipway, Sanni Paatso, Minttu Mustakallio, Vesa Vierikko, Riitta Havukainen[267] lastenelokuva, komedia, musiikki 7.2.2014[268]
Romanssi[269] Anssi Mänttäri Elina Reinikka, Juha Lagström, Elina Hietala draama, komedia, romanssi 10.4.2014
Ruotsalainen hetki[270] Teemu Kaskinen, Minna Haapkylä, Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Hannu-Pekka Björkman Tommi Korpela, Minna Haapkylä komedia, draama, rikos 7.11.2014
Sokurovin ääni[271] Leena Kilpeläinen Aleksandr Sokurov dokumentti 14.6.2014 (Sodankylän elokuvajuhlat)[272]
Sosialismi[273] Peter von Bagh dokumentti 13.6.2014 (Sodankylän elokuvajuhlat)[274]
Sotungin kylähullut[275] Jean Bitar dokumentti, tv-elokuva
Tolonen[276] Lasse Keso Jukka Tolonen dokumentti 1.5.2014
Tuulensieppaajat[277] Amir Escandari dokumentti Jussit (2015):

paras kuvaus: Peter Flinckenberg

21.11.2014
Ukrainan venäläinen kevät[278] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Ulvilan murhamysteeri[279] Pekka Lehto Anneli Auer, Juha Manner dokumentti 3.10.2014
Vadelmavenepakolainen[280] Leif Lindblom Jonas Karlsson, Josephine Bornebusch komedia, romanssi Jussit (2015):

paras maskeeraussuunnittelu: Jessica Simonsson

3.10.2014
Zarra’s Law[281] Juha Wuolijoki Brendan Fehr, Erin Cummings, Tony Sirico rikos, draama 11.6.2014 (Sodankylän elokuvajuhlat)[282]

Lähde[283]

2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2015
1944[284] Elmo Nüganen Märt Pius, Maiken Schmidt, Kristjan Üksküla sota 25.9.2015
Armi elää![285] Jörn Donner Minna Haapkylä, Laura Birn, Hannu-Pekka Björkman, Rea Mauranen draama, elämäkerta Jussit (2016):

paras käsikirjoitus: Karoliina Lindgren
paras lavastus: Otso Linnalaakso

20.3.2015
Atomin paluu[286] Jussi Eerola & Mika Taanila dokumentti Jussit (2016):

paras musiikki: Pan Sonic (Mika Vainio ja Ilpo Väisänen)

6.11.2015
Big Game[287] Jalmari Helander Samuel L. Jackson, Onni Tommila, Ray Stevenson, Felicity Huffman, Jim Broadbent, Victor Garber, Ted Levine draama, toiminta 19.3.2015
Bunny the Killer Thing[288] Joonas Makkonen Enni Ojutkangas, Veera W. Vilo, Roope Olenius, Jari Manninen komedia, kauhu 6.11.2015
Dnestr – syvä joki[289] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Eisenstein in Guanajuato[290] Peter Greenaway Elmer Bäck, Luis Alberti, Jakob Öhrman, Maya Zapata, Rasmus Slätis draama, komedia, elämäkerta 4.9.2015
Elämältä kaiken sain[291] Mika Kaurismäki Vesa-Matti Loiri, Peter Franzén, Armi Toivanen draama, komedia 21.8.2015
Espanjan nuoret ja vihaiset[292] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Henkesi edestä[293] Petri Kotwica Laura Birn, Eero Aho, Mari Rantasila, Teijo Eloranta draama Jussit (2016):

paras naissivuosa: Mari Rantasila

10.4.2015
Hevisaurus[294] Pekka Karjalainen Milo Snellman, Salli Siivonen, Kari Hietalahti, Taneli Mäkelä, Timo Kahilainen lastenelokuva, komedia, musiikki 27.11.2015
Hukkakaurat[295] Tomi Saarijärvi Eerik Kantokoski, Tarmo Kalmari, Henna-Mäki Filppula draama 23.10.2015
Hymyjen maa[296] Heikki Häkkinen dokumentti 17.4.2015
Hyvästi Afrikka[297] Iiris Härmä dokumentti 3.4.2015
Häiriötekijä[298] Aleksi Salmenperä Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka, Eero Ritala komedia Jussit (2016):

paras ohjaus: Aleksi Salmenperä
paras miespääosa: Tommi Korpela
paras leikkaus: Samu Heikkilä

11.9.2015
Kreikkalainen sanakirja[299] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Kätilö[300] Antti J. Jokinen Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Martti Suosalo, Leea Klemola, Elina Knihtilä, Tommi Korpela draama, sota, romanssi Jussit (2016):

paras naispääosa: Krista Kosonen
paras miessivuosa: Pirkka-Pekka Petelius

4.9.2015
Lovemilla[301] Teemu Nikki Milka Suonpää, Joel Hirvonen, Olli Rahkonen, Elina Knihtilä, Antti Reini nuoriso, fantasia Jussit (2016):

paras maskeeraussuunnittelu: Salla Yli-Luopa

6.2.2015
Luokkakokous[302] Taneli Mustonen Aku Hirviniemi, Jaajo Linnonmaa, Sami Hedberg komedia 25.2.2015
Marzia, ystäväni[303] Kirsi Mattila dokumentti 7.4.2015
Matka minuksi[304] Mina Laamo dokumentti 24.4.2015
Me Rosvolat[305] Marjut Komulainen Kari Väänänen, Lotta Lehtikari, Jussi Väänänen, Sirkku Ullgren, Ilona Huhta, Mio Määttä lastenelokuva, komedia 27.3.2015
Miekkailija[306] Klaus Härö Märt Avandi, Ursula Ratasepp, Hendrik Toompere draama, elämäkerta Jussit (2016):

paras elokuva: tuottajat Kai Nordberg ja Kaarle Aho
paras kuvaus: Tuomo Hutr

13.3.2015
Missä jumalat törmäävät[307] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Napapiirin sankarit 2[308] Teppo Airaksinen Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Miia Nuutila, Kari Ketonen komedia 30.9.2015
Olipa kerran seminaari[309] Markku Heikkinen dokumentti 8.5.2015
Ollaan vapaita[310] Oskari Sipola Maria Ylipää, Riku Nieminen, Pihla Maalismaa, Johannes Brotherus draama, komedia, musiikki 7.8.2015
Ompelijatar[311] Ville Suhonen dokumentti Jussit (2016):

paras dokumenttielokuva: Ville Suhonen

Tampereen elokuvajuhlat (2016): erikoispalkinto kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto (2016): Ville Suhonen

28.09.2015
Onnelin ja Annelin talvi[312] Saara Cantell Aava Merikanto, Lilja Lehto, Elina Knihtilä, Kiti Kokkonen lastenelokuva 9.10.2015
Onnelliset[313] Wille Hyvönen dokumentti 13.11.2015
Risto Räppääjä ja Sevillan saituri[314] Timo Koivusalo Samuel Shipway, Sanni Paatso, Tom Lindholm, Riitta Havukainen, Esko Roine, Vesa Vierikko, Minttu Mustakallio lastenelokuva, komedia, musiikki 13.2.2015
Talvivaaran miehet[315] Markku Heikkinen dokumentti Tampereen elokuvajuhlat (2015): erikoispalkinto yli 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa 20.2.2015
Teräsvaari[316] Janiv Oskár & Terhi Romo dokumentti 27.1.2015
Theon talo[317] Rax Rinnekangas Hannu-Pekka Björkman, Ville Virtanen, Milka Ahlroth, Boris Koneczny draama 6.2.2015
Toiset tytöt[318] Esa Illi Sara Soulié, Ida Vakkuri, Misa Lommi, Bahar Tokat draama, nuoriso 13.3.2015
Tsamo[319] Markku Lehmuskallio & Anastasia Lapsui Albina Tologovona, Wilhelm Grotenfelt, Niklas Groundstroem, Alma Pöysti, Ylva Ekblad draama 17.4.2015
Tunteiden temppelit[320] Jouko Aaltonen dokumentti 4.12.2015
Tyttökuningas[321] Mika Kaurismäki Malin Buska, Michael Nyqvist, Sarah Gadon, François Arnaud, Laura Birn, Samuli Edelmann draama, elämäkerta Jussit (2016):

paras pukusuunnittelu: Marjatta Nissinen

11.12.2015
Valkoinen raivo[322] Arto Halonen dokumentti 27.11.2015
Vares – Sheriffi[323] Hannu Salonen Antti Reini, Jukka-Pekka Palo, Jukka Puotila, Karoliina Blackburn, Jasper Pääkkönen draama, rikos 7.1.2015
Vierailu[324] Michael Madsen Mazlan Othman, Paul Beaver dokumentti 9.10.2015
Viikossa aikuiseksi[325] Johanna Vuoksenmaa Minttu Mustakallio, Iina Kuustonen, Essi Hellén, Eppu Salminen, Taneli Mäkelä komedia 23.1.2015
Yhden miehen suurvalta[326] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Yhä vain unelmaa[327] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Äidin toive[328] Joonas Berghäll dokumentti 16.10.2015

Lähde[329]

2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2016
2 yötä aamuun[330] Mikko Kuparinen Marie-Josée Croze, Mikko Nousiainen draama, romanssi 15.04.2016
Alma de Sant Pere[331] Jarmo Lampela Carla de Otero, Raul Llopart draama 04.11.2016
Angry Birds -elokuva[332] Clay Kaytis, Jason Sudeikis Josh Gad, Danny McBride, Peter Dinklage animaatio 13.05.2016
Bodom[333] Taneli Mustonen Mikael Gabriel, Mimosa Willamo, Nelly Hirst-Gee, Santeri Mäntylä kauhu Jussit (2017):

paras äänisuunnittelu: Panu Riikonen

19.8.2016
Cheer Up![334] Christy Garland dokumentti 28.10.2016
Danny[335] Sakari Saksa Ilkka Lipsanen dokumentti 18.11.2016
Ei hautoja joilla itkeä[336] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Eput[337] Saku Pollari Aleksi Aro-Heinilä, Otto Porkkala dokumentti 02.12.2016
Hajoava Venezuela[338] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Hymyilevä mies[339] Juho Kuosmanen Jarkko Lahti, Eero Milonoff, Oona Airola draama, elämäkerta, urheilu Jussit (2017):

paras elokuva
paras ohjaus: Juho Kuosmanen
paras miespääosa: Jarkko Lahti
paras naissivuosa: Oona Airola
paras kuvaus: J-P Passi
paras leikkaus: Jussi Rautaniemi
paras maskeeraussuunnittelu: Salla Yli-Luopa
paras pukusuunnittelu: Sari Suominen

Cannesin elokuvajuhlat (2016): Un Certain Regard -sarjan pääpalkinto

2.9.2016
Isäni tähtien takaa[340] Einari Paakkanen Einari Paakkanen, Veikko Paakkanen dokumentti 11.11.2016
Izmirin ihmisbasaari[341] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Järven tarina[342] Marko Röhr, Kim Saarniluoto luontodokumentti

Jussit (2017): paras musiikki: Panu Aaltio

15.1.2016
Jättiläinen[343] Aleksi Salmenperä Peter Franzén, Saara Kotkaniemi, Elena Leeve, Joonas Saartamo, Pertti Sveholm, Jani Volanen draama

Jussit (2017): paras miessivuosa: Jani Volanen]]
paras käsikirjoitus: Pekko Pesonen

22.1.2016
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu![344] Rike Jokela Antti Holma, Riku Nieminen, Eedit Patrakka, Sulevi Peltola, Pirjo Lonka, Mari Mehtonen, Ville Myllyrinne, Tommi Korpela komedia, lastenelokuva 19.10.2016
Kreikkalainen omatunto[345] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Kuun metsän Kaisa[346] Katja Gauriloff dokumentti Jussit (2017):

paras dokumenttielokuva

28.10.2016
Love Records – Anna mulle Lovee[347] Aleksi Mäkelä Jarkko Niemi, Tomi Alatalo, Riku Nieminen, Pirkka-Pekka Petelius, Alina Tomnikov draama, musiikki 29.1.2016
Lunastus[348] Márton Jelinkó Lauri Tanskanen, Jemina Sillanpää, Matti Onnismaa draama, rikos 18.11.2016
Luokkakokous 2 – Polttarit[349] Taneli Mustonen Sami Hedberg, Aku Hirviniemi, Jaajo Linnonmaa komedia 02.11.2016
Nuotin vierestä[350] Lauri Nurkse Riku Nieminen, Leena Uotila, Pihla Viitala, Essi Hellén, Juha Muje, Antti Luusuaniemi komedia, musiikki 1.1.2016
Nälkämaan Sampo[351] Mika Koskinen dokumentti 06.05.2016
Onnenonkija[352] Ville Jankeri Minka Kuustonen, Olavi Uusivirta, Emmi Parviainen, Pamela Tola, Taneli Mäkelä, Pirkko Hämäläinen, Satu Silvo romanttinen komedia 25.3.2016
Pahan kukat[353] Antti J. Jokinen Juno, Mikael Gabriel, Eero Aho, Alma Pöysti, Krista Kosonen, Tommi Korpela draama, nuoriso, rikos Jussit (2017):

paras lavastus: Santtu Toivola

30.9.2016
Perhosen kohtalo[354] Jean Bitar dokumentti, tv-elokuva
Puhtaus ja vaara[355] Elina Talvensaari dokumentti, lyhytelokuva
Rajojen Eurooppa[356] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Risto Räppääjä ja yöhaukka[357] Timo Koivusalo Samuel Shipway, Sanni Paatso, Minttu Mustakallio, Vesa Vierikko, Riitta Havukainen, Laura Malmivaara, Ville Myllyrinne lastenelokuva, komedia, musiikki 19.2.2016
Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus[358]' Taavi Vartia Allu Tuppurainen, Krista Kosonen, Alina Tomnikov, Ville Haapasalo lastenelokuva, fantasia 16.9.2016
Samurai Rauni Reposaarelainen[359] Mika Rättö Mika Rättö, Veera Elo, Minna Norrgård, Reetta Turtiainen, Harri Sippola, Jori Kemppi, Juha Hurme komedia, toiminta 21.10.2016
Sodan murtamat[360] Timo Korhonen dokumentti 23.09.2016
Sota ja mielenrauha[361] Ari Matikainen dokumentti 11.2.2016
Spandex Sapiens[362] Oskari Pastila Michael Majalahti dokumentti 17.06.2016
Syysprinssi[363] Alli Haapasalo Lauri Tilkanen, Laura Birn, Paula Vesala, Olavi Uusivirta elämäkerta, draama, romanssi 14.10.2016
Takaisin pintaan[364] Juan Reina dokumentti 19.2.2016
Tappajan näköinen mies[365] Lauri Nurkse Samuli Edelmann, Martti Suosalo, Ville Haapasalo, Krista Kosonen, Onni Tommila, Anni-Kristiina Juuso draama, jännitys, rikos 5.2.2016
Teit meistä kauniin[366] Tuukka Temonen Roope Salminen, Mimosa Willamo, Teppo Manner, Iiro Panula draama, elämäkerta, musiikki

Jussit (2017): yleisön suosikkielokuva

7.9.2016
Tulen morsian[367] Saara Cantell Tuulia Eloranta, Lauri Tanskanen, Magnus Krepper, Kaija Pakarinen draama 9.9.2016
Tunisia – vaikea vallankumous[368] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Turkki – pelon valtakunta[369] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Tyttö nimeltä Varpu[370] Selma Vilhunen Paula Vesala, Linnea Skog, Santtu Karvonen, Outi Mäenpää, Lauri Maijala draama

Jussit (2017): paras naispääosa: Linnea Skog

23.9.2016
Ympyrät ja kivet[371] Rax Rinnekangas Andrea Froehlich, Rax Rinnekangas draama 19.12.2016
Äkkilähtö[372] Tiina Lymi Lotta Kaihua, Jussi Vatanen, Antti Holma, Ville Tiihonen, Marja Packalén, Eedit Patrakka draama, komedia, road-movie 26.2.2016
Äpärä[373] Samppa Batal Eppu Pastinen, Krista Hannula, Satu Silvo draama, jännitys 28.10.2016

Lähde[374]

2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2017
95[375] Aleksi Mäkelä Jens Hultén, Lauri Tilkanen, Joel Hirvonen draama, urheilu, komedia 25.12.2017
Abkhazia Vantte Lindevall dokumentti, matkailuelokuva, lyhytelokuva
Anteeksiantamaton[376] Lars Feldballe-Petersen dokumentti 20.10.2017
Armomurhaaja[377] Teemu Nikki Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander draama, toiminta Jussit (2018):

paras käsikirjoitus: Teemu Nikki
paras musiikki: Timo Kaukolampi ja Tuomo Puranen

24.11.2017
#trumpland[378] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Armoton maa[379] Jussi Hiltunen Ville Virtanen, Antti Holma, Mikko Neuvonen draama, toiminta 20.1.2017
Borg/McEnroe[380]' Janus Metz Pedersen draama, urheilu, elämäkerta 13.10.2017
Filippiinien kuoleman kadut[381] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset[382] Anna Dahlman lastenelokuva
Hobbyhorse Revolution[383] Selma Vilhunen dokumenttielokuva Jussit (2018):

paras dokumenttielokuva

31.3.2017
Hyvä postimies[384] Tonislav Hristov dokumentti Tampereen elokuvajuhlat (2017): kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien erikoispalkinto 24.03.2017
Ikitie[385] AJ Annila Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Hannu-Pekka Björkman draama Jussit (2018):

paras elokuva
paras ohjaus: AJ Annila
paras kuvaus: Rauno Ronkainen
paras miessivuosa: Hannu-Pekka Björkman
paras naissivuosa: Sidse Babett Knudsen
paras lavastussuunnittelu: Kalju Kivi

15.9.2017
Joka toinen pari[386] Mia Halme dokumentti 21.4.2017
Joulumaa[387] Inari Niemi Milka Ahlroth, Anna Paavilainen, Mari Rantasila draama, komedia 1.12.2017
Kaiken se kestää[388] Visa Koiso-Kanttila Vili Saarela, Olavi Angervo, Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala draama 8.9.2017
Katalonia – lippujen sota[389] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Kuudes kerta[390] Maarit Lalli Pihla Viitala, Antti Luusuaniemi, Minna Haapkylä, Stig Rästa, Arja Saijonmaa, Dick Idman, Pirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Reino Nordin, Aksa Korttila, Sebastian Rejman draama, romanssi 6.1.2017
Lauluja utopiasta[391] Peter von Bagh, Jouko Aaltonen dokumenttielokuva, lyhytelokuva 01.09.2017
Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset[392] Hannaleena Hauru Inka Haapamäki, Rosa Honkonen komedia, nuoriso 28.7.2017
Loikkarit[393] Jaak Kilmi Märt Pius, Esko Salminen komedia
Maailman viimeinen kirjakauppa[394] Rax Rinnekangas Hannu-Pekka Björkman, Kaisa Kukkola dokumentti, draama 13.10.2017
Machines[395] Rahul Jain dokumenttielokuva Sundance Film Festival (2017): World Cinema Documentary Special Jury Award for Excellence in Cinematography 24.02.2017
Matka merelle[396] Jouni Hiltunen luontodokumentti 3.3.2017
Miami[397] Zaida Bergroth Krista Kosonen, Sonja Kuittinen draama, rikos, road-movia Jussit (2018):

paras naispääosa: Krista Kosonen

4.8.2017
Muumien taikatalvi[398] Jacub Wronski, Ira Carpelan animaatio 01.12.2017
Napapiirin sankarit 3[399] Tiina Lymi Jussi Vatanen, Pamela Tola komedia 23.8.2017
Neljä elementtiä – maa, tuli, vesi, ilma[400] Natalie Halla dokumenttielokuva 17.3.2017
Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina[401] Arto Koskinen dokumenttielokuva 29.9.2017
Oikea Eurooppa[402] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen[403] Saara Cantell Aava Merikanto, Lilja Lehto lastenelokuva 27.1.2017
Paha poliisi[404] Pekka Lehto Juhani Niemelä,Lasse Karkjärvi, Ari-Pekka Pietilä dokumentti, draama 1.9.2017
Perkele 2 – Kuvia Suomesta[405] Jörn Donner dokumentti
Piikkilankaa ja vapaakauppaa[406] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Pohjolan enkeli[407] Jean Michel Roux dokumentti 14.11.2017
Rendel[408] Jesse Haaja Kris Gummerus, Rami Rusinen draama, rikos, toiminta 22.9.2017
Saattokeikka[409] Samuli Valkama Heikki Nousiainen, Noah Kin draama, komedia, road-movie 10.3.2017
Salaviinanpolttajat[410] Juho Kuosmanen Juha Hurme, Jaana Paananen lyhytelokuva uudelleenfilmatisointi tuhoutuneesta suomen ensimmäisestä näytelmäelokuvasta Salaviinanpolttajat
Sielunmetsä[411] Anu Kuivalainen dokumentti 31.03.2017
Tammisunnuntai 1918[412] Ilkka Vanne dokumentti, lyhytelokuva 17.11.2017
Tarinoiden Suomi[413] Jussi Oroza dokumentti 11.8.2017
The Goodiepal Equation[414] Sami Sänpäkkilä Poul Erik Veigaard dokumentti
Toivon tuolla puolen[415] Aki Kaurismäki Sherwan Haji, Sakari Kuosmanen draama, komedia Berliinin elokuvajuhlat (2017): paras ohjaaja (Hopeinen karhu): Aki Kaurismäki 3.2.2017
Tokasikajuttu[416] Jukka Kärkkäinen, JP Passi Pertti Kurikka, Kari Aalto, Sami Helle, Toni Välitalo dokumenttielokuva Tampereen elokuvajuhlat (2018): yli 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinto 13.10.2017
Tom of Finland[417] Dome Karukoski Pekka Strang, Lauri Tilkanen draama, elämäkerta Jussit (2018):

paras pukusuunnittelu: Anna Vilppunen

24.2.2017
Toveri, missä olet nyt?[418] Kirsi Marie Liimatainen dokumenttielokuva 10.11.2017
Tuntematon sotilas[419] Aku Louhimies Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen, Aku Hirviniemi sota Jussit (2018):

paras miespääosa: Eero Aho
paras leikkaus: Benjamin Mercer
paras äänisuunnittelu: Kirka Sainio
paras maskeeraussuunnittelu: Salla Yli-Luopa

27.10.2017
Ukraina – sota jota ei ole[420] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Venäjä – 100 vuotta myöhemmin[421] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Veren tahrima rauha[422] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Viraali[423] Thomas Laine Frans Isotalo, Saga Sarkola, Mika Melender draama, rikos 30.6.2017
War/Peace[424] Inderjit Kaur Khalsa dokumentti, lyhytelokuva 12.5.2017
Wendy and the Refugee Neverland[425] Olli Ilpo Salonen Minka Kuustonen, Joonas Kääriäinen draama, musiikki 21.7.2017
Yösyöttö[426] Marja Pyykkö Petteri Summanen, Marja Salo, Ria Kataja komedia 6.10.2017

Lähde[427]

2018[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2018
#TAKEMEANYWHERE[428] Shia LaBeouf, Nastja Säde Rönkkö, Luke Turner Shia LaBeouf, Nastja Säde Rönkkö, Luke Turner dokumentti suomalais-yhdysvaltalais-iso-britannialainen yhteistuotanto
A Heavy Metal Civilization – The History of Finnish Heavy Metal[429] Cristina Ornellas, Maila-Kaarina Rantanen Marco Hietala, Eicca Toppinen dokumentti, musiikki
A Moment in the Reeds[430] Mikko Mäkelä Janne Puustinen, Boodi Kabbani draama, romanssi 29.06.2018
Aalloissa on aarre[431] Ari Heinilä dokumentti, tv-elokuva
Agilem eli fragmentteja Pään elämästä[432] Ilkka Levä Anne Autiolahti, Marko Gylén science fiction
Ailo – pienen poron seikkailu[433] Guillaume Maidatchevsky seikkailu 21.12.2018
Aino[434][435] Mika Kiiskinen Linda Johansson, Turo Entonen draama
Arvet minussa[436] Marja Kurikka dokumentti, tv-elokuva
Arytmia[437] Boris Khlebnikov Aleksandr Jatsenko, Irina Gorbatcova draama 11.05.2018
Avaruusromua 28 vuotta: betonisen aikakauden muistomerkit[438] VJ Indigo dokumentti, musiikki
Baher of Finland[439] Pia Asikainen Baher Al-Basrin dokumentti, tv-elokuva
Bayoneta – Viimeinen isku[440] Kyzza Terrazas Luis Gerardo Méndez, Laura Birn, Brontis Jodorowsky, Ilkka Koivula, Joonas Saartamo, Ville Virtanen draama 9.11.2018
Cinema Dadaab[441] Kati Juurus dokumentti, lyhytelokuva
Cocaine Express[442] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Ei koskaan enää[443] Aino Suni Linda-Maria Roine, Seppo Lampela dokumentti
Ei tietä kotiin[444] Markku Heikkinen dokumentti
Eläimen kuva[445] Perttu Saksa dokumentti, lyhytelokuva
Espanjalainen kosto[446] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Full of Love – pakomatka pakastimesta[447] Iina Terho Iina Terho dokumentti 30.11.2018
G. J. Ramstedtin maailma[448] Niklas Kullström, Martti Kaartinen Frank Skog (ääninäyttelijä) dokumentti
Hevi reissu[449] Jukka Vidgren Johannes Holopainen, Max Ovaska, Antti Heikkinen, Samuli Jaskio, Minka Kuustonen komedia, musiikki, road-movie 9.3.2018
Hölmö nuori sydän[450] Selma Vilhunen Jere Ristseppä, Rosa Honkonen, Pihla Viitala, Katja Küttner, Ville Haapasalo draama, nuoriso Jussit (2019):

paras käsikirjoitus: Kirsikka Saari

12.10.2018
Ihmisen osa[451]' Juha Lehtola Hannu-Pekka Björkman, Kari Hietalahti, Ria Kataja, Asko Sarkola, Armi Toivanen, Leena Uotila draama, komedia Jussit (2019):

paras miespääosa: Hannu-Pekka Björkman

21.12.2018
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja[452] Tiina Lymi Heikki Kinnunen, Mari Perankoski, Iikka Forss draama, komedia Jussit (2019):

paras naissivuosa: Satu Tuuli Karhu

24.08.2018
Irlannin rajalla[453] Minna Pye dokumentti, tv-elokuva
It Came from the Desert[454] Marko Mäkilaakso Harry Lister Smith, Alex Mills, Vanessa Grasse komedia, kauhu, toiminta 24.08.2018
Joiun voima[455] Paul-Anders Simma dokumentti
Juice[456] Teppo Airaksinen Riku Nieminen, Iida-Maria Heinonen, Antti Tuomas Heikkinen, Pekka Strang elämäkerta, draama, musiikki Jussit (2019):

paras kuvaus: Aarne Tapola
paras pukusuunnittelu: Susse Roos
paras maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen

26.12.2018
Kaikki oikein[457] Lenka Hellstedt Elsa Saisio, Antti Luusuaniemi, Lotta Lindroos, Timo Lavikainen, Ylermi Rajamaa, Pirjo Lonka, Malla Malmivaara, Pamela Tola komedia 12.1.2018
Kuparivuoret[458] Carolin Koss dokumentti, kokeellinen elokuva
Kuutyttö[459] Anna Korhonen dokumentti, lyhytelokuva 12.10.2018
Kyrsyä – Tuftland[460] Roope Olenius Veera W. Vilo, Saara Elina, Miikka J. Anttila, Ria Kataja draama, kauhu 6.4.2018
Kääntöpiste[461] Simo Halinen Laura Birn, Samuli Vauramo, David Nzinga, Sara Paavolainen draama, jännitys 2.3.2018
Libanonin ruutitynnyri[462] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
M[463] Anna Eriksson Anna Eriksson, Gail Ferguson kokeellinen elokuva osallistui Venetsian elokuvajuhlille 2018 2018
Malmö – jengien varjossa[464] Minna Pye dokumentti, tv-elokuva
Matti & Sami und die drei größten Fehler des Universums[465] Stefan Westerwelle Mikke Emil Rasch komedia, seikkailu suomalais-saksalainen yhteistuotanto 2018
Miehen malli[466] Inka Achté dokumentti 04.10.2018
Olavi Virta[467] Timo Koivusalo Lauri Tilkanen, Malla Malmivaara, Raimo Grönberg, Lauri Maijala, Martti Suosalo elämäkerta, draama, musiikki 5.10.2018
Oma maa[468] Markku Pölönen Oona Airola, Konsta Laakso draama, romanssi Jussit (2019):

paras naispääosa: Oona Airola
paras lavastussuunnittelu: Antti Nikkinen

26.10.2018
Onneli, Anneli ja nukutuskello[469] Saara Cantell Celina Fallström, Olga Ritvanen, Aamu Sorvoja, Ville Myllyrinne lastenelokuva 25.12.2018
Pako tuhotusta maasta[470] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Pieniä suuria valheita[471] Matti Kinnunen Mikko Nousiainen, Niila Nousiainen, Santtu Karvonen, Pihla Penttinen draama, komedia 16.11.2018
Pihalla[472] Nils-Erik Ekblom Mikko Kauppila, Valtteri Lehtinen, Sanna Majuri, Sami Huhtala draama, romanssi 30.11.2018
Puluboin ja Ponin leffa[473] Mari Rantasila Aapo Puusti, Jenni Lausi, Anna-Maija Tuokko, Santtu Karvonen, Seppo Halttunen lastenelokuva, komedia 3.8.2018
Punasii päin[474] Mika Ahlfors Julma H, Otto Nyberg draama, rikos 12.04.2018
Puolan jako[475] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Saaga S – satu suomenhevosesta[476] Kai Kuntola dokumentti 25.07.2018
Supermarsu[477] Joona Tena Ella Jäppinen, Viljami Lahti, Essi Hellén, Arttu Wiskari, Esko Salminen lastenelokuva 26.1.2018
Swingers[478] Pamela Tola Aku Hirviniemi, Janne Kataja, Kiti Kokkonen, Matleena Kuusniemi, Mikko Nousiainen, Roope Salminen, Marja Salo, Mimosa Willamo komedia 30.11.2018
Takaisin valoon[479] Arto Halonen Stella Kylä-Liuhala, Kiumars Zarei dokumentti 19.10.2018
Tampere Sinfonia[480] Timo Kivinen dokumentti, lyhytelokuva 07.09.2018
The Guardian Angel – Suojelusenkeli[481] Arto Halonen Pilou Asbæk, Josh Lucas, Rade Serbedzija, Sara Soulié draama, rikos jännitys 29.03.2018
The Name of the Game[482] Paul J. Vogel dokumentti 23.11.2018
Tie Tampereelle 1918[483] Tapio Kalliomäki dokumentti 06.04.2018
Tyhjiö[484] Aleksi Salmenperä Laura Birn, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman, Matleena Kuusniemi, Minna Haapkylä, Kaija Pakarinen, Kari Heiskanen, Pihla Viitala draama, komedia Jussit (2019):

paras elokuva
paras ohjaus: Aleksi Salmenperä
paras leikkaus: Samu Heikkilä
paras äänisuunnittelu: Tuomas Klaavo

Moskovan elokuvajuhlat (2019):
paras miespääosa: Tommi Korpela

28.09.2018
Urpo & Turpo johtolangan jäljillä[485] Liisa Helminen Liina Tennosaar, Reoi Kessel, Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen lastenelokuva 12.10.2018
Valmentaja[486] Tuukka Temonen Mikko Nousiainen, Riku Nieminen, Jaana Saarinen, Inka Kallén, Jarkko Lahti draama, elämäkerta 17.10.2018
Varasto 2[487] Taru Mäkelä Minttu Mustakallio, Kari-Pekka Toivonen, Aku Hirviniemi, Emilia Karilampi, Esko Salminen, Hannele Lauri komedia 21.2.2018
Veljeni vartija[488] JP Siili Antti Holma, Niklas Liukkonen, Julius Liukkonen, Eemeli Masanen, Vilhelmi Masanen, Armi Toivanen draama, elämäkerta Jussit (2019):

yleisön suosikkielokuva

31.1.2018
Viulisti[489] Paavo Westerberg Matleena Kuusniemi, Olavi Uusivirta, Samuli Edelmann, Kim Bodnia draama, musiikki, romanssi 5.1.2018
Waiting for Barcelona[490] Juho-Pekka Tanskanen dokumentti 28.09.2018
Wheels of Freedom[491] Aleksi Puranen dokumentti 11.05.2018
Yrittäjä[492] Virpi Suutari dokumentti Jussit (2019):

paras dokumenttielokuva
paras musiikki: Sanna Salmenkallio

23.3.2018

Lähde[493]

2019[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ohjaaja Näyttelijät Tyylilaji Huomioitavaa Ensi-ilta
2019
24H Europe: The Next Generation[494] Kimmo Koskela, Nathalie Biancheri ... dokumentti, tv-elokuva Suomalais-saksalais-ranskalais-belgialainen yhteistuotanto.

Elokuvan kesto on 24 tuntia

Aatos ja Amine[495] Reetta Huhtanen dokumentti DocPoint (2019): katsojien suosikki sekä kriitikon valinta -tunnustuspalkinto

Tampereen elokuvajuhlat (2019): kotimaisen kilpailun erikoispalkinto yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa
Kirkon mediasäätiön palkinto

09.08.2019
Angry Birds -elokuva 2[496] Thurop van Orman Jason Sudeikis, Danny McBride, Peter Dinklage animaatio 09.08.2019
Arvottomat lapset[497] Kirsi Crowley dokumentti, tv-elokuva
Asunnottomat[498] Timo Kivinen dokumentti, tv-elokuva
Aurora[499] Miia Tervo Mimosa Willamo, Amir Escandari draama, komedia 25.01.2019
Baby Jane[500] Katja Gauriloff Roosa Söderholm, Maria Ylipää draama 08.03.2019
Diva of Finland[501] Maria Veijalainen Suvi-Tuuli Teerinkoski, Linda Manelius draama, komedia 04.10.2019
Donner[502] Alberto Herskovits, Olavi Linna dokumentti suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto
Elvis & Onerva[503] Mikael Syrjälä Johannes Brotherus, Mimosa Willamo draama 07.06.2019
Espanjalainen umpikuja[504] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Fasismia mustassa autossa[505] Mikaela Weurlander Ester Ståhlberg, Kaarlo Juho Ståhlberg, Aapo Roselius dokumentti, tv-elokuva
Fingerpori[506] Mikko Kouki Kari Väänänen, Jenni Kokander, Santtu Karvonen, Pirjo Lonka komedia 16.10.2019
Fraemling[507] Mikel Cee Karlsson dokumentti suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto
Humanity on Trial[508] Jonas Bruun dokumentti, tv-elokuva Suomalais-tanskalais-kreikkalainen yhteistuotanto
Iron Sky The Coming Race[509] Timo Vuorensola Lara Rossi, Vladimir Burlakov, Udo Kier, Tom Green science fiction 16.01.2019
Isänmaan nuoret puolustajat[510] Timo Koivisto dokumentti, tv-elokuva
Jään vetovoima[511] Nina Forsman dokumentti
Kallonmetsästäjät[512] Riikka Kaihovaara Jonna Lehtinen, Heidi Haapaniemi dokumentti, lyhytelokuva, tv-elokuva
Kamppailu Saksasta[513] Minna Pye dokumentti, tv-elokuva
Katkera saari[514] Minna Pye dokumentti, tv-elokuva
Keuliminen[515] Katri Myllyniemi, Vilja Autiokyrö dokumentti
Kommunistin tytär[516] Jani Peltonen dokumentti
Kreml vs. nuoriso[517] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Kun painuvi päät[518] Juha Rinnekari dokumentti 08.11.2019
Koirat eivät käytä housuja[519] J-P Valkeapää Pekka Strang, Krista Kosonen draama osallistui Cannesin elokuvajuhlille 2019 01.11.2019
Kunniakierros[520] Lotta-Kaisa Riistakoski dokumentti
Luonnonlaki[521] Verena Netzer, Mika Rantonen dokumentti
Luontosinfonia[522] Marko Röhr luontodokumentti 22.03.2019
Majavalammen vieraat[523] Kari Soveri, Niko Soveri dokumentti, tv-elokuva
Maria and the Demon[524] Jan-Olof Svarvar dokumentti
Marian paratiisi[525] Zaida Bergroth Pihla Viitala, Satu Tuuli Karhu draama, elämäkerta 04.10.2019
Mars kuvien takaa[526] Minna Långström Vandana Verma, Robert Manning, Janet Vertesi dokumentti
Matkalla Muumilaaksoon[527] Ditte Uljas Marika Makaroff, Sophia Jansson dokumentti, tv-elokuva
Meren uumen[528] Hannes Vartiainen, Pekka Veikkolainen dokumentti planetaarioelokuva
Mestari Cheng[529] Mika Kaurismäki Chu Pak Hong, Anna-Maija Tuokko draama, komedia 27.09.2019
Miehiä ja poikia[530] Joonas Berghäll dokumentti 29.03.2019
Mr. Seefeld – jäljet lumessa[531] Jani Mattsson, Pekka Viinikka Eero Mäntyranta dokumentti, tv-elokuva
Muistikatkoksia[532] Oliwia Tonteri, Jerem Tonteri dokumentti, elämäkerta
Murtomaa[533] Einari Paakkanen dokumentti
Mystinen metsätyömies[534] Mikko Mattila dokumentti
Naiskaupan ytimessä[535] Antti Kuronen dokumentti, tv-elokuva
Nälkäpeliä Venezuelassa[536] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Olen suomalainen[537] Aleksi Mäkelä Matti Ristinen, Tiina Lymi, Tatu Sinisalo draama, elämäkerta 13.09.2019
Olliver Hawk[538] Arthur Franck Juha Uutela, Alejandro Ahumada, Anna-Maija Heinonen dokumentti, draama Tampereen elokuvajuhlat (2019): kotimaisen kilpailun pääpalkinto yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa 08.02.2019
Once Upon a Time in Sad Hill[539] Rax Rinnekangas Marja Skaffari, Pilar Puente, Liisa Sofia Pöntinen draama 27.09.2019
Orjana Italiassa[540] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Outouden laakso[541] Iiris Härmä dokumentti
Pakko huutaa[542] Katrina Grönholm-Kulmala Mathias Lillmåns, Lotta Green, Staffan Holmström dokumentti, musiikki, tv-elokuva
Photographer of War[543] Boris B. Bertram dokumentti suomalais-tanskalainen yhteistuotanto
Pian hän tulee[544] Kati Juurus dokumentti
Pillupäiväkirjat[545] Aino Suni dokumentti
Pitkä perjantai[546] Karim Saheb Janne Pikka, Karim Saheb, Miika Tuohimaa draama 17.05.2019
Pohjankävijäin merkintöjä[547] Kira Jääskeläinen dokumentti
Poissa[548] Arttu Haglund Panu Tuomikko, Eeva Putro, Julia Hemmilä draama 29.11.2019
Pronssilisko ja kultakuoriainen[549] Ari Häkkinen dokumentti, tv-elokuva
Puotila[550] Tapio Piirainen Jukka Puotila, Reijo Salminen, Jouko Turkka dokumentti, tv-elokuva
Revontulien armoilla[551] Simo Sipola dokumentti, tv-elokuva
Risto Räppääjä ja pullistelija[552] Markus Lehmusruusu Silmu Ståhlberg, Lumi Kallio, Eelis Kesäläinen lastenelokuva, musiikki, komedia 15.02.2019
Romania – Korruptio tappaa[553] Minna Pye dokumentti, tv-elokuva
Ruisrock – 50 kesää meren rannalla[554] Joonas Josefsson dokumentti, tv-elokuva
Ruusun & leijonan matkassa[555] Michael Franck Aino Sallinen dokumentti, tv-elokuva
Saudinaisten pako[556] Pirkko Pöntinen dokumentti, tv-elokuva
Seinäjoen arabikevät[557] Matti Reinikka dokumentti
Soita äidille[558] Marianne Mäkelä, Heli Pekkonen dokumentti
Someone Somewhere[559] Hannu Aukia, Jaakko Manninen Milla Puolakanaho, Miska Kajanus, Alexis Kerouac draama 08.11.2019
Tarhapäivä[560] Tiina Lymi Petteri Summanen, Marja Salo, Olavi von Bagh draama, komedia 15.11.2019
Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina[561] Janne Tanskanen, Ville Asikainen dokumentti 07.03.2019
This Train I Ride[562] Arno Bitschy dokumentti suomalais-ranskalainen yhteistuotanto 02.12.2019
Tiekartta tuhoon[563] Pertti Pesonen dokumentti, tv-elokuva
Tottumiskysymys[564] Kirsikka Saari, Elli Toivoniemi, Reetta Aalto, Alli Haapasalo, Anna Paavilainen, Miia Tervo, Jenni Toivoniemi Pinja Sanaksenaho, Veikko Aalste, Joel Hirvonen draama, komedia, episodielokuva 27.09.2019
Tuntematon mestari[565] Klaus Härö Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka, Amos Brotherus draama 04.01.2019
Typhoon Mama[566] Lou Strömberg dokumentti 21.09.2019
Täydellinen joulu[567] Taru Mäkelä Elena Leeve, Antti Luusuaniemi, Mikko Leppilampi komedia 25.10.2019
Uhrit[568] Peter Wallenius dokumentti, tv-elokuva
Vaeltajat[569] Otto Heikola dokumentti
Vedenneito[570] Petteri Saario Emika Saario, Antti Saario luontodokumentti 05.04.2019
Veeran maaginen elämä[571] Tonislav Hristov Veera Lapinkoski dokumentti osallistui Berliinin elokuvajuhlille 2019 23.08.2019
Venäjän roskasota[572] Marko Lönnqvist dokumentti, tv-elokuva
Vihollinen sisälläni[573] Milja Viita dokumentti
Yön pimeinä tunteina[574] Anssi Mänttäri komedia, rikos
Äiti[575] Samppa Batal Jaana Saarinen, Matti Pajulahti draama 10.05.2019

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1489950
  2. https://ses.fi/elokuva/believers/
  3. https://ses.fi/elokuva/epailyksen-varjossa-elokuva-alpo-rusista/
  4. https://ses.fi/elokuva/eraan-hyonteisen-tuho/
  5. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1488877
  6. https://ses.fi/elokuva/gaucho/
  7. https://ses.fi/elokuva/goringin-sauva/
  8. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1498309
  9. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1500501
  10. https://ses.fi/elokuva/jaettu-kaupunki/
  11. https://ses.fi/elokuva/jokainen-voi-olla-tahti-15-minuuttia/
  12. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1483189
  13. https://ses.fi/elokuva/joulumiehet/
  14. https://www.imdb.com/title/tt12606726/
  15. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596577
  16. https://www.imdb.com/title/tt12600250/
  17. https://ses.fi/elokuva/kinbaku-sielun-solmuja/
  18. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1488876
  19. https://ses.fi/elokuva/kohtaamisia-jeesuksen-kanssa/
  20. https://www.imdb.com/title/tt12606418/
  21. https://ses.fi/elokuva/leikkipuisto/
  22. https://ses.fi/elokuva/miehen-kuva/
  23. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1489368
  24. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1493406
  25. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1491851
  26. https://www.imdb.com/title/tt12606682/
  27. https://ses.fi/elokuva/omaa-luokkaansa/
  28. https://ses.fi/elokuva/onnellisten-kaupunki/
  29. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1488913
  30. https://ses.fi/elokuva/pitka-mies/
  31. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1497459
  32. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1499412
  33. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1492160
  34. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1490796
  35. https://ses.fi/elokuva/riemuruhtinaat/
  36. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1484664
  37. https://ses.fi/elokuva/rudolf-koivu-satua-koko-elama/
  38. https://ses.fi/elokuva/selviytyja/
  39. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1492836
  40. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1490155
  41. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1489384
  42. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1491080
  43. https://ses.fi/elokuva/suomea-rakentamassa/
  44. https://ses.fi/elokuva/toinen-ovi/
  45. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1283496
  46. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1500014
  47. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1498100
  48. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1502350
  49. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1498634
  50. https://ses.fi/elokuva/voitko-rakastaa/
  51. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1491223
  52. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2010 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 6.1.2015.
  53. https://ses.fi/elokuva/aranda/
  54. https://ses.fi/elokuva/autiomaa/
  55. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1514201
  56. https://ses.fi/elokuva/barzakh/
  57. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1503406
  58. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1511610
  59. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1504805
  60. https://www.elonet.fi/elokuva/1504804
  61. https://ses.fi/tuotantoyhtio/langfilm-productions-finland-oy/
  62. https://www.imdb.com/title/tt12600236/
  63. https://www.imdb.com/title/tt2057455/
  64. https://ses.fi/elokuva/five-star-existence/
  65. https://ses.fi/elokuva/free-the-mind/
  66. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1326370
  67. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1515418
  68. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1500883
  69. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1515505
  70. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1504892
  71. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1508386
  72. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1505520
  73. https://ses.fi/elokuva/jaamarssi-suomen-matkaopas-1941-42/
  74. https://ses.fi/elokuva/kasko/
  75. https://ses.fi/elokuva/katseen-raunio/
  76. https://ses.fi/elokuva/kerjalaiselokuva/
  77. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1508304
  78. https://ses.fi/elokuva/lastuja-taiteilijasuvun-vuosisata/
  79. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1511500
  80. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1509253
  81. https://www.imdb.com/title/tt3479540
  82. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1499196
  83. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1511171
  84. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1451015
  85. https://ses.fi/elokuva/matkustaja/
  86. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1512486
  87. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1453664
  88. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1508291
  89. https://ses.fi/elokuva/rakkaani-kurdi/
  90. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1513630
  91. https://www.imdb.com/title/tt3479540
  92. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1336705
  93. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1504257
  94. https://ses.fi/elokuva/say-sing/
  95. https://ses.fi/elokuva/sielunsieppaaja/
  96. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1504139
  97. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1502223
  98. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1511984
  99. https://www.imdb.com/title/tt1925511/
  100. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1505540
  101. https://www.imdb.com/title/tt12600190/
  102. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1502712
  103. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1509130
  104. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1505444
  105. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1500446
  106. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1508198
  107. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1504922
  108. https://www.imdb.com/title/tt2048931/
  109. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2011 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 22.10.2013.
  110. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1519133
  111. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1525686
  112. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522119
  113. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1530638
  114. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1515177
  115. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1513759
  116. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522521
  117. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1499147
  118. https://www.imdb.com/title/tt12606572/
  119. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1515416
  120. https://ses.fi/elokuva/jahti/
  121. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1518741
  122. https://ses.fi/elokuva/jalki-elamassa-4-tarinaa-kidutuksesta/
  123. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522718
  124. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1516296
  125. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1518993
  126. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1517902
  127. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1514593
  128. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1519134
  129. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1519135
  130. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522059
  131. https://www.imdb.com/title/tt12600232/
  132. https://www.imdb.com/title/tt12606646/
  133. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1518941
  134. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1524973
  135. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1515444
  136. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1525662
  137. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1521199
  138. https://www.imdb.com/title/tt2304927/
  139. https://www.imdb.com/title/tt12600454/
  140. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1518453
  141. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1516237
  142. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1518740
  143. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1515107
  144. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1516285
  145. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1524617
  146. https://www.imdb.com/title/tt12600152/
  147. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1516288
  148. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1518742
  149. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1517656
  150. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1520481
  151. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1524567
  152. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1515739
  153. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1516289
  154. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1518738
  155. https://www.imdb.com/title/tt12398100/
  156. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1514594
  157. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1582410
  158. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1508196
  159. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1546920
  160. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547088
  161. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1517890
  162. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1519137
  163. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1516245
  164. https://www.imdb.com/title/tt12606598/
  165. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2012 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 23.10.2013.
  166. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1526476
  167. paras miespääosa: Eero Aho; paras maskeeraussuunnittelu: Mari Vaalasranta
  168. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522524
  169. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533922
  170. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1529486
  171. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1530790
  172. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1531871
  173. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1302724
  174. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1532691
  175. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1596802
  176. https://www.imdb.com/title/tt12610168/
  177. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1527890
  178. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1526000
  179. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1528751
  180. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1529494
  181. https://www.imdb.com/title/tt12644764/
  182. https://www.imdb.com/title/tt2823680/
  183. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1530826
  184. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1526477
  185. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1528778
  186. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533381
  187. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1569342
  188. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1527827
  189. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522904
  190. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1572989
  191. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1523172
  192. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1522829
  193. https://www.imdb.com/title/tt12395784/
  194. https://www.imdb.com/title/tt12644772/
  195. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1525908
  196. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1529562
  197. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533867
  198. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1530839
  199. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522528
  200. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1524974
  201. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1571841
  202. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1529937
  203. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1538221
  204. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533573
  205. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1532689
  206. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1532400
  207. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1512283
  208. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1523048
  209. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1522064
  210. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1532219
  211. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533780
  212. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1531394
  213. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1518979
  214. https://www.imdb.com/title/tt12600334/
  215. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1548436
  216. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1527608
  217. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1527829
  218. https://www.imdb.com/title/tt12398138/
  219. https://www.imdb.com/title/tt12606620/
  220. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1528153
  221. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1527007
  222. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2013 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 24.10.2013.
  223. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1531380
  224. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533865
  225. Anselmi - Nuori ihmissusi Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 24.10.2013.
  226. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1554680
  227. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1548863
  228. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1542311
  229. Eedenistä pohjoiseen Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 27.1.2014.
  230. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1532690
  231. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547457
  232. Eila, Rampe ja Likka Nordisk Film. Viitattu 10.12.2014.
  233. https://www.imdb.com/title/tt12606384/
  234. https://www.imdb.com/title/tt12606510/
  235. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547198
  236. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1542314
  237. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1262471
  238. https://www.imdb.com/title/tt12606508/
  239. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533465
  240. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1521543
  241. Korso Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 24.10.2013.
  242. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1549034
  243. Kuinka myöhään valvoo blues Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 4.11.2014.
  244. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1549034
  245. Kuka välittää? Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 4.11.2014.
  246. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1538934
  247. Kummeli V Nordisk Film. Viitattu 24.10.2013.
  248. Kummeli V Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 24.10.2013.
  249. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1539940
  250. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1545894
  251. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1544765
  252. https://www.imdb.com/title/tt12600484/
  253. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1553776
  254. Matka minuksi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 4.11.2014.
  255. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1546024
  256. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1549033
  257. https://www.imdb.com/title/tt12606460/
  258. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547461
  259. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1543781
  260. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547375
  261. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1542631
  262. Näin unta elämästä Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 26.11.2013.
  263. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1530162
  264. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1541883
  265. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547462
  266. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1540763
  267. Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvan kuvaukset alkavat 24. heinäkuuta – näyttelijävalinnat on julkistettu (Tiedote) 3.6.2013. Artistafilmi. Viitattu 24.10.2013.
  268. Risto Räppääjä ja liukas Lennart Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 24.10.2013.
  269. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1543786
  270. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1548948
  271. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1549041
  272. Sokurovin ääni Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 4.11.2014.
  273. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1549043
  274. Sosialismi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 4.11.2014.
  275. https://www.imdb.com/title/tt3761414/
  276. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1544587
  277. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547274
  278. https://www.imdb.com/title/tt12600580/
  279. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1548999
  280. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547372
  281. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1549037
  282. Zarra's Law Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 4.11.2014.
  283. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2014 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 6.1.2015.
  284. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1564241
  285. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1551088
  286. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563153
  287. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1551517
  288. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1560432
  289. https://www.imdb.com/title/tt12600570/
  290. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1560264v
  291. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1559292
  292. https://www.imdb.com/title/tt12600202/
  293. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547451
  294. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1552682
  295. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563154
  296. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1559430
  297. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1557326
  298. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1559293
  299. https://www.imdb.com/title/tt12606448/
  300. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547458
  301. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1556346
  302. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547459
  303. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1558948
  304. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1553776
  305. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1550958
  306. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547460
  307. https://www.imdb.com/title/tt12606472/
  308. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1551448
  309. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1559291
  310. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1557491
  311. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563787
  312. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1557324
  313. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1561721
  314. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1551721
  315. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1557268
  316. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1566954
  317. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1551722
  318. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1556991
  319. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1534179
  320. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1558662
  321. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1551723
  322. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1562483
  323. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1548947
  324. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1564874
  325. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547454
  326. https://www.imdb.com/title/tt12392684/
  327. https://www.imdb.com/title/tt12606438/
  328. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1559390
  329. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2015 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 18.9.2015.
  330. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563987
  331. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1569200
  332. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1570855
  333. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1561757
  334. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1576094
  335. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1575214
  336. https://www.imdb.com/title/tt12600406/
  337. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1571147
  338. https://www.imdb.com/title/tt12600438/
  339. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1561746
  340. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1561724
  341. https://www.imdb.com/title/tt12606396/
  342. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1547200
  343. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1555390
  344. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1568957
  345. https://www.imdb.com/title/tt12600538/
  346. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1574650
  347. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1560285
  348. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1564661
  349. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1569649
  350. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1551514
  351. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1561743
  352. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563476
  353. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1564436
  354. https://www.imdb.com/title/tt6176788/
  355. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1569394
  356. https://www.imdb.com/title/tt12392690/
  357. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1560675
  358. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1560734
  359. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1576038
  360. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1574652
  361. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1568093
  362. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1570339
  363. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1533504
  364. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1566510
  365. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1557749
  366. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563990
  367. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1561740
  368. https://www.imdb.com/title/tt12606414/
  369. https://www.imdb.com/title/tt12600508/
  370. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1564263
  371. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1578744
  372. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563105
  373. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1576032
  374. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2016 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 17.10.2016.
  375. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582652
  376. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1587666
  377. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1586138
  378. https://www.imdb.com/title/tt12606330/
  379. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1569264
  380. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1587404
  381. https://www.imdb.com/title/tt12600292/
  382. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1583046
  383. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1572925
  384. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1579204
  385. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1565387
  386. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1580672
  387. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582952
  388. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1571199
  389. https://www.imdb.com/title/tt12398126/
  390. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1564272
  391. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1584955
  392. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1571215
  393. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1584432
  394. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1586106
  395. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1581353
  396. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1579012
  397. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582501
  398. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1589057
  399. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1571168
  400. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1580508
  401. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1570374
  402. https://www.imdb.com/title/tt12600524/
  403. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1568944
  404. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1569396
  405. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1571260
  406. https://www.imdb.com/title/tt12398166/
  407. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1588114
  408. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1560350
  409. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1571192
  410. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582895
  411. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1569392
  412. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1589624
  413. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1586283
  414. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1606255
  415. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1570376
  416. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1571711
  417. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1567378
  418. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1587380
  419. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1563440
  420. https://www.imdb.com/title/tt12398152/
  421. https://www.imdb.com/title/tt12398146/
  422. https://www.imdb.com/title/tt12398130/
  423. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1583731
  424. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582490
  425. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1583314
  426. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582504
  427. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2017 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 23.12.2017.
  428. https://www.imdb.com/title/tt7737176/
  429. https://www.imdb.com/title/tt11885804/
  430. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596313
  431. https://www.imdb.com/title/tt9487090/
  432. https://www.imdb.com/title/tt8304434/
  433. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596330
  434. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1594266
  435. https://www.imdb.com/title/tt9790808/
  436. https://www.imdb.com/title/tt8381688/
  437. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1595654
  438. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1604266
  439. https://www.imdb.com/title/tt9471120/
  440. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1597828
  441. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1599720
  442. https://www.imdb.com/title/tt12395820/
  443. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1597879
  444. https://www.imdb.com/title/tt5676048/
  445. https://www.imdb.com/title/tt8098398/
  446. https://www.imdb.com/title/tt12393212/
  447. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1599300
  448. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1592616
  449. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1584857
  450. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582658
  451. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582977
  452. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582654
  453. https://www.imdb.com/title/tt12395890//
  454. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1569210
  455. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1604491
  456. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1594056
  457. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582975v
  458. https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_1618432
  459. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1570372
  460. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1593761
  461. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1580845
  462. https://www.imdb.com/title/tt12398108/
  463. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1598057
  464. https://www.imdb.com/title/tt12393274/
  465. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1598137
  466. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1597850
  467. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582893
  468. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1586140
  469. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1595267
  470. https://www.imdb.com/title/tt12395948/
  471. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596341
  472. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1599461
  473. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1581477
  474. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1594196
  475. https://www.imdb.com/title/tt12393226/
  476. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1602680
  477. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1572929
  478. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1597099
  479. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1589636
  480. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1598361
  481. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1593306
  482. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1600650
  483. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1594105
  484. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596668
  485. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1598916
  486. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596328
  487. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1583048
  488. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1580890
  489. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1582906
  490. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1598915
  491. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1593924
  492. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1586003
  493. Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2018 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 10.1.2018.
  494. https://www.imdb.com/title/tt8539844/
  495. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1602476
  496. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1607341
  497. https://www.imdb.com/title/tt12387112/
  498. https://www.imdb.com/title/tt11648648/
  499. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1600641
  500. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1564265
  501. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596347
  502. https://ses.fi/elokuva/donner/
  503. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1604702
  504. https://www.imdb.com/title/tt12393096/
  505. https://www.imdb.com/title/tt9915520/
  506. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596307
  507. https://ses.fi/elokuva/fraemling/
  508. https://www.imdb.com/title/tt10122930/
  509. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1557222
  510. https://www.imdb.com/title/tt10472702/
  511. https://ses.fi/elokuva/jaan-vetovoima/
  512. https://www.imdb.com/title/tt11296172/
  513. https://www.imdb.com/title/tt12392668/
  514. https://www.imdb.com/title/tt12387188/
  515. https://ses.fi/elokuva/keuliminen/
  516. https://ses.fi/elokuva/kommunistin-tytar/
  517. https://www.imdb.com/title/tt12387240/
  518. https://ses.fi/elokuva/kun-painuvi-paat/
  519. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1602485
  520. https://ses.fi/elokuva/kunniakierros/
  521. https://www.imdb.com/title/tt9592190/
  522. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1602977
  523. https://www.imdb.com/title/tt11488712/
  524. https://www.imdb.com/title/tt10114302/
  525. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1596345
  526. https://www.imdb.com/title/tt6171016/
  527. https://www.imdb.com/title/tt9844106/
  528. https://ses.fi/elokuva/meren-uumen/
  529. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1598164
  530. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1598165
  531. https://www.imdb.com/title/tt9789444/
  532. https://www.imdb.com/title/tt9097544/
  533. https://ses.fi/elokuva/murtomaa/
  534. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1608052
  535. https://www.imdb.com/title/tt12393186/
  536. https://www.imdb.com/title/tt12392674/
  537. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1593921
  538. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1601775
  539. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1608072
  540. https://www.imdb.com/title/tt12393140/
  541. https://ses.fi/elokuva/outouden-laakso/
  542. https://www.imdb.com/title/tt11451326/
  543. https://ses.fi/elokuva/photographer-of-war/
  544. https://www.imdb.com/title/tt9829324/
  545. https://ses.fi/elokuva/pillupaivakirjat/
  546. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1604704
  547. https://ses.fi/elokuva/pohjankavijain-merkintoja/
  548. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1605431
  549. https://www.imdb.com/title/tt11488450/
  550. https://www.imdb.com/title/tt11474682/
  551. https://www.imdb.com/title/tt11474682/
  552. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1595310
  553. https://www.imdb.com/title/tt12393154/
  554. https://www.imdb.com/title/tt10483210/
  555. https://www.imdb.com/title/tt11389504/
  556. https://www.imdb.com/title/tt12392658/
  557. https://ses.fi/elokuva/seinajoen-arabikevat/
  558. https://ses.fi/elokuva/soita-aidille/
  559. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1608851
  560. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1595332
  561. https://ses.fi/elokuva/tee-se-itse-elama-combat-rockin-tarina/
  562. https://ses.fi/elokuva/libres-this-train-i-ride/
  563. https://www.imdb.com/title/tt12392650/
  564. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1602515
  565. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1586108
  566. https://www.imdb.com/title/tt11024626/
  567. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1604828
  568. https://www.imdb.com/title/tt10218902/
  569. https://ses.fi/elokuva/vaeltajat/
  570. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1603035
  571. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1602474
  572. https://www.imdb.com/title/tt12387042/
  573. https://ses.fi/elokuva/vihollinen-sisallani/
  574. https://msfilmfestival.fi/elokuvat/yon-pimeina-tunteina/
  575. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1604047

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]