Nuortenelokuva

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nuortenelokuva tai nuorisoelokuva[1] on lähinnä teini-ikäisille tai nuorille aikuisille suunnattu näytelmäelokuva. Nuortenelokuvien juonet käsittelevät nuorille läheisiä aiheita kuten itsenäistyminen, täysi-ikäistyminen, ystävyys, ensirakkaus, murrosiän kapina ja riidat vanhempien kanssa, seksuaalisen ja muun identiteetin etsintä ja teiniahdistus.[2] Nuortenelokuvan käsitettä on vaikea rajata: varhaisnuorille tarkoitettuja elokuvia voi kutsua myös lastenelokuviksi, ja useimmat ”aikuisten elokuvatkin” on suunnattu nuorille aikuisille ja kertovat heistä.

Nuorisoelokuvien visuaalinen ilme, puhetyyli ja muut ulkoiset tunnusmerkit reagoivat nopeasti kulttuurin ja muodin muutoksiin, mutta tyylilajista riippumatta nuortenelokuvat käsittelevät useimmiten nuoren identiteetin muuttumista matkalla kohti aikuisuutta.[3] Varttumisen aiheuttamista psyykkisistä ja fyysisistäkin muutoksista kertova kasvukertomus onkin tavallisin nuorisoelokuvan tarinatyypeistä. Nuortenelokuvissa tarinoiden käsittelytapa voi vaihdella vakavasta valistuksesta ja arkisen realistisesta draamasta tai komediasta etenkin amerikkalaiselle nuorisoelokuvalle tyypilliseen vauhdikkaan vapaa-ajankulttuurin kuvaukseen.[2] Elokuvan pääsemiseen nuorten suosimaksi vaikuttaa merkittävästi sen aitous: miten tunnistettavasti, samastuttavasti ja uskottavasti se onnistuu kuvaamaan hyvin kriittisen yleisönsä mielentiloja ja kokemuksia.[4]

Nuortenelokuvien tarinat sijoittuvat usein kouluun, urheilun tai muiden harrastusten maailmaan, historiallisten tapahtumien kuten sotien yhteyteen tai fantasiamaailmoihin. Monet urheiluelokuvat ovat samalla nuortenelokuvia, ja monet kauhuelokuvat on suunnattu erityisesti teiniyleisölle – esimerkkeinä Perjantai 13. -elokuvasarja ja Scary Movie -kauhukomediat. Nuorisoelokuvan muita alalajeja ovat tieteiselokuva (draama tai komedia), seksikomedia, kouluelokuva, romanttinen melodraama sekä ongelmanuorisoa käsittelevä draama, joka yhdysvaltalaisessa nuortenelokuvassa on runsaimmin ja pisimpään tuotettu alagenre.[5]

Myös monia kaiken­ikäisille tarkoitettuja elokuvia pidetään erityisen hyvin nuorellekin yleisölle sopivina, kuten British Film Instituten vuonna 2005 kokoamassa listassa ”50 elokuvaa jotka kannattaisi nähdä ennen kuin täyttää 14”. Sille äänestettiin muun muassa neorealismi­klassikko Polkupyörävaras, lasten henkeä uhkaavasta isäpuolesta kertova Räsynukke sekä Marilyn Monroe -farssi Piukat paikat[6].

Nuortenelokuva Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950- ja 1960-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hollywoodin terminologiassa ei juuri puhuta lasten- tai nuortenelokuvista, vaan perhe-elokuvista (family film, family movie) ja teinielokuvista (teen film, teen movie).

Nuorisoidoli Elvis Presley näytteli 33 elokuvassa 1950- ja 1960-luvulla.

1950-luvulle asti nuoria päähenkilöitä kuvanneet elokuvat olivat usein koko perheelle tarkoitettuja sovinnaisia tarinoita, kuten yhdysvaltalaiset Andy Hardy -elokuvat ja niiden suomalaisvastine Suomisen perhe. Rock and roll -musiikin synty 1950-luvun puolivälissä ja televisiovastaanottimien yleistyminen 1950-luvulta alkaen ympäri maailmaa sai aikaan sen, että elokuvateatterien kohdeyleisönä alettiin nähdä aikuisten tai koko perheen sijasta erityisesti nuoret, jotka eivät halunneet jäädä kotiin katsomaan televisiota vanhempiensa kanssa.[3] Nuorille suunnatut elokuvat perustuivat usein populaarimusiikkiin ja sen tunnetuksi tekemiin hahmoihin. Trendi oli alkanut vuoden 1955 ongelmakoulukuvauksesta Älä käännä heille selkääsi (The Blackboard Jungle), jossa soi Bill Haleyn läpimurtokappale ”Rock Around the Clock”. Elvis Presley näytteli 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun loppuun kaikkiaan 33 näytelmäelokuvassa.[7] 1960-luvun puolenvälin merkittävimpiä ja suosituimpia nuortenelokuvia olivat The Beatles -yhtyeen tähdittämät Yeah, yeah, tässä me tulemme (A Hard Day’s Night, 1964) ja Apua! (Help!, 1965), jotka ohjasi Richard Lester[8].

Nuorista kapinallisista mieshahmoista tehtyjä varhaisimpia elokuvia ovat moottoripyöräjengistä kertova Hurjapäät (1953, pääosassa Marlon Brando) ja Nuori kapinallinen (1955, pääosassa James Dean).[9] Samoja teemoja esiintyi muutamaa vuotta myöhemmin karkean realistisissa brittiläisissä elokuvissa, kuten Alan Sillitoen teksteihin perustuvissa Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun (1960) ja Kaikista kapinallisin (1962) sekä vuosikymmenen loppupuolen koulukuvauksissa, kuten Lindsay Andersonin Jos... (1968) ja Ken Loachin Poika ja haukka (1969).

1960-luvun lopulla moottoripyöräily ja rock-musiikki yhdistyivät amerikkalaiselokuvassa Easy Rider – matkalla (1969). Nuorelle yleisölle suunnattiin myös musiikkiaiheisia dokumenttielokuvia kuten Bob Dylanista kertova Älä katso taaksesi (1967) ja Woodstock – 3 päivää rauhaa, rakkautta, musiikkia (1970). 1960- ja 1970-luvun vaihteen nuorisoaiheisia yhdysvaltalaisia elokuvia ovat komediat Miehuuskoe (1968) ja Alicen ravintola (1969) sekä romanttiset melodraamat Rakkaustarina (Love Story, 1970) ja Romeo ja Julia (1968).

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulle tultaessa 75 prosenttia Yhdysvaltojen elokuvateattereiden kävijöistä oli 12–29-vuotiaita.[10] 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ”uuden Hollywoodin” nuoret ohjaajat tekivät joitakin arvostettuja nuorison tai nuorten aikuisten kuvauksia. Näihin lukeutuvat Peter Bogdanovichin 1950-luvun alkuun sijoittuva Viimeinen elokuva (1971) ja Bob Rafelsonin Rajut kuviot (1970). Varsinaisten nuortenelokuvien teko oli Yhdysvalloissa vähäistä, kunnes George Lucas toi teattereihin 1950-luvun rock’n’roll-nostalgian varaan rakennetun elokuvan Svengijengi ’62 (American Graffiti, 1973). Nostalgisen trendin muita nuortenelokuvia olivat Grease (1978) ja Paluu tulevaisuuteen -trilogia 1980-luvun loppupuolella. Toisaalta Stanley Kubrickin tulevaisuuteen sijoittuvasta dystopiakomediasta Kellopeliappelsiini (A Clockwork Orange, 1974) muodostui yksi vuosikymmenen kulttielokuvista nuorten keskuudessa.[8]

1970-luvun loppupuolen suuria nuorten suosikkielokuvia olivat diskokulttuurista kertova Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa (1977) sekä tieteisseikkailujen trendin aloittanut Tähtien sota (1977). Arvostetuimpien yhdysvaltalaisten nuortenelokuvien joukkoon ovat nousseet myös Peter Yatesin vuoden 1979 draamakomedia Fillarijengi[11][12] ja roisi bailauskomedia Delta-jengi (1978).[13]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla Hollywood alkoi panostaa entistä enemmän nuortenelokuviin muun muassa siksi, että uusia monen salin multiplex-teattereita alettiin perustaa nuorten suosimiin ostoskeskuksiin. Pontimena oli myös 1970-luvun lopun pienen budjetin kauhuelokuvan Halloween ja seksikomedian Delta-jengi loistava kaupallinen menestys.[10] Vuonna 1983 Francis Ford Coppola toi ensi-iltaan S. E. Hintonin kirjojen pohjalta ohjaamaansa arvostetut nuorisodraamat Outsiders – kolmen jengi ja Taistelukala. Suosittuja nuortendraamoja olivat myös Sininen laguuni (1980) ja Karate Kid (1984) jatko-osineen, John Hughesin Breakfast Club (1985), Joel Schumacherin Treffit Elmossa ja Peter Weirin Kuolleiden runoilijoiden seura (1989). Tanssi- ja musiikkiaiheiset romanttiset melodraamat Fame (1980), Flashdance (1983), Footloose (1984) ja Dirty Dancing – kuuma tanssi (1987) vetosivat nuoriin naisiin. 1980-luvun tunnetuimpia nuorisokomedioita ovat Kuumat kinkut (1982), Synttärit (1984), Riiviöt (1984), Arkajalat (1985), Pretty in Pink – vaaleanpunainen unelma (1986), Vaihdetaan vapaalle, Ferris (1986) ja Menestyksen avain (1987). Vuosikymmenen nuorten- ja perhe-elokuvien menestyneimmäksi tekijäksi Hollywoodissa nousi ohjaaja John Hughes, joka jatkoi elokuvien käsikirjoittajana ja tuottajana myös läpi 1990- ja 2000-luvun.[14]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun nuorisoelokuvat nostivat Hollywoodin tähtikaartiin joukon uusia nuoria näyttelijöitä, joita kutsutaan yhteisnimellä ”brat pack”: Emilio Estevez, Anthony Michael Hall, Rob Lowe, Andrew McCarthy, Demi Moore, Judd Nelson, Molly Ringwald ja Ally Sheedy. Heidän vartuttuaan ja edettyään aikuiselokuvien rooleihin Hollywood tuotti 1990-luvun alkupuolella edellistä vuosikymmentä vähemmän. Vuosikymmenen puolivälissä uutta teiniyleisöä alettiin kuitenkin saada takaisin elokuvateattereihin paitsi Titanicin (1997) kaltaisella jättituotannolla, myös pienen budjetin elokuvilla kuten Kauhun oppitunnit (1998), Pakko olla in (1999), Varsity Blues – pelin säännöt (1999) ja Sinussa on se jokin (1999), jonka tuotanto maksoi 10 miljoonaa dollaria ja markkinointi 15 miljoonaa, ja joka toi lipputuloina 54 miljoonaa dollaria. Vulgaarikomedioiden aallon aloittanut American Pie (1999) tuotti vielä paremmin: 11 miljoonan tuotantokustannuksilla 288 miljoonan tulot.[3]

1990-luvun ilmiö amerikkalaisessa nuortenelokuvassa oli myös yhä suorasukaisempi seksuaalisuuden käsittely, jonka aloitti 19-vuotiaan Harmony Korinen käsikirjoittama ja 52-vuotiaan Larry Clarkin ohjaama pseudodokumentaarinen Kids – tämän päivän lapsia (1996). Elokuva kuitenkin kiellettiin Yhdysvalloissa alle 17-vuotiailta. Transsukupuolisuus oli aiheena vuoden 1999 elouvassa Boys Don’t Cry (1999). Samankaltaista nuorten elämän käsittelyä tarjosi myös kansainväliseen suosioon noussut ruotsalainen teinityttökuvaus Fucking Åmål (1998).[3][15]


Nuortenelokuva Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä suomalaisena nuorisoelokuvana pidetään Mika Waltarin romaanin pohjalta tehtyä vuoden 1937 elokuvaa Kuriton sukupolvi, josta Matti Kassila ohjasi uudelleenfilmatisoinnin vuonna 1957.[2] Seuraava suomalainen nuorisoelokuva oli Åke Lindmanin Jengi (1963). Mikko Niskasen realistinen Käpy selän alla (1966) nousi kotimaiseksi klassikoksi tuoreudellaan. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa tehtiin useita nuorison kapinallisuutta kuvaavia elokuvia kuten Rottasota (Maunu Kurkvaara, 1968), Kesäkapina (Jaakko Pakkasvirta, 1970) ja Pilvilinna (Sakari Rimminen, 1970).[8]

Vuoden 1980 parhaaksi[16] ja myös katsotuimmaksi[17] elokuvaksi nousi Tapio Suomisen Täältä tullaan, elämä!, jota on myöhemminkin kuvattu ensimmäiseksi aidolla tavalla kaupunkilaisnuorten arkea kuvaavaksi suomalaiselokuvaksi.[18] Vakavia nuorisokuvauksia olivat myös Tapio Suomisen Syöksykierre (1981) sekä Mikko Niskasen Ajolähtö (1982) ja Mona ja palavan rakkauden aika (1983). Janne Kuusi ohjasi Harri Sirolan esikoisromaanista Abiturientti elokuvan Apinan vuosi (1983). Juuri muita nuorisotarinoita ei Suomessa 1980-luvulla tehty, ja nuorten eniten suosimia kotimaisia elokuvia olivatkin vuosittaiset Uuno Turhapurot ja muut Spede-elokuvat.

1900-luvun loppua kohti kasvatuksellinen ja valistuksellinen näkökulma suomalaisissa nuortenelokuvissa heikkeni, mutta vielä vuoden 1996 runsaasta kiroilustaan tunnetuksi tullut Sairaan kaunis maailma pohjautui varoittavan esimerkin antamiseen.[2] 1990-luvun muita suomalaisia nuortenelokuvia olivat Hannu Tuomaisen Matokuningas (1993), Kaija Juurikkalan Rosa Was Here (1994), Raimo O. Niemen Tomas (1996), Heikki Kujanpään Jäänmurtaja (1997) ja Pekka Mandartin Going to Kansas City (1998).[1]

Vuosituhannen vaihteessa suomalaisiin nuortenelokuviin alkoi tulla komediallista nuorisokulttuurin kuvausta; ensimmäisiä tämän tyylilajin elokuvia oli Perttu Lepän elokuvassa Pitkä kuuma kesä (1999).[2] Muita suomalaisia nuorisoelokuvia 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä ovat Simo Halisen Cyclomania (2001), Arto Lehkamon Young Love (2001), Hannu Tuomaisen Menolippu Mombasaan (2002), JP Siilin Hymypoika (2003) ja Ganes (2007), Dome Karukosken Tyttö sinä olet tähti (2005) ja Pekka Lehdon Game Over (2005).[1]

Nuortenelokuva muissa Pohjoismaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

British Film Instituten listalle ”50 elokuvaa jotka kannattaisi nähdä ennen kuin täyttää 14” pääsi Pohjoismaista kaksi ruotsalaiselokuvaa: Elämäni koirana (1985) ja Fucking Åmål (1998).[6] Muita ruotsalaisia nuortenelokuvia ovat Roy Anderssonin esikoispitkä Eräs rakkaustarina (1970), Kay Pollakin Lasten saari (1980), Staffan Hildebrandtin G som i gemenskap (1983), Daniel Fridellin ja Peter Cartiersin Selviytyjät (1993), Christina Olofsonin Totuus vai tehtävä (1997) ja Hannah med H (2003), Joel Bergvallin ja Simon Sandquistin Näkymätön (2002), Lena Koppelin Bombay Dreams (2004), Sara Kadeforsin Miss Sweden (2003), Teresa Fabikin Hip hei hutsu! (2004), Anders Grönroosin Sinä ja minä ikuisesti (2011) sekä Lukas Moodyssonin Lilja 4-ever (2002) ja Me ollaan parhaita! (2013).[19]

Tanska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskassa 25 prosenttia valtion elokuvatuotantotuesta alettiin vuodesta 1982 lähtien suunnata nuoren yleisön elokuvien tuotantoon,[20] ja monet tanskalaiset elokuvaohjaajat tulivat uransa alussa tunnetuiksi juuri lasten- ja nuortenelokuvistaan. Monet niistä perustuvat Bjarne Reuterin lastenkirjoihin ja käsikirjoituksiin. 1980-luvulla syntyivät muun muassa nuorisoelokuvat Tiedon puu (Nils Malmros, 1981) sekä Zappa (Bille August, 1983) ja sen jatko-osa Usko, toivo ja rakkaus (Bille August, 1984).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Nuorisoelokuva, Elonet. Viitattu 8.9.2017.
  2. a b c d e Nuortenelokuva 2017. Koulukino ry. Viitattu 8.9.2017.
  3. a b c d Pantti, Mervi: Laadun ongelma nuorisoviihteessä. Alun perin julkaisussa Tiedotustutkimus 25 (2002) : 3, s. 16–31. Tampereen yliopiston kirjasto, 2002. Artikkelin verkkoversio (PDF) (viitattu 17.6.2017).
  4. Piippo, Maarit: Arttu Kapulainen: Nuortenelokuva on aitoustesti 1.3.2005. Yle Vintti: Yleisradio. Viitattu 8.9.2017.
  5. Shary, Timothy (2002): Generation Multiplex. The Image of Youth in Contemporary American Cinema. Austin: University of Texas Press. Ks. Pantti (2002).
  6. a b Debate produces list of films that children should see, British Film Institute. Arkistoitu Internet Archiveen 25.10.2009.
  7. Elvis Presley Elonetissä
  8. a b c Erola, Jan: Nuorisoleffoissa pidetään ikävää Ylioppilaslehti. 4.2.2000. Viitattu 8.9.2017.
  9. Helena Ylänen: James Deanista Kati Outiseen eli viisi elokuvaa nuoruudesta. Lasipalatsi-lehti, 2009, nro 3, s. 15.
  10. a b Hillier, Jim (1993): The New Hollywood. London: Studio Vista, s. 38. Ks. Pantti (2002).
  11. The 50 Greatest Sports Movies Of All Time! Sports Illustrated 4.8.2003. Viitattu 16.6.2016.
  12. AFI’s 100 Most Inspiring Films of All Time, American Film Institute 2006. Viitattu 16.6.2016.
  13. Blauvelt, Christian: The 100 greatest comedies of all time 22.8.2017. BBC. Viitattu 22.8.2017.
  14. Ohjaaja John Hughes on kuollut Yle.fi. Viitattu 8.9.2017.
  15. Kivinen, Emmi: Teenage Kicks – matka nuorisoelokuvan maailmaan. Opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu, 2011. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.6.2017).
  16. Malmi, Timo: Vuoden 1980 parhaiden kriitikkoäänestys, Projektio 1/1981, Suomen elokuvakerhojen liitto ry, s. 20.
  17. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1980 Elokuvauutiset. Viitattu 8.9.2017.
  18. AL: Päivän elokuvia, Tv-maailma, 16/2013 sivu 25
  19. Jedvik, Hanna: Svenska filmer om pubertetsåren Göteborgs-Posten. 27.3.2011. Viitattu 9.9.2017.
  20. Children and youth Det danske filminstitut. Viitattu 18.6.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Considine, David (1985): The Cinema of Adolescence. Jefferson, N.C.: MacFarland.
  • Doherty, Thomas (1988): Teenagers and Teenpics. The Juvenilization of American Movies in The 1950s. London: Unwin Hyman.
  • Pantti, Mervi: ”Hallittu kurittomuus – nuorison nousu ja sukupolvikonflikti suomalaisessa elokuvassa 1960-luvulla”, Varjojen valtakunta : elokuvahistorian uusi lukukirja. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja. A, 0788-7906 ; 9. Turku: Turun yliopisto, 1997. ISBN 951-29-1038-1.
  • Shary, Timothy (2002): Generation Multiplex. The Image of Youth in Contemporary American Cinema. Austin: University of Texas Press.
  • Tirronen, Antero & Tirronen, Sari: Kapinalliset : nuorisoelokuvat 1947–1963. Ajaton, 2013. ISBN 978-952-67977-0-0.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Jugendfilm


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.