Sisko tahtoisin jäädä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sisko tahtoisin jäädä
Virallinen elokuvateatterijuliste.
Virallinen elokuvateatterijuliste.
Ohjaaja Marja Pyykkö
Käsikirjoittaja Laura Suhonen
Marja Pyykkö
Tuottaja Markus Selin
Jukka Helle
Piia Nokelainen
Säveltäjä Antti Lehtinen
Kuvaaja Konsta Sohlberg
Leikkaaja Mikko Sippola
Lavastaja Antti Nikkinen
Erikoisefektit Amin Kassam
Raine Toikkanen
Pääosat Ada Kukkonen
Sara Melleri
Anna-Leena Uotila
Roope Karisto
Seppo Pääkkönen
Kristiina Halttu
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Solar Films[1]
Ensi-ilta 13. elokuuta 2010[1][2]
Kesto 112 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 552 334 [1]
Katsojat 137 774
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Siiri (Sara Melleri) ja Emilia (Ada Kukkonen) meikkaavat varastettujen autonpeilien avulla.

Sisko tahtoisin jäädä on vuonna 2010 valmistunut suomalainen elokuva, jonka on ohjannut Marja Pyykkö. Solar Filmsin tuottama nuorisoelokuva on kertomus kiltin tytön muuttumisesta ja vaarallisesta kapinasta.[2] Nuorten tyttöjen kasvukipuja kuvaava elokuva on Pyykön esikoisohjaus. Elokuvan aihe palkittiin kansainvälisessä Nordic Talents -ideakilpailussa Kööpenhaminassa syksyllä 2008.[1]

Kuvaukset tehtiin elo-syyskuussa 2009. Suomen elokuvasäätiön tuotantotuki elokuvalle oli 630 000 euroa.[1] Televisiokanava Nelonen rahoitti elokuvaa.[1]

Nimensä elokuva on saanut Pelle Miljoonan laulusta Moottoritie on kuuma, jonka kertosäe alkaa sanoilla Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma. Pääosanesittäjät Ada Kukkonen ja Sara Melleri laulavat kappaleen elokuvan lopputekstien päällä.

Sisko tahtoisin jäädä ylitti ensi-iltavuonna 100 000 katsojan rajan kolmantena elokuvana runsaan kolmen viikon esityksen jälkeen.[3]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emilia (Ada Kukkonen) on kiltti tyttö, joka tapaa Siirin (Sara Melleri) ollessaan salaa maauimalassa. Siiri on uhmakas, rohkea ja vapaa, joka uskaltaa tehdä mitä vain. Juuri sellainen, millainen Emiliakin haluaisi olla. Siirin jalanjäljissä Emilia tulee ottaneeksi vapaata pikkusiskonsa Elsan hoitamisesta, koulunkäynnistä sekä isästään ja tämän vaimosta. Loppujen lopuksi Emilian isän pinna palaa loppuun, ja hän Emilia muuttaa yksin asumaan - ja Emilialle tulee lisää vastuuta. Hänen on nyt aika aikuistua, ja Siiri saa lähteä yksin kotiinsa.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ada Kukkonen  … Emilia  
 Sara Melleri  … Siiri  
 Anna-Leena Uotila  … Elsa  
 Roope Karisto  … Antti  
 Seppo Pääkkönen  … Juhani  
 Kristiina Halttu  … Tuula  
 Santeri Kinnunen  … Esa  
 Tytti Junna  … Juulia  
 Anita Ruokolainen  … Minna  
 Henri Huttunen  … Iivo  
 Samuli Niittymäki  … Tommi  
 Heikki Nousiainen  … Pentti  
 Riitta Havukainen  … Sari  

[4]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisko tahtoisin jäädä sai pääasiassa hyvän vastaanoton. Helsingin Sanomien kriitikko Leena Virtanen kehui erityisesti elokuvan päähenkilön Emilian pikkusiskon Elsan (Anna-Leena Uotila) roolia. Virtanen kuitenkin sanoi elokuvan "perusvireen olevan ahdistava" ja antoi sille 3/5 tähteä.[5]

Nyt-liitteen viisi kriitikkoa antoivat elokuvalle tähtikeskiarvon 3,2.[6] Episodi-lehden seitsemän kriitikkoa antoivat elokuvalle pisteitä keskiarvona 2,86.[7] Stara.fi kehui erityisesti elokuvan näyttelijäkaartia ja sanoi elokuvan olevan "paras kotimainen nuorisoelokuva vuosiin" antaen sille arvosanaksi 4/5.[8] Tv-maailmassa kriitikko pitää elokuvaa tarkkanäköisenä, todentuntuisena kuvauksena ja universaalina tarinana nuoren naisen identiteettikamppailusta.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Solar Films: Esittely ja tuotantotiedot Viitattu 28.8.2010.
  2. a b Sisko tahtoisin jäädä Finnkino. Viitattu 28.8.2010.
  3. Sisko tahtoisin jäädä ylitti 100 000 katsojan rajan Nelonen.fi. Viitattu 2.9.2010.
  4. Sisko tahtoisin jäädä - Kolme tyttöä keskeisissä osissa Solar Films. Viitattu 27.8.2010.
  5. Leena Virtanen: Teiniangstin syövereissä Helsingin Sanomat. Viitattu 20.10.2010.
  6. Kriitikon valinta. Tv-Nyt, 2010, nro 34, s. 20.
  7. Toimituksen suosikit. Episodi, 2010, nro 8, s. 33.
  8. Sisko tahtoisin jäädä -arvostelu Stara.fi. Viitattu 1.9.2010.
  9. Mari Pöyhtäri: Tyttö herää kapinaan, Tv-maailma, 42/2012 sivu 9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]