Urheiluelokuva
Urheiluelokuva on elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat jonkin kilpaurheilulajin maailmaan. Se voi olla dokumenttielokuva, tositapahtumiin kuten tietyn urheilijan tai joukkueen menestystarinaan perustuva näytelmäelokuva tai täysin sepitteellinen tarina. Useimmiten urheiluelokuvat perustuvat todellisiin urheilusuorituksiin ja hyödyntävät niiden ympärille jo valmiiksi syntynyttä sankarimyyttiä.
Näytellyt urheiluelokuvat ovat yleensä varsin tapahtumarikkaita seikkailuelokuvia, mutta sävyltään ne voivat olla yhtä hyvin vakavaa draamaa kuin komediaakin.[1] Urheiluelokuvassa voivat yhdistyä myös muut elokuvan lajityypit, kuten urheilijan pidempään uraan keskittyvä elämäkertaelokuva tai juniorivuosien urheiluharrastuksesta kertova lasten- tai nuortenelokuva.
Urheiluelokuvan tunnusmerkkejä ovat myös nämä:[1]
- päähenkilönä on usein menestyvä urheilija, joka koettelee itseään lajille ominaisilla tavoilla. Myös joukkuelajeista kertovissa urheiluelokuvissa näkökulma painottuu usein dramaturgisista syistä yhteen tai muutamaan yksilöön pikemminkin kuin koko joukkueeseen.
- urheiluelokuvan aihepiiriksi valitaan yleensä jokin suosittu ja yhteiskunnallisesti merkittävä laji. Yhdysvaltalaisissa urheiluelokuvissa suosituimpia aiheita ovat olleet nyrkkeily (esim. Million Dollar Baby, 2004), koripallo (Mustat donkkaa tykimmin, 1992) ja baseball (Unelmien kenttä, 1989), suomalaisissa taas muun muassa mäkihyppy (Matti, 2006) ja jääkiekko (95, 2017). Harvinaisemmistakin lajeista on tehty elokuvia, kuten jamaikalaisesta kelkkailujoukkueesta kertova komedia Kelkkajengi (1992). Myös tietokilpailuaiheinen Slummien miljonääri (2008) on tarinaltaan eräänlainen urheiluelokuva. Kilpailijoiden sijasta urheiluelokuva voi kertoa lajin taustahahmoista, kuten urheiluagentista elokuvassa Jerry Maguire (1996).
- urheiluelokuvan päähenkilön antagonisti eli päävastustaja on yleensä pahin kilpailija tai turnausvastustaja, mutta antagonistin olemus jää tarinan kehittelyssä usein taustalle kun keskitytään päähenkilön sisäiseen kamppailuun huipulle pääsemiseksi.
- päähenkilön lähimmät ihmiset ja muut tukijat ovat urheiluelokuvassa tärkeitä päähenkilön tunteiden peilaajina; tärkein sivuhahmo on yleensä mentorin kaltainen hahmo kuten isä tai valmentaja.
- tarina rakentuu useimmiten tapahtumista kohti tärkeää ja suurta kilpailua, johon tarina lopulta huipentuu.
Parhaiksi arvioituja urheiluelokuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bang the Drum Slowly – hiljennä-hidasta (USA 1973)
- Dogtown and Z-Boys (USA 2001, dokumentti)
- Fillarijengi (USA 1979)
- Unelmana koripallo (USA 1994, dokumentti)
- Jerry Maguire – elämä on peliä (USA 1996)
- Kehäkuninkaat (USA 1996, dokumentti)
- Keltanokka (USA 1925, Harold Lloyd)
- Kuin raivo härkä (USA 1980)
- Lagaan – olipa kerran Intiassa (Intia 2001)
- Luunmurskaajat (USA 1975)
- Lämäri (USA 1977)
- Million Dollar Baby (USA 2004)
- Olympia (Saksa 1938, dokumentti)
- Omaa luokkaansa (USA 1992)
- Rocky (USA 1976)
- Rush (USA 2013)
- Shaolin Soccer (Hongkong 2001)
- Suurkaupungin hait (USA 1961)
- Tulivaunut (Britannia 1981)
- Vamppi ja veteraani (USA 1988)
- Viimeinen heitto (USA 1986)
Suomalaisia urheiluelokuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 95 (2017)
- Avoveteen (1939)
- Cyclomania (2001)
- FC Venus (2005)
- Isänmaallinen mies (2013)
- Kentän laidalla (tv-minisarja, 2021)
- Matti (2006)
- Selänne (2013)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Dancyger, Ken & Rush, Jeff: ”The Sports Film”, Alternative Scriptwriting: Successfully Breaking the Rules, s. 93–94. (4th ed.) Elsevier, 2007. ISBN 978-0-240-80849-9 Kirja luettavissa Internet Archivessa Viitattu 24.7.2021. (englanniksi)
- ↑ The 50 Greatest Sports Movies of All Time! Sports Illustrated. 4.8.2003. Viitattu 24.7.2021.
- ↑ Räty, Mika: Kuin raivo härkä ja 9 muuta legendaarista urheiluelokuvaa – sekä mistä ne löytää katsottavaksi Ilta-Sanomat. 4.4.2020. Viitattu 24.7.2021.
- ↑ Huhtala, Jussi: Mikä on kaikkien aikojen paras urheiluleffa? Katso top 10 Episodi. 1.5.2015. Viitattu 24.7.2021.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Urheiluelokuvien teemanumero, Filmihullu 6/1996
- Herranen, Timo & Holmalahti, Timo & Sirén, Jukka: ”Urheilun suurvalta valkokankaalla”. Teoksessa Katainen, Elina (toim.): Kotomaan koko kuva : kirjoituksia elokuvasta ja 1930-luvun sosiaalihistoriasta, s. 75–98. Helsinki : Suomen Historiallinen Seura, Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian laitos, 1993. Kirja digitoituna Internet Archivessa.
- Sedergren, Jari: ”Suomalaisen urheiluelokuvan vuosikymmenet”, Liikunta ja tiede 55 (2018) : 1, s. 52–55.
- Stranius, Pentti: ”Lenin valkokangas : kun urheiluelokuvasta tuli taidetta”, Kulttuurivihkot 37(2009) : 1, s. 30–33.
- Uusitalo, Kari: ”Paikoillanne – valmiit – käy : katsaus suomalaisiin urheiluelokuviin”, Lähikuva 1993 : 3–4, s. 41–44.
- Vares, Vesa: ”Kansallisia tunteita, poliittisia viestejä : urheiluelokuvan ideologisia aspekteja”, Lastuja s. 85–116, Suomen urheiluhistoriallinen seura 2017, ISBN 978-952-67440-5-6.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluelokuva Wikimedia Commonsissa