Nils Malmros

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nils Sigurd Malmros (s. 5. lokakuuta 1944 Århus)[1] on tanskalainen elokuvaohjaaja, koulutukseltaan kirurgi. Hänet tunnetaan erityisesti nuorten aikuistumiskuvauksistaan, joissa hän on hyödyntänyt omia nuoruuskokemuksiaan Århusissa. Hänen tunnetuimmat elokuvansa ovat trilogia 1950-luvun koululaisista: Lars-Ole 5C (1973), Pojat on poikia (Drenge, 1977) ja Tiedon puu (Kundskabens træ, 1981). Tiedon puu on yksi kymmenestä Tanskan kulttuurikaanoniin valitusta elokuvasta. Malmros on voittanut kolme tanskalaisen elokuvan Robert-palkintoa ja neljä Bodil-palkintoa.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malmros syntyi Århusin yliopiston neurokirurgian professorin Richard Malmrosin poikana. Hän halusi huonekalusuunnittelijaksi, muttei päässyt arkkitehtuurikouluun ja ryhtyi opiskelemaan isänsä alaa, lääketiedettä, vuonna 1965. Hän valmistui vasta 1988, yli 20 vuoden ja viiden pitkän elokuvan jälkeen. Elokuvanteosta hän kiinnostui nähtyään opiskeluaikana François Truffaut’n elokuvan Jules ja Jim ja luettuaan siitä kirjailija Klaus Rifbjergin tekemän analyysin.[1]

Vähälle huomiolle jääneen esikoiselokuvansa En mærkelig kærlighed Malmros teki omilla ja ystäviensä rahoilla. Seuraavaa elokuvaa Lars Ole 5C varten Malmros haki tukea käsikirjoitus- ja tuotantovaiheessa, mutta Tanskan elokuvainstituutti piti tarinaa lastenelokuvana eikä myöntänyt tukea. Elokuva kuitenkin menestyi sekä arvosteluissa että kaupallisesti ja palkittiin Bodil-palkinnolla vuoden parhaana tanskalaiselokuvana. Malmros pääsi näin tekemään kolmatta elokuvaansa ja toista koulunuorten kehitystarinaansa, lukiolaisista kertovaa Pojat on poikia.

1980- ja 1990-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimman arvostuksen Malmrosin elokuvista sai murrosikäisten kuvaus Tiedon puu (1981), muun muassa jälleen Bodil-palkinnon parhaana elokuvana. Kolmannen parhaan elokuvan palkintonsa Malmros sai vuoden 1983 elokuvallaan Rupikonna (Skønheden og udyret, Suomessa myös nimellä Kaunotar ja hirviö). Se kertoo tyttären ja ylisuojelevan isän suhteesta. Vuoden 1989 elokuva Århus by Night oli Malmrosin kunnianosoitus Truffaut’n Amerikkalaiselle yölle.[1] Tämä ”metaelokuva” käsittelee elokuvaa tekevää tuotantoryhmää ja perustuu elokuvan Pojat on poikia kuvauskokemuksiin kymmentä vuotta aiemmin Århusissa. Vuoden 1992 Ahdistava rakkaus (Kærlighedens smerte) kertoo opiskelijapojan sydänsuruista ja masennuksesta. Vuonna 1997 Malmros filmatisoi Jørgen-Frantz Jacobsenin Färsaarille sijoittuvan romaanin Barbara (1939).

2000- ja 2010-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 Malmros palasi henkilökohtaisiin aiheisiin tekemällä mustavalkoisen, dokumentaaristyylisen elokuvan Totuuden jäljillä isänsä kokemuksista. Siinä ikääntynyt kirurgi saa haasteen oikeuteen nuorena tekemästään hoitovirheestä, kun potilas kuolee 42 vuoden päästä leikkauksesta. Vuonna 2009 Malmros ohjasi Tiedon puun eräänlaisen jatko-osan Kærestesorger, jossa hän kuvasi lukioikäisiä näyttelijöitään kahden vuoden aikana.[2] Vuoden 2013 elokuva Sorg og glæde on draama psyykkisesti sairaan vaimonsa ja pienen tyttärensä menettävästä elokuvaohjaajasta. Tätäkin aihetta Malmros on sanonut omiin kokemuksiinsa pohjautuvaksi.[3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): ”Malmros, Nils”, International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 647–649. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.5.2015).
  2. Kærestesorger, Philm.dk. Viitattu 5.6.2015.
  3. Nils Malmros, Midnight Sun Film Festival 2015, viitattu 4.6.2015.
  4. Weissberg, Jay: Rome Film Review: ‘Sorrow and Joy’. Variety 15.11.2013. Viitattu 4.6.2015.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Nils Malmros